Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luoja lasta auttakoon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luoja lasta auttakoon. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. tammikuuta 2016

Toni Morrison Luoja lasta auttakoon




Hyvin harvoin sitä löytää uuden kirjailijan, että haluaa lähteä hänen matkaansa pidemmäksi aikaa. Tänä vuonna pyrin lukemaan hyvää, välttelemään dekkareita ja kaikkea höttöä. Morrison oli minulle aiemmin korkkaamaton Nobelisti. Jouluna luin kaksi kirjaa häneltä mutta en ole ehtinyt tuoda blogiini. Väännän tekstejä muutenkin, niin kirjablogiin kirjoittaminen arveluttaa.  Etenkin, kun olen ohjelmoinut itseeni sabluunaan ja kaikki lavertelu on kitketty pois. Siniunikon tunnen vielä hassummaksi. Sen teema on väärä, sillä puutarha ei kiinnosta minua, vaan kasvit, lajit ja aina vain pahempaa, jos sanon luonnonkasvit. Ajattelen varmaan päivittäin, että yhtä hyvin voisin muuttaa blogini suljetuksi, mutta jokainen kommentti ilahduttaa.
 
Luoja lasta auttakoon on moniääninen teos, jossa äänen saa Briden lisäksi muutama muu. Jokainen luku on nimetty kertojan mukaan, johon kukin tuo oman lisänsä minämuotoisena. Sweetness kertoo tarinaa äitiydestään. Briden kumppani Booker on pitänyt asiat itsellään.  Bride ei ole utsinut miehen elämästä liikoja, sillä hän ei kysynyt edes, missä tämä päivänsä viettää.  Ystävä Brooklyn ja tielle osunut lapsi kaltoinkohdeltu Rain sekä lapsuuden tragediaan liittynyt opettaja Sofia tuovat oman lisänsä tarinaan.

Teos on raadollinen ja repivä kuvaus äidin ja tyttären suhteesta, lapsuuden merkityksestä ja syyllisyyden taakasta. Eniten minua hämmästyttää Morrisonin tekstin kirkkaus kuin jäistä, kirkasta tunturipuron vettä. Olin odottanut jotain vaikeampaa ilmaisua, joten tekstin selkeys imaisi minut matkaansa. Olen oikeastaan aika hankala lukija, sillä eilen aloitin uutta elämäkertaa, jota on kehuttu taivaisiin. En tiedä, miksi kertomus tökkii minua. Kyseenalaistan lukemaani koko ajan. Mietin, riittääkö kirjoittajan elämä elämäkertaan, kiinnostavaan elämäkertaan. Olen häpeämätön. Mutta kun… eikö ole ihana ilmaisu? Mutta kun minulla on kesken Stepen Fry ja Patti Smith ja heidän mukanaan eletty elämä. 

Bride on yönmusta, sinimusta, sudaninmusta. Vaaleammalle Sweetness-äidille tyttären ihonväri on häpeä, jonka takia lapsen hyväksyminen omakseen tuntuu kamalalle. Kumpikaan vanhemmista ei ymmärrä, että heidän lapsensa voi olla noin musta. Se erottaa pariskunnan. Sweetness häpeää lastaan, lapsi ei ole kelvollinen kutsumaan häntä äidikseen, lapsen kanssa ei kehtaa kulkea. Minkälaisen jäljen häpeä jättää lapseen? Kuinka lapsuuden kärsimykset heijastuvat aikuisuuteen? Milloin teot unohtuvat, unohtaako äiti nopeammin kuin lapsi?

Tyttö oli niin musta että oikein pelotti. Yönmusta, sudaninmusta. Mulla on vaalea iho ja hyvä tukka, olen sitä tyyppiä, mitä meikäläiset nimittää keltaiseksi mustaksi, ja samanlainen on Lula Annin isäkin.
 Bride syyllistyy käsittämättömään tekoon ja tuhoaa viattoman ihmisen elämästä kuusitoista vuotta. Teollaan hän saa äitinsä hetkellisen huomion, sillä palkkioksi äiti pitää kädestä kiinni. Aikuisena Bride hyödyntää ihonväriään brändin tavoin, hän korostaa mustuuttaan vitivalkoisilla vaatteilla.  Lapsuuden kokemukset eivät katoa, sillä jotkut arvet jäävät pysyviksi. Bride yrittää hyvittää lapsena tehtyä tekoaan, mutta saa itsensä verille murjotuksi. Bride ei ole valinnut mutkattominta tietä elämälleen, vaan hän menestyy kosmetiikka-alalla, kauneuden valtakunnassa. Bookerin kanssa tulee ero. Booker jättää Briden toteaamuksella: "Et ole se nainen jonka haluan."

Booker käsittelee omaa lapsuuttaan. Hän menetti veljensä Adamin. Luin jokin aika sitten kirjan, jossa käsiteltiin lapsen menetystä veljen näkökulmasta. Absurdein osa siinä oli uuden lapsen sijaistaminen. Hän sai menehtyneen lapsen nimen ilman eroa. Lapsi kyselee aikuisena, että elinkö veliseni hyvin?

Pilaavat juttunsa, hän ajatteli.  Kumpikin takertuu omaan tuskan ja surun tarinaansa – johonkin ikivanhaan kipuun ja vaivaan, jolla elämä heidän puhtautensa ja viattomuutensa oli tahrannut. Ja kumpainenkin kirjoittaa sitä tarinaansa uusiksi lopun ikäänsä, tietää juonen, arvaa teemat, keksii merkityksen ja sivuuttaa sen alkuperän. Mitä tuhlausta.

Laitan toisen kannen loppuun, sillä se täsmää paremmin mielikuvaani. Aion tilata kirjan tuolla asulla. Olen havainnut, että tilaan tärkeimmät kirjat myös alkuperäiskielellä. Joskus vaihdan kirjan muutaman sivun jälkeen englantiin, jos kieli tökkii. Suomenkielisen saa Adlibriksen kautta kahdessa päivässä, kun englanninkielinen saattaa viedä kuukaudenkin.
Luoja lasta auttakoon vakuutti minut, että kirjailijan tuotanto on luettava. Häneltä on suomennettu 12  kirjaa, joista omistan vain neljä. Ei vain Morrisonin kaunis kieli, vaan myös surun ja vihan liekit palavat hänen sanoissa kaikissa lukemissani kirjoissa. Tunnen, kuinka viimeisen sivun luettuani tämä jää mieleen kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa. Olen mykistynyt kirjan hienoudesta.

Toni Morrison Luoja lasta auttakoon
Alkuperäisteos  God Help the Child (2015)
Suomentaja Kaijamari Sivill
Tammi, 2016  (Keltainen kirjasto). Kotikirjasto. tammikuun uutuusostos.


Luoja lasta auttakoon on luettu mm. seuraavissa blogeissa Marjatan kirjaelämyksiä (eng.) ja Omppu (eng.).