A Change of Climate / Hilary Mantel

Hilary Mantelin A Change of Climate oli yksi Audiblen ale-ostoksistani. Rakastuin aikanani palavasti Susipalatsiin ja Syytettyjen saliin ja päädyin siis kokeilemaan olivatko kirjailijan aiemmatkin teokset yhtä nerokkaita. A Change of Climaten tarina on toki reilusti Tudor-kertomusta arkisempi mutta Hilary Mantelin kynä on terävä ja taitava luomaan hitaan hiipiviä mutta silti hyytäviä tunnelmia.

A Change of Climate palaa 1980-luvulle jossa eräs kesä repii keskiluokkaisen Eldredin perheen hajalle. Ralph ja Anna, perheen vanhemmat, ovat aina olleet hyvää tarkoittavia auttajia joille heikoimpien auttaminen on ollut sydämen asia. Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, vastanaineina, he viettivät muutamia vuosia apartheidin runtelemassa Etelä-Afrikassa ja jokin muuttui lopullisesti.

A Change of Climatea on vaikea kuvailla kertomatta kirjasta liikaa. Se on ehdottomasti niitä kirjoja joissa spoilerit ehdottomasti pilaavat jotain tärkeää ja hienoviritteistä kirjan tunnelmasta. Juoni ja henkilökuvaus on juuri niin monipuolista ja älykästä kuin Hilary Mantelilta osasinkin odottaa, näin jälkeenpäin olen oikein tyytyväinen ostokseeni vaikkei kirja ehkä niitä helpoimpia tai mukavimpia olekaan. Se ei myöskään ole mikään hyvänmielen teos, sillä kirjailija näyttää lukijalle tarinansa juuri niin arkisena, kipeänä ja raadollisena kuin tarve vaatii.

Miksi A Change of Climate oli hieno lukukokemus? En osaa sanoa. Sen henkilöt raivostuttivat ja alkuun tylsistyttivätkin mutta jotenkin heistä tuli minulle hyvin eläviä ja monimutkaisia. Se on hidas ja turhauttava ja outo kirja mutta samalla - kummallista kyllä - vaikuttava teos, joka tuntui tekevän hyvää aivoilleni. Sekava kuvaus, mutta kenties juuri sopiva tälle kirjalle...

Wholestory Audiobooks, 2011
Kesto: 12h 9min
Lukijana Sandra Duncan

Larger than life / Jodi Picoult

Olen diggaillut Jodi Picoultin kirjoista jo vuosia, parhaimmillaan ne saavat miettimään eettisiä kysymyksiä useilta eri kannoilta ja koskettavat, olen mm. kerran itkennyt ruuhkabussissa kun eräs Picoultin romaanin henkilö kuoli. Valitettavasti tuotteliaan kirjailijan teokset eivät ole ole ihan tasalaatuisia, hittien välin mahtuu aina muutama hutikin mikä toisaalta on ihan ymmärrettävääkin.

Larger than life on lyhyt romaani jonka tarkoitus on ilmeisesti edistää Picoultin seuraavan kirjan, Leaving Timen, myyntiä. Kirja vie lukijansa Afrikkaan jossa äiti-ongelmistaan kärsivä tutkija Alice löytää orvoksi jääneen elefantin poikasen ja ryhtyy hoivaamaan tätä. Yhteyttä Alicen oman äiti-suhteen ja elefanttivauvan hoivaamisen välillä ei ole tietysti vaikeaa vetää, mutta kirja toki tarjoaa koskettavia hetkiä ja kiintoisaa tietoutta elefanteista.

Larger than life on monella tapaa hyvin tyypillinen Picoultin teksti. Kirjailijalle tyypillistä on sirotella paljon tietoa aihepiiristä tekstin sekaan ja rakentaa hienovaraisia yhteyksiä eri tasojen välille. Näin tälläkin kertaa. Kirjassa on paljon hyvää mutta innokkaana Picoult-fanina en myöskään pääse eroon siitä ajatuksesta, että Larger than life muistuttaa teemoiltaan paljon esim. Lone Wolfia jossa vastaavia vertaavuuksia vedettiin päähenkilön isän ja hänen tutkimiensa susien välille. Lone Wolf on muuten oivallinen kirja, suosittelen tutustumaan jos esim. ihmissuhteet, eutanasia ja sudet kiinnostavat.

Kirjan kansi muuten hymyilytti minua, sillä lähestulkoon sama kuva esiintyy niin monien Afrikkaan sijoittuvien kirjojen kansissa. Kurkatkaapa lisää kansia vaikka täältä. Olisikohan kanteen voinut löytää jotain kekseliäämpääkin - vaikkapa sitten elefantin kuvan? Tyypillisten kuva-aiheiden käyttö kierrätys kansissa on kyllä mielenkiintoista, millaisia muita yhtä selkeitä tapauksia mahtaa löytyä? Chick-lit ja korkokengät?


Random House, 2014
Sivuja: 78

Eurooppalaisena Afrikassa / Karen Blixen

Rakastuin aikoinani tulisesti Minun Afrikkani -elokuvaan, jonka upeat maisemat ja haikea rakkaustarina veivät minut mennessään. Elokuva perustui tositarinaan ja luonnollisestikin Karen Blixenin poikkeuksellinen elämä ja persoona alkoivat kiinnostaa minua, joskaan en tehnyt asian hyväksi mitään. (Maailmassa taitaa olla liian paljon kiinnostavaa luettavaa!) Vuosia myöhemmin Eurooppalaisena Afrikassa osui hyppysiini Kierrätyskeskuksessa ja koska kirjan hinta oli huikeat 20 senttiä, oli ostopäätös helppo tehdä.

Kirja on oikeastaan kertomuskokoelma Blixenin elämästä Afrikassa. Pääosassa on arki, kikujuineen, antilooppeineen ja eurooppalaisine naapureineen ja vaikken useinkaan lämpene kirjoille, joissa on tämän tyyppinen rakenne, yllätyksekseni rakastin tätä kirjaa. Sen maailmaan oli helppo uppoutua, Blixenin sanojen välityksellä tuntui helpolta paeta helmikuun kylmyyttä entisaikojen Afrikan lämpöön ja pölyyn.

Eurooppalaisena Afrikassa oli yllättävän hidaslukuinen kirja, tai kenties halusin jollain tasolla säästellä herkkupalaani. Luin säästellen, luvun silloin, toisen tällöin ja nautin Blixenin kauniista kielestä ja hienoista hetkistä. Suurta rakkautta kaipaava kuitenkin saattaa pettyä, sillä romanssi Denys Finch-Hattonin kanssa jää lähinnä rivien väleistä luettavaksi. Mutta se, mitä on luettavissa, on kaunista.

Ajan kuluminen näkyy kirjassa lempeällä tavalla, Blixen kertoo mm. paljon suhteestaan järkevästä ja lämpimästä suhteestaan alkuasukkaisiin. Myös kirjan käännös on vanhanaikaisuudessaan suloinen, sen sivuilla vilistävät sirahvit ja maatilan mittakin acre.

"Denys Finch Hattonilla ei ollut Afrikassa muuta kotia kuin maatilani. Hän asui talossani eräretkiensä väliaikoina ja piti täällä kirjojaan ja gramofoniaan. Kun hän tuli takaisin, aukeni maatila ja puhui, niinkuin kahvivainio puhuu kukkiessaan ensimmäisissä sateissa, valuvan märkänä, tuoksuen kuin liitupilvi."

Karisto, 1989 (julkaistu ensimmäisen kerran 1938)
Sivuja: 485
Alkuteos: Den afrikanse farm
Suomentanut Werner Anttila

The Minor Adjustment Beauty Salon / Alexander McCall Smith

Ihastuttava Mma Ramostwe ja Naisten etsivätoimisto Nro 1 ovat olleet jo vuosia kirjakavereitani. Varsinkin sarjan ensimmäiset kirjat ihastuttivat - dekkarin ei aina tarvinnutkaan olla pelottava, pienet ja inhimillisetkin mysteerit saattoivat olla kiinnostavia. Afrikan tunnelma, rooibos ja lempeä huumori tuntuvat uppoavan minuun aina. Nyt sarja on edennyt jo 14. osaansa ja myönnän kyllä että kirjat alkavat jo hiljakseen toistaa itseään vaikka niiden tunnelma viehättävä onkin. The Minor Adjustment Beauty Salon piti kuitenkin lukea - ihan jo suloisen retrokantensa takia!

Tällä kertaa Naisten etsivätoimisto Nro 1:ssä puhaltavat muutoksen tuulet sillä Mma Makutsia odottaa äitiysloma ja Mma Ramotswe joutuukin miettimään miten jatkaa toimintaansa ilman tuota uskollista apuria - vai jatkaako ollenkaan? Muutama juttukin olisi selviteltävänä, sillä läheisen kauneussalongin omistajaa uhkaillaan ja erään testamentin täytäntöönpanossakin on ongelmia.

Somasti nimetty The Minor Adjustment Beauty Salon on takuuvarma Naisten etsivätoimisto Nro 1 -sarjan kirja. Se ei tarjoa suurempia yllätyksiä tai pettymyksiäkään vaan jatkaa tutulla, hyväksikoetulla polullaan. Tämä ei sinänsä ole huono asia, resepti toimii ja Mma Ramotswen pienet viisaudet hymyilyttävät ja saavat lukijan hyvälle mielelle. Mutta taas toisaalta, olisiko aika uudistua? Vaikka itse kirjasta sinänsä pidinkin, se tuntui hyvin samanlaiselta kuin edeltävät 13 teostakin. Tällä kertaa mielenkiintoisinta antia oli tietysti Mma Makutsin vauva sekä etsivien hellyyttävät aviomiehet - jokaisen menestyvän naisen takana todellakin on kunnon mies!

"Everything is too complicated these days, Mr J.L.B. Matekoni. Everything is made to be thrown away rather than fixed. It is all very wasteful."

Little, Brown, 2013
Sivuja: 248

Kolme vahvaa naista / Marie NDiaye

Tartun usein kirjoihin ihan silkkaa uteliaisuuttani, kuten kai useimmat lukutoukat. Olin kuullut paljon hyvää tästä Marie NDiayen teoksesta ja vaikka vähän veikkailin ettei se olisi ihan minun tyyliseni kirja, on silti välillä kokeilla erityyppistäkin kirjallisuutta, kirjailijahan voi vaikka yllättää!

Kolme vahvaa naista sisältää kolme kertomusta, joita yhdistää tietynlainen samankaltaisuus. Kirjojen naiset eivät ole sankarittaria eikä heitä riennä pelastamaan kiiltävähaarniskainen ritari tai edes reissussa rähjääntynyt Jack Bauer. Kirjassa näkyykin voimakkaana realismi kaikkine rumineen sävyineen. Siistejä tai kivuttomia ratkaisuja ongelmiin ei aina löydy, on vain kestettävä, selvittävä, siedettävä, valittava kahdesta pahasta se pienempi.

Kirjan ensimmäisessä tarinassa kohdataan Ranskaan muuttanut Norah, joka vuosien jälkeen palaa perhettä kaltoin kohdelleen isän taloon. Asiat ovat muuttuneet dramaattisesti ja nyt Norahin apu olisi tarpeen, mutta suostuuko Norah luopumaan omasta elämästään? Entä kuinka ranskalaisen Rudyn, joka riitelee puolisonsa - ja vähän muidenkin - kanssa? Kääntyykö kolmannen kertomuksen Khadyn onni koskaan?

Kirjan tunnelma oli kiihkeä, mikä teki toisaalta vaikutuksen mutta samalla vaikeutti myös lukemistani. Kolmen vahvan naisen kohdalla nimittäin kävi niin kehnosti että olin sitä lukiessani tavallista väsyneempi työkiireiden takia ja kirjan tempo ei oikein tuntunut sopivalta olotilaani. Elin sen mukana mutta kirjan kautta kokemani tunteet eivät olleet kovin miellyttäviä ja tulivat melkein liikaakin iholle. Kirjan tarinoista etenkin ensimmäinen ja viimeinen jäivät mieleeni vahvasti ja jättivät jälkeensä surullisen ja maailmaan pettyneen olon. Että elämä osaakin joskus olla epäreilua.

"Niinpä, hän ajatteli, hän, Rudy Descas, ei ollut vielä neljänkymmenenkolmen vuoden ikään saavuttanut luontevaa ja fiksua maltillisuuta, tyyntä ironiaa, joka leimasi muiden miesten tavallisiakin toimia ja puheita, ja hänestä tuntui, että muut puhuivat lapsilleen rauhallisesti ja luontevasti, lukivat sanomalehtiä ja kuvalehtiä pilkallisen kiinnostuneina, ajattelivat mielihyvällä lounasta, joka tulevana sunnuntaina nautittaisiin ystävien seurassa, ja jonka eteen he tekisivät kaikkensa auliisti, iloisesti, tarvitsematta epätoivoisesti peitellä, että he olivat juuri selvinneet ties kuinka monennesta kiistasta, piinallisesta ja hävettävästä unesta. Sillä minä olen aivan murheen murtama."

Gummerus, 2013
Sivuja: 279
Alkuteos: Trois femmes puissantes
Suomentanut Anna-Maija Viitanen

Precious Ramotswe -lastenkirjat / Alexander McCall Smith

Lukutaitokampanja vei ajatukseni Afrikan suuntaan ja ensimmäiseksi mieli teki lukea jotain sinne sijoittuvaa. Helmetin OverDrive-kirjaston valikoimista silmiini osuivat Alexander McCall Smithin Precious-kirjat, joiden pääosissa seikkailee Naisten etsivätoimisto nro 1:stä tuttu Precious Ramotswe. Kirjat tosin sijoittuvat aikaan paljon ennen etsivätoimistoa, niissä Precious on vasta koululainen joka tosin jo alkaa osoittaa mielenkiintoaan mysteerien ratkomista kohtaan. Naisten etsivätoimisto -kirjat ovat jo vuosia olleet minulle mainio hyvän mielen lähde ja siksipä oli aivan pakko tutustua myös pikku-Preciousiin. Tässä siis ensimmäiset kaksi lukutaitokampanjalle lukemaani kirjaa!

Kirjat vievät lukijansa Botswanaan, jossa Precious Ramotswe käy koulua. Hän saa ratkaistavakseen kaksi tapausta, joista toinen käsittelee kadonneita herkkuja ja toinen kadonnutta lehmää. Veikkaisin että kirjat ovat suunnattu alakoulukaisille, sillä ne sisältävät mm. afrikkalaisten nimien ääntämysohjeita eivätkä Preciousin jutut ole turhalla jännityksellä tai mutkikkuudella pilattuja, taso lienee melko sopiva pienille lukijoille. Aikuisena sanoisin Preciousin olevan minun makuuni ehkä hivenen liiankin kypsä lapsi ollakseen täysin uskottava, mutta koska kyseessä on lastenkirja, sallittakoon se.

Kirjat olivat tuttuun tapaan viehättäviä, hivenen yksinkertaistettuja versioita Naisten etsivätoimistosta, jossa tunnelma oli lempeä, leppoisa ja afrikkalainen. Kuten lastenkirjoissa usein, on sivuilla myös muutamia opetuksia. Lukijan silmää ilahdutti erityisesti Iain McIntoshin kaunis kuvitus, joka tosin kirjojen sisäsivuilla oli vain kolmivärinen. Aikuisen silmään ratkaisu oli tyylikäs mutta jäin miettimään olisiko pelkästään punaisesta, mustasta ja harmaasta koostuva väritys lapsesta vähän tylsä.

Vinkiksi vielä englantia harjoitteleville: kirjojen teksti on selkeää ja helppoa kieltä ja tarinat ovat siinä mielessä mukavan pituisia että hitaampikin lukija jaksaa ne varmasti loppuun saakka.

"Teb thought this was a good idea, and said she would practise looking for clues, just as Precious had done.  "You never know what you might find", she remarked. "There are all sorts of mysteries once you start to look for them."

Precious and the monkeys: Precious Ramotswe's very first case
Polygon, 2011

Precious and the mystery of the Meerkat Hill: A new case for Precious Ramotswe
Polygon, 2012

The man from Beijing (suom. Kiinalainen) / Henning Mankell

Henning Mankellin The man from Beijing (julkaistu suomeksi nimellä Kiinalainen, Otava 2011) oli löytökirja lentokentän kirjanvaihtopisteestä. Nappasin sen mukaani ihan vain siltä varalta että reissua varten varaamani matkakirja loppuisi kesken. Oli ihan hauskaa napata kirja vaihtopisteestä vaikka harmittelenkin sitä ettei kirjassani ollut tarraa, joka olisi kertonut missä kirjani oli jo seikkaillut.

The man from Beijing on minusta oikeastaan kolme, aika erilaistakin tarinaa yksien kansien välissä. Kaikki alkaa järkyttävästä massamurhasta pienessä talvisessa ruotsalaisessa kylässä. Kun uutiset kantautuvat tuomari Birgitta Roslinin korviin, muistaa hän edesmenneen äitinsä asuneen nuorena uhrien luona. Jonkinlaista elämänkriisiä läpikäyvä Birgitta sotkeutuu jutun tutkimuksiin ja huomaa myös itse olevansa vaarassa. Vanhat päiväkirjat ja punainen silkkinauha kuljettavat lukijan neljälle mantereelle ja keskelle sukupolvien mittaista kaunaa.

Kuten tavallista, Mankell osaa kertoa tarinansa tyylikkäästi. Hän luo upeasti rauhallisia ja samalla hyytäviäkin tunnelmia, minulle voimakkaimmin jäi mieleen kuva pienestä lumen peittämästä kylästä, jonka savupiipuista ei jostain syystä nouse savua. Kuva, jossa kaikki näyttää hyvältä, mutta pinnan alla jotain on pielessä. Tunnelmien lisäksi pidän myös hurjasti Mankellin tavasta kuvata päähenkilöidensä mietteitä. Rakastan Wallander-kirjoja juuri Kurtin ajatusten takia, sillä niissä on syvyyttä ja oikeanlaista aitoutta. Birgitta ei toki pysty haastamaan Wallanderia, mutta silti hän ajatuksineen edustaa ehdottomasti minulle kirjan parasta osaa.

Tulkitsin alun perusteella että kyseessä oli dekkari, mutta hyvin pian tarina alkoi kuitenkin kasvaa tyypillistä murhajuttua suuremmaksi. Mankell kuljetti lukijansa seuraamaan 1800-luvulle, Amerikkaan ja Kiinaan, seuraamaan siirtolaismiehen sinänsä koskettavaa ja kiinnostavaa tarinaa, kunnes siirryimme nykypäivän kautta jälleen Kiinaan ja Afrikkaan ja teemat muuttuivat suorastaan maailmanpoliittisiksi. Kattaus oli kiinnostava ja ajatuksia herättävä, mutta siinä oli mielestäni jo liian paljon tavaraa ja erilaiset teemat veivät toisaaltaan voimaa. Vaikka Mankell kirjoittaakin varmasti ja laadukkaasti, kurtistan kulmiani myös joillekin juonessa esiintyville epäloogisuuksille, jotka suurelta osin liittyvät murhajutun ja kirjan muiden kokonaisuuksien yhteen liittämiseen.

Kirjan aiheista varsinkin Kiinan laajentumispolitiikka herätti uteliaisuuteni siinä määrin, että kotiinpäästyäni oli pakko vähän tarkistella asioita. (Kaikki kunnioitus Henning Mankellille, en epäile kirjailijan taitoja, minulla on vain paha tapa tarkistella faktoja asioista, jotka kiinnostavat.) Kävi kuten arvelinkin ja kirjailijan ajatuksille löytyi pohjaa. Kiina todella yrittää laajentua Afrikkaan ja minä opin jotain uutta. Haluaisin lukea aiheesta lisääkin, löytyykö lukijoilta kirjavinkkejä?

"Memory is like glass, she thought. A person who has died is still visible, very close. But we can no longer contact each other. Death is mute; it excludes conversations, only allows silence."

Vintage Canada, 2011
Sivuja: 456
Alkuteos: Kinesen

Sarjakuvaa Norsunluurannikolta - Aya ja Akissi

Heinäkuussa hyppysiini osui yhteisnide Aya -sarjakuvan osista 4-6, jotka tietysti menin lainaamaan ennenkuin tajusin että välistä oli lukematta jokunen kirja, tarkkaan sanottuna osat 2 ja 3. Vaikka sarja onkin oivallinen, jäi kokonaisuuteen harmittavia aukkoja, näemmä mukaan oli tuotu nippu uusia henkilöitä ja vaikka mitä! Peli oli siis selvä - oli lainattava sarjan puuttuvat osat, samalla pongasin kirjastosta myös Ayan pikkusisareen Akissiin pohjautuvan kirjan joka sekin lähti mukaani. Kassin täydeltä Norsunluurannikkoa!

Niille, joille sarja ei ole vielä ennestään tuttu, kerrottakoon että kirjat kertovat nuoren Norsunluurannikolla elävän naisen, Ayan, ja hänen perheensä ja ystäviensä elämästä, tarina pohjautuu Marguerite Abouetin omiin nuoruusvuosiin. Meno on parhaimmillaan varsin vauhdikasta, aiheiden pääpaino on ihmissuhteissa. Akissi-kirja taas keskittyy Ayan pikkusiskon touhuihin huomattavasti leppoisammalla, strippimäisellä otteella.

Tulin miltei ahmineeksi Ayat loppuun saakka, siinä määrin kivalta tuntui saada vastauksia kysymysmerkeiksi jääneisiin asioihin. Kokonaisuutena pidin tästä kirjasarjasta ja sen suomasta kurkistuksesta afrikkalaiseen elämään, myös Clemént Oubrerien kaunis kynänjälki miellytti. Sitä jäinkin eniten kaipaamaan Akissi-kirjassa, jossa piirtäjä vaihtui Mathieu Sapiniin. Kaikki kunnia taiteilijalle, itse pidin vain enemmän Oubrerin pienipäisemmästä ja hupsummassta Akissista.

Luonteeltaan Akissi-kirja erosi selvästi Aya-kirjoista, joissa siis käsitellään vakavampiakin teemoja, kuten seksuaalista häirintää, pettämistä ja muita aikuisempia aiheita. Söpöilksi ei kuitenkaan meno mene näissäkään kirjoissa vaan aiheina ovat pienen ihmisen isot huolet kuten se, ettei isoveli ota mukaan leikkeihin ja joskus kotona kanteleminenkin kostautuu... Voisinkin hyvin kuvitella Akissin olevan juuri sellainen ärsyttävän utelias pikkusisarus, jonka kanssa itsekin lapsena tappelin.

Abouetin kirjoista on suomennettu vain Aya-sarjan ensimmäinen kirja,  toivottavasti tulevaisuudessa sarjan muutkin osat käännetään.

Akissi: Feline Invasion
Flying Eye Books, 2013
Sivuja: 48
Alkuteos: Akissi, Attaque de Chats

Aya of Yop City (Aya #2)
Drawn and Quaterly, 2008
Sivuja: 112
Alkuteos: Aya de Yopougon, tome 2

The secrets come out (Aya #3)
Drawn and Quaterly, 2009
Sivuja: 132
Alkuteos: Aya de Yopougon, tome 3

Aya: Love in Yop City / Marguerite Abouet, Clément Oubrerie

Olen lukenut Norsunluurannikolla elävän Ayan tarinoita ennenkin ja nappasin siksi innoissani mukaan kirjastosta mukaan sarjan osat 4-6. Ihan täysin itsenäisiä sarjan kirjat eivät selvästikään ole, sillä lukiessani kaipailin pariin otteeseen kirjoja 2 ja 3, joita en näemmä ole lukenut. Muutama epäselvä juttu jäi siis vaivaamaan mieltäni vaikka lukukokemus muuten kiva olikin.

Love in Yop City -kirjassa Aya on aikuistunut ja opiskelee yliopistossa lääkäriksi. Biologian opinnot tosin eivät ota sujuakseen kunnes opettaja tarjoaa Ayalle mahdollisuutta ilmaiseen tukiopetukseen... Samaan aikaan muillakin ystävyksillä on uusia haasteita elämässään, sillä Innocent muuttaa paremman elämän toivossa Pariisiin, Albert menee kihloihin, Moussa katoaa ja Bintoun isä huomaa tyttärensä olemassaolon - ikävin seurauksin.

Love in Yop City tarjoaa lukijalleen nojatuolimatkan Norsunluurannikolle ja eksoottinen sijainti kieltämättä on mukava lisä matkakuumeiselle lukijalle. Siinä missä Yop City tuntuu jo melko modernilta paikalta, on heimomenneisyys kuitenkin läsnä hyvinkin lähellä maaseudun pienissä kylissä joissa päällikkö tekee edelleen tärkeät päätökset ja tytär on isänsä omaisuutta. Voimakkain kontrasti syntyy kuitenkin hämmästyttävästi Michael Jacksonia muistuttavan Innocentin tarinan kautta. Nuori mies nimittäin muuttaa Pariisiin menestystä toivoen mutta elämä suurkaupungissa ei vain ole niin helppoa kuin luulisi. Ihmiset ovat kylmiä, byrokratia huikean hankalaa ja eläminen kallista. Innocent myös kyseenalaistaa eurooppalaisten käsityksiä Afrikasta, jossa kaikki eivät yllättäen kärsikään nälästä ja kurimuksista vaan saattavat olla hyväkäytöksisiä ja välittää lähimmäisistään enemmän kuin kiireiset suurkaupungin asukit.

Ilahduin huomatessani miten Aya-kirjojen henkilöt - ja samalla myös kirjojen teemat - ovat kasvaneet kirjojen edetessä ja mm. seksi on noussut kirjoissa voimakkaammin esiin. Love in Yop city onkin mielenkiintoinen yhdistelmä viattomuutta ja korruptiota, sillä tuntuu siltä että kirjan sankareita ympäröivät nyt aikuisten maailman synkätkin realiteetit, kuten ahdistelu ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Kokonaisuutena lukukokemus oli hyvä ja ajatuksia herättävä, tosin potkin itseäni siitä etten ole hankkinut luettavakseni sarjan osia 2 ja 3 - virhe, joka kyllä täytyy korjata!

Drawn & Quaterly, 2013
Sivuja: 329
Alkuteos: Aya de Yopougon 4-6

Kigalin kakkukauppa muuttaa / Gaile Parkin

Olen Mma Ramotswe -kirjojen suuri fani ja näiden leppoisten kirjojen takia ovat alkaneet myös Afrikkaan sijoittuvat kirjat kiinnostaa minua entistä enemmän. Siispä luin Gaile Parkinin Kigalin kakkukaupan joka osoittautui kelpo kirjaksi vaikkei se ihanuusasteikolla Naisten etsivätoimisto nro 1:n tasolle yltänytkään. Ja kun kirjaston hyllyyn ilmestyi kirjan itsenäinen jatko-osa, Kigalin kakkukauppa muuttaa, piti sekin tietysti lainata.

Kirjan pääosassa oli edellisen kirjan kakkutaiteilija Angelin lapsenlapsi, 10-vuotias Benedict. Perhe, Pius ja Angel lapsenlapsineen ovat muuttaneet isoisän työn mukana Swasimaahan ja sielläpä onkin luvassa sopeutumista ja muutosten tuulia.

Parkinin aiempi kirja, Kigalin kakkukauppa, oli minusta mukava yhdistelmä viatonta kakkujen leipomista ja afrikkalaisen elämä karumpiakin puolia. Samat elementit ovat käytössä myös tässäkin kirjassa, varsinkin Swasimaasta Parkin piirtää kuvan, joka ärsytti ja kauhistutti naislukijaa. Täällä melko tasa-arvoisessa Suomessamme on vaikea muistaa, että on myös maita, joissa mies voi halutessaan esimerkiksi pakottaa naisen vaimokseen - ihan laillisesti. Omaa kieltään puhuu myös maan AIDS-epidemia, virusta kantaa yli neljännes väestöstä.

Vaikka muihin kulttuureihin kurkistaminen onkin kiintoisaa, ei Kigalin kakkukaupan muutto kuitenkin ihan iskenyt. Luulen että syynä saattoi olla kertojan vaihtaminen sillä Benedictin lapsekas mutta samalla pikkuvanha kerronta ei sytyttänyt tai hellyyttänyt. Pikkupojan tavoin Benedict on kovin kiinnostunut elämistä ja ötököistä ja ne eivät ihan ole allekirjoittaneen suurimpia kiinnostuskohteita...  Kirjallista maailmanvalloitusta suorittaville vielä vinkiksi että tästä kirjasta saisi napattua itselleen pisteen Swasimaasta!

"Titi oli nähnyt maailmaa, ja häntä kohdeltiin kuin perheenjäsentä. Eikä siinä vielä kyllin: nyt hänellä oli poikaystäväkin. Mies oli swasimaalainen, vaikka Titi oli kwekerwere, ja päälle päätteeksi vielä rikaskin. Hänellä oli oma yritys ja auto, mutta sekään ei riittänyt Titille, ehei. Titi vaati, ettei miehellä saanut olla muita vaimoja eikä tyttöystäviä. Kuka hän oikein kuvitteli olevansa?"

Tammi, 2013
Sivuja: 315
Alkuteos: When Hoopoes go to Heaven
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Kirjallinen maailmanvalloitus: Swasimaa

Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois: 543 päivän reppumatka / Merja Mähkä

Ihanasti hukassa saapui hyppysiini tavallisuudesta poikkeavalla tavalla - matkailua rakastava JohannaH oli hankkinut kirjan itselleen ja lainasi kirjan kiltisti allekirjoittaneelle luettavaksi - kiitos kaunis!

Merja Mähkä on kolmikymppinen toimittaja, jonka haaveena oli reppumatkailla ympäri maailmaa. Kun jotain oikein kovasti tahtoo, sen toteuttamiseen löytää keinot. Näin kävi Mähkällekin - hän otti tauon työelämästä ja lähti rinkkansa kanssa maailmalle. Matkansa aikana hän piti Ilta-Sanomien sivuilla 100 maata -nimistä blogia, jossa minäkin satunnaisesti muistin vierailla. Kyseessä on siis jälleen kerran blogikirja, harmikseni tämä ei osunut tutkaani Bloggaajien viikkojen lukulistoja mietittäessä.

Luin kirjaa sekavin miettein. Toisaalta ihailen Mähkän rohkeutta tavoitella omaa unelmaansa ja hänen matkalta saamiaan kokemuksia, toisaalta taas hiukan kauhistelen hänen matkaansa. Mähkä nimittäin matkusti pääosin yksin hurjankin kuuloisissa maissa kuten Kolumbiassa. Tunnustan auliisti olevani siinä määrin pelkurimainen ja mukavuudenhaluinen matkustaja etten taipuisi moiseen. Minun matkahaaveisiini vain kuuluvat torakattomat huoneet, kunnon sänky - kenties jopa suihkukin?

Kirjassa seikkaillaan pitkälti maissa, joihin tavallinen turisti ei normaalisti eksy. Tämä on toisaalta plussaa, sillä luen mielelläni itselleni vieraista paikoista, silti tavallaan olisi ollut hauskaa kuulla Mähkän seikkailuista niissä maissa, jotka itsellenikin ovat tuttuja jotta voisin ikäänkuin vertailla kokemuksia. Kirjan alkuosa tuntui tästä syystä hiukkasen puuduttavalta, vauhtiin Mähkä tuntui pääsevän Afrikassa, tosin minusta kirjan mielenkiintoisin osa oli Etelä-Amerikka, jossa koetaan hetkittäin melkein absurdeja juttuja. La Pazissa mm. Merja miettii osallistuako oikeassa vankilassa vankien toimesta järjestettävälle turistikierrokselle. Tinkiminen ei kuitenkaan onnistu, joten vankilan sijaan kokeillaan koka-baaria ja katsotaan mummojen painia. Kirjan Bolivia kuulostaa melkein omalta ulottuvuudeltaan ja siksi valitsinkin sen Kirjallisen maailmanvalloituksen maakseni.

Mähkän matkakertomus oli mielestäni rehellinen, hän ei pyri maalailemaan yltiökauniita kuvia matkakohteistaan tai matkan keveydestä ja kertoo myös epämääräisistä majapaikoista ja ryöstöstään avoimesti. Teksti on sujuvaa ja väliin on lisätty pieniä tietoiskuja mm. Macchu Picchulle pääsemiseen, joiden tiedot ainakin tuntuvat uskottavilta. Mähkän etapeista juuri Macchu Picchu jäikin kaihertamaan mieltäni, JohannaH taas haaveili Galapagos-saarista...

"Jokin minussa oli muuttumassa peruuttamattomasti ja rytinällä tai murtautumassa ulos. Mikä se oli? En saanut siitä kiinni. Minua vain laulatti. This sex is on fire. Halusin takaisin mereen, jahtaamaan aaltoja niin kuin henkeni olisi niistä riippunut. Tunsin itseni niiden pyörityksessä samalla heikoksi ja vahvaksi,  heikoksi, koska ne heittelivät minua ja vahvaksi, koska en sitä pelännyt.
Surffasin kolmantena aamuna lisää. Vaikeudet jatkuivat. Sukeltelin edelleen päistikkaa mereen. Sain kiinni vaivaiset neljä aaltoa. Imin suolavettä keuhkoihin ihan kuin kahtena edellellisenäkin päivänä. Mutta minä surffasin. Lensin.
Ykkösvaihteella ei saa mitään."

Tammi, 20 12
Sivuja: 254
Kirjasta lisää: 100 maata -blogi, Aamuvirkku yksisarvinen
Kirjallinen maailmanvalloitus: Bolivia

The Limpopo Academy of Private Detection / Alexander McCall Smith

Olen Mma Ramotswen suuri ihailija, kaikki sarjan kirjat on tullut luettua. Pidän hirmuisesti Naisten etsivätoimiston leppoisasta ja lempeästä rikostenselvittelystä, se on piristävää vaihtelua muihin, verisempiin jännäreihin. Kun huomasin McCall Smithin  tuoreimman kirjan Amazonissa, pakkohan se oli tilata kevään kylmyyttä lämmittämään!

Tarina koostuu, kuten tavallista, useista pienemmistä tapauksista joita etsivätoimiston naiset selvittelevät Rooibosin juonnin lomassa. Tällä kertaa juuri avioitunut Mma Makutsi saa päänsärkyä pariskunnan alkaessa rakentaa unelmiensa kotia - urakoitsija kun tuntuu olevan melkoinen liero! Lisäksi naiset saavat yllättävän vieraan kun itse Clovis Anderson vierailee toimistolla.

Tällä kertaa kirjan mielenkiintoista antia minulle oli Mma Makutsin ja Phutin talonrakennus, jossa Phuti pääsee hiukan enemmän ääneen. Omista remppakokemuksistani tunnistin sen rakennuttajan, joka haluaa keskustella vain miehen kanssa ja sen hymyn, jonka kera "pikkurouvakin" saa osallistua. Lohdullista kaiketi että ilmiö on universaali, Suomesta Botswanaan löytyy naisia jotka kiristelevät hampaitaan moisen kohtelun edessä.

Pidän kovasti kannesta, juuri nyt se tuntuu kuin pieneltä annokselta kesää hehkuvine väreineen. Kirja on taattua McCall Smithiä, se on tunnelmaltaan ja tapahtumiltaan hyvinkin samanoloinen kuin sarjan aikaisemmat kirjat, uusia ja mullistavia lukukokemuksia etsivät kenties pettyvät tähän kirjaan. Minusta se oli kuin kuppi rooibosia, kenties samanlainen kuin edellinenkin kupponen mutta aina yhtä miellyttävä. Minulle Naisten etsivätoimisto nro 1 -sarja onkin ennen nippu hyvän mielen kirjoja, Mma Ramotswe tuntuu olevan suvaitsevaisuuden ja rauhallisemman elämäntavan suuri puolesta puhuja. Hän ei juokse kiireissään kellon kanssa eikä jojo-laihduta. Hänellä on perinteinen ruumiinrakenne. Hän ei yritä pönkittää egoaan hienolla autolla tai tavaroilla, pieni valkoinen pakettiauto palvelee oikein uskollisesti. Ja kun elämä tuntuu oikein stressaavalta, hän ottaa kupin teetä. Tai kaksi.

(Mma Ramotswe muistelee Clovis Andersonin kirjaa The Principles of Private Detection)"When had she first seen that book? Right at the beginning of her life as a private detective; and she had held  it in her hand and opened it at the title page with all the excitement that you feel when opening a new book and there are words on the page, ready for you, as if the author himself is standing in front of you, clearing his throat, ready to engage you in a conversation."

Little, Brown, 2012
Sivuja: 261
Ikkunat auki Eurooppaan: UK

Parempien ihmisten lapsi / Doris Lessing

Tämä on ehkä hassu tunnustus, mutta luen nyt toista kertaa Parempi ihmisten lasta. Ensimmäinen kerta taisi olla eräänä sateisena kesänä mummolassani, jolloin kaikki serkutkin olivat matkoilla ja kävin epätoivoisena läpi mummin ja ukin kirjahyllyä. Olin siinä iässä että samaistuin täysin Marthan tylsistymiseen, muut kirjan hienoudet taisivatkin sitten mennä vähän hukkaan minun kohdallani...

Martha kasvaa maaseudulla, sairaalloisen isän ja dramaattisuuteen taipuvaisen äidin parissa. Hän on älykäs nuori nainen, joka tuntuu haluavan haasteita, kaipaavan tasa-arvoa ja raikkaampia aatteita, jotka maaseudun pienistä piireistä kuitenkin puuttuvat. Juutalaisen ystävänsä Jossin kanssa Martha vaihtaa kuitenkin ajatuksia, Jossilta hän saa myös tarvitsemaansa apua lapsuudenkodin piiristä pakenemiseen, Joss nimittäin järjestää Marthalle työpaikan setänsä toimistossa, kaupungissa. Kaupungissa alkaa Marthan aikuistuminen, työpaikka, omia, itse valittuja ystäviä, seurustelua, aatteita...

Parempien ihmisten lapsi on Lessingin pääteoksen, viisiosaisen Children of Violence -sarjan, ensimmäinen osa, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1952. Kirjan alkuperäinen nimi on Martha Quest, jäinkin miettimään onko kyseessä kirjailijan sanaleikki, Martha kun etsii kirjassa itseään (quest = etsintä). Kirjan tapahtumapaikka ja -aika ovat mielenkiintoiset, kirja sijoittuu Afrikkaan, Rhodesiaan (nyk. Zimbabwe) aikaan juuri ennen toista maailmansotaa. Tietyt aatteet ja ajatukset ovat jo ilmassa, sen saa Marthakin kokea...

Parempien ihmisten lapsi mielenkiintoinen teos Marthan pyrkimyksistä löytää itsensä, se on kauniisti kirjoitettu ja vahva, silti se tuntuu jäävän kesken. Ainakin minusta tuntui siltä, että kirja loppuu juuri kun Martha on saavuttamassa jotain uutta, joka tosin tuntuu sekin tuhoon tuomitulta. Sarjassa seuraavina ovat kirjat Hyviin naimisiin, Myrskyn varjossa, Lumous haihtuu ja Muutoksen aika.

Kuinkahan paljon kirjassa on muuten Lessingiä itseään? Ainakin Wikipedian perusteella Dorisin elämänvaiheet vaikuttavat samankaltaisilta kuin Marthan...

"Tänä joulukautena 1938 tuntui kuin Kerho olisi ollut aina olemassa, kuin se tulisi olemaan ikuisesti olemassa; se oli kuin kaihon kultaisessa valossa kylpevä satu, jossa kaikki olivat nuoria, jossa mikään ei muutu. Pelikenttien takana olevat levolliset siniset kumipuut, golfkenttää reunustavat jakarandat, hibiscusaidat helakanpunaisine kukkineen muodostivat maagisen kehän, jonka sisäpuolella mitään ei voinut tapahtua, mikään ei uhannut, sillä sanattomasta sopimuksesta politiikasta ei keskusteltu, ja Eurooppa oli kaukana. Itse asiassa voisi sanoa, että tämä kerho oli syntynyt vastalauseeksi kaikelle sille, mitä Eurooppa edusti. "

Otava, 2007
Alkuteos: Martha Quest
Sivuja: 317
Kirjallinen maailmanvalloitus: Zimbabwe

Aya: elämää Yop Cityssä / Marguerite Abouet, Clément Oubrerie

 Tämän Aya-sarjakuvan löysin jälleen kotikirjastoni sarjishyllystä joka onkin osoittautunut melkoiseksi aarreaitaksi. Kirjaston väen esille nostamista kirjoista on muuten löytynyt monta hyvää lukukokemusta - siitä kiitos heille.

Aya on Norsunluurannikolla kasvaneen Marguerite Abouetin ensimmäinen sarjakuvakäsikirjoitus, joka löyhästi pohjautuu Abouetin omiin nuoruuskokemuksiin 1970-luvun Yopougonissa eli Yop Cityssä. Ayan Afrikka onkin vähän erilainen kuin mihin olen tottunut, se on modernimpi paikka joissa ihmisillä on samanlaisia ongelmia kuin meilläkin. Yop Cityssä ei ole sotilasjunttia, likaista vettä tai nälänhätää, sen sankarit ovat nuoria tyttöjä, joiden haaveissa on opiskelu tai kivojen poikien deittailu. Ihan tavallista arkea siis.

Kirjan pääosassa on Aya ja hänen ystävänsä Bintou ja Adjoua. Aya haaveilee opiskeluista, Bintou ja Adjoua taas enemmänkin kivoista pojista. Kirjan tunnelma on mukavalla tavalla arkinen ja leppoisa, pidin myös kuvittaja Oubrerien mukavan ilmavasta kynän jäljestä, jonka otteessa tapahtumapaikat ja henkilöt heräävät eloon. Huomasin hymyileväni varsinkin muutamille Moussan ruuduille, rikkaan perheen hemmoteltu vesa perheineen oli minusta yksi kirjan hauskimpia tapauksia, päähenkilöinä toimivaa tyttökolmikkoa lukuunottamatta tietenkin.

Aya oli miellyttävä kurkistus Afrikkaan. Se ei kenties pääse vuoden parhaan sarjakuvan listalleni mutta on silti oikein mukava lukukokemus, mielelläni tutustuisin sarjan muihinkin osiin. Ranskaksi Ayaa onkin julkaistu jo kuuden kirjan verran, lisäksi sarjakuvasta on tekeillä täyspitkä animaatio. Jään siis odottelemaan jatkoa.

Arktinen banaani, 2010
Sivuja: 112
Alkuteos: Aya de Yopougon. 1
Kirjasta lisää: Lurun luvut, Booking it some more, Sallan lukupäiväkirja, Marguerite Abouet Kepa haastattelussa

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Kigalin kakkukauppa kuulostaa ihanalta. Ajattelin sen tavoittelevan Mma Ramotswe -sarjan lämmintä leppoisuutta, jossa rikosten ratkaisun välissä on aina aikaa juoda kuppi tai kaksi rooibosta - juuri sitä mitä helmikuun lumen ja pakkasen keskellä kaipaan. Läheltä liippasi. Kigalin kakkukauppa kyllä tavoittelee samanlaista tunnelmaa, mutta se on Naisten etsivätoimisto nro 1:een verrattuna vakavampi ja saarnaavampi.

Kirjan päähenkilönä on kakkutaituri-Angel, jonka syötävät taideteokset puhututtavat ympäri Kigalia. Angel ja hänen miehensä Pius ovat menettäneet molemmat lapsensa ja kasvattavat nyt viittä lastenlastaan. Kakuntilaajat käyvät Angelin luona selaamassa kakkukansiota, juomassa mausteista teetä - ja kertovat siinä sivussa omat tarinansa.

Gaile Parkin on syntynyt Sambiassa ja asunut elämänsä aikana useissa eri Afrikan maissa, mm. Ruandassa. Hän on ammatiltaan konsultti, joka on erikoistunut koulutus-, tasa-arvo- ja HIV/AIDS-kysymyksiin.  Tämä näkyykin kirjassa vahvasti, köyhyys, sota ja HIV ovat arkipäivää Angelin piireissä. Näitä vaikeita kysymyksiä ilman suurta draamaa, ikään kuin kirjailija haluaisi korostaa ihmisen sopeutumiskykyä vaikeissakin olosuhteissa. Elämä aina jatkuu, kaikesta huolimatta.

Vaikeat olot ja surulliset tarinat koskettivat ja jälleen kerran mieleeni hiipi kiitollisuus siitä, että olen tullut syntyneeksi tänne lumen ja pakkasen keskelle, enkä vaikkapa raa'an sisällissodan repimään maahan. Kirjassa Ruanda on jo toipumisen tiellä, hutuista ja tutseista ei enää puhuta, nyt kaikki ovat vain ruandalaisia. Oikeastaan minua kiinnostaisi lukea siitä miten hirmuteoista päästiin näinkin rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, mahtaakohan siitä löytyä kirjaa? Ja noin ihmisluonnon kannalta, kuinka annetaan anteeksi perheenjäsenten murha ja jatketaan elämää eteenpäin? Onneksi minun ei tarvitse miettiä tätä...

"Angel tunsi, että yksi sammakoista yritti räpiköidä vatsasta ylös suuhun estääkseen häntä puhumasta. Hän nielaisi kuuluvasti, veti syvään henkeä ja antoi sitten sanojen virrata yhtenä hyökynä ulos suustaan, koska hänellä oli kiire lausua ne ääneen. - Tyttäreni oli sairas. Hän kuuli olevansa positiivinen, kun sai tietää vauvansa sairastavan. Hänen avioliittonsa päättyi, koska aids tuli hänen taloonsa."

Tammi, 2009
Alkuteos: Baking cakes in Kigali
Sivuja: 278
Kirjallinen maailmanvalloitus: Ruanda
Kirjasta lisää: Uppoa hetkeen

Likainen enkeli / Henning Mankell

Eletään vuoden 1903 loppua. Pian 18 vuotta täyttävän Hannan isä on kuollut ja jättänyt nelilapsisen maanviljelijäperheen tukalaan tilanteeseen. Äiti tekee se, mikä on pakko, lähettää Hannan, melkein aikuisen, pois kotoa kaupunkiin etsimään sukulaisia ja toimeentuloa. Kun sukulaisperhettä ei löydy, ajautuu Hanna kokiksi Australiaan matkaavalle aluksella ja hän jättää kotimaansa taakseen iäksi.

Minä tunnen parhaiten Henning Mankellin Wallander-kirjoistaan, jotka ovat tarjonneet monta hyvää ja hyytävää hetkeä. Likainen enkeli edustaa kuitenkin Mankellin kaunokirjallisempaa tuotantoa, tällä kertaa innoituksen on Mosambikin pääkaupungin arkistoista löytynyt merkintä ruotsalaisnaisesta, joka 1900-luvun alussa omisti kaupungin suurimman ilotalon. Nainen pääsi mukaan kirjanpitoon, koska oli merkittävä veronmaksaja. Muutaman vuoden kuluttua hänen jälkensä ovat kuitenkin kadonneet. Tämä on kieltämättä kirjailijan uteliaisuutta kutkuttava asetelma!

Mankell ottaa kirjallaan vahvasti kantaa rotusortoon. 1900-luvun alussa Mosambik oli Portugalin siirtokunta jossa alkuperäisväestön kohtelu oli huonoa. Myös Hanna huomaa kirjassa yllättäen nousseensa köyhästä maatilan tytöstä naiseksi, joka jo ihonvärinsä puolesta nousee toisten yläpuolelle. Mankell päästää lukijan Hannan ajatuksiin ja tekstistä huokuukin Hannan yksinäisyys vieraalla maalla, outojen tapojen ja ihmisten keskellä, bordellien ja uskomusten maailmaan.

Minusta Mankell on mahtava kirjailija, nautin kovasti  hänen dekkareistaan, masentuneesta Walladerista ja hyytävistä rikoksista keskellä kansankodin maisemaa. Silti lukuromaanitkin näyttävät soljuvan hienosti hänen kynästään. Mankell asuu nykyisin osan vuodestaan Mosambikissa ja käsitteleekin monissa kirjoistaan Afrikkaa ja sen ongelmia. Hän tietää ja ennenkaikkea välittää kovasti siitä, mistä kirjoittaa ja se välittyy lukijallekin.

"Verta vuotava nainen on kaikkein elävintä mitä voin kuvitella. Veri joka vuotaa ruumiistamme on osoitus siitä että elämme mutta myös siitä että kuolemme. Ymmärsin mitä oli tapahtunut, vaikken tiennytkään kuka olit tai mistä olit tullut. Oikeastaan sinun pitäisi tanssia minulle. Sillä tavoin me omassa kylässäni ja suvussani tutustumme muukalaisiin. Kun näemme heidän tanssivan, me saamme tietää keitä he ovat."

Sivuja: 511
Kirjasta lisää: HS.fi
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Mosambik

The Secret Lives of Baba's Segi's Wives / Lola Shoneyin

Matkalle pitää aina valmistautua huolellisesti. Silloin on, varsinkin lennettäessä, usein reilusti aikaa lukea, joten lukeminen ei saa ainakaan heti alkumetreillä loppua kesken - kuinka sitä muuten selvitään kotimatkasta?! Tällä kertaa matkalle valikoitui kolme opusta, joista ensimmäinen on Lola Shoneyinin The Secret Lives of Baba Segi's wives.

Ihan ensimmäiseksi yksi ärsytys: kansitekstit. Monesti en edes huomaa niitä, mutta tällä kertaa kiinnitin niihin huomiota ja jostain syystä ne häiritsivät. Tekstit (esim. etukansi: "Four women, one husband and a devastating secret") ovat sinällään paikkaansa pitäviä, mutta jotenkin minusta tuntui että niiden sävy oli väärä, sopivampi johonkin jännitystarinaan kuin tähän kirjaan. Kauniista kannestaan huolimatta The Secret Lives ei toki ole mikään aikuisten satukirja, vaimojen tarinat ovat melko rankkoja, tavalla tai toisella elämä on murjonut jokaista. Silti pohjimmiltaan kirjan sanoma tuntuu olevan positiivinen, paha saa palkkansa ja totuus vapauttaa. Sitä rataa.

Baba Segi on varakas mies, joka on äskettäin hankkinut neljännen vaimon. Lapsia edellisistä liitoista on jo seitsemän. Iya Segi, ensimmäinen vaimo, hallitsee kotia rautaisella kädellä eikä ilahdu uuden vaimon, koulutetun Bolanlen, saapumisesta. Toinen vaimo, Iya Tope, tuntuu pelkäävän kaikkia. Ja kolmas, Iya Femi, nauttii vauraudesta eikä ole valmis jakamaan sitä uuden tulokkaan kanssa. Asiat kärjistyvät kun Bolanle ei tulekaan raskaaksi ja Baba Segi haluaa selvittää ongelman juurta jaksain...

En oikein tiedä millä termillä kuvailisin The Secret Livesiä. Siinä on ihmissuhdekuvausta ja pientä jännitystäkin, mutta myös lämpöä ja huumoria. Se kuvaa maan kulttuuria ja sen murrosta. Olkoon minkä nimilapun alla hyvänsä, pidin tästä kirjasta kuitenkin. Se tuntui tarjoavan joka luvussa jotakin uutta ja kutitteli juuri lomamatkalle sopivasti aivonystyröitä. Huolimatta aiheistaan se oli silti yllättävän kevyt ja hauska.

Henkilöhahmoista Bolanle luonnollisesti nousee eniten esille, mutta pikkuhiljaa kirja myös esittelee nuo toiset, ns. ikävämmät vaimot, syvemmin ja antaa syitä sille miksi ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. Ja sitten sitä huomaa, vähän niinkuin varkain, pikkuisen säälivänsä niitä toisiakin... Pidän tämän tyyppisistä kirjoista, joissa kertojia on useita ja tarinaa voi seurata vaihtuvista näkökulmista. Niinhän se elämä usein oikeastikin menee, ei ole vain yhtä tarinaa vaan on useita tulkintoja siitä.

(Iya Tope muistelee Bolanlen tuloa taloon.)
"They say the elder who soils the floor with shit immediately forgets; but the stench remains in the memory of the person who has to scrape it up. Some people are born to shit and some, like Bolanle and me, are born to scrape.
Bolanle should have known how much her arrival would upset our household. I remember the very day she set her foot in this house because it was our sharing night - the night Iya Segi distributed week's provisions. That evening our mother-of-the-home was quiet. The stone in her throat moved up and down like beads on a dancer´s hip. Iya Femi's head was hot. She wanted the blood of this new wife who had taked her place as the newest, youngest, freshest wife."

Kirjasta lisää: Lola Shoneyinin blogi, A few more pages ja Caribousmom.
Kirjallinen maailmanvalloitus: Nigeria

Pitkä matka paratiisiin / Leah Chishugi

Myönnetään heti alkuun, että tässä on jälleen kerran yksi "selviytymiskirja". Ne ovat minun mielessäni vähän erilaisia kuin monet muut lukemani, juonen peruskaari on aina enemmän tai vähemmän sama, päähenkilölle tapahtuu jotakin kamalaa, Leah Chishugin tapauksessa Ruandan verilöyly. Muistan Ruandan tapahtumien uutisoinnin hyvin etäisesti, olin tuolloin lukiolainen, jota kiinnostivat vanhojen tanssit enemmän kuin kaukaisen Afrikan maan tapahtumat. Vasta nähtyäni Hotelli Ruandan (loistava elokuva muuten) oikeastaan ymmärsin minkälaisesta tuhosta olikaan ollut kyse.

Pitkä matka paratiisiin järkyttää, se on varmasti tarkoituskin. Raakuus ja viha tuntuvat olevan käsittämättömissä mittakaavoissa ja jäinkin miettimään, ihmettelemään sitä, mistä kaikki tämä oikein kumpuaa. Mikä saa ihmisen vihaamaan toisia, ihan tuiki tuntemattomiakin, noin paljon? Sinänsä Ruandan tapahtumissa ei ole mitään uutta, samanlaista vihaa on valitettavasti todistettu kautta ihmiskunnan historian. Siksi on myös hyvä että asiasta kirjoitetaan kirjoja, uhritkin saavat äänen.

Leah oli väkivaltaisuuksien sattuessa nuori äiti, joka oli elänyt suojattua ja onnellista elämää. Hän oli  keskittynyt perheeseensä ja mallin töihin, elänyt onnellisessa kuplassa huomaamatta sitä kuinka hutujen vihaa tutseja vastaan lietsottiin. Leah onnistuu piileskelemään tappajilta ja yrittää paeta lapsineen Ruandasta. Vastaan tulee käsittämättömiä kauhuja ja väkivaltaa, mutta moni myös auttaa. Mikään paikka ei tunnu enää turvalliselta, missään ei enää ole kotia. Pakomatkan aikana syntyy uusi Leah, sitkeä selviytyjä.

"Koitti 6. huhtikuuta 1994 eikä päivässä ollut mitään erikoista. Se alkoi kuten kaikki muutkin päivät. Se oli kakunguzi - eräänlaiset jäähyväiset Ruandalle - mutta sitähän me emme auringon noustessa taivaalle. Sää oli kaunis ja ihmiset liikkuivat vapaasti. He nauroivat ja juttelivat keskenään. Sinä päivänä ei edes ollut yhtä paljon tiesulkuja kuin tavallisesti. Olin onnellinen, huoleton seitsemäntoistavuotias, jonka pää oli täynnä joutavia ajatuksia."

"Meitä oli kuusitoista. Ryömimme hitaasti kohti päätietä ja sitten piilouduimme helluntaiseurakunnan kirkkoon, joka oli täynnä ruumiita. Se oli sietämätöntä, mutta maalaisjärjellä ajateltuna paikka, jossa oli juuri tapettu ihmisiä, oli meille kaikkein turvallisin. Interahamwe ei todennäköisesti heti palaisi sinne. Tavallaan kuolleet suojelivat eläviä.
Ja tällä tavalla me vietimme pakomme ensimmäiset päivät: piileskellen keskellä mätäneviä ruumiita, joiden kasvot olivat yhä tuskan vääristämät. Yrittäessämme nukkua olin varma, että kuulin korvissani heidän tuskaisten sielujensa valituksen."

Asiasta lisää: Leah Chishugin haastattelu Me Naiset -lehdessä, Ylioppilaslehdessä ja Helmen lukupiirissä

Kirjallinen maailmanvalloitus: Ruanda

The Saturday Big Tent Wedding Party / Alexander McCall Smith

Olen ollut jo pitkään McCall Smithin Naisten etsivätoimisto nr 1-sarjan ystävä. Ystävyys alkoi vähän satunnaisesti, törmäsin kirjastossa pieneen, kevyen oloiseen keltaiseen kirjaan ja sattumalta lukukassissa oli juuri pienen, nopealukuisen tapauksen mentävä aukko. Nimikin uteloitti. Siitä se sitten lähti, ihan odottamatta rakastuin Mma Ramotsween, Botswanaan, Mma Makutsiin, J.L.B Matekoniin...

Tässä sarjassa minua miellyttää sen arkisuus. Vaikka etsivämme toki ovat kokeneet oman osansa ikävistä asioista, pohjalla säilyy aina tietty positiivisuus. Elämä voittaa. Tutkittavissa jutuissa on pieniä ja suuria, mutta väkivaltaa ei silti varsinaisesti esiinny kirjoissa muutoin kuin sivulauseissa. Skandaaleja ei pahemmin ole, enemminkin pienten ihmisten isoja asioita. Kadonneiden omaisten löytämistä, sulhaskandidaattien laadun selvittelyä, tai niinkuin tässä kirjassa, karjan vahingoittajan selvittelyä. Mukavaa, kun saa joskus lukea positiivista ja kiireetöntä kirjaa, se luo hyvää vastapainoa.

Pidän kovasti kirjan henkilöistä, rauhallisesta ja harkitesevaisesta, perinteisen ruumiinrakenteen omaavasta Mma Ramotswesta ja kunnianhimoisesta Mma Makutsista, joka on saanut sihteerikoulun loppukokeesta 97 % vastauksista oikein. The Saturday Big Tent Wedding Party asettuukin aikaan, jolloin Phuti ja Mma Makutsi järjestelevät häitään, Mma Makutsi miettii elämänsä muuttumista avioitumisen jälkeen ja etsii hääkenkiä. Päänvaivaa aiheuttaa myös autokorjaamon apupoika, Charlie, joka on hylännyt raskaana olevan tyttöystävänsä. Mma Ramotswe taas kaipaa kovasti pientä, valkoista autoaan, joka vaikuttaisi kummittelevan...

 (J.L.B Matekoni mietiskelee naisia ja autoja.) 

"Women knew many things, he felt, and there was little, if anything, that he could tell Mma Ramotswe about the world; except when it came to machines. Then, in his view, women seemed less interested; they wanted machines to work, but they fif not necessarily want to understand why they worked or, more importantly, why they went wrong. Love was usually quite enough to stop people going wrong, but would not always work with machinery.One of his clients had just demonstrated that. She has brought in her car, which was behaving erratically. - I love it, she said. - I am kind to it. And now it has decided to turn against me. What have I done, MR. J.L.B Matekoni,  to deserve this?
- It is not love, he had said. - It is oil."