Luin aikoinaan Karen Joy Fowlerin kirjan Jane Austen -lukupiiri, mutta en ihastunut kirjaan, joten oli ajatellut ohittaa tämän kirjan. Luin joitakin blogitekstejä ja päätin pyytää kirjan kustantajalta. Sain kirjan kahdessa päivässä, mutta ehdin tehdä itselleni karhunpalveluksen lukemalla Hesarin arvostelun. Blogeissa oli kerrottu kauniisti, että kirjassa on juju, yllätys. Minäkin halusin päästä osalliseksi tuosta yllätyksestä. Kirjan takakannen teksti on taidokas, siinä ei pilata lukunautintoa. Sen sijaani lukemani kirja-arvostelu spoilasi lukuiloni pilalle. Tuo salaisuus olisi pitänyt olla vain lukien tavoitettava. Älä pelkää, sillä minä en pilaa kenenkään lukuiloa.
Kirjoitan heti alkuun, että jos tähdittäisin kirjoja, niin antaisin tälle neljä tähteä. Olen tiukkis. Olimme ihan suunniltamme on hieno ja koukuttava kirja, mutta minä olen hieman raskaamman kirjan lukija. Viisi tähteä antaisin Saramagolle, Handkelle ja Woolfille. Etsin kirjoista jotain tarinaa enempää… hmm tuo on ehkä hyvä ilmaisu. Antamani tähtien määrä enteilee siis erittäin hyvää kirjaa.Olimme ihan suunniltamme on Cooken perhetarina isästä, äidistä ja perheen kolmesta lapsesta. Isä on ammatiltaan psykologian professori ja tarina kytkeytyy osin hänen ammattiin tai siis mahdollistuu tämän kautta. Kirjan kertoja on kolmesta perheen lapsesta Rosemary. Tarina alkaa vuodesta 1966, jolloin veljeni viime tapaamisesta oli kulunut kymmenen vuotta ja sisareni katoamisesta 17 vuotta. Tarinani keskikohta kertoo yksinomaan heidän poissaolostaan, vaikka sitä ei välttämättä tajuaisi, ellen mainitsisi sitä. Rosemary on viiden vanha, kun Fern katoaa tämän elämästä.
Perheen kokonpano on alussa laajempi, sillä maatilalla yöpyy myös jatko-opiskelijoita. Perheen lapset Rosemary, Fern ja Lowell ovat tarinan keskiössä. Kirjan takakannessa on merkillinen lause: Kolme lasta, yksi tarina. Kertoja olen minä vain koska olen meistä ainoa, joka ei ole kaltereiden takana. Kun tuo lause aukenee lukijalle, niin hän on päässyt osalliseksi tarinan jujusta. Tarinan teemoja ovat aikuistuminen, menetykset ja sisaruus. Tarinassa käsitellään myös eläinten oikeuksia ja eläinaktivismia. Lukijana odottaisin, että tarinan perheessä kyettäisiin ratkomaan ongelmia tai edes keskustelemaan, mutta äiti vain lepää ja isä utopioi maatilasta tohtori Uljevikin sijaan. On oikeastaan järkyttävää, mitä kaikkea Rosemary karttaa opinnoissaan. Miten kauas kaikki heijastuu? Miten pahat jäljet menneisyys jättää?
Kirjassa sanotaan, että vanhempiaan ei voi kukaan valita, että he voivat tehdä lapsensa puolesta valintoja. Heidänkin päätökset ovat joskus sellaisia, että heillä ei loppujen lopuksi ole valtaa tai mahdollisuutta päättää toisinkaan.
Minä olin äidin suosikki. Lowell oli isän. Minä rakastin isää yhtä paljon kuin äitiä mutta Lowellia kaikkein eniten. Fern rakasti eniten äitiä. Lowell rakasti Ferniä enemmän kuin minua.
Rosemarylla oli samanikäinen sisar nimeltä Fern ja isoveli Lowell. Rosemary rakasti heitä palavasti, mutta kumpikin katosi Rosemaryn elämästä. Etenkin toisen katoaminen heijastui kaikkeen tulevaan sisäisenä möykkynä. Veljen odottamaton yhteydenotto auttaa Rosemarya selvittämään, mitä lopulta tapahtui.
Rosemaryn perhe oli hyvin erikoinen. Tarina liikkuu vieraalla aihealueella siltä osin, että en tiedä tarinan todenperäisyydestä siis yleisellä tasolla. Minulla on jonkinlainen käsitys, että tällainen tarina voisi olla tapahtunut tai että tällainen perhe olisi voinut olla olemassa. Hahattele sinä lukijani vain, mutta on hieman vaikea kirjoittaa asiasta kertomatta salaisuutta. Minusta oli nautinto lukea Rosemaryn kerrontaa. Hän laskee lukijan tunteisiin ja perheensä kiemuraisiin kohtaloihin. Tämän kirjan salaisuus ei ole sellainen, että lukija saisi tietää sen viimeisellä sivulla. Salaisuus paljastuu ajoissa.
Tässä kirjassa on samoja teemoja kuin Jussi Valtosen romaanissa He eivät tiedä mitä tekevät, joka ei koskettanut minua mitenkään ihmeellisemmin. Fowlerin romaani kosketti minua, sillä aihepiiri tulee itseäni lähelle. Ystäväni purki perjantaina minuun pahaa oloaan. En osannut helpottaa hänen oloaan, koska minuunkin sattui. Todennäköisesti herkimmät ihmiset saavat vain pahan olon, kun citykaneja lahdataan mentaliteetilla, että nämä joutuvat taivaaseen tai helvettiin ansioidensa mukaan. Tässäkin tarinassa joutuu miettimään suhdettaan erilaisiin asioihin, joten kirjan koskettavuus lukijana voi määräytyä tällaisten eettisten peruskysymysten kautta.
Kiitän kustantajaa tästä kirjasta.
Karen Joy Fowler Olimme ihan suunniltamme
We Are All Completely Beside Ourselves 2013
Suomentanut Sari Karhulahti
Tammi 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
Kirjan ovat lukeneet mm. Mai, ja Omppu
