Brooklyn / Colm Tóibín

Colm Tóibínin Brooklyn on keikkunut pitäisi-ehkä-lukea -listallani jo tovin mutta ennen viimeisintä Audiblen alennusmyyntiä en ollut saanut aikaiseksi tarttua kirjaan. Brooklynissä minua kiehtoi 1950-luvun New York ja maahanmuuton kiinnostavat kokemukset, joita jäin innokkaasti odottamaan.

Brooklynin pääosassa on nuori irlantilaistyttö Eilis Lacey, joka saa mahdollisuuden matkata New Yorkiin etsimään parempaa toimeentuloa. Eilisillä on tukijanaan mm. Brooklynissä seurakuntaansa hoitava pappi ja hänen asuntolansa ja työpaikkansa naiset.

Valitan hieman latteaa juonikuvausta mutta en hyvällä omallatunnolla saanut Brooklynistä sen parempaakaan irti. Olen kenties pilannut itseni lukemalla liikaa jännäreitä ja draamaa mutta rehellisesti sanottuna kuuntelin Brooklyniä lähes puoliväliin odottaen että jotain tapahtuisi. Jopa Eilisin saapuminen uuteen kotimaahan - kokemus joka varmasti on suuri ja tunnerikas - oli lattea ja hiukan tylsähkö. En tarkoita että kirjassa olisi tarpeen olla suuria tragedioita kiinnostaakseen minua, olen lukenut monia ns. arkisista asioista kertovia teoksia jotka ovat kuitenkin onnistuneet pitämään mielenkiintoani yllä, mm. Anne Tyler hallitsee tämän tyylilajin upeasti.

Sama värittömyys vaivaa koko Eilisin hahmoa, joka harmistuksekseni on kovin väritön ja tahdoton - lähes koko kirjan ajan Eilis vain ajelehtii tapahtumasta toiseen ja tämä tuntuu ristiriitaiselta koska kyseessä on nuori nainen joka on uskaltanut matkustaa toiselle puolelle maailmaa aivan yksin. Seuraavaksi haluan ehdottomasti jotain vauhdikkaampaa!

Penguin Books Limited, 2014
Kesto: 8h 36min
Lukija: Niamh Cusack

Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laakkonen

Pidän kovasti valokuvauksesta mutta rehellisesti sanottuna, välillä tuntuu että voisin olla luovempikin kuvieni kanssa - esimerkiksi Instagram-tilini puhuu karua kieltä. Minulla on selkeästi omat suosikkikuvausaiheeni, rajaukseni ja tapani asetella. Ja ne toistuvat kuvasta toiseen. Mieleni teki yrittää omien rajojeni rikkomista - kenties Lauri Laukkasen Camp Creative auttaisi?

Lauri Laukkanen on ammattikuvaaja ja -ohjaaja joka on ksi maailman nuorimmista kansainvälisesti työskentelevistä valokuvaajista, muun työnsä ohella hän kiertää maailmaa opettaen luovuutta, yrittäjyyttä ja valokuvausta ja näiden luentojen kautta syntyi myös Camp Creative -kirjasta. Camp Creativen tarkoituksena tuntuu olevan arjen rutiineihin kadonneen luovuuden herättely mm. erilaisten harjoitusten kautta joita kirjassa riittää ilahduttavasti. Nimestään huolimatta kirja ei keskity pelkästään valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn, vaan alkaa luovuuden käsitteen pohdiskelulla. Erityisesti nautin harjoitusten tekemisestä, ne olivat eittämättä kirjan hauskin osuus, joskin yritykseni lähteä kuukauden mittaiseen luovaan kuvaushaasteeseen kompastui klassisesti syysflunssaan. Kaiketi myös oikea viretila on tärkeä luovuuden kannalta...

Camp Creative on kaunis - kirjoittajansa vaikuttavilla valokuvilla - kuvitettu teos josta huokuu aito into aihetta kohtaan. Mukavinta kaikesta, tuo into myös tarttuu sivuilta lukijaan ja mieli tekee päästä itsekin leikittelemään ideoilla ja ajatuksilla. Kirjan ohjeet tuntuvat selkeiltä ja toimivilta, joskaan Photoshopin käyttö ei ole minulle kovinkaan tuttua, oma valokuvaustaustani kun koostuu lähinnä "kivoista räpsyistä" joita ei kovin raskaalla kädellä ole editoitu. Kirja kuitenkin innosti ja huomaankin nyt hakevani kuvaideoita hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Matka on pitkä mutta ensimmäinen askel on otettu. Suosittelen!

Docendo, 2015
Sivuja: 171
Saatu arvostelukappaleena.

Neverwhere / Neil Gaiman

Enpä ole aiemmin Neil Gaimanin teoksiin tutustunut mutta jostain, kenties kirjabloggarikollegoilta, on mieleen iskostunut sellainen ajatus että hänen kirjoihinsa ehkä kannattaisi tutustua. Ja sitten Neil Gaimanin Neverwhere oli Audiblessa tarjouksessa kahdella punnalla ja yksi asia johti toiseen ja pian kuuntelin aamuhämärissä mitä riemastuttavinta ja samalla vähän karseaakin seikkailua Lontoon alamaailmassa. Ja kun sanon alamaailmassa, tarkoitan sitä nyt kirjaimellisesti.

Olipa kerran tyttö nimeltä Door, kaksi palkkamurhaajaa ja herra nimeltä Carabasin markiisi. Oli myös Lontoon Cityssä meklarina työskentelevä Richard Mayhew, jolla on asunto ja tyttöystävä - pomottava mutta kaunis - ja elämä melko kohdallaan pientä työstressiä ja sitä jo mainitsemaani pomottelua lukuunottamtta. Ja sitten eräänä katastrofaalisena päivänä Richardin ja Doorin polut kohtaavat eikä mikään ole enää ennallaan.

Kuunneltuani ensimmäiset tunnit Neverwhereä, olin aivan myyty. En oikeastaan ymmärtänyt kovinkaan paljoa siitä mitä ihmettä kirjassa tapahtui mutta olipa se mitä tahansa, minä pidin siitä. Tästä syystä oli helppo samaistua Richardin osaan, olimme molemmat yhtä hämmentyneitä maailmasta johon olimme yht'äkkiä tempautuneet. Gaimanin mielikuvitus on riemastuttavan kieroa, koko kirja tuntuu melkein kuin modernimmalta versiolta Liisasta Ihmemaassa, tosin synkältä ja rajulta sellaiselta. Myös kirjan henkilökaarti on mainio, Carabasin markiisista olisin voinut lukea vaikka kokonaisen kirjankin eivätkä herrat Croup ja Vandermar (salamurhaajat!) jääneet hänestä paljoakaan jälkeen. Kuinka riemastuttavan kamalia pahiksia! Pakko lukea lisää Gaimania....

Kirja on ilmestynyt suomennettuna vuonna 2000 nimellä Neverwhere - maanalainen Lontoo.

Headline Digital, 2012
Kesto: 12h 32min
Lukija: Neil Gaiman

Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm

Sinun edestäsi vuodatettu oli yksi niistä melko satunnaisista kirjakohtaamisista joita lukuhaasteet luovat. Kirjan vuoden lukuhaasteeesssa nimittäin tuli lukea teos kirjailijalta jolla on samat nimikirjaimet kuin allekirjoittaneella mikä osoittautui yllättävän haastavaksi vaikka mielestäni kirjainyhdistelmäni onkin ihan tavallinen. Muutaman Helmet-haun jälkeen löysin Tuomas Nyholmin teoksen Sinun edestäsi vuodatettu joka oli peräti dekkari - kuulostaa mainiolta!

Osoittautui että yhteisistä nimikirjaimista huolimatta emme Nyholmin kanssa oikein onnistuneet löytämään yhteistä säveltä. Halusin - epäilemättä juuri nimikirjainten takia! - kovasti pitää tästä kirjasta mutta päädyin kuitenkin enimmäkseen muljauttelemaan silmiäni. Veikkaan että vika oli minussa mutta ... hajoilin infodumppeihin joissa toisilleen ventovieraat henkilöt päätyvät kertomaan toisilleen mm. vanhempiensa mielisairauksista - miksi? Tai kovin kliseisiestä hämäräperäisestä mustaa viittaan pukeutuneesta hahmosta? (Hei, ollaan nykypäivän Torontossa, eikö viitta herätä turhaa huomioita jos halutaan olla huomaamattomia.)

Sinun edestäsi vuodatettu ei ehkä ollut ihan minun juttuni mutta muutamia selkeitä meriittejä kirjassa kuitenkin on. Nyholmin luoma maailma henkilöineen on mukavan värikäs ja kummallinen (itseasiassa, mietin aluksi olisiko kyseessä spefi-dekkari sillä siihenkin tuntui olevan mukavasti ainesta). Pidän myös kirjailijan ennalta-arvaamattomuudesta - näihin henkilöihin ei kannata kiintyä sillä melkein kuka tahansa voi päästä hengestään ja hyvikset eivät todellakaan aina selviä helpolla.

Mutta toisaalta henkilöitä oli minun makuuni ehkä turhankin paljon ja kirjassa esiintyi myös kirjallisista inhokeista: loppuratkaisu jossa lukijalle kerrotaan juonen taustat, mitä ja miksi näin tapahtui. Minusta "johtolankojen" seuraaminen ja päättely on dekkareissa mitä herkullisinta ja on harmittavaa, jollei kirjaa ole pystytty rakentamaan siten että lukijakin voisi olla päättelyketjussa aidosti mukana.

Teos, 2010
Sivuja: 333
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja kirjailijalta jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla

Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen

Helsingin kirjamessuilla sain ilon osallistua Bloggaribrunssille jossa oli joukko esikoiskirjailijoita kertomassa teoksistaan. Tarinoinnin aloitti Simo Hiltunen jonka kirjasta Lampaan vaatteissa kiinnostuin heti, siitäkin huolimatta että kirjailija korosti ettei kyseessä ole rikosromaani. (Sellaisethan meikäläiselle nimittäin maistuvat oikein hyvin!) Kirjan aihe - perhesurmat - on hyytävä enkä varmasti ole ainoa joka on näitä surullisia uutisia lukiessaan miettinyt miksi näin tapahtui.

Lauri Aleksis Kivi (kiinnostaisi muuten ihan hirveästi tietää mikä on tarina tämän päähenkilön nimen taustalla!) on kaiken nähnyt rikostoimittaja joka saa raporoitavakseen jälleen yhden surullisen tapauksen, poliisin tekemän perhesurman. Työnsä puolesta hän alkaa tutkia aiemmin tapahtuneita perhemurhia ja sukeltaa syvälle synkkiin vesiin. Omaan pimeyteensä ja jonkun muunkin.

Lampaan vaatteissa on erinomainen romaani. Se on synkkä ja hyytävä mutta aiheen huomioon ottaen, en odottaisikaan yhtään vähempää. Se tarjoaa dekkarin ystäville jännittäviä käänteitä mutta pureskeltavaa riittää myös muillekin kuin jännitystä kaipaaville. Minut kirja sai miettimään isien syntejä ja perheväkivallan tuhoavaa vaikutusta. Tuntui siltä että Lampaan vaatteissa on myös tärkeä kirja.

Herkille siis tiedoksi että Lampaan vaatteissa on rankka kirja ja sen aiheet saattavat järkyttää. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja elävää, juoni kulkee ja koukuttaa. Suosittelen lukemaan ja toivon, että Simo Hiltunen kirjoittaa pian lisää.

- Eihän se teille mitään?
- Se on lammas.
- Pahimmat saattavat piileskellä niiden vaatteissa. Usko, kun minä sanon. Minä tiedän paremmin kuin haluaisin. Niillä keittää yli, koska ne ovat keränneet koko elämänsä painetta ja sitten kaikki puristuu yhteen pieneen kattilaan. Että nyt riitti. Siinä voi tulla rumaa jälkeä. Sellaisten pitäisi päästellä: sanoa pomolle vittu, isälle hinttapuli ja puheenjohtajalle suorat sanat. Vaimollekin voi joskus rähjätä ja lapsille äyskähdellä. Ei roiskuisi niin pahasti yli ja pahimmallaan veri.

WSOY, 2015
Sivuja: 419
Saatu arvostelukappaleena.

Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola

Kiina ja sen historia kiinnostavat ja innostuin siksi kovasti myös eräästä tämän kirjasyksyn uutuuksista, nimittäin Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit. Suomalaisen kirjoittama kirja Kiinasta, lähtökohta joka on minusta jo todella kiinnostava!

Lohikäärmeen värit on sukupolvitarina joka liikkuu sujuvasti niin Kiinan maaseudulla kuin suurkaupungin hälyssäkin, kotimaamme hiljaisuudesta puhumattakaan. Maon Kiinaan karuihin oloihin ja köyhyyteen syntynyt Xialong kulkee pitkän tien aina Suomeen saakka mutta jotain tapahtuu ja vauva, pikkuinen Kimi, jää isineen jälkeen äidin kadotessa. Vuosia myöhemmin Kimi palaa Kiinaan toivoen selvittävänsä vihdoinkin äitinsä arvoituksen.

Lohikäärmeen värit on uskottava ja hyvin kirjoitettu kuvaus sekä Kiinan lähihistoriasta ja naisten asemasta siellä mutta myös se on myös koskettava kuvaus onnen ja paremman elämän tavoittelusta. Kirja liikkuu sujuvasti sekä Xialongin että Kimin tarinoita seuraten, joskin kahdesta kertojasta Xialong on ehdottomasti kiinnostavampi kuin hiukan tylsäksi jäävä Kim. Myös kahden kulttuurin yhteentörmäys on mielenkiintoista luettavaa. Lisäplussa on annettava Fitzgeraldin Kultahattu-viitteistä joista innostuin kovasti.

"Wu Jian, kuuletko minua? Rakkaus ei lämmitä talvella, rakkaus ei karkota nälkää, rakkaus ei kouluta lasta, rakkaus ei paranna lapsen sairauksia, rakkaus ei pidä meistä huolta kun olemme vanhoja.
Wu Jian, mitä sellaisella rakkaudella tekee?
Ei yhtään mitään."

Otava, 2015
Sivuja: 459

Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom

Olen säästellyt C.J.Sansomin Shardlake-sarjan viimeisiä kirjoja sillä sarja on mielestäni mainio varsinkin äänikirjana mutta olen rivien väleistä ymmärtänyt etteivät kyttyräselkäisen asianajajan seikkailut jatkuisi kovinkaan pitkään. Heartstone sijoittuu jo aikaan jossa kuningas Henrik VIII on edennyt jo viimeiseen vaimoonsa, Catherine Parriin. Toivoa toki sopii Sansom jatkaisi päähenkilönsä seikkailuja myös kuninkaan kuoleman jälkeisiin vuosiin joiden sekasorto saattaisi tarjota kiinnostavan taustan juonenkäänteille, ainakin näin Tudor-höperön mielestä. Mutta se jää nähtäväksi...

On kesä 1545 ja Englannin rannikolla odotetaan Ranskan hyökkäystä pelokkaina. Kuningatar Catherine Parr pyytää Matthewta tutkimaan huhuja joiden mukaan orvoksi jäänyttä Hugh Curteysiä kohtaan on tehty vääryyttä. Työtehtävä vie Matthewn vaarallisen lähelle aluetta jonne ranskalaisten oletetaan hyökkäävän mutta mies ottaa tehtävän sillä hän saa samalla mahdollisuuden selvittää hullujen huoneeseen suljetun salaperäisen Ellenin taustoja.

Kirja alkaa lupaavasti, on sopivan kiharaisia juonia, pikkuisen uhkaavaa tunnelmaakin, historiallisia faktoja - mutta jokin tökkii. Kenties se, kuinka innokkaasti Shardlake rynnistää tutkimaan menneisyyden tapauksia joita kukaan - oletetut uhrit mukaanluettuna - ei halua hänen tutkivan. Myös kirjan iso yllätys hiukan lässähti kun tarkkakorvainen dekkarin ystävä onnistui alkumetreillä kehittämään teorian joka lopulta osoittautui todeksi. Kirjassa oli pientä hyytymisen tuntua muutenkin, tuntui siltä kuin kirjailijakin olisi halunnut Heartstonen olevan sarjan päättävä osa, sillä jopa Matthew ja Barackkin tuntuivat olevan jokseenkin kyllästyneitä nykymenoon. Goodreads kuitenkin tiesi sarjassa ilmestyneen jo kuudennenkin kirjan joka taatusti tulee luettua.

Kokonaisuutena kirja ei siis ollut samanlainen huippukokemus kuin aiemmat Shardlaket, mutta yhtä kaikki kohtuullisen toimiva kokonaisuus joka viihdytti 23 tunnin ajan tehokkaasti.

Pan McMillan, 2014
Kesto 22h 42min
Lukijana Steven Crossley

Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara

Olen viihtynyt pitkään Taavi Soininvaaran Arto Ratamo -sarjan mukana. Ratamo on sen sortin miehiä joita ei pysäytä käsikraanattikaan ja tuore tyttöystävä, toimittaja Essi Kokko, on jokseenkin samaa sorttia ja kaksikon menoa on  mukavan vauhdikasta seurattavaa. (Tosin, en ole ihan varma aina Essin puujalkavitsejä muistuttavista lausahduksista, mutta tuovathan ne ainakin huumoria tekstiin...)

Tällä kertaa Soininvaara on varsin ajankohtaisissa tunnelmissa kun kotimaahan palaa Syyrian sodassa ansioitunut soturi jota epäillään Isis-kytköksistä. Essin metsästäessä suurta kansainvälistä skuuppia, painiskelee Arto poliisin johtajistossa piilevien korruption parissa. Myös Arton isän menneisyydestä putkahtaa uusi yllätys...

Parasta Haukassa ja kyyhkyssä oli mielestäni ehdottomasti Syyriaan liittyvä juonikuvio joka tottakai kiinnosti jo ajankohtaisen aiheen takia, mutta se sai myös poliisien korruptiokuvion vaikuttamaan tylsältä ja kuluneelta ja huomasinkin harppovani kirjassa nopeasti aina kohti uutta Qasim-kohtausta ja  toivon hartaasti ettei tuo kyseinen ajatus jatku enää seuraavassa Ratamo-kirjassa. Kirja sisältää myös yhden suurehkon käänteen Arton omassa elämässä joka mielestäni oli ehkä turhan ennalta-arvattavasti toteutettu, toivon kuitenkin että kirjailija saa jatkossa tästä sinällään ihan mielenkiintoisesta aihiosta enemmän irti.

Kirjoittaessani tätä postausta tajusin että löysin kirjasta paljon mutistavaa vaikka yritinkin kovasti pitää tunnelman positiivisena. Hetken pähkäiltyäni tajusin että pidän tästä kirjasarjasta ja Artosta, mutta en ehkä niinkään näistä tuoreimmista kirjoista. Niissä on kiinnostavia ja hauskojakin hetkiä, mutta jokin vain tökkii. Vielä en anna periksi sarjan suhteen mutta nyt hiihdellään jo heikoilla hangilla.

"Miehet on niin kuin katukivet. Kun ne saa kerran kunnolla pakoilleen, niitä voi polkea jalkoihinsa vaikka kuinka paljon."

Otava, 2015
Sivuja:  412

Naapuri / Herman Koch

Herman Kochin kirjat ovat vaivihkaa kivunneet ylemmäs suosikkilistallani ja tunnustan odottavani joka vuosi uutta herkkupalaa. Jo värikkäät ja grafiikaltaan selkeät kannet houkuttelevat tarttumaan teoksiin, joskin niiden iloisuus ei ehkä anna täysin todenmukaista kuvaa kirjailijan mustanpuhuvasta huumorista joka osuu mainiosti minun lukumakuuni.

Naapurissa Koch tutustuttaa meidän ikääntyneeseen kirjailija M:ään jonka läpimurtoteos pohjautui todelliseen mysteeriin jossa kahden nuoren epäiltiin hankkiutuneen eroon opettajastaan. Nyt M:n ura on hiipumaan päin mutta sattumalta mies on muuttanut taloon jossa eräällä naapureista on aivan uudenlaista mielenkiintoa kirjailijaa ja tämän perhettä kohtaan.

Saadessani Naapurin hyppysiini, rämmin syvällä itseluodussa lukusuossani, lukupinossani nimittäin oli reippaasti kirjastolainoja mutta ahneena lukutoukkana en tietenkään voinut ohittaa Bestseller-hyllyssä olevaa Naapuriakaan vaikka kirjalla paksuuttakin oli kohtuullisesti. Muutamaan otteeseen kyseenalaistin kyllä järkeni valon mutta kun lukeminen alkoi, tiesin tehneeni nappivalinnan - Naapuri nimittäin koukutti lähes ensimmäisiltä sivuilta saakka ja se saattaa olla jopa suosikkini Kochin tuotannosta.

Naapuri on kiero, tummanpuhuva ja tyylikäs kirja. En osaa sijoittaa sitä mihinkään lokeroon, siinä on mm.trillerimäisiä osasia, mutta se käsittelee myös terävästi kirjailijan työtä, kulttuurielämää ja vanhenemista. Ja parisuhteita. Sen huumori on vähäeleistä ja synkkää mutta myös häijyä. Naapuri on kirja, jota on vaikea kuvailla mutta todella mukava lukea. Suosittelen!

"Miten keskinkertainen äly toimii tietonsa pohjalta? Yrittääkö se rohkaista itseään? Käsittääkö se, että on tiettyjä rajoja joiden yli se ei koskaan pääse? Vai uskotteleeko se itselleen etteivät asiat ole lainkaan hullummin, onnistuihan sen tänäkin aamuna ratkaista sanomalehden ristisanatehtävä ilman suurempaa vaivannäköä?"

Siltala, 2015
Sivuja: 516
Alkuteos: Geachte Heer M.
Suomentanut Sanna von Leeuwen
Samalta kirjailijalta: Lääkäri, Illallinen

Yksin / Karo Hämäläinen

Karo Hämäläinen on kuulunut kotimaisiin luottokirjailijoihini €rottajasta ja Kolmikulmasta saakka. Ihastuin finassitrillereiden kolean komeaan maailmaan ja Hämäläisen piirtämiin henkilökuviin herkullisen raivostuttavista ihmisistä. Sittemmin on osoittautunut että juiuri tuo vaikeista, jopa epämiellyttävistäkin ihmisistä kirjoittaminen on yksi Karo Hämäläisen taidoista. Se välittyy selvästi sekä häijyn synkästä Ilta on julma -trilleristä sekä hiukan yllättävältä tuntuvasta uutuudesta, juoksijalegenda Paavo Nurmesta kertovasta Yksin-teoksesta. Pakko lukea!

Nurmi-tietouteni oli ennen kirjan lukemista hyvin rajoittunutta, olin nähnyt patsaan ja tiesin miehen kovan juoksijan maineen ja siihen se melkeinpä jäikin, lukemisen jälkeen tunsin jo olevani vähän fiksumpi vaikkei kyseessä olekaan varsinaisesti tietokirja. Romaanissaan Hämäläinen kuitenkin herättää hienosti itselleen ankaran perfektionistin eloon vaikuttavalla tavalla. Kirjan Paavo Nurmi on vaikea ja karukin luonne, jonka elämä on kurinalaista ja tietyllä tavalla ilotonta. Eloon mies herää vain juostessaan tai tavoitellessaan palkintoa - mutta voittokaan ei usein tyydytä. On kuin Nurmessa asuisi suuri tyhjiö jonka kenties olisi voinut täyttää vain yksi ihminen.

Yksin on hienoa luettavaa. Se on, kaikessa karuudessan, vaikuttava ja jollain oudolla tavalla kauniskin teos jossa myös menneiden aikojen juro ja uskomattoman sitkeä suomalaisuus herää taas eloon. Kuten sanoin, en tiedä Nurmesta juurikaan mitään joten en juuri osaa arvioida tarinan todenperäisyyttä mutta silti minä uskoin siihen. Teksti on yksinkertaista mutta voimakasta ja siksi juuri niin Nurmen suuhun sopivaa. Paljon sanotaan rivien välissä, paljon jää myös sanomatta - tästäkin ratkaisusta pidän, osa Paavo Nurmesta jää mysteeriksi niinkuin pitääkin.

"Elämä ei ole peliä, jossa syntymän jakamilla korteilla pitäisi pystyä voittamaan toiset. Elämä on testi, jossa punnitaan, kuka kestää."

WSOY, 2015
Sivuja: 251

Kauheimmat runot / Antti Holma

Novellien lisäksi olen kauhean huono lukemaan runoja ja siksi Kirjan vuoden lukuhaasteen runokirja-kohta hiukan kauhistutti. Olin juuri kahlannut tuskaisesti läpi Weldonin novelli-kokoelma ja into runokokoelman lukemiseen oli jokseenkin nollissa. Ja sitten huumorimiehenä tunnettu Antti Holma julkaisi teoksensa Kauheimmat runot ja tajusin, että lukutunnelin päässä häämöttikin valoa!

Kauheimmat runot on Putous-näyttelijänä tunnetun Antti Holman parodia tunnetuista kotimaisesta runoudesta. Holman kirjassa kynäilevät kansallisromanttisesti Reino Leino, loruileva Siiri Sunnas, murrerunoja kirjoittava Karin Toisiks-Paraske ja modernimpaa runoutta edustava Edith Södermalm. Holma piirtää hauskasti runojensa kautta henkilökuvat runoilijoistaan.

En ole seurannut Putousta, enkä monestikaan oikein innostu kotimaisista sketseistä joten suhtaudun Kauheimpiin runoihin hieman varauksella. Mutta kirja osoittautuikin oikeastaan melko hauskaksi, erityisesti itselleni tuttujen runoilijoide kohdalla. Omiksi suosikeikseni muodostuvat odotetusti Reino Leino ja hieman yllättäen myös Södermalm joiden säkeissä oli hetkittäin suurta totuutta, hih.

Kirjan idea on mielestäni ihan hauska ja sen parissa jaksoi melko mukavasti ihan loppuun saakka, vaikka runoissa ehkä pientä toisteisuutta olikin. Mutta kyllä se kikatutti!

Uteliaille muuten löytyy HSTV:n puolelta makupaloja kirjailijan itsensä lukemana, klik!

Otava, 2015
Sivuja: 192

The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling

Jokunen viikko takaperin Audible tarjoili harvinaista herkkua, Rudyard Kiplingin The Jungle Book olisi ladattavissa ihan ilmaiseksi. Ajatus ilmaisen herkkupalan takana oli jalo, kirjan tuotoilla on tarkoitus ZSL:n kanssa kiinnittää huomiota uhanalaisten eläinten, kuten esimerkiksi bengalintiikereiden hätään, ja kerätä rahaa eläinsuojelutyöhön. Kyllä kiitos!

Minulle, kuten varmaan monelle muullekin, Kiplingin Viidakkokirja on tuttu ainakin Disneyn piirretystä - muistan vieläkin kohtauksen jossa susien viidakossa kasvattama orpopoika Mowgli tanssii Baloo-karhun kanssa. Vaikka Mowglin tarina ei lapsuuden suosikkeihini kuulunutkaan, uteliaisuuteni heräisi ja halusin ottaa selvää mistä tässä klassikossa oikein onkaan kyse.

Kuten niin usein aiemminkin, on tämäkin Audiblen tuottama äänikirja tyylikästä kuunneltavaa. Parituntisella kirjalla on komea ja tunnettukin näyttelijäkaarti ja mukana on myös musiikkia tuomassa lisää tunnelmaa. Mowglin tarina on kiinnostava, mutta myös yllättävän raaka lapsille suunnatuksi tarinaksi. Aikuisena kuuntelijana jäin myös pohdiskelemaan Mowglin ja ihmisten toimintaa, jossa Kipling kuvaa ennakkoluuloja, pelkoja ja sitä, kuinka julma ihminen voi olla omille lajitovereilleen. Toisaalta, luonnon iskiessä kyläläisiä vastaan, tunsin myös sääliä.

Ensimmäinen versio Viidakkokirjasta julkaistiin vuonna 1894 ja voin kuvitella kuinka intialaisen viidakon eläimet ovat lumonneet ilmestyessään lukijoiden verkkokalvoilla ensimmäistä kertaa. En ehkä rakastunut tähän kirjaan mutta oli hyvä tutustua Disney-version jälkeen siihen aitoon ja alkuperäiseen. Koska kirjalla on jo kunnioitettavasti ikää, pokkaan sillä myös pisteen Kirjan vuoden lukuhaasteessa kohdasta yli 100 vuotta vanha kirja.

Audible, 2015
Kesto: 2h 33min
Lukija: Bill Bailey, Richard E. Grant, Colin Salmon, Tim McInnemy, Bernard Cribbins, Celia Imrie, Martin Shaw

Valokuvan historia / Tom Ang

Sain jokin tovi sitten luettavakseni Docendolta ihanan järkäleen - Tom Angin Valokuvan historian. Olen innostunut valokuvauksesta ja vaikken toki hardcore-harrastajiin kuulukaan, ovat esimerkiksi aamulenkit kamerakännykkäni kanssa tärkeä henkireikä. Itse pidän kaiketi aika pienten ja arkisten asioiden kuvaamisesta, kauniin kultaisesta aamun valosta, kastepisaroista lehdillä tai lintuauroista taivaalla. Ruoasta, lätäköistä, kirjoista tai vaikka kengistäni. Minulle osa valokuvauksen taikaa on se, että sen kautta tulee katsoneeksi maailmaa eri tavalla ja siten arkisesta löytyykin jotain kaunista tai kiinnostavaa jonka voi valokuvan välityksellä jakaa muillekin.

Ensimmäinen ajatukseni Tom Angin kirjasta oli, että se on kaunis. Valokuvan historia on juuri niitä kirjoja joiden ansioista paperista kirjaa rakastetaan. Se on painava, tavallaan arvokkaan ja ryhdikkään oloinen ja kauniisti taitettu. Kirjassa valokuvat ovat ansaitusti pääosassa ja lukiessani nautin suuresti juuri näiden vaikuttavien kuvien katselusta joka herätti mielikuvituksessani ajatuksen jos toisenkin. Erityisen hauskaa oli tajuta kuinka ihmisluonne ja valokuvaus ovat tavallaan pysyneet tietyissä asioissa hyvinkin samanlaisina - vain tekniikka on kehittynyt. Kirja tarjoaakin kaiken muun lisäksi myös oivallisen aikamatkan aina 1820-luvulta nykypäiviin saakka.

Ikoninisten valokuvien ohella(esim. Dorothea Langen kuva siirtolaisäidistä vuodelta 1936, Steve McCurryn kuva Sharbat Gulasta vuodelta 1984 tai vaikkapa kirjan kannessakin komeileva Richard Avedonin kuva Carmenista - voisin luetella vaikka kuinka monta suosikkiani...) on Valokuvan historia myös napakka tietopaketti. Historian ohella käydään läpi erilaisia valokuvaamisen tekniikoita ja profiileja tunnetuista valokuvaajista, oma kiinnostava osionsa ovat tunnetut valokuvat, joihin tarjotaan ns. lukuohje, eli nostetaan kuvasta esiin osioita jotka ovat erityisen merkityksellisiä juuri tämän kuvan toimimisen kannalta. Tämäkin on hyvä tapa kehittyä kuvaajana!

Nautin hurjasti - jopa enemmän kuin odotinkaan - Valokuvan historiasta ja päädyinkin lukemaan sitä hitaasti ja säästellen. Luulen myös että se tulee olemaan kirja jonka kuviin palaan tulevaisuudessa uudelleen, etenkin silloin kun kaipaan inspiraatiota valokuvausharrastukseeni. Luulen että tämä on minulle yksi vuoden parhaista tietokirjoista.

Docendo, 2015
Sivuja: 400
Suomentanut Eero Sarkkinen
Saatu arvostelukappaleena.

Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika

Valomerkki (Villimpi Pohjola #5) / JP Ahonen
WSOY, 2015
Sivuja: 104

JP Ahosen Villimpi pohjola -sarja on viehättänyt silmiääni ja kutittanut nauruhermoani jo monen kirjan ajan ja Valomerkki, sarjan viides osa, piti ehdottomasti saada heti lukuun. Joku taika näissä kotimaisissa frendeissä on, mutta alan ruutu ruudulta kiintyä heihin enemmän. Villimpi pohjola onkin siitä hieno sarja, että se on tuore ja uskottava, koskettava ja silti hauska, ihan oikean elämän makuinen.

Valomerkissä Villin pohjolan kaveriporukka jatkaa aikuistumistaan, mm. pienten jalkojen töminää odotellaan ja gradukin pitäisi saada valmiiksi. Kirjassa ehkä hienointa onkin se, että se tuo mieleen oman elämän ja kaverit. Erityisen mainiosti maaliinsa osui strippi jossa ulos lähdössä oleva Ukko on piilottanut Muusan suklaat - ja kuinkas sitten kävikään? (Saattaa olla että bloggaaja on itsekin ollut joskus samassa tilanteessa...)

Peräkammarin poika / Jan Andersson, Katja Kettu

Otava, 2015

Sivuja: 134

Olen hiukan niuho sarjakuvieni suhteen (pidän mm. tietynlaisesta piirrostyylistä) ja olin siksi hiukan epävarma siitä olisiko Peräkammarin poika minun juttuni. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä kirja osoittautui rankaksi aikuisten saduksi ja mainioksi lukukokemukseksi.

Jalmari, peräkammarin poika, on keski-ikäinen mies jolta on jäänyt elämä elämättä sairastuneen äidin omaishoitajaksi ryhtymisen jälkeen. Velipoika sen sijaan sai kaiken: vapauden, aikuisen elämä, naisenkin. Mutta talo natisee liitoksissaan ja äidin yskä vain pahenee...

Peräkammarin poika on hurjan koukuttava, melkein unenomainen ja oudolla tavalla koskettava kasvutarina. Se on tarina äidin ja pojan viharakkaussuhteesta ja omaishoitajuuteen liittyvästä rakkaudesta ja uhrautumisen paineesta. Asiaa on paljon pienessä paketissa, kuva ja teksti ovat myös hienossa suhteessa toisiinsa. Anderssonin tummasävyiset kuvat täydentävät tyylikkäästi Ketun taitavaa tekstiä - oivallinen paketti!

The Martian / Andy Weir

En enää muista kuka oli se taitava bloggari jonka teksteistä innostuneena päätin hankkia Andy Weirin The Martian -äänikirjan mutta kuka olitkaan - kiitos vinkistä, kirja oli vallan mainio! Arastelin aluksi kirjaan tarttumista sillä koin tiedenörtin tietoni ja taitoni jokseenkin puutteellisiksi ja olisihan se noloa jos kirjablogaaja ei ymmärtäisi lukemaansa! Mutta tuntemattoman bloggarin kuvaus oli siinä määrin mainio että uskalsin.

The Martian voisi olla tarina lähitulevaisuudesta, sillä aivan hiljattain uutisoitiin Nasan aloittavan harjoitukset ensimmäisen Mars-tehtävän harjoitukset. Tarinan keskiössä on Mark Watney, astronautti epäonnekseen jää Marsiin muun Ares 3:n miehistön pelastuessa planeetan pinnalta. Alkaa yhden miehen epätoivoinen ja vaikea selvitymistaistelu.

Tässä kohden on kerrottava että vaikka tarina vaikuttaa rankalta ja jännittävälta sci-fi-seikkailulta (jota se myös on!), on Mark Watney myös hauska. Tunnustan sekä pidätelleeni hengitystäni että kikatelleeni kuunnellessani tätä kirjaa joka tempaisi minut täysin Marsin pinnalle. Kirjassa on paljon tiedejuttuja enkä todellakaan tajunnut niitä kaikkia teorioita joiden parissa Mark puuhaili mutta ei se mitään. Kuuntelin innostuneena ja ehkä opinkin jotain. Ja oli kivaa.

The Martian oli niitä kirjoja joiden kohdalla ongelmaksi nousee se, että toisaalta herkullista kirjaa tekisi mieli säästellä mahdollisimman pitkään mutta koska juoni on niin koukuttava, se ei onnistu. Osa ansiosta kuuluu myös kirjan maanmainiolle lukijalle, R.C.Braylle joka herättää Marsin MacGyverin eloon loistavalla tavalla.Tämä herkkupala on muuten pian tarjolla suomennettunakin, kirja ilmestyy ensi kuussa Innon kustantamana nimellä Yksin Marsissa ja kirjan pohjalta tehty elokuva saa Suomen ensi-iltansa 9.10.2015. Elokuvan pääosassa komeilee Matt Damon ja luulen että se on kyllä ihan pakko käydä katsomassa!

Podium Publishing, 2013
Kesto: 10h 53min
Lukija: R.C. Bray

The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks Created the Digital Revolution \ Walter Isaacson

Walter Isaacson tuli minulle tutuksi Steve Jobsin elämäkerran myötä ja kun Overdriven kokoelmiin putkahti miehen kirjoittama teos digitaalisen vallankumouksen innovaattoreista, klikkasin itseni välittömästi varausjonon jatkeeksi. Edellisessä kirjassaan Isaacson nimittäin teki vaikutuksen tietojensa yksityiskohtaisuudella ja tavalla jolla hän käsitteli kohteensa elämää. Ammattisyistä arvelin myös että olisi syytä perehtyä oman sektorin historiaan hieman syvällisemminkin, ehkä se kirvoittaisi jopa uusia ajatuksiakin.

Kirjassaan Isaacson luo eräänlaisen digitaalisen vallankumouksen aikajanan ja esittelee vaikuttajia eri vuosikymmeniltä. Paalupaikan saa luonnollisesti Ada Lovelace, lordi Byronin ihastuttavan luova tytär jonka ajatuksia mm. Alan Turing pyöritteli vuosia myöhemmin. Kehitys on ollut huimaa ja varsin moni keksinnöillään edesauttanut vallankumouksen edistymistä. Isaacson on poiminut kirjaansa otoksen näistä henkilöistä ja samalla tekee kauniisti selväksi lukijalle innovaation todellisen luonteen, meidän digitaalinen maailmamme on rakentunut pala palalta, nerokkaiden ihmisten iteroidessa toistensa kiinnostavia ideoita.

Isaacsonin kirja on melkoinen jättiläinen - elämänkerturi esittelee teoksessaan kymmeniä vaikuttajia mikä tekee kirjasta hieman raskaan luettavan. Tekniikaltakaan ei voida välttyä, joten mikäli mikropiirien syvempi sielunelämä ei kiinnosta, saattaa olla että koet teoksen ajoittain pitkästyttäväksi. Minulle mielenkiintoisinta antia olivat kappale merkittävistä naisohjelmoijista (kyllä vain, sellaisiakin on!!), kansallisylpeyttä tunsin taas huomatessani Linus Torvaldsin päässeen kirjaan sellaisten titaanien kuin Bill Gates ja Steve Jobs rinnalle. Sattuneesta syystä myös Bloggerin ja blogien syntyhistoria kiinnosti, Isaacson mainitseekin kirjassaan blogien mullistaneen mm. ihmisten tavan harrastaa. Ennen blogien syntyä tavallinen ihminen kun tuskin juuri kirjoitti mitään vapaa-aikanaan ja tässä sitä kuitenkin nyt ollaan. Onnellisena kirjoittamassa.

Simon & Schuster, 2014
Sivuja: 528

Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen

Pekka Hiltusen Studio-sarja on ollut kelpo luettavaa ja olen odotellut innokkaasti sarjalle jatkoa ja nyt se on vihdoin täällä. Varo minua oli onnekseni Elisan dekkaripiirin kuukauden kirjana joten se tuli napattua matkallekin mukaan.

Kirjassa Lian kaksoiselämä Lontoossa paljastua kun innokas poliisi alkaa pohtia miksi aivan tavallisen graafikon tielle osuu niin paljon rikoksia. Lian pitäessä matalaa profiilia Studion toiminnasta, on muu Studion väki keskittynyt jengeihin ja vaara vaanii - joka puolella.

Studio-sarja ei pettänyt tälläkään kertaa, meno oli hetkittäin melkoisen hyytävää ja kirja oli tuttuun tapaan ahmittava loppuun saakka. En tiedä kumpaa pääjuonista seurasin jännittyneempänä: Marin tutkimuksia rehellisesti sanottuna todella pelottavien jengien parissa (ilmeisesti jengi-kuvaukset pohjautuva jopa tositapauksiin joka lisää tilanteen ahdistavuutta) vai Lian kokema henkilökohtainen helvetti?!

Pidän Hiltusen kirjoissa siitä, että niiden aihepiirit eivät ole ihan tutuimmasta päästä, esimerkiksi jengien toiminnasta olen lukenut aika harvoin. Vaikka lintukodossa elämmekin, on minusta tärkeää lukea myös tällaisista asioista jotta ymmärtäisin maailmaa paremmin. Vahvat naiset ja nojatuolimatka Lontooseen yhdistettynä kauniiseen kerrontaan ja kiinnostaviin aihepiireihin eivät ole yhtään pöhkömpi juttu, yksi huono puoli tässä kirjassa kuitenkin. - Se nimittäin loppui ihan liian nopeasti ja joutunen odottelemaan sarjan seuraavaa osaa aivan liian pitkään... Lisää, kiitos!

WSOY, 2015
Sivuja: 448

Elämää elokuussa

Elokuu on eräs lempparikuukausistani ja tänä vuonna se on tuntunut erityisen mahtavalta.
Ehkä se johtui kylmästä alkukesästä, ehkä kesälomasta, mutta olen imenyt jokaisen aurinkoisen hetken ihooni suurella kiitollisuudella. Ja se on tuntunut HYVÄLTÄ! Pitkän ja ankean talven ja kevään jälkeen tuntuu siltä kuin mojoni alkaisi palata, olen lukenut ilolla ja blogiin alkaa syntyä juttuja vaivattomasti.

Loma vierähti nopeasti, tie vei tällä kertaa Maltalle jossa ihastuin - taas - mereen ja purjehtimiseen. Malta on niitä paikkoja joissa menneisyyden läsnäolon voi aistia hyvinkin helposti ja varsinkin keskiaikainen Mdina vei sydämeni (kuvassa). Aivan mielettömän kaunis kaupunki! En ihmettele lainkaan sitä että näitä maisemia on nähty paljon elokuvissa. Yritin harjoitella hiukan vbloggaamista reissullani ja saatanpa laittaa tuloksia tännekin. (Maisemia tosin ei ole luvassa mutta jotain pientä kirjallista kylläkin...)

Elokuussa tulin kokeilleeksi jotain uuttakin, lainasin lifestyleblogeista idean Bloggaajan viikosta, eräänlaisesta päiväkirjasta. Postausten kirjoittaminen oli hurjan hauskaa vaikka hetkittäin epäilinkin itseäni. Ketä nyt kiinnostaisi lukea siitä, kuinka minä luen tai millaisia kirja-ajatuksia ajattelen?! Mutta kokeilu oli sen verran kiva että taidan tehdä joskus toistekin saman moisia tempauksia, vaikkapa muutaman päivän kerrallaan.

Elokuun luetut

Elokuun blogattujen kirjojen lista on tässä kuussa harvinaisen lyhyt: luettua toki tuli.  Luin 14 kirjaa ja viisi sarjakuvaa mutta kirjabloggaajan viikon takia piti pikkuisen tiivistää tahtia ja tehdä muutama kimppa- ja lyhytpostaus. Kuukauden TOP3:een ylsivät tällä kertaa Vanessa Lafayen vaikuttava Summertime, Rip Kirbyn nostalgiset seikkailut ja tyylikäs China Rich Girlfriend. Valinta oli tällä kertaa vaikea sillä vaikka lukulistallani olikin monta ns. luottonimeä joiden voimaan uskoin. Läckberg, Atwood ja Harper Lee - luotin teihin!

• Summertime / Vanessa Lafaye
• Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Yhdeksän vuoden pako helvetistä
• The Quality of Silence / Rosamund Lupton
• Leijonankesyttäjä (Fjällbacka #9) / Camilla Läckberg
• Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood
• Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond
• Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä
• China Rich Girlfriend / Kevin Kwan
• Kaikki taivaan linnut / Harper Lee
• Finding Audrey / Sophie Kinsella

Luetut, ei blogatut

Tove Jansson: Moomintroll and the end of the world (Tigertext Ab/Ny Tid, 2008), 87s.

Tämä kirja osui hyppysiini kirjaston sarjishyllyä penkoessani, enkä voinut vastustaa Janssonin ensimmäisen muumi-sarjakuvan lukemista. Esipuheen maininnat kauan kadoksissa olleesta sarjakuvasta nostivat odotukseni melko korkealle ja taisin hiukan pettyä tajutessani että tarina on mukailee lähes täysin Muumipeikkoa ja pyrstötähteä vaikka muumien piirrokset tässä versiossa ovat vielä hieman esiasteella. Muumien pariin on toki aina mukava palata, mutta pientä hankaluutta aiheutti myös kieli. Kirjailija on itse tekstannut tarinan kuvitukseen ruotsiksi ja julkaisija taas on tarjonnut englanninkielisen käännöksen sarjakuvan alla - eikä pieniaivoinen lukija enää osaa päättää mitä kohtaa lukisi! Sinällään oli kyllä mukavaa oppia tuttujen hahmojen nimiä muilla kielillä, vaikka Muddler/Rådd-djuren ja Snork Maiden/Snorkfröken eivät ihan minun suuhuni istukaan.

Jonathan Kellerman: Motive (Ballatine Books, 2015), 336 s.

Huh. Kellermanin Alex Delaware -sarja on edennyt jo 30. osaansa ja tekstissä tykittää edelleen varsin mukavasti. Motive oli kirja johon vaihdoin takuttuani pidempään Lou Berneyn kanssa ja tuntui oikein vaivattomalta sujahtaa takaisin Alex Delawaren tutkimuksiin. Tällä kertaa muuten jahdataan murhaajaa, joka tappaa ujoja ja eristyneitä naisia ja vaikkei luvassa nyt varsin unohtumatonta menoa olekaan niin kelpo dekkarimeininkiä kuitenkin.

J.K. Johansson: Venla (Tammi, 2015), 204 s.

J.K. Johanssonin (salanimi) kirjoittama Palokaski-sarjan ensimmäinen osa, Laura, nappasi mielenkiintoni hiukan Twin Peaksia henkivällä tunnelmallaan mutta valitettavasti fiilis ei jatkunut Noora-teoksessa. Kaksi kirjaa lukeneena halusin kuitenkin selvittää miten nuorten naisten katoamisista kertova rikossarja loppuu joten nappasin Venlan luettavakseni heti tuoreeltaan. Teksti on kyllä sujuvaa mutta tuntui vuoden tauon jälkeen hiukan sekavalta. En myöskään oikein innostunut loppuratkaisusta joka kolmen kirjan jälkeen tuntui hiukan hutaistulta. Jäinkin miettimään olisiko sittenkin ollut parempi ratkaisua mahduttaa koko Palokaski-sarja yhteen kirjaan ja karsia muuta turha rönsy pois?

S.K. Tremayne: The Ice Twins (HarperCollins, 2015), 373 s.

The Ice twins tuli ladattua hätäkirjana Overdrivestä kun matkalla tajusin että varaamani kirjat olivat loppumassa kesken ja ko. kirja sattui löytymään hyllystä. Takakansiteksti lupaili hyytävää menoa mutta petyin. Tarinan keskiössä on äiti, jonka identtisistä tyttäristä toinen on puoli vuotta sitten kuollut onnettomuudessa mutta kumpi tyttösistä menehtyikään? Plussaa annan jylhistä maisemista jotka valokuvista päätellen ovat kirjailijalle tuttuja ja rakkaita.

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi (Bazar, 2015), 304 s.

On ilo juoda teetä kanssasi vaikutti todella sympaattiselta kirjalta, jossa juodaan teetä, luetaan kirjoja ja ollaan herttaisia ja persoonallisia. Ja oikeaan osuin, tätä kirjaa kuvaa mielestäni parhaiten juuri sana sympaattinen, valitettavasti kuitenkin kokonaisuus jäi minulle jokseenkin vaisuksi. Ihan mukavaa, mutta helposti unohtuvaa.

Kesken jääneet

Lou Berney: The Long and Faraway Gone (William Morrow Paperbacks, 2015), 464 s.

Berneyn kirja vaikutti Goodreadsin arvostelujen perusteella todella kiinnostavalta mutta liekö kyseessä ollut väärä lukuhetki vai väärä lukija mutta en oikein tahtonut innostua tarinasta ja jätin lopulta päivien takkuamisen jälkeen kirjan kesken puolivälissä, tajutessani että elämä on aivan liian lyhyt pakkolukemiselle. Berneyn kirjan perusasetelma on kiehtova, siinä kaksi pikkukaupungin tregediassa särkynyttä ihmistä yrittää vuosien jälkeen selvittää mitä tapahtui ja miksi.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste etenee mielestäni mukavaa tahtia, vain viidennes haasteesta on lukematta. Jei!

Entäs ensi kuussa

Ensi kuussa on luvassa ainakin kömpelöitä vbloggausyritelmiä ja #dekkari-festivaaleillekin tekisi mieleni.

Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Tunnustetaan: minulla ei ole mitään lukusuunnitelmaa (oikeilla bloggareilla on exceleitä!), juttuni ovat täysin fiilispohjaisia ja olen kirjaston Bestseller-hyllyn johdattelema lammas. Tällä kertaa löysin kaksikin kirjaa Pohjois-Koreasta joten luonnollisestikin tästä seurasi omaperäinen ajatus kirjojen kimppapostauksesta.

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari

Kenji Fujimoto (salanimi) toimi 13 vuoden ajan Kim Jong-ilin kokkina. Sisäpiiriläisenä hän pääsi osallistumaan eliitin ylelliseen elämään, joka tuntui koostuvan herkuista, juhista ja monenlaisista etuisuuksista. Mutta diktaattorin läheisyydessä on myös vaaransa, se on liekki joka voi myös polttaa.

Fujimoton kirjan vetovoima on ehdottomasti sen aiheessa: on kiinnostavaa päästä kurkistamaan diktaattorin elämään josta kerrotaankin yksityiskohtaisesti, aina erilaisten tapahtumapaikkojen pohjapiirroksia myöten. Kirjailijan tekstissään käyttämä sävy herätti minussa ristiriitaisia ajatuksia: minullekun on Kim Jong-ilistä muodostunut jokseenkin negatiivinen kuva, mutta kirjassa hänestä puhutaan ihailevaan sävyyn, on selvää että diktaattorilta saadut kehut ovat merkinneet paljon Fujimotolle. Muutoinkin Kenji Fujimoton elämä Pohjois-Koreassa tuo mieleeni Liisan seikkailut ihmemaassa, sillä jokseenkin samaan tapaan mies katoaa Kim Jong-ilin luomaan erikoiseen maailmaan unohtaen Japanin elämänsä, vaimon ja lapset.

Diktaattorin keittiömestari ei ole tajunnanräjäyttävä lukukokemus, ehkei sen tarvitsekaan olla, se herättänee tunteita ja ajatuksia joka tapauksessa. Omat tunnelmani lukemisen aikana vaihtelivat hämmästyksestä ja huvituksesta aina kiukkuun saakka. Muistin lukeneeni Pohjois-Korean nälänhädästä ja ylimystön mässäily tuntui tuota taustaa vasten erityisen ikävältä. Fujimoto puhuu useampaan otteeseen myös maan nykyisestä hallitsijasta, Kim Jong-unia, jota kirjailija pitää isäänsä modernimpana ja rennompana hallitsijana. Uskaltaisiko uskoa?

Gummerus, 2014
Sivuja: 230
Alkuteos:  Kimu Jon'iru no ryorinin: machika de mita dokusaisha no sugao
Suomentanut Markus Mäkinen

Eunsum Kim: Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Eunsum Kimin kirja tarjosi minulle hieman tutumman näkökulman Pohjois-Koreaan. Kirja on nyt 27-vuotiaan Eunsumin ja hänen perheensä selviytymistarina. Tarina alkaa surullisesti kuvaamalla kuinka 11-vuotias Eunsum tekee kuolemaa Pohjois-Korealaisessa pikkukaupungissa. Hän on kotoisin alueelta jota 1990-luvun nälänhätä kurittaa erityisen ankarasti ja Eunsumin perheenjäsenet ovatkin yksi toisensa jälkeen kuolleet heikkouteen, jäljellä ovat vain perheen äiti ja Eunsum siskoineen. Sisukas äiti yrittää pelastaa lapsensa aloittamalla epätoivoisen paon kotimaastaan.

Eunsumin tekstin sävy on keskusteleva, nuoren naisen ääni on selvästi kuultavissa. Tarina on luonnollisestikin täynnä vaaroja ja koskettava mutta minulle mielenkiintoisimpia osuuksia olivat luvut jotka kuvasivat aikuisen Eunsumin elämää ja ihmettelin tämän perheen sinnikkyyttä. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon muuten se, että kirjassaan Eunsum mainitsee lukeneensa Kenji Fujimoton kirjan ja järkyttyneensä siitä. Ihmekös tuo?

Eunsum Kimin kirja on melko tyypillinen selviytystarina - koskettava ja traaginen, muttei kenties kirjallisesti kovin syväluotaava. Päälimmäikseksi kirjasta jäi mieleen kirjailijan suru ja huoli Pohjois-Korean kansasta, niin kuin varmasti tarkoitus olikin.

Siltala, 2014
Sivuja: 194
Alkuteos: Corée dy Nord. 9 ans pour fuir l'enfer

Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond

Teki mieli lukea sarjakuvia ja penkoessani kirjaston hyllyjä tuli vastaan muisto lapsuudestani, nimittäin Rip Kirby. Vuosikausia Helsingin Sanomissa seikkaillut etsivä oli ukkini suosikkeja ja muistan kuinka hän säästi minulle Hesarista leikkaamansa Ripit silloin kun emme olleet yhdessä. Monta hyvää ja haikeaa muistoa tulvahti kerralla mieleen...

Niille, joille Rip Kirby ei ole entuudestaan tuttu, kerrottakoon että tämä hieman Clark Kentiä muistuttava etsivä selvitteli erilaisia rikoksia hovimestarinsa Desmondin ja malliystävättärensä Honey Dorianin kanssa. Sheikkejä, salakuljettajia ja villikkoperijättäriä - Rip selviää melkein mistä tahansa.

Lukemieni kirjojen sarjakuvat ovat vuosilta 1948-1954 ja tarjolla onkin mukava nostalgiapläjäys. Alex Raymondin kynänjälki on kaunista ja miellyttää silmääni vaikka osa ensimmäisen kirjan sarjoista olikin minun makuuni hieman liian tummia. Tarinat ovat toimivia ja aihepiireiltään sellaisia, että ne kenties on kirjoitettu vetoamaan myös seikkailunhaluisiin naislukijoihin, ainakin mukana on kyllin koruja, muotinäytöksiä ja rakkautta.

Rakkaudesta puheenollen, näin aikuisena jäin kovasti pohdiskelemaan Ripin ja Honey Dorianin suhdetta. Honey nimittäin useammassakin sarjassa antaa ymmärtää että rakastaa Ripiä joka puolestaan kohtelee naista kovin toverillisesti. Mielenkiintoinen asetelma, etenkin tämän aikaakauden sarjakuvassa! Viihdyin sarjan kanssa mainiosti ja haluan lukea lisääkin Kirbyjä. Olisi mukavaa ainakin selvittää mitä Ripin, Honeyn ja parannuksen tehneen Pagan Leen välisessä kolmiodraamassa lopulta kävi - kenties Rip jättää molemmat neitoset huomiotta?!

Rip Kirbyn seikkailuja 1
HS Kirjat, 2010
Sivuja: 162

Rip Kirbyn seikkailuja 2
HS Kirjat, 2011
Sivuja: 170

Rip Kirbyn seikkailuja 3
HS Kirjat, 2012
Sivuja: 174