Lukukuun tunnustukset

No olipas lukukuu. Upea ruska, kirpakoita syyskelejä, loistavia kirjoja ja mahtavat kirjamessut. Huomaan juuri nyt kaipaavani kirjoiltani vauhtia ja suuria tunnelmia, kenties vastapainoksi pimeneville illoille ja arjen puurtamiselle. Messutohinoistani kerroin mm. ao. postauksessa.

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 

Lukupinot karttuivat reilusti lokakuun aikana, kartutin kirjakantaani Stockmannin Hullujen päivien, Helsingin kirjamessujen ja Audiblen alejen ansiosta yhteensä 18 kirjalla - hullu mikä hullu. Pinossa on kotimaisia uutuksia, jokunen englannin kielinen herkkupala, sarjiksia ja klassikkokin. Samaan aikaan kirjastolainakasani on myös erittäin tukevassa tilassa joten taidanpa olla pikkuisen pulassa...

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin paljon, bloggaamiseni sen sijaan ei sujunut aivan yhtä sutjakkaasti mikä kenties näkyi myös lukuisina niputettuina postauksina. Aikaa ei vain tunnu riittävän koneella istumiseen, mutta eiköhän pimeä talviaika taas hoida tuonkin ongelman kuntoon... Luettua tuli 26 kirjaa, joista seitsemän oli myös sarjakuvia. Lukukokemukset olivat laidasta laitaan, oli niitä jotka odotuksista huolimatta tökkivät (Muukalainen, tämä tarkoittaa sinua!) ja sitten odottamattomia huippukokemuksia, kuten Valokuvan historia johon ihan rakastuin. Kuukauden TOP3:een pääsivät siis Valokuvan historia, Tulevaisuuden arabi ja Sculptor. Aika yllättävää, lokakuussa parasta olivat siis sarjakuvat ja tietokirja. Hienoa, että joskus käy näinkin.

• Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola
• Queen Camilla / Sue Townsend
• Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom
• Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara
• House of Cards, Kuninkaantekijä ja Viimeinen jako / Michael Dobbs
• Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon
• Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor
• Naapuri / Herman Koch
• Yksin / Karo Hämäläinen
• Kauheimmat runot / Antti Holma
• The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling
• The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass
• Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma
• Valokuvan historia / Tom Ang
• Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika
• The Blue Between Sky And Water (suom. nimellä Sininen välissä taivaan ja veden) / Susan Abulhawa

Luetut, ei-blogatut

Jerry Scott, Jim Borgman: Teinin tajunnanvirtaa (Egmont, 2015), 48 s.

Jerry Scottin ja Jim Borgmanin Teinin tajunnanvirtaa oli kertakaikkisen leppoisa lukukokemus joka nimensä mukaan keskittyy kuvaamaan erään perheen teini-ikäisen kohelluksia. Hauskaa tavaraa, tosin ei unohtumatonta sellaista. Uskoisin tämän uppoavan etenkin teinien kanssa tekemisissä oleviin.

Michelle Sagara: Cast in Shadow (Luna, 2007), 507 s.

Michelle Sagaran Cast in Shadow on Chronicles of Elantra-fantasiasarjan aloittava teos joka tuli napattua lukuun aika pitkälti siksi että mitään muuta ei sattunut olemaan tarjolla - aika usein tämä on onneton lähtökohta lukemiselle jo siksi että ajatukset ovat kääntyneinä jo kohti sitä kirjaa jonka lukemista odotat. Oli huono ja kiireinen viikko, päänsärkyineen enkä voi rehellisesti sanoa antaneen Michellelle ja hänen sankarittarelleen, Kaylielle oikeasti kovin hyvää mahdollisuutta kirjalliseen ensikohtamiseen. Kokonaisuus ei ollut pöhkömpi mutta ainakin ajankohta ja lukuvire olivat aivan pielessä. It's not you, it's me...

Pascal Girard: Reunion(Drawn & Quaterly, 2010), 155 s. Englanniksi kääntänyt Helge Dascher

Pascal Girardin leppoisa Reunion on omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta, hieman veltostuneesta sarjakuvapiirtäjästä joka saa kutsun luokkakokoukseen jossa voisi myös kohdata SEN tytön jolle Pascal ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan. Tarina on helposti samaistuttava ja kirjailija-Pascal herättää mainiosti säheltävän päähenkilö-Pascalin eloon. Pisteet toimivasta pikkutarinasta ja brutaalin rehellisestä kuvauksesta.

Kiera Cass: Happily Ever After (HarperTeen, 2015), 416s.

Bloggasin Cassin Selection-trilogiasta kesällä jolloin kevyen hömpän lukeminen tuntui kivalta. Syksymmällä Helmetin OverDrive-kokoelmaan putkahti Happily Ever After, pieni tarinakokoelma kirjasarjan reunoilta joissa ääneeen pääsevät kirjan sivuhenkilöt, mm. Marlee, päähenkilön ystävä ja se mies, jota onni ei suosinut sekä prinssin äiti. En ole yleensä erikoisen ihastunut novelleihin eikä tämä kerta ollut poikkeus. Koska trilogia ei alunperinkään ollut kovin painavaa tavaraa sisällöllisesti, koin ettei extrakertomuksiin oikein enää riittänyt uutta ainesta mikä tuntui pitkästyttävältä. Ehkä nuorten naisten rakkaushuolia kiinnostavampaa olisi ollut kuulla vaikka vastarintaliikkeestä tai siitä, kuinka Amerikasta alunperinkään tuli Iléan valtio jossa naimakaupat ovat kaikki kaikessa?

Hyeonsee Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015), 316s. Suomentanut Jaana Iso-Markku

Leen Seitsemän nimen tyttö on jälleen yksi järkyttävä kertomus Pohjois-Koreasta ja siksi kai kirjaan tartuin. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat kauhistuttavia, olkoonkin että Leellä tuntuu kaikesta huolimatta olevan melko hyvä onni matkassaan. Luin kirjan mielelläni mutta bloggaaminen tuntui hankalalta koska kirja toi mieleeni niin elävästi taannoin lukemani Eunsum Kimin teoksen Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Tämä ei sinällään ole ihme, maan olot kun ovat mitä ovat, mutta koin etten löytänyt paljoakaan uutta kirjoitettavaa. Kelpo kirja, jos Pohjois-Korea kiinnostaa, lue ihmeessä.

Liza Marklund: Rautaveri (Otava, 2015),  333s. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Olen seurannut Liza Marklundin Annika Bengtzon-sarjaa vuosien ajan innokkaasti. Aikanaan uusi Annika-kirja oli parasta mitä tiesin mutta ajan oloon jokin muuttui ja innostus katosi lukemisestani. Nyt ympyrä sulkeutui sillä Rautaveri on ilmeisesti viimeinen sarjan teos. Ehkä hyvä niin, sillä viimeisimmät kirjat ovat olleet jo melko väsyneitä, en itse pitänyt laisinkaan ratkaisusta jossa kirjailija toimii etsivä Nina Hoffmanin outoine perhesuhteineen Annikan rinnalle. Tämä asia häiritsi minua myös Rautaveressä joka ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin lainkaan. Hei-hei Annika, kiitos hyvistä hetkistä!

Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 7 (Sammakko, 2015), 96s.


Milla Paloniemen Kiroileva Siili -sarjakuva lie useammille tuttu ja minäkin olen sarjiksen lukenut. Paloniemen siilit ovat ihan mainioita tyyppejä mutta lyhyt strippisarjakuva ei ole minun ominta juttuani - sen sijaan äitini rakasti näitä hahmoja ja siksi valitsinkin tämän teoksen Kirjan vuoden lukuhaastetta varten. Hyvä valinta, uskoisin että esim. City-Siili olisi naurattanut häntä.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste on varsin mukavalla mallilla, enää vain kaksi kirjaa uupuu ja niistä toinen on "Kirja, jota ystäväsi suosittelee sinulle". Heitänkin tästä haasteen lukijoille, antakaapa minulle lukuvinkki!

Entäs ensi kuussa?

Marraskuussa paneudun uuteen valokuvaamiskirjaan, Laukkasen Camp Creativeen. Kirja sisältää erilaisia kuvaharjoituksia jotka olisi tarkoitus ehkä jakaakin. Kirja ja tehtävät vaikuttavat kivoilta, mutta saapas nähdä miten kuvaaminen onnistuu marraskuun valossa... Samoin tarkoitus olisi osallistua Karo Hämäläisen luotsaamaan lukuhaasteeseen jossa kuluvan kuukauden aikana 30 sivua päivässä. Kaikki mukaan!

Kaikki taivaan linnut / Harper Lee

Kaikki taivaan linnut oli ehdottomasti yksi minun kirjavuoteni odotetuimpia tapauksia. Harper Leen klassikkoteos Kuin surmaisi satakielen on minulle - ja varmasti monelle muullekin - Tärkeä kirja ja tuntui hurjalta kuulla että yli 50 vuoden jälkeen kirjailijalta ilmestyisi uusi teos joka käsittelisi jälleen Finchin perhettä. Hurjan ihanaa ja samalla pelottavaakin, kun jokin on niin merkityksellinen saakin jatkoa. Murtuuko taika? Säilyykö Atticuksen ja Scoutin paikka sydämessäni jos opinkin heistä jotakin uutta?

Kaikki taivaan linnut -kirja sijoittuu Maycombiin, Alabamaan vuosia Satakielen tapahtumien jälkeen. Scout - Jean Louise - asuu New Yorkissa mutta palaa kotiseuduilleen sukuloimaan ja miettimään elämänsä suuntaa: lapsuus ja  elämä jumaloidun isän kanssa on tärkeä mutta aikuisuus tuo mukanaan myös ristiriitoja.

Tässäpä kinkkinen kirja blogattavaksi, Satakielen kaltaisen klassikkoteoksen tasolle kun on vaikea yltää. Kirjat muodostavat muutenkin hämmentävän kokonaisuuden, en oikein tiedä kuinka suhtautua vanhenneen Atticus Finchin mielipiteisiin ja Scoutin tavoin minäkin koin jonkinlaisen uskonkriisin. Käsittääkseni Kaikki taivaan linnut on kirjoitettu myös ennen Kuin surmaisi satakielen -kirjaa mikä tuo hiukan toivoa.

Kirja tuntuu ennen kaikkea Scoutin kasvutarinalta, nuoren naisen yrityksiltä löytää oma tiensä Maycombin pienessä ennalta-arvattavassa maailmassa. Kaikki taivaan linnut ei valitettavasti oikein jaksa yltää jatko-osansa tasolle ja jää enemmänkin miellyttäväksi mutta ei kovin syvälliseksi lukukokemukseksi. Siinä on hienoja ja oivaltavia kohtia, pikkukaupungin tunnelmaa ja se on myös aihepiiriltä valitettan ajankohtainen maailmassa jossa vieläkin kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeenkin keskustellaan yhä rasismista.

PS. Rakastan kirjan ulkoasua - se on kaunein pitkään aikaan näkemäni. Kannen on suunnitellut Jenni Noponen, hyvää työtä!!

"En halunnut että minun maailmaani kajotaan, mutta halusin kuitenkin murskata juuri sen miehen, joka yrittää säilyttää tämän maailman minua varten. Halusin talloa jalkoihin kaikki hänen kaltaisensa. Kaiketi se toim:toimii vähän niin kuin lentokone: he ovat jarru ja me olemme liike-energia, ja yhdessä me saamme koneen lentämään. Liikaa energiaa, ja nokka painuu, liikaa jarrua ja pyrstö painuu - kysymys on tasapainosta."

Gummerus, 2015
Alkuteos: Go set a watchman
Sivuja: 286
Suomentanut Kristiina Drews

Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee

Olen lukenut Kuin surmaisi satakielen joskus kauan sitten. Minulla on hämärä muistikuva siitä, että olen löytänyt sen eräänä sateisena kesänä mummini hyllystä. Juonesta en muista paljoakaan, vain sen että pidin Scoutin, Jemin ja Dillin seikkailuista mutta se muu tuntui tylsältä. Aikuisten jutuilta. Elokuvankin olen tainnut nähdä, sillä ainakin minun mielikuvissani Atticus Finch näyttää aivan Gregory Peckiltä!

"Matkijalintu on Satakieli, joka ei tee muuta kuin laulaa meidän iloksemme. Se ei raiskaa syömällä ihmisten puutarhoja, se ei pesi maissilaareihin, se ei tee muuta kuin laulaa sydämensä pohjasta meille. Sen vuoksi on synti tappaa Satakieltä."

So American -haasteen kirjalista palautti tämän kirjan mieleeni yrittäessäni miettiä sodan jälkeisiä amerikkalaisia klassikoita - Kuin surmaisi satakielen tuntui täydelliseltä kateogoriaan. Se on pieni suuri kirja, samanaikaisesti jotenkin vaatimaton ja arkipäiväinen ja silti niin hieno!

Kirja seuraa 1930-luvun Alabamassa asuvaa Finchin perhettä kolmen vuoden ajan. Tarinan keskiössä ovat lapset, rauhallinen isoveli Jem ja pieni ja pippurinen poikatyttö Scout, joka kirjan alkaessa on vasta kuusi-vuotias. Kirjan alku täyttyy lasten elämästä pikkukaupungissa, koulusta, pienistä seikkailuista, naapureista... Isä Atticus työskentelee asianajajana ja eräänä päivänä hän saa hoidettavakseen tapauksen joka kuohuttaa perinpohjaisesti tämän pienen etelän kaupungin asukkaiden mieliä. Vähä vähältä viha ja väkivalta alkavat näkyä myös Scoutin ja Jemin elämässä...

Kirja tuntuu jakautuvan kahteen osaan, alkussa seurataan Scoutin, Jemin ja Dillin elämää, kasvamista, koulua, seikkailuja - loppu taas keskittyy Atticuksen hoitamaan oikeusjuttuun ja sen seurauksiin. Lee käyttää rakennetta hienosti kuvaamaan päähenkilöiden kasvamista, vaikka kirjan alku on huoleton, alkavat aikuisten maailman varjot pian hiipiä kuvan taustalle. Lee on luonut kirjassaan myös joukon henkilöitä, joista ei voi olla välittämättä, tunsin (edelleenkin!) samaistuvani pikkuvanhaan Scoutiin ja Atticuksesta taas suorastaan huokui vanhan ajan herrasmies. Itseasiassa, maailmassa saisi olla enemmänkin Atticus Finchejä!

Erityisen mielenkiintoisen - ja vahvan - kirjasta tekee sen ilmestymisvuosi. Nämä aiheet eivät ole erityisen mitenkään erityisen uraauurtavia tai rohkeita nykypäivän mittapuulla - me olemme tottuneet jo kaikenlaiseen, mutta millaisen vastaanoton kirja on mahtanut saada ilmestyessään vuonna 1960 Amerikassa, esimerkiksi Alabamassa, josta Lee on kotoisin? Oli kulunut vain viisi vuotta siitä kun Rosa Parks oli kieltäytynyt luovuttamasta paikkaansa bussissa valkoiselle miehelle eikä mustalla väestöllä ollut vielä oikeutta äänestää. Martin Luther King tulisi pitämään kuuluisan I have a dream -puheensa vasta kolmen vuoden kuluttua. Erityisesti tätä taustaa vasten ajateltuna Kuin surmaisi satakielen tuntuu huikean rohkealta ja tärkeältä kirjalta.

"Rohkeutta on kun tietää, että on jo voitettu jo aloittaessaan, mutta aloittaa joka tapauksessa ja vie asian loppuun, kävi miten kävi. Hyvin harvoin voittaa, mutta joskus voittaa."

Gummerus, 2007
Sivuja: 411
Alkuteos: To kill a mockingbird
Kirjasta lisää: Kirjaseuranta, Kirja kirjalta, Kirjakirppu, Naakku ja kirjat, Riinan lukuisat kissanpäivät, Sallan lukupäiväkirja
So American: Post-World War II Classics, Southern Fiction, Osavaltio: Alabama

Pianotunnit / Janice Y.K Lee

Oletteko koskaan kehittäneet ennakkoon kirjasta käsitystä ja sitten kamppailleet hämmennyksen kanssa kun ennakkokäsitys onkin aivan pielessä? Pianotuntien kanssa minulle kävi näin, kirja oli hyvä ja mukaansatempaava (tuli luetuksi kahdessa illassa...), mutta silti hämmennykseni vaivasi koko lukuelämystä. Harmi sinänsä, tämä toki ole kirjan vika. Minä kuvittelin Pianotuntien olevan sota-ajan suuria rakkaustarinoita, tiedättehän, niitä sellaisia, joissa on suuria tunteita, tragedioita ja mies, jota ei pysäytä käsikranaattikaan. No, menihän tämä vähän sinnepäin, mutta monessa suhteessa Pianotunnit on ennenkaikkea realistinen inhimillisistä ihmisistä, jossa pahoja asioita sattuu hyvillekin ihmisille ja onnellinen loppu ei ole taattu.

Innostuin tästä kirjasta siksi, että se tapahtuu Hongkongissa, yhdessä suosikkikaupungeistani. Jostakin syystä minulla on aina Hongkongissa kotoisa olo, jopa silloinkin kun olin siellä ensimmäistä kertaa. Kenties edellisessä elämässä... Pianotuntien Hongkongista ei nykyisin tosin taida olla paljoakaan jäljellä, kaikki on peittynyt uusien pilvenpiirtäjien alle. Oli mukavaa päästä kurkistamaan suosikkipaikkani menneisyyteen ja kuvitella millaista elämä on ollut tuolloin.

Pianotunnit liikkuu kahdella ajallisella tasolla, toisen maailmansodan melskeissä(1941-) ja rauhan ajassa (1951-). 40-luvulla toisensa kohtaavat britti-Will ja rikkaan kiinalaisen liikemiehen tytär Trudy, jota Hongkongin kuningattareksikin kutsutaan. Onnea kestää vain hetken sillä tapaninpäivänä 1941 japanilaiset miehittävät Hongkongin. Will joutuu muiden ulkomaalaisten siviilien tavoin vankileirille, kaunis, nokkela ja ylpeä Trudy taas yrittää pärjätä japanilaisten miehittäjien kanssa serkkujensa Dominickin ja Victor Chenin kanssa.

50-luvulla tapaamme Clairen, joka on paennut Croydonin ankeutta avioitumalla tylsän Martinin kanssa. Martinin työ on tuonut pariskunnan Hongkongiin ja nyt Claire antaa pianotunteja rikkaan kiinalaisen pariskunnan, Victor ja Melody Chenin tyttärelle, Locketille. Pian Claire tapaa myös Chenien autonkuljettajan, Willin. Kiinnostus, rakkaus lähtee liikkeelle hitaasti ja vähän kitkutellen, Will tuntuu kantavan paljon menneisyyden taakkaa mukanaan.

Minulla tämä tarina oli ennenkaikkea paitsi sota-ajan kuvaus, myös tarina selvitymisestä. Kuten kirjassa todetaankin, tuo sota ihmisten todellisen luonteen esiin. Joku veljeilee vihollisen kanssa, toinen myy sen mitä voi säilyttääkseen oman tai rakkaansa hengen. Leen maalaama maailma on karu ja todentuntuinen. Kaiken tämän keskellä jääkin minusta Clairen ja Willin tarina auttamatta taustalle, kenties niin on tarkoitettukin.

"Yllätyksekseen Claire ei inhonnutkaan Hongkongia, niinkuin äiti oli povannut. Kadut olivat vilkkaita ja kiehtovia ja täysin erilaisia kuin Croydonissa. Ne olivat täynnä ihmisiä ja kauppoja ja tavaroita, jollaisia hän ei ollut nähnyt koskaan ennen. Claire osti mielellään paikallisia leivonnaisia, mangopullia ja munapiiraita. Joskus hän meni retkillään keskustan ulkopuolelle, missä ympäristö muuttui nopeasti vieraaksi, ja hän saattoi olla ainoa valkoinen. Hedelmäkojuissa oli röykkiöittäin appelsiineja ja banaaneja, jotka olivat vielä ylellisyyttä sodasta toipuvasta Englannissa, mutta niissä oli myös piikkisiä kumman näköisiä hedelmiä, joista hän oppi maistettuaan pitämään: tähtianiksia, durianeja ja litsiluumuja."

Vielä muutama oma kuva Hongkongista...

Hongkong, jossakin näillä main Trudy ja Will seikkailivat silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Lahden toisella puolella Kowloon.

Hollywood Roadilla, vanhinta Hongkongia.

Kiinalainen temppeli suitsukkeineen, muistaakseni tämä temppeli sijaitsee lähellä Hollywood  Roadia.

Niitä edellä mainittuja Durianeja.

Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella.
Sivuja: 392.