Bolshoin perhonen / Daphne Kalotay

Bolshoin perhosen nimi ja ja kansi olivat niin kauniit että minun oli suorastaan pakko viedä tämä kirja kirjastosta kotiin. Ja kirjan sisältökään ei ole hullumpi - koruja, balettia, menneitä muistoja...

Kun Bostonin baletin Grand Dame Nina Revskaja päättää huutokaupata korunsa, käynnistyy jotakin. Nina on jo aikoja sitten eläköitynyt, kivut ja säryt ovat osa entisen prima ballerinan elämää. Korujen huutokauppa saa Ninan palaamaan menneisiin, Neuvostoliiton aikoihin, kun hän tanssi kuuluisassa Bolshoin balettiseurueessa ja rakasti.

Tarinan keskiössä ovat Nina, huutokauppakamarissa työskentelevä Drew ja Ninan edesmenneen puolisen runojen käännöksiin erikoistunut professori Grigori. Tarina etenee kuin baletti, luo illuusioita, vihjaa hiukan yhteen suuntaan, sitten toiseen. Juoni itsessään muistuttaa sekin klassisen teatterin näytelmiä, on onni, rakkaus, perhosena liitelevä kaunis nainen ja mies, melkein prinssi, joka on runoilija. Toisessa näytöksessä saapuvat synkät varjot, maailman yleinen pahuus. Tulee valehteita, epäilyjä ja petos.

Bolshoin perhonen oli minulle jollakin tapaa visuaalinen kirja, lukiessa näin sieluni silmin tapahtumat hyvinkin elävinä. Kirja tarjoaakin kutitusta mielikuvitukselle koruineen ja ballerinoineen, hyvän kontrastin tuolle kauneudelle tarjoaa Neuvosto-arjen kovuus ja harmaus. Ja se haikeus, se sopii hyvin pimeneviin syys-iltoihin...

Mielenkiintoisena detaljina on Drewn suomalainen Riitta-mummo, joka vilahtelee siellä täällä. Googlettelin hiukan Kalotayn taustaa, mutta ainakaan netti ei paljastanut suomalaisille juurille.

"Kello on varmasti viisi aamulla. Jalkakäytävillä eukot luovat lunta, lohkovat jäätä raskailla lapioilla. Huopatossut jalassa ja puuvillainen toppatakki päällä, nostamatta katsettaan Ninan kulkiessa ohi. Hän kääntyy takaisin kotikujalleen päin, missä lumi on kasautunut paksuiksi kinoksiksi, ja näkee valojen hohtavan himmeinä kotitalonsa ikkunoista; kun asukkaita on paljon, ikkunat ovat aina valaistuja, toimintaa riittää kellonaikaan katsomatta.
Nina vilkaisee taakseen, katsoo kimaltavaa katua vielä kerran. Katuvalo ja lumihiutaleet saavat kaiken näyttämään puhtaalta. Mutta valkoisuuden takaa kuuluu loputon raaputus, eukkojen lapioiden tarmokas kolina. Nina ajattelee taas, kuten aina tästä pitäen: kotikaupunkini on parhaimmillaan talvella, kun kaikki on peittynyt lumeen."

Sivuja: 412

Kirja on ehtinyt saada osakseen melkoisen määrän blogisauhuja, siitä on kirjoitettu mm. näissä blogeissa: Mari A:n kirjablogi,  Leena Lumi,  Lumiomena, Sinisen linnan kirjasto, Järjellä ja tunteella

PS. Muista kurkata arvonta!