Noitanaisen älä anna elää / Leena Virtanen

Kirja noitavainoista taitaa olla juuri sopivaa luettavaa marraskuun pimeyteen, siinä määrin synkkä ja pelottavakin aihe on. Enkä minä noitia pelkää mutta joukkohysteria ja lynkkausmeininki kyllä ahdistavat ja ne valitettavasti eivät ole kadonneet maailmasta noitien jälkeen. Lukijalle aihe mielenkiintoisia hetkiä, mutta voi, niitä noitia käy kyllä sääliksi.

Leena Virtasen tietokirja sukeltaa vuoden 1666 (sattuipas somasti) Ahvenanmaalle, jossa tuhoisa sykli on juuri alkamassa, kun Maria Clasdotter saa kuulla naapuriltaan kadonneen ruislyhteitä. Riihivastaavana toimiva Maria huolestuu korvausvaateista ja kääntyy huolissaan Karin Persdotterin puoleen joka "katsoo" oikean varkaan henkilöllisyyden. Teko vie Karinin kuulusteluihin, kidutettavaksi ja lopulta kuolemaan. Hänet, ja monta muuta jotka heppoisin periaattein nimetään noidiksi.

Leena Virtasen kirja oli mielenkiintoista luettavaa, en ollut aikaisemmin tiennytkään että noitavainot ulottuivat tänne kotimaan kamarallekin. Kirjan kohtalot tuntuvat, tietysti, epäreiluilta ja kurjilta. "Noidat" taisivat hyvin usein olla vihaisia naisia, jotka eivät tavalla tai toisella oikein sopineet muottiin vaan ärsyttivät tai aiheuttivat kateutta läheisissään. Jostain syystä erityisesti yksi kohta rangaistuksessa kosketti minua paljon, noidan talo nimittäin näyttää olleen tapana purkaa ja käyttää polttorovion materiaalina kuin viimeisenä solvauksena kuolemaantuomitulle.

Haluan kiitellä kirjan taittoa, sillä kappaleiden kuvitus ja fontit toivat hienosti menneen ajan tuntua tekstiin. Kirja antoi lukijalleen tuosta historian vaiheesta hyvän kuvan ja auttoi myös ymmärtämään millaista elämä oli 1600-luvun Ahvenanmaalla. Olisin mielelläni kuullut enemmän siitä, mitä vainoissa syytöksiä lausuneet myöhemmin asiasta ajattelivat, mutta ehkei moista tietoa ole jälkipolville asti säilynyt.
Katkelmat kuulustelupöytäkirjoista kuitenkin antavat äänen ja persoonallisuutta syytetyille, ehkä jopa tavallaan hitusen oikeuttakin.

 

"Mitäpä sitten auttaa, te
näette merkin, minä puhun
pötyä ennemmin kuin annan
kiusata itseäni."

- Lisbeta

"Minusta sinä olet lukenut nyt
riittävästi piruja. Sinä luet niin
kuin sinua lystää."
- Anna

Aiheesta kiinnostuneille vinkkaan myös Rosalyn Schantzerin kirjasta Witches: The absolutely true tale about the disaster in Salem. Kirja on nuorille suunnattu mutta yksinkertaisuudessa oikein toimiva paketti ja on mielestäni helppoa englanninkielistä tekstiä. Kirja löytyy mm. Helmetin kokoelmista sähköisenä versiona.


WSOY, 2013
Sivuja: 277

Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen

Kirjeitä kiven alle aiheutti minulle päänvaivaa. Olin kuullut kirjasta kosolti suitsutusta ja saanut useammankin suosituksen sen lukemiseksi. Kun sain kirjan vihdoin hyppysiini, odotin kovasti sillä herkuttelua. Paitsi että herkuttelua ei tullut. Ensimmäisen 50 sivun jälkeen, takaraivossani jyskyttivät sanat: "Tämä Ei Ole Sinun Kirjasi". Olisi ollut hirveän kiva olla kaikkien muiden kanssa samaa mieltä ja kirjoittaa jotain kaunista ja ylistävää, mutta se ei olisi totta. Joten kivityksen ja blogistanian hylkiöksi joutumisen uhallakin, joudun esittämään eriävän mielipiteen.

Jäin Kirjeiden myötä myös miettimään itseäni lukijana ja ennenkaikkea sitä, miksi tämä, ylistetty teos, ei vain nappaa. Vika ei ole kirjassa, siinä on kaunista ja vahvaa kieltä sekä tietynlaista suomalaista melankoliaa. Vahvoja hiljaisia ihmisiä jotka selviytyvät pahoista ajoista. Vaikka tiedän että tässä on paljon hyvää, en kykene hurmaantumaan.

Mikä sitten tökki? En ihan tarkalleen osaa nimetä sitä. En ole oikein koskaan pitänyt suomalaisesta melankoliasta tai siitä arkirealismin tyylistä, jota täällä silloin tällöin harrastetaan. Minunkin sukuni on Karjalasta, mutta tätä Virtasen kuvaamaa maailmaa ja mummiani en osaa yhdistää toisiinsa. Minun oma Karjala-kokemukseni on enemmänkin jotain lämmintä ja lempeää, vahvaa ja hiljaista, pystyvää ja ennen kaikkea valoisaa. Sellaista, jossa uskotaan tulevaan vaikka onkin ollut vaikeaa. En yhtään osaa yhdistää tätä minulle tuttua maailmaa Virtasen kuvaamaan.

Kirjeitä kiven alle kertoo karjalaisten evakoista, tämän perheen tarinaa viedään eteenpäin kolmen sukupolven ajan. On Mar, nuuka ja vaatimaton nainen jonka liekki syttyy komealle kiertelijälle, seurauksena syntyy voimakastahtoinen ja tulinen Siviä, joka palvoo elämänsä miehiä - ja sitäkin ankarampi naisille. Tarina alkaa kuolemalla - Siviän pieni tytär Marketta tekee kuolemaa ja päätyy kiven alle, josta seurailee perheensä ja erityisesti pikkusiskonsa, myöhemmin syntyneen Marketan, Toisen, elämää.  Naisten elämä tuntuu enimmäkseen olevan aika harmaata, murheiden ja huolien sävyttämään, vaille suurempia iloja tai onnea. Oikeastaan ainoana valopilkkuna pilkistää Siviän esikoistytär Riikka, joka jostakin syystä onnistuu ponnistelemaan harmauden läpi kohti värejä ja iloa.

"Ihme ja kumma, periksi antamaton tuijotus tehosi numeroihin, ne alkoivat lähestyä ja nyökkäillä, verrytellä jähmeissä koukuissaan, kutsuivat pelaamaan jakamista ja kertomista, murtamaan, asettamaan desimaaleja. Toinen suostui kutsuun ja numeroille antauduttuaan aavisti että niissä saattoi piillä ehdoton järjestys. Samalla hän ymmärsi, ettei tosissaan sitä järjestystä halunnut. Hänen seikkailunsa oli kirjaimissa, niiden arvaamattomassa voimassa muuttua sanoiksi, osuviksi tai epäonnisesti kaarteleviksi. Hän oli jo kirjaimiin sidottu, ei voinut niitä väistää. Mutta kumminkin, Toinen ajatteli, jos kirjaimet joskus pettävät, numerot jäävät. Jäävät varalle, niitä ei kannata heittää pois."

Sivuja: 267
Kirjasta lisää: P.S Rakastan kirjoja, Luettua, Leena Lumi, Kirjava kammari, Erjan lukupäiväkirja ja monta muuta blogia!