Ei kahta ilman kolmatta. Epäröin Veronica Rothin Outolinnun kohdalla sarjan parissa jatkamista mutta sorruin kuitenkin lukemaan trilogian toisenkin osan ja kun kirja veti ensimmäistä paremmin, piti saada luettavaksi myös päätösosa, Allegiant.Kuvaan Allegiantin juonta tässä vain lyhyesti jottei kukaan trilogian lukemista harkitseva spoilaantuisi. Tarina alkaa jälleen kerran melko tarkkaan edellisen kirjan päätöshetkistä. Trisin ja Tobiasin maailman järjestys on muuttunut muttei välttämättä parempaan suuntaan, oman ison mysteerinsä muodostaa myös ulkopuolinen maailma. Tekeekö tiukka kuri ja järjestys sittenkin maailmasta turvallisemman paikan vai vain ankaramman?
Allegiant poikkeaa hieman sarjan kahdesta aiemmasta osasta sikäli että kirjan kertojina toimivat Trisin lisäksi myös Tobias. Ratkaisu on sinällään toimiva, lisäten hieman syvyyttä parin suhteeseen. Risuja kuitenkin antaisin siitä, että kummankin kyyhkyläisen kertojanääni on hyvin samanlainen. Lukujen alussa toki kerrotaan kertojan nimi mutta ainakin pidempien lukujen keskellä jouduin hetkittäin muistelemaan kuka tällä kertaa olikaan äänessä.
Kirjan teemat ovat sinällään kauniita ja koskettavia, Roth tuntuu sanovan ettei ihmisten luokittelu johda kuin ennakkoluuloihin ja vihaan. Rohkeutta, rakkautta ja ystävyyttä liputetaan niinkuin oikein onkin. Vähän yllättyneenä haluan kehua kirjan tyylikästä loppua, se mielestäni toimi hienosti.
Sarjassa on ilmestynyt myös lyhytromaani Four: The Transfer: A Divergent Story, joka vie lukijansa aikaan ennen trilogian alkua, keskittyen Tobiaksen vaiheisiin.
Since I was young, I have always known this: Life damages us, every one. We can't escape that damage.HarperCollins, 2013
But now, I am also learning this: We can be mended. We mend each other.
Sivuja: 526
