Paperiprinssi / Kaari Utrio

Kaari Utrion epookkiromaanit ovat melko takuuvarmaa luettavaa. Yllätyksiä ei toki suuremmalti tarjoilla mutta minusta on silti jotenkin lohdullista, kuinka kukin epäonnisen oloinen, mutta nokkela ja vahvaluontoinen mamselli lopulta onnistuu löytämään arvoisensa sulhon ja purjehtimaan onnellisesti avioliiton satamaan. Jokin näissä romaaneissa herättää minussa myös kaikuja Jane Austenista, mikä ei missään nimessä ole huono asia. Samankaltaisuus toki vaivaa kirjoja, vaikka olenkin varmasti suurimman osan lukenut, en kenties vuotta myöhemmin pystyisi nimeämään kirjoista montaakaan. Yksi taisi kenties sijoittua Lappiin...

Tässä suhteessa Paperiprinssi on siis taattua Utriota. Suurkosken paperiruukilla rakastutaan, Helsingissäkin käydään tanssimassa ja lopulta he elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sankaritar on tällä kertaa pitkä ja napakka neiti Wilhelmine, joka pyörittää sujuvasti kokonaista ruukkia eikä sulhokaan ole yhtään hullumpi.

Rakkausjuonien ohella Utrio usein onnistuu sivuhenkilöissään joista usein löytyy jokunen vallan hulvaton tapaus. (Tässäkin kohtaa muistelen mieluusti esimerkiksi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, josta myös löytyi mm. vallan mainiota, hupsua herrasväkeä.) Niin käy tällä kertaa, itseasiassa uskaltaisin melkein sanoa että Paperiprinssi on yksi Utrion hauskimmista teoksista, mm. kipakka Pappa Falkenstein on melkoinen tapaus!

Pienenä puutteena teoksessa olivat kenties kovinkin pitkät pätkät Siperian seikkailuja ja paperintuotannon ihmeitä, jotka vähitellen alkoivat hiukan puuduttaa vaikka ymmärränkin halun tehdä kunniaa esimerkiksi käsityöläisille.

Amanita, 2015
Sivuja: 470

The Marriage of Opposites / Alice Hoffman

Pian Ihmeellisten asioiden museon jälkeen osui hyppysiini Alice Hoffmanin The Marriage of Opposites: osin tositarinaan perustuva historiallinen romaani, jota takakannessa kuvataan unohtumattomaksi ja kielletyksi rakkaustarinaksi ja kertomukseksi poikkeuksellisesta naisesta. Kuulosti melko kiinnostavalta joten raahasin kirjan kotiin ja aloin ahmia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, Pariisiin ja St. Thomasin pienelle eksoottiselle saarelle. Tarinan keskiössä on Rachel, älykäs ja vahvatahtoinen nuori nainen jolla haaveilee Pariisista ja työnteosta mutta hänen kohtalonsa on päätyä suurperheen äidiksi. Rachelin lapsista se kaikkein hankalin ja rakkain on Camille Pisarro, josta kasvaa merkittävä taidemaalari ja vaikuttaja.

The Marriage of Opposites tuntui kärsivän samasta vaivasta kuin Omituisten asioiden museokin - kirja oli sinällään ihan mukavaa mutta ei kovin unohtumatonta luettavaa. Hoffman kirjoittaa kyllä kauniisti mutta hänen henkilönsä eivät herää täysin kirjan sivuilla ja tapahtumat eivät jaksa kiehtoa niinkuin niiden pitäisi. Takaliepeen perusteella odotin suuria Racheliltä joka kuitenkin jäi kovin kaksiulotteiseksi eikä kielletty rakkaustarinakaan oikein värisyttänyt.

Tarinan kertojina vuorottelevat Rachel, hänen poikansa Camille ja Lydia, Rachelin parhaan ystävän tytär jonka taustaan liittyykin kirjan kiinnostavin ja koskettavin juonikuvio. Harmittelen sitä, että Camille taiteilijan ura ja elämä jäi kirjassa melko vähäiseksi, uskoisin että hän on kuitenkin monelle kirjaan tarttuneista se kiinnostavin henkilö. Summa summarum, aika toki kului tämän teoksen parissa suhteellisen mukavasti mutta kokemus jäi kovin miedoksi ja mitäänsanomattomaksi. Harmin paikka.

Scribner, 2015
Sivuja: 369

Pimeässä luettua eli marraskuun puuhat

Huh. Onpahan ollut viehkeä marraskuu - aivoni eivät oikein vieläkään ymmärrä että jouluun on aikaa alle kuukausi koska nurmikkokin vihertää ja lenkillä voi pongata pajunkissoja. Marraskuun harmaudessa on kyllä omaa, synkkää viehätystään mutta valon puute on kyllä tylsää. Ulkoilukin iltaisin aika vähälle kun laiskuri ei jaksa raahata itseään laajustamaan pimeyteen. Noh, voihan sitä aina vaikka lukea...

Vuoden 2015 lukuhaaste sattuukin oikeaan sopivaan vuodenaikaan, tälläkin kertaa tuli luettua kaikenlaista ihan urakalla - 14 ehtaa, paperista kirjaa. Marraskuun synkkyys ei kyllä aina sopinut hirveän hyvin yhteen lukemieni dekkareiden kanssa - esimerkiksi Karin Slaughterin Pretty Girls tuntui sen verralta rankalta että päädyin lukemaan sen turvallisesti päivänvalossa... Muutenkin huomaan kaipaavani tähän pimeään vuodenaikaan jotain iloista ja pirteää luettavaa, vastapainoksi sysipimeällä ulkomaailmalle. Kuinka teillä taistellaan kaamosta vastaan? Vaikuttaako vuodenaika/sää lukutottumuksiin?

Marraskuun luetut

Marraskuussa luin 19 kirjaa: lukuun mahtuu tietokirjoja (mm. jokunen elämäkerta) ja useampi historiallinen romaanikin. Laadullisesti marraskuu ei ollut ihan niitä parhaita kuukausia, sukat eivät pyörineet jaloissani kovin usein. Hittejäkin toki oli, kuukauden TOP3:a hallitsivat Simo Hiltusen huikea Lampaan vaatteissa, Kaisa Haatasen hulvaton Meikkipussin pohjalta ja Neil Gaimanin outo mutta upea Neverwhere. Ehkei floppeja ole kauheasti tarpeellista mainostaa, uskon että näilläkin kirjoilla on omalukijakuntansa johon minä vain en satu kuulumaan.

• #GIRLBOSS / Sophia Amoruso
• Brooklyn / Colm Tóibín
• Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen
• Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa
• Home front / Kristin Hannah
• Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laukkanen
• Neverwhere / Neil Gaiman
• You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day
• Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm
• Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen
• Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen
• Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina / Paula Salomaa
• A Change of Climate / Hilary Mantel
• Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Luetut, ei-blogatut

Jussi Seppänen: Kymmenottelu (WSOY, 2015), 180s. Saatu arvostelukappaleena.

Sain Jussi Seppäsen Kymmenottelun Kirjamessujen bloggaribrunssilla luettavakseni ja vaikka novellit eivät tosiaankaan ole minun juttuni, kiinnosti urheiluun liittyvä hauskuutus sen verran että päätin kokeilla rajojani. Seppäsen tarinat olivat lämminhenkisiä, hauskoja ja pikkuisen viisaitakin mutta novellivammastani huolimatta en kuitenkaan täysin innostunut.

Thomas Erikson: Pelonkylväjät (Minerva, 2014), 560s.

Pelonkylväjät oli heräteostos eräässä Elisa-kirjan alessa. Ei kirjalla hintaa ollut juuri nimeksikään, mutta lukukokemus ei kyllä myöskään ollut siitä parhaasta päästä. Mystisen miljonäärejä teloittavan sarjamurhaajan jahtaaminen voi vaikuttaa teoriassa mielenkiintoiselta mutta käytännössä se oli suoraan sanottuna tylsää seurattavaa... Henkilöitä vilisi, mutta kukaan ei oikein kiinnostanut kylliksi. Huti tuli.

Gillian Flynn: The Grownup (Crown, 2015), 64s.

Overdriven kokoelmista löytyi myös ihanan kieron Gillian Flynnin kertomus The Grownup, joka kyllä on aivan taattua Flynniä! Valitettavasti lyhyt tarina tuli ahmaistua nopeasti mutta bloggaaminen kuitenkin venyi liian kauan. Paha bloggaaja.

Cheryl Strayed: Brave enough (Knopf Doubleday Publishing Group, 2015)

Cheryl Strayedin Villi vaellus on ollut yksi lukuvuoteni yllättäjistä - kukapa olisi uskonut että vaelluksesta kertova kirja kolahtaisi meikäläiseen niin kovasti - ja siksi nappasin kirjastosta luettavakseni Brave enough -kirjan. E-kirjojen lainaamisessa on se mahdollisuus ja riski että koska lainaaminen on niin kovin vaivatonta, ei tule aina perehtyneeksi kovin syvällisesti siihen, mitä on lainaamassa. Ja siispä minulta jäi tajuamatta se, että Brave enough on kokoelma aforismeja. Straeyedin ajatelmat olivat ihan päteviä mutta kirja on kovin pikkurunen enkä täysin samaistunut kaikkiin teemoihin joten kovin monia ajatuksia ei lukemisesta syntynyt.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka (Moreeni, 2015), 381s. Suom. Jouko Vanhanen.

Keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Melchior-sarja on ollut takuuvarmaa luettavaa jo viiden kirjan ajan mutta uusin, Tallinnan kronikka, tökki. Vika saattoi olla minussa, mutta koin kirjan infodumpit melko raskaina ja itse rikostarinakin pääsi vauhtiin yllättävän myöhään. Syytämme tästäkin kriittisyyspuuskasta flunssaa ja jäämme odottamaan seuraavaa kirjaa joka toivottavasti maistuu taas paremmin.

Kesken jääneet

Jodi Picoult, Samantha van Leer: Between the Lines (Recorded Books, 2012)

Jodi Picoultin ja hänen tyttärensä Samantha van Leerin kirjoittama nuorten kirja kiinnosti minua idean tasolla: kirjan punaisena lankana on ajatusleikki, jossa kirjojen henkilöt ovatkin oikeasti elossa ja ikäänkuin vankeina kirjan sivuilla, alati toistamassa samoja kohtauksia kirjan auetessa. Olin tässä vaiheessa kuunnellut parikin "ihan kivaa" äänikirjaa putkeen ja rehellisesti sanottuna kaivasin vaihteeksi jotakin todella mukaansatempaavaa, joten päädyin lopulta jättämättä kirjan kesken.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteen suhteen viimeistä viedään: tarvitsen vielä kirjaston henkilökunnalta lukusuosituksen ja viimeinen rasti onkin sitten mahdoton tehtävä. "Kirja joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut." Kaikki luettiin, mitä käskettin, joskus vähän extraakin. (Ja lukion fysiikankirjaan en aio tarttua...)

Entäs ensi kuussa?

Yritän tässä edelleen sisäistää että joulu tulee ja siis varmaan myös kirjabloggaajien joulukalenterikin, jossa tosin itse en ole tänä vuonna mukana. Kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa Hyönteisdokumentissa. Käykääpä katsomassa mitä hdcanis on keksinyt...

Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom

Olen säästellyt C.J.Sansomin Shardlake-sarjan viimeisiä kirjoja sillä sarja on mielestäni mainio varsinkin äänikirjana mutta olen rivien väleistä ymmärtänyt etteivät kyttyräselkäisen asianajajan seikkailut jatkuisi kovinkaan pitkään. Heartstone sijoittuu jo aikaan jossa kuningas Henrik VIII on edennyt jo viimeiseen vaimoonsa, Catherine Parriin. Toivoa toki sopii Sansom jatkaisi päähenkilönsä seikkailuja myös kuninkaan kuoleman jälkeisiin vuosiin joiden sekasorto saattaisi tarjota kiinnostavan taustan juonenkäänteille, ainakin näin Tudor-höperön mielestä. Mutta se jää nähtäväksi...

On kesä 1545 ja Englannin rannikolla odotetaan Ranskan hyökkäystä pelokkaina. Kuningatar Catherine Parr pyytää Matthewta tutkimaan huhuja joiden mukaan orvoksi jäänyttä Hugh Curteysiä kohtaan on tehty vääryyttä. Työtehtävä vie Matthewn vaarallisen lähelle aluetta jonne ranskalaisten oletetaan hyökkäävän mutta mies ottaa tehtävän sillä hän saa samalla mahdollisuuden selvittää hullujen huoneeseen suljetun salaperäisen Ellenin taustoja.

Kirja alkaa lupaavasti, on sopivan kiharaisia juonia, pikkuisen uhkaavaa tunnelmaakin, historiallisia faktoja - mutta jokin tökkii. Kenties se, kuinka innokkaasti Shardlake rynnistää tutkimaan menneisyyden tapauksia joita kukaan - oletetut uhrit mukaanluettuna - ei halua hänen tutkivan. Myös kirjan iso yllätys hiukan lässähti kun tarkkakorvainen dekkarin ystävä onnistui alkumetreillä kehittämään teorian joka lopulta osoittautui todeksi. Kirjassa oli pientä hyytymisen tuntua muutenkin, tuntui siltä kuin kirjailijakin olisi halunnut Heartstonen olevan sarjan päättävä osa, sillä jopa Matthew ja Barackkin tuntuivat olevan jokseenkin kyllästyneitä nykymenoon. Goodreads kuitenkin tiesi sarjassa ilmestyneen jo kuudennenkin kirjan joka taatusti tulee luettua.

Kokonaisuutena kirja ei siis ollut samanlainen huippukokemus kuin aiemmat Shardlaket, mutta yhtä kaikki kohtuullisen toimiva kokonaisuus joka viihdytti 23 tunnin ajan tehokkaasti.

Pan McMillan, 2014
Kesto 22h 42min
Lukijana Steven Crossley

Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon

Ostin pokkariversion Diana Gabaldonin Muukalaisesta kesälomakirjakseni, melko pitkälti kirjaan pohjautuvan tv-sarjan ansiosta. Innostuin niin paljon näkemistäni jylhistä skotlantilaisita maisemista ja Clairen ja Jamien rakkaustarinasta että arvelin hullaantuvani itse kirjaankin, jossa toki onkin aika lailla sellaisia elementtejä joista yleensä innostun. Koska nyt kun vihdoinkin julkaisen tämän postauksen, on kesä vain pelkkä muisto joten arvaatte varmastikin että jokin meni pieleen...

Muukalainen alkaa vuodesta 1945 jolloin rintamalta palannut sairaanhoitaja Claire Randall matkustaa Skotantiin lomailemaan puolisonsa Frankin kanssa. Kävelyretki ikivanhoille kivikehille osoittautuu kuitenkin kohtalokkaasti sillä Claire tempautuu niiden kautta menneisyyteen, vuoteen 1743 jossa hän kohtaa nuoren ja rohkean Jamie Fraserin.

Historiallisen fiktion ystäville kirjassa on varmasti mannaa ja romantiikkaa ja heinissä kieriskelyäkin piisaa vaikka jouduinkin nieleskelemään muutaman hetken Jamien mää ja sää -murteen kanssa. Mutta mikä sitten mätti?

Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä mikä Muukalaisessa mätti, minun tapaistanihan ei ole tuhrata kuukausia yhden kirjan parissa. Luin kirjaa aluksi Maltan matkallamme mutta kotiin päästyä tahti hiipui ja kaikki muut kirjat vain tuntuivat kiinnostavan enemmän Muukalaisen kerätessä pölyä yöpöydälläni. En usko kirjan pituuden olleen ongelma, olen tänäkin vuonna selättänyt pidempiäkin paksukaisia leikiten, en myöskään sanoisi Muukalaisen olevan huono kirja. Se on hyvin kirjoitettu eikä toista kliseitä, sen henkilöt ja tapahtumat ovat kiinnostavia, jos kohta hetkittäin melko raakojakin. Ehkä on vain hyväksyttävä että se ei vain ollut minun kirjani. Vähän niinkuin treffit ihmisen kanssa joka on ihan kiva muttei kuitenkaan riittävän kiinnostava toista tapaamista varten. (Voi kuitenkin olla että palaan vielä joskus Jamien ja Clairen seuraan kun inspiraatio iskee, tv-sarjan katsomista en ainakaan aio lopettaa. Ja talveksi haluan kaulalleni samanlaisen pitkulahuivin kuin Clairella!)

Gummerus,  2015 (kuudes painos)
Sivuja: 825
Alkuteos: Outlander
Suomentanut Päivö Oksala

Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor

Vau. Lokakuu on ollut minulle ainakin loistavien sarjakuvaromaanien kuukausi, molemmat tämän postauksen kirjoista olivat sellasia napakymppejä että ne pitäisi saada omaankin hyllyyn talteen. Nämä ovat koskettavia, taiteeltaan huikeita ja älynystyröitä kutittelevia mielettömän hienoja kirjoja. Sarjisten ystävä, mitä olette näistä mieltä? Ovatko Sculptor ja Tulevaisuuden arabi jo tuttuja, hullaannuitteko?

Scott McCloud: Sculptor
Selfmade hero, 2015
Sivuja: 489

Sculptorin päähenkilö on uransa aallonpohjassa rämpivä kuvanveistäjä David Smith joka on valmis tekemään lähes mitä tahansa saadakseen äänensä kuuluville. Jopa sopimuksen viikatemiehen kanssa...

Scott McCloudin tiiliskivi on huikea tarina rakkaudesta ja taiteesta. McCloudin piirrostyyli miellytti silmääni kovasti ja erityisesti nautin eri kokoisista ruuduista ja tavasta, jolla kirjailija luo tarinaan tunnelmia ja vauhtia niiden avulla. Tempauduin tarinaan täysin ja nautin sen laajasta tunneskaalasta ja luin vuoroin rauhassa ja viipyillen, vuoroin sydän hurjasti sykkien. Erityisesti Davidin surullinen hahmo vetosi tunteisiini ja niiskuttaen pidin peukkuja sille että mies saisi onnellisen loppunsa.

Sculptor on melkeinpä itkettävän hyvä sarjakuva jolle toivoisin suomennostakin. Sen sanoma on kaunis, piirrosjälki tyylikästä ja huikea, pienisuuri tarina on juuri sellainen jonka mukana sekä itkee että nauraa.




Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi: Lapsuus Lähi-Idässä (1978-1984)
WSOY, 2015
Sivuja: 158
Alkuteos: L'Arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient (1978-1984)
Suomentanut Saara Pääkkönen

Kirjabloggaajien viidakkorumpu oli vihjannut että Tulevaisuuden arabi olisi mainiota luettavaa ja näemmä kanssabloggaajien sanaan voi luottaa. Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen sarjakuva on nimittäin sekä hauska, nokkela, huolestuttava ja koskettavakin.

Sattouf on ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika ja hän on 2-vuotias perheen muuttaessa isän työn perässä ensin Libyaan ja myöhemmin Syyriaan. Pienen lapsen silmien kautta maiden poliittinen tilanne näyttäytyy pehmeämpänä ja hassumpana mutta aikuinen osaa lukea myös rivien välistäkin.

Riad Sattoufin tarinan ensimmäinen osa tuo mieleeni yhden sarjakuvasuosikeistani, Li Kunwun Minun Kiinani -sarjan joka sekin on sarjakuvan muotoon puettu omaelämäkerrallinen romaani tavallisen ihmisen elämästä historian taitekohdissa. Molemmat kirjat ovat hurjan hienoja lukukokemuksia jotka avaavat hienosti arkea poliitikan myllerryksen keskellä ja todistavat myös sen, että sarjakuvat ovat niin paljon muutakin kuin lyhyitä strippejä tai supersankaritouhuja (ei sillä että näissä tyylilajeissa olisi mitään vikaa, itse tykkään niistäkin). Minun makuuni Tulevaisuuden arabi iski ehkä jopa Kunwun kirjaa kovemmin sillä pikku-Riadin havainnot ovat myös viattomuudessaan hauskoja. Tämä kirja siis menee ehdottomasti ostoslistalleni, sääli että toista osaa joudutaan odottamaan vuoden verran.

Yksin / Karo Hämäläinen

Karo Hämäläinen on kuulunut kotimaisiin luottokirjailijoihini €rottajasta ja Kolmikulmasta saakka. Ihastuin finassitrillereiden kolean komeaan maailmaan ja Hämäläisen piirtämiin henkilökuviin herkullisen raivostuttavista ihmisistä. Sittemmin on osoittautunut että juiuri tuo vaikeista, jopa epämiellyttävistäkin ihmisistä kirjoittaminen on yksi Karo Hämäläisen taidoista. Se välittyy selvästi sekä häijyn synkästä Ilta on julma -trilleristä sekä hiukan yllättävältä tuntuvasta uutuudesta, juoksijalegenda Paavo Nurmesta kertovasta Yksin-teoksesta. Pakko lukea!

Nurmi-tietouteni oli ennen kirjan lukemista hyvin rajoittunutta, olin nähnyt patsaan ja tiesin miehen kovan juoksijan maineen ja siihen se melkeinpä jäikin, lukemisen jälkeen tunsin jo olevani vähän fiksumpi vaikkei kyseessä olekaan varsinaisesti tietokirja. Romaanissaan Hämäläinen kuitenkin herättää hienosti itselleen ankaran perfektionistin eloon vaikuttavalla tavalla. Kirjan Paavo Nurmi on vaikea ja karukin luonne, jonka elämä on kurinalaista ja tietyllä tavalla ilotonta. Eloon mies herää vain juostessaan tai tavoitellessaan palkintoa - mutta voittokaan ei usein tyydytä. On kuin Nurmessa asuisi suuri tyhjiö jonka kenties olisi voinut täyttää vain yksi ihminen.

Yksin on hienoa luettavaa. Se on, kaikessa karuudessan, vaikuttava ja jollain oudolla tavalla kauniskin teos jossa myös menneiden aikojen juro ja uskomattoman sitkeä suomalaisuus herää taas eloon. Kuten sanoin, en tiedä Nurmesta juurikaan mitään joten en juuri osaa arvioida tarinan todenperäisyyttä mutta silti minä uskoin siihen. Teksti on yksinkertaista mutta voimakasta ja siksi juuri niin Nurmen suuhun sopivaa. Paljon sanotaan rivien välissä, paljon jää myös sanomatta - tästäkin ratkaisusta pidän, osa Paavo Nurmesta jää mysteeriksi niinkuin pitääkin.

"Elämä ei ole peliä, jossa syntymän jakamilla korteilla pitäisi pystyä voittamaan toiset. Elämä on testi, jossa punnitaan, kuka kestää."

WSOY, 2015
Sivuja: 251

Summertime / Vanessa Lafaye

Kesähelteiden alkaessa tulin sortuneeksi ale-hullutuksiin: Audiblessa nimittäin on päivittäinen tarjous jossa vaihtuva äänikirja on tyrkyllä pikkurahalla. Summertime veti ensin puoleensa nimensä perusteellla mutta juonikuvaus kuulosti siinä määrin vetävältä että kirja tuli ostettua silmänräpäksessä. Hyvä niin, tuli nimittäin vahingossa törmättyä taas onnistuneeseen lukukokemukseen!

Kirja sijoittuu Florida Keysiin vuonna 1935. On hurrikaanikausi, seudun väki valmistautuu itsenäisyyspäivän piknikkiin. Helteisessä yhteisössä on monenlaisia paineita jotka vain odottavat purkautumistaan. Missy on odottanut sotaan lähtenyttä Henryä vuosia, Kincaidien ja Campbellien avioliitot taas natisevat liitoksissaan ja lähistölle siltaa rakentamaan tulleet sotaveteraanit pelottavat ja ärsyttävät kaupunkilaisia.

En oikein tiennyt edes mitä Summertimeltä odottaa, olisiko se rakkaustarina, rikosmysteeri vaiko kenties katastrofikertomus? Kaikkia kolmea ja vielä muutakin - totesin myöhemmin. Kirjalla on useita päähenkilöitä mikä teki aluksi kuuntelemisen työlääksi, sillä vaikka kukin henkilöistä kiinnostava olikin, oli aluksi vaikea pysyä kärryillä siitä kuka kukin oli, etenkin kun kuuntelee kirjaa pätkissä. Vähitellen henkilöt tulivat kuitenkin tutuiksi, jopa tärkeiksi. Ja kun painajainen alkaa, oli luvassa todellakin huolestuneita kuunteluhetkiä, aivan kuin pelkäisin ystävieni puolesta.

Takana on siis jälleen kerran yksi onnistunut lukukokemus. Vaikka aluksi pelkäsinkin ostaneeni kirjallisen sillisalaatin mutta Vanessa Lafaye onnistui kokoamaan osaset toimivaksi kokonaisuudeksi joka pelotti ja kosketti. Ymmärtääkseni tarina pohjautuu osittain myös todellisiin tapahtumiin mikä järkytti, mutta Summertime onnistuu kuitenkin välttämään tyypilliset selviytymistarinan karikot. Myös Adjoo Andoh tekee kirjan lukijana hienoa työtä herättäen melkoisen nipun erilaisia henkilöitä eloon.

Orion Publishing Group, 2015
Kesto: 11h 13min
Lukija: Adjoo Andoh

Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Tunnustetaan: minulla ei ole mitään lukusuunnitelmaa (oikeilla bloggareilla on exceleitä!), juttuni ovat täysin fiilispohjaisia ja olen kirjaston Bestseller-hyllyn johdattelema lammas. Tällä kertaa löysin kaksikin kirjaa Pohjois-Koreasta joten luonnollisestikin tästä seurasi omaperäinen ajatus kirjojen kimppapostauksesta.

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari

Kenji Fujimoto (salanimi) toimi 13 vuoden ajan Kim Jong-ilin kokkina. Sisäpiiriläisenä hän pääsi osallistumaan eliitin ylelliseen elämään, joka tuntui koostuvan herkuista, juhista ja monenlaisista etuisuuksista. Mutta diktaattorin läheisyydessä on myös vaaransa, se on liekki joka voi myös polttaa.

Fujimoton kirjan vetovoima on ehdottomasti sen aiheessa: on kiinnostavaa päästä kurkistamaan diktaattorin elämään josta kerrotaankin yksityiskohtaisesti, aina erilaisten tapahtumapaikkojen pohjapiirroksia myöten. Kirjailijan tekstissään käyttämä sävy herätti minussa ristiriitaisia ajatuksia: minullekun on Kim Jong-ilistä muodostunut jokseenkin negatiivinen kuva, mutta kirjassa hänestä puhutaan ihailevaan sävyyn, on selvää että diktaattorilta saadut kehut ovat merkinneet paljon Fujimotolle. Muutoinkin Kenji Fujimoton elämä Pohjois-Koreassa tuo mieleeni Liisan seikkailut ihmemaassa, sillä jokseenkin samaan tapaan mies katoaa Kim Jong-ilin luomaan erikoiseen maailmaan unohtaen Japanin elämänsä, vaimon ja lapset.

Diktaattorin keittiömestari ei ole tajunnanräjäyttävä lukukokemus, ehkei sen tarvitsekaan olla, se herättänee tunteita ja ajatuksia joka tapauksessa. Omat tunnelmani lukemisen aikana vaihtelivat hämmästyksestä ja huvituksesta aina kiukkuun saakka. Muistin lukeneeni Pohjois-Korean nälänhädästä ja ylimystön mässäily tuntui tuota taustaa vasten erityisen ikävältä. Fujimoto puhuu useampaan otteeseen myös maan nykyisestä hallitsijasta, Kim Jong-unia, jota kirjailija pitää isäänsä modernimpana ja rennompana hallitsijana. Uskaltaisiko uskoa?

Gummerus, 2014
Sivuja: 230
Alkuteos:  Kimu Jon'iru no ryorinin: machika de mita dokusaisha no sugao
Suomentanut Markus Mäkinen

Eunsum Kim: Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Eunsum Kimin kirja tarjosi minulle hieman tutumman näkökulman Pohjois-Koreaan. Kirja on nyt 27-vuotiaan Eunsumin ja hänen perheensä selviytymistarina. Tarina alkaa surullisesti kuvaamalla kuinka 11-vuotias Eunsum tekee kuolemaa Pohjois-Korealaisessa pikkukaupungissa. Hän on kotoisin alueelta jota 1990-luvun nälänhätä kurittaa erityisen ankarasti ja Eunsumin perheenjäsenet ovatkin yksi toisensa jälkeen kuolleet heikkouteen, jäljellä ovat vain perheen äiti ja Eunsum siskoineen. Sisukas äiti yrittää pelastaa lapsensa aloittamalla epätoivoisen paon kotimaastaan.

Eunsumin tekstin sävy on keskusteleva, nuoren naisen ääni on selvästi kuultavissa. Tarina on luonnollisestikin täynnä vaaroja ja koskettava mutta minulle mielenkiintoisimpia osuuksia olivat luvut jotka kuvasivat aikuisen Eunsumin elämää ja ihmettelin tämän perheen sinnikkyyttä. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon muuten se, että kirjassaan Eunsum mainitsee lukeneensa Kenji Fujimoton kirjan ja järkyttyneensä siitä. Ihmekös tuo?

Eunsum Kimin kirja on melko tyypillinen selviytystarina - koskettava ja traaginen, muttei kenties kirjallisesti kovin syväluotaava. Päälimmäikseksi kirjasta jäi mieleen kirjailijan suru ja huoli Pohjois-Korean kansasta, niin kuin varmasti tarkoitus olikin.

Siltala, 2014
Sivuja: 194
Alkuteos: Corée dy Nord. 9 ans pour fuir l'enfer

Tonni täynnä!

Kesäkuu on ollut kylmä, sateinen ja työntäyteinen. Lomani ei ole vielä alkanut ja jotenkin tuntuu että kesä odottelee vielä alkamistaan. Sateet hiukan verotti äänikirjojen kuuntelemista, allekirjoittanut kun tykkää kuunnella kirjaa fillaroidessaan. Tässä tosin on se riski, että pyöräilijä unohtaa ajatukset kuntoilusta, sykkeestä ja kaloreiden kulutuksesta ja keskittyy tarinan kuuntelemiseen... Vauhdin hurman kääntöpuoli on myös kuulokkeissa humiseva tuuli joka asettaa omat haasteensa kuulemiselle. Onnellisen ihmisen ongelmia, nämä tällaiset.

Sen verran vauhdikas on kesäkuuni ollut etten edes ennalta huomannut 1000. postauksen merkkipaalun olevan lähellä. Tajusin vasta tätä postausta kirjoitellessani että Näkymättömän vartija on tuhannes postaukseni. Luku tuntuu vähän käsittämättömältä, juurihan minä aloitin! Kiitokset siis kaikille niille, jotka ovat olleet mukani ruudun toisella puolella ja myös niille, jotka meille tarinoita tekevät. Ties mitä olisin päätynyt harrastamaan ilman teitä!

Kesäkuun luetut

Kesäkuussa luin 18 kirjaa joista peräti puolet oli dekkareita. Tämä ei sinällään hämmästytä, kesähän on dekkariaikaa parhaimmillaan ja melkoisen mukava jännärikattaus tulikin nautittua: ruotsalaisdekkareista kotimaisiin uusiin tuttavuuksiin, dystopialla ja brittiläisellä tyttösankarilla höystettynä. Oi onnea! Kuukauden parhaisiin lukukokemuksiin kuuluivat Arttu Tuomisen hurja Muistilabyrintti, Kristin Hannahin kyynelet kirvoittavat The Nightingale ja yhtälailla itkettävä Lisa Genovan Still Alice. Hienoja kirjoja, suosittelen lämpimästi. Kesäkuun kummallisinta luettavaa oli Marie Kondon KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika. (Lumouksen voimasta kertonee jo varmasti sekin että löysin itseni lukemasti kirjaa siivoamisesta!)

• The Animal Farm (suom. Eläinten vallankumous) / George Orwell
• KonMari: siivouksen elämänmullistava taika / Marie Kondo
• Ehtoolehdon tuho (Ehtoolehto #3) / Minna Lindgren
• The Nightingale / Kristin Hannah
• Muistilabyrintti / Arttu Tuominen
• The Time Travellers Guide to Medival England / Ian Mortimer
• Still Alice (suom. Edelleen Alice) / Lisa Genova
• Näkymätön vartija (Baskimaan murhat #1) / Dolores Redondo
• I am half-sick of shadows (Flavia de Luce #4) / Alan Bradley
• Petturi / Katarina Wennstam
• Sotilaiden salaisuudet (Sandhamn #4) / Viveca Sten
• Pidä huolta äidistä / Kyong-sook Shin
• Lock In (Lock In #1) / John Scalzi
• Vielä kerran / Johanna Tuomola

Luettu, muttei blogattu

Aki Ollikainen: Musta satu (Teos, 2015), 156s.

En ole lukenut Nälkävuotta, siitä kuulemani ylistys suoraan sanottuna vähän pelottaa. Mustaan satuun uskaltauduin kuitenkin tarttumaan sillä tapahtumapaikka on tuttu ja aihe kiinnosti siksi. Arvasin kyllä jo kirjaan tarttuessani ettei näillä sivuilla varmastikaan tulla paneutumaan tapaukseen tavalla jota kaipasin mutta mieli teki silti lukea. Mutta mutta... Reilusti sanottuna en oikein saanut kirjan punaisesta langasta kiinni. On eräänlaista kurjuutta ja Tattarisuon tapahtumat ja jotenkin ja kaksi eri aikatasoa löyhähkösti liittyvät toisiinsa. Ei ollut minun juttuni tämä...

Jyrki Erra: Berliinin ajokoirat (Otava, 2015), 441s.

Pidin kovasti Erran Kaunasin sivuista ja siksi odotin innokkaasti hetkeä jolloin saan Berliinin ajokoirat hyppysiini. Kirja sijoittuu aikaan jolloin kaupunkia jakava muuri on juuri murtumassa. Berliinissä lapsuutensa viettänyt Max palaa tyhjentämään sairastuneen isänsä kotia ja törmää vaaralliseen salaisuuteen. Tarinassa on kiehtovia elementtejä mutta osasia on mukana ehkä jo liikaakin. Tunnelma on kuitenkin hieno ja etenkin Palazzo Ereb jäi kiehtomaan - sääli että se oli vain kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Chris Kyle: American Sniper(HarperCollins, 2012), 432s.

American Sniper ei ole ihan minulle tyypillisintä lukemistoa, mutta siippani halusi kovasti nähdä Chris Kylen tarinaan perustuvan elokuvan ja kävikin niin hassusti että pidin elokuvasta kovin. (Bradley Cooper...) Elokuva oli mainio sekoitus toimintaa ja tunteita ja siksi halusin kuulla Kylen oman äänen hänen kirjansa kautta. Ja kuuluihan se, rivien väleistä kuulin isänmaallisen rämäpään äänen joka ehkä rakasti maataan vielä enemkirjan putkahteleva listamaisuus. En esimerkiksi jaksaisi lukea useamman sivun pituista selostusta Kylen käyttämistä aseista mutta ymmärrän toki etten ehkä edusta kirjan tyypillistä lukijaa.

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee (Otava, 2015), 265s.

Mari Jungstedtin kirjat ovat pitkään olleet minulle eräänlaisia lukupaletin puhdistuskirjoja, vaivatonta luettavaa joka viihdyttää siedettävästi mutta ei jätä minkäänlaista jälkeä. Joka yksin kulkee putoaa tähän samaan katergoriaan. Rehellisesti sanottuna jäin tässä kohdin miettimään miksi enää seuraan tätä sarjaa kun se ei ole aikoihin jaksanut sykähdyttää. Ehkä on aika jättää nämä seikkailut toisille lukijoille ja tehdä tilaa uusille kirjoille.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaastekin etenee - hitaasti mutta varmasti. Kesäkuussa keräsin kolme pistettä: nolosta, kielletystä ja seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä kertovasta kirjasta.

Entäs ensi kuussa?

Säiden suhteen alkaa näyttää jo siltä että uusi jääkausi onkin peruutettu ja saamme nauttia hitusen auringostakin. Mieli tekisi siis pitää pieni kesäkirjojen teemaviikko - katsotaan saanko aikaiseksi moisen, pari mainiota ehdokasta olisi jo mielessä. Ensi kuussa kirjabloggarit myös tempaisevat kirjastojen puolesta,

The Nightingale / Kristin Hannah

The Nightingale putkahti lukulistalleni ihan vahingossa. Odotin seuraavaa Flavia de Luce -äänikirjaa kirjastosta mutta jonon pentele eteni niin hitaasti että epätoivoissani tarrasin Hannahin kirjaan koska se sattui olemaan hyllyssä. Hirmuisen tyylikäs tapa löytää luettava tämä haihatteleva epätoivoisuus.

Kristin Hannah vie lukijansa toisen maailmansodan melskeisiin: natsien miehittämässä Ranskassa selviytymisestään kamppailevat sisarukset Vianne ja Isabelle, jotka tuntuvat toisensa vastakohdilta. Vianne, on perheelleen omistautunut äiti ja vaimo, kotirouva joka kaipaa turvallisuutta, Isabelle taas tulisieluinen kapinallinen joka ei mieti seurauksia. Sota kuitenkin muuttaa kaiken.

Aloittaessani lukemista olin jo valmiiksi hieman kyllästynyt, ajattelin että hyppysissäni on jälleen kerran yksi "natsikirja". Olen lukenut kohtuullisen monta kirjaa aiheesta ja epäilen voisiko aiheesta enää kirjoittaa enää mitään uutta mutta päätin antaa kirjalle kuitenkin tilaisuuden. Jossain vaiheessa kävikin niin että huomasin koukuttuneeni - oli pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtui. Oivallisia koukkuja tarjosi myös kirjan rakenne, tarinalla on jälleen kerran kaksi aikatasoa, joista toisella kertojana on Oregonissa asuva vanha rouva joka palauttaa sotamuistoja mieleensä. Mutta kumpi sisaruksista hän on?

Pidin kirjassa myös siitä, että sotaa kuvataan vaihteeksi naisten näkökulmasta. Kuten Vianne sanoo mitalit ja paraatit ovat miehiä varten, naiset vain jatkavat elämäänsä kun taistelut päättyvät. Kirjan sisarukset ovat ehkä hiukan kärjistetysti erilaisia mutta kokonaisuus on silti riittävän uskottava. Teksti ei ole ehkä unohtumatonta mutta kyseessä on kuitenkin kelpo lukuromaani ja veikkailen että se saattaa löytää tiensä kotimaistenkin kustantamoiden listoille.

Ison kiitoksen ansaitsee Polly Stonen erinomainen luenta - en vain voi lakata ihmettelemästä kuinka yksi ihminen voi pystyä niin osuvasti esittämään useita eri-ikäisiä ja eri kansallisuuksista olevia henkilöitä. Ihmeellisiä taitureita nämä äänikirjojen lukijat!

“Wounds heal. Love lasts. We remain.” 

MacMillan Audio, 2015
Kesto 17h 19min
Lukija Polly Stone

The Reluctant Midwife (Hope River #2) / Patricia Harman

Tartuin viime vuonna vahingossa Patricia Harmanin Hope Riverin kätilöön ja yllätyin iloisesti kun kansien välistä löytyi kaunis ja koukuttava tarina kätilön työstä 1930-luvulla. Patiencen, Harmanin sankarittaren kautta vuoristoseudun köyhyys kosketti mutta toisaalta äitien ja vauvojen tarinoissa oli myös viehättävää toiveikkuutta. Siispä kun huomasin Hope River -sarjaan ilmestyneen jatkoa, nappasin sen heti luettavaksi.

Tällä kertaa kertojana on sairaanhoitaja Becky Myers, joka palaa Hope Riverilla 1930-luvun laman takia. Töitä ei ole, ei varsinkaan perheettömälle naiselle mutta sairaanhoitajaa onneksi kuitenkin tarvitaan.

Kirja kuvaa jälleen kerran suuren laman surullisia aikoja jolloin jopa 80 prosenttia työtä tekevästä väestöstä oli vailla tointa. Aikuiset miehet kerjäsivät, elanto otettiin sieltä mistä se irtosi. Koska Becky on sairaanhoitaja, näkyy kirjassa vuoristoseudun elämän koko kirjo. Tällä tavoin kirjojen välille on saatu myös mukavasti eroa vaikka luonnollisesti Beckylläkin on oma tarinansa kerrottavanaan.

The Reluctant Midwife oli kokonaisuutan sekä viihdyttävä että koskettava - taisinpa jopa vahingossa oppia lisää tuosta ajanjaksosta USAssa eli onnistunut lopputulos. Lukukokemus oli hyvä, vaikkei nyt kuitenkaan unohtumaton ja sanoisinkin kirja tarjoaa sopivan kepeää ja koskettava ajanvietettä sitä kaipaavalle. Goodreadsin puolelta huomasin että kirjailija näyttää kirjoittaneen useammankin kätilö-aiheisen kirja ja luulen että nappaan nekin luettavakseni mikäli ne vain vastaani osuvat.

HarperCollins, 2015
Sivuja: 432

Hurmaava huhtikuu

Ou nou, huhtikuu on jo kaukana takana ja kuukausikooste on kirjoittamatta - paha paha
bloggaaja! Hiljaiselolle on syynsä, vietimme tänä vuonna vappua välimerellisissä maisemissa risteilyn merkeissä. Lepo ja lämpö tekivät hyvää pitkän sairasteluputken jälkeen, kotiin tuli paljon iloisempi ihminen jota arki jaksaa ainakin vielä naurattaa. Matkakirjoiksi olin muuten varannut nipun e-kirjoja, Helmetin Overdrivestä löytyi jopa 2 matkaopasta reissuun mukaan. Luettaviani en ollut kummemmin suunnitellut, mukaan valikoitui kaksi dekkaria sekä fantasiaa ja sci-fiä, eikä tietenkään mitään Espanjaan viittaavaakaan. Lukeminen tosin jäi vähälle sillä illalla sänkyyn kaatuessani eivät silmät kovin montaa minuuttia auki pysyneet. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa...

Reissu alkoi Barcelonasta ja harmittelin jälkeenpäin etten tajunnut pakata Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjoa mukaani, sillä luulen että esim. Barri Gothicin kapeat käytävät olisivat tuoneet kirjasta ihan uudenlaisia lisävivahteita esiin. Ehkäpä ensi kerralla kokeilen pientä kirjallista kiertuetta, Barcelonaan nimittäin haluan ehdottomasti palata uudelleen.  Reissun kirjallinen anti jäi odotettua nihkeämmäksi sillä Helsinki-Vantaan kirjanvaihtopiste näyttää kadonneen remontin jaloista enkä muutamista paikallisista kirjakaupoista tahtonut löytää lainkaan englanninkielistä kirjallisuutta.

Huhtikuun luetut

Huhtikuussa luin paljon, yhteensä 17 kirjaa. Helmet kirjastojen e-ja äänikirjat dominoivat 10 kappaleellaan ja teemallisesti kuukausi näyttää olleen vahvasti naisvoittoinen. Naiskirjoittajien kynistä ovat peräisin myös kaikki kuukauden TOP3:n teokset: Cheryl Strayedin hieno Villi vaellus, Eva Wahlströmin vaikuttava Rajoilla ja Victoria Aveyradin kiusallisen koukuttava Red Queen, vietin hyviä ja erilaisia lukuhetkiä kaikkien kolmen parissa.

• Villi vaellus / Cheryl Strayed
• Orphan Train / Christina Baker Kline
• Little Women (Little Women #1) / Louisa May Alcott
• The Handmaid's Tale (suom. Orjattaresi) / Margaret Atwood
• Red Queen (Red Queen #1) / Victoria Aveyard
• Harjukaupungin salakäytävät / Pasi Ilmari Jääskeläinen
• Shades of Milk and Honey (Glamourist Histories #1) / Mary Robinette Kowal 
• Kultamuna (Guido Brunetti #22) / Donna Leon
• The Inheritance / Tilly Bagshawe
• Syvissä vesissä (Sandhamn #1) / Viveca Sten
• Saalistaja / Harlan Coben
• What Alice forgot / Liane Moriarty
• Rajoilla / Eva Wahlström

Luettu vaan ei blogattu

Mary Robinette Kowal: Glamour in Glass (Glamourist histories #2)(Tor, 2013), 334 s.

Jatkoin uteliaisuuttani Glamourist histories -sarjan parissa, Shades of Milk and Honeyhän lainasi reilusti ideoita Jane Austenilta ja minua kiinnostikin selvittää miten kirjailija jatkaa tarinankerrontaa kun sankaritar on jo saavuttanut Austenin teosten maalin eli avioliiton onnellisen sataman. Kirjassa Jane nimittäin on onnellisesti rouva ja seuraa puolisoaan työtehtäviin Ranskaan jossa britit parhaillaan sotivat Napoleonin joukkojen kanssa. Tästä asetelmasta luonnollisesti syntyykin kaikenlaista jännittävää mutta itseäni jäi ehkä kuitenkin harmittamaan Janen jatkuva käsien vääntely ja heikko itsetunto.

Mary Robinette Kowal: Without a summer (Glamourist histories #3)(Little, Brown Book Company, 2013), 320 s.

Glamourist histories -sarjan kolmas osa osoittautuikin sarjan parhaaksi. Kirjassa Jane siippoineen on taikomassa sijaishallitsijan palveluksessa ja seurapiirien säihkeeseen pääsee myös uhkaavasta vanhapiikuudestaan masentunut Melody-sisko. Kovin kauaa ei toki tanssiaisista nautita sillä kylmänmanaajien epäillään viivyttävän kevättä ja Janehan tietysti huomaa koko kuviossa jotakin outoa. Kuvioon kiinnostavuutta lisää sisaren läsnäolo ja iloitsin siitä että ensimmäisessä kirjassa kohtaamalle Melodylle on nyt annettu muitakin ominaisuuksia kuin kauneus. Hmm, pitäisiköhän tässä lukea vielä sarjan neljäskin osa?!

Marko Leino: Syntymättömät (Teos, 2015) 271 s.

Pidin kovasti Leinon aiemmista teoksista (linkit!!) mutta Syntymättömät osoittautui hankalammaksi tapaukseksi. Aiheet, lapsettomuus ja läheisen kuolema, ovat koskettavia ja parhaimmillaan Leino onnistuukin tavoittamaan tuon absurdin tuntuisen shokkitilan jossa hänen päähenkilönsä yrittää luovia. Valitettavasti kokonaisuus outoine nuoruusmuistoineen ja otteineen päähenkilön kirjasta tuntui sekavalta ja vaikeasti käsiteltävältä. Not my cup of tea.

Jim Gaffigan: Food. A Love Story. (Crown Archetype, 2014) 341 s.

Kuuntelin viime kesänä Jim Gaffiganin omaeläkerrallisen hupailun Dad is Fat. Kirjan meno oli varsin muikeaa menoa, joten nappasinkin kärppänä mukaani koomikon tuoreimman teoksen joka oli nimetty herkullisesti: Food. A Love Story.  Merkit olivat hyvät mutta jotenkin kirja ei oikein lähtenyt käyntiin ja vaikka uskollisesti hymähtelinkin Gaffiganin vitseille viimeiselle sivulle saakka, jäi kirjasta tylsä jälkimaku. Syitä lienee kaksi: kirja on ensinnäkin kovin listamainen, Gaffigan on lähinnä listannut mielipiteitään vaikkapa hampurilaisista tai barbequesta ja pidemmän päälle tämä käy tylsäksi etenkin kun ruoka on kovin amerikkalaista. Amerikkalaisuus onkin toinen syy nurinaani, kirjassa kun esitellään monia ravintolaketjuja ja erilaisia ruokia jotka jäivät minulle vieraiksi. Olisi se vain hauskempaa nauraa vaikkapa gritsille jos ruoasta olisi jonkinlainen omakin kokemus

Entäs toukokuussa?

Toukokuu tuntuu vahvasti dekkarikuukaudelta, monta herkkupalaa on kirjapinossa odottamassa jos nyt pihan kukkanuppujen vahtimiselta ylipäätään ennätän lukemaan! Kevät on parhautta!

Orphan Train / Christina Baker Kline

Blogini anti on viime aikoina ollut melko yksiäänistä johtuen pitkittyneestä sairastamisesta. Viretilani oli sitä luokkaa että mieli teki lähinnä lukea jotain vetävää ja helppoa ja sellaista jonka saisi luettavaksi ilman käppäilyä kirjastoon. Siispä olen hyödyntänyt röyhkeän paljon Helmetin OverDrive-kokoelmaa, josta myös Orphan Train syliini tipahti. Kirjavalinta tapahtui melko pitkälti nimen perusteella, muistan joskus lukeneeni näistä orpojunista ja se riitti lainaamispäätökseen.

1920-luvulla pieni irlantilaistyttönen, Niamh, matkaa perheineen New Yorkiin paremman elämän toivossa. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin ja Niamh päätyy junaan joka kuljettaa itärannikon orpolapsia keskilänteen adoptoitaviksi. Nykyajassa taas 91-vuotias Vivian kertoo elämänsä tarinaa teini-ikäiselle Mollylle, joka niinikään on yksin maailmassa. Voiko yksinäisyys yhdistää?

Orphan Train oli oiva kirja velttoon olotilaan, Niamhin tarina oli nimittäin sekä koskettava että kiinnostava ja pieni aikahyppely vain virkisti menoa. Koska tiesin entuudestaan pikkuisen näistä junista, oli helppo samaistua Niamhiin ja kauhistella menoa joka meidän ajassamme tuntui kovin tunteettomalta. Paljon ovat ajat muuttuneet ja joskus ihan parempaankin suuntaan.

Kirja oli juuri mukavan helppo ahmaistava ja viihdyin sen parissa hyvin vaikkei se varmasti korkeakulttuurisia lukuelämyksiä tarjoakaan. Mutta jos historia tai ns. ihmiskohtalot kiinnostavat niin tässä olisi kelpo luettavaa!

HarperCollins, 2013
Sivuja: 278

2 x Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär ja Auroran muotokuva

Tuskailin jokin aika sitten lukupinoni hupenemisen kanssa mutta kas, siihenhän auttaa kun
kurkistaa omaan kirjahyllyyn. Sieltä nimittäin löytyi kolme korkkaamatonta Isabel Allenden kirjaa joista en edes muista mistä ne aikanaan haalittu, kiva kuitenkin että tämmöinen löytö tuli tuli tehtyä...

Rouva Fortunan tytär vie lukijansa 1840-luvun Chileen, jossa Sommersin sisarusten adoptoima nuori Eliza varttuu ja rakastuu. Kalifornian kultaryntäys kuitenkin muuttaa kaiken ja pian Eliza antautuu seikkailuun joka muuttaa hänen elämänsä kulun. Auroran muotokuvassa sukelletaan taas 1800-luvun lopun elämään Elizan tyttärentyttären Auroran kautta. Kirja paneutuu sekä Chilen historiaan että valokuvauksenkin maailmaan, sillä valokuvista tulee nuorelle Auroralle tärkeä itseilmaisun muoto.

Allende kertoo tuttuun tapaansa yksien kansien välissä kokonaisen kimaran kertomuksia. Vaikka Rouva Fortunan tyttären tarina pyöriikin Elizan ympärillä, tutustuttaa kirjailija lukijansa myös suoranaiseen laumaan kiinnostavia sivuhahmoja, näistä mainittakoon mm. Elizan kasvattiäiti Miss Rose ja tahtonainen Paulina del Valle, joka pääsee suurempaan rooliin Auroran muotokuvassa. Eräs kirjan teemoista onkin naisen asema ja tasa-arvo parisuhteessa sekä rakkaus ja sen etsiminen. Joskus kun rakkaus ja onni eivät näyttäydykään meille sellaisina kuin ehkä kuvittelimme ja vaatii rohkeutta ja viisautta ymmärtää se.

Kokonaisuutena Rouva Fortunan tytär oli kelpo luettavaa vaikkei aivan yltänytkään suosikkikirjani Henkien talon tasolle. Pieni miinus kirjassa kuitenkin on, sillä tuntuu siltä kuin teos olisi kirjoitettu jatko-osa mielessä, Rouva Fortunan tytär nimittäin loppuu minusta hiukan äkisti ja milteipä pakotti minut aloittamaan Auroran muotokuvan heti. Ei minulla mitään jatko-osia vastaan ole, mutta tällä kertaa olisin kyllä toivonut että kirjailijan solmisi edes muutaman langanpätkän ennen viimeistä sivua. Kirjat kyllä muodostavat ihan mukavan kokonaisuuden yhdessä mikä saakin minut pohtimaan miksi Auroran ja Elizan tarinat eivät alunperinkin voineet olla yksissä kansissa?

Rouva Fortunan tytär
Otava, 2000
Sivuja: 367
Alkuteos: Hija de la fortuna
Suomentanut Sulamit Hirvas
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirjailija, joka ei ole eurooppalainen tai pohjois-amerikkalainen

Auroran muotokuva
Otava, 2002
Sivuja: 304
Alkuteos: Retrato en Sepia
Suomentanut Sulamit Hirvas

Revelation (Shardlake #4) / C.J. Sansom

C.J.Sansomin Shardlake-sarja on minusta aikamoista herkkua ja olen yrittänyt nautiskella kirjoista täysin luonteelleni vastaiselle tavalla - eli säästeliäästi. Oivallisen kirjasarjan löytämisessä on nimittäin omat huonotkin puolensa; innostus voi helposti johtaa ahmimiseen ja mitäs sitten tehdään kun kirjat ovat loppu?! (Sarjan tuorein ja kuudes osa on ilmestynyt vasta vuonna 2014 ja viimeisimpien kirjojen välillä näyttää menneen useita vuosia joten pahoin pelkään ettei uutta herkkua ole tulossa ihan lähiaikoina.)

Eletään vuotta 1543 Tudorien Englannissa ja kuningas Henry heilastelee kuudetta ja viimeistä vaimoehdokastaan, Catherine Parria. Samalla kun kuningas yrittää taivutella vastentahtoista ladyä naimisiin, kohtaa Matthew Shardlake järkyttävän näyn eräänä aamuna ja pian mies onkin jahtaamassa erikoisen häijyä sarjamurhaajaa joka on toteuttamassa ilmestyskirjan tapahtumia omalla karmealla tavallaan.

Revelation oli taattua Sansomia. Jännitystarina toimi kuin häkä ja luvassa oli jälleen henkeäsalpaavia kohtauksia. Keskiaikainen rikostutkinta on mielenkiintoista seurattavaa nykyajan elätille, murhaajien jahtaamisessa on ihan erilaisia vaikeuksia kun käytettävissä ei ole tietokantoja, sormenjälkiä tai DNA:ta. Huomaan etenkin äänikirjojen kohdalla tempautuvani täysillä mukaan tarinoiden jännittävimpiin kohtauksiin joten kuuntelemisen keskeyttäminen tapahtuu aivan omalla riskillä kuten läheiseni ovat joskus huomanneet... Steven Crossleyn luenta antaa hienon lisän tarinaan, pidän kovasti herran äänestä ja eri aksenteista.

Kirja sivuaa mielisairauksien hoitoa ko. ajanjaksolla ja kuten arvata saattaa, "hoito" ei ollut ihan sitä hellävaraisinta. Kirjassa mielisairaalassa viruva Ellen osoittautui mielenkiintoiseksi sivuhenkilöksi ja toivonkin että nainen vilahtaisi myös kirjasarjan seuraavissa osissa. Tunnen pientä huolta myös Matthew Shardlaken tulevaisuudesta sillä kirjasarjassa on jo edetty kuningas Henryn viimeisiin vuosiin saakka - mahtaako kirjailija enää jatkaa kuninkaan kuoltua?

Pan McMillan, 2014
Kesto 21h 2min
Lukija: Steven Crossley
Kirjan vuoden lukuhaaste: Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole lukenut

Not My Father's Son: A Family Memoir / Alan Cumming

Mietin lainatessani Good Wife -sarjastakin tutun Alan Cummingin muistelmia että tämän tyyppinen teos saattaa mennä kahdellakin tapaa pieleen. Koska, esittelyteksteistä päätellen, kyseessä oli tarina väkivallan varjossa kasvasta pojasta, saattaisi kirja mennä helposti kauheuksilla mässäilyksi. Ja koska kyseessä oli kuuluisa näyttelijä, saattaisi homma mennä omien meriittien esittelyksi. Mutta ei. Alan Cummingin Not My Father's Son on toimiva ja ehjä kokonaisuus joka suorastaan koukutti.

Kirjan ydin keskittyy vuoteen 2010, jolloin Cummingin elämässä tapahtui jotain, joka sai hänet perehtymään perheensä historiaan kahdellakin aikatasolla. Häntä pyydettiin osallistumaan tv-sarjaan Who Do You Think You Are?, joka tutkii julkkisten sukupuita. Cummingin kohdalla keskityttiin äidinpuoleiseen isoisään joka oli kuollut Malesiassa 1950-luvulla epäselvissä olosuhteissa. Seurasi matka, jonka aikana Alan tutustui isoisään jota ei ollut koskaan tavannut. Uutinen tv-sarjaan osallistumisesta aiheutti myös reaktion näyttelijän vieraantuneessa isässä.

Kirja liikkuu Alanin lapsuus- ja nuoruusmuistojen sekä vuoden 2010 välillä sulavasti eikä lukijan niskaan kaadeta liialti nimiä tai faktoja ja tarina jääkin sulavaksi ja miellyttävän helppolukuiseksi. Nostan hattua myös sille että toisin kuin joissakin julkkiselämäkerroissa, Cumming todella haluaa kertoa tarinan eikä vain keskity omien meriittiensä esiintuomiseen, kirjassa nimittäin pääpaino on ihan jossain muualla kuin miehen urassa.

Not My Father's Son oli oivallinen muistelmateos, jonka voisin kuvitella puhuttelevan moniakin ihmisiä sillä se ei ole ihan lajinsa edustaja. Se on myös surullinen kuvaus perheestä väkivallan ikeen alla samalla kuin se saa melkeinpä dekkarimaisia piirteitä Cummingin selvittäessä sukunsa historiaa. Sanoisin että tämä kirja on päätynyt New York Timesin Bestseller -listalle ihan ansiosta.

PS. Cummingsin Who Do You Think You Are -sarjan jaksosta kiinnostuneet, kurkatkaapa lisätietoja täältä. Sarjan jaksoja löytyy myös mukavasti Youtubesta.

Canongate Books, 2014
Sivuja: 288
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja henkilöstä joka on eri sukupuolta kuin sinä

Little White Duck: A Childhood in China / Na Liu, Andrés Vera Martinez

Välillä yllättää sarjakuvannälkä ja silloin on paras rymytä kirjaston sarjakuvahyllyä uusien löytöjen toivossa penkomaan. Tällä kertaa pysyin mukavuusalueellani (Kiina!) tutustuessani Na Liun lapsuusmuistoihin 1970- ja 80-lukujen Kiinassa.

Na Liu syntyi 1973 Wuhanissa. Hän elää tavallista pikkutytön elämää vaikka Kiina onkin murrosvaiheessaan puhemies Maon kuoltua 1976. Kirja taiteilee viehättävästi lapsuusmuistojen ja historian välillä ja sukupolvien välinen erokin tulee lukijalle selväksi - onhan Na Liun vanhempien elämään mahtunut jopa puutetta ruoasta. Myös alueelliset erot mm. koulutustasossa välittyvät tarinoista, samoin kuin lapsen into ja huolettomuus.

Pidin Little White Dockista koska toisin kuin odotin, se ei pidä sisällään dramatiikkaa tai mässäilyä kommunismin kauheudella vaan on pikemminkin positiviinen ja reilu asenteessaan. Na Liun lapsuus vaikuttaa olleen onnellinen ja mm. hänen vanhempiensa kokemuksista ymmärrän ne edistysaskeleet joita Kiinassa oli tehty. Koska olemme kirjailijan kanssa lähes samanikäisiä, oli myös mielenkiintoista lukea hänen lapsuusmuistoistaan verraten niitä omiini.

Kokonaisuutena Little White Duck on ehkä irtonainen, se todella sisältää pieniä katkelmia sankarittarensa elämästä mutta ehkä jonkinlainen kiinteämpi kehyä olisi ryhdistänyt tarinoita. Kirja myös loppuu hiukan äkkinäisesti. Andrés Vera Martinezin piirrosjälki on miellyttävää ja tukee hyvin raikasta lapsuustunnelmaa. Kirja ei ehkä noussut Minun Kiinani -trilogian tasolle (mutta tuo sarjakuva olikin jo mielestäni ihan huikea!) mutta sen parissa kului mukavasti joku tovi. Tässä olisi hyvä alkupala sellaiselle jota Kiinan lähihistoria kiinnostaa.

Graphic Universe, 2012
Sivuja: 108
Kirjan vuoden lukuhaaste: Sarjakuvaromaani

All the light we cannot see (suom. Kaikki se valo jota emme näe) / Anthony Doerr

Vau. Sain juuri luettua Anthony Doerrin All the light we canoot see ja nyt olo hiukan tyhjä sillä tavoin kuin hyvän ja samaistuttavan lukukokemuksen jälkeen joskus on. Kaikki on sanottu ja kirjan rakkaiksi muuttuneet henkilöt ovat menneet ja jäljellä on ihan tavallinen arki. Olin lainannut Doerrin kirjan ääniversion Overdrivestä ja haluan nyt heti kättelyssä suositella sitä kirjasta kiinnostuneille: Zach Appelman nimittäin lukee tämän kirjan juuri oikealla tavalla ja luo kauniin rauhallisen tunnelman tekstin synkkien aihioiden ylle, juuri sellaisen oikeanlaisen.

All the light we cannot see kertoo kahdesta nuoresta, sokeasta ranskalaisesta Marie-Lauresta ja saksalaisesta Werneristä joka sisarensa Jutan kanssa asuu orpokodissa. On 1930-luvun loppu ja sota on juuri astumassa nuorten elämään. Marie-Laure isineen pakenee Pariisista kallisarvoisen salaisuuden kanssa St. Malon rannikkokaupunkiiin, Werner taas ajautuu SS-joukkoihin vastustajan radiolähetyksiä vakoilemaan. Voivatko radioaallot rakentaa sillan kahden ihmisen välille?

Tämän postauksen kirjoittaminen osoittautui yllättävän hankalaksi sillä Anthony Doerrin teos upposi minuun täydellisesti enkä vähään aikaan saanut yrityksistäni huolimatta kirjoitettua muuta kuin ihastunutta pulputusta. Kirja on samaan aikaan kaunis, herkkä ja lempeä, silti se on kuvaus myös sodasta ja kiusaamisesta ja näiltä osin myös brutaali ja surullinen. Se ei ole rakkaustarina mutta ei suoranainen sotakirjakaan - ehkä minulle siitä voimakkaimmin jäi mieleen kasvutarina. Kuten eräs hurmaava ranskalaisrouva kirjassa sanoo: haluat kai elää ennenkuin kuolet? Siitä kai tässä kirjassa on kysymys: pelosta ja rohkeudesta elää.

Postaukseni taitaa olla tavanomaista sekavampi, mutta toivottavasti siitä välittyy se, kuinka voimakkaasti kirja minuun vaikutti. Olen palannut sen teemojen ja henkilöiden pariin ajatuksissani lukemisen jälkeenkin ja huomaan että varsinkin tuo edelliseen kappaleeseen kirjoittamani ajatus elämämisestä ennen kuolemaa resonoi minussa vahvasti. Jollain tapaa kirja tuo mieleeni Julie Orringerin hienon Näkymättömän sillan vaikka Doerrin kerronta onkin pehmeämpää ja sadunomaisempaa. Lukutoukkana en myöskään voi olla hymyilemättä mielikuvalle jossa nuori ranskalaistyttö lukee kapteeni Nemon seikkailuja radion ääressä ja jossain kaukana nuori saksalaispoika kuuntelee herkeämättä.

Mm. Helmetistä lainattava äänikirjaversio on kuuntelemisen arvoinen, mutta suomennoskin on saatavilla piakkoin: teos ilmestyy toukokuussa nimellä Kaikki se valo jota emme näe WSOYn suomentamana. Pistäkää siis kirja korvan taakse!

Simon & Schuster Audio, 2014
Kesto: 16h 3min
Lukija Zach Appelman
Kirjan vuoden lukuhaaste: Merkittävän kirjallisuuspalkinnon voittanut kirjan (Pulitzer 2015)

Keittiöjumalan vaimo / Amy Tan

Vuoden 2014 loppupuolella pääsi käymään niin että lukukasani hetkellisesti ehtyi ja jouduin
etsimään luettavaa ihan oman hyllyn kirjoista. Kierrätyskeskuksesta olin aikanani pongannut suosikkikirjailijani Amy Tanin kirjan Keittiöjumalan vaimo huikealla 40 sntin hinnalla ja sitä päädyin nyt lukemaan. Oikeastaan on ihan hyväkin joskus kurkistaa omaan hyllyyn, sielläkin nimittäin näytti olevan yllättävän paljon kiinnostavaa ja korkkaamatonta tavaraa.

Kirjan nimi, Keittiöjumalan vaimo, pohjautuu vanhaan kiinalaiseen tarinaan jossa mies kohtelee hyvää vaimoaan huonosti. Lopulta vaimo karkaa mutta monien käänteiden jälkeen heidän tiensä jälleen kohtaavat ja koska mies katuu huonoa käytöstään, tehdään hänestä lopulta keittiöjumala. Kelpo vaimo sen sijaan jää huomiotta. Samanlaisia polkuja noudattelee myös kiinalaissyntyisen Jiang Weilin/Winnien tarina jossa kiltti tyttö nai huonon miehen.

Keittiöjumalan vaimon tarina ei ole kovinkaan iloinen kertomus - Tanin tarinat harvoin sitä ovat mutta toivoa niissä on joskus nähty enemmänkin. Kerronta on taattua Amy Tania ja sinällään siis kaunista ja tasapainoista kaiken rumankin keskellä. Tarinan punainen lanka jäi kuitenkin minulta vähän epäselväksi, vaikka ehkä siinäkin oli kyse toivosta ja irti päästämisestä. Viittaus Keittiöjumalaan on sinällään kiinnostava vaikka jäinkin itse miettimään syitä sille miksei kukaan noussut tukemaan Winnietä. Mutta ehkä olen väärästä kulttuurista ja ajasta ymmärtääkseni...

Kirja muistuttaa rakenteellisesti paljon Tanin esikoisteosta, Ilon ja onnen tarinoita, joka muuten on oma suosikkikirjani, myös tässä kirjassa on asetelma kiinalaisäidin rankan menneisyyden läpikäynti helpomman elämän saaneen, Amerikassa syntyneen tyttären kanssa. Ilon ja onnen tarinat on kuitenkin minun makuuni tekstiltään herkempi ja noh, onnellisempi, kuin Keittiöjumalan vaimo. Tan on kirjoittanut toki aivan kelpo romaanin, mutta vain harva kirja taitaa minun asteikoissa yltää Ilon ja Onnen tarinoiden tasalle.

WSOY, 1992
Sivuja: 447
Alkuteos: The Kitchen Gods Wife
Suomentanut Eva Siikarla