Finding Audrey / Sophie Kinsella

Sophie Kinsellan kirjat ovat yksi salaisista paheistani. (No joo, eivät ne ehkä kauhean salaisia ole kun ihan blogiinkin niin kirjoitan, mutta tajunnette tarkoitukseni...)  Jokunen viikko sitten huomasin kirjailijan uusimman teoksen ilmestyneen ja sehän tietysti putkahti lukulistalleni, kesään kuuluu ehdottomasti kepeä ja hauska hömppä!

Audreyn vaikea puhua vieraille ihmisille tai katsoa heitä silmiin. Kouluun - tai vaikka Starbucksiin - meno on myös tällä mahdotonta, rajusta koulukiusaamiskokemuksesta johtuvan trauman takia. Terapiassa hän saa tehtäväkseen kuvata videopäiväkirjaa perheestään ja elämästään, johon alkaa kuulua myös Frank-veljen pelikaveri, Lukas...

Kinsellan kirja oli tuttua tavaraa, kepeää, helpohkoa ja viihdyttävää. Kirja on hyvinkin nopealukuinen mikä toisaalta sopii hyvin kesäkirjalle mutta tekee myös teoksen melko heppoiseksi sisällöltään. Esimerkiksi kiusaamisen traumaattisuus jää jokseenkin kevyeksi kokemukseksi josta selvitään kohtuullisen helposti, mutta toisaalta kyseessä on viihdekirja jonka tarkoituksena on myös huvittaa joten tietynlaisia rajanvetoja joudutaan tekemään.

Audreytä ja Lukasta kiinnostavampaa seurattavaa on Audren pähkähullu mutta silti arkisen uskottava perhe: Land of Conquerors-peliin hurahtanut veli Frank, äiti joka on vakuuttunut että Frank kärsii nettiaddiktiosta ja isä, joka on kaiken keskellä. Etenkin äidin ja Frankin välinen "nettisota" on oikeasti hauskaa seurattavaa ja odotinkin kaikkein juuri näitä herkkupaloja. Monesti hauskimmat jutut syntyvät juuri todellisista tilanteista ja siksi hekottelinkin erikoisesti kohtaukselle jossa äiti aikoo kieltää myös television katselun sieltä tulevan mieltä saastuttavan roskan takia, kunnes isä muistuttaa häntä Downton Abbeystä ja The Killingistä... Hih, osui ja upposi.

Kirja ilmestyy suomennoksena lokakuussa 2015 nimellä Kadonnut. Audrey. Sen on kustantanut Otava.

Doubleday, 2015
Sivuja: 280

Shopaholic to the Stars (Shopaholic # 7)/ Sophie Kinsella

Tulin taannoin pyörähtäneeksi Hulluilla päivillä ja muutaman muun heräteostoksen ohella, nappasin itselleni myös uusimman Sophie Kinsellan hömppäkirjan, Shopaholic to the Starsin. Kirjassa seikkailee Himoshoppaaja-sarjasta tuttu Becky ja kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, päätyy sankaritar tällä kertaa rapakon taakse unelmatehtaaseen seikkailemaan ja sankarittaren tuntien soppahan siitä syntyy!

Shopaholic to the Stars on melko tuttua tavaraa sarjaan tutustuneille. Becky shoppailee ja toilailee ja ihan reilusti sanottuna tuntuu siltä että Kinsella toistaa samaa toimivaksi osoittautunutta kaavaa. Eikä siinä mitään, ihan kiva ja viihteellinen kirja tämäkin oli ja ymmärrän sen että tässä vaiheessa kun romanssit, häät, vauvat ja siskot on käyty läpi, alkavat aiheet ehkä olla vähissä. Oikeastaan onkin ihme, että Hollywood-teemaa on saatu odotella sarjan seitsemänteen osaan saakka. Jotain uutta sarjaan on ehkä kuitenkin tulossa, siitä antaa loppu (joka muuten sivumennen sanoen on ärsyttävä!) hiukan jo osviittaa.

Jäin kirjaa lukiessani välillä myös tuskailemaan sen kanssa kuinka itsekäs ja pinnallinen Becky osaa ajoittain olla. Välillä oikein kiristelin hampaitani tulevan julkkisstailaajan unohtaessa surutta läheisten murheet oman uran kimaltaessa silmien edessä. Tämä luonnollisesti on osa Himoshoppaaja-kaavaa mutta siltikin harmistutti. Ja silti hupsussa Beckyssä on jotain minkä takia palaan hänen pariinsa aina uudelleen. Ehkä Beckyn virheet tekevät hänestä inhimillisen ja siksi helposti lähestyttävän? Ehkä jokaisessa asuu pieni Becky Blomwood, joka pohjimmiltaan haluaa tulla huomatuksi ja ihailluksi?

"Before he can ask what I mean by that ( I have no idea), I head up the stairs, feeling all noble, like a prince about to go into battle, Which actually, this kind of is. And the point is: I have to win. This is my chance. My big, Hollywood, one-in-a-million, photo-opportunity chance.
Oh my God. What am I going to wear?"

Bantam Press, 2014
Sivuja: 393

Hääyöaie / Sophie Kinsella

Hääyöaikeen kanssa oli käydä nolosti. Pyörähdin kirjastossa kotimatkallani ja nappasin Sophie Kinsellan Hääyöaikeen Bestseller-hyllystä arvaten että kansien välistä löytyisi kepeä ja sujuva hupsuttelu piristämään pimenevää lokakuuta. Laitoin kirjan läppärilaukun sivutaskuun, painelin kohti kotia ja unohdin koko asian. Kokonaan. Kyllä, läppärilaukku tuntui vähän painavammalta ja uutta luettavaakin kaipailin. Muistini alkoi palailla vasta kun näin Goodreadsissa juttua Kinsellan uudesta Shopaholic-kirjasta. Paniikinomaisen puolituntisen jälkeen kirja löytyi ja lukuaikaakin oli vielä viikon verran jäljellä. Huh. Nyt lukemaan.

Hääyöaie on taattu Kinsellaa. Tarinan keskiössä ovat sisarukset Lottie ja Fliss, joista ensimmäinen haluaa kovasti naimisiin poikaystävänsä Richardin kanssa ja jälkimmäinen elää läpi avioeron jälkimaininkeja. Kun kosintaa ei kuulu, päättää Lottie laittaa suhteen katkolle. Herkässä tilassa oleva nainen törmää pian ensirakkauteensa joka haluaa korjata nuoruuden virheet avioitumalla heti suuren rakkautensa kanssa. Vahingosta viisastunut Lottie kuitenkin asettaa yhden ehdon -ei seksiä ennen hääyötä. Siskoaan suojeleva Fliss yrittää estää hääyön hinnalla millä hyvänsä jotta sisar saisi virheensä tajuttuaan mitätöityään liiton. Ja siitäpä tietysti seuraa sekoilua!

Dekkariputken jälkeen oli mukava tarttua vaihteeksi chick-litiin ja sukeltaa pastellisävyisen höttöiseen maailmaan jossa realismi ei ole niin vakava juttu eikä tietynlainen ennalta-arvattavuuskaan haittaa. Onnelliset loput ovat aika jees! Suuresta kirjallisuuden kulmakivestä ei ole kyse mutta kirja oli leppeä ja jokseenkin höperille päähenkilöille nauroi mielellään ja lempeästi. Mainio välipalakirja!

"Haluatko sinä mennä ikinä naimisiin?" Kysyminen tuntuu ahdistavalta. Luulin hetki sitten olevani kihloissa. Olin päässyt maratonin loppusuoralle, katkaissut maalnauhan kädet voitonriemuisesti ilmassa... Nyt olen palannut lähtöviivalle solmimaan kengännauhojaan ja ihmettelemään pidetäänkö koko kisoja edes.

WSOY, 2014
Sivuja: 389
Alkuteos: Wedding Night
Suomentanut Aila Herronen

Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

Poppyn elämän pitäisi olla kunnossa. On komea ja älykäs sulhanen ja häät tulossa. Mutta kun tapaamme Poppyn, nainen on lähes hermoromahduksen partaalla - smaragdikihlasormus, joka on sulhasen suvussa kulkenut arvokas perintökalu, on kadonnut samoin kuin Poppyn puhelin. Poppy kuitenkin löytää roskiksesta puhelimen jolla alkaa hoitaa sormuksen etsintöjä. Puhelin kuuluu Sam Roxtonin sihteerille, joka on lopettanut tehtävänsä yllättäen jättäen Samin pulaan. Saadakseen pitää puhelimen ja numeron, Poppy lupaa hoitaa sihteerin tehtäviä muutaman päivän kunnes sormus löytyy. Ja koska Sophie Kinsellan kirjoista on kyse, mukaan mahtuu kommellus... tai parikin.

Kirjan juoni ei suorastaan huimaa uskottavuudellaan, mutta ehkei uskottavuus ole ihan se tärkein juttu tämän tyyppisissä kirjoissa. Vaikka hetkittäin huomasinkin ihmetteleväni miksei Poppy vain marssi kauppaan hankkimaan uuden puhelimen, mutta toisaalta Kinsella osaa kirjoittaa tarinansa niin että huomasin uppoavani mukavasti kirjan vaaleanpunaiseen höttöön.

Kuten muutkin Kinsellan sankarittaret, on Poppykin sievä, älykäs ja maanläheisellä tavalla nokkela nainen, joka kuitenkin tuntuu kärsivän kummallisesta alemmuudentunteesta. Poikaystävä on lähes liian hyvä ollakseen totta, poikaystävän vanhemmat ovat aivan liian sivistyneitä... Siinä vaiheessa kun Poppy päättää opetella uusia sanoja pärjätäkseen Scrabble-pelissä, alan jo vähän harmistuakin hänen puolestaan.

Kirjassa on tietysti kaunis opetus, pitää olla oma itsensä ja uskoa että olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Tämä on tietysti oikein ja herttaista, mutta skeptikko minussa pohtii sitä, että noinkohan Poppy oikeasti sisäisti kaiken tämän vai oliko kaiken takana sittenkin mies. Hirmuisesti en kuitenkaan halua Poppya ja Sophie Kinsellaa suomia, sillä Soitellaan, soitellaan! oli oikeasti ihan viihdyttävä ja hauska kirja, sellaisella vaaleanpunaisella hattaramaisella tavalla, jota ei saisikaan ottaa turhan vakavasti.

"Olen hukannut sen. Ainoan asian maailmassa, jota en olisi saanut hukata. Kihlasormukseni.
Olisi vähättelyä sanoa, että sormus on uniikkikappale. Se on ollut Tavishien perheessä sukupolvien ajan. Huikea smaragdisormus, jossa on kaksi timanttia, ja Magnus joutui hakemaan sen pankin kassaholvista, ennen kuin kosi. Olen pitänyt sitä kunnialla sormessani joka päivä jo kolme kuukautta, laskenut sen illalla omalle posliinialustalleen hartaasti kuin uhrilahjan, tunnustellut sitä sormessani aina puolen minuutin välein... mutta nyt, juuri tänään, kun hänen vanhempiensa on määrä palata Valloista, minä olen hukannut sen. Juuri samana päivänä."

WSOY, 2012
Sivuja: 372
Alkuteos: I´ve got your number
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja, Jos vaikka lukisi, Kirjaseuranta

Minishoppaaja / Sophie Kinsella

Taisin napata itselleni flunssan, koska viime päivät ovat mennyt kuumaa juodessa ja niistäessä. Aivotoiminta oli aika nollissa, siksi Sophie Kinsellan Minishoppaaja oli sopivaa luettavaa. Joskus sitä vaan haluaa laittaa aivot narikkaan ja lukea jotain jossa on taatusti onnellinen loppu.

Niille, joille Himoshoppaaja, Becky Blomwood, ei ole vielä tuttu, kerrottakoon että Becky on pirteä brittinainen, joka rakastaa shoppailua vähän liikaakin. Beckyn rakkaus muotia ja kauppoja kohtaan on saattanut hänet monenmoisiin vaikeuksiin jo kuuden kirjan ajan. Minishoppaaja-kirjassa Beckyn ja Luken tytär, Minnie, on jo ponteva ja vilkas 2-vuotias, jonka aktiivisuus aiheuttaa Beckylle päänvaivaa. Britanniaan on myös iskenyt finanssikriisi, joka tietysti työllistää Lukea, jolle Becky haluaisi järjestää yllätyssyntymäpäiväjuhlat. Tuttuun tapaan mopo karkaa taas Beckyn käsistä...

Himoshoppaaja on Bridget Jonesin ohella ollut yksi chick-lit suosikkejani. Varsinkin sarjan ensimmäiset kirjat ovat ihan hulvatonta luettavaa, mutta tämä tuorein teos ei ihan imaissut mukaan samalla tavalla. Kenties Beckyn tarinaan on enää vaikea keksiä jatkoa, koska kirjailija tavallaan toistaa jo aiemmista kirjoista tutuiksi käyneitä teemoja? Siitäkin huolimatta on myönnettävä että pikku-Minnie on oikeastaan aika makoisa henkilöhahmo, joka todella piristää kirjaa. Silti juoni alkaa tuntua jo kertaalleen kierrätetyltä, Luken huolet, osteleminen, tutut keinot pulasta pelastumiseen...

Sinänsä Beckyn tarinassa on kiinnostaviakin teemoja, minä pidin eniten Beckyn yrityksistä olla hyvä äiti, siihen liittyvistä ylilyönneistä ja epäluuloista. Kirjan kannalta mietin olisiko sittenkin ollut parempi keskittyä näihin uusiin asioihin kirjassa ja jättää shoppailut tällä kertaa vähemmälle? Vai voiko Himoshoppaaja-sarjaa kirjoittaa ilman ostamista?

(Minnie on lastenkasvatusexpertti Nanny Suen arvioitavana.)"- Rebecca, Nanny Sue sanoo ystävällisesti, jos sinulla on asioita, jotka sinun pitää hoitaa, niin älä anna minun häiritä. Tulen mielelläni kauppoihin tai teen mitä tahansa te yleensäkin teette.
- Tätä näin! Yritän kuulostaa luonnolliselta. - Tällainen on meidän tavallinen päiväjärjestys! Kehittäviä leikkejä!
- Ota välipalaa, kulta, sanon Minnielle ja kaivan esiin spelttikeksin, jonka olen ostanut terveysruokakaupasta.
Hän katsoo keksiä epäluuloisesti, nuolaisee sitä vähän ja paiskaa sen lattialle ja kiljuu: - Muffi! Muffi STARBUCKS!
Naamani lehahtaa punaiseksi.
- Starbucks on ... meidän ystävien kissan nimi, sepitän kiihkeästi. - Ja Muffini on toinen kissa. Minnie on todella eläinrakas, etkö olekin, kulta?"

Kirjasta lisää: P.S Rakastan kirjoja, Luettua, Järjellä ja tunteella
Sivuja: 535

Cocktails for Three / Madeleine Wickham (Sophia Kinsella)

Cocktails for Three löysi tiensä kirjahyllyyni Heathrowin lentokentällä etsiessäni Helsingin lentoa varten lukemista. Lennolla oli kuitenkin niin kivat jutut muun matkaseuran kanssa, etten malttanut alkaa lukemaan ja Wickham jäi aina kunnes tuli seuraavan reissun aika. Mukana oli tietysti muutakin kivaa lueskeltavaa, mutta kotimatkalla tuli vihdoin cocktailien aika.

Madeleine Wickham on Himoshoppaaja-sarjastaan tunnetun Sophia Kinsellan oikea nimi. Kirjailija kertoo julkaisseensa mm. tämän kirjan oikealla nimellään, koska kirja on hieman eri tyylinen kuin Himoshoppaajat, joiden kautta Wickham/Kinsella on tullut tunnetuksi.

Cocktails for Three onkin hiukan vakavampi kuin hulluttelevat Himoshoppaajat, mutta kyllä tämä silti ihan reilusti chick lit-osastoon kuuluu. Näille naisille ei tee mieli nauraa, mutta teemat ovat aika pitkälti samoja kuin niin monessa muussakin genren kirjassa/elokuvassa/tv-sarjassa... Varsinaisia juonellisia yllätyksiä on siis turha odottaa, mutta ihan mukava ja viihdyttävä matkaseuralainen tämä toki oli. Kirjan englanti oli helppoa ja kieli sujuvaa, kyseessä on sellainen nopea ja helppo lukuelämys, jossa pysyy kärryillä vaikka olisikin vähän univelkaa.

Cocktails for Three kertoo kolmesta lontoolaisnaisesta, jotka työskentelevät kaikki lehtialalla, hieman eri tehtävissä. Naisten "Cocktail Club" kokoontuu aina silloin tällöin juomien ja maailmanparannuksen merkeissä...  Maggie on juuri jäämässä äitiyslomalle ja muuttamassa miljonäärimiehensä kanssa maaseutukartanon rauhaan. Ei kai kauniissa maisemissa kotiäiteilyssä kai mitään vikaa voi olla, mutta entä jos tuntee ettei osaa olla äiti? Roxannen ura on monen naisen unelma, hän matkustelee paikasta toiseen kirjoitellen artikkeleita ja arvosteluja. Rakkauselämän puolelle ei sitten menekään niin hyvin, pitkäaikainen rakas kun on tiukasti naimisissa tahollaan... Herttaisen Candicen elämää taas varjostavat hänen isänsä aiheuttamat taloussotkut, joiden takia moni on menettänyt omaisuuttaan.

(Äitiyslomalle jäänyt Maggie miettii elämäänsä.)"- Oh good, Maggie said teasingly. - So while you slave away in the City I can sip cappucinos with all my chums.
- Something like that.
- Sounds better than commuting, said Maggie, and leaned back comfortably. - I should have done this years ago. She closed her eyes and imagined herself in her kitchen, making coffee for a series of new, vibrant friends with cute babies dressed in designer clothes. In the summers they would hold picnics on the lawn. Roxanne and Candice would come down from London and they would all drink Pimm's while the baby gurgled happiky on the rug. They would look like something from a lifestyle magazine. In fact, maybe The Londoner would run a piece of them. Formal editor Maggie Phillips and her new take on rural bliss. It was going to be a whole new life, she thought happily. A whole wonderful new life.

Aika perinteistä tavaraa on siis luvassa, mutta mielestäni ihan mukavassa paketissa kuitenkin. Helpon kielensä takia kirja soveltuu hyvin vaikka sellaiselle joka haluaa kohentaa englannin taitojaan.

Totally British: Chick lit