Pretty girls ja Blonde hair, blue eyes / Karin Slaughter

Varoitus: jos olet pelkuri, yksin kotona ja pimeää ja myrskyisää, älä lue tätä kirjaa. Allekirjoittaneella ei järki päätä pakoittanut kun löysin uusimman Karin Slaughterin kirjan Pretty girls-kirjastosta. No tiedänhän minä oman uskallukseni rajat, olen jopa katsonut joskus kauhuleffankin (sormieni välistä tai jääkaapin ovelta kurkkien) ja senkin tiedän että Karin Slaughter ei varsinaisesti kirjoita kirjoja vässyköille. Takakannesta selvisi vielä aihekin: ihmispedot, jotka vaanivat nuoria naisia. Silti en uskonut vaan innokkaasti aloin lukea ja sittenhän olikin ihan mielenkiintoista yrittää nukkua...

Kaksikymmentä vuotta sitten Claire Scottin isosisko Julia katosi jäljettömiin. Nyt on Claire viettämässä romanttista iltaa puolisonsa Paulin kanssa kun kohtalo puuttuu peliin ja kaikki muuttuu. Salaisuudet paljastuvat mutta voiko kenenkään luottaa?

Kirjan juonikuvaus on tarkoituksella epämääräinen sillä Pretty girls on yksi niistä kirjoista joista ei kannata paljastaa yhtään ylimääräistä, liika yksityiskohtien avaaminen vain söisi Slaughterin luomaa hyytävää tunnelmaa. Olen lukenut ahkerasti kirjailijan teoksia, mm. muutamat Grant County -sarjan kirjoista ovat olleet mahtavia lukukokemuksia mutta uskaltaisin melkein sanoa että Pretty girls on melkeinpä paras Karin Slaughterilta lukemani kirja. Se ei ole täydellinen trilleri: minun makuuni Claire on kovin täydellinen ja muutamat asiat selvivät hiukan liiankin helposti. Nämä muutamat kauneusvirheet eivät kuitenkaan paljoa haitanneet, olin silti täysin tekstin vietävissä ja siinä määrin pelottikin että päätin lukea kirjan loppuun valoisana aikana. Yön pimeinä tunteina ei ole aina hyvä ajatella kaikkea sitä pahaa mitä ihmiskunnasta löytyy... Kirja siis sisältää melko rankkoja aiheita enkä suosittele sitä helposti järkyttyville.

When you first disappeared, your mother warned me that finding out exactly what happened to you would be worse than never knowing. We argued about this constantly because arguing was the only thing that held us together at the time.
 'Knowing the details won't make it any easier,' she warned me. 'The details will tear you apart'

Luin myös kirjan rinnakkaisnovellin, Blonde hair, blue eyes, jonka kertojana on Pretty Girlsissä kadonnut Julia. Koska olin jo lukenut Pretty Girlsin, ei novelli tarjonnut juurikaan uusia näkymiä, suosittelisin melkeinpä lukemaan ensin sen makupalana ja vasta sitten uppoutumaan itse kirjaan. Tunnelma kuitenkin oli melko hyytävä ja Slaughter nostaa esiin myös tärkeitä pointteja naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Pretty Girls
Century, 2015
Sivuja: 535

Blonde hair, blue eyes
Cornerstone Digital, 2015
Sivuja. 67

Career of Evil suom. Pahan polku (Cormoran Strike #3) / Robert Galbraith

Olen viihtynyt oivallisesti J.K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittamasta dekkarisarjasta jonka pääosassa seikkailee karu mutta nallekarhumainen sotaveteraani Cormoran Strike. Kirjat toimivat oivallisesti äänikirjoina, joten tavakseni on muodostunut ostaa kirjat itselleni Audiblen versioina ja siksi Robert Glenister onkin minulle se oikea Cormoran Striken ääni.

Kirjoissa rikostapausten ohella yksi sarjan kiehtovimmista piirteistä on Cormoranin ja hänen sihteerinsä Robinin suhde. Kipinää riittäisi jo vaikka isompaankin roihuun saakka, mutta etenkin Career of Evilissä kirjailija jo melkein kiusaa poloista lukijaa. Toisaalta, mikäpä kiehtoisi paremmin kuin kahden ihmisen välinen jännite...

Romanttisesta hehkutuksesta huolimatta kyseessä on kuitenkin ehta dekkari, ehkäpä jopa synkin ja kieroin tähän astisesta sarjasta. Tapahtumaketju käynnistyy kun häitään valmisteleva Robin saa postitse naisen jalan ja pahaenteisen viestin. Pienen pohdinnan jälkeen Strikella onkin tarjota poliisille kolme epäiltyä - mutta kuka on se oikea ja kuinka pitää Robin turvassa?

Silkkiäistoukkaa kuunnellessani harmittelin sitä, kuinka aikaisin arvasin tekijän ja Galbraith/Rowling näyttää kuulleen moitteeni sillä tällä kertaa vyyhti on oivallisen mutkikas ja piti minut arvailemassa aivan loppuun saakka. Hyvän dekkarin merkki, peukutan ehdottomasti!

Kirja ilmestyy 7.12.2015 Otavan suomentamana nimellä Pahan polku.

Hatchette Audio UK, 2015
Kesto: 17h 54min
Lukija: Robert Glenister

Kaksi reipasta dekkaria: Leena Lehtolaisen Surunpotku ja Jonathan Kellermanin The Murderer's Daughter

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Surunpotku on Maria Kallio -sarjan 13. romaani ja niin rakkaalta kuin tuo topakka komisario tuntuukin, olin hieman pettynyt Lehtolaisen Rautakolmioon ja tartuin siksi Surunpotkuun skeptisin miettein. Kirjan hieman ärsyttävä nimi juontuu tarinassa esiintyvästä hittibiisistä mutta Surunpotkussa ei juurikaan musiikkibisneksen parissa pyöritä vaan ennemminkin kirkossa, kasinolla ja koruliikkeissä - melko yllättävä yhdistelmä! Marian harmaita aivosoluja nimittäin työllistää tällä kertaa kirkosta löytyneen jalokivikauppiaan ruumis ja tapaushan saa edetessään varsin vauhdikkaita piirteitä!

Tuttuun tapaan tämäkin Maria Kallio -kirja oli sopivaa pikaruokaa nälkäiselle: ei erikoisen tajuntaräjäyttävää mutta kohtuullisen takuuvarmaa, nopeaa ja helppoa viihdettä. Surunpotku oli mielestäni onnistuneempi ja ehjempi kokonaisuus kuin Rautakolmio mutta jonkinlainen irtiotto olisi kenties Marialle paikallaan, vai onko kenties kokonaan uuden sarjan aika?

Tammi, 2015
Sivuja: 432

Jonathan Kellerman: The Murderer's Daughter

Jonathan Kellerman puolestaan amerikkalainen dekkarisarjojen kuningas, jonka Alex Delaware-kirjoja on ilmestynyt jo kolmisenkymmentä, lisäksi mies on kirjoittanut yhteistyössä myös vaimonsa ja poikansa kanssa. Olen viimeisimpien Delaware-dekkareiden kohdalla huomannut hienoista hyytymistä, tuntuu siltä kuin kirjoissa olisi tietty kaava jota kirjailija sinänsä ihan menestyksekkäästi toistaa. Ehkäpä Kellermanista on itsestäänkin alkanut tuntua samalta, sillä The Murderer's daughter on itsenäinen dekkari joka esittelee aivan uuden päähenkilön, psykiatri Grace Bladesin.

Kauniin ja kaikin puolin ylivoimaisen täydelliseltä tuntuvan Gracen tausta ei ole aivan sitä mitä voisi kuvitella. Kahden narkkarin lapsi on pienestä pitäen tottunut olemaan varuillaan ja elämä kasvatuskodista toiseen seilaten on opettanut poikkeuksellisen älykkään Gracen siihen, että kaiken eteen on tehtävä työtä. Grace on erikoistunut terapoimaan ihmisiä, joita surut ja traumat ovat koskettaneet - tehtävä, johon hän voi samastua erikoisen hyvin omien kokemustensa takia. Mutta sitten vastaanotolla käy mystinen Andrew Toner, joka löytyy pian murhattuna ja Grace huomaa menneisyytensä ja nykyisyytensä sekoittuvan.

Tämäkin kirja on jälleen kerran tuttua ja takuuvarmaa Kellermania, teksti kantaa ja juonenkäänteissä riittää. Grace on päähenkilönä erittäin kiinnostava, joskin jossain vaiheessa minua alkoi ärsyttää hänen kaikkivoipaisuutensa - onko mitään mitä tuo nainen ei osaisi?! En tiedä onko The Murderer's Daughter yksittäinen teos vai onko Kellerman aloittamassa uutta dekkarisarjaa mutta itse ainakin uskoisin että Gracesta riittäisi kerrottavaa useampaankin kirjaan. Kenties jossakin vaiheessa hänestä voisi näkyä silloin hieman inhimillisempikin puoli...

Headline, 2015
Sivuja: 442

Pimeässä luettua eli marraskuun puuhat

Huh. Onpahan ollut viehkeä marraskuu - aivoni eivät oikein vieläkään ymmärrä että jouluun on aikaa alle kuukausi koska nurmikkokin vihertää ja lenkillä voi pongata pajunkissoja. Marraskuun harmaudessa on kyllä omaa, synkkää viehätystään mutta valon puute on kyllä tylsää. Ulkoilukin iltaisin aika vähälle kun laiskuri ei jaksa raahata itseään laajustamaan pimeyteen. Noh, voihan sitä aina vaikka lukea...

Vuoden 2015 lukuhaaste sattuukin oikeaan sopivaan vuodenaikaan, tälläkin kertaa tuli luettua kaikenlaista ihan urakalla - 14 ehtaa, paperista kirjaa. Marraskuun synkkyys ei kyllä aina sopinut hirveän hyvin yhteen lukemieni dekkareiden kanssa - esimerkiksi Karin Slaughterin Pretty Girls tuntui sen verralta rankalta että päädyin lukemaan sen turvallisesti päivänvalossa... Muutenkin huomaan kaipaavani tähän pimeään vuodenaikaan jotain iloista ja pirteää luettavaa, vastapainoksi sysipimeällä ulkomaailmalle. Kuinka teillä taistellaan kaamosta vastaan? Vaikuttaako vuodenaika/sää lukutottumuksiin?

Marraskuun luetut

Marraskuussa luin 19 kirjaa: lukuun mahtuu tietokirjoja (mm. jokunen elämäkerta) ja useampi historiallinen romaanikin. Laadullisesti marraskuu ei ollut ihan niitä parhaita kuukausia, sukat eivät pyörineet jaloissani kovin usein. Hittejäkin toki oli, kuukauden TOP3:a hallitsivat Simo Hiltusen huikea Lampaan vaatteissa, Kaisa Haatasen hulvaton Meikkipussin pohjalta ja Neil Gaimanin outo mutta upea Neverwhere. Ehkei floppeja ole kauheasti tarpeellista mainostaa, uskon että näilläkin kirjoilla on omalukijakuntansa johon minä vain en satu kuulumaan.

• #GIRLBOSS / Sophia Amoruso
• Brooklyn / Colm Tóibín
• Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen
• Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa
• Home front / Kristin Hannah
• Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laukkanen
• Neverwhere / Neil Gaiman
• You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day
• Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm
• Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen
• Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen
• Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina / Paula Salomaa
• A Change of Climate / Hilary Mantel
• Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Luetut, ei-blogatut

Jussi Seppänen: Kymmenottelu (WSOY, 2015), 180s. Saatu arvostelukappaleena.

Sain Jussi Seppäsen Kymmenottelun Kirjamessujen bloggaribrunssilla luettavakseni ja vaikka novellit eivät tosiaankaan ole minun juttuni, kiinnosti urheiluun liittyvä hauskuutus sen verran että päätin kokeilla rajojani. Seppäsen tarinat olivat lämminhenkisiä, hauskoja ja pikkuisen viisaitakin mutta novellivammastani huolimatta en kuitenkaan täysin innostunut.

Thomas Erikson: Pelonkylväjät (Minerva, 2014), 560s.

Pelonkylväjät oli heräteostos eräässä Elisa-kirjan alessa. Ei kirjalla hintaa ollut juuri nimeksikään, mutta lukukokemus ei kyllä myöskään ollut siitä parhaasta päästä. Mystisen miljonäärejä teloittavan sarjamurhaajan jahtaaminen voi vaikuttaa teoriassa mielenkiintoiselta mutta käytännössä se oli suoraan sanottuna tylsää seurattavaa... Henkilöitä vilisi, mutta kukaan ei oikein kiinnostanut kylliksi. Huti tuli.

Gillian Flynn: The Grownup (Crown, 2015), 64s.

Overdriven kokoelmista löytyi myös ihanan kieron Gillian Flynnin kertomus The Grownup, joka kyllä on aivan taattua Flynniä! Valitettavasti lyhyt tarina tuli ahmaistua nopeasti mutta bloggaaminen kuitenkin venyi liian kauan. Paha bloggaaja.

Cheryl Strayed: Brave enough (Knopf Doubleday Publishing Group, 2015)

Cheryl Strayedin Villi vaellus on ollut yksi lukuvuoteni yllättäjistä - kukapa olisi uskonut että vaelluksesta kertova kirja kolahtaisi meikäläiseen niin kovasti - ja siksi nappasin kirjastosta luettavakseni Brave enough -kirjan. E-kirjojen lainaamisessa on se mahdollisuus ja riski että koska lainaaminen on niin kovin vaivatonta, ei tule aina perehtyneeksi kovin syvällisesti siihen, mitä on lainaamassa. Ja siispä minulta jäi tajuamatta se, että Brave enough on kokoelma aforismeja. Straeyedin ajatelmat olivat ihan päteviä mutta kirja on kovin pikkurunen enkä täysin samaistunut kaikkiin teemoihin joten kovin monia ajatuksia ei lukemisesta syntynyt.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka (Moreeni, 2015), 381s. Suom. Jouko Vanhanen.

Keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Melchior-sarja on ollut takuuvarmaa luettavaa jo viiden kirjan ajan mutta uusin, Tallinnan kronikka, tökki. Vika saattoi olla minussa, mutta koin kirjan infodumpit melko raskaina ja itse rikostarinakin pääsi vauhtiin yllättävän myöhään. Syytämme tästäkin kriittisyyspuuskasta flunssaa ja jäämme odottamaan seuraavaa kirjaa joka toivottavasti maistuu taas paremmin.

Kesken jääneet

Jodi Picoult, Samantha van Leer: Between the Lines (Recorded Books, 2012)

Jodi Picoultin ja hänen tyttärensä Samantha van Leerin kirjoittama nuorten kirja kiinnosti minua idean tasolla: kirjan punaisena lankana on ajatusleikki, jossa kirjojen henkilöt ovatkin oikeasti elossa ja ikäänkuin vankeina kirjan sivuilla, alati toistamassa samoja kohtauksia kirjan auetessa. Olin tässä vaiheessa kuunnellut parikin "ihan kivaa" äänikirjaa putkeen ja rehellisesti sanottuna kaivasin vaihteeksi jotakin todella mukaansatempaavaa, joten päädyin lopulta jättämättä kirjan kesken.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteen suhteen viimeistä viedään: tarvitsen vielä kirjaston henkilökunnalta lukusuosituksen ja viimeinen rasti onkin sitten mahdoton tehtävä. "Kirja joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut." Kaikki luettiin, mitä käskettin, joskus vähän extraakin. (Ja lukion fysiikankirjaan en aio tarttua...)

Entäs ensi kuussa?

Yritän tässä edelleen sisäistää että joulu tulee ja siis varmaan myös kirjabloggaajien joulukalenterikin, jossa tosin itse en ole tänä vuonna mukana. Kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa Hyönteisdokumentissa. Käykääpä katsomassa mitä hdcanis on keksinyt...

Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen

Helsingin kirjamessuilla sain ilon osallistua Bloggaribrunssille jossa oli joukko esikoiskirjailijoita kertomassa teoksistaan. Tarinoinnin aloitti Simo Hiltunen jonka kirjasta Lampaan vaatteissa kiinnostuin heti, siitäkin huolimatta että kirjailija korosti ettei kyseessä ole rikosromaani. (Sellaisethan meikäläiselle nimittäin maistuvat oikein hyvin!) Kirjan aihe - perhesurmat - on hyytävä enkä varmasti ole ainoa joka on näitä surullisia uutisia lukiessaan miettinyt miksi näin tapahtui.

Lauri Aleksis Kivi (kiinnostaisi muuten ihan hirveästi tietää mikä on tarina tämän päähenkilön nimen taustalla!) on kaiken nähnyt rikostoimittaja joka saa raporoitavakseen jälleen yhden surullisen tapauksen, poliisin tekemän perhesurman. Työnsä puolesta hän alkaa tutkia aiemmin tapahtuneita perhemurhia ja sukeltaa syvälle synkkiin vesiin. Omaan pimeyteensä ja jonkun muunkin.

Lampaan vaatteissa on erinomainen romaani. Se on synkkä ja hyytävä mutta aiheen huomioon ottaen, en odottaisikaan yhtään vähempää. Se tarjoaa dekkarin ystäville jännittäviä käänteitä mutta pureskeltavaa riittää myös muillekin kuin jännitystä kaipaaville. Minut kirja sai miettimään isien syntejä ja perheväkivallan tuhoavaa vaikutusta. Tuntui siltä että Lampaan vaatteissa on myös tärkeä kirja.

Herkille siis tiedoksi että Lampaan vaatteissa on rankka kirja ja sen aiheet saattavat järkyttää. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja elävää, juoni kulkee ja koukuttaa. Suosittelen lukemaan ja toivon, että Simo Hiltunen kirjoittaa pian lisää.

- Eihän se teille mitään?
- Se on lammas.
- Pahimmat saattavat piileskellä niiden vaatteissa. Usko, kun minä sanon. Minä tiedän paremmin kuin haluaisin. Niillä keittää yli, koska ne ovat keränneet koko elämänsä painetta ja sitten kaikki puristuu yhteen pieneen kattilaan. Että nyt riitti. Siinä voi tulla rumaa jälkeä. Sellaisten pitäisi päästellä: sanoa pomolle vittu, isälle hinttapuli ja puheenjohtajalle suorat sanat. Vaimollekin voi joskus rähjätä ja lapsille äyskähdellä. Ei roiskuisi niin pahasti yli ja pahimmallaan veri.

WSOY, 2015
Sivuja: 419
Saatu arvostelukappaleena.

Lukukuun tunnustukset

No olipas lukukuu. Upea ruska, kirpakoita syyskelejä, loistavia kirjoja ja mahtavat kirjamessut. Huomaan juuri nyt kaipaavani kirjoiltani vauhtia ja suuria tunnelmia, kenties vastapainoksi pimeneville illoille ja arjen puurtamiselle. Messutohinoistani kerroin mm. ao. postauksessa.

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 

Lukupinot karttuivat reilusti lokakuun aikana, kartutin kirjakantaani Stockmannin Hullujen päivien, Helsingin kirjamessujen ja Audiblen alejen ansiosta yhteensä 18 kirjalla - hullu mikä hullu. Pinossa on kotimaisia uutuksia, jokunen englannin kielinen herkkupala, sarjiksia ja klassikkokin. Samaan aikaan kirjastolainakasani on myös erittäin tukevassa tilassa joten taidanpa olla pikkuisen pulassa...

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin paljon, bloggaamiseni sen sijaan ei sujunut aivan yhtä sutjakkaasti mikä kenties näkyi myös lukuisina niputettuina postauksina. Aikaa ei vain tunnu riittävän koneella istumiseen, mutta eiköhän pimeä talviaika taas hoida tuonkin ongelman kuntoon... Luettua tuli 26 kirjaa, joista seitsemän oli myös sarjakuvia. Lukukokemukset olivat laidasta laitaan, oli niitä jotka odotuksista huolimatta tökkivät (Muukalainen, tämä tarkoittaa sinua!) ja sitten odottamattomia huippukokemuksia, kuten Valokuvan historia johon ihan rakastuin. Kuukauden TOP3:een pääsivät siis Valokuvan historia, Tulevaisuuden arabi ja Sculptor. Aika yllättävää, lokakuussa parasta olivat siis sarjakuvat ja tietokirja. Hienoa, että joskus käy näinkin.

• Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola
• Queen Camilla / Sue Townsend
• Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom
• Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara
• House of Cards, Kuninkaantekijä ja Viimeinen jako / Michael Dobbs
• Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon
• Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor
• Naapuri / Herman Koch
• Yksin / Karo Hämäläinen
• Kauheimmat runot / Antti Holma
• The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling
• The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass
• Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma
• Valokuvan historia / Tom Ang
• Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika
• The Blue Between Sky And Water (suom. nimellä Sininen välissä taivaan ja veden) / Susan Abulhawa

Luetut, ei-blogatut

Jerry Scott, Jim Borgman: Teinin tajunnanvirtaa (Egmont, 2015), 48 s.

Jerry Scottin ja Jim Borgmanin Teinin tajunnanvirtaa oli kertakaikkisen leppoisa lukukokemus joka nimensä mukaan keskittyy kuvaamaan erään perheen teini-ikäisen kohelluksia. Hauskaa tavaraa, tosin ei unohtumatonta sellaista. Uskoisin tämän uppoavan etenkin teinien kanssa tekemisissä oleviin.

Michelle Sagara: Cast in Shadow (Luna, 2007), 507 s.

Michelle Sagaran Cast in Shadow on Chronicles of Elantra-fantasiasarjan aloittava teos joka tuli napattua lukuun aika pitkälti siksi että mitään muuta ei sattunut olemaan tarjolla - aika usein tämä on onneton lähtökohta lukemiselle jo siksi että ajatukset ovat kääntyneinä jo kohti sitä kirjaa jonka lukemista odotat. Oli huono ja kiireinen viikko, päänsärkyineen enkä voi rehellisesti sanoa antaneen Michellelle ja hänen sankarittarelleen, Kaylielle oikeasti kovin hyvää mahdollisuutta kirjalliseen ensikohtamiseen. Kokonaisuus ei ollut pöhkömpi mutta ainakin ajankohta ja lukuvire olivat aivan pielessä. It's not you, it's me...

Pascal Girard: Reunion(Drawn & Quaterly, 2010), 155 s. Englanniksi kääntänyt Helge Dascher

Pascal Girardin leppoisa Reunion on omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta, hieman veltostuneesta sarjakuvapiirtäjästä joka saa kutsun luokkakokoukseen jossa voisi myös kohdata SEN tytön jolle Pascal ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan. Tarina on helposti samaistuttava ja kirjailija-Pascal herättää mainiosti säheltävän päähenkilö-Pascalin eloon. Pisteet toimivasta pikkutarinasta ja brutaalin rehellisestä kuvauksesta.

Kiera Cass: Happily Ever After (HarperTeen, 2015), 416s.

Bloggasin Cassin Selection-trilogiasta kesällä jolloin kevyen hömpän lukeminen tuntui kivalta. Syksymmällä Helmetin OverDrive-kokoelmaan putkahti Happily Ever After, pieni tarinakokoelma kirjasarjan reunoilta joissa ääneeen pääsevät kirjan sivuhenkilöt, mm. Marlee, päähenkilön ystävä ja se mies, jota onni ei suosinut sekä prinssin äiti. En ole yleensä erikoisen ihastunut novelleihin eikä tämä kerta ollut poikkeus. Koska trilogia ei alunperinkään ollut kovin painavaa tavaraa sisällöllisesti, koin ettei extrakertomuksiin oikein enää riittänyt uutta ainesta mikä tuntui pitkästyttävältä. Ehkä nuorten naisten rakkaushuolia kiinnostavampaa olisi ollut kuulla vaikka vastarintaliikkeestä tai siitä, kuinka Amerikasta alunperinkään tuli Iléan valtio jossa naimakaupat ovat kaikki kaikessa?

Hyeonsee Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015), 316s. Suomentanut Jaana Iso-Markku

Leen Seitsemän nimen tyttö on jälleen yksi järkyttävä kertomus Pohjois-Koreasta ja siksi kai kirjaan tartuin. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat kauhistuttavia, olkoonkin että Leellä tuntuu kaikesta huolimatta olevan melko hyvä onni matkassaan. Luin kirjan mielelläni mutta bloggaaminen tuntui hankalalta koska kirja toi mieleeni niin elävästi taannoin lukemani Eunsum Kimin teoksen Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Tämä ei sinällään ole ihme, maan olot kun ovat mitä ovat, mutta koin etten löytänyt paljoakaan uutta kirjoitettavaa. Kelpo kirja, jos Pohjois-Korea kiinnostaa, lue ihmeessä.

Liza Marklund: Rautaveri (Otava, 2015),  333s. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Olen seurannut Liza Marklundin Annika Bengtzon-sarjaa vuosien ajan innokkaasti. Aikanaan uusi Annika-kirja oli parasta mitä tiesin mutta ajan oloon jokin muuttui ja innostus katosi lukemisestani. Nyt ympyrä sulkeutui sillä Rautaveri on ilmeisesti viimeinen sarjan teos. Ehkä hyvä niin, sillä viimeisimmät kirjat ovat olleet jo melko väsyneitä, en itse pitänyt laisinkaan ratkaisusta jossa kirjailija toimii etsivä Nina Hoffmanin outoine perhesuhteineen Annikan rinnalle. Tämä asia häiritsi minua myös Rautaveressä joka ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin lainkaan. Hei-hei Annika, kiitos hyvistä hetkistä!

Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 7 (Sammakko, 2015), 96s.


Milla Paloniemen Kiroileva Siili -sarjakuva lie useammille tuttu ja minäkin olen sarjiksen lukenut. Paloniemen siilit ovat ihan mainioita tyyppejä mutta lyhyt strippisarjakuva ei ole minun ominta juttuani - sen sijaan äitini rakasti näitä hahmoja ja siksi valitsinkin tämän teoksen Kirjan vuoden lukuhaastetta varten. Hyvä valinta, uskoisin että esim. City-Siili olisi naurattanut häntä.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste on varsin mukavalla mallilla, enää vain kaksi kirjaa uupuu ja niistä toinen on "Kirja, jota ystäväsi suosittelee sinulle". Heitänkin tästä haasteen lukijoille, antakaapa minulle lukuvinkki!

Entäs ensi kuussa?

Marraskuussa paneudun uuteen valokuvaamiskirjaan, Laukkasen Camp Creativeen. Kirja sisältää erilaisia kuvaharjoituksia jotka olisi tarkoitus ehkä jakaakin. Kirja ja tehtävät vaikuttavat kivoilta, mutta saapas nähdä miten kuvaaminen onnistuu marraskuun valossa... Samoin tarkoitus olisi osallistua Karo Hämäläisen luotsaamaan lukuhaasteeseen jossa kuluvan kuukauden aikana 30 sivua päivässä. Kaikki mukaan!

Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara

Olen viihtynyt pitkään Taavi Soininvaaran Arto Ratamo -sarjan mukana. Ratamo on sen sortin miehiä joita ei pysäytä käsikraanattikaan ja tuore tyttöystävä, toimittaja Essi Kokko, on jokseenkin samaa sorttia ja kaksikon menoa on  mukavan vauhdikasta seurattavaa. (Tosin, en ole ihan varma aina Essin puujalkavitsejä muistuttavista lausahduksista, mutta tuovathan ne ainakin huumoria tekstiin...)

Tällä kertaa Soininvaara on varsin ajankohtaisissa tunnelmissa kun kotimaahan palaa Syyrian sodassa ansioitunut soturi jota epäillään Isis-kytköksistä. Essin metsästäessä suurta kansainvälistä skuuppia, painiskelee Arto poliisin johtajistossa piilevien korruption parissa. Myös Arton isän menneisyydestä putkahtaa uusi yllätys...

Parasta Haukassa ja kyyhkyssä oli mielestäni ehdottomasti Syyriaan liittyvä juonikuvio joka tottakai kiinnosti jo ajankohtaisen aiheen takia, mutta se sai myös poliisien korruptiokuvion vaikuttamaan tylsältä ja kuluneelta ja huomasinkin harppovani kirjassa nopeasti aina kohti uutta Qasim-kohtausta ja  toivon hartaasti ettei tuo kyseinen ajatus jatku enää seuraavassa Ratamo-kirjassa. Kirja sisältää myös yhden suurehkon käänteen Arton omassa elämässä joka mielestäni oli ehkä turhan ennalta-arvattavasti toteutettu, toivon kuitenkin että kirjailija saa jatkossa tästä sinällään ihan mielenkiintoisesta aihiosta enemmän irti.

Kirjoittaessani tätä postausta tajusin että löysin kirjasta paljon mutistavaa vaikka yritinkin kovasti pitää tunnelman positiivisena. Hetken pähkäiltyäni tajusin että pidän tästä kirjasarjasta ja Artosta, mutta en ehkä niinkään näistä tuoreimmista kirjoista. Niissä on kiinnostavia ja hauskojakin hetkiä, mutta jokin vain tökkii. Vielä en anna periksi sarjan suhteen mutta nyt hiihdellään jo heikoilla hangilla.

"Miehet on niin kuin katukivet. Kun ne saa kerran kunnolla pakoilleen, niitä voi polkea jalkoihinsa vaikka kuinka paljon."

Otava, 2015
Sivuja:  412

Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma

Pyysivät Naisten pankista kertomaan mitä lukutaito minulle merkitsee. Todella paljon, sanoisin. Muistan jopa sen kun kirjaimet alkoivat ensimmäisen kerran avautua. Keittiömme seinällä oli kortti jossa oli jokin teksti. (En enää muista mitä siinä luki.) Oli minulle kerrottu mitä kortissa luki mutta kun halusin osata ihan itse sen lukea. Istuin pitkään aikaa miettimässä kirjaimia - O niin kuin onni, N niin kuin nappi - sehän on ON! Hitaasti mutta varmasti etenin ihan viimeiseenkin sanaan saakka ja tajuttuani, että olin lukenut koko lauseen ihan itse, olin niin ylpeä. Se, että kaikkien näiden vuosien jälkeen muistan tuon kokemuksen, kuvaa varmasti kuinka iso juttu se oli.

Sittemmin lukutaito on antanut minulle paljon muutakin: koulutuksen, ammatin, kyvyn hankkia tietoa ja selviytyä. Pystyn selättämään karttojen kiemurat ja löytämään internetistä hyödyllistä tietoa melkein mistä vain: marttojen tahranpoisto-ohjeista vaikka viisumin hakemiseen saakka. Maailma on avoinna ja lukuharrastukseni kutittelee mielikuvitustani makoisalla tavalla, tarjoten pienen pakopaikan arjen kiireistä. Lukutaito on tärkeä asia, se on ollut yksi elämäni kulmakivistä.

Tämä toiminee taustana sille, miksi haluan olla tässä Naisten pankin kampanjassa mukana. Tiedostan kuuluvani niihin onnekkaisiin joille on osunut jo syntymässä lottovoitto ja haluaisin jakaa mm. tämän lukemisen tärkeän taidon muillekin. Tänä vuonna Naisten pankki ja Sofi Oksanen ovat yhdistäneet voimansa asian puolesta, Oksasen kirjan julkaisukiertueelle on kutsuttu kaikki kehitysmaiden naisten hyvinvoinnista ja toimeentulosta kiinnostuneet. Tapahtumien aikana kirjailija kertoo Normasta ja signeraa teoksiaan, samalla on mahdollista myös tukea Naisten pankin toimintaa kehitysmaissa. Katso tarkemmat aikataulutiedot tai ilmoittaudu mukaan täältä.

Ja sitten siihen kirjaan. Minulle Kun kyyhkyset katosivat oli SE kirja joka Sofi Oksasen tuotannosta kolahti ja siksi odotukseni Norman suhteen olivat korkealla ja kirja kieltämättä lunastikin aimo osan niistä.  Jo lähtökohta - päähenkilön, Norman, äiti on juuri kuollut hyäpättyään junan alle ja nuori nainen yrittää selvittää siihen syytä. Pian selviää että Anitalla on ollut meneillään Ukrainassa salamyhkäisiä hiusbusineksia ja Normallakin on oma salaisuutensa säilytettävänään...

Norma muistutti minua jälleen siitä, kuinka taitava kirjailija Sofi Oksanen. Teksti on vaivatonta, sujuvaa ja nokkelaa, kirjailija maalailee sanoillaan paperille tunteita ja tunnelmia aina pelosta, hulluuteen, epätoivoon ja onneenkin saakka. Taustalla on isoja ja synkkiä teemoja mutta samalla kirjassa vahvasti läsnäoleva maagisen realismin elementti keventää tehokkaasti tunnelmaa ja tuntuu hetkittäin jopa kujeilevalta. Kirja sopii loistavasti myös aiheensa puolesta Naisten pankin kampanjaan sillä kirjailija nostaa esiin naisten aseman ja yritystoiminnan esiin. Kokonaisuutena olen myös vaikuttunut Sofi Oksasen monipuolisuudesta - ei kahta samanlaista kirjaa. Suosittelen!

Like, 2015
Sivuja: 304
Saatu arvostelukappaleena.

Syksy on ihmisen parasta aikaa

Syyskuu on lempikuukauteni, nautin sen raikkaudesta, ruskan väriloistosta ja auringonnousuista jotka on päivä päivältä helpompaa pongata. Syksy on kesän ihanan joutilaisuuden jälkeistä aktivoitumista ja uusia juttuja ja suunnitelmia, uudenlaista energiaa. Kaikenlaisia ideoita onkin putkahdellut päähän ja joitain ajatuksia ehdin jo kokeillakin, blogissa vilahtivat mm. kaksi videobloggausyritelmääni. Kolmannenkin klipin tein, keksin nimittäin kesken kävelylenkkini yrittää kertoa lukijoille Andy Weirin The Martian-kirjasta. Luomus jäi kuitenkin "leikkaamon lattialle", sillä kukaan tuskin haluaa katsella pomppivaa lenkkipolkua ja kuunnella huohotustani. Jatkan siis ideointia ja harjoittelua, katsotaan saanko aikaiseksi muuta kuin nolotusta...

• Videoviikonloppu: kurkistus Maltan kansalliskirjastoon
• Videoviikonloppu: Helsinki-Vantaan lentokentän uudessa kirjanvaihtopistessä

Syyskuun luetut

Syyskuun luettujen lista on hämäävän lyhyt, paljon jäi bloggaamatta - yritän parantaa tapani lokakuussa. Itselleni epätyypillisesti luin yllättävän paljon it-maailmaan sijoittuvaa tietokirjaillisuutta ja tasapainoksi sitten ahmittiin hattarankevyttä hömppää (The Selection-trilogia). Kuukauden kivoimpiin lukukokemuksiin kuuluivat uuden Denise Rudbergin dekkarituttavuuteni Yksi tappava syrjähyppy, Andy Weirin mainio The Martian ja vuosien odotuksen jälkeen ilmestynyt jatko-osa Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjaan, The Kizuna Coast. Tsekkaa itse jollet usko!

• Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen
• Mischief / Fay Weldon
• Hello Ruby / Linda Liukas
• The Martian / Andy Weir
• The opposite of loneliness: essays and stories / Marina Keegan
• Tuomitut (Arianna de Bellis #4) / Vera Vala
• The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks created the digital revolution / Walter Isaacson
• The Kizuna Coast (Rei Shimura #11) / Sujata Massey
• Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) / Denise Rudberg
• Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen
• The Selection-trilogia / Kiera Cass

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteessa on alkamassa selvästi loppukiri, kolme lukupistettä pompsahti plakkariini. Jei!

Entäs ensi kuussa?

Lokakuussa on tämän kirjabloggaajan joulu eli Helsingin kirjamessut. Pian alan selailemaan katalogia ja tekemään tarkkaakin tarkempia luentosuunnitelmia vaikka lopulta luultavasti tulen kuluttamaan aikaa haahuillen ja kirjapöhinästä nauttien. Tekisi mieli kokeilla myös messuvbloggausta - kiinnostaisiko moinen ja millaisia videoita haluaisitte nähdä?

Olen lokakuussa myös mukana Naisten pankin kampanjassa tukemassa kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja hyvinvointia.

Luetut, ei-blogatut

Kerry Fisher: Island Escape (Avon, 2015), 400s.

Kerry Fisherin Island Escape pomppasi puhelimeeni koska tunsin tarvitsevani annoksen chick-litiä. Kirja osoittautui melko mukavaksi luettavaksi, peukutan myös sitä että tämän chikkerin pääosissa ovat päälle nelikymppiset naiset, ihan mukavaa vaihtelua. Island Escapen pääosissa ovat ystävykset Octavia ja Roberta, jotka kitkuttelevat eteenpäin enemmän tai vähemmän epätyydyttävissä avioliitoissaan kunnes tietysti alkaa tapahtua. Tarina mukailee melko ennalta-arvattavasti peruschick-litin kaavaa mutta viihdytti.

Roope Lipasti: Linnan juhlat (Atena, 2015), 283s.

Olen yrittänyt kiltisti kirjoittaa aina jotain kotimaisista romaaneista, etenkin silloin kun olen niistä pitänyt mutta Linnan juhlien kohdalla kävi huono tuuri. Sain ison nipun varauksia kirjastosta samaan aikaan ja homma meni suorittamiseksi. Lukea ehdin, mutta blogata en. Päällimmäiseksi ajatukseksi kirjasta jäi se, että kuten aiemminkin pidän kovin Roope Lipastin lämpimästä huumorista ja pieni hupsuttelu tekee tänä synkkänä aikana vain hyvää.

Tess Gerritsen: Salametsästäjä (Otava, 2015), suomentanut Ilkka Rekiaro, 330s.

Salametsästäjä on Rizzoli & Isles -sarjan 11. kirja, mikä ei kylläkään tunnu hidastavan tämän kuolemansyyntutkijan ja rikosetsivän muodostaman parivaljakon vauhtia. Kirja oli tuttuun tapaan sujuvaa ja sanailu nokkelaa eivätkä Afrikkaan osin sijoittuvan tapauksen juonenkäänteetkään olleet kuluneimmasta päästä - viihdyin vallan mainiosti.

Kerry Greenwood: Murder in Montparnasse (Allen & Unwin, 2002), 300s.

Ensikosketukseni Greenwoodin Phryne Fisher -kirjoista kärsi jokseenkin samasta syystä kuin Linnan juhlatkin. Ensin ei mukamas ollut lukemista, sitten sitä oli yht'äkkiä liikaakin. Kiva kirja, kiinnostavat henkilöt ja toimiva rikosjuoni - tykkäsin ja haluan palata sarjan pariin myöhemmin ja paremmalla ajalla. Ja mielellään sarjan ensimmäisestä osasta alkaen, lainasin nimittäin epähuomiossa 12. kirjan mainion neiti Fisherin seikkailuista ja olin jokseenkin pihalla joistakin neidin yksityiselämään liittyvistä juonikuvioista. Milloinkohan opin lukemaan sarjat oikeassa järjestyksessä??!

Dustin Harbin: Diary Comics (Koyama Press, 2015), 236 s.

Dustin Harbinin Diary Comics -kirja sai alkunsa harjoituksesta jossa kirjailija päätti piirtää jokaisena vuoden päivänä sarjakuvaruudun ko. päivän tapahtumista. Kiinnostuin, koska olen toteuttanut samaisen harjoituksen valokuvien kautta. Lukiessani kävi ilmi etten ollutkaan yksin mietteideni kanssa, myös Dustin Harbin painiskeli samojen ongelmien kanssa - ihan tavallinen arki nimittäin ei ole erikoisen kiinnostavaa ja arjen tarkistelu - tapahtuipa se sarjakuvan tai kameran kautta - muuttaa arkea hiukan erilaiseksi. Vaikka Harbinin arki onkin värikkäämpää kuin omani, ei kirja tarjoa silti suuria kokemuksia vaan ennemminkin pieniä, tavallisia ja ehkä tärkeitäkin hetkiä yhden ihmisen elämästä. Mukava lukukokemus.

Tuomitut (Arianna de Bellis #4) \ Vera Vala

Vera Valan Arianna de Bellis -sarjan kirjat ovat olleet useamman vuoden ajan kesäluettavaani mutta tällä kertaa lukeminen venähtikin vähän pidemmälle mutta nämä kirjat näemmä toimivat myös syksyisin - jännä juttu! Italia-fanina rakastan näissä kirjoissa etenkin nojatuolimatkailua, Vera Vala kun osaa kuvailla maisemia ja elämäntyyliä vallan mainiosti.

Tuomituissa Arianna ryhtyy pelastamaan uskonlahkoon liittynyttä sukulaistyttöään ja törmää samalla murhaajaan joka teloittaa katolisia pappeja. Jälkimmäistä tapausta tosin tutkii toinenkin de Bellis, nimittäin Ariannan veli Ares joka on jesuiitta. Ares onkin mukava lisä kirjoihin, ainakin Tuomittujen juonikuvioihin hän upposi luontevasti ja ikäänkuin tasapainotti Ariannan tällä hetkellä jokseenkin ongelmaista elämää. De Bellisin perhe on muutenkin varsin kiinnostava luomus, sen jäsenistö tuntuu olevan persoonallista ja kiehtovaa. Kenties jokin kirja sukeltaa syvemmälle perheen juuriin tai vaikkapa Ariannan vanhempien tarinaan?

Kuten aiemmissakin Valan kirjoissa, on Tuomituissakin paljon purtavaa. Ariannan menneisyydessä ja nykyisyydessä tapahtuu rikostutkimusten ohella paljon ja nähdäänpä kirjassa hetkittäin melkein da Vinci -koodimaisia piirteitäkin. En ole ihan varma kuinka paljon tästä suunnasta pidän, mutta kirjasarja on sen koukuttava että sen parissa on pakko jatkaa ihan vaikka vain uteliaisuudesta. Tässä kohdin onkin ihan pakko nostaa hattua Vera Valan taidolle luoda pahuksen koukuttavia cliffhangereita, tähänkin kirjaan on nimittäin tehty harmittava tehokas loppu. (Nyt pitäisi jaksaa elää jännityksessä kokonainen vuosi. Huoh.)

Gummerus, 2015
Sivuja: 457

The Kizuna Coast (Rei Shimura #11) \ Sujata Massey

Taisin kiljaista ihan ilosta tajutessani että vuosien tauon jälkeen Sujata Massey on julkaissut uuden osan rakastamastani Rei Shimura -dekkarisarjasta. Niille, joille Rei ei entuudestaan ole jo tuttu, kerrottakoon että Rei on nuori japanilaisamerikkalainen antiikista innostunut nainen joka sotkeutuu rikosvyyhteen jos toiseenkin. Dekkarit ovat kepeitä ja toimivia ja koska Rei seikkailee usein Japanissa, tarjoavat ne myös oivan mahdollisuuden nojatuolimatkailuun.

Sarjan kymmenes kirja oli tarkoitettu päättämään sarja, mutta kun maanjäristys ja tsunami runtelivat Japania vuonna 2011, heräsi rakkaus maata kohtaan kirjailijassa ja uusi Rei Shimura -kirja alkoi syntyä. Katastrofi onkin keskeinen elementti kirjassa ja tuo Rein seikkailuun uusia, hieman tummempia sävyjä.

Tarina alkaa samoista hetkistä, jolloin kirjailijan into kirjoittaa taas heräsi. Rei Shimura katselee Hawaijin kodissaan kauhistuneeena uutisia Japanin katastrofista kun hän saa puhelun entiseltä työnantajaltaan, herra Ishidalta. Sympaattinen vanha herra on ollut antiikin osto-matkalla alueella jonne tsunami iski ankarimmin ja tarvitsee apua kotiinpääsyssä ja nuoren assistenttinsa löytämisessä. Peloton Rei ei aikaile vaan pakkaa laukkunsa ja suuntaa katastrofialueelle auttamaan.

Kuten sanottua, tämä on hiukan erilainen Shimura-kirja. Se keskittyy suuresti luonnonkatastrofin tuhojen kuvaamiseen ja jotkin kirjan kohtaloista ovatkin sydäntäsärkeviä. Mieleeni tuli usein myös elokuussa kuuntelemani Summertime-kirja, jossa oltiin hieman samantyylisissä tunnelmissa. Rikostarina jää mielestäni tällä kertaa hiukan vaisuksi, kenties suuronnettomuus on taustana niin dramaattinen ettei yksittäinen pikku murha enää oikein tunnu sitä vasten juuri miltään?

Oli kuitenkin ihanaa palata takaisin Rein seikkailujen pariin, melkein kuin tapaisi vanhan ystävän vuosien jälkeen. Historia ja japani kiinnostavat edelleenkin ja vietinkin aikaa googletellen japanilaisten lakeeriesineiden kuvia - ne ovat juuri niin upeita kuin kirjaa lukiessani kuvittelin!! Myös tarina, kaikessa poikkeuksellisuudessaan tuntuu ajankohtaiselta ja kiinnostavalta ja saa minut toivomaan että Sujata Massey kirjoittaisi lisää!

"Kizuna means connection: the help people give each other, especially when there's serious trouble. Remember when you gave me the rice balls for breakfast? Ishida-san and I wouldn't have had anything to eat that morning if it wasn't for your kizuna."

The Ikat Press, 2014
Sivuja: 372

Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) \ Denise Rudberg

Vuoden 2015 dekkarisyksy on alkanut jo tarjota satoaan ja yksi tuttavuuksistani on Ruotsissa ilmeisesti kovinkin menestynyt Denise Rudberg ja hänen Marianne Jidhoff-sarjansa starttaava Yksi tappava syrjähyppy. Sarja lupailee jännitystä komeissa puitteissa, Tukholman yläluokan kauniissa huviloissa ja näyttävissä juhlissa ja sehän kiinnostaa! Kimalteleva elämäntyylihän tarjoaa oivallisen kontrastin rikosten synkkyydelle ja pieni haaveilu merinäköaloista tai urheiluautosta ei sekään haittaa.

Yksi tappava syrjähyppy esittelee syyttäjän sihteerin tehtäviinsä palaavan 55-vuotiaan Marianne Jidhoffin joka  on juuri jäänyt leskeksi. Marianne saa ensimmäiseksi jutukseen menestyneen liikemiehen murhan mutta myös toimistopolitiikka kaihertaa terävän naisen mieltä. Mariannen ohella rikostapausta selvittelee myös varsin sympaattinen rikostutkija Torsten Ehn.

Yksi tappava syrjähyppy on petollisen hyvä kirja. Se näyttää kantensa perusteella hieman tusinatavaralta ja helposti unohdettavalta, (lilataustainen naissiluetti muistuttaa kovasti myös Pekka Hiltusen Varo minua -kirjan kantta) mutta kansien välistä löytyykin oivallinen dekkari. Teksti vetää tehokkaasti, teki mieli lukea jopa senkin jälkeen kun silmät alkoivat painua illalla kiinni, tästä ansio kuuluu Mariannelle ja hänen aisaparilleen, rikostutkija Torsten Ehnille, jotka ovat persoonoina mielenkiintoisia ja moniulotteisia, jopa sympaattisia. Inhimillisiä kirjallisuuden hahmoja joihin olisi ehkä helppo kiintyäkin. Onko tämä pitkän ystävyyden alku?

Sivuhuomautuksena mainittakkoon että Denise Rudberg tekee mainiota työtä myös kuvaillessaan kirjan ruokaa joka on sekä herkullisen kuuloista että mukavan kotikutoisen oloista. Juustovoileipiä, kanelipullia ja kuumaa kaakaota - älä lue tätä kirjaa nälkäisenä!

Into, 2015
Sivuja: 405
Alkuteos Ett litet snedsprång
Suomentanut Anu Koivunen
Saatu arvostelukappaleena.

Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen

Pekka Hiltusen Studio-sarja on ollut kelpo luettavaa ja olen odotellut innokkaasti sarjalle jatkoa ja nyt se on vihdoin täällä. Varo minua oli onnekseni Elisan dekkaripiirin kuukauden kirjana joten se tuli napattua matkallekin mukaan.

Kirjassa Lian kaksoiselämä Lontoossa paljastua kun innokas poliisi alkaa pohtia miksi aivan tavallisen graafikon tielle osuu niin paljon rikoksia. Lian pitäessä matalaa profiilia Studion toiminnasta, on muu Studion väki keskittynyt jengeihin ja vaara vaanii - joka puolella.

Studio-sarja ei pettänyt tälläkään kertaa, meno oli hetkittäin melkoisen hyytävää ja kirja oli tuttuun tapaan ahmittava loppuun saakka. En tiedä kumpaa pääjuonista seurasin jännittyneempänä: Marin tutkimuksia rehellisesti sanottuna todella pelottavien jengien parissa (ilmeisesti jengi-kuvaukset pohjautuva jopa tositapauksiin joka lisää tilanteen ahdistavuutta) vai Lian kokema henkilökohtainen helvetti?!

Pidän Hiltusen kirjoissa siitä, että niiden aihepiirit eivät ole ihan tutuimmasta päästä, esimerkiksi jengien toiminnasta olen lukenut aika harvoin. Vaikka lintukodossa elämmekin, on minusta tärkeää lukea myös tällaisista asioista jotta ymmärtäisin maailmaa paremmin. Vahvat naiset ja nojatuolimatka Lontooseen yhdistettynä kauniiseen kerrontaan ja kiinnostaviin aihepiireihin eivät ole yhtään pöhkömpi juttu, yksi huono puoli tässä kirjassa kuitenkin. - Se nimittäin loppui ihan liian nopeasti ja joutunen odottelemaan sarjan seuraavaa osaa aivan liian pitkään... Lisää, kiitos!

WSOY, 2015
Sivuja: 448

Elämää elokuussa

Elokuu on eräs lempparikuukausistani ja tänä vuonna se on tuntunut erityisen mahtavalta.
Ehkä se johtui kylmästä alkukesästä, ehkä kesälomasta, mutta olen imenyt jokaisen aurinkoisen hetken ihooni suurella kiitollisuudella. Ja se on tuntunut HYVÄLTÄ! Pitkän ja ankean talven ja kevään jälkeen tuntuu siltä kuin mojoni alkaisi palata, olen lukenut ilolla ja blogiin alkaa syntyä juttuja vaivattomasti.

Loma vierähti nopeasti, tie vei tällä kertaa Maltalle jossa ihastuin - taas - mereen ja purjehtimiseen. Malta on niitä paikkoja joissa menneisyyden läsnäolon voi aistia hyvinkin helposti ja varsinkin keskiaikainen Mdina vei sydämeni (kuvassa). Aivan mielettömän kaunis kaupunki! En ihmettele lainkaan sitä että näitä maisemia on nähty paljon elokuvissa. Yritin harjoitella hiukan vbloggaamista reissullani ja saatanpa laittaa tuloksia tännekin. (Maisemia tosin ei ole luvassa mutta jotain pientä kirjallista kylläkin...)

Elokuussa tulin kokeilleeksi jotain uuttakin, lainasin lifestyleblogeista idean Bloggaajan viikosta, eräänlaisesta päiväkirjasta. Postausten kirjoittaminen oli hurjan hauskaa vaikka hetkittäin epäilinkin itseäni. Ketä nyt kiinnostaisi lukea siitä, kuinka minä luen tai millaisia kirja-ajatuksia ajattelen?! Mutta kokeilu oli sen verran kiva että taidan tehdä joskus toistekin saman moisia tempauksia, vaikkapa muutaman päivän kerrallaan.

Elokuun luetut

Elokuun blogattujen kirjojen lista on tässä kuussa harvinaisen lyhyt: luettua toki tuli.  Luin 14 kirjaa ja viisi sarjakuvaa mutta kirjabloggaajan viikon takia piti pikkuisen tiivistää tahtia ja tehdä muutama kimppa- ja lyhytpostaus. Kuukauden TOP3:een ylsivät tällä kertaa Vanessa Lafayen vaikuttava Summertime, Rip Kirbyn nostalgiset seikkailut ja tyylikäs China Rich Girlfriend. Valinta oli tällä kertaa vaikea sillä vaikka lukulistallani olikin monta ns. luottonimeä joiden voimaan uskoin. Läckberg, Atwood ja Harper Lee - luotin teihin!

• Summertime / Vanessa Lafaye
• Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Yhdeksän vuoden pako helvetistä
• The Quality of Silence / Rosamund Lupton
• Leijonankesyttäjä (Fjällbacka #9) / Camilla Läckberg
• Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood
• Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond
• Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä
• China Rich Girlfriend / Kevin Kwan
• Kaikki taivaan linnut / Harper Lee
• Finding Audrey / Sophie Kinsella

Luetut, ei blogatut

Tove Jansson: Moomintroll and the end of the world (Tigertext Ab/Ny Tid, 2008), 87s.

Tämä kirja osui hyppysiini kirjaston sarjishyllyä penkoessani, enkä voinut vastustaa Janssonin ensimmäisen muumi-sarjakuvan lukemista. Esipuheen maininnat kauan kadoksissa olleesta sarjakuvasta nostivat odotukseni melko korkealle ja taisin hiukan pettyä tajutessani että tarina on mukailee lähes täysin Muumipeikkoa ja pyrstötähteä vaikka muumien piirrokset tässä versiossa ovat vielä hieman esiasteella. Muumien pariin on toki aina mukava palata, mutta pientä hankaluutta aiheutti myös kieli. Kirjailija on itse tekstannut tarinan kuvitukseen ruotsiksi ja julkaisija taas on tarjonnut englanninkielisen käännöksen sarjakuvan alla - eikä pieniaivoinen lukija enää osaa päättää mitä kohtaa lukisi! Sinällään oli kyllä mukavaa oppia tuttujen hahmojen nimiä muilla kielillä, vaikka Muddler/Rådd-djuren ja Snork Maiden/Snorkfröken eivät ihan minun suuhuni istukaan.

Jonathan Kellerman: Motive (Ballatine Books, 2015), 336 s.

Huh. Kellermanin Alex Delaware -sarja on edennyt jo 30. osaansa ja tekstissä tykittää edelleen varsin mukavasti. Motive oli kirja johon vaihdoin takuttuani pidempään Lou Berneyn kanssa ja tuntui oikein vaivattomalta sujahtaa takaisin Alex Delawaren tutkimuksiin. Tällä kertaa muuten jahdataan murhaajaa, joka tappaa ujoja ja eristyneitä naisia ja vaikkei luvassa nyt varsin unohtumatonta menoa olekaan niin kelpo dekkarimeininkiä kuitenkin.

J.K. Johansson: Venla (Tammi, 2015), 204 s.

J.K. Johanssonin (salanimi) kirjoittama Palokaski-sarjan ensimmäinen osa, Laura, nappasi mielenkiintoni hiukan Twin Peaksia henkivällä tunnelmallaan mutta valitettavasti fiilis ei jatkunut Noora-teoksessa. Kaksi kirjaa lukeneena halusin kuitenkin selvittää miten nuorten naisten katoamisista kertova rikossarja loppuu joten nappasin Venlan luettavakseni heti tuoreeltaan. Teksti on kyllä sujuvaa mutta tuntui vuoden tauon jälkeen hiukan sekavalta. En myöskään oikein innostunut loppuratkaisusta joka kolmen kirjan jälkeen tuntui hiukan hutaistulta. Jäinkin miettimään olisiko sittenkin ollut parempi ratkaisua mahduttaa koko Palokaski-sarja yhteen kirjaan ja karsia muuta turha rönsy pois?

S.K. Tremayne: The Ice Twins (HarperCollins, 2015), 373 s.

The Ice twins tuli ladattua hätäkirjana Overdrivestä kun matkalla tajusin että varaamani kirjat olivat loppumassa kesken ja ko. kirja sattui löytymään hyllystä. Takakansiteksti lupaili hyytävää menoa mutta petyin. Tarinan keskiössä on äiti, jonka identtisistä tyttäristä toinen on puoli vuotta sitten kuollut onnettomuudessa mutta kumpi tyttösistä menehtyikään? Plussaa annan jylhistä maisemista jotka valokuvista päätellen ovat kirjailijalle tuttuja ja rakkaita.

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi (Bazar, 2015), 304 s.

On ilo juoda teetä kanssasi vaikutti todella sympaattiselta kirjalta, jossa juodaan teetä, luetaan kirjoja ja ollaan herttaisia ja persoonallisia. Ja oikeaan osuin, tätä kirjaa kuvaa mielestäni parhaiten juuri sana sympaattinen, valitettavasti kuitenkin kokonaisuus jäi minulle jokseenkin vaisuksi. Ihan mukavaa, mutta helposti unohtuvaa.

Kesken jääneet

Lou Berney: The Long and Faraway Gone (William Morrow Paperbacks, 2015), 464 s.

Berneyn kirja vaikutti Goodreadsin arvostelujen perusteella todella kiinnostavalta mutta liekö kyseessä ollut väärä lukuhetki vai väärä lukija mutta en oikein tahtonut innostua tarinasta ja jätin lopulta päivien takkuamisen jälkeen kirjan kesken puolivälissä, tajutessani että elämä on aivan liian lyhyt pakkolukemiselle. Berneyn kirjan perusasetelma on kiehtova, siinä kaksi pikkukaupungin tregediassa särkynyttä ihmistä yrittää vuosien jälkeen selvittää mitä tapahtui ja miksi.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste etenee mielestäni mukavaa tahtia, vain viidennes haasteesta on lukematta. Jei!

Entäs ensi kuussa

Ensi kuussa on luvassa ainakin kömpelöitä vbloggausyritelmiä ja #dekkari-festivaaleillekin tekisi mieleni.

The Quality of Silence / Rosamund Lupton

Jokunen vuosi sitten tutustuin Rosamund Luptonin kirjoihin ja hurahdin, Sister ihastutti ja Afterwardskin osoittautui sitten lopuksi kelpo kirjaksi. Kirjailijasta jäi hyvä muisto ja kun Audiblesta löysin kirjailijan tuoreimman teoksen, The Quality of Silencen, kulutin empimättä kuukauden krediittini siihen.

The Quality of Silencen pääosissa ovat Yasmine ja Ruby, äiti ja tytär, jotka lähtevät epätoivoiselle matkalle Alaskan jääteille. Matt, perheen luontokuvaajana toimivat isä, on joutunut traagisen onnettomuuden uhriksi eikä kukaan usko miehen enää olevan elossa. Paitsi Yasmine ja Ruby.

The Quality of Silence oli kinkkinen kirja kesälomalla kuunneltavaksi, se nimittäin sijoittuu hyiseen kylmään ja pimeään Alaskaan. Ihan näihin mielikuviin ja tunnelmiin en olisi kylmänäkään kesänä halunnut palata. Toisaalta kirjan tapahtumapaikka on trillerin kannalta aivan huikea: Alaskan kylmyys ja luonnon voima ovat jopa pelottavampia kuin yksikään murhaaja. En ole koskaan katsonut televisiossa pyöriviä jäätien rekkakuskeista kertovia sarjoja ja kuunnellessani harmittelin sitä, olisi ollut hienoa jos minulla olisi ollut jonkinlainen käsitys maisemista joissa Yasmine ja Ruby liikkuivat, ne nimittäin luullakseni ovat vaikuttavia.

Kirjassa on Alaskan ohella mielenkiintoisena elementtinä myös Rubyn kuurous, joka nostaa esiin monia kiinnostavia näkökulmia ja se tekee 10-vuotiaan tytön seikkailusta Alaskassa vielä enemmän hermoja raastavan. Huolimatta oikein lupaavista osasista, äänikirja kuitenkin lähti varsin hitaasti liikkeelle sillä kirjan alkupuolella on useampia, sinällään vallan herttaisia kohtia, joissa Ruby kertoilee Alaskan eläimistä. Söpöä mutta äänikirjan kanssa hiukan tuskastuttavaa, kuuntelija kun odottaa innokkaasti pääsevänsä takaisin seikkailemaan. Lukijat Rachel Atkins ja Harriet Carmichael toki hyvää työtä mutta jäin miettimään olisiko tekstin rakenne toiminut sittenkin paremmin perinteisessä kirjassa. (Jos ääninäytteet kirjasta kiinnostavat, niitä löytyy mm. The Quality of Silencen kotisivuilta, joilla mm. kartta Rubyn  ja Yasminen seikkailuista äänikirjakatkelmineen.) Kirjan loppu kuitenkin oli hyytävä, useammalla kuin yhdellä tavalla...

Hatchette Audio UK, 2015
Kesto: 9h 9min
Lukijana: Rachel Atkins, Harriet Carmichael
Kirjan kotisivut: The Quality of Silence

Leijonankesyttäjä (Fjällbacka #9) / Camilla Läckberg

Lykkäsin tovin Camilla Läckbergin uusimmasta Fjällbacka-kirjasta kirjoittamista. Olen ahminut sarjan kaikki kirjat, joidenkin kohdalla suorastaan sukat jaloissa pyörien. Leijonankesyttäjääkin odotin innolla ja ehkä suuret odotukset olivatkin syynä siihen miksi pienoinen pettymys iski. Kovin mieluusti kirjoittaisin innostuneena ja ylisanoin, mutta näin tällä kertaa.

Leijonankesyttäjä sijoittuu jälleen kerran pikkuiseen Fjällbackaan, joka taitaa tällä menolla olla väkilukuun suhteutettuna jo yksi Ruotsin vaarallisimmista kylistä. Tällä kertaa tapahtumat käynnistyvät kun paikkakunnalta kadonnut teinityttö löytyy vakavasti vahingoitettuna. Tyttöjä on kadonnut useampiakin ja Patrickin tehtävänä on löytää tekijä ennen uutta murhenäytelmää. Patrickin vaimo, kirjailija Erica taas tutkii erästä vanhaa rikosta mutta päätyy sotkeutumaan jälleen kerran miehensä murhatutkintaan.

Jospa aloittaisin positiivisista. Läckberg kirjoittaa vetävästi ja kirjan juoni on tehokas sekoitus jo tutuksi käyneitä ja toimivia elementtejä: menneisyyden haamuja yhdistettynä tämän päivän pahuuteen. Kokonaisuus on mielestäni ihan hyvä, uskoisin että moni dekkariystävä saa aikansa kulumaan mukavasti kirjan parissa. Ongelma on ehkä kuitenkin odotuksissani, sillä Leijonankesyttäjä ei ole - minun mielestäni - yhtä loistava kuin jotkut edeltäjänsä. Juoni tuntuu jollain tapaa toistavan tietynlaista kirjoissa olevaa kaavaa ja valitettavasti tekijäkin oli jokseenkin selvä juttu kirjan alusta saakka.

Oma lukunsa on sitten Erica, joka sai minut miettimään sitä kuinka oudolta tuntuisi jos vaikka Jarkko Sipilän Takamäki joutuisi vähän joka mutkassa väistelemään innokkaan puolisonsa tutkimusyrityksiä...

Gummerus, 2015
Alkuteos: Lejontämjaren
Sivuja:442
Suomentanut Outi Menna

Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond

Teki mieli lukea sarjakuvia ja penkoessani kirjaston hyllyjä tuli vastaan muisto lapsuudestani, nimittäin Rip Kirby. Vuosikausia Helsingin Sanomissa seikkaillut etsivä oli ukkini suosikkeja ja muistan kuinka hän säästi minulle Hesarista leikkaamansa Ripit silloin kun emme olleet yhdessä. Monta hyvää ja haikeaa muistoa tulvahti kerralla mieleen...

Niille, joille Rip Kirby ei ole entuudestaan tuttu, kerrottakoon että tämä hieman Clark Kentiä muistuttava etsivä selvitteli erilaisia rikoksia hovimestarinsa Desmondin ja malliystävättärensä Honey Dorianin kanssa. Sheikkejä, salakuljettajia ja villikkoperijättäriä - Rip selviää melkein mistä tahansa.

Lukemieni kirjojen sarjakuvat ovat vuosilta 1948-1954 ja tarjolla onkin mukava nostalgiapläjäys. Alex Raymondin kynänjälki on kaunista ja miellyttää silmääni vaikka osa ensimmäisen kirjan sarjoista olikin minun makuuni hieman liian tummia. Tarinat ovat toimivia ja aihepiireiltään sellaisia, että ne kenties on kirjoitettu vetoamaan myös seikkailunhaluisiin naislukijoihin, ainakin mukana on kyllin koruja, muotinäytöksiä ja rakkautta.

Rakkaudesta puheenollen, näin aikuisena jäin kovasti pohdiskelemaan Ripin ja Honey Dorianin suhdetta. Honey nimittäin useammassakin sarjassa antaa ymmärtää että rakastaa Ripiä joka puolestaan kohtelee naista kovin toverillisesti. Mielenkiintoinen asetelma, etenkin tämän aikaakauden sarjakuvassa! Viihdyin sarjan kanssa mainiosti ja haluan lukea lisääkin Kirbyjä. Olisi mukavaa ainakin selvittää mitä Ripin, Honeyn ja parannuksen tehneen Pagan Leen välisessä kolmiodraamassa lopulta kävi - kenties Rip jättää molemmat neitoset huomiotta?!

Rip Kirbyn seikkailuja 1
HS Kirjat, 2010
Sivuja: 162

Rip Kirbyn seikkailuja 2
HS Kirjat, 2011
Sivuja: 170

Rip Kirbyn seikkailuja 3
HS Kirjat, 2012
Sivuja: 174

Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä

Kesä ei ole lämmöllään hellinyt, mutta onneksi on sentään uusin Jarkko Sipilän dekkari joka tuo mukanaan hiukan tunnelmia Espanjasta. Pidän tässä kirjasarjassa sen rosoisuudesta ja aitoudesta, tuntuu siltä että Jarkko Sipilä tuntee pääkaupunkiseudun varjoiset kadut ja niiden elämän.

Mies kuumasta vie komisario Takamäen ryhmän tutkimaan rahan väärennöksen ja kansainvälisen terrorismismin maailmaan. Tarinassa on tällä kertaa Takamäkiä ihan kaksittainkin, sillä nyt tarinassa on mukana myös poliisiammattikorkeakoulun harjoittelussa oleva Joonas Takamäki. Ihan mielenkiinnolla odotan sitä, nähdäänkö Joonasta jatkossa hiukan ennemmänkin.

Kirja on taattua Sipilää. Teksti on sujuvaa, poliisityö uskottavaa ja kaiken puolin kiinnostavaa, Takamäen tiimi tuntuu jo 15 kirjan jälkeen kuin vanhoilta tutuilta. Pidin kuitenkin siitä, että tutuksi käynyttä kaavaa pyritään rikkomaan mm. tuomalla Takamäki junior mukaan kuvioihin, jotka ehkä pidemmän päälle alkavat toistamaan itseään. Myös Salmelan uusi ura toyboyna nauratti ja hiukan yllättikin, olen itse kuvitellut miehen enemmänkin iäkkäämmäksi ja jollain tapaa elämän kuluttamaksi tapaukseksi mutta näemmä olen ollut aivan väärässä!

Jos jotain kritiikkiä kirjasta antaisin, puuttuisin ehkä tekstissä vilahteleviin "tietoiskuihin" pubien tai jääkiekkohallien taustoista. Ne eivät tunnu sopivan rosoiseen katumeininkiin enkä oikein usko esimerkiksi Suhosen juurikaan mietiskelevän sitä oliko vuosina 1965-1967 jääkiekon mestaruussarjassa Helsingistä joukkuetta.

Crime Time, 2015
Sivuja: 235

Pedon palkka (Guido Brunetti #21) / Donna Leon

Olen kehittänyt jonkinlaisen tunnesiteen Donna Leonin Brunetti-sarjaan. Guido Brunetti perheineen on jonkinlainen ihanneperheeni, jo pelkästään heidän ateriansa kuulostavat fantastisilta. Ja signorina Elettra saattaa olla ammatillinen esikuvani. Pidän näistä ihmisistä ja heidän elämäntyylistään, mutta itse dekkareista en aina jaksa enää olla innoissani. Viimeisimmistä kirjoista kun on tuntunut olevan puhti poissa, mitä tietysti selittää sekin että esim. Pedon palkka on jo sarjan 21. teos. Kaiketi on ihan ymmärrettävää että jossain vaiheessa ilmenee pientä urautumista...

Pedon palkassa Guido Brunetti alkaa tutkia kanavasta löytyneen miehen tapausta. Pian käy ilmi että kyseessä on puolisostaan eroamassa oleva eläinlääkäri, joka sivutyökseen tarkistaa teuraseläimiä.

Minusta on mahtavaa etä Brunetti-sarja on ollut näinkin pitkään elinvoimainen ja vaikka odotukseni sarjan suhteen olivatkin melko laimeat, osoittautui Pedon palkka kuitenkin odotuksiani paremmaksi, kenties jopa Leonin kirjasarjan mittapuulla suorastaan hyytäväksi jännäriksi. Pidän kovasti siitä että Donna Leon kirjoittaa teoksiinsa usein myös ideologisia elementtejä eikä tämäkään kirja ole poikkeus. Tarinan hyytävyys juontaakin juurensa tällä kertaa Leonin viestiin eläinten kohtelusta ja ihmiskunnan ahneudesta - pelottavinta ehkä onkin se, ettei kyseessä ole vain kirjailijan mielikuvituksen tuote.

Dekkarina Pedon palkka ei ole napakymppi ja tiedostankin olevani säälittävän puolueellinen mielipiteissäni, en vain vieläkään ole kyllästynyt Venetsiaan ja sen persoonallisiin asukkeihin. Juonellisesti tarina on hiukan ennalta-arvattava, pahikset ja ongelmapesäkkeet kyllä erottuvat tekstistä selvästi, samoin kuin Madelungin taudin olevan hiukan turha sivuraide. Silti, minun kirjoissani Venetsia, maisemineen ja ruokineen, sekä nämä mahtavat henkilöhahmot painavat yhä yllättävän paljon!

Otava, 2014
Sivuja: 301
Alkuteos: Beastly Things
Suomentanut Kristina Rikman

Kaksi brittitrilleriä: The girl on the train (Paula Hawkins) ja Second life (S.J. Watson)

Kesän koleissa helteissä hyppysiini osui parikin tuoretta brittitrilleriä: Paula Hawkinsin The girl on the train ja S.J. Watsonin Second life. Koska kirjat sattuivat osumaan hyppysiini samoihin aikoihin ja löysin niistä tietynlaista samankaltaisuutta, päätin laiskana bloggaajana niputtaa kaksi kirjaa samaan postaukseen.

Paula Hawkins: The girl on the train

The girl on the train -kirjasta on kuulunut jo jonkin verran ennakkopöhinää ja sitä on verrattu Gone girl -trilleriinkin. Kiinnostuin, joten pistin kirjan tilaukseen. The girl on the trainin alkuasetelma tuntuikin kiinnostavalta, jopa hitchcockmaiselta, sillä tarina alkaa kun työmatkallaan oleva Rachel näkee junan ikkunasta suudelman.  Ja sitten nainen, jonka Rachel näki katoaa mutta mitkä alkoholisoituneen naisen muistoista ovat totta?

Tarinaa kuljetellaan eteenpäin kolmen naispuolisen kertojan voimin, joista Rachel  on äänessä eniten. Muina kertojina ovat Megan, tarinan kadonnut nainen ja Anna, nainen jonka kanssa Rachelin ex-mies on nyt naimisissa. En lukijana arastele ikäviäkään tyyppejä kirjoissa mutta tarvitsen silti jonkinlaisen tulokulman johonkin kirjan henkilöistä. Valitettavasti tämän kirjan kohdalla en kuitenkaan onnistunut: Rachel jäi mieleeni lähinnä rasittavana jahkailijana, Megan oli etäinen ja Anna lähinnä ärsyttävä itsekkyydessään.

The girl on the train herätti sekavia tunteita. Kerronta oli vetävää ja koukuttavaakin ja etenkin loppukohtaus oli varsin toimiva. Mutta etenkin Rachel päähenkilönä tuskastutti enkä ole ihan varma uskonko ihan kaikkiin kirjan ajatuksiin.  Kirja ilmestyy suomennettuna elokuussa Otavalta nimellä Nainen junassa ja veikkaan että se tulee löytämään tykkäänsä, vaikka itse kompastuinkin päähenkilön persoonallisuuteen.

Doubleday, 2015
Sivuja: 316

S.J. Watson: Second Life

Peukutin pari vuotta takaperin kovasti S.J. Watsonin kirjaa Kun suljen silmäni ja siksi huomatessani Second Lifen putkahtaneen Helmetin Overdrive-kokoelmaan, napautin itseni heti varausjonon jatkoksi. Second Lifen päähenkilö on mukavan keskiluokkaista elämää elävä Julia, jonka sisar Kate murhataan. Murha saa Julian tutkimaan mm. Katen tietokonetta ja pian selviää että sisko on etsiskellyt nettiseksiseuraa. Julia haluaa löytää sisarensa tappajan joten hän luo itselleen profiilin palveluun.

Aloitin Second Lifen toiveikkaana, mutta fiilikseni laskivat pian. Julia, kuten The girl on the trainin Rachelkin, on alkoholisti ja kirjallisen kanssasiskonsa tavoin jokseenkin epälooginen haahuilija. Toki Rachelin ensimmäisenä motiivina on Katen murhaajan löytäminen mutta se tuntuu unohtuvan kovin, kovin helposti kun netistä löytyy Lukas-niminen hottis joka saa naisen unohtamaan elämänsä ja perheensä lähes sormiaan napsauttamalla. Jostain syystä minun olikin vaikeaa samaistua Juliaankaan...

Second Life suhteen voin ihan reilusti sanoa etten oikein innostunut lukemastani. En oikein jaksanut ymmärtää Julian logiikkaa ja juonen käänteet olivat melkoisen ennalta-arvattavia. Jopa se "iso käännekin". Kirjaa voisi kai luonnehtia vaikka sanoin: "Nainen sotkee elämänsä". Näistä kahdesta trilleristä voittajaksi valitsisin The girl on the trainin joka kuitenkin oli asetelmiltaan tuoreempi ja kekseliäämpi kuin kilpasiskonsa Second Life.

HarperCollins, 2015
Sivuja: 425