Elämää elokuussa

Elokuu on eräs lempparikuukausistani ja tänä vuonna se on tuntunut erityisen mahtavalta.
Ehkä se johtui kylmästä alkukesästä, ehkä kesälomasta, mutta olen imenyt jokaisen aurinkoisen hetken ihooni suurella kiitollisuudella. Ja se on tuntunut HYVÄLTÄ! Pitkän ja ankean talven ja kevään jälkeen tuntuu siltä kuin mojoni alkaisi palata, olen lukenut ilolla ja blogiin alkaa syntyä juttuja vaivattomasti.

Loma vierähti nopeasti, tie vei tällä kertaa Maltalle jossa ihastuin - taas - mereen ja purjehtimiseen. Malta on niitä paikkoja joissa menneisyyden läsnäolon voi aistia hyvinkin helposti ja varsinkin keskiaikainen Mdina vei sydämeni (kuvassa). Aivan mielettömän kaunis kaupunki! En ihmettele lainkaan sitä että näitä maisemia on nähty paljon elokuvissa. Yritin harjoitella hiukan vbloggaamista reissullani ja saatanpa laittaa tuloksia tännekin. (Maisemia tosin ei ole luvassa mutta jotain pientä kirjallista kylläkin...)

Elokuussa tulin kokeilleeksi jotain uuttakin, lainasin lifestyleblogeista idean Bloggaajan viikosta, eräänlaisesta päiväkirjasta. Postausten kirjoittaminen oli hurjan hauskaa vaikka hetkittäin epäilinkin itseäni. Ketä nyt kiinnostaisi lukea siitä, kuinka minä luen tai millaisia kirja-ajatuksia ajattelen?! Mutta kokeilu oli sen verran kiva että taidan tehdä joskus toistekin saman moisia tempauksia, vaikkapa muutaman päivän kerrallaan.

Elokuun luetut

Elokuun blogattujen kirjojen lista on tässä kuussa harvinaisen lyhyt: luettua toki tuli.  Luin 14 kirjaa ja viisi sarjakuvaa mutta kirjabloggaajan viikon takia piti pikkuisen tiivistää tahtia ja tehdä muutama kimppa- ja lyhytpostaus. Kuukauden TOP3:een ylsivät tällä kertaa Vanessa Lafayen vaikuttava Summertime, Rip Kirbyn nostalgiset seikkailut ja tyylikäs China Rich Girlfriend. Valinta oli tällä kertaa vaikea sillä vaikka lukulistallani olikin monta ns. luottonimeä joiden voimaan uskoin. Läckberg, Atwood ja Harper Lee - luotin teihin!

• Summertime / Vanessa Lafaye
• Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Yhdeksän vuoden pako helvetistä
• The Quality of Silence / Rosamund Lupton
• Leijonankesyttäjä (Fjällbacka #9) / Camilla Läckberg
• Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood
• Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond
• Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä
• China Rich Girlfriend / Kevin Kwan
• Kaikki taivaan linnut / Harper Lee
• Finding Audrey / Sophie Kinsella

Luetut, ei blogatut

Tove Jansson: Moomintroll and the end of the world (Tigertext Ab/Ny Tid, 2008), 87s.

Tämä kirja osui hyppysiini kirjaston sarjishyllyä penkoessani, enkä voinut vastustaa Janssonin ensimmäisen muumi-sarjakuvan lukemista. Esipuheen maininnat kauan kadoksissa olleesta sarjakuvasta nostivat odotukseni melko korkealle ja taisin hiukan pettyä tajutessani että tarina on mukailee lähes täysin Muumipeikkoa ja pyrstötähteä vaikka muumien piirrokset tässä versiossa ovat vielä hieman esiasteella. Muumien pariin on toki aina mukava palata, mutta pientä hankaluutta aiheutti myös kieli. Kirjailija on itse tekstannut tarinan kuvitukseen ruotsiksi ja julkaisija taas on tarjonnut englanninkielisen käännöksen sarjakuvan alla - eikä pieniaivoinen lukija enää osaa päättää mitä kohtaa lukisi! Sinällään oli kyllä mukavaa oppia tuttujen hahmojen nimiä muilla kielillä, vaikka Muddler/Rådd-djuren ja Snork Maiden/Snorkfröken eivät ihan minun suuhuni istukaan.

Jonathan Kellerman: Motive (Ballatine Books, 2015), 336 s.

Huh. Kellermanin Alex Delaware -sarja on edennyt jo 30. osaansa ja tekstissä tykittää edelleen varsin mukavasti. Motive oli kirja johon vaihdoin takuttuani pidempään Lou Berneyn kanssa ja tuntui oikein vaivattomalta sujahtaa takaisin Alex Delawaren tutkimuksiin. Tällä kertaa muuten jahdataan murhaajaa, joka tappaa ujoja ja eristyneitä naisia ja vaikkei luvassa nyt varsin unohtumatonta menoa olekaan niin kelpo dekkarimeininkiä kuitenkin.

J.K. Johansson: Venla (Tammi, 2015), 204 s.

J.K. Johanssonin (salanimi) kirjoittama Palokaski-sarjan ensimmäinen osa, Laura, nappasi mielenkiintoni hiukan Twin Peaksia henkivällä tunnelmallaan mutta valitettavasti fiilis ei jatkunut Noora-teoksessa. Kaksi kirjaa lukeneena halusin kuitenkin selvittää miten nuorten naisten katoamisista kertova rikossarja loppuu joten nappasin Venlan luettavakseni heti tuoreeltaan. Teksti on kyllä sujuvaa mutta tuntui vuoden tauon jälkeen hiukan sekavalta. En myöskään oikein innostunut loppuratkaisusta joka kolmen kirjan jälkeen tuntui hiukan hutaistulta. Jäinkin miettimään olisiko sittenkin ollut parempi ratkaisua mahduttaa koko Palokaski-sarja yhteen kirjaan ja karsia muuta turha rönsy pois?

S.K. Tremayne: The Ice Twins (HarperCollins, 2015), 373 s.

The Ice twins tuli ladattua hätäkirjana Overdrivestä kun matkalla tajusin että varaamani kirjat olivat loppumassa kesken ja ko. kirja sattui löytymään hyllystä. Takakansiteksti lupaili hyytävää menoa mutta petyin. Tarinan keskiössä on äiti, jonka identtisistä tyttäristä toinen on puoli vuotta sitten kuollut onnettomuudessa mutta kumpi tyttösistä menehtyikään? Plussaa annan jylhistä maisemista jotka valokuvista päätellen ovat kirjailijalle tuttuja ja rakkaita.

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi (Bazar, 2015), 304 s.

On ilo juoda teetä kanssasi vaikutti todella sympaattiselta kirjalta, jossa juodaan teetä, luetaan kirjoja ja ollaan herttaisia ja persoonallisia. Ja oikeaan osuin, tätä kirjaa kuvaa mielestäni parhaiten juuri sana sympaattinen, valitettavasti kuitenkin kokonaisuus jäi minulle jokseenkin vaisuksi. Ihan mukavaa, mutta helposti unohtuvaa.

Kesken jääneet

Lou Berney: The Long and Faraway Gone (William Morrow Paperbacks, 2015), 464 s.

Berneyn kirja vaikutti Goodreadsin arvostelujen perusteella todella kiinnostavalta mutta liekö kyseessä ollut väärä lukuhetki vai väärä lukija mutta en oikein tahtonut innostua tarinasta ja jätin lopulta päivien takkuamisen jälkeen kirjan kesken puolivälissä, tajutessani että elämä on aivan liian lyhyt pakkolukemiselle. Berneyn kirjan perusasetelma on kiehtova, siinä kaksi pikkukaupungin tregediassa särkynyttä ihmistä yrittää vuosien jälkeen selvittää mitä tapahtui ja miksi.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste etenee mielestäni mukavaa tahtia, vain viidennes haasteesta on lukematta. Jei!

Entäs ensi kuussa

Ensi kuussa on luvassa ainakin kömpelöitä vbloggausyritelmiä ja #dekkari-festivaaleillekin tekisi mieleni.

Oi ihana toukokuu

Taitaa olla niin että toukokuu on bloggaajan parasta aikaa, pelkästään jo valo on muuttanut tämän äreän möykyn hetkeksi iloiseksi ja energiseksi ihmiseksi. On kuoputeltu pihaa ja ihasteltu sieltä nousevia kukkia, tunnettu vauhdin hurmaa fillarin selässä ja ehkä vähän paleltukin kun kevyet kesävaatteet houkuttelisivat. Vapun lomamatkalla ehdin kuitenkin ne ensimmäiset rusketusrajat tulivat jo hankittua. Matkalta Välimerelle jäi myös käteen nippu hyviä muistoja, ainakin Barcelonaan ja Palmaan haluaisin joskus palatakin. Uusistakin matkaseikkailuista haaveilen jo, mm. Istanbul kiinnostaisi kovasti. Tai Irlanti. Tai Malesia. Tai Hainanin saaret... Matkailussa taitaa olla jotain samaa kuin kirjoissa, aina löytyy uusia kohteita unelmille.

Toukokuun luetut

Toukokuun lukusaldo yllätti - 18 kirjaa, joista 2 on sarjakuvia - minä kun olen koko kuukauden ollut siinä uskossa etten ole lukenut juuri mitään. Ehkä fiilis johtuu siitä että kokonaisuutena toukokuu oli hiukan mitäänsanomaton lukukuu, mukaan mahtui monta "ihan ok" -kirjaa, jotka eivät erikoisemmin sytyttäneet, muutama vähän ärsyttikin mutta mahtavat elämykset jäivät vähiin. Kuukauden parhaita lukukokemuksia olivatkin tällä kertaa molemmat lukemani sarjakuvat: kaunis The Arrival ja nokkelat Himaset, myös Jojo Moyesin yllättävä, näytän-kepeältä-rakkaustarinalta-mutta-oikeasti-tulen-itkettämään-sinua -kirja Kerro minulle jotain hyvää kuului ehdottomasti kuukauden tähtiin. Suosittelen!

• Pietarin kapellimestari (Mockba Noir #1) / Grebe ja Leander 
• A Red Herring Without Mustard / Alan Bradley
• Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus / Tarquin Hall
• The Arrival / Shaun Tan
• Kadonneet / Michael Katz Krefelt
• Kerro minulle jotain hyvää / Jojo Moyes
• The Woman I Wanted To Be / Diane von Fürstenberg
• The Reluctant Midwife / Patricia Hartman
• [Kupla] / Anders de la Motte
• Himaset: kaikki kotona? / Aino Havukainen, Sami Toivonen
• The Rosie Effect / Graeme Simsion
• Sidney Sheldonin Pimeyden airut / Tilly Bagshawe

Luetut, ei blogatut

M.J. McGrath: Lumipoika (Like, 2013) 355s.

Talvipakkasilla tulin tarttuneeksi McGrathin vallan mainioon arktiseen dekkariin ja tykästyin kovasti Edie Kiglatukiin, inuit-naiseen joka on oikeasti kova mimmi. Sarjan kakkososa, Lumipoika, oli siis kovin onnellinen löytö mutta lukeminen lähti jostakin syystä kovin nihkeästi liikkeelle. Ehkä syynä oli paikan vaihdos, Edie kun seikkaileekin tällä kertaa Alaskassa, Iditarodin legendaarisessa koiravaljakkokisassa. Alaska olisi muuten miljöönä kiinnostava mutta kun kaipasin takaisin Grönlantiin...

Mary Robinette Kowal: Valour and vanity (Glamourist Histories #4) (Tor Books, 2014) 405s.

Reissukaverikseni mukaan valikoitui saatavuuden takia Mary Robinette Kowalin Glamourist-sarjan neljäs osa. Mitään tajuntaaräjäyttäviä nämä kirjat eivät ole, mutta passasivat mainosti ajanvietteeksi lentokentällä. Alan myös kirja kirjalta pitää enemmän Janesta, tuosta rumasta sankarittaresta (miksi sankarittaren ulkonäölliset puutteita pitääkin kokoajan korostaa?! ) joka on itseasiassa kovempi tapaus kuin puolisonsa.

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei Pakotietä (Tammi, 2015), 330s.

Olin utelias Wayward Pines -kirjasarjan suhteen, olin lukenut hehkutusta Twin Peaksista ja huikeasta tunnelmasta ja tartuin kirjaan ehkä liiankin korkein odotuksin. Into kuitenkin lässähti tajutessani vähän paremmin mistä kirjassa oli kyse. Ei huolta, en aio spoilata tapahtumia ja pilata kenenkään lukuiloa mutta tämän tyyppinen juonenkulku ei vain ole minun juttuni. Vauhdikas tarina, nokkela juoni.

Anna Perho: Pientä säätöä (Otava, 2015), 159s.

Olen tunnetusti huono novellien ja pakinoiden lukija mutta jostain syystä Anna Perhon kirjan pirtsakka olemus vakuutti minut siitä, että Pientä säätöä voisi kuitenkin olla minun juttuni. Milloinkohan oikein uskon omia rajoituksiani?! Kirjassa oli muutamia ihan hauskoja juttuja mutta kaipasin jotain jykevämpää. Pari sataa sivua lisää ja juoni ja meikäläinen olisi ollut tyytyväinen.

James Church: Korealainen kuurupiilo (Tarkastaja O:n tutkimuksia) (Atena, 2015), 344s.

Odotin kohtuullisen paljon Korealaista kuurupiiloa, sillä tämän dekkarin tapahtumapaikkana Pohjois-Korea ja tuo maa kutittelee kovasti uteliaisuuttani. Tarkastaja O:n tutkimukset kuitenkin kallistuvat ehkä enemmänkin vakoojaseikkailun kuin varsinaisen dekkarin puolelle ja tuo genrehän ei ole ollut  minun juttuni. Huolimatta runsaahkosta ja hieman yllättävästäkin Suomi-väristään, kirja ei oikein onnistunut nappaamaan huomiotani ja lukeminen meni pakkopullaksi. Harmin paikka.

Paula Stokes: Liars, Inc. (HarperTeen, 2015) 368s.

Liars, Inc.-kirjan nappasin lukupinon jatkeeksi hetken mielijohteesta. Mielenkiintoinen nimi ja kansi sekä jonkinlainen murhajuttu - tämä riitti minulle. Kirja on nuorille aikuisille suunnattu, menevä seikkailu joka alkaa siitä kun 18-vuotias Max kavereineen päättää perustaa yrityksen joka myy lukiolaisille valehtelupalveluita: väärennettyjä lupalappuja, alibeja ja muuta mukavaa. Homma muuttuu kuitenkin hankalaksi siinä vaiheessa kun Preston, Maxin kaveri, ostaa alibin Vegasin matkaa varten muttei palaakaan reissusta... Teksti oli sujuvaa ja vauhdikasta, kirja viihdytti mukavasti muttei tarjonnut sen suurempia elämyksiä tai ajatuksia.

Entäs ensi kuussa?

Kesäkuussa (8.6 - 14.6) vietetään blogeissa dekkariviikkoa ja allekirjoittanutkin on ehdottomasti tässä mukana. Lukupinossani onkin mm. yksi kiinnostava uutuus tätä silmällä pitäen. Tarkoitus olisi myös palata muutaman vuoden takaisin suosikkini pariin, josta on juuri ilmestynyt käännös suomeksi. Odotan pelonsekaisin tuntein sitä, rakastunko tuohon kirjaan uudelleen!

Maresi, Punaisen luostarin kronikoita / Maria Turtschaninoff

Luin taannoin Lauren Pennyn raivoisan kirjan, Unspeakable things, feminismistä ja Maresin tarinan edistyessä kirjan ajatukset nousivat uudelleen mieleeni sillä Maresin tarinassa naiseus ja naisten oikeudet on avainroolissa. Kirja sijoittuu pienelle saarelle, jonne miehillä ei ole lupaa astua. Saarella sijaitsee Punainen luostari, jossa Maresi, nuori köyhyyttä ja nälänhätää luostariin paennut tyttö palvelee. Punainen luostari on turvasatama niille jotka sitä tarvitsevat ja suojan lisäksi naiset saavat Tietoa, sillä se on voimaa. Kirjan tapahtumat alkavat kun saarelle saapuu uusi tulokas, nuori  Jai, joka pakenee isänsä raivoa.

Maresi onnistui koukuttamaan minut voimakkaammin kuin etukäteen uskoinkaan, tarina on toimiva kokonaisuus ja sen kuvaama maailma on rikas ja kiinnostava. Luostarin elämä henkilöineen kiehtoi minua, olisin mieluusti lukenut vaikka enemmänkin siitä ja luostarin historiaan liittyvistä taruista. Symboliikkaakin tarinasta löytyi mukavasti maisteltavaksi. Sopivaa kontrastia lämminhenkiseen ja sisarelliseen tunnelmaan tulee Jain, tai oikeammin hänen isänsä myötä joten draamaa ja jännitystäkin on kirjan kansien välien luotu varsin toimivassa suhteessa. Näiltä osin tapahtumat ovat melko rankkoja, mutta kirjailija on kuitenkin onnistunut kuvaamaan myös niitä kirjan henkeen sopivalla tavalla.

Maresi on ensimmäinen Maria Turtschaninoffilta lukemani kirja ja täytyy sanoa että se herätti kiinnostukseni kirjailijan aiempaa tuotantoa kohtaan, esimerkiksi Helsingin alla ja Anache kuulostavat oivalta luettavalta. Haluan myös kiitellä Laura Lyytisen kaunista kirjankantta joka kiinnittää huomion. Kirjan tapahtumiin on yllättävän helppo tempautua mukaan, ainoa pieni mutinani johtuu siitä että aikuiselle lukijalle kirja on hieman lyhyt, tästä tarinasta kun olisi mielellään nautiskellut pidempäänkin.

Tammi, 2014
Sivuja: 212
Alkuteos: Maresi, Kronikor från Röda klostret
Suomentanut Marja Kyrö
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja jonka nimessä on väri

Longbournin talossa / Jo Baker

Löysin kaamosajan ratoksi Facebookista pelin Jane Austen Onbounding, jossa Janen kirjojen henkilöt
karanneet tutuista teoksistaan. Peli on yksinkertainen, enimmäkseen pienten elementtien tunnistamista kuvasta ja kartanon kalustamista mutta siitä nousi myös innostus pitkään puhelimeni syövereissä odotelleen Longbournin talossa -kirjan lukemiseen. Kirjan olen ostanut muistaakseni ostanut jostakin Elisa Kirjan aleista enkä ymmärrä miksen siihen aiemmin ole tarttunut.

Kirja vie lukijansa rakastetun Ylpeys ja Ennakkoluulo-tarinan taustoihin muistuttaen että jonkun piti pestä ihastuttavan Eliza Bennetin alushame kun tämä palasi mutaisilta kävelyretkiltään ja somistaa hänen tanssiaiskenkänsä ruusukkein kun oli aika hurmata sopivia nuoria herrasmiehiä. Se joku oli Sarah, nuori sisäpiika, joka kaiken raatamisen ohella alkaa myös pohtia mistä pikkuiselle tuhkimolle löytyisi prinssi.

Longbournin talossa oli suurimmaksi osaksi riemastuttavaa luettavaa, nautin sen tarjoamista pilkahduksista Bennetin neitien elämään ja erityisesti Elizabethin ja Darcyn yhteiselon ensihetkiin. Vaikka kyseessä onkin rakastamani klassikko, oli mukavaa lukea Bakerin hitusen kirpeääkin kriitiikkiä hupsuja Bennettejä kohtaan sillä kirjailijan tarjoama näkökulma tuntuu uskottavalta.

Kirja liikkuu useammilla aikatasoilla, tuttuun tapaan takaumat avaavat henkilöiden pikkuhiljaa lukijalle henkilöiden taustoja ja motiiveja. Ratkaisu on muuten toimiva, vain eräs pidempi takauma kirjan loppupuolella hieman puudutti. Kokonaisuus kuitenkin on oivallinen, hyvä että tämäkin kirja tuli hankittua omaan hyllyyn!

Tammi, 2013

Sivuja: 347

Alkuteos: Longbourn

Suomentanut Helene Bützow

Vuoden vikat

Vihdoinkin ollaan vuoden viimeisessä päivässä. Takanani on melkoinen vuosi, eikä ihan pelkästään positiivisessa merkityksessä. Viime syksyn ajan elämässäni hektistä eikä energiaa ole aina blogin puolelle tahtonut riittää. Lukeminen kyllä maittaa, mutta kirjoittamista varten tunnun tarvitsevan hyvän viretilan ja rauhaa. Tunnollisena tyttönä olen myös soimannut itseäni siitä, ettei postauksille löydy vanhaan tapaan energiaan - hölmöä eikös vaan?! Nyt yritänkin opetella ottamaan rennommin, se olkoon myös yksi uuden vuoden lupauksistani: ei enää turhaa stressaamista!

Joulukuun luetut

Joulukuussa luin 15 kirjaa, kirjakasaan mahtui muutama sarjakuva ja äänikirjakin. Kuukauden parhaisiin lukukokemuksiini kasaan Shardlake-sarjaan kuuluvan hienon Sovereignin (Tudor-tyttöjä kun olen!), Byattin komean Riivauksen ja Atwoodin vaikuttavan Nimeltään Gracen; näitä kelpaa kyllä peukuttaa. Himoshoppaaja-sarjan 7. osaan ja Maze Runner-trilogian päätösosaan en sen sijaan oikein ollut tyytyväinen: ensimmäinen toisti liiaksi aiempia sarjan osia, jälkimmäinen taas jätti harmittavasti asioita auki.

• Orange is the new black: vuosi vankilassa / Piper Kerman
• Name of the Game / Will Eisner
• The Death Cure (Maze Runner #3) / James Dashner
• Joulutarinoita ja kylmiä väreitä / Useita eri kirjailijoita
• Will Eisner's New York / Will Eisner
• Kybermyrsky / Matthew Mather
• Suloinen huijari (Heist Society #1) / Ally Carter
• Nimeltään Grace / Margaret Atwood
• China Dolls / Lisa See
• Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage / Haruki Murakami
• Riivaus. Romanttinen kertomus / A.S. Byatt
• Kausaalienkeli (Jean de Flambeur #3) / Hannu Rajaniemi
• Sovereign (Shardlake #3, suom. Itsevaltias) / C.J. Sansom
• Shopaholic to the Stars (Shopaholic # 7)/ Sophie Kinsella

Luetuksi joulukuussa tuli myös bloggaamisen jalosta taidosta kertova Miki Toikkasen jaNoora Kanasen Blog by the Book (Tammi, 2014). Kirja on oikein soma ja kokonaisuus lienee sopiva aloittelijalle, itse en valitettavasti saanut juurikaan löytänyt näiden rivien välistä uusia ahaa-elämyksiä. Kirja on lienee suunnattu aloitteville muoti- tai lifestyle-bloggaajille sillä kirjassa esitellyistä 17 eturivin bloggaajasta leijonanosa edustaa tätä genreä. Kuten herra Norkku kirjaa selaillessaan asian tiivisti: ovatko Suomen eturivin bloggaajat todella kaikki nuoria naisia? (Eivät ole, kirjan mukaan joukkoon mahtuu myös yksi mieskin.) Laajempi läpileikkaus blogimaailman eri alueista olisi ollut kiinnostavaa luettavaa, veikkaan että esim. ruokabloggaajan valokuvaushaasteet eroavat muotiblogien asukuvien ottamisesta tai vaikkapa perheblogia pitävien haasteista.

Haasteiden tilanne

Tämän kuukauden myötä taidan pistää purkkiin myös etananvauhtia etenevän maailmanvalloitukseni. Ehkäpä uusi vuosi tuo mukanaan uudet haasteet, toisaalta ajatus ihan omien periaatteiden mukaan ja syiden mukaan lukemisesta tuntuu sekin melkoisen mukavalta.

Entäs ensi kuussa?

Tammikuussa on luvassa vuoden tilastotuokio ja norkkumaista lukuhaahuilua fiiliksen mukaan. Harrastuksesta en halua turhia paineita ottaa, tämän homman pitää olla hauskaa ja tulla sydämestä!

Mainiota ja menestyksekästä uutta vuotta sinne ruudun toiselle puolelle!

Ursula palaa kotiin, Ursula yksityishoitajana, Ursula suurkaupungissa / Helen Wells

Jokin outo vetovoima näissä vanhoissa Ursula-kirjoissa on, sillä päädyin lainaamaan kirjoja lisääkin. Ehkä kyseessä on nostalgia, lapsuuden muistot yhdistettynä kirjojen viattomuuteen ja reippauteen (kyynisyyttä et näistä kirjoista löydä!) mutta oikeastaan nautin tästä kokemuksesta. Ursulan seikkailuissa on nimittäin pilkettä silmäkulmassa, tyttöenergiaa ja vähän jännitystäkin. Tällä kertaa Ursula mm. hoitaa sotaveteraaneja, toimii yksityishoitajana ja ryhtyy kiertäväksi sairaanhoitajaksi New Yorkissa. Ja tietysti kieltäytyy muutamasta kosinnasta ja ratkaisee mysteereitä.

Romanssit ovatkin mielenkiintoisia näissä kirjoissa, kauniina ja reippaana nuorena naisena kun Ursulalla luonnollisestikin on ihailijoita ja kihlasormuksiakin tarjotaan. Nainen kuitenkin näyttää kieltäytyvän kosinnoista kerran jos toisensakin - milloin syynä on työ, milloin nuoruus tai se, ettei sulho tunnu siltä oikealta. Mielenkiintoista ja ihan piristävääkin huomata että 1940-luvun naiskuvaa edustavalla Ursulalla on mielessään jotain muutakin häät ja kotileikit - tämä tyttö pistääkin uran etusijalle!

Ursula palaa kotiin (Ursula #6)

Ursula palaa kotiin tuo armeijassa karaistuneen hoiturin kotiin ja tietysti muutaman mutkan kautta. Kauaa ei Ursula laakereillaan lepäile sillä vuorossa on komennus veteraanisairaalaan. Kirjassa suuressa roolissa ovat sodasta toipuvien miesten kohtalot ja ehkä siksi kirja on sävyiltään hieman tummempi vaikka mukana luonnollisestikin on myös aikaisemmista kirjoista tuttu jännitysmomentti. Viihdyin tämänkin kirjan parissa mukavasti ja nostan hattua Wellsille vaikean aiheen valinnasta - sotaveteraanit eivät liene helpoin aihe pirteään tyttökirjaan.

"Tässä ei riitä se, että on reipas ja että puku on juuri silitetty. Ei riitä se, että laskee viileän kätensä kuumeiselle otsalle, Ursula sanoi itsekseen. - On kysymys poikien olemassaolosta."

Tammi, 1959
Sivuja: 153
Alkuteos: Cherry Ames, Veteran's Nurse
Suomentanut Esa Brink

Ursula yksityishoitajana (Ursula #7)

Kirjassa Ursula yksityishoitaja monessa mukana ollut reipas hoitajatar on palannut kotikaupunkiinsa ja kaipaa epätoivoisesti tekemistä ja sitähän tietysti löytyy tohtori Joen, perheystävän kautta. Ursulasta nimittäin tulee yksityishoitaja ensin monilapsiseen maanviljelijäperheeseen ja sitten menestyvälle pianistille, joka tulevaisuudessa näkyy tummia varjoja. Tälläkin kertaa kirjassa oli omat jännittävät hetkensä, mutta kokonaisuus jäi ehkä vauhdikkaampien tarinoiden varjoon.

"Ursula ajatteli pettyneenä, että hän ei voinut odottaa mieheltä paljonkaan apua. Oli niin miesten tapaista nimittää "hääräämiseksi" sitä että piti huolta koko talosta, hoiti sairasta ja piti silmällä lapsia. Ursula ravisti päätään niin että kiharat liehuivat, ja purskahi sitten nauruun. Yksityishoitajana oleminen merkitsi sitä, että oli samalla kertaa oltava sekä kasvattiäiti, taloudenhoitaja että keittäjä."

Tammi, 1965
Sivuja: 144
Alkuteos: Cherry Ames, Private Duty Nurse
Suomennos Lea Karvonen

Ursula suurkaupungissa (Ursula #8)

Ursula suurkaupungissa osoittautui kirjaksi joka minulle on jäänyt voimakkaimmin mieleen ja oli ihanaa löytää uudelleen vanha ystävä. Tästä kirjasta minulle oli jäänyt mieleen erityisesti eräs Ursulan potilaista, Mary Gregory ja hänen taustansa jännittävät vaiheet, muistan elävästi kuinka henkeä pidätellen tätä kirjaa luinkaan! Sen sijaan mieleeni ei ollut jäänyt sitä että tässä kirjassahan Ursula seikkailee New Yorkissa - ilmeisesti matkakuumekärpänen ei ollut puraissut pikku-Norkkua vielä tässä vaiheessa.

Kirjan etusivulta löytyi myös mielenkiintoinen kirjoitus: "Ostin itse 30.12.1959 Sokokselta". Mukavaa ajatella että kirjan on joku pieni tyttönen ostanut ehkä joululahjarahallaan vuosikymmeniä sitten...

"He olivat vapaudenjumalattaren otsassa. Otsarivan säteiden välissä oli ikkunoita. Tytöt näkivät koko New Yorkin sataman, kuuluisan pilvenpiirtäjänäkymän ja Atlantin, jota jatkui aina Vanhaan maailmaan asti. Ursula kurottui ulos ikkunasta ja vaivalloisesti niskaansa vääntäen onnistui katsomaan ylöspäin. Korkealla hänen yläpuolellaan kohosi patsaan valtava, vapaudensoihtua pitelevä käsi. Ursulan niska oli kipeä monta tuntia jälkeenkin päin, mutta hän ei koskaan unohtaisi miltä hänestä oli tuona hetkenä tuntunut."

Tammi, 1959
Sivuja:  170
Alkuteos; Cherry Ames - Visiting Nurse
Suomentanut Heidi Järvenpää

Ursulan suuri päivä, Ursula maailmalla, Ursula ylihoitaja, Ursula lentää / Helen Wells

Ollessani pieni koululainen, kaverikirjat olivat todella suosittuja. Kirjoja kierrätettiin mm. koululuokissa ja jokainen vastaili innokkaasti mm. kysymykseen: mikä minusta tulee isona? Minun luokallani lähes jokainen tytöistä halusi olla sairaanhoitaja tai opettaja (itse halusin kirjailijaksi ja eräs toinen tyttö poliisiksi). Sairaanhoitajan ammatti lienee siis jo pitkään kiehtonut pienten tyttöjen mieliä ja varmasti yhtenä syynä siihen ovat myös erilaiset tyttökirjat joissa reippaat sairaanhoitajat seikkailevat. Itse perin aikoinani sukulaiselta (josta muuten isona tuli terveydenhoitaja) ison kasan Helena- ja Ursula -sarjojen kirjoja ja nautin niiden lukemisesta vaikken ammattihaaveistani luopunutkaan. En ole ajatellut näitä kirjoja vuosiin mutta ne palasivat mieleeni eräänä päivänä töissä keskustellessamme lapsuuden kirjoista - eipä aikaakaan kun näpytin Helmetiin Helen Wellsin nimen ja pistin varauksen vetämään.

Helen Wellsin Ursula-kirjoissa on hieman Neiti Etsivä -tyyppinen tunnelma: reipas hoitajatar työskentelee erilaisissa sairaanhoitotehtävissä, selvittelee mysteereitä ja pitää hauskaa ystäviensä kanssa. Kirjat ovat kepeitä ja kirkasotsaisia, mutta mukana on mukava annos jännitystä ja myös pilkettä silmäkulmassa. Peukutan mielelläni kirjojen henkivää tyttöenergiaa - Ursula osoittaa pärjäävänsä siinä missä miehetkin. Paluu lapsuuskirjoihin on siis ainakin toistaiseksi ollut positiivinen kokemus, luin näitä oikein mielelläni.

Ursulan suuri päivä (Ursula #2)

Valitettavasti en Helmetin kokoelmasta löytänyt sarjan ensimmäistä kirjaa joten jouduin hyppäämään mukaan vasta Ursulan opintojen loppupuolella jossa neitonen jo haaveilee oikean sairaanhoitajan päähineestä samettinauhalla koristettuna. Opintoihin kuuluu mm. jaksoja synnytys- ja leikkausosastoilla ja lisäksi Ursula joutuu jälleen selvittelemään jännittävää mysteeriä. Lisäksi nuori ja komea lääkäri, Lex Upham, alkaa piirittää neitosta. Sarjan toinen kirja esittelee melko mukavasti hoitajan opintoja ja jännitysosuuskin toimii. Lex ei tosin saa minun sydäntäni sykkimään - ehkäpä kirjasarjan seuraavat osat tuovat mukanaan Ursulalle mielenkiintoisemman miehen?

"Ursula rakasti puutarhaa hämärässä. Hänen koti-ikävänsä hävisi; sairaalahan oli hänen todellinen kotinsa tällä hetkellä. Valkopukuiset hoitajattaret ja kandidaatit huusivat hänelle tervehdyksenä kiiruhtaessaan rakennuksesta toiseen. Valot syttyisivät pian ikkunoihin. Ursulan valtasi tunne, jossa haikeus ja onni sekoittuivat. Se oli äärettömän ihana tunne, melkein liian ihana. Kuinka hän rakastikaan tätä sairaalaa."

Tammi, 1957
Sivuja: 149
Alkuteos: Cherry Ames, Senior Nurse
Suomentanut Lea Karvonen

Ursula maailmalla (Ursula #3)

Odotin mielenkiinnolla sitä kuinka optimiset ja lämminhenkiset Ursula-kirjat käsittelisivät sotaa, joka ei aiheena ole aivan helpoin käsiteltävä. Sarjan kolmannessa osassa vastavalmistunut Ursula liittyykin armeijan palvelukseen ja koulutusjakson jälkeen nuori hoituri laivataan Panama Cityyn jossa uudet seikkailut odottavat. Minun oli hiukan vaikea päästä yli Ursulan ja hänen lähipiirinsä innosta päästä sotimaan, mutta toisaalta patriotismi ja positiivisuus ovatkin tämän hoiturin peruspiirteitä. Kovin järkyttävältä ei sota ainakaan tämän kirjan perusteella vaikuttanut...

"Kymmeneltä oli varuskunnassa pimeätä ja rauhallista. Nukkumaan mennessään Ursula ajatteli, että hän oli jo ennättänyt rakastua tähän hyvi järjestettyyn, toverilliseen sotilaselämään. Se oli nyt tästä lähtien hänen maailmansa. Ja hän kuului siihen!"

Tammi, 1958
Sivuja: 151
Alkuteos: Cherry Ames, Chief Nurse
Suomentanut Johannes Prinkki

Ursula ylihoitaja (Ursula #4)

Tällä kertaa Ursula seikkailee Tyynenmeren saarilla hoitamassa sotilaita. Hän toki törmää ennakkoluuloihin saadessaan kuulla heti kättelyssä tiukkapipoiselta eversti Pillsbeeltä olevansa hiukan liian nuori ja kaunis ollakseen sopiva vastuuseen mutta Ursulapa päättää todistaa everstille ettei koiraa ole karvoihin katsominen. Mukana on tietysti tyttökirjoihin sopivaa hupsuttelua ja pesän rakennusta, reippaat sairaanhoitajat päättävät ensitöikseen mm. somistaa leirin. Pidän kuitenkin Ursulan ihmisläheisestä otteesta jossa henkinen piristys on ihan yhtä tärkeää kuin ruumiin hoitaminenkin.

Tässä kirjassa tunnelma onkin jo sotaisampi ja jännitystä piisaa mukavasti kun vihollisen epäillään kehittäneen uuden aseen. Myös salaisen viidakkoleirin tunnelma on mielikuvitusta kutitteleva, mm. hajusaippualla kuurattu parakki ja muut kotileikkiin innoittavat kohdat hymyilyttivät.

"Täydellisesti varustettu sairaala, joka yhtäkkiä putkahtaa maasta keskelle viidakkoa! Ursula ihmetteli. Hän ajatteli, miten suurta helpotusta sotilaat mahtoivat tuntea tietäessään, että läheisyydessä oli lääkintäyksikkö valmiina ottamaan heidät huostaansa. Hän tunsi äkkiä kiitollisuutta siitä, että oli sairaanhoitaja - ei vain siksi, että seikkailu kiehtoi, vaan sen tähden, että hän saisi pelastaa ihmishenkiä ja suoda lohtua. Hänen tummat silmänsä loistivat."

Tammi, 1958
Sivuja: 151
Alkuteos: Cherry Ames, Chief Nurse
Suomentanut Johannes Prinkki

Ursula lentää (Ursula #5)

Ursulan sotaiset tunnelmat jatkuvat kun neitonen valmistuu lentäväksi hoitajaksi jonka tehtävä on olla mukana lentokoneessa evakuoimassa haavoittuneita. Nainen tovereineen päätyy Iso-Britanniaan ja tositoimiin. Täytyy tunnustaa että nautin näistä Ursulan sotaseikkailuista sillä niistä löytyi tummempiakin sävyjä jotka toivat hieman särmää tyttökirjan suloiseen reippauteen. Sotakuvaus tuntui riittävän uskottavalta ja jänniä käänteitäkin riitti - tämä oli yksi suosikkikirjoistani sarjassa!

"Matkustan minne tahansa, missä tiedän sotilaiden tarvitsevan minua, Ursula ajatteli vakavasti. Minne tahansa, missä voin pelastaa ihmishenkiä. Myötätunto ja epämääräiset hyvät aikomukset eivät olleet kylliksi hänelle. Ursula tiesi, että vain sairaanhoitajat saattoivat antaa apua ja lohtua ja toivoa niille, jotka niin kovin sitä tarvitsivat."

Tammi, 1958
Sivuja: 152
Alkuteos: Cherry Ames, Flight Nurse
Suomentanut Johannes Prinkki

Cavakuningas (Wine Crime #2)/ Kåre Halldén

Viime vuonna tutustuin Wine Crime -dekkarisarjan aloitukseen, Samppanjaruhtinaaseen ja kirjan tyylikkään leppoisa tunnelma yhdistettyinä hyytävään murhaan teki vaikutuksen. Sarjalle on ilmestynyt jatkoa Cavakuninkaan muodossa ja luonnollisestikin oli ihan pakko tehdä pieni lukumatka Espanjan cava-seuduille.

Cavakuninkaan pääosissa ovat edellisestä kirjasta tutut Harald ja Isabelle. Pariskunta on Ranskan tapahtumien jälkeen muuttanut Espanjaan jossa Isabelle on aloittamassa omaa cava-tuotantoa ja sitten alkaakin tietysti tapahtua - Isabellen ystävä, vanhaan cava-sukuun kuuluva Dolores, löytyy kuolleena ja satoja vuosia vanha korkkitammi tuhoutuu...

Samppanjaruhtinaan tavoin myös Cavakuningas on ytimeltään tyylikäs ja mukavan vaivaton dekkari, jossa on myös oma hyytävä elementtinsä joka oudosti tuo mieleeni Ilkka Remeksen kirjat (olettaen että cavaa tuotettaisiin Suomessa ja venäläiset yrittäisivät sabotoida toimintaa). Pakko todet että ainakin minusta pelottavimpia ovat asiat, jotka voisivat olla myös totta.

Viihdyin kirjan parissa mukavasti, tosin on pakko tunnustaa että varsinkin takaumissa (tarina nyös seuraa kahden cavan tuottajasuvun vaiheita) olin jatkuvasti vähällä mennä Canalsien ja Blancien välillä sekaisin eivätkä sukujen kilpailun vaiheetkaan nyt olleet siitä kiinnostavimmasta päästä. Keitos olisi siis ehkä tarvinnut hiukan lisää jotakin maustetta. Ehkä seuraavassa kirjassa kaava on jo kasassa?

"Pallo oli pantu pyörimään, joten hän sai olla tyytyväinen siihen, mitä oli saanut tänään aikaan. Jos hän pitäisi päänsä kylmänä, pelaisi korttinsa oikein ja luottaisi vaistoonsa, suunnitelma toimisi. Oli vain ajan kysymys, milloin ranskalainen pahanilmanlintu joutuisi räpistelemään karkuun. Eikä millään muulla loppujen lopuksi ollut väliä."

Tammi, 2014
Sivuja: 452
Alkuteos: Cavakungen
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Yksinäiset / Håkan Nesser

Håkan Nesserin Barbarotti-sarja on sulostuttanut montaa kesistäni. Ihastuin jo ensimmäisestä osasta alkaen erikoiseen, jumalan kanssa keskustelua käyvään etsivään ja kirjailijan perinpohjaiseen ja verkkaiseen tapaan esitellä kirjan taustat ja vasta sitten edetä varsinaisen rikosjutun selvittelyyn.

Yksinäisissä Gunnar Barbarotti ja Eva Backman saavat tutkittavakseen jutun joka ei ehkä olekaan rikos, metsäiseltä jyrkänteeltä pudonnut mies saattaisi viitata onnettomuuteenkin ellei miehen avovaimo olisi kuollut täsmälleen samalla paikalla 35 vuotta sitten. Juten juuret vievät vuosikymmenien taakse eivätkä etsivät pääse helpolla yrittäessään selvittää mitä vanhat ystävät salaavat.

Tarinassa vuorotellaan nykyhetken, Barbarottin ja Backmanin tutkimusten sekä menneiden aikojen välillä. Valokeilassa ovat vuoroin kaikki ystävykset ja oman suuren osansa saa 1970-luvulla kuollut kaunis ja poikkeuksellinen Maria-Varpunen. Juuri Marian päiväkirjaimaiset tekstit ovat Yksinäisten kohokohta, sillä ne luovat jännitettä ja piirtävät mielenkiintoista kuvaa niin Mariasta kuin hänen ystäväpiiristäänkin.

Vaikka aikaisempien Barbarotti-kirjojen tyyli olikin minulle entuudestaan tuttu mutta Yksinäisten tempo yllätti silti. Tarina nimittäin eteni hurrrrjan hitaasti, seuraten rauhallisesti päähenkilöiden opiskeluita ja seurusteluita vailla huolen häivää eivätkä Barbarotti ja Eva ole varmoja onko kyseessä edes rikos! Nesser toki kirjoittaa taitavasti ja vaikkei putoamistapaus juuri tuntunutkaan etenevän, auttoi kertomuksen pieni, synkkä pohjavire jatkamaan sitkeästi aina siihen pisteeseen saakka jolloin kirjailija (lopulta!) lisäsi kierroksia kertomukseensa.Yksinäiset on rauhaisasti etenevä psykologinen trilleri, joka sisältää muutaman häijyn koukun. Niille, jotka eivät kaipaa kovaa menoa vaan enemmänkin hitaasti kasvavaa pahanenteisyyttä, saattaa Yksinäiset olla nappivalinta!

"Varpunen täällä.
Kaikki moittivat marraskuuta. Minä rakastan sitä. Sadetta. Puita, jotka riisuutuvat ja seisovat alastomina tuulessa. Pimeyttä, joka viipyy päivä päivältä hiukan pidempään, ja vajoamisen tunnetta.  Marraskuu kysyy voimia, kuka tahansa ei pysty elämää sellaisissa olosuhteissa, mutta minä pystyn."

Tammi, 2014
Sivuja: 529
Alkuteos: De Ensamma
Suomentanut Päivi Kivelä

Kuusi kohtausta Sadusta / Leena Lehtolainen

Dekkarikuningatar Leena Lehtolaisen uudet kirjat kiinnostavat minua aina eikä tämä, mielenkiintoisesti teos nimetty, ollut poikkeus. Kuusi kohtausta Sadusta on hieman erikoisempaa Lehtolaista, se on lähes näytelmän muotoon kirjoitettu henkilökuva taiteilija Satu Savinaisesta, joka on varsin värikäs nainen. Näytelmä on Sadun rakastajan kirjoittama ja skandaalinkäryisyyttä lisää se, että päähenkilö on kadonnut ennen ensi-iltaa.

Lehtolaisen teksti on tutun sujuvaa ja varmaa mutta huomasin dekkarikirjailijan maineen vaikuttavan siihen kuinka tekstiä luin. Kuin oletusarvona aivoni tuntuivat kehitteleväni tarinan taustalle dekkarimeininkiä vaikka kyseessä olikin ennemminkin ihmissuhdedraama ja taitelijan henkilökuva feminismillä painotettuna. Lukiessa mietinkin onko tämä kirja Lehtolaisen yritys näyttää että hän osaa kirjoittaa muitakin kuin dekkareita, jopa tällaisen, rakenteeltaan erikoisen, näytelmän tyyppisen teoksen? Etenkin tähän postaukseen valitsemani pätkä tukee samaa ajatusta, miksipä ei dekkarikirjailija voisi kirjoittaa muutakin? Pitääkö aina valita vain yksi? Kiinnostavinta Sadun tarinassa onkin hänen kipuilunsa, naisen tai taiteilijan roolien välillä.

Kuusi kohtausta Sadusta ei ole hullumpi teos mutta ei myöskään huikea lukukokemus. Päähenkilö, Satu, on ehkä kaikkine virheineen inhimillinen mutta ärsyttäväkin hahmo dramaattisuudessaan ja alitajunnassani nakuttavat dekkarihaaveet tekivät nekin hallaa, puolet lukuajastani taisin vain odottaa Sadun ruumiin löytymistä ja etsin johtolankoja tekijästä. Että näin sitä ihminen voi kaavoihinsa kangistua... Tähän kirjaan kannattaakin siis tarttua avoimin mielin, mieluiten siten että unohtaa kuka kirjailija on ja antautua tarinan vietäväksi! Kokonaisuus ei ole ehkä häikäisevä mutta varsinkin teoksen rakenne on vähintäänkin kiinnostava kokeilu ja siksikin kokeilemisen arvoinen.

"SATU: Sitä mitä todella haluan... Mitä minä todella haluan? Onko minun pakko haluta vain yhtä? Saat olla naimisissa vain yhden miehen kanssa kerrallaan. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä palvele muita jumalia. Sen mukaan siis muita jumalia on, niinkö? Jussi sanoo aina, etten voi kaahottaa joka suuntaan vaan minun pitää keskittyä. Mutta minä haluan tehdä performansseja, jotka hämmentävät ihmisiä niin, etteivät he tiedä, mitä he niistä ajattelevat, tahdon kirjoittaa, laulaa, tehdä itse lauluja, maalata - vaikka siinä minä en kyllä ole kovin hyvä - minä täytän kohta kolmekymmentä ja siihen mennessä pitäisi olla aikuinen ja tietää mitä elämällään aikoo tehdä, mutta en minä tiedä. Miksi ei vain voi antaa elämän viedä?"

Tammi, 2014
Sivuja: 273

Hugo Cabret / Brian Selznick

Eräs blogin pitämisen hyvistä puolista on se, että saa kiinnostavia lukuvinkkejä. Hugo Cabretista minulle vinkkasi Maija luettuani Like Plastic-juttuni, molemmissa kirjoissa kun yhdistellään kiintoisasti sarjakuvan ja perinteisen kirjan elementtejä, tosin tunnelma teoksissa on varsin erilainen. Siinä missä Like Plastic on komediallinen ja kepeä, vaihtelevat tunnelmat Hugo Cabretissa surumielisestä ahdistuneen pelokkaisiin.

Hugo Cabret on melkoinen järkäle jonka luomiseen on taatusti kulunut suunnattomasti aikaa. Kirjassa vuorottelevat niin kaunis mustavalkoinen kuvitus, pysäytyskuvat vanhoista elokuvista ja kertomuksen teksti. Mielenkiintoiseksi Hugo Cabretin tekee se, etteivät kuvat ole tekstin täydennystä vaan yhtäläinen osa lukukokemusta. Tarina siis kulkee kuvien ja tekstin välillä.

Niinikään mielenkiintoista on se, että Hugo Cabret pohjautuu myös todellisiin henkilöihin, sillä tarinan keskeiseksi henkilöksi nouseva salaperäinen Georges Méliès nimittäin oli aikanaan tunnettu illusioinisti ja elokuvantekijä ja siksipä myös kirjassa mainitut elokuvat ovat todellisia. Pidinkin erityisen kiehtovina näitä pieniä, outoja elokuvan palasia - niitä olisi saanut olla tarinassa lisääkin!

Huolimatta Hugo Cabretin monista hyvistä puolista, en ollut täysin myyty sen tarinan suhteen, kaipasin siltä kuitenkin jotain oudompaa, suurempaa ja dynaamisempaa. Ehkä lukuhetki ei ollut täysin oikea tälle hienovaraiselle tarinalle. Yhtälailla huomasin kaipaavani värejä kirjaan, sillä vaikkapa Mélièsin luoma elokuvamaailma olikin mustavalkoinen, uskon että se olisi ollut vielä upeampi loistavissa väreissä.

Tammi, 2008
Sivuja: 543
Alkuteos: The Invention of Hugo Cabret
Suomentanut Helene Bützow
Kirjasta lisää: Kirjojen keskellä

Kunnes kerron totuuden / Julie Berry

Kesäkuussa posti toi minulle pyytämättömänä yllätyksenä ennakkokappaleen Julie Berryn Kunnes kerron totuuden -kirjaa. En oikein tiennyt mitä odottaa ja siksi kirja jäi viikoiksi lukupinon pohjimmaiseksi kunnes kesälomalla, suloisen joutilaassa tilassa, päätin lopulta selvittää mitä kansien väliin kätkeytyi.

Neljä vuotta sitten kaksi nuorta tyttöä katosi kotikylästään. Kaksi vuotta myöhemmin toinen heistä, Judith, palasi ilman kieltään. Toinen, Lottie, löytyi joesta. Ennen katoamistaan Judithin mielessä oli kummitellut paikallinen poika, Lucas. Mutta skandaalin tahrima, kieletön tyttö ei ole suotavaa vaimomateriaalia...

Kunnes kerron totuuden osoittautui varsin koukuttavaksi teokseksi, suorastaan ahmin Judithin kauniita ja synkkiä ajatuksia. Teksti on suorastaan runollista ja kirjailija maalaa tyylikkäästi lukijan eteen kuvan toisenkin: maalaisidylliä ja nuorta rakkautta, talven synkkiä varjoja ja pahaenteisiä jalanjälkiä lumessa, suuria tunteita pienissä ihmisissä. Berryn kirja osoittautui sellaiseksi, jonka lauseita mielelläni makustelin ja jonka voimakkaista tunnelmista nautin.

"Minä en usko ihmeisiin, mutta kun hätä on suurin, tytön täytyy joskus tehdä ihmeensä itse.
Vaikka hän silloin joutuisikin värväämään apun paholaisen."

Minä luin kirjan ennen kaikkea epätoivoisena rakkaustarinana, mutta jollakin toisella nousee ehkä voimakkaammin esiin murhamysteeri tai kovia kokeneen nuoren naisen kasvukertomus. Kirja on nimetty vuoden 2014 Edgar Allan Poe -palkintoehdokkaaksi kategoriassa Young Adult, eikä aivan syyttä. Voisin nimittäin kuvitella sen purevan aivan yhtä hyvin nuoriin lukutoukkiin kuin vanhempiinkin.

Haluan vielä erikseen kiitellä Laura Lyytisen kaunista kantta, joka vahvoine väreineen henkii mennyttä aikaa ja sopivan pahaenteisiä tunnelmia. Samoin maininnan ansaitsee Kaisa Katteluksen tyylikäs suomennos jota oli ilo lukea.

"Ihme: Sinun auringon lämmittät kasvosi, vihreää kultaa loistavat silmäsi, kun imet sisääsi tulta, joka tanssittaa vehnääsi. Sinun kätesi, kun halaat vastasyntynyttä karitsaa, pyyhit kelmua pois.
Ihme, joka ei koskaan toteudu: että sinun kasvosi, sinun kätesi olisivat minun."

Tammi, 2014
Sivuja: 288
Alkuteos: All The Truth That Is In Me
Suomentanut Kaisa Kattelus
Saatu arvostelukappaleena

Garpin maailma / John Irving

Garpin maailma on minulle rakas kirja lukioajoilta. Vanhempi serkku tutustutti minut Irvingin ihanan omituisiin kirjoihin ja Garpin maailma kilpaileekin Kaikkien isäni hotellien kanssa suosikki-Irvingini asemasta. Opiskeluaikoina luin kirjan useampaankin otteeseen mutta sitten se jäi pitkäksi aikaa kunnes tuli lukupiiri. Oli mukavaa palata vanhan suosikin pariin ja vertailla ovatko lukukokemukseni muuttuneet kymmenessä vuodessa.

Garpin maailma on eriskummallinen perhetarina. Nimihenkilö, T.S.Garp on suoraselkäisen ja poikkeuksellisen sairaanhoitajan Jenny Fieldsin ainokainen lapsi. Garpin ja Jennyn yhteinen elämä onkin varsin värikästä, koskettavaa ja rujoakin seurattavaa.

On ollut mielenkiintoista palata Gaprin maailman kautta omiin nuoruusmuistoihini. Muistan lukiolaisena pitäneeni Jenny Fieldsiä rasittavana ja jokseenkin outona tyyppinä ja vaikka nämä tuntemukset vielä jossain pohjalla olivatkin, huomaan että niiden mukaan on sekoittunut ymmärtämistä ja jopa arvostusta. Että Jenny on oikeastaan myös aika rohkea ja suoraselkäinen asialleen omistautunut ihminen. Samoin entinen suosikkini, Garp, hetkittäin jopa ärsytti minua ylenkatsoessaan äitiään. Liekö tämä nyt sitä aikuistumista, samaistunko nyt enemmän Jennyyn kuin nuorempana Garpiin? Iskikö keski-ikä - tai pohja-emu?

Lukukokemuksena Garpin maailma oli edelleen nautinnollinen, Irvingin maailma on samaan aikaan niin kummallinen ja tosi ettei oikein muuta voi kuin kääntää sivua ja nauttia vauhdista. Haluaisin myös käyttää sanaa elämänmakuinen, sillä uskon että elämäkin on täynnä absurdeja asioita ja monia sävyjä, pieniä hassuuksia ja odottamatonta syvällisyyttä, ihan kuin tämä kirjakin.

Kirjasta on muuten tehty elokuvakin, jonka innostuneena fanityttönä tulin katsoneeksi pariinkin otteeseen ja mistä johtunee se, että minun Garpini näyttää aina Robin Williamsilta ja Jennyni Clenn Closelta. Muistini mukaan elokuva ei - tietenkään - ollut yhtä hyvä kuin kirja mutta nyt tekisi melkein mieli katsoa sekin uudelleen. Kannattaisikohan?

"Elämä", kirjoitti Garp, "ei surullista kyllä muistuta rakenteeltaan hyvää vanhanaikaista romaania. Päinvastoin, loppu tulee silloin kun ne, joiden on määrä kuukahtaa, ovat kuukahtaneet. Jäljelle jäävät vain muistot. Mutta muisto se on nihilistilläkin."

Tammi, 2011 (ensimmäinen painos 1978)
Sivuja: 560
Alkuteos: The World According to Garp
Suomennos Kristina Rikman

Ps. Kirjabingosta piste ruudusta Kirja ja elokuva

Uljas uusi maailma / Aldous Huxley

Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma putkahti kirjakasaani lukupiirin kautta. Nimi on toki tuttu mutta jostain syystä en ole kirjaan koskaan tarttunut ja jos rehellisiä ollaan, taisin epäillä tätä klassikkoa kuivaksi. Onneksi kuitenkin on mainio lukupiiri, jonka ansiosta tuli tuokin ennakkoluulo kumottua.

"Yhteisyys, samuus, lujuus"

Eletään vuotta 632 jälkeen herramme Fordin ja maailmasta on tullut parempi paikka. Kansalaiset tuotetaan syntymisen sijaan pulloissa ja luokitellaan taipumustensa mukaan. Elämä on tasapainoista ja vailla stressiä tai konflikteja ja ainahan on tietysti soma, onnelliseksi tekevä huume joka mukavasti tasoittaa pienet kuprut arjesssa. Tarinan keskiössä ovat Lenina ja Bernard, jotka tekevät matkan reservaattiin tutkimaan villi-ihmisiä ja tekevät sieltä varsin hämmentävän löydön...

"Ei mennyttä, ei tulevaa, ne sydämeni sairaaks' saa. Jos gramman sain, ma olen vain."

Hykertelin Uljaan uuden maailman parissa, sillä siinä määrin vauhdikasta menoa kirjan kansien välistä löytyy. Kirja tarjosikin ajatusten ilotulituksen ja ihastelen sitä kuinka teos, joka on julkaistu 1930-luvulla, onnistuu olemaan edelleen niin tuore?! Tai ehkä maailma ei sittenkään muuttunut niin paljon 80 vuodessa? Huxleyn tulevaisuudessa maailma on keinotekoisempi ja koneellisempi, tasaisempi, koska kaikki mikä voi aiheuttaa tunnekuohuja, on eliminoitu. Jokaisella on ennalta-päätetty polku elämässä, vailla esim. raha- tai parisuhdehuolia. Voisi tietenkin väittää että ihmisen luontoon kuuluvat myös kriisivaiheet ja jokainen kehittää jostain jonkinlaisia vastoinkäymisiä mutta siitäkin huolimatta on Huxleyn fantasia kovin kiinnostava.

"Korjaat, parsit, rikkaat karsit."

Uljas uusi maailma on runsaudensarvi erilaisten ideoiden viitteiden suhteen, jopa henkilöiden nimissä toistuvat maailmanhistoriasta tunnetut henkilöt, kaikkia viitteitä en tosin enää tunnistanut. Teksti on paikoin hieman vanhahtavaa mutta kirjan teemat ja tunnelmat iskevät edelleen, sillä Huxley kritisoi mm. kulutusyhteiskuntaa tekstissään. Kuten tekstistä ehkä käy ilmi, olen ihan innoissani kirjasta ja sen ruotimisesta, tässäpä on purtavaa! Jos kiinnostuit, käy kurkkaamassa vaikkapa Aamuvirkun yksisarvisen vertailu Fahrenheit 451:n ja Uljaan uuden maailman välillä.

Tammi, 2012 (ensimmäinen painos vuonna 1932)
Sivuja: 261
Alkuteos: Brave New World
Suomennos I.H. Orras

Disa Hannuntytär / Kristiina Vuori

Kristiina Vuoren keskiaikaan sijoittuvat kirjat ovat kuuluneet olennaisina osina pariin viime kesääni: esikoisteos Näkijän tytär herätti kiinnostukseni ja Siipirikostakin pidin. Ensimmäisen kerran taisin kuulla Disa Hannuntyttärestä Tammen kustantamon Marmeladia ja  proosaa -tilaisuudessa, tuolloin kirjailija esitteli Siipirikkoa mutta kertoi tulevan kirjan kertovan mm. äidinrakkaudesta ja sisältävän todellisiakin historian henkilöitä - kiinnostus heräsi.

Disa Hannuntytär sijoittuu 1300-luvun loppupuolen Suomeen. Disa päätyy iäkkään ja varakkaan miehen puolisoksi, kokee usein kärttyisän puolisonsa nyrkkien voiman. Tolkuissaan Disan pitää vain poika, rakas pieni Viljami, joka eräänä kohtalokkaana päivänä nostaa jousensa suojellakseen emoaan. Isänmurha on rikoksena vakava ja sukulaisten ahnehtien Viljamilta tämän perintöä, päätyy Disa pakenemaan poikansa kanssa kohti Turkua ja mahdollista turvakirjettä joka pelastaisi pojan hengen.

Aloin kenties lukemaan Disaa hieman huonossa lukuvireessä, muuta tekemistä oli paljon ja kärsinkin hiukan keskittymis- ja innostumisvaikeuksista. Kenties odotukseni Disan tarinan suhteen olivat liian korkealla mutta koin ettei tarina lähtenyt toivotulla tavalla vetämään minua puoleensa. Tämä on sääli, sillä kirjan alkuasetelmahan on herkullinen, kerrankin kohtaamme viihdekirjassa sankarittaren joka on jo naimisissa ja äiti. Myös ulkomuodoltaan Disa poikkeaa monista muista kirjakaunottarista, häntä kuvataan isokokoiseksi, kurvikkaaksi naiseksi! Hienoa että joku uskaltaa rikkoa perinteisiä kaavoja näin!

Tuskailin siis hiukan Disan tarinan parissa, mutta ilokseni huomasin että tarina (tai lukuvireeni) alkoi elpyä ja varsinkin mainiossa Indrek Harglan Apteekkari Melchior -sarjassa vilahtaneet vitaalitveljet olivat oivallinen lisä tarinaan, totta puhuen olisin mieluusti lukenut vaikka kokonaisen kirjan näistä piraateista! Nostan hattuani jälleen kerran myös Kristiina Vuoren laajalle tutkimustyölle, vaikuttavaa!

"Ja vasta silloin Disa havahtui, ymmärsi näkemänsä ja sen mitä siitä seurasi. Hän katsoi tulevaisuuteen, ja se oli pelkkä pimeä kuilu, jonka pohjalla huusivat Isä Jumala ja kaikki hänen pyhimyksensä. Huusivat rikoksista mustinta, isänmurhaa."

Tammi, 2014
Sivuja: 459

Ps. Tällä napataan taas piste Kirjabingosta, tällä kertaa ruudusta Historiallinen.

Kaima / Jhumpa Lahiri

Kaima oli ensitutustumiseni Jhumpa Lahirin kirjoihin eikä se varmastikaan jää viimeiseksi - nimittäin taisin pikkuisen hullaantua tähän kirjaan. En voi muuta kuin ihastella sitä kuinka taitavasti kirjailija on kertomuksensa luonut, kuinka sinällään arkinen tarina on hänen käsissään muuttunut kauniiksi ja kiinnostavaksi, säilyttäen silti tavallisuutensa. Ei mutantteja, sarjamurhaajia tai elämää suurempaa rakkautta, ihan vain pienten ihmisten pientä elämää.

Kaima on kertomus Gangulin perheestä. 1960-luvulla bengalilaiset Ashima ja Ashoke avioituvat ja muuttavat Bostoniin. Sinne rakennetaan uusi koti ja siellä syntyvät lapset, jotka kasvavat lainatätien ja -setien keskellä. Tarinan keskiössä on esikoispoika Gogol, joka tempoilee kahden kulttuurin välillä: hän ei ole täysin amerikkalainen, mutta Intiakin tuntuu vieraalta.

Kaimasta kirjoittaminen vei aikaa, koska koin etten oikein osannut kuvata kirjan vaivattomuutta: Gangulin perheen nahkoihin on niin helppo päästä ja tarina koukuttaa vaikka kuvaakin vain arkea. Tiedän tämän koska luin Kaiman päivässä. Kotona, bussimatkalla, odotellessani miestä kaupasta, leipää paahtaessani ja kynsiä lakatessa (suttuinen lopputulos selittynee sillä että Kaima kiinnosti kynsiä enemmän) - pyöräretkelle en sitä sentään voinut raahata mukanani.

Kaimassa on jotakin surumielistä mutta silti vetoavaa ja viehättävää. Sen kuvaama maahanmuuttajaperheen arki tuntuu todelliselta ja uskottavalta, silti myös helposti lähestyttävältä. Lahiri tekee ymmärtämisen helpoksi. Aihe itsessäänkin on minulle kiinnostava, sukupolvien kulttuurieroja ovat kirjoissaan käsittelleet mainiosti myös Amy Tan ja Anne Tyler, suosittelen näitäkin!

"Elämä ulkomaalaisena, alka Ashima käsittää, on eräänlainen raskaus - jatkuva odotuksen tila, ainainen taakka, loppumaton huono olo. Se on pysyvä kuorma, poikkeus arkisesta elämästä, joka kerran oli, kunnes eräänä päivänä saakin yllätyksekseen havaita, että entinen elämä on kadonnut ja tilalle on tullut jotain monimutkaisempaa ja vaativampaa. Kuten raskaus myös elämä ulkomaaalaisena, näin Ashima uskoo, on tila joka herättää uteliaisuutta tuntemattomissa, saman sekoituksen sääliä ja kunnioitusta."

Tammi, 2005
Sivuja: 413
Alkuteos: The Namesake
Suomentanut Kersti Juva

Musta kuin eebenpuu / Salla Simukka

Tykästyin jo Punainen kuin veri -kirjassa Salla Simukan luomaan mainioon Lumikki Andersoniin, joka oli kuin Lisbeth Salanderin pikkusisko - reipas ja räväkkä nuori nainen, jolla tuntuu olevan kyky järjestää rikollisille vaikeuksia. Vaikka trilogian toinen osa, Valkea kuin lumi, ei ihan suosikkini ollutkaan, oli silti selvää että viimeinenkin kirja on ehdottomasti luettava jotta Lumikin tarina saa päätöksensä.

Musta kuin eebenpuu -kirjassan Lumikki alkaa saada outoja ja uhkaavia kirjeitä, joissa vihjaillaan menneisyyden tapahtumista. Lumikki yrittää selvittää mitä hänen lapsuudessaan on oikeasti tapahtunut ja kuka salaperäinen uhkaaja on - ehkä joku läheltä?

Lumikki -sarjan käännösoikeudet on myyty 37 maahan ja ymmärrän syyn oikein hyvin. Kirjat ovat toimivaa nuorten viihdettä ja varsinkin juuri Lumikki on vallan mainio luomus, jonka soisin saavan vielä lisääkin jatkoa. Omaksi suosikikseni jäi sarjan avaus Punainen kuin veri vaikka tässä kirjassa mieltäni lämmitti erikoisesti se, kuinka kauniisti Simukka kirjoittaa rakkaudesta. Mitä kirjoissa viitattuun suureen salaisuuteen tulee, olin siihen hiukan pettynyt. Kaiken odotuksen jälkeen asian varsinainen puinti tuntuikin jäävän muun toiminnan jalkoihin - juuri se osa, jota olin odottanut. Toisaalta, kenties kirjan varsinainen kohderyhmä ei kaipaakaan pitkällistä psykologista paatosta.

Yritin lukiessani muistella vastaavan tyyppistä kirjasarjaa omasta nuoruudesta mutta hiukan tiukkaahan se teki. Ainoa dekkari-tyylinen sarja joka tulee mieleeni on Neiti Etsivä, joka kyllä taisi olla nuoremmille lukijoille suunnattu. Siispä kysynkin teiltä lukijoilta, millaisia nuorille suunnattuja jännityskirjoja te olette lukeneet?

"Minä rakastan sinua.
Kolme sanaa, jotka on helppo sanoa mutta vaikea tarkoittaa. Minä tarkoitan niitä. Hengitän jokaisen sanan läpi ja niistä tulee osa minua. Sanon ne sinulle ja sillä tavoin niistä tulee osa sinuakin. Minun rakkauteni siirtyy sinuun. Se saa sinut hehkumaan entistä kauniimpana, vahvempana ja säteilevämpänä.
Minä teen sinusta kirkkaamman kuin yötaivaan kirkkain tähti."

Tammi, 2014
Sivuja: 192

Kinuskikissan helpot suosikit / Sini Visa

Kinuskikissa on ollut leivontaguruni jo useampia vuosia, Sini Visan leivontablogista kun löytyy kelpo resepti poikineen. En ole synnynnäinen jauhopeukalo ja halu leipoa heräsikin vasta läheiseni sairastuttua, kaiketi jonkinlaisena tarpeena hemmotella ja hoivata, parantaa kakkuihin leivotulla rakkaudella. Kinuskikissan blogi oli tuolloin se paikka, josta etsin vinkkejä joten voitanee ehkä sanoa että hän opetti minut leipomaan. Koska kämmäilytasoni keittiössä on edelleen kohtuullisen korkea, olin luonnollisesti iloinen kuullessani että Kinuskikissalta on ilmestynyt kirja, jossa painotuksena ovat helpot suosikkiherkut.

Tutkivan journalismin (köh!) nimissä oli selvää etten voi kirjoittaa Helpoista suosikeista ilman että olisin myös testannut kirjan reseptejä. Pääsiäisenä kokeiluun pääsivät sitruunaneliöt, lisäksi kokeilin myös Neiti Mustikan kakkua. Happamien herkkujen ystävänä itse hurahdin sitruunaneliöihin mutta vieraamme, jotka yleensä eivät pidä makeasta, kehuivat myös Neiti Mustikan raikkautta. Kirja sisältää monta muutakin mainiota oivallusta, mm. kannessa näkyvää pop corn -kakkua olisi kiva testata jonain päivänä mutta olen aivan varma siitä että onnistun samaan keittiössä komean sotkun aikaiseksi...

Ohjeet olivat helposti ymmärrettäviä ja sopivan yksinkertaisia perusleipurille, samoin koristelut ovat Kinuskikissan edellistä kirjaa yksinkertaisempia. Kakkujen ohella kirjasta löytyy ohjeita mm. makeisten tekoon sekä suolaisten herkkujen ja leipien leivontaan. Kirjan kuvitus on tuttuun tapaan kaunis, Visa vaikuttaa olevan sekä taitava niin leipomisessa kuin valokuvauksessakin. Nostan tässä kohdin muuten hattua ruokabloggaajille heidän hienoista valokuvistaan, sain nimittäin ao. kuvan kohdalla huomata kuinka haastetta pienikin otos voi tarjota. On tahmaisia sormia, heijastuksia lautasesta, epämääräisiä leikkauspintoja! Taidan ainakin toistaiseksi pysytellä kirjojen kuvaamisessa...

Tammi, 2014
Sivuja: 192

Noora / J.K. Johansson

Tutustuin viime keväänä J.K. Johanssonin Lauraan joka tuolloin jäi mieleen ihan kelpo trillerinä Twin Peaks -viboineen, harmittelin vain sitä että tarina jäi harmittavasti auki. Nyt sain hyppysiini Palokaski -sarjan kakkososan, joka kulkee nimellä Noora ja pakkohan sen pariin oli hypätä heti kun edelliset kirjat oli luettu...

Kirja jatkaa samoista asetelmista joihin Laura jäi. Teinitytön katoaminen järkyttää edelleen Palokaskea. Tarinan keskiössä on kuitenkin koulussa ulkopuoliseksi jäävä Noora joka hakee huomiota perustamalla keksittyyn elämään pohjautuvan lifestyle-blogin. Tytön keksitty persoona alkaa saada suosiota, ehkä vähän vääränlaisiltakin tahoilta.

Pidin Palokaski-sarjan aloittaneesta Laurasta mutta Noora jäi minusta lukukokemuksena heikommaksi, aloin nimittäin kyllästyä Pohjanvirran sisarusten jatkuviin parisuhdesekoiluihin. Kirjan kiinnostavinta antia olivatkin Nooran osuudet, sattuneesta syystä bloggaamiseen liittyvät juonenkäänteet kiinnostavat allekirjoittanutta. En tosin ole ihan varma onko kirjassa kuvatunlainen feikkiblogi oikeasti mahdollinen, väitän että itse en ehkä ihan kaikkea tuo nielisi mutta toisaalta - maailmaanhan mahtuu monenlaista yrittäjää. Tarinalla on toki ihan mielenkiintoinen pointtinsa nykyajan elämänmenosta, jossa bloggaajat muotilaukkuineen ovat nuorien idoleita.

Harmittelen hiukan sitä että Noora tukeutuu niinkin voimakkaasti Lauraan, keskeltä ei kannata tämän kirjasarjan lukemista aloittaa. Varsinainen pääjuoni jää edelleen hyvin pitkälti auki, tosin ei tarvitse Hercule Poirot osatakseen vetää tiettyjä johtopäätöksiä loppuratkaisusta. Kirjan Twin Peaks -viitteet taitavat edelleenkin olla ihan tarkoituksellista, on kaksoiselämää eläviä tyttösiä, Madde ja BOB. Liekö Audrey mukana trilogian päätösosassa?

"Noora luki tekstiään hurmioituneena itsekin tuon nuoren naisen upeudesta. Ensimmäinen ongelma olivat valokuvat. Jos halusi bloginsa menestyvän, tarvittiin paljon valokuvia. Toiseksi tarvittiin hypetystä, ilman sitä mikään blogi ei noussut suosioon. Nooran pitäisi luoda Maddelle paitsi Facebook-profiili, Twitter - ja Instagram-tilit myös Googleplus ja Pinterest. Tässä menisi koko yö, mutta Noora tunsi pitkästä aikaa elävänsä."

Tammi, 2014
Sivuja: 270

Totuus Harry Quebertin tapauksesta / Joël Dicker

Joskus kirja sattuu tupsahtamaan elämään hyvään aikaan, silloin kun kaikki lukulistalta on jo muka luettu eikä kirjaston varauksia ole lähiaikoina saapumassa. Silloin lukutoukka tarraa vastaan tulevaan kirjaan kuin hukkuva pelastuslauttaan. Minulle kävi Harry Quebertin tapauksen kanssa, se nimittäin kolahti eräänä päivänä täysin pyytämättä postiluukkuuni - olivat kaiketi Tammelta huomanneet että tuon kirjakasa alkaa huveta. Kiitokset siis sinne hätäavusta!

Kirjan päähenkilö on Marc Goldman, kolmekymppinen menestyskirjailija joka epäilee tähtensä laskeneen. Sitten Marcin mentorin,Harry Quebertin, pihalta tehdään shokeeraava löytö kun vuosikausia kadoksissa olleen pikkukylän tytön ruumis vihdoinkin löytyy. Käynnistyy melkoinen mediamylläkkkä kun käy ilmi että Harryn klassikoksi noussut teos Pahan juurilla onkin ylistys miehen rakkaudesta tuohon teinityttöön.

Tartuin innokkaasti Harry Quebertin tapaukseen, amerikkalaisen pikkukaupungin miljöö tuntui viehättävältä ja pidin katkelmista joissa Harry opettaa Marcille kirjoittamisen syvällisiä saloja, eivätkä Twin Peak -vibatkaan menoani haitanneet. Mutta alkuinnostukseni laski nopeasti, sillä vaikka Marcin oppitunnit kirjoittamisen saralla tuntuivatkin sinällään viehättäviltä, velloi tarina paikallaan. Iski epävarmuus, luenkohan kirjaa ihan oikein? Onko se sittenkin lukuromaani vaiko murhamysteeri? Minun makuuni Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli hiukan molempia, vähän loukussa kahden maailman välissä. Yritin siis lukea kaksin silmin.

Lukuromaanina viehätyin lukujen välissä olevista pienistä katkelmista joissa Harry opettaa Marcia kirjoittamaan, myös kustantamomaailma ja median vastaanotto kiinnostivat. Dekkaripuoli sen sijaan ei tarjonnut minulle kummempia yllätyksiä, paljon arvasin jo ennalta ja yhtä mielenterveyteen liittyvää juttua (juu, en aio spoilata muiden lukuelämystä tämän enempää) pidin jopa epäuskottavana. Lukuromaani taisi siis jäädä voitolle. Kirjana Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli minulle suhteellisen miellyttävä lukukokemus mutta ihan kannen hehkutuksen tasolle ei intoni kyllä riittänyt.

- Harry, jos minun pitäisi muistaa opetuksistasi yksi ainoa, niin mikä se olisi?
- Esitän saman kysymyksen sinulle.
- Se, että on osattava kaatua.
- Olen ihan samaa mieltä. Elämä on yhtä pudotusta. On osattava kaatua.

Tammi, 2014
Sivuja: 809
Alkuteos: La vérité sur l'affaire Harry Quebert
Suomentanut Anna-Maija Viitanen
Saatu arvostelukappaleena