Yösirkus / Erin Morgenstern

Painiskelin pitkään tämän postauksen kanssa. Yösirkus oli minusta IHANA, ihan isoilla kirjaimilla. Mutta postauksen teksti ei ottanutkaan syntyäkseen, näytti siltä kuin Yösirkus olisi saanut minut sanattomaksi. Tiedättähän sen tunteen kun jokin ... ihanaa etkä oikein osaa tai edes halua perustella miksi, se vain on.

Eletään vuotta 1873. Legendaarisen taikuri Prosperon hylätty rakastettu päättää päivänsä oman kätensä kautta ja jättää taikurilla perinnöksi pienen tyttären, Celian. Tyttö osoittaa omaansa lahjoja magian suuntaan ja siksi Prospero päättää lyödä vetoa. Prospero ja harmaapukuinen mies päättävät aloittaa uuden Pelin kunhan toisen sopivan pelaajan löydyttyä. Myöhemmin sama mies adoptoi orvon Marcon. Vuosia myöhemmin kilpailijat kohtaavat toisensa Le Cirque des Rêvesissa, Unelmien sirkuksessa ja kohtalokas peli alkaa.

Yösirkuksen kieli oli minusta kaunista, koin kirjan tekstin hyvin visuaalisena ja monesti tuntuikin siltä kuin olisin nähnyt tapahtumat ja paikat, sen mystisen sirkuksen melkein silmieni edessä. Tein hiukan taustatutkimusta ja kävi ilmi, että Erin Morgenstern onkin myös kuvataiteilija, liekö siinä syy?

Kirja on samanaikaisesti lumoava, maaginen ja pikkuisen outokin. Kirjaa rytmittävät kohtalokkaan oloiset välitekstit, joissa Morgenstern kuvaa sirkusta itseään ja sen telttoja, jotka kirjan päähenkilöt, Celia ja Marco tarinan aikana luovat. Se, ja preesensissä tapahtuva kertominen luovat osaltaan illuusiota siitä, että lukija on hänkin Yösirkuksessa, uneksijana ja sivustakatsojana. Jo kirjan kansikin on osa mustavalkoisen taikasirkuksen outoa ja kiehtovaa tunnelmaa.

Yösirkus on ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista.. Takavuosien mainosta mukaillen: "Niin hyvää, ettei sanotuksi saa".

"Sirkus saapuu varoittamatta.
Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisissa lehdissä ei ole mainostusta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.
Korkealle kohoavat teltat ovat mustavalkoraidallisia. Missään ei näy punaista tai kultaa eikä lähistön puiden ja niittyjen vehreyden lisäksi muitakaan värejä. Koristeellinen takorauta-aita sulkee sisäänsä tämän värittömän maailman, lukemattomat erikokoiset ja -muotoiset teltat, harmaata taivasta vasten piirtyvät mustat ja valkoiset raidat. Ulospäin näkyvä vähä maaperäkin on maalilla, jauheella tai jollain sirkustempulla mustavalkoiseksi värjättyä.
...
Ja porttiin kiinnitettyä mustaa kylttiä, johon on maalattu valkoisin kirjaimin:
Aukeaa hämärän laskeutuessaSulkeutuu sarastuksen aikaan
Ihmiset ihmettelevät, minkälainen sirkus on auki vain öisin."

Basam Books, 2012
Sivuja: 400
Kirjasta lisää: Le Masque Rouge
So American: Massachutes