Olen koko kevään kierrellyt Tiklin ympärillä malttamattomana. Tarina vaikutti kiehtovalta mutta kirjan muhkea koko saattaisi aiheuttaa pieniä logistisia ongelmia, Tikli kun ei varsinaisesti ole käsilaukkukokoa. Onneksi kesälomalla voi löhöillä vaikka omassa pihassa koko päivän lukemassa..Tarinan päähenkilö, Theo on 13-vuotias poika joka elämä muuttuu eräänä päivänä taidemuseossa. Theo jää pommi-iskun jäljiltä äidittömäksi mutta lohtua pojalle antaa hänen museosta mukaan ottamansa maalaus, Carel Fabritiuksen Tikli, joka kauneudellaan muistuttaa Theoa äidistään. Juurettomana Theo ajautuu perheestä toiseen, New Yorkin hienostopiireistä pikkurikollisen elämään.
Tartuin Tikliin innokkaasti ja olin varsin vaikuttunut etenkin kirjan alusta joka koukutti minut lähes ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Donna Tarttin teksti ja Hilkka Pekkasen käännös vakuuttivat - olin myyty. Liekö syynä oma fiilikseni vaiko se, ettei aikuisemmasta Theosta ole helppo pitää, mutta tarinan edetessä lukeminen muuttui pikkuhiljaa pakkopullaksi. Huumetarinat eivät kuulu suosikkeihini ja valitettavasti Theon huumeseikkailuja oli luvassa runsaahkosti ja välillä tuntuikin siltä että kirjan punainen lanka, Tikli, katosivat kaiken muun alle.
Fiilikseni Tiklistä ovat siis parhaimmillaankin ristiriitaiset, pidin kyllä Tarttin tyylistä kirjoittaa mutten kuitenkaan siitä, mistä hän kirjoitti. Ja vaikka tiiliskivistä pidänkin, sanoisin että tekstistä olisi ehkä muutaman kännikokemuksen voinut karsia poiskin. Tikli ei siis ollut minun juttuni, valitettavasti. (Mutta Keith Hayesin suunnittelema kansi josta kurkistaa Carel Fabritiuksen Tikli on upea, melkein tekisi mieli tarttua tuohon valkoisee paperisuikaleeseen ja repiä esiin enemmän maalausta!)
"Maalaus, sen taianomaisuua ja eloisuus olivat kuin se oudon ilmava hetki jona satoi lunta, valo oli vihertävä ja lumihiutaleet kieppuivat kameran linssien edessä, jolloin ei ollut enää tärkeää, kuka voitti ja kuka hävisi, teki vain mieli imeä itseensä se sanaton tuulentuivertama tuokio. Kun katsoin maalausta, tunsin asioiden kohtaavan samalla lailla yhdessä pisteessä: väräjävä auringon kultaama hetki, joka oli olemassa nyt ja aina."WSOY, 2014
Sivuja: 893
Alkuteos: The Goldfinch
Suomentanut Hilkka Pekkanen
