Mihin se marraskuu katosi?!

Täällä kirjoittaa tänään blogaaja jota ajan eteenpäin vilistäminen hämmentää. Vastahan nyt oli kesä mutta kalenteri alkaa näyttää jo joulukuuta. Olen ihmeissäni kuunnellut joululauluja kaupassa ja katsellut joulutavaroista intoilevia ihmisiä, vielä minusta ei tunnu joululta. Mutta nyt on kai sen aika kun kalenterikin niin sanoo.

Mihin se marraskuu sitten hujahti? Kaiketi sairastamiseen. Lokakuinen ystäväni flunssa jätti jälkeensä yskän, josta riitti riemua moneksi viikoksi. Sitten meni nilkka, joka onneksi tätä kirjoittaessa alkaa olla jo kunnossa. Olen siis tainnut keskittyä suurimmaksi osaksi omaan kurjuuteeni, mutta toivottavasti tähän tulee ensi kuussa muutos!

Marraskuun luetut

Marraskuussa tuli -  sattuneesta syystä - luettua paljon. Saldoa kertyi 4739 sivua ja 16 kirjaa, joista 3 oli äänikirjoja. Englanniksi luin 3 kirjaa ja jopa yhden ruotsiksi! Hejhej! Lukukuukauden punaisena lankana tuntuivat olevan dekkarit, joiden räväkkää menoa taitettiin ainakin muutamilla mainioilla tietokirjoilla.

Kuukauden parhaat lukukokemukset tarjosivat tällä kertaa ehdottomasti Mia Kankimäki (jonka kirjan ihanuutta en voi kyllin hehkuttaa), Marko Leino (jonka kirja oli kamala mutta silti hehkutettava) ja Kathleen Tessaro (jonka kirja oli trés chic ja siksi hehkutettava). Kuukauden floppi tuli vastaan heti kuukauden alussa, sillä kovasti odottamani Wicked osoittatui melkoiseksi pakkopullaksi.

• The Lady Elizabeth / Alison Weir
• Saasta / Marko Leino
• Käen kutsu / Robert Galbraith
• Yksinäisten sydänten kerho / Lotte & Søren Hammer
• Beware the Creeper / Jason Hall & Cliff Chiang
• Noitanaisen älä anna elää / Leena Virtanen
• Paradisoffer / Kristina Ohlsson
• The Perfume Collector / Kathleen Tessaro
• Me, Keisarinna / Laila Hirvisaari
• Kuollut kulma / Anne Holt
• Kuolematon / Marko Kilpi
• Ghost in the wires: My adventures as the world's most wanted hacker / Kevin Mitnick
• Kolme vahvaa naista / Marie NDiaye
• Haudattu hiljaisuudessa / Tove Alsterdal
• Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin / Mia Kankimäki
• Wicked: The life and times of the wicked witch of the west / Gregory Maguire

Haasteiden tilanne

Vihdoinkin edistystä on tapahtunut! Sarjakuvahaasteessa Beware the Creeper kasvattti pistesaldoani, vuoden 2013 Kotimaisissa taas Leena Virtanen ja Mia Kankimäki avittivat eteenpäin. Maailmaa valloitin Senegalin ja Valko-Venäjän verran. So American -haasteen taidan kyllä laittaa tämän vuoden jälkeen arkistoon, se ei vain tahdo edistyä enkä väkisinkään viitsisi eteenpäin painaa.

Entäs ensi kuussa?

No kaipa se joulu olisi ensi kuussa, pikkutontut ovat vihjailleet että kirjabloggaajilta olisi joulukalenteriakin tulossa, joten pitäkääpä silmät auki. Ensimmäinen luukku tulee aukeamaan täältä, tiptap!

Maanantaina 25.11 starttasi myös Helmet-kirjastojen Koko kaupunki lukee -kamppis, johon oli ihan pakko osallistua. Koko kaupungin kokoisella lukupiirillä on kirjanaan Peter Franzénin Tumman veden päällä ja some-lukupiiriin voi osallistua Facebookin tapahtumasivulla tai kommentoimalla lukukokemuksiaan hashtagilla #kokokaupunkilukee. Eli kaikki mukaan, osallistumisaikaa on 14.12. saakka!

The Lady Elizabeth / Alison Weir

Kun on tunnetusti Tudoreihin höpsähtänyt äänikirjafani, on aika vaikea vastustaa sellaista kiusausta kuin Alison Weirin The Lady Elizabeth alennuksessa. Pakko oli ostaa ja pian oli päästävä kuuntelemaan. Yllätys oli suuri kun odotettu kirja osoittautuikin pakkopullaksi.

Kirjan päähenkilö on Henrik VIII:n ja Anne Boleynin tytär, prinsessa, joka äpäräksikin julistetaan. The Lady Elizabeth alkaa hetkestä, jolloin kaksivuotiaan prinsessan elämä muuttuu kun äiti isän päätöksella mestataan. Kirja kuvaa Elizabethin elämänvaiheita taaperosta aina valtaannousuun saakka ja kirjailijan loppusanojen perusteella pohjautuu mahdollisimman paljon olemassaoleviin historiallisiin dokumentteihin vaikka teos toki fiktiota onkin. Pyrkimys kohteen mahdollisimman realistiseen kuvaamiseen on jalo tavoite, mutta valitettavasti se ehkä tässä kirjassa kääntyy teosta itseään vastaan, sillä nyt päähenkilö jää kovin etäiseksi ja kaksiulotteiseksi ja tarina hetkittäin jopa tylsäksi.

Kirja siis herätti kuuntelijassaan varsinkin kaksijakoiset tunnelmat: toisaalta Weir herätti upeasti eloon aikakauden juhlineen, palvelijoineen ja sosiaalisine sääntöineen, toisaalta taas draaman kaari jää kirjassa heikoksi vaikka Elizabethin elämästä oikeasti löytyisikin jutun juurta: isän toimesta mestattu äiti, neljä äitipuolta (kaksi kuoli luonnollisiin syihin, yksi mestattiin), uusi pikkuveli, karkoitus hovista -vaikka mitä! Silti Weirin Elizabeth jää jokseenkin tunteettomaksi mutta silti rasittavan hysteeriseksi tapahtumien seuraajaksi. Etenkin hysteerisyys kirjan loppupuolella ärsytti äänikirjan kuuntelijaa sillä kirjassa huudettiin paljon, mikä tuntui epämiellyttävältä korvissa. Tästäkin huolimatta haluan kiitellä Judith Boydin luentaa, hän onnistuu ääninäyttelemään hienosti eri roolit pikkuisesta Elizabethistä kuningas Harryyn saakka.

Harmikseni en siis voi suositella tätä kirjaa vaikka se toki tarjoaakin kurkistuksen mielenkiintoisen historian henkilön elämään. Tai kenties tämä tarina toimiikin paremmin paperisena kirjana?

Whole Story Audiobooks, 2009
Pituus 19h 40m 17s
Lukija Judith Boyd

Saasta / Marko Leino

Luin aiemmin Marko Leinon Kotirauhan ja tykästyin. Saasta taas sai huomioni tämän Helsingin Sanomien kritiikin johdosta, jossa pohdittiin miksi ihmiskaupan yksityiskohdilla mässäillään. Kirja tuntui herättäneen kritiikin kirjoittajassa vahvan, negatiivisen tunnereaktion ja lukijana kiinnostuin reaktion syistä. Pakko siis lukea.

Kirjan nimi, Saasta, on oikeastaan aika osuva sillä kirjan sivuilta lukijan eteen marsii aika vastenmielistä porukkaa. Eikä asiaa auta tietoisuus siitä että kuvio ei kokonaan ole kirjailijan mielikuvituksen tulosta. Tarinan keskiössä on aviopari Mikko ja Tiina, joiden liittoa painaa suru teini-ikäisen Saana-tyttären menetyksestä. Etenkin Mikko etsii syitä Saanan kuolemaan ulkopuolisista tekijöistä, miehistä, jotka käyttävät nuoria tyttöjä hyväkseen. Kirjassa myös seurataan 14-vuotiasta Anzalikaa, joka päätyy Valko-Venäjältä Viipurinkadulle tienaamaan.

Leinon kirjaa on kritisoitu epämiellyttäväksi, onpa sen kohdalla ihmetelty miksi moinen kirja on edes julkaistukaan. Ymmärrän kritiikin sillä eihän tämä kirja toki ole kovinkaan miellyttävää luettavaa, tuskinpa pedofiileistä ja ihmiskaupasta kertova kirja edes sellaista olla, varsinkin jos on niin hyvin kirjoitettu kuin Leinon kirja on. Mutta aiheesta puhuminen ja kirjoittaminen on tärkeää koska nämä aiheet eivät ole vain kirjoittajan mielikuvituksesta temmattuja, ne ovat todellisuutta.

Kirja on räväkkä eikä säästele lukijaansa. On oikeastaan aika hämmästyttävää kuinka Leino onnistuu samanaikaisesti koukuttamaan vaikka hänen tekstinsä on samaan aikaan suututtavaa, ahdistavaa ja ällöttävääkin. Luin Saastan parissa päivässä ja sen jälkeen minulla oli melkein paha olo. Kirja on vaikuttava mutta samalla se tuo silmille maailman pahan vahvasti. Nyt taidan lukea jotain iloista.

"Ja nyt Saanakin oli kadonnut. Saanasta oli tullut oikea enkeli.
Mikko ei enää räpistellyt käsivarsiaan.
Hän ei halunnutkaan lentää. Hän halusi vajota.
Ja hän halusi vajota yksin.
Mikko ei jaksanut enää mitään muuta.
Hän alkoi itkeä."

Teos, 2013
Sivuja: 517
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Valko-Venäjä

Käen kutsu / Robert Galbraith

Jokunen kuukausi sitten maailmalla nousi haloo kun selvisi että Harry Potter -kirjoista tuttu J.K. Rowling oli kirjoittanut salanimellä Robert Galbraith dekkarin. Tapauksesta revittiin runsaasti otsikoita, fanit riemastuivat, taisipa kirja loppua hetkellisesti loppua kaupoistakin. Kirja kiinnosti, sillä jo Paikka vapaana oli todistanut ainakin allekirjoittaneelle sen, että Rowling osaa kirjoittaa muistakin aiheista kuin velhopojista.

Kirjan tarina käynnistyy kun kaunis malli putoaa kotinsa parvekkeelta kuolemaansa. Kuolemansyyksi kirjattiin itsemurha mutta Lula Landryn veli on vakuuttunut siitä, että hänen sisarensa murhattiin ja palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimaan tapausta.

Käen kutsu on minusta monella tapaa perinteinen dekkari, jopa Strikessä ja hänen sihteerissään Robinissa on tietynlaisia tuttuja elementtejä. Strike on elämän kolhima, kuten hyvät sankarit usein ovat ja arki raha-asioineen on kaaoksessa kunnes Robin saapuu ja tarjoaa jonkinlaisen normalisoivan vastavoiman miehen elämän kaaokselle. Minun lukukokemuksessani juuri Robinin ja Striken vuorovaikutus sekä Robinin hiljalleen voimaa saava haave yksityisetsivän työstä olivat ehdottomasti kirjan mielenkiintoisinta antia. Varsinkin jälkimmäiseen on helppo samaistua, halusinhan itsekin aikanani tulla isona etsiväksi.

Itse jännitystarinan suhteen olen kahden vaiheilla, pidän paljon Rowlingin tavasta kirjoittaa ja kuvailla kuvitteellista maailmaa, pidän myös hänen henkilöistään, jotka tuntuva. Itse rikostarinakaan ei ollut hullumpi vaikka olen toki lukenut koukuttavampiakin, silti Käen kutsu oli oikein hyvä alku. Toivon siis että tarina saa jatkoa, sillä haluaisin taatusti ottaa selvää mitä kirjailija saakaan näistä lähtökohdista aikaiseksi!

"Lulan sähköpostit antoivat Strikelle sen, mitä monen monet valokuvat eivät olleet kyenneet välittämään: vaistonvaraisen, ei järkeen perustuvan oivalluksen, että oikea, elävä, naurava ja itkevä ihminen oli murskaantunut kuoliaaksi sillä lumisella Lontoon kadulla. Strike oli toivonut mapin lehtiä käännellessään näkevänsä murhaajan vilahtavan varjon, mutta esiin nousikin Lulan hahmo, joka katsoi häneen kuten väkivaltarikosten uhrit toisinaan keskeytetyn elämänsä karikkeen alta." 

Otava, 2013
Sivuja: 463
Alkuteos: The Cuckoo's Calling
Suomennos Ilkka Rekiaro

Yksinäisten sydänten kerho / Lotte & Søren Hammer

Olin juuri eräässä kirjallisessa keskustelussa sanonut että 1960- ja 1970 -luvut kuuluvat kirjallisiin inhokkikausiini kun poimin käteeni Yksinäisten sydänten kerhon, joka siis liikuu nykyajan lisäksi voimakkaasti juuri noilla vuosikymmenillä. Tämän tajutessani muistin että elämällä on kieltämättä joskus aika mielenkiintoinen tapa muistuttaa ihmisen häilyväisyydestä, sillä kirja oli oikein kelpo dekkari, suorastaan koukuttava tapaus, tuosta ajanjaksosta huolimattakin.

Kolmas Hammerin sisarusten kirja jatkaa tuttuun tapaan Konrad Simonsenin ja hänen tutkijatiiminsä seuraamista. Koko poliisikunnan keskittyessä tutkimaan onnetonta kouluampumistapausta, saavat sydänkohtauksesta toipuva Konrad ja kovia kokenut Pauline hoidettavakseen yksinkertaisen läpihuutojutun. Heidän tulee vain todistaa että hiljakseen elänyt postikantaja putosi vahingossa portaista mutta sitten miehen asunnosta löytyykin huone, joka on kuin alttari nuorelle tytölle ja pian läpihuutojuttu onkin muuttunut 1960-luvulle sijoittuvan surman selvittämiseksi.

Yksinäisten sydänten kerho osoittautui imelästä nimestään huolimatta vallan oivalliseksi dekkariksi. Se rullasi eteenpäin varsin tehokkaalla tahdilla ja vaikka moni asia onkin lukijalle jo selvinnyt, on silti ihan pakko jännittää loppuun saakka. Pitkin hampain joudun myös myöntämään 1960-luvun puhdashenkisen kapinameiningin tuovan mukavasti sateenkaaren sävyjä rikosten selvittelyyn. Kirja osoittautui koukuttavaksi ja tuli ahmittua yhdessä päivässä. Luin aamupalalla, bussissa, ruokatauolla, bussissa...

Monesti hyvässa dekkarissa on kiinnostava päähenkilö, johon lukija sarjan edetessä kiintyy, tästä hyvä esimerkki lienee Henning Mankellin Wallander-sarja, jonka päähenkilölle ainakin allekirjoittaneen oli vaikea sanoa hyvästejä. Konrad Simonsen tiimeineen ei kyllä ainakaan vielä vie Wallanderin paikkaa sydämessäni mutta kieltämättä tuossa porukassa on muutama ihan mielenkiintoinen henkilö, joiden vaiheita kyllä seuraan ihan mielelläni.

"Ja tyttö. Kaikkialla tyttö. Huone oli tytön. Jokaisessa julisteessa tytön kauniit kasvot oli sulautettu saumattomasti taivaaseen, ja siellä hän saattoi leikkiä piilosta katsojan kanssa. Nyt hän hymyili näkyvissä, ja sekuntia myöhemmin, jos käänsi päätään vähänkin, hän katosi pilviin vain kurkistaakseen samaan aikaan lukuisistan peilikuvistaan."

Bazar, 2013
Sivuja: 448
Alkuteos Ensomme hjerters klub
Suomentanut Sanna Manninen

Beware the Creeper / Jason Hall & Cliff Chiang

Tuntuu että sarjakuvien lukemisesta on taas vierähtänyt ihan liian pitkä aika ja olikin ihanaa löytää kirjaston hyllystä uutta ja kiinnostavaa luettavaa. Jason Hallin kirjoittama ja Cliff Chiangin kuvittama Beware the Creeper nimittäin vaikutti heti ihan juuri oikeanlaiselta kirjalta allekirjoittaneelle.

Tarina sijoittuu vuoden 1925 Pariisiin, jossa Benoirin sisarukset, räväkkä Judith ja hiljainen Madeline vaikuttavat. Valitettavasti Judithiin iskee silmänsä myös seurapiirien paha poika, Mathieu Arbogast, jolle ei sanota ei, kuten Judith saa valitettavasti todeta. Mutta sitten Pariisin varjoihin ilmestyy uudenlainen saalistaja, erikoiseen asuun pukeutunut, Creeperiksi itseään kutsuva nainen, joka tuntuu vainoavan juuri Arbogasteja.

Creeper osoittautui ilahduttavan toimivaksi sarjakuvaksi. Jälkikäteen ajatellen tarina oli mukavan eheä ja vauhdikas, jollain tapaa samaistuttavakin. Kirjan perusidea (josta en tässä kuitenkaan paljasta enempää) on mielestäni aika tyypillinen, saman tapaiseen asetelmaan olen törmännyt aiemminkin. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti menoa haitannut, sillä Hallin tarina tempasi minut tehokkaasti mukaansa ja Chiangin kuvitus toimii hienosti sitä täydentämässä. Innokas nojatuolimatkailija kun olen, nautin myös kirjan hyvin välittämästä pariisilaisesta tunnelmasta, tyylikkäästä, taiteellisesta ja kapinallisesta menosta.

En ollut aiemmin tutustunut Hallin ja Chiangin tuotantoon, mutta tämän kelpo kokemuksen jälkeen pidän silmäni auki miesten muiden kirjojen varalta!

Prenez garde au Creeper! Beware the Creeper!

Vertigo, 2013
Sivuja: 128

Noitanaisen älä anna elää / Leena Virtanen

Kirja noitavainoista taitaa olla juuri sopivaa luettavaa marraskuun pimeyteen, siinä määrin synkkä ja pelottavakin aihe on. Enkä minä noitia pelkää mutta joukkohysteria ja lynkkausmeininki kyllä ahdistavat ja ne valitettavasti eivät ole kadonneet maailmasta noitien jälkeen. Lukijalle aihe mielenkiintoisia hetkiä, mutta voi, niitä noitia käy kyllä sääliksi.

Leena Virtasen tietokirja sukeltaa vuoden 1666 (sattuipas somasti) Ahvenanmaalle, jossa tuhoisa sykli on juuri alkamassa, kun Maria Clasdotter saa kuulla naapuriltaan kadonneen ruislyhteitä. Riihivastaavana toimiva Maria huolestuu korvausvaateista ja kääntyy huolissaan Karin Persdotterin puoleen joka "katsoo" oikean varkaan henkilöllisyyden. Teko vie Karinin kuulusteluihin, kidutettavaksi ja lopulta kuolemaan. Hänet, ja monta muuta jotka heppoisin periaattein nimetään noidiksi.

Leena Virtasen kirja oli mielenkiintoista luettavaa, en ollut aikaisemmin tiennytkään että noitavainot ulottuivat tänne kotimaan kamarallekin. Kirjan kohtalot tuntuvat, tietysti, epäreiluilta ja kurjilta. "Noidat" taisivat hyvin usein olla vihaisia naisia, jotka eivät tavalla tai toisella oikein sopineet muottiin vaan ärsyttivät tai aiheuttivat kateutta läheisissään. Jostain syystä erityisesti yksi kohta rangaistuksessa kosketti minua paljon, noidan talo nimittäin näyttää olleen tapana purkaa ja käyttää polttorovion materiaalina kuin viimeisenä solvauksena kuolemaantuomitulle.

Haluan kiitellä kirjan taittoa, sillä kappaleiden kuvitus ja fontit toivat hienosti menneen ajan tuntua tekstiin. Kirja antoi lukijalleen tuosta historian vaiheesta hyvän kuvan ja auttoi myös ymmärtämään millaista elämä oli 1600-luvun Ahvenanmaalla. Olisin mielelläni kuullut enemmän siitä, mitä vainoissa syytöksiä lausuneet myöhemmin asiasta ajattelivat, mutta ehkei moista tietoa ole jälkipolville asti säilynyt.
Katkelmat kuulustelupöytäkirjoista kuitenkin antavat äänen ja persoonallisuutta syytetyille, ehkä jopa tavallaan hitusen oikeuttakin.

 

"Mitäpä sitten auttaa, te
näette merkin, minä puhun
pötyä ennemmin kuin annan
kiusata itseäni."

- Lisbeta

"Minusta sinä olet lukenut nyt
riittävästi piruja. Sinä luet niin
kuin sinua lystää."
- Anna

Aiheesta kiinnostuneille vinkkaan myös Rosalyn Schantzerin kirjasta Witches: The absolutely true tale about the disaster in Salem. Kirja on nuorille suunnattu mutta yksinkertaisuudessa oikein toimiva paketti ja on mielestäni helppoa englanninkielistä tekstiä. Kirja löytyy mm. Helmetin kokoelmista sähköisenä versiona.


WSOY, 2013
Sivuja: 277

Paradisoffer / Kristina Ohlsson

Tulinpa kerrankin napanneeksi osuvan kirjan matkalle mukaan! Olen pitänyt kovasti Kristina Ohlssonin dekkareista ja Varjelijat sai allekirjoittaneen innostumaan jopa siinä mittakaavassa että päätin kokeilla kirjasarjan lukemista ruotsiksi. Supertehokas kielikylpy mielessäni otin kirjan siis mukaani Tukholmaan, Arlandan lentokentälle suuntautuvalle seminaarimatkalle ja huomasin että tällä kertaa tarinan sisäistäminen olikin tavallista helpompaa, sillä Paradisoffer nimittäin kertoo tarinan terrori-iskusta.

Kun Boeing 747 New Yorkiin nousee Arlandan lentokentältä, on kaikki vielä hyvin. Sitten koneen wc:stä löytyy viesti, joka muuttaa kaiken. Siinä kerrotaan että koneessa on pommi ja mikäli viestin ehtoihin ei suostuta, pommi räjäytetään. Maassa alkaa hätäinen kansainvälinen tutkinta - kuka voi olla teon takana ja miksi? Riittääkö aika vai loppuuko koneesta polttoaine?

Oli kieltämättä erilainen kokemus lukea ruotsiksi. Teksti soljui eteenpäin yllättävänkin kivuttomasti vaikka edellisestä yrityksestäni lukea ruotsiksi olikin jo toista vuotta. Uusia sanoja toki tuli vastaan, mutta Ohlssonin teksti on onneksi siinä määrin selkeää että asiayhteydestä oli usein helppo päätellä mistä on kyse. Sen tosin huomasin, että esimerkiksi iltalukemiseksi ei Paradisoffer minun käsissäni soveltunut, väsyneet aivot eivät tuntuneet jaksavan työstää kieltä. Harjoitus toki tässäkin tekisi mestarin.

Paradisofferin juoni oli tehokkaan toimiva, voisinpa melkein kuvitella tämän jopa elokuvaksikin. Oikeanlainen lukupaikka toi kieltämättä oman lisänsä kirjaan ja tempauduin melko tehokkaasti tarinan tunnelmiin mukaan. Kirjan juoni kulki vauhdikkaasti eteenpäin, kuten tilanteessa jossa kilpaillaan kellon kanssa sopii odottaakin. Henkilöistä kiintoisimmaksi osoittautui Eden Lundell, uusi tuttavuus Säpon terrorisminvastaisesta yksiköstä, jossa taitaa olla ainesta enempäänkin kuin yhteen kirjaan. Pistän villin veikkauksen siitä, että juutalaissyntyisestä Edenistä kuullaan lisää Ohlssonin seuraavassa kirjassa joka on nimeltään Davidsstjärnor... Tuon seuraavan, vielä suomentamattoman, Ohlssonin kirjan osalta laitoin jo varauksen vetämään kirjastoon. Tätä täytyy saada lisää!

Pocketförlagen, 2012
Sivuja: 407

The Perfume Collector / Kathleen Tessaro

Joskus kirjan valintakriteerit saattavat olla hyvinkin sattumanvaraiset. Olin törmännyt Audible laajoissa
kokoelmissa Kathleen Tessaron kirjaan The Perfume collector, joka jäi mieleeni kiehtovan nimen ja ennenkaikkea kannen kuvan perusteella. Kannen punapukuinen nainen oli mielestäni niin chic että kirja jäi kummittelemaan mieleeni ja lopulta päätyi ostoskoriinikin. Onneksi, sillä tämä kirja oli yllättävän ihanaa todellisuudenpakoa ja huomattavasti vähemmän höttöinen kuin etukäteen kuvittelin.

Eletään 1950-luvun Lontoossa, eräänä päivänä kiltti ja herttainen, onnettomassa avioliitossa elävä Grace saa yllättävän viestin ranskalaiselta juristilta. Hän on saanut perinnön naiselta, josta ei ole koskaan kuullutkaan. Hämmentynyt Grace matkustaa Pariisiin ja yrittää ottaa selvää miksi salaperäinen Eva d'Orsay, kosmetiikkakuninkaan rakastajatar, on nimennyt juuri hänet testamentissaan. Tarina liikkuu kahdella aikatasolla ja lukija temmataan myös 1920 New Yorkiin, jossa nuori Eva kokeilee siipiään.

En oikein tiedä kuinka kuvailisin tätä kirjaa. Se ei ole erityisen romanttinen, höttöinen, historiallinen eikä sen mysteeri ole maailmoja järisyttävä. Silti viihdyin kirjan parissa loistavasti. Voisin kaiketi sanoa että The Perfume Collector on tarina naisista, jotka löytävät voimansa. Se on myös tunnelmien kirja, erityisesti Pariisi näyttäytyy kirjassa upeana - matkakuumeeni alkaa taas vähitellen herätä! Samoin tuoksujen ystävälle kirja saattaa olla mainio lukukokemus, sillä hajuvesien kiehtovan ylellisessä maailmassa liikutaan paljon. Tessarolla tuntuukin olevan taito kuvailla tuoksuja siten että ne muodostavat kauniita, visuaalisia hetkiä lukijalle.

The Perfume Collectorin juoni oli kiinnostava ja koukuttava eikä ilokseni sortunut moniin saman tyyppisten kirjojen kliseistä, tosin yksi paha tapaus sieltä kuitenkin löytyi! (Enpä kuitenkaan kerro mikä etteivät muut lukijat spoilaanut.) Kirjan lukija oli mielestä vallan mainio, Lauren Lefkow vaihteli näppärästi eri aksentteja ja rakastuin etenkin hänen ranskalaiseen luentaansa jopa siinä määrin että huomasin jäljitteleväni sitä omassakin puheessa. Höperöä!

AudioGo Ltd, 2013
Kesto 11 h, 34 min.
Lukija Laurel Lefkow

Me, Keisarinna / Laila Hirvisaari

Tutustuin pari vuotta sitten Laila Hirvisaaren kirjoihin silloisen Finlandia-ehdokkuuden ja isäni kannustamana. Katariina Suuri vaikutti mielenkiintoiselta naiselta, mutta en varsinaisesti hullaantunut Minä, Katariina -teokseen. Meni pari vuotta ja sitten jossakin mielenhäiriössä nappasin kirjaston Bestseller-hyllystä Katariinan tarinan toisen osan, nimeltään Me, Keisarinna. Kultasiko aika lukumuistot?

Me, Keisarinna vie lukijansa aikaan jolloin Katariina on jo vakiinnuttanut asemansa keisarinnana. Edessä sotia ja uudistuksia, virheitä ja voittoja. Ja rakastajia. Hyviä ja huonoja, nuoria ja nuorempia. Kirjan runko koostuu keskusteluista ja muisteloista, joita jo iän painama keisarinna käy läpi yhdessä muistelmiaan kirjaavan ylikamariherra Leon Augustin kanssa. Eikä Leon anna armoa vaan tuo säälimättä keisarinnan eteen myös ne asiat, jotka hän mieluiten unohtaisi.

Olen tämän kirjan kohdalla todella hämmentyneissä mietteissä. Reilusti sanottuna, kirja oli minusta suureksi osaksi tylsää luettavaa, mikä on aika uskomatonta ottaen huomioon kuinka mielenkiintoinen henkilö Katariina oli. Toisaalta naisen elämän kokemusten runsaus on varmasti ollut haasteellista myös kirjailijalle ja se ehkä näkyykin kirjassa joka lukuisten henkilöiden ja historian tapahtumien kuvailun takia jää sirpaleiseksi lukukokemukseksi. Samoin koin sekavaksi ratkaisun jossa Katariinan muistelot eivät etene ajallisesti järjestyksessä.

Parhaimmillaan Hirvisaari on kuvaillessaan vanhenevan naisen tuntoja, syyllisyyttä menneisyyden virheistä ja kumppanin ja läheisyyden kaipuuta. Nostan hattuani Katariinalle joka rohkenee elää niinkuin haluaa eikä taivu yhteiskunnan normien alle vaan ottaa nuoren ja komean rakastajan vaikka omat rumat jalat ja riippuvat rinnat vähän nolostuttavatkin. Pidän myös siitä että Hirvisaaren Katariina osaa myös, sitten lopulta, myöntää heikkoutensa. Tästäkin huolimatta Katariina jäi minulle kaukaiseksi henkilöksi eikä värikäs keisarinna monine tarinoineen saanut temmattua mukaansa. Hirvisaaren myyntiluvut tietäen veikkaan että kyseessä on jälleen kerran väärän lukijan tapaus ja uskon että tälle kirjalle löytyy monta innostunutta lukijaa. Minä vain en ollut yksi heistä.

"Tiesin, että elämäni kirjaamiset olisivat pian lopussa.Niihin on liittynyt suuria ristiriitoja. Toisaalta ne ovat antaneet vapautuksen. Olemme selvinneet. Jäljellä on vielä vähän... Mutta mitä - en edes aavista. Tunnen olevani uupunut, mutta vien tämän velvollisuudentuntoisesti loppuun. Sitten huoahdan. Ja olen vapaa."

Otava, 2013
Sivuja: 576

Kuollut kulma / Anne Holt

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää Anne Holtia ja Gummerusta menetetyistä yöunistani.  Kuollut kulma nimittäin sai minut nipistämään tunteja kallisarvoisesta uniajastani koska en pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni. Tässä mielessä se, että kirja on suhteellisen lyhyt, on aika onnellinen juttu. Ensi yönä voin jo nukkua ellei sitten lukupinon seuraava kirja koukuta yhtä pahasti.

Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle heinäkuisena päivänä joka on jäävä historiaan Utøyan tragedian johdosta. Inger Johanne Vik on saapunut auttamaan ystäväänsä Elleniä juhlien järjestelyissä kun Ellenin 8-vuotias poika, Sander, löytyy kuolleena olohuoneesta. Ylivilkas poika on ilmeisesti pudonnut tikapuilta leikkiessään ja vanhemmat ovat lamaantuneita. Onnettoman ajankohdan takia tapaus saa tutkijakseen aloittevan poliisin Henrik Holmen, joka kuitenkin Inger Johannen tavoin alkaa aavistella ettei kyseessä ollut onnettomuus.

Kirja kuuluu Anne Holtin Inger Johanne Vik -sarjaan, jota olen aikani karsastanut koska pidin Hanne Wilhelmsen -sarjasta enemmän. Mutta tällä kirjalla Anne Holt vihdoin sai minut innostumaan Inger Johannesta - Kuollut kulma on mielestäni paras lukemistani Holtin teoksista. Sinänsä on toki harmittavaa että innostun Inger Johanne -sarjasta vasta nyt, mutta ehkä parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Kuolleen kulman aihe on tärkeä. Holt nostaa esiin sen, ettei lasten pahoinpitely ole mahdotonta vauraassakaan perheessä, jossa ulkoiset puitteet ovat kohdallaan. Holt käsittelee asiaa taitavasti ja koskettavasti. Pidin kovasti etenkin Henrik Holmesta, joka osoittautui oikeastaan aika sympaattiseksi ja pikkuisen hauskaksikin tyypiksi - kuulisin hänestä mielelläni lisää seuraavissa kirjoissa.

"Oli liian myöhäinen yö, liian varhainen aamu, liian monta traagista ihmiskohtaloa yhden ihmisen ymmärrettäväksi.
Niinpä Inger Johanne keskittyi suremaan vain yhtä.
Hän itki pienen pojan takia, jota vanhemmat eivät olleet kyenneet pitämään hengissä hieman yli kahdeksaa vuotta pidempään. Inger Johanne suri Sanderia, painavaa, herkkää ja rajua poikaa, joka oli juuri saanut paloauton jota ei ehtinyt koskaan rikkoa."

Gummerus, 2013
Sivuja: 288
Alkuteos: Skyggedød
Suomentanut Outi Menna

Kuolematon / Marko Kilpi

Hiphei, uutta Marko Kilpeä! Olen vasta tänä vuonna löytänyt Kilven konstaapeli Olli Revosta kertovaan sarjaan ja oli mukavaa huomata että jatkoa oli tulossa näinkin pian. Kaiken kukkuraksi Kuolemattoman sai Elisa Kirjasta kivaan hintaan kirjamessu-tarjouksena, joten sorruin kartuttamaan puhelinkirjastoani.

Kuolemattoman tapahtumat käynnistyvät kun pikkurikollinen päättää päivänsä oman käden kautta Ollin ja hänen työparinsa Eliaksen silmien edessä. Vaikka juttu tuntuukin selkeältä, jää Ollia kuitenkin vaivaamaan se, mikä muutti piirtämisestä innostuneen nuoren pojan elämän suunnan. Samaan aikaan Olli ja Elias saavat tutkittavakseen myös surullisen tapauksen, pienen pojan hyväksikäyttöepäilyn. Ollin mieltä painavat myös miehet omat painajaiset, joiden syytä on pelottavaa hakea.

Marko Kilpi kirjoittaa tehokkaan toimivia dekkareita, tämäkin onnistui koukuttamaan minut niin että Kuolematon tuli luettua yhdessä päivässä. Vaikka Elävien kirjoihin tekikin minuun vielä voimakkaamman vaikutuksen, on Kuolematonkin mielestä kelpo dekkari. Tykästyin Elias Kasken hahmoon jo sarjan edellisessä kirjassa ja tässäkin kirjassa hän osoittautui mukavan monimutkaiseksi tyypiksi, josta toivottavasti saadaan kuulla lisääkin sarjan seuraavissa osissa. Kirjan teemat ovat rankkoja mutta samalla pidän siitä että kirjailija haluaa suunnata huomiota siihen, miksi ihmiset ajautuvat tekoihinsa. Harva syntyy rikolliseksi...

"Elias silmäilee näytteiden taltiointihuoneen lattiaan piirrettyjä kenkäparin ääriviivoja. Noilla kahdella kömpelöllä kuviolla on uskomaton määrä erilaisia merkityksiä: Joillekin ne tarkoittavat läheisen menetystä, usealle vapauden loppumista. Yhdelle ne voivat olla alku, toiselle loppu. Yllättävän monelle ne merkitsevät helpotusta. Mutta yksi merkitys on lähestulkoon kaikille sama: muutos. Rikos muuttaa aina elämää, se ei koskaan tapahdu jälkiä jättämättä."

Gummerus, 2013
Sivuja: 199

Ghost in the wires: My adventures as the world's most wanted hacker / Kevin Mitnick, William L. Simon

Kuten blogistanikin on ehkä voinut huomata, olen yllättäen rakastunut. Sähköisiin äänikirjoihin. Ne ovat superkäteviä ja pitävät oivallisesti seuraa lenkeillä, joten päivittäinen lukuaika senkun lisääntyy. Ja jos bussissa on kovin pimeää aamuisin, voi lepuuttaa silmiä kuuntelemalla kirjaansa puhelimen kautta. Tykkään! Olen käynyt uutterasti Helmetin OverDrive-kokoelmaa läpi mutta nyt alkoi tuntua siltä että kirjat saattavat loppua vaikka kesken. Sorruin siis liittymään Audibleen, josta saan kerran kuukausimaksua vasten valita aina yhden kirjan. Ja kirjoja saa tietysti ostaa lisääkin, niinkuin minulle pääsi käymään kun menivät Audiblessa aloittamaan alen...

Nörttityttönä nappasin tuosta kyseisestä alennusmyynnistä luettavaksi Kevin Mitnickin, legendaarisen hakkerin, elämäkerran. Tietoturva on aiheena ajankohtainen ja kirjailija itsekin kävi jokin aika sitten Suomessa puhumassa siitä. Tuumasin siis lyöväni kaksi kärpästä yhdellä iskulla, saisin viihdykettä lenkeilleni JA oppisin jotain uutta ja hyödyllistäkin.

Kirja siis kertoo hakkerin tarinan. Mitnickillä tuntuu olleen jo nuoresta saakka into murtaa erilaisia systeemejä, jo 12-vuotiaana hän keksi tavan ohittaa Los Angelesin bussien leimaussysteemit. Sittemmin hän keksi tapoja erilaisia tapoja mm. salasanojen urkkimiseen ns. sosiaalista manipulaatiota hyväksikäyttäen. Kotimaista väriäkin kirjassa nähdään sillä eräs Mitnickin 1990-luvulla hakkeroimista yrityksistä oli Nokia.

Ghost in the wires tarjosi mielenkiintoisen kurkistuksen hakkerin elämään ja viihdyin melko mukavasti kirjan parissa, olkoonkin että niissä muutamissa kohdissa joissa kirja sisälsi tietokonekomentoja, olisin toivonut että äänikirjaa olisi vähän editoitu. Tuollaiset listat nimittäin kuulostavat aika tylsiltä... Myös kirjailijan pitkähköjä ja toistuvia kuvauksia puhelinjärjestelmien peukaloinnista olisi ehkä voinut karsia, tästäkin huolimatta kokonaisuus oli mielestäni toimiva ja varsinkin kirjan loppupuolella jopa jännittäväkin paketti.

Kirja antaa kuuluisasta hakkerista hieman pakkomielteisen kuvan, hänen toimintansa näyttäytyy lukijalle lähes pakkomielteenomaisena viettelyksenä, joka houkuttelee miehen kerta toisensa jälkeen ottamaan riskejä vaikka tämä harrastus aiheuttaakin suuria huolia rakkaille ja vaarantaa hänen avioliittonsa ja jopa vapautensa. Vaikka Mitnick usein kirjassaan korostaakin sitä ettei ole käyttänyt hakkerintaitojaan vahingoittaakseen tai vaikkapa tienatakseen rahaa, en kuitenkaan ihan täysin sydämin voinut olla kirjan päähenkilön puolella, jäin mm. miettimään henkilöitä joilta Kevin on aikanaan tietoja urkkinut ja niitä vaikeuksia joita heille on kenties työpaikoillaan tullut.

Kokonaisuutena kirja oli minusta ehdottomasti lukemisen arvoinen ja koin myös vähän oppineeni jotakin. Mutta varoituksen sana: jos tekniikka ei kiinnosta, tämä luultavasti ei ole sinun kirjasi.

Blackstone Audio, 2011
Kesto: 13h 59 min.
Lukija Ray Porter

Kolme vahvaa naista / Marie NDiaye

Tartun usein kirjoihin ihan silkkaa uteliaisuuttani, kuten kai useimmat lukutoukat. Olin kuullut paljon hyvää tästä Marie NDiayen teoksesta ja vaikka vähän veikkailin ettei se olisi ihan minun tyyliseni kirja, on silti välillä kokeilla erityyppistäkin kirjallisuutta, kirjailijahan voi vaikka yllättää!

Kolme vahvaa naista sisältää kolme kertomusta, joita yhdistää tietynlainen samankaltaisuus. Kirjojen naiset eivät ole sankarittaria eikä heitä riennä pelastamaan kiiltävähaarniskainen ritari tai edes reissussa rähjääntynyt Jack Bauer. Kirjassa näkyykin voimakkaana realismi kaikkine rumineen sävyineen. Siistejä tai kivuttomia ratkaisuja ongelmiin ei aina löydy, on vain kestettävä, selvittävä, siedettävä, valittava kahdesta pahasta se pienempi.

Kirjan ensimmäisessä tarinassa kohdataan Ranskaan muuttanut Norah, joka vuosien jälkeen palaa perhettä kaltoin kohdelleen isän taloon. Asiat ovat muuttuneet dramaattisesti ja nyt Norahin apu olisi tarpeen, mutta suostuuko Norah luopumaan omasta elämästään? Entä kuinka ranskalaisen Rudyn, joka riitelee puolisonsa - ja vähän muidenkin - kanssa? Kääntyykö kolmannen kertomuksen Khadyn onni koskaan?

Kirjan tunnelma oli kiihkeä, mikä teki toisaalta vaikutuksen mutta samalla vaikeutti myös lukemistani. Kolmen vahvan naisen kohdalla nimittäin kävi niin kehnosti että olin sitä lukiessani tavallista väsyneempi työkiireiden takia ja kirjan tempo ei oikein tuntunut sopivalta olotilaani. Elin sen mukana mutta kirjan kautta kokemani tunteet eivät olleet kovin miellyttäviä ja tulivat melkein liikaakin iholle. Kirjan tarinoista etenkin ensimmäinen ja viimeinen jäivät mieleeni vahvasti ja jättivät jälkeensä surullisen ja maailmaan pettyneen olon. Että elämä osaakin joskus olla epäreilua.

"Niinpä, hän ajatteli, hän, Rudy Descas, ei ollut vielä neljänkymmenenkolmen vuoden ikään saavuttanut luontevaa ja fiksua maltillisuuta, tyyntä ironiaa, joka leimasi muiden miesten tavallisiakin toimia ja puheita, ja hänestä tuntui, että muut puhuivat lapsilleen rauhallisesti ja luontevasti, lukivat sanomalehtiä ja kuvalehtiä pilkallisen kiinnostuneina, ajattelivat mielihyvällä lounasta, joka tulevana sunnuntaina nautittaisiin ystävien seurassa, ja jonka eteen he tekisivät kaikkensa auliisti, iloisesti, tarvitsematta epätoivoisesti peitellä, että he olivat juuri selvinneet ties kuinka monennesta kiistasta, piinallisesta ja hävettävästä unesta. Sillä minä olen aivan murheen murtama."

Gummerus, 2013
Sivuja: 279
Alkuteos: Trois femmes puissantes
Suomentanut Anna-Maija Viitanen

Haudattu hiljaisuudessa / Tove Alsterdal

Tutustuin Tove Alsterdaliin muutama kuukausi sitten ja tykästyin Kadonneiden epätoivoiseen etsintään vaikka tarina hetkittäin hurjalta tuntuikin. Tuttuun, ahneen lukutoukan tapaani halusin saada uusimmankin kirjan nopeasti hyppysiini ja päästä ahmimaan sitä. Sitten kirjakasat ja elämä tunkivat väliin mutta onneksi valon vähetessä lukuaika lisääntyy.

Haudattu hiljaisuudessa vie lukijansa erikoisiin ja silti monelle meistä tutunomaisiin maisemiin.  Kirjan tapahtumat käynnistyvät kun Katrine veljineen alkaa läpikäydä pysyvään sairaalahoitoon siirtyvän äidin tavaroita. Käy ilmi että äidillä on talo Kivikankaan kylässä, Tornionjokilaaksossa. Postista päätellen talolle olisi innokas ostajakin ja Katrine päättää lähteä paikan päälle tarkistamaan kiinteistön ennen myyntiä. Matka vie Katrinen syvälle perheensä historiaan, tapahtumiin joiden seuraukset ulottuvat nykypäivään saakka.

Alsterdalin tyyli kirjoittaa on kieltämättä toimiva ja tehokas. Tällä kertaa hän on kehrännyt kokoon juonen joka vie lukijansa samalla eksoottiseen että tuttuun paikkaan. Näin melkein silmissäni pienet, hylätyt tuvat, joiden pöydillä menneiden sukupolvien valokuvat tuijottavat tyhjyyteen, nurkassa ehkä vanha nariseva heteka, pöydällä vielä liina. Alsterdal onnistuu hienosti tavoittamaan pienen kylän suljetun tunnelman, jossa salaisuudet ja kaunat ovat kulkeneet kuin sukuperintönä vuosikymmeniä. Kirjan maisemat ovat hyisen lumisia ja kannen kuvitus tuntuukin tukevan sitä synkässä harmaudessaan.

Haudattu hiljaisuudessa osoittautui suorastaan ahmittavaksi dekkariksi, joka käsittelee varsin mielenkiintoista, mutta melko vähän esillä ollut jaksoa historiassa. Koin Neuvostoliittoon toiveikkaina lähteneiden ruotsalaisten - ja suomalaistenkin - kohtalot todella kiinnostaviksi, jopa koskettaviksikin. Ehkäpä jopa niinkin paljon että kirjan murhat taisivat jäädä sittenkin kiinnostavan sukutarinan jalkoihin, sillä ennen kaikkea halusin saada selvyyden kuka Sirin, Katrinen isoäidin lapsen isä oli ollut ja mihin mies oikein katosi. Kirjassa on vilahtelee suomalaisväriäkin ja luulenpa että voisin suositella sitä myös historiasta pitäville lukijoille.

"Kaksi asiaa sinun täytyy tietää", hän sanoi. "Älä koskaan kieltäydy kun sinulle tarjotaan kuppi kahvia. Ja keksi vastaus kun sinulta kysytään, kenen olet. Sitä täällä kysytään. Ei sitä, kuka olet, missä asut tai mitä töitä teet. Täällä kysytään aina, kenen sinä olet."

Gummerus, 2013
Sivuja: 409
Alkuteos: I tystnaden begravd
Suomentanut Katriina Huttunen
Saatu arvostelukappaleena.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin / Mia Kankimäki

Ihan ensiksi: Mia Kankimäen esikoisteoksen nimi on ihana. Ihana! Pistin kirjan varaukseen pelkän nimen perusteella, koska ajatus asioista jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, tuo mieleen rakastumisen ensihetket ja sen kiihdyttävän tunteen, joka nostaa punan poskelle kun juuri se oikea on lähellä. Pakko lukea!

Kankimäen kirjaa on vaikea laittaa mihinkään lokeroon. Se kertoo matkasta Kiotoon, kirjan kirjoittamisesta ja 900-luvulla eläneen hovinaista, Sei Shōnagonista - ja elämänmuutoksesta. Kirjan alussa Kankimäki, keski-ikäinen, miehetön ja lapseton nainen, on kyllästynyt rutiiniksi muuttuneeseen elämäänsä ja päättää kirjoittaa kirjan idolistaan, Seistä. Kirjan kirjoittamista varten Mia pakkaa entisen pakettiin ja suuntaa rohkeasti kohta uusia seikkailuja.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on luokiteltu tietokirjaksi, mikä vähän hämmensi minua. Se on toki tietopitoinen, mutta siinä on kosolti rehellistä huumoria ja hupsuttelua ja chick-lit -kirjoista tuttua suloista kepeyttä. Oikeastaan paketti on aika oivallinen, sillä Kankimäki onnistuu tekemään Seistä elävän ja kiinnostavan, rohkean ja suorasukaisen, eräänlaisen muinaisen vastineen Sinkkuelämän naisille. Kirjailija luo Heian-kauden hovista muutenkin mielikuvitusta kutkuttavan kuvan tuohon aikaan kun ilmeisesti aristokraatteja kiinnosti eniten "kuun katselu ja siitä runoilu" kuin se sotaisampi meno jota Euroopassa tuolloin harrastettiin. Myös avioliittomarkkinoilla olivat runonkirjoitustaidot ja kaunis käsiala valttia, mikä pisti ainakin allekirjoittaneen hymyilemään.

Kankimäki harrastaa eräänlaista keskustelua tutkimuskohteensa kanssa mikä tekee tutkimusprosessin seuraamisesta kiintoisan. Hän yrittää palatseissa ja museoissa vieraillessaan nähdä vilauksen Seistä, miettii miltä tämä näytti ja mikä tämän kohtalo oli. Vaikka Tyynynaluskirjan kirjoittanut nainen onkin merkittävässä osassa Kankimäen kirjassa, jakavat valokeilan hänen kanssaan huikean mielenkiintoiselta matkakohteelta vaikuttava Kioto ja Kankimäki itse, joka alkoi kirjan edetessä tuntui kuin vanhalta kaverilta ja ihailin hänen rohkeuttaan hypätä oravanpyörästä.

Tykkäsin kirjasta kuin Sei Shōnagon kauniista paperista, se pääsee ehdottomasti mukaan Suosikit-kategoriaani ja saatanpa ostaa tämän ihan omaksenikin. Suosittelen!

Täällä minä olen seuraavat kolme kuukautta elämästäni. En palaverikierteessä, en stressiahdistuksessa, en jatkuvan kasvun, tehostamisvaatimusten ja organisaatiouudistuden paineissa, en motivaatiopuutteessa, en kutsumuspalkkavitutuksessa, en kello 6.15 soivan herätyskellon orjuudessa, en turhautumassa siitä, ettei elämässä tapahdu mitään, en odottamasa tv-sarjan seuraavaa osaa, en musertumassa erilaisuuden painon alle - vaan täällä, vapaana, itsenäisenä, yksin, kaikki mahdollisuudet edessäni, vapaana kunakin aamun valitsemaan, mitä haluan tehdä tai olla tekemättä.
Kurkkua kuristaa, onni hiipii sisään.

Otava, 2013
Sivuja: 380

Wicked: The life and times of the wicked witch of the west / Gregory Maguire

Tartuin Wickediin suurin odotuksin sillä Ihmemaa Oz on ollut yksi lapsuuteni rakkaimpia tarinoita - muistan vieläkin että kirjaan pohjautuvia leikkejä oli lukuisia. Kovin tappelu taidettiin käydä siitä, kuka tytöistä esittäisi mitäkin henkilöistä. Henkilökohtaisesti fanitin prinsessa Ozmaa, koska hän oli, noh, prinsessa, mutta muistan Glindan olleen suosittu kavereideni keskuudessa kuplilla lentämisen ja unelmapuvun takia. Wickedin alkuasetelma vaikuttikin suorastaan houkuttelevalta, nyt saisin vihdoinkin kuulla miksi paha noita oli paha ja oliko kupla-Glindassa ehkä sittenkin vähän enemmän särmää. (Ei ollut.)

Wicked kertoo tarinan Lännen pahasta noidasta, siitä joka koki vetisen loppunsa Dorothy-tyttösen toimesta. Kirja kattaa noidan, Elphaban, koko elämän tarinan aina syntymästä alkaen ja sen ajatuksena on valottaa taustoja sille Ihmemaa Oz -klassikolle. Elphaba syntyy vihreänä ja torahampaisena, onpa vauvelin ensimmäinen sanakin "horrors". Aikanaan seuraamme Elphabaa hänen lähtiessään opiskelemaan, siellä huonetoveriksi löytyy hemmoteltu Glinda muun kirjavan joukon ohessa.

Huh, en muistakaan milloin olisin joutunut taistelemaan näin paljon saadakseni kirjan loppuun! Olin etukäteen kuvitellut että jo pelkästään Oz-rakkauteni ansiosta kirja olisi jokseenkin hyvä lukukokemus mutta toisin kävi. Wicked toki sijoittuu Oziin ja on siinä muutama tuttu henkilökin, mutta siihen yhteneväisyydet satuklassikon kanssa sitten jäävätkin. Maguiren Oz on selvästi aikuisempi, siellä puhutaan politiikkaa, taistellaan uskonasioista ja ennakkoluuloista sekä käydään seksiklubeilla. Minusta on ihan mielenkiintoista tuoda klassikkoon näitä uusia piirteitä mutta samalla olisin toivonut että alkuperäisestä kirjasta olisi jätetty vähän enemmän elementtejä jäljelle.

Wickedissä Maguire vyöryttää lukijan eteen hurjan runsaudensarven erilaisia asioita, olentoja ja teemoja. Koin ratkaisun raskaana, etenkin kun viime matkastani Oziin on kulunut jo tovi. Vastaan siis tuli termi jos toinenkin joiden luonnetta en ennestään tuntenut eikä Maguire varsinaisesti tarjoillut lisäapuja. Munckinlandersit vielä muistan mutta että vinkurilaiset, grimmerickit ja vaikka mitkä! Ääh! Kokonaisuutena Wicked tuntui liian pitkältä ja rönsyilevältä minun makuuni, mielestäni Elphaban opiskeluajat olivat ilman muuta Wickedin kiintoisinta antia. Niiden jälkeen kirjan rakenne tuntui kuitenkin hajoavan ja hetkittäin lukeminen oli suoranaista pakkopullaa.

Kirjasta kiinnostuneille muuten vinkiksi, että kannen kuvitus on jonkin verran harhaanjohtava, sillä tarinan ydin ei todellakaan ole Elphaban ja Glindan välinen vuorovaikutus.

"You could strech the truth even further, thought the Witch. She supressed a desire to smash the green glass. How deeply bound by cords of family anger we all are, thought the Witch. None of us breaks free."

Headline Publishing Group, 2006
Sivuja: 495

Lennokas lokakuuni

Käheä hei ja moi täältä! Lokakuu päätti maustaa kirjamessuviikonloppuani tavallista veikeämmällä flunssalla, joka nostatti mukavan kuumeen. Allekirjoittaneen kirjamessuthaaveet saivat nolon lopun, mutta paremmalla onnella sitten ensi vuonna.

Lokakuu on ollut työntäyteinen mutta ehdin kokeilemaan vähän uuttakin, väkersin nimittäin videon. Idea videosta tuli aika yllättäen viipottaessani lentokentällä ja se kuvattiin muutamassa minuutissa, kännykän kameralla. Videon kuvaaminen oli yllättävän kivaa ja luulen että jatkan tätä kokeilua kunhan inspiraatio taas iskee ja käheys äänestä katoaa.

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin 17 kirjaa mutta vain 3293 sivua. Sivumäärän niukkuutta selittää tuo aiemmin mainitsemani kiire, lisäksi kuuntelin läpi 4 äänikirjaa, jotka eivät luonnollisestikaan ole mukana sivumäärissä. Kuukausi oli oikeastaan sarjakuvien, sillä hyppysiini osui oivallisia sarjiksia mikä näkyykin sitten TOP3:ssa. Kuukauden parhaat lukukokemukset nimittäin olivat Roope Lipastin Perunkirjoitus, Zeina Abirachedin Minä muistan ja Guy Delislen A user's guide to neglectful parenting. Kannattaa lukea! Kuukauden floppi taitaa olla Kate Wilhelmin The Fullness of time, josta lisää vähän myöhemmin.

• More than sorrow / Vicki Delany
• A user's guide to neglectful parenting / Guy Delisle
• Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä / Hannele Klemettilä
• Perunkirjoitus / Roope Lipasti
• Thirteen reasons why / Jay Asher
• The death of an artist / Kate Wilhelm
• Vain pahaa unta / Aino & Ville Tietäväinen
• Kunkku / Tuomas Kyrö
• Toinen peto / Taavi Soininvaara
• Jos saat tämän kirjeen / Sarah Blake
• Lääkäri / Herman Koch
• Samppanjaruhtinas / Kåre Halldén
• Minä muistan / Zeina Abirached
• Revenge wears Prada / Lauren Weisberger
• Toisin: Minun Asperger-elämäni / Paula Tilli

Sain ReadBerryltä Maija Vilkkumaan Nainen katolla, mutta kirja jäi tällä kertaa bloggaamatta, sillä en oikein kokenut omakseni ja päässyt kiinni juttuun. Kokemukseeni saattoi vaikuttaa sekin että aikomukseni oli lukea kirja iPadilla, mutta jostain kumman syystä vekotin oli aina jonkun toisen hyppysissä kun olisin halunnut lukea. Lopulta päädyin lukemaan kirjan loppuun läppärilläni, mikä ei kyllä kuulu meikäläisen suosikkilukutapoihin. Veikkaan että Maijan kirja kyllä ihastuttaa monia, itse jäin vain jutusta ulkopuolelle.

Omaa postaustaan ei myöskään saanut Kate Wilhelmin The Fullness of time, jonka pongasin OverDriven kokoelmista. Kirja oli ehkä hurjinta huttua vähään aikaan enkä oikein hakemallakaan löytänyt siitä mitään hyvää, paitsi ehkä sen kesto (2 h 52 minuuttia). Kirja lienee tyypiltään sci-fiä, mikä ei oikein ole ominta alaani ja sen juoni oli tuskallisen ennalta-arvattava. Tulinkin tämän kirjan myötä siihen lopputulokseen että tylsä äänikirja on vielä pahempi juttu kuin tylsä paperikirja. Olen pahoillani Kate Wilhelm, pidin Death of an artistista, mutta The fulness of time ei varmastikaan ole paras vetosi.

Haasteiden tilanne

Junnaan jälleen paikoillani maantieteellisissä lukuhaasteissani, onneksi edistystä tapahtuu sentään toisaalla. Nappasin kaksi pistettä sekä 2013 Kotimaiset -haasteessa että sarjakuvahaasteessa.

Yhden haasteen sain ihan loppuun asti lokakuussa. Asetin nimittäin Goodreadsissa vuoden lukutavoitteeksi 200 kirjaa ja sen sain täyteen viime viikolla.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa aion ainakin paeta marraskuun harmautta tekemällä  vähän nojatuolimatkoja, tarkoitus oli ainakin käväistä Japanissa ja Venäjällä, ehkä Ranskassa ja Ruotsissakin.