Odininlapsi / Siri Petterson

Siri Pettersonin Odininlasta on kehuttu blogistaniassa mukavanlaisesti ja siksipä kirja herätti minunkin mielenkiintoni ja onhan siinä kieltämättä makusteltavaa: tutunomainen, mutta silti riittävän erilainen maailma ollakseen kiinnostava, sitkeä sankaritar, tuhoon tuomitun oloista rakkautta ja maailma muutoksen kourissa. Kelpo kerrontaakin vielä.

Odininlapsi on nuoresta Hirkasta kertovan Korpinkehät-trilogian ensimmäinen osa. Muista nuorista poiketen Hirkalla ei ole häntää, hänen isänsä on kertonut suden hyökänneen tyttösen kimppuun vauvana. Riitin ajan lähestyessä selviää että Hirka onkin pelätty ja inhottu odininlapsi joka levittää mätää ympärilleen. Samaan aikaan Hirkan paras ystävä, mahtavan An-Elderin suvun vesalle Rimelle, alkaa selvitä totuus valtaapitävien toiminnasta eikä Yminmaa tule olemaan enää entisensä.

Pidin Odininlapsesta hurjasti. Pettersonin luoma maailma on riittävän tuttu, silti uusi ja erilainen ollakseen kiinnostava. Kirjan kerronta on sujuvaa ja koukuttavaa, erityisen hienosti kehittyy sähkö Rimen ja Hirkan välillä - tässäpä onkin mainio pääpari seurattavaksi! Pohjoismainen viikinkitunnelma on hieno elementti, etenkin kun sitä höystetään magialla, mustiin puetuilla supersotureilla ja korpeilla.

Kuten sanottua, hurahdin Odininlapsen maailmaan täysin ja kirja tulikin ahmittua hyvin nopeasti. Kyseessä on trilogian ensimmäinen osa ja pahoin pelkään että edessä on monta, pitkää kuukautta ennenkuin seuraava osa, Mätä, on hyppysissäni. Huokaus...

Jalava, 2015
Alkuteos: Odinsbarn
Sivuja: 612
Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist

Career of Evil suom. Pahan polku (Cormoran Strike #3) / Robert Galbraith

Olen viihtynyt oivallisesti J.K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittamasta dekkarisarjasta jonka pääosassa seikkailee karu mutta nallekarhumainen sotaveteraani Cormoran Strike. Kirjat toimivat oivallisesti äänikirjoina, joten tavakseni on muodostunut ostaa kirjat itselleni Audiblen versioina ja siksi Robert Glenister onkin minulle se oikea Cormoran Striken ääni.

Kirjoissa rikostapausten ohella yksi sarjan kiehtovimmista piirteistä on Cormoranin ja hänen sihteerinsä Robinin suhde. Kipinää riittäisi jo vaikka isompaankin roihuun saakka, mutta etenkin Career of Evilissä kirjailija jo melkein kiusaa poloista lukijaa. Toisaalta, mikäpä kiehtoisi paremmin kuin kahden ihmisen välinen jännite...

Romanttisesta hehkutuksesta huolimatta kyseessä on kuitenkin ehta dekkari, ehkäpä jopa synkin ja kieroin tähän astisesta sarjasta. Tapahtumaketju käynnistyy kun häitään valmisteleva Robin saa postitse naisen jalan ja pahaenteisen viestin. Pienen pohdinnan jälkeen Strikella onkin tarjota poliisille kolme epäiltyä - mutta kuka on se oikea ja kuinka pitää Robin turvassa?

Silkkiäistoukkaa kuunnellessani harmittelin sitä, kuinka aikaisin arvasin tekijän ja Galbraith/Rowling näyttää kuulleen moitteeni sillä tällä kertaa vyyhti on oivallisen mutkikas ja piti minut arvailemassa aivan loppuun saakka. Hyvän dekkarin merkki, peukutan ehdottomasti!

Kirja ilmestyy 7.12.2015 Otavan suomentamana nimellä Pahan polku.

Hatchette Audio UK, 2015
Kesto: 17h 54min
Lukija: Robert Glenister

Kaksi reipasta dekkaria: Leena Lehtolaisen Surunpotku ja Jonathan Kellermanin The Murderer's Daughter

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Surunpotku on Maria Kallio -sarjan 13. romaani ja niin rakkaalta kuin tuo topakka komisario tuntuukin, olin hieman pettynyt Lehtolaisen Rautakolmioon ja tartuin siksi Surunpotkuun skeptisin miettein. Kirjan hieman ärsyttävä nimi juontuu tarinassa esiintyvästä hittibiisistä mutta Surunpotkussa ei juurikaan musiikkibisneksen parissa pyöritä vaan ennemminkin kirkossa, kasinolla ja koruliikkeissä - melko yllättävä yhdistelmä! Marian harmaita aivosoluja nimittäin työllistää tällä kertaa kirkosta löytyneen jalokivikauppiaan ruumis ja tapaushan saa edetessään varsin vauhdikkaita piirteitä!

Tuttuun tapaan tämäkin Maria Kallio -kirja oli sopivaa pikaruokaa nälkäiselle: ei erikoisen tajuntaräjäyttävää mutta kohtuullisen takuuvarmaa, nopeaa ja helppoa viihdettä. Surunpotku oli mielestäni onnistuneempi ja ehjempi kokonaisuus kuin Rautakolmio mutta jonkinlainen irtiotto olisi kenties Marialle paikallaan, vai onko kenties kokonaan uuden sarjan aika?

Tammi, 2015
Sivuja: 432

Jonathan Kellerman: The Murderer's Daughter

Jonathan Kellerman puolestaan amerikkalainen dekkarisarjojen kuningas, jonka Alex Delaware-kirjoja on ilmestynyt jo kolmisenkymmentä, lisäksi mies on kirjoittanut yhteistyössä myös vaimonsa ja poikansa kanssa. Olen viimeisimpien Delaware-dekkareiden kohdalla huomannut hienoista hyytymistä, tuntuu siltä kuin kirjoissa olisi tietty kaava jota kirjailija sinänsä ihan menestyksekkäästi toistaa. Ehkäpä Kellermanista on itsestäänkin alkanut tuntua samalta, sillä The Murderer's daughter on itsenäinen dekkari joka esittelee aivan uuden päähenkilön, psykiatri Grace Bladesin.

Kauniin ja kaikin puolin ylivoimaisen täydelliseltä tuntuvan Gracen tausta ei ole aivan sitä mitä voisi kuvitella. Kahden narkkarin lapsi on pienestä pitäen tottunut olemaan varuillaan ja elämä kasvatuskodista toiseen seilaten on opettanut poikkeuksellisen älykkään Gracen siihen, että kaiken eteen on tehtävä työtä. Grace on erikoistunut terapoimaan ihmisiä, joita surut ja traumat ovat koskettaneet - tehtävä, johon hän voi samastua erikoisen hyvin omien kokemustensa takia. Mutta sitten vastaanotolla käy mystinen Andrew Toner, joka löytyy pian murhattuna ja Grace huomaa menneisyytensä ja nykyisyytensä sekoittuvan.

Tämäkin kirja on jälleen kerran tuttua ja takuuvarmaa Kellermania, teksti kantaa ja juonenkäänteissä riittää. Grace on päähenkilönä erittäin kiinnostava, joskin jossain vaiheessa minua alkoi ärsyttää hänen kaikkivoipaisuutensa - onko mitään mitä tuo nainen ei osaisi?! En tiedä onko The Murderer's Daughter yksittäinen teos vai onko Kellerman aloittamassa uutta dekkarisarjaa mutta itse ainakin uskoisin että Gracesta riittäisi kerrottavaa useampaankin kirjaan. Kenties jossakin vaiheessa hänestä voisi näkyä silloin hieman inhimillisempikin puoli...

Headline, 2015
Sivuja: 442

Pimeässä luettua eli marraskuun puuhat

Huh. Onpahan ollut viehkeä marraskuu - aivoni eivät oikein vieläkään ymmärrä että jouluun on aikaa alle kuukausi koska nurmikkokin vihertää ja lenkillä voi pongata pajunkissoja. Marraskuun harmaudessa on kyllä omaa, synkkää viehätystään mutta valon puute on kyllä tylsää. Ulkoilukin iltaisin aika vähälle kun laiskuri ei jaksa raahata itseään laajustamaan pimeyteen. Noh, voihan sitä aina vaikka lukea...

Vuoden 2015 lukuhaaste sattuukin oikeaan sopivaan vuodenaikaan, tälläkin kertaa tuli luettua kaikenlaista ihan urakalla - 14 ehtaa, paperista kirjaa. Marraskuun synkkyys ei kyllä aina sopinut hirveän hyvin yhteen lukemieni dekkareiden kanssa - esimerkiksi Karin Slaughterin Pretty Girls tuntui sen verralta rankalta että päädyin lukemaan sen turvallisesti päivänvalossa... Muutenkin huomaan kaipaavani tähän pimeään vuodenaikaan jotain iloista ja pirteää luettavaa, vastapainoksi sysipimeällä ulkomaailmalle. Kuinka teillä taistellaan kaamosta vastaan? Vaikuttaako vuodenaika/sää lukutottumuksiin?

Marraskuun luetut

Marraskuussa luin 19 kirjaa: lukuun mahtuu tietokirjoja (mm. jokunen elämäkerta) ja useampi historiallinen romaanikin. Laadullisesti marraskuu ei ollut ihan niitä parhaita kuukausia, sukat eivät pyörineet jaloissani kovin usein. Hittejäkin toki oli, kuukauden TOP3:a hallitsivat Simo Hiltusen huikea Lampaan vaatteissa, Kaisa Haatasen hulvaton Meikkipussin pohjalta ja Neil Gaimanin outo mutta upea Neverwhere. Ehkei floppeja ole kauheasti tarpeellista mainostaa, uskon että näilläkin kirjoilla on omalukijakuntansa johon minä vain en satu kuulumaan.

• #GIRLBOSS / Sophia Amoruso
• Brooklyn / Colm Tóibín
• Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen
• Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa
• Home front / Kristin Hannah
• Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laukkanen
• Neverwhere / Neil Gaiman
• You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day
• Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm
• Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen
• Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen
• Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina / Paula Salomaa
• A Change of Climate / Hilary Mantel
• Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Luetut, ei-blogatut

Jussi Seppänen: Kymmenottelu (WSOY, 2015), 180s. Saatu arvostelukappaleena.

Sain Jussi Seppäsen Kymmenottelun Kirjamessujen bloggaribrunssilla luettavakseni ja vaikka novellit eivät tosiaankaan ole minun juttuni, kiinnosti urheiluun liittyvä hauskuutus sen verran että päätin kokeilla rajojani. Seppäsen tarinat olivat lämminhenkisiä, hauskoja ja pikkuisen viisaitakin mutta novellivammastani huolimatta en kuitenkaan täysin innostunut.

Thomas Erikson: Pelonkylväjät (Minerva, 2014), 560s.

Pelonkylväjät oli heräteostos eräässä Elisa-kirjan alessa. Ei kirjalla hintaa ollut juuri nimeksikään, mutta lukukokemus ei kyllä myöskään ollut siitä parhaasta päästä. Mystisen miljonäärejä teloittavan sarjamurhaajan jahtaaminen voi vaikuttaa teoriassa mielenkiintoiselta mutta käytännössä se oli suoraan sanottuna tylsää seurattavaa... Henkilöitä vilisi, mutta kukaan ei oikein kiinnostanut kylliksi. Huti tuli.

Gillian Flynn: The Grownup (Crown, 2015), 64s.

Overdriven kokoelmista löytyi myös ihanan kieron Gillian Flynnin kertomus The Grownup, joka kyllä on aivan taattua Flynniä! Valitettavasti lyhyt tarina tuli ahmaistua nopeasti mutta bloggaaminen kuitenkin venyi liian kauan. Paha bloggaaja.

Cheryl Strayed: Brave enough (Knopf Doubleday Publishing Group, 2015)

Cheryl Strayedin Villi vaellus on ollut yksi lukuvuoteni yllättäjistä - kukapa olisi uskonut että vaelluksesta kertova kirja kolahtaisi meikäläiseen niin kovasti - ja siksi nappasin kirjastosta luettavakseni Brave enough -kirjan. E-kirjojen lainaamisessa on se mahdollisuus ja riski että koska lainaaminen on niin kovin vaivatonta, ei tule aina perehtyneeksi kovin syvällisesti siihen, mitä on lainaamassa. Ja siispä minulta jäi tajuamatta se, että Brave enough on kokoelma aforismeja. Straeyedin ajatelmat olivat ihan päteviä mutta kirja on kovin pikkurunen enkä täysin samaistunut kaikkiin teemoihin joten kovin monia ajatuksia ei lukemisesta syntynyt.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka (Moreeni, 2015), 381s. Suom. Jouko Vanhanen.

Keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Melchior-sarja on ollut takuuvarmaa luettavaa jo viiden kirjan ajan mutta uusin, Tallinnan kronikka, tökki. Vika saattoi olla minussa, mutta koin kirjan infodumpit melko raskaina ja itse rikostarinakin pääsi vauhtiin yllättävän myöhään. Syytämme tästäkin kriittisyyspuuskasta flunssaa ja jäämme odottamaan seuraavaa kirjaa joka toivottavasti maistuu taas paremmin.

Kesken jääneet

Jodi Picoult, Samantha van Leer: Between the Lines (Recorded Books, 2012)

Jodi Picoultin ja hänen tyttärensä Samantha van Leerin kirjoittama nuorten kirja kiinnosti minua idean tasolla: kirjan punaisena lankana on ajatusleikki, jossa kirjojen henkilöt ovatkin oikeasti elossa ja ikäänkuin vankeina kirjan sivuilla, alati toistamassa samoja kohtauksia kirjan auetessa. Olin tässä vaiheessa kuunnellut parikin "ihan kivaa" äänikirjaa putkeen ja rehellisesti sanottuna kaivasin vaihteeksi jotakin todella mukaansatempaavaa, joten päädyin lopulta jättämättä kirjan kesken.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteen suhteen viimeistä viedään: tarvitsen vielä kirjaston henkilökunnalta lukusuosituksen ja viimeinen rasti onkin sitten mahdoton tehtävä. "Kirja joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut." Kaikki luettiin, mitä käskettin, joskus vähän extraakin. (Ja lukion fysiikankirjaan en aio tarttua...)

Entäs ensi kuussa?

Yritän tässä edelleen sisäistää että joulu tulee ja siis varmaan myös kirjabloggaajien joulukalenterikin, jossa tosin itse en ole tänä vuonna mukana. Kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa Hyönteisdokumentissa. Käykääpä katsomassa mitä hdcanis on keksinyt...

Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa

Aloitin Mifongin kätkemän luettuani erään hieman turhauttavan ja monipuolisuudessaan sekavan, tosimaailmaan perustuvan dekkarin. Sen jälkeen oli ihanaa sukeltaa Mifonkien taattua laatua olevaan maailmaan, joka sekin on henkilöineen ja juonenpalasineen on runsas mutta siitä huolimatta selkeä ja ehkä kokonaisuus jossa on helppo ja hyvä olla mukana. Kirja tuli luettua päivässä enkä keksi siitä kuin yhden kritisoitavan asian - se loppui aivan liian nopeasti...

Sarjan neljännen osan juonta on vaikea kuvailla paljastamatta olennaisia käänteitä aiemmista osista mutta sanottakoon ettei Meresmaa varsinaisesti säästele henkilöitään. Monta vanhaa tuttua on mukana, mutta mihinkään ei kannata luottaa - tyypit tulevat ja menevät. Mifonki-sarjan lukeminen  itseasiassa hiukan muistuttaa minua Tulen ja jään laulusta ja siitä, kuinka järkytyin kun G.R.R. Martin tappoi ensimmäisen keskushenkuilön kirjasta. Sittemmin totuin ja opin ettei hänen kirjoissaan kukaan ole turvassa. J.S. Meresmaan ote on ehkä lempeämpi mutta yhtä lailla arvaamaton.

Neljäs Mifonki-kirjani osoittautui jälleen mukavaksi lukukokemukseksi, peukutan sekä kirjailijan tapaa luoda kokonaisia, uskottavia ja kiehtovia maailmoja ja käsitteitä (mifonki - ihan mainio sana!) että sen juoniviidakon hallitsemista jota hän sulavasti kuljettaa eteenpäin. Jännittävää nähdä mitä seuraavassa osassa tapahtuu!

Myllylahti, 2015
Sivuja: 475

Lukukuun tunnustukset

No olipas lukukuu. Upea ruska, kirpakoita syyskelejä, loistavia kirjoja ja mahtavat kirjamessut. Huomaan juuri nyt kaipaavani kirjoiltani vauhtia ja suuria tunnelmia, kenties vastapainoksi pimeneville illoille ja arjen puurtamiselle. Messutohinoistani kerroin mm. ao. postauksessa.

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 

Lukupinot karttuivat reilusti lokakuun aikana, kartutin kirjakantaani Stockmannin Hullujen päivien, Helsingin kirjamessujen ja Audiblen alejen ansiosta yhteensä 18 kirjalla - hullu mikä hullu. Pinossa on kotimaisia uutuksia, jokunen englannin kielinen herkkupala, sarjiksia ja klassikkokin. Samaan aikaan kirjastolainakasani on myös erittäin tukevassa tilassa joten taidanpa olla pikkuisen pulassa...

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin paljon, bloggaamiseni sen sijaan ei sujunut aivan yhtä sutjakkaasti mikä kenties näkyi myös lukuisina niputettuina postauksina. Aikaa ei vain tunnu riittävän koneella istumiseen, mutta eiköhän pimeä talviaika taas hoida tuonkin ongelman kuntoon... Luettua tuli 26 kirjaa, joista seitsemän oli myös sarjakuvia. Lukukokemukset olivat laidasta laitaan, oli niitä jotka odotuksista huolimatta tökkivät (Muukalainen, tämä tarkoittaa sinua!) ja sitten odottamattomia huippukokemuksia, kuten Valokuvan historia johon ihan rakastuin. Kuukauden TOP3:een pääsivät siis Valokuvan historia, Tulevaisuuden arabi ja Sculptor. Aika yllättävää, lokakuussa parasta olivat siis sarjakuvat ja tietokirja. Hienoa, että joskus käy näinkin.

• Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola
• Queen Camilla / Sue Townsend
• Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom
• Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara
• House of Cards, Kuninkaantekijä ja Viimeinen jako / Michael Dobbs
• Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon
• Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor
• Naapuri / Herman Koch
• Yksin / Karo Hämäläinen
• Kauheimmat runot / Antti Holma
• The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling
• The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass
• Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma
• Valokuvan historia / Tom Ang
• Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika
• The Blue Between Sky And Water (suom. nimellä Sininen välissä taivaan ja veden) / Susan Abulhawa

Luetut, ei-blogatut

Jerry Scott, Jim Borgman: Teinin tajunnanvirtaa (Egmont, 2015), 48 s.

Jerry Scottin ja Jim Borgmanin Teinin tajunnanvirtaa oli kertakaikkisen leppoisa lukukokemus joka nimensä mukaan keskittyy kuvaamaan erään perheen teini-ikäisen kohelluksia. Hauskaa tavaraa, tosin ei unohtumatonta sellaista. Uskoisin tämän uppoavan etenkin teinien kanssa tekemisissä oleviin.

Michelle Sagara: Cast in Shadow (Luna, 2007), 507 s.

Michelle Sagaran Cast in Shadow on Chronicles of Elantra-fantasiasarjan aloittava teos joka tuli napattua lukuun aika pitkälti siksi että mitään muuta ei sattunut olemaan tarjolla - aika usein tämä on onneton lähtökohta lukemiselle jo siksi että ajatukset ovat kääntyneinä jo kohti sitä kirjaa jonka lukemista odotat. Oli huono ja kiireinen viikko, päänsärkyineen enkä voi rehellisesti sanoa antaneen Michellelle ja hänen sankarittarelleen, Kaylielle oikeasti kovin hyvää mahdollisuutta kirjalliseen ensikohtamiseen. Kokonaisuus ei ollut pöhkömpi mutta ainakin ajankohta ja lukuvire olivat aivan pielessä. It's not you, it's me...

Pascal Girard: Reunion(Drawn & Quaterly, 2010), 155 s. Englanniksi kääntänyt Helge Dascher

Pascal Girardin leppoisa Reunion on omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta, hieman veltostuneesta sarjakuvapiirtäjästä joka saa kutsun luokkakokoukseen jossa voisi myös kohdata SEN tytön jolle Pascal ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan. Tarina on helposti samaistuttava ja kirjailija-Pascal herättää mainiosti säheltävän päähenkilö-Pascalin eloon. Pisteet toimivasta pikkutarinasta ja brutaalin rehellisestä kuvauksesta.

Kiera Cass: Happily Ever After (HarperTeen, 2015), 416s.

Bloggasin Cassin Selection-trilogiasta kesällä jolloin kevyen hömpän lukeminen tuntui kivalta. Syksymmällä Helmetin OverDrive-kokoelmaan putkahti Happily Ever After, pieni tarinakokoelma kirjasarjan reunoilta joissa ääneeen pääsevät kirjan sivuhenkilöt, mm. Marlee, päähenkilön ystävä ja se mies, jota onni ei suosinut sekä prinssin äiti. En ole yleensä erikoisen ihastunut novelleihin eikä tämä kerta ollut poikkeus. Koska trilogia ei alunperinkään ollut kovin painavaa tavaraa sisällöllisesti, koin ettei extrakertomuksiin oikein enää riittänyt uutta ainesta mikä tuntui pitkästyttävältä. Ehkä nuorten naisten rakkaushuolia kiinnostavampaa olisi ollut kuulla vaikka vastarintaliikkeestä tai siitä, kuinka Amerikasta alunperinkään tuli Iléan valtio jossa naimakaupat ovat kaikki kaikessa?

Hyeonsee Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015), 316s. Suomentanut Jaana Iso-Markku

Leen Seitsemän nimen tyttö on jälleen yksi järkyttävä kertomus Pohjois-Koreasta ja siksi kai kirjaan tartuin. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat kauhistuttavia, olkoonkin että Leellä tuntuu kaikesta huolimatta olevan melko hyvä onni matkassaan. Luin kirjan mielelläni mutta bloggaaminen tuntui hankalalta koska kirja toi mieleeni niin elävästi taannoin lukemani Eunsum Kimin teoksen Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Tämä ei sinällään ole ihme, maan olot kun ovat mitä ovat, mutta koin etten löytänyt paljoakaan uutta kirjoitettavaa. Kelpo kirja, jos Pohjois-Korea kiinnostaa, lue ihmeessä.

Liza Marklund: Rautaveri (Otava, 2015),  333s. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Olen seurannut Liza Marklundin Annika Bengtzon-sarjaa vuosien ajan innokkaasti. Aikanaan uusi Annika-kirja oli parasta mitä tiesin mutta ajan oloon jokin muuttui ja innostus katosi lukemisestani. Nyt ympyrä sulkeutui sillä Rautaveri on ilmeisesti viimeinen sarjan teos. Ehkä hyvä niin, sillä viimeisimmät kirjat ovat olleet jo melko väsyneitä, en itse pitänyt laisinkaan ratkaisusta jossa kirjailija toimii etsivä Nina Hoffmanin outoine perhesuhteineen Annikan rinnalle. Tämä asia häiritsi minua myös Rautaveressä joka ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin lainkaan. Hei-hei Annika, kiitos hyvistä hetkistä!

Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 7 (Sammakko, 2015), 96s.


Milla Paloniemen Kiroileva Siili -sarjakuva lie useammille tuttu ja minäkin olen sarjiksen lukenut. Paloniemen siilit ovat ihan mainioita tyyppejä mutta lyhyt strippisarjakuva ei ole minun ominta juttuani - sen sijaan äitini rakasti näitä hahmoja ja siksi valitsinkin tämän teoksen Kirjan vuoden lukuhaastetta varten. Hyvä valinta, uskoisin että esim. City-Siili olisi naurattanut häntä.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste on varsin mukavalla mallilla, enää vain kaksi kirjaa uupuu ja niistä toinen on "Kirja, jota ystäväsi suosittelee sinulle". Heitänkin tästä haasteen lukijoille, antakaapa minulle lukuvinkki!

Entäs ensi kuussa?

Marraskuussa paneudun uuteen valokuvaamiskirjaan, Laukkasen Camp Creativeen. Kirja sisältää erilaisia kuvaharjoituksia jotka olisi tarkoitus ehkä jakaakin. Kirja ja tehtävät vaikuttavat kivoilta, mutta saapas nähdä miten kuvaaminen onnistuu marraskuun valossa... Samoin tarkoitus olisi osallistua Karo Hämäläisen luotsaamaan lukuhaasteeseen jossa kuluvan kuukauden aikana 30 sivua päivässä. Kaikki mukaan!

Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom

Olen säästellyt C.J.Sansomin Shardlake-sarjan viimeisiä kirjoja sillä sarja on mielestäni mainio varsinkin äänikirjana mutta olen rivien väleistä ymmärtänyt etteivät kyttyräselkäisen asianajajan seikkailut jatkuisi kovinkaan pitkään. Heartstone sijoittuu jo aikaan jossa kuningas Henrik VIII on edennyt jo viimeiseen vaimoonsa, Catherine Parriin. Toivoa toki sopii Sansom jatkaisi päähenkilönsä seikkailuja myös kuninkaan kuoleman jälkeisiin vuosiin joiden sekasorto saattaisi tarjota kiinnostavan taustan juonenkäänteille, ainakin näin Tudor-höperön mielestä. Mutta se jää nähtäväksi...

On kesä 1545 ja Englannin rannikolla odotetaan Ranskan hyökkäystä pelokkaina. Kuningatar Catherine Parr pyytää Matthewta tutkimaan huhuja joiden mukaan orvoksi jäänyttä Hugh Curteysiä kohtaan on tehty vääryyttä. Työtehtävä vie Matthewn vaarallisen lähelle aluetta jonne ranskalaisten oletetaan hyökkäävän mutta mies ottaa tehtävän sillä hän saa samalla mahdollisuuden selvittää hullujen huoneeseen suljetun salaperäisen Ellenin taustoja.

Kirja alkaa lupaavasti, on sopivan kiharaisia juonia, pikkuisen uhkaavaa tunnelmaakin, historiallisia faktoja - mutta jokin tökkii. Kenties se, kuinka innokkaasti Shardlake rynnistää tutkimaan menneisyyden tapauksia joita kukaan - oletetut uhrit mukaanluettuna - ei halua hänen tutkivan. Myös kirjan iso yllätys hiukan lässähti kun tarkkakorvainen dekkarin ystävä onnistui alkumetreillä kehittämään teorian joka lopulta osoittautui todeksi. Kirjassa oli pientä hyytymisen tuntua muutenkin, tuntui siltä kuin kirjailijakin olisi halunnut Heartstonen olevan sarjan päättävä osa, sillä jopa Matthew ja Barackkin tuntuivat olevan jokseenkin kyllästyneitä nykymenoon. Goodreads kuitenkin tiesi sarjassa ilmestyneen jo kuudennenkin kirjan joka taatusti tulee luettua.

Kokonaisuutena kirja ei siis ollut samanlainen huippukokemus kuin aiemmat Shardlaket, mutta yhtä kaikki kohtuullisen toimiva kokonaisuus joka viihdytti 23 tunnin ajan tehokkaasti.

Pan McMillan, 2014
Kesto 22h 42min
Lukijana Steven Crossley

Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara

Olen viihtynyt pitkään Taavi Soininvaaran Arto Ratamo -sarjan mukana. Ratamo on sen sortin miehiä joita ei pysäytä käsikraanattikaan ja tuore tyttöystävä, toimittaja Essi Kokko, on jokseenkin samaa sorttia ja kaksikon menoa on  mukavan vauhdikasta seurattavaa. (Tosin, en ole ihan varma aina Essin puujalkavitsejä muistuttavista lausahduksista, mutta tuovathan ne ainakin huumoria tekstiin...)

Tällä kertaa Soininvaara on varsin ajankohtaisissa tunnelmissa kun kotimaahan palaa Syyrian sodassa ansioitunut soturi jota epäillään Isis-kytköksistä. Essin metsästäessä suurta kansainvälistä skuuppia, painiskelee Arto poliisin johtajistossa piilevien korruption parissa. Myös Arton isän menneisyydestä putkahtaa uusi yllätys...

Parasta Haukassa ja kyyhkyssä oli mielestäni ehdottomasti Syyriaan liittyvä juonikuvio joka tottakai kiinnosti jo ajankohtaisen aiheen takia, mutta se sai myös poliisien korruptiokuvion vaikuttamaan tylsältä ja kuluneelta ja huomasinkin harppovani kirjassa nopeasti aina kohti uutta Qasim-kohtausta ja  toivon hartaasti ettei tuo kyseinen ajatus jatku enää seuraavassa Ratamo-kirjassa. Kirja sisältää myös yhden suurehkon käänteen Arton omassa elämässä joka mielestäni oli ehkä turhan ennalta-arvattavasti toteutettu, toivon kuitenkin että kirjailija saa jatkossa tästä sinällään ihan mielenkiintoisesta aihiosta enemmän irti.

Kirjoittaessani tätä postausta tajusin että löysin kirjasta paljon mutistavaa vaikka yritinkin kovasti pitää tunnelman positiivisena. Hetken pähkäiltyäni tajusin että pidän tästä kirjasarjasta ja Artosta, mutta en ehkä niinkään näistä tuoreimmista kirjoista. Niissä on kiinnostavia ja hauskojakin hetkiä, mutta jokin vain tökkii. Vielä en anna periksi sarjan suhteen mutta nyt hiihdellään jo heikoilla hangilla.

"Miehet on niin kuin katukivet. Kun ne saa kerran kunnolla pakoilleen, niitä voi polkea jalkoihinsa vaikka kuinka paljon."

Otava, 2015
Sivuja:  412

The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass

Juuri kun sain edellisen hömppäkirjani luettua, putkahti Overdriven kokoelmiin seuraava, Kiera Cassin The Selection -trilogia nimittäin oli saanut jatkoa. Karkinnälkä näemmä vaivaa edelleenkin, joten The Heir putkahti lukupinooni melkein kuin varkain...

The Heir palaa jälleen tulevaisuuden Illeaan, tulevaisuuden Amerikkaan, jossa kaksi vuosikymmentä on vierähtänyt siitä kun prinssi Maxon lopetti kastit ja löysi itselleen puolison Valinnan avulla. Illean kansa on onnetonta ja kuningas päättää kohottaa yleistä mielialaa järjestämällä uuden Valinnan mutta tällä kertaa etsitään puolisoa hänen esikoistytärelleen prinsessa Eadlynille joka jonain päivänä on nouseva valtaistuimelle. Voimakastahtoinen prinsessa ei vain oikein innostu ajatuksesta...

Luin Cassin kirjaa sekavin ajatuksin, hömppä toki maistuu edelleenkin mutta jokin asetelmassa ja uusissa henkilöissä tökki. Kirjailija mm. korostaa kovasti sitä, kuinka uudenaikainen ja radikaali Eadlynin tilanne tulevana hallitsijana on - ensimmäinen nainen valtaistuimella. Tasa-arvo ei siis ole kukassa vielä tulevaisuudenkaan Amerikassa... Samoin ajatus siitä, että Maxon yrittää naittaa 19-vuotiaan tyttärensä vastoin tämän tahtoa tarjotakseen kansalle leipää ja sirkushuveja, tuntuu vähän vastenmieliseltä ja kansaa aliarvioivalta. Mutta mitäpä minä tiedän...

Oma juttunsa ovat sitten Eadlyn ja pojat. Prinsessa nimittäin on aika ... ärsyttävä ja arvelenkin että Kiera Cassin tarkoituksena on muokata uudesta The Selection -trilogiasta hieman toisenlainen kasvutarina. Mikä jottei, ratkaisu saattaa toimiakin jos vain Eadlyn muutos sympaattisemmaksi saadaan toteutettua uskottavalla tavalla ja jos siippaehdokkaista onnistutaan luomaan kyllin kiinnostavia, tällä hetkellä he jäävät vielä Eadlynin varjoon. Hauskana yksityiskohtana mainittakooon se, että kirjassa on mukana myös Suomi-väriä, eräs prinsessan kosijoista on Swendwaysta kotoisin oleva, suomea puhuva sympaattinen kokki Henri Jaakoppi, joka leipoo mm. prinsessalle korvapuusteja. (Jotka tosin jostain syystä maistuvalt greipiltä?)

HarperTeen, 2015
Sivuja: 342

Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika

Valomerkki (Villimpi Pohjola #5) / JP Ahonen
WSOY, 2015
Sivuja: 104

JP Ahosen Villimpi pohjola -sarja on viehättänyt silmiääni ja kutittanut nauruhermoani jo monen kirjan ajan ja Valomerkki, sarjan viides osa, piti ehdottomasti saada heti lukuun. Joku taika näissä kotimaisissa frendeissä on, mutta alan ruutu ruudulta kiintyä heihin enemmän. Villimpi pohjola onkin siitä hieno sarja, että se on tuore ja uskottava, koskettava ja silti hauska, ihan oikean elämän makuinen.

Valomerkissä Villin pohjolan kaveriporukka jatkaa aikuistumistaan, mm. pienten jalkojen töminää odotellaan ja gradukin pitäisi saada valmiiksi. Kirjassa ehkä hienointa onkin se, että se tuo mieleen oman elämän ja kaverit. Erityisen mainiosti maaliinsa osui strippi jossa ulos lähdössä oleva Ukko on piilottanut Muusan suklaat - ja kuinkas sitten kävikään? (Saattaa olla että bloggaaja on itsekin ollut joskus samassa tilanteessa...)

Peräkammarin poika / Jan Andersson, Katja Kettu

Otava, 2015

Sivuja: 134

Olen hiukan niuho sarjakuvieni suhteen (pidän mm. tietynlaisesta piirrostyylistä) ja olin siksi hiukan epävarma siitä olisiko Peräkammarin poika minun juttuni. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä kirja osoittautui rankaksi aikuisten saduksi ja mainioksi lukukokemukseksi.

Jalmari, peräkammarin poika, on keski-ikäinen mies jolta on jäänyt elämä elämättä sairastuneen äidin omaishoitajaksi ryhtymisen jälkeen. Velipoika sen sijaan sai kaiken: vapauden, aikuisen elämä, naisenkin. Mutta talo natisee liitoksissaan ja äidin yskä vain pahenee...

Peräkammarin poika on hurjan koukuttava, melkein unenomainen ja oudolla tavalla koskettava kasvutarina. Se on tarina äidin ja pojan viharakkaussuhteesta ja omaishoitajuuteen liittyvästä rakkaudesta ja uhrautumisen paineesta. Asiaa on paljon pienessä paketissa, kuva ja teksti ovat myös hienossa suhteessa toisiinsa. Anderssonin tummasävyiset kuvat täydentävät tyylikkäästi Ketun taitavaa tekstiä - oivallinen paketti!

Tuomitut (Arianna de Bellis #4) \ Vera Vala

Vera Valan Arianna de Bellis -sarjan kirjat ovat olleet useamman vuoden ajan kesäluettavaani mutta tällä kertaa lukeminen venähtikin vähän pidemmälle mutta nämä kirjat näemmä toimivat myös syksyisin - jännä juttu! Italia-fanina rakastan näissä kirjoissa etenkin nojatuolimatkailua, Vera Vala kun osaa kuvailla maisemia ja elämäntyyliä vallan mainiosti.

Tuomituissa Arianna ryhtyy pelastamaan uskonlahkoon liittynyttä sukulaistyttöään ja törmää samalla murhaajaan joka teloittaa katolisia pappeja. Jälkimmäistä tapausta tosin tutkii toinenkin de Bellis, nimittäin Ariannan veli Ares joka on jesuiitta. Ares onkin mukava lisä kirjoihin, ainakin Tuomittujen juonikuvioihin hän upposi luontevasti ja ikäänkuin tasapainotti Ariannan tällä hetkellä jokseenkin ongelmaista elämää. De Bellisin perhe on muutenkin varsin kiinnostava luomus, sen jäsenistö tuntuu olevan persoonallista ja kiehtovaa. Kenties jokin kirja sukeltaa syvemmälle perheen juuriin tai vaikkapa Ariannan vanhempien tarinaan?

Kuten aiemmissakin Valan kirjoissa, on Tuomituissakin paljon purtavaa. Ariannan menneisyydessä ja nykyisyydessä tapahtuu rikostutkimusten ohella paljon ja nähdäänpä kirjassa hetkittäin melkein da Vinci -koodimaisia piirteitäkin. En ole ihan varma kuinka paljon tästä suunnasta pidän, mutta kirjasarja on sen koukuttava että sen parissa on pakko jatkaa ihan vaikka vain uteliaisuudesta. Tässä kohdin onkin ihan pakko nostaa hattua Vera Valan taidolle luoda pahuksen koukuttavia cliffhangereita, tähänkin kirjaan on nimittäin tehty harmittava tehokas loppu. (Nyt pitäisi jaksaa elää jännityksessä kokonainen vuosi. Huoh.)

Gummerus, 2015
Sivuja: 457

The Kizuna Coast (Rei Shimura #11) \ Sujata Massey

Taisin kiljaista ihan ilosta tajutessani että vuosien tauon jälkeen Sujata Massey on julkaissut uuden osan rakastamastani Rei Shimura -dekkarisarjasta. Niille, joille Rei ei entuudestaan ole jo tuttu, kerrottakoon että Rei on nuori japanilaisamerikkalainen antiikista innostunut nainen joka sotkeutuu rikosvyyhteen jos toiseenkin. Dekkarit ovat kepeitä ja toimivia ja koska Rei seikkailee usein Japanissa, tarjoavat ne myös oivan mahdollisuuden nojatuolimatkailuun.

Sarjan kymmenes kirja oli tarkoitettu päättämään sarja, mutta kun maanjäristys ja tsunami runtelivat Japania vuonna 2011, heräsi rakkaus maata kohtaan kirjailijassa ja uusi Rei Shimura -kirja alkoi syntyä. Katastrofi onkin keskeinen elementti kirjassa ja tuo Rein seikkailuun uusia, hieman tummempia sävyjä.

Tarina alkaa samoista hetkistä, jolloin kirjailijan into kirjoittaa taas heräsi. Rei Shimura katselee Hawaijin kodissaan kauhistuneeena uutisia Japanin katastrofista kun hän saa puhelun entiseltä työnantajaltaan, herra Ishidalta. Sympaattinen vanha herra on ollut antiikin osto-matkalla alueella jonne tsunami iski ankarimmin ja tarvitsee apua kotiinpääsyssä ja nuoren assistenttinsa löytämisessä. Peloton Rei ei aikaile vaan pakkaa laukkunsa ja suuntaa katastrofialueelle auttamaan.

Kuten sanottua, tämä on hiukan erilainen Shimura-kirja. Se keskittyy suuresti luonnonkatastrofin tuhojen kuvaamiseen ja jotkin kirjan kohtaloista ovatkin sydäntäsärkeviä. Mieleeni tuli usein myös elokuussa kuuntelemani Summertime-kirja, jossa oltiin hieman samantyylisissä tunnelmissa. Rikostarina jää mielestäni tällä kertaa hiukan vaisuksi, kenties suuronnettomuus on taustana niin dramaattinen ettei yksittäinen pikku murha enää oikein tunnu sitä vasten juuri miltään?

Oli kuitenkin ihanaa palata takaisin Rein seikkailujen pariin, melkein kuin tapaisi vanhan ystävän vuosien jälkeen. Historia ja japani kiinnostavat edelleenkin ja vietinkin aikaa googletellen japanilaisten lakeeriesineiden kuvia - ne ovat juuri niin upeita kuin kirjaa lukiessani kuvittelin!! Myös tarina, kaikessa poikkeuksellisuudessaan tuntuu ajankohtaiselta ja kiinnostavalta ja saa minut toivomaan että Sujata Massey kirjoittaisi lisää!

"Kizuna means connection: the help people give each other, especially when there's serious trouble. Remember when you gave me the rice balls for breakfast? Ishida-san and I wouldn't have had anything to eat that morning if it wasn't for your kizuna."

The Ikat Press, 2014
Sivuja: 372

Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) \ Denise Rudberg

Vuoden 2015 dekkarisyksy on alkanut jo tarjota satoaan ja yksi tuttavuuksistani on Ruotsissa ilmeisesti kovinkin menestynyt Denise Rudberg ja hänen Marianne Jidhoff-sarjansa starttaava Yksi tappava syrjähyppy. Sarja lupailee jännitystä komeissa puitteissa, Tukholman yläluokan kauniissa huviloissa ja näyttävissä juhlissa ja sehän kiinnostaa! Kimalteleva elämäntyylihän tarjoaa oivallisen kontrastin rikosten synkkyydelle ja pieni haaveilu merinäköaloista tai urheiluautosta ei sekään haittaa.

Yksi tappava syrjähyppy esittelee syyttäjän sihteerin tehtäviinsä palaavan 55-vuotiaan Marianne Jidhoffin joka  on juuri jäänyt leskeksi. Marianne saa ensimmäiseksi jutukseen menestyneen liikemiehen murhan mutta myös toimistopolitiikka kaihertaa terävän naisen mieltä. Mariannen ohella rikostapausta selvittelee myös varsin sympaattinen rikostutkija Torsten Ehn.

Yksi tappava syrjähyppy on petollisen hyvä kirja. Se näyttää kantensa perusteella hieman tusinatavaralta ja helposti unohdettavalta, (lilataustainen naissiluetti muistuttaa kovasti myös Pekka Hiltusen Varo minua -kirjan kantta) mutta kansien välistä löytyykin oivallinen dekkari. Teksti vetää tehokkaasti, teki mieli lukea jopa senkin jälkeen kun silmät alkoivat painua illalla kiinni, tästä ansio kuuluu Mariannelle ja hänen aisaparilleen, rikostutkija Torsten Ehnille, jotka ovat persoonoina mielenkiintoisia ja moniulotteisia, jopa sympaattisia. Inhimillisiä kirjallisuuden hahmoja joihin olisi ehkä helppo kiintyäkin. Onko tämä pitkän ystävyyden alku?

Sivuhuomautuksena mainittakkoon että Denise Rudberg tekee mainiota työtä myös kuvaillessaan kirjan ruokaa joka on sekä herkullisen kuuloista että mukavan kotikutoisen oloista. Juustovoileipiä, kanelipullia ja kuumaa kaakaota - älä lue tätä kirjaa nälkäisenä!

Into, 2015
Sivuja: 405
Alkuteos Ett litet snedsprång
Suomentanut Anu Koivunen
Saatu arvostelukappaleena.

Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen

Pekka Hiltusen Studio-sarja on ollut kelpo luettavaa ja olen odotellut innokkaasti sarjalle jatkoa ja nyt se on vihdoin täällä. Varo minua oli onnekseni Elisan dekkaripiirin kuukauden kirjana joten se tuli napattua matkallekin mukaan.

Kirjassa Lian kaksoiselämä Lontoossa paljastua kun innokas poliisi alkaa pohtia miksi aivan tavallisen graafikon tielle osuu niin paljon rikoksia. Lian pitäessä matalaa profiilia Studion toiminnasta, on muu Studion väki keskittynyt jengeihin ja vaara vaanii - joka puolella.

Studio-sarja ei pettänyt tälläkään kertaa, meno oli hetkittäin melkoisen hyytävää ja kirja oli tuttuun tapaan ahmittava loppuun saakka. En tiedä kumpaa pääjuonista seurasin jännittyneempänä: Marin tutkimuksia rehellisesti sanottuna todella pelottavien jengien parissa (ilmeisesti jengi-kuvaukset pohjautuva jopa tositapauksiin joka lisää tilanteen ahdistavuutta) vai Lian kokema henkilökohtainen helvetti?!

Pidän Hiltusen kirjoissa siitä, että niiden aihepiirit eivät ole ihan tutuimmasta päästä, esimerkiksi jengien toiminnasta olen lukenut aika harvoin. Vaikka lintukodossa elämmekin, on minusta tärkeää lukea myös tällaisista asioista jotta ymmärtäisin maailmaa paremmin. Vahvat naiset ja nojatuolimatka Lontooseen yhdistettynä kauniiseen kerrontaan ja kiinnostaviin aihepiireihin eivät ole yhtään pöhkömpi juttu, yksi huono puoli tässä kirjassa kuitenkin. - Se nimittäin loppui ihan liian nopeasti ja joutunen odottelemaan sarjan seuraavaa osaa aivan liian pitkään... Lisää, kiitos!

WSOY, 2015
Sivuja: 448

The Selection-trilogia (The Selection, The Elite, The One) / Kiera Cass

Kesän kuumuudessa teki yllättäin mieli lukea jotain viihdyttävää hömppää - tai aikuisten satuja, kuten eräs ystäväni kyseistä tyylilajia kuvaa. Tämän nuorille aikuisille suunnatun trilogian kohdalla tuo kuvaus onkin erikoisen osuva, kyse nimittäin onkin jollain tapaa hyvinkin tyypillinen tuhkimotarina. (Kansien kuvituskin oikeastaan tukee tätä ajatusta.)

The Selection-trilogia on dystopia joka sijoittuu tulevaisuuden Amerikkaan, joka on nyt luokkiin jaettu kuningaskunta. Jokaisella kansalaisella on oman luokan ilmaiseva numero joka kuvaa yksilön statusta valtakunnassa. Kirjan päähenkilö, America Singer, on viihdyttäjäluokan jäsen, viitonen. Viitosilla on jonkin verran rahasta tiukkaa, mutta he ovat monessa suhteessa onnekkaampia kuin palvelijoiksi joutuneet kuutoset tai yhteiskunnan pohjasakkaa olevat kahdeksikot. America haaveilee naivansa kutos-poikaystävänsä Aspenin mutta sitten kaikki muuttuu kun valtakunnan prinssi Maxonille tarvitaan puoliso ja America päätyy vastahakoiseksi morsioehdokkaaksi televisioituun, tositv-ohjelmaa muistuttavaan ohjelmaan jossa 35 neitosta kilpailee maan suurimmasta palkinnosta - Maxonista!

Mietteeni Cassin trilogiasta ovat hiukan kaksijakoiset. Reilusti sanottuna minusta The Selection-sarja on höttöä, pumpulia ja hattaraa. Ja sokeria on käytetty melkoisesti. Kirjailija tuntuu ammentavan inspiraatiotaan niin Unelmien poikamiehestä kuin Nälkäpelistäkin ja lopputuloksena kolmen kirjan verran pääparin deittailua kaavalla melkoisen ennalta-arvattavalla kaavalla. Henkilökohtaisesti myös pikkuisen rutisen siitä että nuorille naisille suunnatun kirjan pääideana on se, että ryhmä tyttöjä kilpailee yhden miehen suosiosta ja avioliitosta. Valtakuntaa koettelevat myös kapinalliset ja muut ulkopoliittiset pulmat joista tosin kerrotaan valitettavan vähän - kerronnan pääpaino on avioliittojuonessa.

Ja silti. Luin, melkein ahmin, kaikki kolme kirjaa. Voisin kai sanoa että The Selection-trilogian kanssa kävi hiukan samalla tavalla kuin joskus karkkipussin kanssa. Luin vähän, pyörittelin silmiäni huttuisuudelle, luin lisää - kamalaa huttua - ja ennenkuin huomaankaan olen lukenut koko kirjan ja varaan kirjastosta seuraavaa. Olihan se sokerista hömppää mutta näemmä joskus on juuri oikea hetki lukea sellaistakin.

HarperTeen, 2012
Sivuja: 332
Kirjan vuosi: kirja, jonka valitsit luettavaksi pelkästään kannen perusteella.

Elämää elokuussa

Elokuu on eräs lempparikuukausistani ja tänä vuonna se on tuntunut erityisen mahtavalta.
Ehkä se johtui kylmästä alkukesästä, ehkä kesälomasta, mutta olen imenyt jokaisen aurinkoisen hetken ihooni suurella kiitollisuudella. Ja se on tuntunut HYVÄLTÄ! Pitkän ja ankean talven ja kevään jälkeen tuntuu siltä kuin mojoni alkaisi palata, olen lukenut ilolla ja blogiin alkaa syntyä juttuja vaivattomasti.

Loma vierähti nopeasti, tie vei tällä kertaa Maltalle jossa ihastuin - taas - mereen ja purjehtimiseen. Malta on niitä paikkoja joissa menneisyyden läsnäolon voi aistia hyvinkin helposti ja varsinkin keskiaikainen Mdina vei sydämeni (kuvassa). Aivan mielettömän kaunis kaupunki! En ihmettele lainkaan sitä että näitä maisemia on nähty paljon elokuvissa. Yritin harjoitella hiukan vbloggaamista reissullani ja saatanpa laittaa tuloksia tännekin. (Maisemia tosin ei ole luvassa mutta jotain pientä kirjallista kylläkin...)

Elokuussa tulin kokeilleeksi jotain uuttakin, lainasin lifestyleblogeista idean Bloggaajan viikosta, eräänlaisesta päiväkirjasta. Postausten kirjoittaminen oli hurjan hauskaa vaikka hetkittäin epäilinkin itseäni. Ketä nyt kiinnostaisi lukea siitä, kuinka minä luen tai millaisia kirja-ajatuksia ajattelen?! Mutta kokeilu oli sen verran kiva että taidan tehdä joskus toistekin saman moisia tempauksia, vaikkapa muutaman päivän kerrallaan.

Elokuun luetut

Elokuun blogattujen kirjojen lista on tässä kuussa harvinaisen lyhyt: luettua toki tuli.  Luin 14 kirjaa ja viisi sarjakuvaa mutta kirjabloggaajan viikon takia piti pikkuisen tiivistää tahtia ja tehdä muutama kimppa- ja lyhytpostaus. Kuukauden TOP3:een ylsivät tällä kertaa Vanessa Lafayen vaikuttava Summertime, Rip Kirbyn nostalgiset seikkailut ja tyylikäs China Rich Girlfriend. Valinta oli tällä kertaa vaikea sillä vaikka lukulistallani olikin monta ns. luottonimeä joiden voimaan uskoin. Läckberg, Atwood ja Harper Lee - luotin teihin!

• Summertime / Vanessa Lafaye
• Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Yhdeksän vuoden pako helvetistä
• The Quality of Silence / Rosamund Lupton
• Leijonankesyttäjä (Fjällbacka #9) / Camilla Läckberg
• Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood
• Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond
• Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä
• China Rich Girlfriend / Kevin Kwan
• Kaikki taivaan linnut / Harper Lee
• Finding Audrey / Sophie Kinsella

Luetut, ei blogatut

Tove Jansson: Moomintroll and the end of the world (Tigertext Ab/Ny Tid, 2008), 87s.

Tämä kirja osui hyppysiini kirjaston sarjishyllyä penkoessani, enkä voinut vastustaa Janssonin ensimmäisen muumi-sarjakuvan lukemista. Esipuheen maininnat kauan kadoksissa olleesta sarjakuvasta nostivat odotukseni melko korkealle ja taisin hiukan pettyä tajutessani että tarina on mukailee lähes täysin Muumipeikkoa ja pyrstötähteä vaikka muumien piirrokset tässä versiossa ovat vielä hieman esiasteella. Muumien pariin on toki aina mukava palata, mutta pientä hankaluutta aiheutti myös kieli. Kirjailija on itse tekstannut tarinan kuvitukseen ruotsiksi ja julkaisija taas on tarjonnut englanninkielisen käännöksen sarjakuvan alla - eikä pieniaivoinen lukija enää osaa päättää mitä kohtaa lukisi! Sinällään oli kyllä mukavaa oppia tuttujen hahmojen nimiä muilla kielillä, vaikka Muddler/Rådd-djuren ja Snork Maiden/Snorkfröken eivät ihan minun suuhuni istukaan.

Jonathan Kellerman: Motive (Ballatine Books, 2015), 336 s.

Huh. Kellermanin Alex Delaware -sarja on edennyt jo 30. osaansa ja tekstissä tykittää edelleen varsin mukavasti. Motive oli kirja johon vaihdoin takuttuani pidempään Lou Berneyn kanssa ja tuntui oikein vaivattomalta sujahtaa takaisin Alex Delawaren tutkimuksiin. Tällä kertaa muuten jahdataan murhaajaa, joka tappaa ujoja ja eristyneitä naisia ja vaikkei luvassa nyt varsin unohtumatonta menoa olekaan niin kelpo dekkarimeininkiä kuitenkin.

J.K. Johansson: Venla (Tammi, 2015), 204 s.

J.K. Johanssonin (salanimi) kirjoittama Palokaski-sarjan ensimmäinen osa, Laura, nappasi mielenkiintoni hiukan Twin Peaksia henkivällä tunnelmallaan mutta valitettavasti fiilis ei jatkunut Noora-teoksessa. Kaksi kirjaa lukeneena halusin kuitenkin selvittää miten nuorten naisten katoamisista kertova rikossarja loppuu joten nappasin Venlan luettavakseni heti tuoreeltaan. Teksti on kyllä sujuvaa mutta tuntui vuoden tauon jälkeen hiukan sekavalta. En myöskään oikein innostunut loppuratkaisusta joka kolmen kirjan jälkeen tuntui hiukan hutaistulta. Jäinkin miettimään olisiko sittenkin ollut parempi ratkaisua mahduttaa koko Palokaski-sarja yhteen kirjaan ja karsia muuta turha rönsy pois?

S.K. Tremayne: The Ice Twins (HarperCollins, 2015), 373 s.

The Ice twins tuli ladattua hätäkirjana Overdrivestä kun matkalla tajusin että varaamani kirjat olivat loppumassa kesken ja ko. kirja sattui löytymään hyllystä. Takakansiteksti lupaili hyytävää menoa mutta petyin. Tarinan keskiössä on äiti, jonka identtisistä tyttäristä toinen on puoli vuotta sitten kuollut onnettomuudessa mutta kumpi tyttösistä menehtyikään? Plussaa annan jylhistä maisemista jotka valokuvista päätellen ovat kirjailijalle tuttuja ja rakkaita.

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi (Bazar, 2015), 304 s.

On ilo juoda teetä kanssasi vaikutti todella sympaattiselta kirjalta, jossa juodaan teetä, luetaan kirjoja ja ollaan herttaisia ja persoonallisia. Ja oikeaan osuin, tätä kirjaa kuvaa mielestäni parhaiten juuri sana sympaattinen, valitettavasti kuitenkin kokonaisuus jäi minulle jokseenkin vaisuksi. Ihan mukavaa, mutta helposti unohtuvaa.

Kesken jääneet

Lou Berney: The Long and Faraway Gone (William Morrow Paperbacks, 2015), 464 s.

Berneyn kirja vaikutti Goodreadsin arvostelujen perusteella todella kiinnostavalta mutta liekö kyseessä ollut väärä lukuhetki vai väärä lukija mutta en oikein tahtonut innostua tarinasta ja jätin lopulta päivien takkuamisen jälkeen kirjan kesken puolivälissä, tajutessani että elämä on aivan liian lyhyt pakkolukemiselle. Berneyn kirjan perusasetelma on kiehtova, siinä kaksi pikkukaupungin tregediassa särkynyttä ihmistä yrittää vuosien jälkeen selvittää mitä tapahtui ja miksi.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste etenee mielestäni mukavaa tahtia, vain viidennes haasteesta on lukematta. Jei!

Entäs ensi kuussa

Ensi kuussa on luvassa ainakin kömpelöitä vbloggausyritelmiä ja #dekkari-festivaaleillekin tekisi mieleni.

Leijonankesyttäjä (Fjällbacka #9) / Camilla Läckberg

Lykkäsin tovin Camilla Läckbergin uusimmasta Fjällbacka-kirjasta kirjoittamista. Olen ahminut sarjan kaikki kirjat, joidenkin kohdalla suorastaan sukat jaloissa pyörien. Leijonankesyttäjääkin odotin innolla ja ehkä suuret odotukset olivatkin syynä siihen miksi pienoinen pettymys iski. Kovin mieluusti kirjoittaisin innostuneena ja ylisanoin, mutta näin tällä kertaa.

Leijonankesyttäjä sijoittuu jälleen kerran pikkuiseen Fjällbackaan, joka taitaa tällä menolla olla väkilukuun suhteutettuna jo yksi Ruotsin vaarallisimmista kylistä. Tällä kertaa tapahtumat käynnistyvät kun paikkakunnalta kadonnut teinityttö löytyy vakavasti vahingoitettuna. Tyttöjä on kadonnut useampiakin ja Patrickin tehtävänä on löytää tekijä ennen uutta murhenäytelmää. Patrickin vaimo, kirjailija Erica taas tutkii erästä vanhaa rikosta mutta päätyy sotkeutumaan jälleen kerran miehensä murhatutkintaan.

Jospa aloittaisin positiivisista. Läckberg kirjoittaa vetävästi ja kirjan juoni on tehokas sekoitus jo tutuksi käyneitä ja toimivia elementtejä: menneisyyden haamuja yhdistettynä tämän päivän pahuuteen. Kokonaisuus on mielestäni ihan hyvä, uskoisin että moni dekkariystävä saa aikansa kulumaan mukavasti kirjan parissa. Ongelma on ehkä kuitenkin odotuksissani, sillä Leijonankesyttäjä ei ole - minun mielestäni - yhtä loistava kuin jotkut edeltäjänsä. Juoni tuntuu jollain tapaa toistavan tietynlaista kirjoissa olevaa kaavaa ja valitettavasti tekijäkin oli jokseenkin selvä juttu kirjan alusta saakka.

Oma lukunsa on sitten Erica, joka sai minut miettimään sitä kuinka oudolta tuntuisi jos vaikka Jarkko Sipilän Takamäki joutuisi vähän joka mutkassa väistelemään innokkaan puolisonsa tutkimusyrityksiä...

Gummerus, 2015
Alkuteos: Lejontämjaren
Sivuja:442
Suomentanut Outi Menna

Mies kuumasta (Takamäki #15)/ Jarkko Sipilä

Kesä ei ole lämmöllään hellinyt, mutta onneksi on sentään uusin Jarkko Sipilän dekkari joka tuo mukanaan hiukan tunnelmia Espanjasta. Pidän tässä kirjasarjassa sen rosoisuudesta ja aitoudesta, tuntuu siltä että Jarkko Sipilä tuntee pääkaupunkiseudun varjoiset kadut ja niiden elämän.

Mies kuumasta vie komisario Takamäen ryhmän tutkimaan rahan väärennöksen ja kansainvälisen terrorismismin maailmaan. Tarinassa on tällä kertaa Takamäkiä ihan kaksittainkin, sillä nyt tarinassa on mukana myös poliisiammattikorkeakoulun harjoittelussa oleva Joonas Takamäki. Ihan mielenkiinnolla odotan sitä, nähdäänkö Joonasta jatkossa hiukan ennemmänkin.

Kirja on taattua Sipilää. Teksti on sujuvaa, poliisityö uskottavaa ja kaiken puolin kiinnostavaa, Takamäen tiimi tuntuu jo 15 kirjan jälkeen kuin vanhoilta tutuilta. Pidin kuitenkin siitä, että tutuksi käynyttä kaavaa pyritään rikkomaan mm. tuomalla Takamäki junior mukaan kuvioihin, jotka ehkä pidemmän päälle alkavat toistamaan itseään. Myös Salmelan uusi ura toyboyna nauratti ja hiukan yllättikin, olen itse kuvitellut miehen enemmänkin iäkkäämmäksi ja jollain tapaa elämän kuluttamaksi tapaukseksi mutta näemmä olen ollut aivan väärässä!

Jos jotain kritiikkiä kirjasta antaisin, puuttuisin ehkä tekstissä vilahteleviin "tietoiskuihin" pubien tai jääkiekkohallien taustoista. Ne eivät tunnu sopivan rosoiseen katumeininkiin enkä oikein usko esimerkiksi Suhosen juurikaan mietiskelevän sitä oliko vuosina 1965-1967 jääkiekon mestaruussarjassa Helsingistä joukkuetta.

Crime Time, 2015
Sivuja: 235

Heinäkuun luetut ja Melchiorin meininkiä

Heinäkuu - mitä sanoisin sinusta?! Ei ole helle hellinyt... Minun lomani tosin alkoi vasta kuun lopulla enkä aio turhia stressata keleistä. Loma on lomaa ja jollei aurinko näyttäydy, voin kuluttaa aikaa vaikka lukemalla, kirjapino onkin päässyt kohoamaan uhkaavan korkeaksi. (Kyllä vaan, kävi vanhanaikaisesti. Kaikki kirjastovaraukseni saapuivat kerralla...)

Lomani korkkasin Tallinnan reissulla ja muistin vihdoinkin käydä Raatihuoneen torilla etsimässä Raeapteekia, Tallinnan keskiaikaista apteekkia jotta voisin hiukan fiilistellä Apteekkari Melchior -sarjan hengessä. Postauksen kuva on "Melchiorin puodista" jossa on mm. näytillä rohtojen tekemiseen käytettyjä aineksia ja muuta aiheeseen liittyvää. Paikka on pieni mutta kiintoisa - rohtoja tosin en uskaltanut ostaa.

Heinäkuun luetut

Heinäkuun luin 20 kirjaa joista yksi oli sarjakuva, bloggaamattomien kasaankin mahtui 5 teosta. Vietin myös kesäkirjojen viikkoa, jonka aikana luettiin Karoliina Timosta, Tove Janssonia ja Katja Kalliota. Oikein sopivaa luettavaa naisten viikolle! Kuukauden TOP3:een oli tällä kertaa tunkua mutta lopulta sinne päätyi kolme mahtavaa suomalaista naiskirjailijaa, satoi tai paistoi suosittelen tutustumaan hurjan jännittävään Takaikkunaan, nostalgiseen Kesäkirjaan ja voimakastunnelmaiseen Kesäiseen illuusioniin.

• The Silent Sister / Diane Chamberlain
• Mean Streak / Sandra Brown
• Kesäkirjojen viikko: Säkenöivät hetket / Katja Kallio
• Kesäkirjojen viikko: Kesäkirja / Tove Jansson
• Kesäkirjojen viikko: Kesäinen illuusioni / Karoliina Timonen
• Pedon palkka (Guido Brunetti #21) / Donna Leon
• Kaksi brittitrilleriä: The girl on the train (Paula Hawkins) ja Second Life (S.J. Watson)
• Vallan linnake / Jesper Malmose
• Pari kirjaa rahasta: Vaurastu kuin Warren Buffet ja Nainen ja rikastumisen taito
• Speaking among the bones (Flavia de Luce #5) / Alan Bradley
• Uusi maa (MaddAddam #3) / Margaret Atwood
• The Last Anniversary / Liane Moriarty
• Takaikkuna / Pauliina Susi

Luetut, ei blogatut

Dr. Denis Leary: Why we suck: Feel good guide to staying fat, loud, lazy and stupid (Viking, 2008), 240s.

Minulla ei ollut hajuakaan siitä kuka Denis Leary on kun lisäsin hänen kirjansa lukulistalleni. Pongasin opuksen muistaakseni Maijan lukulistalta, joten kiitokset sinne vinkistä! Kirja sisältää nipun pakinoita, joissa Leary paiskaa lukijan kasvoille ikäviä totuuksia siitä kuinka laiskoja ja ahneita meistä onkaan tullut. Teksti on terävää mutta silti hauskaa ja osuu mielestäni melko hyvin maaliinsakin. Koska osa jutuista käsittelee amerikkalaisia julkkiksia, eivät kaikki pakinat osuneet kohdallani ihan maaliinsa mutta kokonaisuutena Why we syck oli kuitenkin mukava ja ajatuksia herättävä luettava.

Fredrik Backman, suom. Riie Heikkilä: Britt-Marie kävi täällä (Otava, 2015), 378s.

Reiluuden nimissä on ehkä mainittava että Fredrik Backmanin Britt-Marie kävi täällä kärsi onnettomasta mielleyhtymästä. Elämässäni nimittäin on eräs Britt-Marien tapainen rouvashenkilö joka silloin tällöin saa minut ... turhautumaan (lue: repimään hiuksia päästäni) ja tästä yhteydestä oli hirmuisen vaikea päästä eroon vaikka Britt-Marie ihan sympaattiseksi tapaukseksi osoittautuikin. Kirjaa mainostetaan naispuolikseksi Mielensäpahoittajaksi mutta kyllä tässä nuotanvedossa Kyrö vie minusta edelleen voiton - kirkkaasti.

Mike Costa, Emiliano Urdinola ja Omar Francia: God is Dead, volume three (Avatar, 2014)

Heinäkuun sarjisosastosta huolehti Mike Costan käsikirjoittama, Emiliano Urdinolan ja Omar Francian God is Dead, volume three -kirja. Aihe, kaikenmaailman jumaluuksien välinen sota, tuntui sinällään antoisalta aiheelta josta voisi keksiä kaikenmoista hauskaa tai joten nappasin kirjan lainaan huomaamatta että kyseessä on sarjan kolmas osa. Tästä syystä tarinan taustat jäivät vähän hämäriksi minulle, kirjassa kun mennään eteenpäin hurjaa vauhtia ja niin ihmiset kuin jumalatkin saavat melkoista kyytiä. Ymmärryksen puutteen lisäksi en oikein innostunut sarjan hahmoista ja kun piirtäjä/jumaluudetkinvaihtui kesken kirjan, into laski entisestään. Eipä silti, kyllä kirjan parissa aika hurahti ja mukana on muutama hauskakin keksintö.

Antti-Juhani Wihuri: Mindfulness työssä (Talentum, 2014), 304s.

Mindfulness työssä sattui luettavakseni onnettomaan ajankohtaan. Meneillään oli pahin mahdollinen kesäkiire ja olin ehtinyt jo hukata puolet laina-ajasta ennenkuin tartuin koko kirjaan, pakkolukemisen paine iski. Jossain aivojeni stresaantuneessa sopukassa kyllä ymmärsin että tästä mindfulness-hommelista voisi hyvinkin olla iloa minulle mutta vaikka kuinka yritin, en todellakaan ollut siinä mielentilassa että olisin aidosti pystynyt vastaanottamaan kirjan ideoita. Ideat jäivät siis muhimaan ja uskoisin palaavani näihin teemoihin sitten kun kiireet hieman helpottavat.  Wihurin kirja vaikutti oikein kiinnostavalta ja innostavalta - suosittelen kokeilemaan jos aihe kiinnostaa.

Rory Clements: Martyr (Hatchette UK, 2009), 391s.

Taisin napata vinkin Rory Clementsin John Shakespeare sarjaan Ja kaikkea muuta -blogin Minnalta. Historiallinen fiktio kiinnostaa aina ja ajatuutlens William Shakespearen veljen seikkailuista kiinnosti. Clementsin sarjan aloitus ei ole yhtään hullumpi, vaikkei tämä ihan Shardlake-sarjan rinnalle ylläkään. Lukiessani tulin myös huomanneeksi kännykällä lukemisen huonon puolen: joku saattaa soittaa kesken mestauskohtauksen. Ei hyvä.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa ajattelin kokeilla uudenlaista juttusarjaa bloggaamisesta, saapa nähdä onko kyseessä hitti vai huti. (Saa antaa muuten palautettakin!)

Pedon palkka (Guido Brunetti #21) / Donna Leon

Olen kehittänyt jonkinlaisen tunnesiteen Donna Leonin Brunetti-sarjaan. Guido Brunetti perheineen on jonkinlainen ihanneperheeni, jo pelkästään heidän ateriansa kuulostavat fantastisilta. Ja signorina Elettra saattaa olla ammatillinen esikuvani. Pidän näistä ihmisistä ja heidän elämäntyylistään, mutta itse dekkareista en aina jaksa enää olla innoissani. Viimeisimmistä kirjoista kun on tuntunut olevan puhti poissa, mitä tietysti selittää sekin että esim. Pedon palkka on jo sarjan 21. teos. Kaiketi on ihan ymmärrettävää että jossain vaiheessa ilmenee pientä urautumista...

Pedon palkassa Guido Brunetti alkaa tutkia kanavasta löytyneen miehen tapausta. Pian käy ilmi että kyseessä on puolisostaan eroamassa oleva eläinlääkäri, joka sivutyökseen tarkistaa teuraseläimiä.

Minusta on mahtavaa etä Brunetti-sarja on ollut näinkin pitkään elinvoimainen ja vaikka odotukseni sarjan suhteen olivatkin melko laimeat, osoittautui Pedon palkka kuitenkin odotuksiani paremmaksi, kenties jopa Leonin kirjasarjan mittapuulla suorastaan hyytäväksi jännäriksi. Pidän kovasti siitä että Donna Leon kirjoittaa teoksiinsa usein myös ideologisia elementtejä eikä tämäkään kirja ole poikkeus. Tarinan hyytävyys juontaakin juurensa tällä kertaa Leonin viestiin eläinten kohtelusta ja ihmiskunnan ahneudesta - pelottavinta ehkä onkin se, ettei kyseessä ole vain kirjailijan mielikuvituksen tuote.

Dekkarina Pedon palkka ei ole napakymppi ja tiedostankin olevani säälittävän puolueellinen mielipiteissäni, en vain vieläkään ole kyllästynyt Venetsiaan ja sen persoonallisiin asukkeihin. Juonellisesti tarina on hiukan ennalta-arvattava, pahikset ja ongelmapesäkkeet kyllä erottuvat tekstistä selvästi, samoin kuin Madelungin taudin olevan hiukan turha sivuraide. Silti, minun kirjoissani Venetsia, maisemineen ja ruokineen, sekä nämä mahtavat henkilöhahmot painavat yhä yllättävän paljon!

Otava, 2014
Sivuja: 301
Alkuteos: Beastly Things
Suomentanut Kristina Rikman