Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm

Sinun edestäsi vuodatettu oli yksi niistä melko satunnaisista kirjakohtaamisista joita lukuhaasteet luovat. Kirjan vuoden lukuhaasteeesssa nimittäin tuli lukea teos kirjailijalta jolla on samat nimikirjaimet kuin allekirjoittaneella mikä osoittautui yllättävän haastavaksi vaikka mielestäni kirjainyhdistelmäni onkin ihan tavallinen. Muutaman Helmet-haun jälkeen löysin Tuomas Nyholmin teoksen Sinun edestäsi vuodatettu joka oli peräti dekkari - kuulostaa mainiolta!

Osoittautui että yhteisistä nimikirjaimista huolimatta emme Nyholmin kanssa oikein onnistuneet löytämään yhteistä säveltä. Halusin - epäilemättä juuri nimikirjainten takia! - kovasti pitää tästä kirjasta mutta päädyin kuitenkin enimmäkseen muljauttelemaan silmiäni. Veikkaan että vika oli minussa mutta ... hajoilin infodumppeihin joissa toisilleen ventovieraat henkilöt päätyvät kertomaan toisilleen mm. vanhempiensa mielisairauksista - miksi? Tai kovin kliseisiestä hämäräperäisestä mustaa viittaan pukeutuneesta hahmosta? (Hei, ollaan nykypäivän Torontossa, eikö viitta herätä turhaa huomioita jos halutaan olla huomaamattomia.)

Sinun edestäsi vuodatettu ei ehkä ollut ihan minun juttuni mutta muutamia selkeitä meriittejä kirjassa kuitenkin on. Nyholmin luoma maailma henkilöineen on mukavan värikäs ja kummallinen (itseasiassa, mietin aluksi olisiko kyseessä spefi-dekkari sillä siihenkin tuntui olevan mukavasti ainesta). Pidän myös kirjailijan ennalta-arvaamattomuudesta - näihin henkilöihin ei kannata kiintyä sillä melkein kuka tahansa voi päästä hengestään ja hyvikset eivät todellakaan aina selviä helpolla.

Mutta toisaalta henkilöitä oli minun makuuni ehkä turhankin paljon ja kirjassa esiintyi myös kirjallisista inhokeista: loppuratkaisu jossa lukijalle kerrotaan juonen taustat, mitä ja miksi näin tapahtui. Minusta "johtolankojen" seuraaminen ja päättely on dekkareissa mitä herkullisinta ja on harmittavaa, jollei kirjaa ole pystytty rakentamaan siten että lukijakin voisi olla päättelyketjussa aidosti mukana.

Teos, 2010
Sivuja: 333
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja kirjailijalta jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla

Lukukuun tunnustukset

No olipas lukukuu. Upea ruska, kirpakoita syyskelejä, loistavia kirjoja ja mahtavat kirjamessut. Huomaan juuri nyt kaipaavani kirjoiltani vauhtia ja suuria tunnelmia, kenties vastapainoksi pimeneville illoille ja arjen puurtamiselle. Messutohinoistani kerroin mm. ao. postauksessa.

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 

Lukupinot karttuivat reilusti lokakuun aikana, kartutin kirjakantaani Stockmannin Hullujen päivien, Helsingin kirjamessujen ja Audiblen alejen ansiosta yhteensä 18 kirjalla - hullu mikä hullu. Pinossa on kotimaisia uutuksia, jokunen englannin kielinen herkkupala, sarjiksia ja klassikkokin. Samaan aikaan kirjastolainakasani on myös erittäin tukevassa tilassa joten taidanpa olla pikkuisen pulassa...

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin paljon, bloggaamiseni sen sijaan ei sujunut aivan yhtä sutjakkaasti mikä kenties näkyi myös lukuisina niputettuina postauksina. Aikaa ei vain tunnu riittävän koneella istumiseen, mutta eiköhän pimeä talviaika taas hoida tuonkin ongelman kuntoon... Luettua tuli 26 kirjaa, joista seitsemän oli myös sarjakuvia. Lukukokemukset olivat laidasta laitaan, oli niitä jotka odotuksista huolimatta tökkivät (Muukalainen, tämä tarkoittaa sinua!) ja sitten odottamattomia huippukokemuksia, kuten Valokuvan historia johon ihan rakastuin. Kuukauden TOP3:een pääsivät siis Valokuvan historia, Tulevaisuuden arabi ja Sculptor. Aika yllättävää, lokakuussa parasta olivat siis sarjakuvat ja tietokirja. Hienoa, että joskus käy näinkin.

• Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola
• Queen Camilla / Sue Townsend
• Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom
• Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara
• House of Cards, Kuninkaantekijä ja Viimeinen jako / Michael Dobbs
• Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon
• Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor
• Naapuri / Herman Koch
• Yksin / Karo Hämäläinen
• Kauheimmat runot / Antti Holma
• The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling
• The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass
• Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma
• Valokuvan historia / Tom Ang
• Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika
• The Blue Between Sky And Water (suom. nimellä Sininen välissä taivaan ja veden) / Susan Abulhawa

Luetut, ei-blogatut

Jerry Scott, Jim Borgman: Teinin tajunnanvirtaa (Egmont, 2015), 48 s.

Jerry Scottin ja Jim Borgmanin Teinin tajunnanvirtaa oli kertakaikkisen leppoisa lukukokemus joka nimensä mukaan keskittyy kuvaamaan erään perheen teini-ikäisen kohelluksia. Hauskaa tavaraa, tosin ei unohtumatonta sellaista. Uskoisin tämän uppoavan etenkin teinien kanssa tekemisissä oleviin.

Michelle Sagara: Cast in Shadow (Luna, 2007), 507 s.

Michelle Sagaran Cast in Shadow on Chronicles of Elantra-fantasiasarjan aloittava teos joka tuli napattua lukuun aika pitkälti siksi että mitään muuta ei sattunut olemaan tarjolla - aika usein tämä on onneton lähtökohta lukemiselle jo siksi että ajatukset ovat kääntyneinä jo kohti sitä kirjaa jonka lukemista odotat. Oli huono ja kiireinen viikko, päänsärkyineen enkä voi rehellisesti sanoa antaneen Michellelle ja hänen sankarittarelleen, Kaylielle oikeasti kovin hyvää mahdollisuutta kirjalliseen ensikohtamiseen. Kokonaisuus ei ollut pöhkömpi mutta ainakin ajankohta ja lukuvire olivat aivan pielessä. It's not you, it's me...

Pascal Girard: Reunion(Drawn & Quaterly, 2010), 155 s. Englanniksi kääntänyt Helge Dascher

Pascal Girardin leppoisa Reunion on omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta, hieman veltostuneesta sarjakuvapiirtäjästä joka saa kutsun luokkakokoukseen jossa voisi myös kohdata SEN tytön jolle Pascal ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan. Tarina on helposti samaistuttava ja kirjailija-Pascal herättää mainiosti säheltävän päähenkilö-Pascalin eloon. Pisteet toimivasta pikkutarinasta ja brutaalin rehellisestä kuvauksesta.

Kiera Cass: Happily Ever After (HarperTeen, 2015), 416s.

Bloggasin Cassin Selection-trilogiasta kesällä jolloin kevyen hömpän lukeminen tuntui kivalta. Syksymmällä Helmetin OverDrive-kokoelmaan putkahti Happily Ever After, pieni tarinakokoelma kirjasarjan reunoilta joissa ääneeen pääsevät kirjan sivuhenkilöt, mm. Marlee, päähenkilön ystävä ja se mies, jota onni ei suosinut sekä prinssin äiti. En ole yleensä erikoisen ihastunut novelleihin eikä tämä kerta ollut poikkeus. Koska trilogia ei alunperinkään ollut kovin painavaa tavaraa sisällöllisesti, koin ettei extrakertomuksiin oikein enää riittänyt uutta ainesta mikä tuntui pitkästyttävältä. Ehkä nuorten naisten rakkaushuolia kiinnostavampaa olisi ollut kuulla vaikka vastarintaliikkeestä tai siitä, kuinka Amerikasta alunperinkään tuli Iléan valtio jossa naimakaupat ovat kaikki kaikessa?

Hyeonsee Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015), 316s. Suomentanut Jaana Iso-Markku

Leen Seitsemän nimen tyttö on jälleen yksi järkyttävä kertomus Pohjois-Koreasta ja siksi kai kirjaan tartuin. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat kauhistuttavia, olkoonkin että Leellä tuntuu kaikesta huolimatta olevan melko hyvä onni matkassaan. Luin kirjan mielelläni mutta bloggaaminen tuntui hankalalta koska kirja toi mieleeni niin elävästi taannoin lukemani Eunsum Kimin teoksen Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Tämä ei sinällään ole ihme, maan olot kun ovat mitä ovat, mutta koin etten löytänyt paljoakaan uutta kirjoitettavaa. Kelpo kirja, jos Pohjois-Korea kiinnostaa, lue ihmeessä.

Liza Marklund: Rautaveri (Otava, 2015),  333s. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Olen seurannut Liza Marklundin Annika Bengtzon-sarjaa vuosien ajan innokkaasti. Aikanaan uusi Annika-kirja oli parasta mitä tiesin mutta ajan oloon jokin muuttui ja innostus katosi lukemisestani. Nyt ympyrä sulkeutui sillä Rautaveri on ilmeisesti viimeinen sarjan teos. Ehkä hyvä niin, sillä viimeisimmät kirjat ovat olleet jo melko väsyneitä, en itse pitänyt laisinkaan ratkaisusta jossa kirjailija toimii etsivä Nina Hoffmanin outoine perhesuhteineen Annikan rinnalle. Tämä asia häiritsi minua myös Rautaveressä joka ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin lainkaan. Hei-hei Annika, kiitos hyvistä hetkistä!

Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 7 (Sammakko, 2015), 96s.


Milla Paloniemen Kiroileva Siili -sarjakuva lie useammille tuttu ja minäkin olen sarjiksen lukenut. Paloniemen siilit ovat ihan mainioita tyyppejä mutta lyhyt strippisarjakuva ei ole minun ominta juttuani - sen sijaan äitini rakasti näitä hahmoja ja siksi valitsinkin tämän teoksen Kirjan vuoden lukuhaastetta varten. Hyvä valinta, uskoisin että esim. City-Siili olisi naurattanut häntä.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste on varsin mukavalla mallilla, enää vain kaksi kirjaa uupuu ja niistä toinen on "Kirja, jota ystäväsi suosittelee sinulle". Heitänkin tästä haasteen lukijoille, antakaapa minulle lukuvinkki!

Entäs ensi kuussa?

Marraskuussa paneudun uuteen valokuvaamiskirjaan, Laukkasen Camp Creativeen. Kirja sisältää erilaisia kuvaharjoituksia jotka olisi tarkoitus ehkä jakaakin. Kirja ja tehtävät vaikuttavat kivoilta, mutta saapas nähdä miten kuvaaminen onnistuu marraskuun valossa... Samoin tarkoitus olisi osallistua Karo Hämäläisen luotsaamaan lukuhaasteeseen jossa kuluvan kuukauden aikana 30 sivua päivässä. Kaikki mukaan!

Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon

Ostin pokkariversion Diana Gabaldonin Muukalaisesta kesälomakirjakseni, melko pitkälti kirjaan pohjautuvan tv-sarjan ansiosta. Innostuin niin paljon näkemistäni jylhistä skotlantilaisita maisemista ja Clairen ja Jamien rakkaustarinasta että arvelin hullaantuvani itse kirjaankin, jossa toki onkin aika lailla sellaisia elementtejä joista yleensä innostun. Koska nyt kun vihdoinkin julkaisen tämän postauksen, on kesä vain pelkkä muisto joten arvaatte varmastikin että jokin meni pieleen...

Muukalainen alkaa vuodesta 1945 jolloin rintamalta palannut sairaanhoitaja Claire Randall matkustaa Skotantiin lomailemaan puolisonsa Frankin kanssa. Kävelyretki ikivanhoille kivikehille osoittautuu kuitenkin kohtalokkaasti sillä Claire tempautuu niiden kautta menneisyyteen, vuoteen 1743 jossa hän kohtaa nuoren ja rohkean Jamie Fraserin.

Historiallisen fiktion ystäville kirjassa on varmasti mannaa ja romantiikkaa ja heinissä kieriskelyäkin piisaa vaikka jouduinkin nieleskelemään muutaman hetken Jamien mää ja sää -murteen kanssa. Mutta mikä sitten mätti?

Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä mikä Muukalaisessa mätti, minun tapaistanihan ei ole tuhrata kuukausia yhden kirjan parissa. Luin kirjaa aluksi Maltan matkallamme mutta kotiin päästyä tahti hiipui ja kaikki muut kirjat vain tuntuivat kiinnostavan enemmän Muukalaisen kerätessä pölyä yöpöydälläni. En usko kirjan pituuden olleen ongelma, olen tänäkin vuonna selättänyt pidempiäkin paksukaisia leikiten, en myöskään sanoisi Muukalaisen olevan huono kirja. Se on hyvin kirjoitettu eikä toista kliseitä, sen henkilöt ja tapahtumat ovat kiinnostavia, jos kohta hetkittäin melko raakojakin. Ehkä on vain hyväksyttävä että se ei vain ollut minun kirjani. Vähän niinkuin treffit ihmisen kanssa joka on ihan kiva muttei kuitenkaan riittävän kiinnostava toista tapaamista varten. (Voi kuitenkin olla että palaan vielä joskus Jamien ja Clairen seuraan kun inspiraatio iskee, tv-sarjan katsomista en ainakaan aio lopettaa. Ja talveksi haluan kaulalleni samanlaisen pitkulahuivin kuin Clairella!)

Gummerus,  2015 (kuudes painos)
Sivuja: 825
Alkuteos: Outlander
Suomentanut Päivö Oksala

Kauheimmat runot / Antti Holma

Novellien lisäksi olen kauhean huono lukemaan runoja ja siksi Kirjan vuoden lukuhaasteen runokirja-kohta hiukan kauhistutti. Olin juuri kahlannut tuskaisesti läpi Weldonin novelli-kokoelma ja into runokokoelman lukemiseen oli jokseenkin nollissa. Ja sitten huumorimiehenä tunnettu Antti Holma julkaisi teoksensa Kauheimmat runot ja tajusin, että lukutunnelin päässä häämöttikin valoa!

Kauheimmat runot on Putous-näyttelijänä tunnetun Antti Holman parodia tunnetuista kotimaisesta runoudesta. Holman kirjassa kynäilevät kansallisromanttisesti Reino Leino, loruileva Siiri Sunnas, murrerunoja kirjoittava Karin Toisiks-Paraske ja modernimpaa runoutta edustava Edith Södermalm. Holma piirtää hauskasti runojensa kautta henkilökuvat runoilijoistaan.

En ole seurannut Putousta, enkä monestikaan oikein innostu kotimaisista sketseistä joten suhtaudun Kauheimpiin runoihin hieman varauksella. Mutta kirja osoittautuikin oikeastaan melko hauskaksi, erityisesti itselleni tuttujen runoilijoide kohdalla. Omiksi suosikeikseni muodostuvat odotetusti Reino Leino ja hieman yllättäen myös Södermalm joiden säkeissä oli hetkittäin suurta totuutta, hih.

Kirjan idea on mielestäni ihan hauska ja sen parissa jaksoi melko mukavasti ihan loppuun saakka, vaikka runoissa ehkä pientä toisteisuutta olikin. Mutta kyllä se kikatutti!

Uteliaille muuten löytyy HSTV:n puolelta makupaloja kirjailijan itsensä lukemana, klik!

Otava, 2015
Sivuja: 192

Mischief \ Fay Weldon

En muista minkä kirjan kanssa olisin takunnut yhtä pitkään kuin Weldonin novellikokoelman. Kirjailija oli minulle tuttu lukiovuosiltani ja tutulla tarkoitan sitä että muistan lukeneeni yhden hänen kirjansa ja se oli minusta 18-vuotiaana hirveän hauska ja nokkela. Ja jostain syystä kuvittelin että nyt, noin miljardi vuotta myöhemmin, tuntisin samoin. Vaikka kyse on novelleista joita en todellakaan osaa lukea. Jepjep.

Kirjan rakenne tuntui ihan kiinnostavalta, se seuraa Weldonin pitkää uraa lineaarisesti alkaen 1970-luvun novelleista ja päättyen lähivuosiin ja ajattelin itsekseni että tässä onkin mahdollisuus nähdä kuinka kirjailija on vuosien saatossa. Kenties näinkin oli, itse pistin vain pistin merkille voimakkaimmin sen kuinka usein novellit käsittelivät jokseenkin samaa aihetta: onnetonta parisuhdetta ja mietin miksi moinen aiheenvalinta. Toki sekin on mahdollista että Weldon on kirjoittanut paljon iloisempiakin juttuja ja että tähän kirjaan on koottu teemaltaan yhteensopivia tarinoita.(Sivuhuomautuksena: se 18-vuotiaana lukemani kirja käsitteli muistakseni sekin avioeroa.)

Kirjailijan ääni on synkeähkö ja nokkela mutta luettuani monta novellia peräkkäin parisuhdekurjuudesta, kyllästyin. Novelleissa oli mielestäni paljon samankaltaisuutta ja alkoi tuntua siltä kuin lukisin samaa juttua yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä ei välttämättä ole kirjan, vaan minun vikani, sillä pidän pitkistä lukukokemuksista ja siitä, että edistytään ja jotain tapahtuu ja näitä novelleja lukiessani koin olevani kuin Bill Murray Murmelinpäivässä, luin pääsemättä eteenpäin.

Mainittakoon myös että kirjassa nähdään myös Suomi-väriä, eräs novelleista nimittäin sijoittuu 1980-luvun Helsinkiin jossa onnettomassa kolmio/neliödraamassa tempoileva nainen etsii elämälleen suuntaa.

The Selection-trilogia (The Selection, The Elite, The One) / Kiera Cass

Kesän kuumuudessa teki yllättäin mieli lukea jotain viihdyttävää hömppää - tai aikuisten satuja, kuten eräs ystäväni kyseistä tyylilajia kuvaa. Tämän nuorille aikuisille suunnatun trilogian kohdalla tuo kuvaus onkin erikoisen osuva, kyse nimittäin onkin jollain tapaa hyvinkin tyypillinen tuhkimotarina. (Kansien kuvituskin oikeastaan tukee tätä ajatusta.)

The Selection-trilogia on dystopia joka sijoittuu tulevaisuuden Amerikkaan, joka on nyt luokkiin jaettu kuningaskunta. Jokaisella kansalaisella on oman luokan ilmaiseva numero joka kuvaa yksilön statusta valtakunnassa. Kirjan päähenkilö, America Singer, on viihdyttäjäluokan jäsen, viitonen. Viitosilla on jonkin verran rahasta tiukkaa, mutta he ovat monessa suhteessa onnekkaampia kuin palvelijoiksi joutuneet kuutoset tai yhteiskunnan pohjasakkaa olevat kahdeksikot. America haaveilee naivansa kutos-poikaystävänsä Aspenin mutta sitten kaikki muuttuu kun valtakunnan prinssi Maxonille tarvitaan puoliso ja America päätyy vastahakoiseksi morsioehdokkaaksi televisioituun, tositv-ohjelmaa muistuttavaan ohjelmaan jossa 35 neitosta kilpailee maan suurimmasta palkinnosta - Maxonista!

Mietteeni Cassin trilogiasta ovat hiukan kaksijakoiset. Reilusti sanottuna minusta The Selection-sarja on höttöä, pumpulia ja hattaraa. Ja sokeria on käytetty melkoisesti. Kirjailija tuntuu ammentavan inspiraatiotaan niin Unelmien poikamiehestä kuin Nälkäpelistäkin ja lopputuloksena kolmen kirjan verran pääparin deittailua kaavalla melkoisen ennalta-arvattavalla kaavalla. Henkilökohtaisesti myös pikkuisen rutisen siitä että nuorille naisille suunnatun kirjan pääideana on se, että ryhmä tyttöjä kilpailee yhden miehen suosiosta ja avioliitosta. Valtakuntaa koettelevat myös kapinalliset ja muut ulkopoliittiset pulmat joista tosin kerrotaan valitettavan vähän - kerronnan pääpaino on avioliittojuonessa.

Ja silti. Luin, melkein ahmin, kaikki kolme kirjaa. Voisin kai sanoa että The Selection-trilogian kanssa kävi hiukan samalla tavalla kuin joskus karkkipussin kanssa. Luin vähän, pyörittelin silmiäni huttuisuudelle, luin lisää - kamalaa huttua - ja ennenkuin huomaankaan olen lukenut koko kirjan ja varaan kirjastosta seuraavaa. Olihan se sokerista hömppää mutta näemmä joskus on juuri oikea hetki lukea sellaistakin.

HarperTeen, 2012
Sivuja: 332
Kirjan vuosi: kirja, jonka valitsit luettavaksi pelkästään kannen perusteella.

Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood

Kirjan vuoden lukuhaasteeni on edennyt nyt kohtaan jossa pitäisi lukea omana syntymävuonna julkaistu kirja. Tuskailtuani aikani vanhuuttani, päätin lopulta lukea lisää mainiota Margaret Atwoodia, jonka teos Rouva Oraakkeli on nimittäin julkaistu (englanniksi tosin, onko tämä fuskua?) syntymävuonnani. Suomenkielinen versiokin oli ulkoasultaan kovin 1990-lukulaisen oloinen ja kenties siitä syystä lykkäsin kirjaan tarttumista tovin. Hölmöä kenties, mutta osoittaneen kannen kuvituksen voiman sillä ilman Atwoodin nimeä laadun takeena olisi kenties tämäkin kirja jäänyt lukematta.

Rouva Oraakkeli on tarina Joan Fosterista, joka kirjan alussa suunnittelee kuolemaansa. Joanin tarina on samaan aikaan koskettava, mieltä lämmittävä ja surullinenkin kehityskertomus. Kirjan juonesta on oikeastaan vaikea kertoa tarkemmin, sillä perinteistä juonta ei tarinalla ole. Se ei myöskään ole suosikkini Atwoodin kirjoista vaikka kirjailijan nokkela terävyys on toki kirjassa vahvasti läsnä. Erityisen koskettavaa luettavaa on kirjan alku, jossa tukeva pikku Joan saa mm. esittää tanssikoulun esityksessä - koipalloa. Ihmisten ajattelematon julmuus...

Atwoodilla on tällä kertaa siis sanottavaa naiseudesta ja siihen liittyvistä paineista mutta viesti jää kuitenkin melko laimeaksi. Siitäkin huolimatta Rouva Oraakkeli oli nautittavaa luettavaa joka tuli suorastaan ahmaistua ja tästä syystä Atwoodin kirjailijanlahjoja, tämä nainen kun on kirjailijana sitä luokkaa että lukisin luultavasti onnellisena jopa hänen kirjoittamaansa kauppalistaakin!


Gummerus, 1993
Alkuteos: Lady Oracle
Sivuja: 409
Suomentanut Marja Haapio
Kirjan vuoden lukuhaaste: kirja joka on julkaistu syntymävuonnasi

Uusi maa (MaddAddam #3) / Margaret Atwood

Yksi Kirjan vuoden lukuhaasteen huippukohdista on ollut trilogia-kategorian pisteen ansaitseminen, Margaret Atwoodin kirjat ovat huikeita ja näitä on kolme!! (Enemmän on enemmän, laadukkaissa lukukokemuksissakin.) Sain siis vihdoinkin MaddAddam-trilogian viimeisen suomennoksen hyppysiini ja Uusi maa totisesti lunasti odotukseni!

Kirja jatkaa melko tarkkaan siitä mihin Herran tarhurit jäi ja Uusi maa keskittyykin nimensä mukaisesti kuvaamaan sitä millaiseksi uusi ihmiskunta muotoutuu. Koska kyseessä on trilogian viimeinen osa, jätän juonikuvauksen sikseen ja keskityn vain hehkuttamaan itse kirjaa. Tarhureiden tarina ei ehkä lumonnut samassa mittakaavassa kuin trilogian aloittava Oryx ja Crake, mutta ihmiskunnan kohtalo oli vaakalaudalla joten pakkohan se on lukea.

Kirja osoittautui todella koukuttavaksi ja teinkin komeasti univelkaa sen takia.  Oli huikeaa poimia Atwoodin taitavasti sirottelemia tiedonmurusia ja kokea ahaa-elämyksiä - kirjailijan luoma maailma on laaja ja yksityiskohdissaan herkullisen värikäs. Vaikka kirjan maailman kuva onkin synkkä, se ei ahdista tarinan upean mustan huumorin takia. Mm. kerronnan jaksottaminen kohtauksilla joissa kerrotaan crakelaisille tarinaa on nerokasta ja hulvatonta. Myös erään tietyn voimasanan käyttö kirvoitti kikatuksen jos toisenkin..

Nyt, väsyneenä ja onnellisenä, luulen että Atwood on noussut yhdeksi kirjailijaidoleistani.  En oikein osaa kirjoittaa mitään älykästä ja objektiivista Uudesta maasta, sillä olen hyvän lukukokemuksen jälkeisessä onnen huumassa - antakaa siis anteeksi hehkutukseni, se tulee suoraan sydämestä!

"Kaikki ne vuodet sinä olit minun pelastukseni, hän tahtoisi sanoa. Mutta ei sano."

Otava, 2015
Sivuja: 559
Alkuteos: MaddAddam
Suomentanut Kristiina Drews
Kirjan vuoden lukuhaaste: trilogia

The Last Anniversary / Liane Moriarty

Kesän tohinassa aloin kaipaamaan jotain kevyttä luettavaa, sellaista jonka pariin on mukava hypätä silloinkin kun vähän väsyttää. Takuuvarmaa viihdyttäjää etsiessäni mieleen tuli mainio Liane Moriarty, jonka kirjoista mm. Little Lies on jäänyt mieleen mainiona kokemuksena. Moriartyn kaava tuntuu olevan vakavista asioista kertominen pilke silmäkulmassa, maustettuna pienellä mysteerillä ja kokonaisuushan toimii!

73 vuotta sitten sisarukset Connie ja Rose Doughty tekivät järkyttävän löydön kotisaarellaan Scribbly Gumissa. Jack ja Alice Munro olivat kadonneet jättäen vain pienen tyttövauvansa kehtoonsa. Sisarukset adoptoivat Enigmaksi nimetyn lapsosen ja muuttivat Munrojen katoamisen menestyväksi bisnekseksi. Mutta nyt Connie on kuollut ja hän on jättänyt talonsa Sophie Honeywellille, naiselle joka antoi rukkaset Enigman lapsenlapselle. Connien yllätys kuohuttaa sukua mutta Sophiellakin on haasteensa - jostain pitäisi löytää se Oikea.

Kuten juonenkuvauksesta käy ilmi, on Moriarty ladannut kirjaansa teeman jos toisenkin, on parisuhdepulmia, laihduttamista, ongelmia äiti-suhteessa, biologisen kellon tikitystä ja tietysti vielä vanha mysteeri. Ottaen kirjavan kokonaisuuden huomioon on kirja mukavan toimiva paketti vaikka ehkä pientä karsimistakin olisi voitu tehdä. Moriartyn teksti on kuitenkin sujuvaa ja kepeää ja hänen henkilöihinsä on helppo samaistua.

Takana on siis onnistunut lukukokemus, viihdyin mainiosti vaikkei The Last Anniversary ylittänytkään suosikkikirjaani Little Liesiä. Etenkin kirjan tapahtumapaikka, pieni Scribbly Gumin saari tuntui tapahtumapaikkana tuntui kiehtovalta ja jouduinkin taas googlettelemaan ja kehittämään uusia matkahaaveita. Scribbly Gum taitaa olla lähtöisin ihan kirjailijan mielikuvituksesta mutta löysin ihania kuvia noillakin hakusanoilla. Taidankin napata tällä kirjalla itselleni pisteen Kirjan vuoden lukuhaasteessa: Kirja paikasta jossa olet aina halunnut käydä. Australia, mates!

Penguin Books, 2014
Sivuja: 402
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja paikasta jossa olet aina halunnut käydä

Takaikkuna / Pauliina Susi

Pauliina Suden Takaikkuna alkoi kiinnostaa minua hurjasti kuultuani kirjan aiheen, halusin ehdottomasti tarttua digijännäriin ja onneksi kirja löytyikin kotikirjastoni Bestseller-hyllystä. Kyllähän opuksessa sivuja piisasi mutta lukiessa en sitä huomannut sillä Takaikkuna osoittautui todella koukuttavaksi!

Kun Leia Laine, seksipalveluja ostavien miesten tukipalveluja puuhaava yksinhuoltajaäiti, osallistuu Sanni Tähtimön skandaalinkäryiseen keskusteluohjelmaan, hän ei tiedä millaisen myrskyn silmään joutuu. Aihe saa internet trollit liikkeelle ja vihapuhe täyttää forumit. Samaan aikaan tuore oikeusministeri tekee netissä elämänsä virheen jonka seurauksena hakkeri tekee Leian elämästä helvettiä.

Takaikkuna oli lukukokemuksena ensiluokkainen. Sattuneesta syystä internet ilmiöineen kiinnostaa minua kovasti ja kuten Pauliina Susi todistaa, saa näinkin arkipäiväisistä aiheista leivottua kasaan oivallisen dekkarin. Itseasiassa, koska monet kirjan elementit ovat hyvinkin arkisia, tekee se niistä myös pelottavampia. Koska tämä voisi tapahtua. On ehkä tapahtunut jo.

Kirjaa viedään eteenpäin usean eri kertojan voimin, ääneen pääsevät niin Leia kuin tämän teini-ikäinen Viivi-tytärkin, samoin kuin oikeusministeri Tarmo Häkkilä ja salaperäinen Hakkeri, jolla on taito leikkiä ihmisten elämillä. Kokonaisuus toimii hyvin, jokainen kertojista omaa erilaisen äänen ja tuo jotain uutta tarinaan. Kirjan tahti on huima eikä 550 sivun aikana ehdi todellakaan kyllästymään, niin hurjasti Susi tarinaa kieputtaa. Etenkin loppua kohden tempo oli jo niin hurja ja koukuttava että yöunetkin kärsivät... Tällaista lisää!

"Olen kuullut mitä voi tapahtua, Leia ajattelee. Nyt se tapahtuu minulle."

Tammi, 2015
Sivuja: 555
Kirjan vuosi: Kirja, joka pelottaa sinua

The Animal Farm (suom. Eläinten vallankumous) / George Orwell

Audiblessa tuntuu jatkuvasti olevan tyrkyllä jonkinlaisia alennuskampanjoita joilla kaltaisiani Vain yksi punta, sehän käytännössä katsoen ilmaista ja tää on klassikko! Jokseenkin näin päädyin kuuntelemaan George Orwellin klassikkotarinaa The Animal Farm joka tuntuu aina vain yhtä ajattomalta.

The Animal Farm tuskin kaipaa kummempia juoniselityksiä, minulle tarina on tuttu mm. piirretystä elokuvaversiosta ja lukioaikojen äidinkielen tunneilta mutta tarina kuuluu ehdottomasti niihin jotka kestävät aikaa ja lukukertoja. Orwellin klassikko pyrki aikanaan kritisoimaan Venäjän vallankumousta mutta yhtymäkohtia kertomukseen löytyy monesta historian käänteestä - jopa nykyajastakin. Orwell muistuttaa tehokkaasti siitä kuinka helposti valta korruptoi ja tekee toisista yksilöistä "tasa-arvoisempia kuin toisista".

Kirja on alunperin julkaistu vuonna 1945 ja osaan mainiosti kuvitella kuinka rohkea se on ollut tuon ajan poliittisessa ilmastossa ja kirja olikin pitkään kielletty Neuvostoliitossa ja muissa kommunistisissa maissa eikä se edelleenkään ole sallittua lukemistoa Pohjois-Koreassa. Erikoista kyllä, kirjasta tehtyä piirrettyä elokuvaa taas on rahallisesti tukenut CIA. Harvoinpa saduksi tituleerattu teos herättää näin voimakkaita poliittisia ambitiota mutta luettuani kirjan ymmärrän kyllä miksi. Orwellin kynä nimittäin on terävä ja tarina - vaikkakin ennalta-arvattava - on myös nokkela ja toimii niin poliittisena kritiikkinä kuin nuoremmille suunnattuna synkkänä satunakin.

Sanoisin kirja on ilman muuta ansainnut kulttimaineensa ja on hyvä että kirjaa luetaan kouluissa. Toivottavasti se herättää ajatuksia!

CSA Word, 2009
Kesto: 3h 11min
Lukija Simon Callow
Kirjan vuosi: Kirja,joka on kielletty jossakin maassa

KonMari: siivouksen elämänmullistava taika / Marie Kondo

Merkittyäni KonMarin luetuksi Goodreadissa, minulta kysyttiin aionko blogata kirjasta. Jouduin oikein miettimään vastausta, sillä tunnelmat lukemisen jälkeen olivat sanalla sanoen oudot. Sanottavaa kirjasta sinällään kyllä olisi, sen verran ... persoonallisia ... Marie Kondon ajatukset siivouksesta ovat mutta lytätäkään en haluaisi koska mukana oli muutama ihan hyväkin pointti ja kirjailija vaikutti jotenkin höpsöllä tavalla herttaiselta.

KonMari on siis japanilaisen Marie Kondon luoma järjestelyfilosofia, joka kaiketi on noussut jossain määrin ilmiöksikin, kondoilu ainakin tuntuu jakavan mielipiteitä. Siihen joko hurahdetaan innostuneena tai sitten ollaan hiukan hämmentyneitä. (Kuulun itse tuohon jälkimmäiseen ryhmään.) Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen keskittyy kuvaamaan sitä, kuinka ja miksi tavaroita karsitaaan ja jälkimmäisessa jäljelle jäänyt omaisuus järjestetään paikoilleen eri periaattein. Perusideologiana on se, että meidän tulisi elää tässä ja nyt (ei siis säästäen jokaista tarpeettomintakin muistoesinettä tai varautuen siihen että ehkä joskus tarvitsen tätäkin tavaraa). Tärkeää on myös se, että esineet ympärillämme tuottavat meille iloa ja tukevat sitä, millaisia ihmisiä haluamme olla.

Kondon perusperiaatteet ovat mielestäni suhteellisen järkeenkäypiä, tosin jos kaikkien kodin esineiden tulisi tuottaa minulle iloa, luulen että aloittaisin karsinnan siivouskomerosta... Hassuksi kirja muuttuu siinä vaiheessa kun Kondo alkaa kuvailemaan mm. esineiden kanssa käymiään keskusteluita, esimerkiksi käsilaukkua pitäisi päivän päätteeksi kiittää hyvin tehdystä työstä ja pois heitettävät esineet noin yleensäkin voi hyvästellä. Tarkoitus lie ehkä enemmänkin auttaa henkisesti luopumaan omaisuudesta mutta kylmä logiikko minussa haraa tässä kovasti vastaan.

Kokonaisuutena kirja on ihan herttainen ja höpsökin, toisaalta myös lempeä ja kannustavakin. Se pyrkii olemaan enemmän kuin pelkkä järjestelyopas, tavoitteena on elämäntavan muutos. Osa sen ajatuksista on fiksuja, tunnistan itsessäni mm. luopumisen vaikeuden ja voisin kuvitella että KonMarin ajatuksista on tässä suhteessa apua. Toisaalta kirjassa on myös hiukan maanisiakin piirteitä jotka koin uuvuttaviksi ja vähän liian oudoiksi minulle.

Jos kirja kiinnostaa, kurkkaa myös kondoilusta innostuneen Susan mietteitä.

Bazar, 2015
Sivuja: 214
Alkuteos:Jinsei ga tokimei katazuke no maho
Suomentanut Päivi Rekiaro
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja, jonka lukeminen nolottaa minua

Petturi / Katarina Wennstam

Katarina Wennstam on jäänyt mieleeni dekkarikirjoittajana, joka pyrkii ottamaan kantaa vaikeisiin kysymyksiin kuten vaikkapa prostituutioon, perheväkivaltaan tai nuorten naisten hyväksikäyttöön viihdealalla. Teksti on sujuvaa ja dekkarimeiningin lisäksi tarjolla on siis vähän muunkinlaista pohdiskeltavaa. Syyttäjä Madeleine Edwardsista kertovan trilogian päätyttyä jäin siis odottamaan mielenkiinnolla kirjailijan uuden sarjan suomennoksia ja laitoin Petturin heti lukulistalleni.

Petturi vie lukijansa urheilun maailmaan kun tunnettu jalkapalloilija, Sebastian Lilja, löytyy kotoaan brutaalisti tapettuna. Tapausta alkaa tutkia komisario Charlotta Lang ja perhettä edustaja toimiva asianajaja Shirin Sundin jotka muodostavat yhdessä varsin kiinnostavan naiskaksikon urheilun miehisessä maailmassa. Koituivatko Sebastianin kohtaloksi jalkapallofanaatikot?

Petturi on koukuttava avaus uudelle sarjalle ja päähenkilöistä varsinkin Shirin osoittautui kiintoisaksi ja kompleksiseksi tapaukseksi jonka ihmissuhdesotkuihin veikkaan Wennstamin palaavan trilogian seuraavissakin osissa. Kirja on jälleen kerran taattua Katarina Wennstamia, rikostutkinnan ohella kirjailija ottaa jälleen kantaa mm. vähemmistöihin kohdistuvaan vihaan ja stereotypioihin. Pidän siitä, että dekkari tarjoaa viihteellisen sisältönsä ohella myös muunkinlaista ajateltavaa ja nostan hattua niille, jotka sanoillaan yrittävät tehdä maailmasta parempaa paikkaa.

En ole kummoinenkaan penkkiurheilija ja siksi minulle esimerkiksi jalkafanaatikkojen toiminta tuntuu lähinnä käsittämättömältä mutta juuri siksi nautin teemoista, on virkistävää välillä lukea tällaisestäkin maailmasta. Hyvä dekkari, kiinnostavine juonen käänteineen ja henkilöineen - tahdon lisää!

"Hyvin monille ihmisille jalkapallossa on kysymys elämästä ja kuolemasta. Ei pelkästään puheissa. Se on tosiaan jotain, jonka puolesta on valmis kuolemaan. Liigan puolesta, kaiken sen mitä yhteistä on pelaajien ja muiden kannattajien kanssa, seuran joka on suurempi kuin ihminen itse."

Otava, 2015
Sivuja: 413
Alkuteos: Svikaren
Suomentanut Anja Meripirtti
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja joka kertoo seksuualivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä.

Villi vaellus / Cheryl Strayed

Villi vaellus tupsahti lukulistalleni vasta nähtyäni kirjaan perustuvan elokuvan trailerin - jostain syystä ajatus naisesta joka lähtee etsimään itseään yksinäiselle vaellukselle - vetosi minuun vaikken todellakaan ole mikään eräjorma. (Hehkutin myöhemmin kirjaa miehelleni joka myös totesi ylläolevan ja kysyi sitten toivekkaasti haluaisinko lähteä kesällä kokeilemaan vaellusta. En halua. Olen liian mukavuudenhaluinen.)

Pacific Crest Trail (tai PCT, kuten siihen kirjassa viitataan) on 4286 km pitkä vaellusreitti, joka alkaa USAn ja Meksikon rajalta ja aina Kanadan rajalle saakka, kulkien halki lukuisten eri kansallispuistojen, aavikoiden ja vuorien. Vuonna 1995 26-vuotias Cheryl Strayed on ajautunut elämässään aallonpohjaan ja päätyy lopulta PCT:lle selvittämään ajatuksiaan.

Rehellisesti sanottuna olin yllättynyt siitä kuinka koukuttava Strayedin kirja oli. Sen pääosissa ovat ehdottomasti nainen ja luonto kaikkine elementteineen ja varsinkin jälkimmäisen mahtavuus on voimakkaasti kirjassa läsnä. Uteliaiden kannattaa katsoa postauksen lopussa oleva kirjatraileri johon on liitetty Strayedin omia kuvia vaellukselta. Maisemat ovat mahtavia ja erilaisia ja saavat minutkin innostumaan - jos nyt ei ihan tällaisesta hurjan pitkästä vaelluksesta niin ainakin lyhyemmistä metsäretkistä.

Strayedistä itsestään on helppo pitää, nainen on hyvin rehellinen elämänsä virheiden suhteen ja tuossa avoimuudessa on jotakin aseista riisuvaa. On helppoa samaistua hänen elämäntuskaansa ja ihastella hänen rohkeuttaan ja sitkeyttään. Kirja tuo etäisesti mieleeni Eat Pray Loven (joskin Villi vaellus on minusta aidompi) ja aikani pohdiskelinkin ihmisten tarvetta hakea selkeyttä elämäänsä yksinäisyyden kautta. Ehkä joskus pitää lähteä kauas löytääkseen itsensä?

"Katsoin pohjoiseen, sillaan suuntaanm ja pelkkä ajatus siitä valoi minuun uskoa. Katsoin etelään, mistä olin tullut, villiin ja kesyttömään maahan, joka oli koulinut ja korventanut minua, ja mietin vaihtoehtojani. Tiesin, että oli vain yksi. Aina vain yksi.
Jatkaa kävelemistä."

Like, 2014
Sivuja:  408
Alkuteos: Wild. From Lost to Found  on The Pacific Crest Trail
Suomentanut Kirsi Luoma

The Handmaid's Tale (suom. Orjattaresi) / Margaret Atwood

Olen kuluneiden kuukausien aikana tutustunut uudelleen Margaret Atwoodin tuotantoon The Handmaid's Talea kuitenkin säästellen. Sitten alkoi sairastelu ja silmätulehduksen riivaamana nappasin äänikirjan Helmetin Overdrive-kokoelmasta ankeita päiviäni piristämään. Pakko jälleen kerran kehua sekä tuota mainiota palvelua että äänikirjoja noin yleensäkin, ilman niitä olisivat sairaspäivät olleet paljon ankeampia.

The Handmaid's Tale on dystopia tulevaisuuden Amerikasta tai Gileadista jossa kaikki on toisin. Tarinan kertoja on Offred joka tässä uudessa maailmassa toimii orjattarena tai suoremmin sanottuna synnytyskoneena Komentajan taloudessa. Välähdyksenomaisesti kirjailija kuvaa Offredin arkea ja menneisyyttä sekä sitä kuinka tuntemamme maailma muuttui paikaksi jossa naisilla ei ole enää oikeuksia.

Lukukokemukseni oli tällä kertaa kaksijakoinen, Atwoodin teksti on nerokasta ja hänen luomansa maailma on hyytävän kylmä mutta lukuvireeni ei ollut parhaimmillaan eikä rakenne ole ehkä parhaimmillaan äänikirjamuodossa. Ihailen kyllä kirjailijan huimaa tekniikkaa jossa kokonaisuus luodaan pikkuhiljaa, palanen kerrallaan mutta tekstin loikkivuus teki kuuntelemisesta joskus sekavaa. (Eikä varmaan kesken kuuntelun nukahtaminenkaan auta asiaa!)

Kirjan kuuntelu osui sattumalta myös ajankohtaiseen hetkeen kun media alkoi rummuttaa erään ihmiskauppaoikeudenkäynnin lopputuloksista. Pakko on todetta että Atwood on kirjoittanut hienon ja ajankohtaisen kirja jolla on edelleenkin sanottavaa. Toivon kuitenkin että ihmiskunnan tulevaisuus on vähän iloisempi...

Random House Audio, 2011
Kesto: 10h 23min
Lukija: Joanna David
Kirjan vuoden lukuhaaste: Tulevaisuuteen sijoittuva kirja

Red Queen (Red Queen #1) / Victoria Aveyard

Red Queen taitaa olla oiva esimerkki vahvan kansikuvan eduista, sillä kirja on jostain (kenties Goodreadsistä?) jäänyt mieleeni potentiaalisena luettavana, sillä kuvitus antaa mielestäni myös selkeän käsityksen siitä kansien sisältä mahtaa löytyä. Kokonaisuus vaikutti kiintoisalta - juonittelut, toiminta ja kuninkaalliset juonittelut kelpaavat minulle melkein aina -joten kun kirja tupsahti eteeni Helmetin Overdrive-kokoelmassa en juurikaan aikaillut lainausprosessissa. Viihdettä minulle, kiitos!

Red Queen sijoittuu kuvitteelliseen Nortan valtakuntaan, jossa hopeaveriset elävät kuin jumalat siinä missä punaveriset elävät alistettuina orjina. Valtakunta on ollut sotatilassa jo pitkään ja siksi kaikki 18 vuotta täyttäneet punaiset lähetetään rintamalle mikäli heillä ei ole työpaikkaa. Tämä kohtalo odottaa myös tarinan päähenkilöä, 17-vuotiasta Marea, joka yrittää elättää perheensä varastamalla. Sattuma kuitenkin vie tytön aina lähelle Nortan vallan keskipistettä ja vaaraa.

Jos Red Queeniä pitäisi luonnehtia kolmella sanalla, ne olisivat "Tuhkimo kohtaa Valtaistuinpelin". Kirjan alkuasetelma on mielestäni satumainen, vaikka Mare toki on Disney-prinsessoja neuvokkaampi ja ärhäkämpi tapaus. Monella tapaa kirja on aika tyypillinen esimerkki YA-kirjoista kasvutarinoineen ja sortajineen mutta kokonaisuus on mielestäni melko vetävä ja kirjailija kehitellyt muutaman koukkujakin mukaan. Lukukokemuksena Red Queen tarjosikin juuri sitä mitä kaipasin eli viihdytystä ja nyt huomaan kärsiväni klassisesta lukutoukan ongelmasta: mieli tekisi lukea sarjan seuraavatkin osat mutta eihän niitä mokomia ole vielä kirjoitettu!!!  (Kirja toimisi myös elokuvana, nähtäväksi jää kiinnostuuko Hollywood..)

Kirjan on lukenut myös Notko, se lukeva peikko, joka taisi minun laillani jäädä koukkuun.

HarperCollins, 2015
Sivuja: 320
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja kirjoittajalta jonka tuotantoa et ole aiemmin lukenut

The Inheritance / Tilly Bagshawe

The Inheritance tipahti lukupinooni pirullisen ja pitkän flunssan ansioista. Aivokapasiteettini ei tuntunut riittävän tekstin hienojen nyanssien ymmärtämiseen joten nappasin Overdrivestä itselleni helppoa ja hauskaa luettavaa. Tilly Bagshawe on minulle entuudestaan tuntematon nimi, mutta uskoin (tietysti!) kannen lupauksia glamourista ja skandaaleista.

Kirja vie lukijansa Swell Valleyn idyllisen kauniiseen pikkukylään, jossa kaunis, rikas ja ylhäinen Tatiana Flint-Hamilton on juuri menettänyt kaiken. Bileprinsessan isä nimittäin kyllästyi tyttärensä käytökseen ja testamenttasi koko omaisuutensa kaukaiselle Australian serkulle, raivostuttavalle naistenmiehelle, Brett Cranleylle. Liki pennitön Tatiana pyrkii saamaan Furlingsin, 200 vuotta suvussa olleen kartanon takaisin hinnalla millä hyvällä.

En oikein tiedä mihin genreen The Inheritance kuuluu, oletin sen ehkä olevan chick-litiä, sillä tarinaan liittyy olennaisesti huumori ja chick-litille ominainen kohellus mutta luettuani ties kuinka monennen kerran Tatianan veistoksellisista kasvonpiirteitä, hunajaisista hiuksista, gasellimaisista jäsenistä ja runsaista rinnoista, aloin epäillä lukevani sittenkin viihdekirjaa. Toinen tähän suuntaan viittaava piirre on se, että Tatiana tuntuu yllättävän usein olevan oudoissa tilanteissa alasti, mistä pääsemmekin taas niihin rintoihin... No eipä tässä mitään, kirjaa oli ihan hauska lukea kun sitä ei tarvinnut ottaa turhan vakavasti.

Kirja oli kehnossa olotilassa ihan mukavaa luettavaa, sopivan helppoa ja viihdyttävää, joskaan ei erikoisen mieleenjäävää. Henkilöitä Swell Valleyn kylässä piisaa ehkä vähän liikaakin, ainakin minun flunssainen pääni ei jaksanut ihan kaikkia muistakaan. Tarina alkaa oikein viihdyttävästi ja pidin siitä että Bagshawe sortunut ihan kaikkein yleisimpiin kliseisiin vaan järjesti jokusen yllätyksenkin lukijalleen. Kirja on mielestäni hitusen liian pitkä, siitä olisi varmasti voinut tiivistää pois jokusen turhan luksusmatkan. Myös loppuratkaisu, niin persoonallinen kuin se onkin, tuntui minusta vähän kaukaa haetulta mutta makuja on toki monia...

Harper, 2014
Sivuja: 507
Kirjan vuosi: Kirja joka on yli 500 sivuinen

Murder at the Academy Awards / Joan Rivers, Jerrilyn Farmer

Olen alkuvuonna seurannut Joan ja Melissa Riversin elämästä kertovaa tositv-sarjaa joka Suomessa pyöri nimellä Joan pistää tuulemaan. Tuijottelin ensimmäisellä kertaa sarjaa ihan ajan kuluksi mutta koukutuin tajutessani että Joan Rivers oli oikeasti todella hauska nainen! Sarjan katselemiseen alkoi liittyä myös haikeutta sillä muistin Riversin kuolleen viime vuonna kauneusleikkauksen aikaisiin komplikaatioihin. Mieleni teki tutustua diivan elämään enemmänkin joten lähdin kokeilemaan josko Helmetin kokoelmista olisi löytynyt vaikkapa kappale Diary of Mad Divaa. Ei ollut, löysin ainoastaan rouvan kirjoittaman dekkarin Murder at the Academy Awards.

Oscar-gaalassa sattuvasta murhasta kertovan dekkarin pääosissa on kaksikko joka tuntuu oudon tutulta. Kertoja Max Taylor, on näyttävä, tyylikäs ja teräväkielinen toimittaja joka on luonut uransa laukomalla nasevia kommentteja julkkisten asuista. Työparinaan naisella on oma tyttärensä, suloinen ja kiltti Drew. Kaikki alkaa tietysti Oscar-gaalasta jossa Max ja Drew ovat tekemässä haastatteluja kun yksi ehdokkaista, Drewn ystävätär, saapuu paikalle sekavassa tilassa. Tyttö ehtii sanoa muutaman sanan Maxille ennenkuin vaipuu tajuttomana punaiselle matolle.

Ihan rehellisesti sanottuna, Riversin dekkaristin taidot eivät ihan vakuuta vaikka kirja onkin toisaalta ihan hauskaa ja naisen itsensä luettavaa. Juonen kuljetus ja loogisuus vain eivät tässä oikein toimi ja parhaimillaan kirja onkin kun sen ottaa puhtaasti hauskana, Hollywoodin kimaltelevaa menoa kuvaavana kirjana. On myös hauskaa seurata pääparia joka on melko suora kuvaus Joanista ja Melissasta - tosin 20 vuotta nuorempina. Melkein olisin toivonut että diivan huumoria olisi kirjassa enemmänkin, sillä nyt terävän kielen sivallukset jäävät harmittavan vähäisiksi.

Tällä kertaa tekstilainaukseni on lukutoukkaa pöyristyttävästä kohdasta. Max nimittäin kirjautuu julkkisten vieroitusklinikalle selvittäessään murhaa ja sielläpä ei sallitakaan kirjoja!
It's a sad world when a person going through the pain of learning to live without his or her addiction is also forcibly kept from reading Mary Higgins Clark. "Where is the harm?" I asked politely, still trying to be the perfect prisoner.
"Lifestyles." Jonnie sighed. "We don't want to glamorize certain lifestyles, not while we're working so hard. And books can offer an escape from our troubles."

Pocket Books, 2009
Sivuja: 311
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias kun kirja julkaistiin

2 x Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär ja Auroran muotokuva

Tuskailin jokin aika sitten lukupinoni hupenemisen kanssa mutta kas, siihenhän auttaa kun
kurkistaa omaan kirjahyllyyn. Sieltä nimittäin löytyi kolme korkkaamatonta Isabel Allenden kirjaa joista en edes muista mistä ne aikanaan haalittu, kiva kuitenkin että tämmöinen löytö tuli tuli tehtyä...

Rouva Fortunan tytär vie lukijansa 1840-luvun Chileen, jossa Sommersin sisarusten adoptoima nuori Eliza varttuu ja rakastuu. Kalifornian kultaryntäys kuitenkin muuttaa kaiken ja pian Eliza antautuu seikkailuun joka muuttaa hänen elämänsä kulun. Auroran muotokuvassa sukelletaan taas 1800-luvun lopun elämään Elizan tyttärentyttären Auroran kautta. Kirja paneutuu sekä Chilen historiaan että valokuvauksenkin maailmaan, sillä valokuvista tulee nuorelle Auroralle tärkeä itseilmaisun muoto.

Allende kertoo tuttuun tapaansa yksien kansien välissä kokonaisen kimaran kertomuksia. Vaikka Rouva Fortunan tyttären tarina pyöriikin Elizan ympärillä, tutustuttaa kirjailija lukijansa myös suoranaiseen laumaan kiinnostavia sivuhahmoja, näistä mainittakoon mm. Elizan kasvattiäiti Miss Rose ja tahtonainen Paulina del Valle, joka pääsee suurempaan rooliin Auroran muotokuvassa. Eräs kirjan teemoista onkin naisen asema ja tasa-arvo parisuhteessa sekä rakkaus ja sen etsiminen. Joskus kun rakkaus ja onni eivät näyttäydykään meille sellaisina kuin ehkä kuvittelimme ja vaatii rohkeutta ja viisautta ymmärtää se.

Kokonaisuutena Rouva Fortunan tytär oli kelpo luettavaa vaikkei aivan yltänytkään suosikkikirjani Henkien talon tasolle. Pieni miinus kirjassa kuitenkin on, sillä tuntuu siltä kuin teos olisi kirjoitettu jatko-osa mielessä, Rouva Fortunan tytär nimittäin loppuu minusta hiukan äkisti ja milteipä pakotti minut aloittamaan Auroran muotokuvan heti. Ei minulla mitään jatko-osia vastaan ole, mutta tällä kertaa olisin kyllä toivonut että kirjailijan solmisi edes muutaman langanpätkän ennen viimeistä sivua. Kirjat kyllä muodostavat ihan mukavan kokonaisuuden yhdessä mikä saakin minut pohtimaan miksi Auroran ja Elizan tarinat eivät alunperinkin voineet olla yksissä kansissa?

Rouva Fortunan tytär
Otava, 2000
Sivuja: 367
Alkuteos: Hija de la fortuna
Suomentanut Sulamit Hirvas
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirjailija, joka ei ole eurooppalainen tai pohjois-amerikkalainen

Auroran muotokuva
Otava, 2002
Sivuja: 304
Alkuteos: Retrato en Sepia
Suomentanut Sulamit Hirvas

Rakkautta Pohjanlahden molemmin puolen: Amorin kiehkurat ja Mutta minä rakastan sinua

Satuin sitten tarttumaan kahteen "rakkauskirjaan" samaan aikaan, kiitos kirjaston varauskeijun joka jakelee antimiaan silloin tällöin hiukan tällöin epätasaisesti. Kumpikaan kirjoista ei ollut ihan minun juttuni juuri tällä hetkellä, Amorin kiehkurat vaikutti hassuttelevassa viihteellisyydessään olevan vähän liiankin täynnä kaikenlaisia henkilöitä ja juonenkäänteitä ja vaikka Mutta minä rakastan sinua onkin yksinkertaisempi ja realistisempi, en oikein jaksanut innostua senkään vakavasta rakkaustarinasta.

Pienoisen blogiruuhkan takia päätin järjestää pienen Suomi-Ruotsi -ottelun romaanien välillä. Pisteitä jaan viidessä kategoriassa jotka ovat kirjailjat (aiemmat teokset), sankaritar, sankari, miljöö ja tietysti rakkaus.

Pisteistä taistelevat

Anna Jansson: Amorin kiehkurat
Gummerus, 2014
Sivuja: 317
Alkuteos: Ödesgudinnan på Salong d'Amour
Suomentanut Vappu Vähälummukka

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Otava, 2015
Sivuja: 283

Kirjailijat

Molemmat kirjailijat ovat minlle entuudestaan tuttuja dekkarimaailmasta ja minua kiinnosti todeta kuinka loikka raakuuksista romantiikkaan oikein sujui. Romanttisesta luonteestaan huolimatta kirjat ovat melko erilaisia, Janssonin ote on selvästi hassutteleva ja viihteellisempi kun taas Nuotio -suomalaiselle luonteelle uskollisena - kirjoittaa vakavammin arkojen ihmisten hiljaisesta rakkaudesta.

Vaikka olenkin lukenutkin useamman kirjan Janssonin Gotlantiin sijoittuvasta Maria Wern -sarjasta mutta ihan rehellisesti sanottuna en muista kirjojen juonista juuri mitään. Sen sijaan Eppu Nuotion Pii Marin -sarja on jäänyt mieleeni ja varsinkin sarjan ensimmäiset kirjat olivat mainioita - siispä ensimmäinen piste annetaan Suomelle.

Voittaja: Mutta minä rakastan sinua

Sankaritar

Amorin kiehkuroissa päähenkilönä on 48-vuotias Angelika Lagermark, kampaaja suurella sydämellä. Leskeksi jäänyt iloinen nainen keskittyy nyt leikkimään Cupidoa asiakkaidensa keskuudessa muttei pidä rakastumista mahdottomana.

Mutta minä rakastan sinua -kirjan sankaritar on viisikymppinen Karin Kiurukorpi, avioerossa haavoittunut opettaja. Toisin kuin kilpasiskonsa lahden toisella puolella, Karin on arka ja varovainen sydämen asioissa.  Karin on naisista helpommin lähestyttävä ja vaikka hän vaikuttaakin hetkittäin turhankin tosikolta, on Angelika silti hieman muovisen oloinen sankaritar kaikessa hersyvyydessään joten Suomi nappaa toisen pisteensä.

Voittaja: Mutta minä rakastan sinua

Sankari

Kunnon sankari on tärkeä juttu romanttisessa tarinassa, sillä jos tarina toimii, rakastuu lukijakin mieheen. Amorin kiehkuroiden sankari on lajityypille uskollisesti tumma, komea ja salaperäinen mies, jossa on mukana hitunen vaaraakin. Salaperäinen komistus kantaa Angelikan mielessä nimeä Arséne, tunnetun herrasmiesvarkaan mukaan. Arséne jää kirjassa hiukan etäiseksi, mies ja rakkaus jäävät Janssonin tarinassa kakkossijalle kaiken muun seikkailun viedessä huomion.

Eppu Nuotion sankari on Lauri Eriksson, ilmastointilaiteinsinööri. Lauri on oikeastaan minun suosikkihenkilöni kirjassa, sillä hänessä on jotakin hyvin sympaattista. Hyvän sankarin tapaan Lauri myös kärsivällisesti odottaa sankaritartaan antaen Karinille aikaa edetä pienin askelin. Toisin kuin Amorin kiehkuroissa, Lauri pääsee jopa kertomaan tarinaa omalla äänellään ja tulee lukijalle tutuksi. En ehkä menettänyt sydäntäni Laurille, mutta hän on kelpo mies. Piste Suomelle.

Voittaja: Mutta minä rakastan sinua

Miljöö

Amorin kiehkuroissa rakastetaan Gotlannin keskiaikaisen kaupungin muurien suojissa ja tämä kieltämättä tarjoaakin oivalliset puitteet tarinalle. Eppu Nuotion kirjassa taas Amorin nuolet lentevät Turussa ja kirjassa onkin oivallista paikalliskuvausta. Tästä huolimatta Gotlanti kiehtoo mielikuvitustani enemmän - piste Ruotsille.

Voittaja: Amorin kiehkurat

Rakkaus ja esteet

Hyvään rakkaustarinaan kuuluvat esteet ja niiden ylittäminen. Amorin kiehkuroissa piisaa estettä jos jonkinmoista, tosin suurin osa niistä ei suoranaisesti liity Angelikan ja Arsénen rakkaustarinaan vaan on enemmänkin taustahenkilöiden luomaa kaaosta. Tarinan taustahenkilöissä on toki mielenkiintoisia hahmoja mutta minun makuuni heitä on liikaa sillä he tuntuvat vievän tilaa jo päähenkilöiltä. Lisäksi osa juonenkäänteistä tuntuu muualta lainatuilta.

Mutta minä rakastan sinua taas keskittyy miellyttävällä tavalla päähenkilöidensä elämään josta toki löytyy mutka jos toinenkin rakastavaisten tielle. Mutkista suurin on toinen nainen, Kaari joka haluaa Laurin. Myös Kaari pääsee ääneen kirjassa ja tuo osuvasti sen että rakkaus tosiaankin joskus mutkikasta.
Voittaja: Mutta minä rakastan sinua.

Voiton rakkausmaaottelussa vei tällä kertaa siis Eppu Nuotion edustamana Suomi pistein 4-1. Jei!

"Minä olen ollut siellä, tiedän miten naisten ja miesten väliset suhteet tapaavat kehittyä. Niiden kaari on niin yksinkertainen, kynällä nopeasti vedetty. Siinä tarinassa kaikki pyrkii vain yhteen suuntaan. Rakkaus tahtoo tulla lihaksi. Mutta minä tahtoisin olla tässä, kevättä enteilevässä maaliskuun illassa, haluaisin haistaa meren hänen kanssaan, tuntea tuulen poskilla ja hänen hiuksissaan. Haluaisin nähdä hänen siristelevän silmiään auringossa, siristellä hänen kanssaan." Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

PS. Nappaan Nuotion kirjalla myös pisteen Kirjan vuoden lukuhaasteesta, kohdasta kirja joka on ilmestynyt vuonna 2015.