Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa / Jen Campbell

Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa tuntui minusta suorastaan pakolliselta luettavalta, koska kaikenlaiset kirjoihin liittyvät outoudet ja omituisuudet kiinnostavat. Itse kuulun siihen kastiin, josta on mukava käydä kaupassa ihan vain katsomassa kirjoja. Ja ehkä vähän hipelöimässäkin niitä kun oikein upea yksilö osuu kohdalle...

Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa sisältää juuri sitä, mitä otsikossa lukee. Kysymyksiä on kerätty kirjaan eri kaupoista ympäri maailmaa ja ne kyllä naurattavat ja ihmetyttävätkin. Toistuvana aiheena tuntuu mm. olevan se, mitä kirjakaupassa oikeasti myydään tai mikä kaupan funktio on. Ja ei, se ei ole ilmainen lapsiparkki. Ja siellä myydään enimmäkseen... ööh.. kirjoja.

Toistuvana teemana tuntui myös olevan kirjojen ja kirjahyllyjen käsittely sisustuselementteinä - etsittiin kirjaa jonka kansi olisi juuri oikean värinen tai joka olisi juuri oikean paksuinen. Lukutoukka minussa huokaa, itse rakastan hyllyjeni kirjavuutta joka ehkä jonkun tyylitietoisemman silmissä näkyisi muotojen ja värien kakofoniana. Kiinnostavaa keskustelua kirjahyllyistä sisustuselementteinä löydät muuten täältä.

Itse kikattelin eniten ehdottomasti kirjoihin liittyvissä kysymyksissä, kuten siinä yhdessä tapauksessa joka hiukan hermostuu tajuttuaan että kirjasarjan seuraava osa ei ole ilmestynyt vaikka sen lukemista varten on otettu ihan vapaapäiväkin - tiedän tunteen. Mokomat kirjailijat panttaavat herkkupaloja meiltä lukijoilta! (George R.R. Martin, puhun esimerkiksi sinusta!)

"Asiakas: Löytyykö teiltä yhtään kirjaa, jossa kerrottaisiin pääsiäisen tarinasta?
Kauppias: Varmasti löytyy-
Asiakas: Loistavaa. Joku, jossa on paljon tipuja ja kaneja olisi oikein hyvä, kiitos"

Nemo, 2012
Sivuja:  114
Alkuteos: Weird Things Customers Say in Bookshops
Suomentanut Aino Partanen

Porto Francon vartija / Ann Rosman

Marraskuu näyttää olevan minulle skandinaavisten dekkareiden aikaa, juuri nyt ne tuntuvat vetoavan vahvimmin. Liekö syynä marraskuun harmaus, mutta juuri nyt on ihanaa heittäytyä dekkareiden synkeään maailmaan. Kaukokaipuuni ei ole vielä valloillaan, sen sijaan tunnun viehättyvän tutunoloisista maisemista, jotka kirjojen myötä nähdään hieman erilaisessa valossa.

Porto Francon vartija vie lukijansa Bohuslänin rannikolle, Marstradiin ja Klöberöniin, jossa rikoskonstaapeli Karin Adlerin purjehdusretki katkeaa äkillisesti kun selviää että suolta on löytynyt kaksi ruumista, nainen, joka pitelee pientä vauvaa sylissään. Tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa ja vuoden 1793 kertomuksessa pääosassa onkin nuori Agnes joka pakenee pakkoavioliittoa Marstradin vapaasatamaan mieheksi pukeutuneena.

Kirjassa oli paljon sellaista, mistä olisin periaattessa pitänyt - pienen saaren tunnelmat, teräksinen Astrid-mummo, historiaa, rantarosvoja... Mutta tällä kertaa kirjan juoni teki tepposet, se nimittäin kiemurteli aivan eri tavalla kuin etukäteen oletin - enkä tarkoita tätä hyvällä tavalla. Kuten jälkisanoista käy ilmi, on paikan kiehtova historia lumonnut myös kirjailijan, ehkä jopa itse kirjan tarinan kustannuksella. Rosman nimittäin intoutuu kertomaan salakuljettajista ja rantarosvoista runsaastikin mutta nämä sinällään kiehtovat yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole kertomuksen juonen kannalta olennaisia. Lukijana hämmennyin myös siitä, tässä Karin Adler-romaanissa Karin Adler näyttelee hyvin pientä osaa, sillä kirjan pääpaino on todellakin vahvasti menneisyydessä sekä eräässä nykyajan perintökiinteistön myyntikiistassa. Tuntui melkeinpä siltä että oikeastaan kirjailija olisi halunnut kirjoittaa toisenlaisen kirjan ja Karin Adler tuli vain ympätyksi mukaan.

En kuitenkaan halua lytätä kirjaa, joka oli mielestäni ihan ok. Kuten sanottua, maisemat ja tunnelmat olivat hurmaavia ja rantarosvotkin sopivan häijyä porukkaa. Kirja oli sujuva ja nopealukuinen ja viihdyttää varmasti lukijaansa vaikkei suuria yllätyksiä tarjoakaan.

"Hän katsoi ikkunan takana näkyvää taivasta ja mietti, mitä pappi oli joskus sanonut: tutkimattomat ovat Herran tiet. Sanat tuntuivat saaneen aivan uudenlaisen sisällön."

Bazar, 2013
Sivuja: 387
Alkuteos: Porto Francos väktare
Suomennos Anu Koivunen

Poliisi / Jo Nesbø

Olen kuullut paljon kehuja Jo Nesbøn Harry Hole -sarjasta ja kiitos Elisa Kirjan koukuttavan äänikirjatarjouksen, päätin tutustua sarjaan ostamalla itselleni Poliisin. Tajusin vasta myöhemmin aloittaneeni kirjasarjan lukemisen vaihteeksi ihan väärästä päästä, 10. osasta. Fiksuako? No ehkä ei.

Kerrottakoon siis, että ilmeisesti sarjan edellinen kirja päättyi hyvin jännittäviin tunnelmiin, joissa Harry Holen henkiinjääminen jäi epäselväksi. Tapahtumat alkavat varsin hyytävällä menolla kun käy ilmi että Oslossa mellastaa poliisinsurmaaja. Lisäksi sairaalassa makaa salaperäinen koomapotilas jota on vartioitava 24/7. Ja tästähän meno voi vain kiihtyä...

Tiedän uivani nyt vastavirtaan mutta Poliisi ei ollut minun juttuni. Nesbø on toki taitava kirjoittaja joka kuljettaa lukijaa kuin pässiä narussa mutta tällä kertaa jokin tökki allekirjoittaneella. Osasyy oli varmasti siinä että aloitin sarjan lukemisen väärästä päästä, sillä varsinkin äänikirjan kanssa huomasin kamppailevani lukuisten henkilöiden ja heidän suhteidensa kanssa. Kuka olikaan kenen kanssa ja olikos tuo tyyppi poliisi, pikkurikollinen vai joku muu? Tämä lienee pieni heikkous äänikirjoissa, ainakin minun on helpompi muistaa nimiä yms. mikäli olen nähnyt ne kirjoitettuna.

Toinen mussutuksen aiheeni oli itse äänikirja, jonka lukijana oli sinällään oikein miellyttävä-ääninen Jarmo Mäkinen. Olen viime aikoina kuunnellut useammankin kirjan joissa oli upeaa ääninäyttelemistä ja niiden jälkeen vei kieltämättä hetken aikaa tottua siihen, että Poliisia vain luettiin. Toki kirja monine henkilöineen olisikin ollut melkoinen pala näyteltäväksi... Enemmän kuin näyttelemistä jäin kuitenkin kaipaamaan hitusen pidempää paussia niiden kohtien välille joissa kappaleessa seurattava henkilö vaihtuu. Lukijaa nimittäin vähän hämmentää kun kesken seksikohtauksen pompataankin metsään väijymään murhaajaa.

Mutta se mussutuksesta. Kuten sanottua, Nesbø kyllä vakuuttaa kirjoittamisellaan ja ajoittain elin jopa niinkin vahvasti kohtauksissa mukana että suorastaan alkoi pelottaa. (Vinkiksi vaan muille, tämä ei välttämättä ole oikea äänikirja marraskuisille iltalenkeille metsässä.)  Teksti oli minun makuuni myös liian raakaa ja äänikirjana kaikki tuntui vielä vähän pahemmalta.

WSOY, 2013
Kesto: 19 h 55 min.
Lukija Jarmo Mäkinen

Ättä ääriolosuhteissa / Sanna Ala-Ojala

Sarjakuvanälässäni päädyin taas penkomaan kirjastomme hyllyjä, joista on usein aiemminkin löytynyt helpotusta kyseiseen vaivaan. Tällä kertaa päädyin tutustumaan Sanna Ala-Ojalan sarjakuvaan Ättä ääriolosuhteissa, joka kuvaa lapsiperheen eloa ja arkea. Pusketaan eteenpäin tuiskuavassa lumessa, pyöräytetään kattilallinen soppaa kuin supersankari konsanaan, toivotaan puolisolta läheisyyttä. Arkisia aiheita mutta toimivia.

Ättä ääriolosuhteissa on mietteliäs sarjakuva. Sen sivuilta löytyy rehellisen oloisia, joskus surumielisiäkin tunnelmia ja iloakin. Ihan kaikkia juttuja en ymmärtänyt mutta kenties en ole ihan sitä oikeinta kohderyhmääkään. Silti, suurin osa tarinoista sai aikaan reaktion, joko hymynpoikasen tai sellaisen minulla-on-paha-mieli-puolestasi -ilmeen, minä nimittäin samaistuin tähän kirjaan. Ättä tuntui tutulta, melkein kuin yhdestä omista kavereistani.

Sanna Ala-Ojalan piirrosjälki miellytti myöskin silmääni kaikessa runsaudessaan. Ainoa, mistä ehkä kritisoisin pikkuisen on se, että kirjassa on rinnakkain sekä suomenkieliset että englanninkieliset tekstit. Usein jopa allekkain, mutta sentään erin värein painettuna. Ymmärrän ratkaisun syyt, mutta ainakin itseäni tämä hämäsi kun silmäni eivät osanneet lopettaa lukemista ajoissa...

Suuri Kurpitsa, 2013
Sivuja: 56

Avioliittosimulaattori / Veera Nieminen

Vaikka itsenäisyyspäivä onkin arvokas juhla, ajattelin tällä kertaa juhlistaa sitä täällä blogin puolella vähän iloisemmissa, vaikkakin reilusti kotimaisissa merkeissä. Avioliittosimulaattori on nimittäin hilpeä chick-lit -kirja, joka iloittelee länsi- ja itä-suomalaisten eroilla. Vallan passelia luettavaa päivään jolloin juhlitaan suomalaisuutta kaikissa muodoissaan, niin jurottavia lännen asukkeja kuin pulisevia idän ihmisiäkin. Kuulin ensimmäisen kerran Avioliittosimulaattorista tilaisuudessa, jossa Tammen esiteltiin syksyn satoa. Ja hyvä että esiteltiin, sillä Veera Nieminen onnistui kertomaan kirjastaan niin mainiosti että Avioliittosimulaattori alkoi kiinnostaa! (Saattaa siis olla että olen mainonnan uhri, mutta onnellinen sellainen, sillä kirjahan kolahti!)

Avioliittosimulaattori on perinteinen rakkaustarina. Siinä reipas karjalaistyttö Aino, tapaa pojan, varsinaissuomalaisen Joen Jussin, ja rakkaus leimahtaa. Haaveissa pilkottaa jo yhteinen sarka Jussin kotitilalla ja ehkä ponitallikin, mutta matkassa on mutka, tai parikin. Nimittäin Jussin perhe.

Niin siinä kävi että tämä etelän flikka hurahti Avioliittosimulaattoriin vaikken ole oikein sieltä enkä täältä kotoisin. Ihastuin Niemisen tekstiin, joka oli mukavalla tavalla värikästä ja elävää ja taisin vähän ihastua Ainoon, Jussiin ja oikeastaan koko poppooseen, niihin mörköihinkin. Luonnollisestikin pidin reippaasta Ainosta eniten, mutta kyllä Unto, Jussin isä, kaikessa hiljaisessa murheessaan oli aika symppis. Sniff.

Kirja nauraa, lempeästi, kulttuurieroille ja ihmisten sisäisille solmuille kuitenkaan asettamatta ihmisiä kuitenkaan asettamatta ketään paremmuusjärjestykseen. Oikeastaan se pyrkii sanomaan että maltilla ja hyvällä tahdolla päästään elämässä ja solmujen avaamisessa aika pitkälle.

"Sitten se tarttuu toisella kädellään hattunsa lippaan ja mörisee jotain. Uggologoi? Voi helvetti, meillä on ongelma. Meillä on murreongelma, meillä on artikulointiongelma, meillä on katsekontaktiongelma ja meillä on yleinen käytöstapa ja -kulttuuriongelma. Lisäksi meillä on nyt se ongelma, että me emme tiedä, onko tämä Jussin isä vai setä vai kenties joku satunnainen ohikulkija tai linnanvouti."

Tammi, 2013
Sivuja: 267

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tumman veden päällä / Peter Franzén

Päädyin lukemaan Tumman veden päällä -kirjaa, koska Helmet-kirjastojen hauskan Koko kaupunki lukee - kampanjan ansiosta.Homman nimenä oli se, että tietyn ajan Tumman veden päällä -kirjasta oli lainattavissa rajoittamaton määrä sähköisiä kopioita ja lisäksi järjestettäisiin some-lukupiiri jossa Facebookin tai Twitterin välityksellä sai jakaa lukukokemuksiaan. Helmetin sähkökirjapalvelut ovat allekirjoittaneelle jo tuttua kauraa mutta odotukset ovat korkealla lukupiirin suhteen. Fantsua!

Kirja perustuu näyttelijä Peter Franzénin omiin lapsuusmuistoihin 1970-luvun Pohjois-Suomessa. Tarina seuraa Peten elämää muutaman vuoden ajan jona poika kasvaa ja kokee uutta. Muuten valoisaa lapsen maailmaa kuitenkin varjostaa isän väkivaltainen käytös.

Olin nähnyt Tumman veden päällä -elokuvan joten kirja ei tuonut muassaan suuria yllätyksiä, vain sen kuinka mukavaa Franzénin tekstiin oli heittäytyä. Olen kirjailijaa nuorempi, joten minun muistoni eivät ole ihan samanlaisia mutta jotain samaa tavoitan silti niistä varhaisimmista hetkistä, ajasta ennen tietokoneita, kännyköitä, Facebookia ja blogeja. Kirjassa vilisee myös murrettä etelän ihmisen ihmeteltäväksi, lupsakan kuuloista!

Franzén onnistuu tavoittamaan lapsen maailman hienosti ja sen lyhyet kappaleet ovat kuin pieniä välähdyksiä lapsen värikkäässä maailmassa. Kirjassa esiintyvä perheväkivalta tuntuu pahalta mutta asiasta keskustelu on tärkeää ja siksi on hienoa että kirjailija on uskaltanut jakaa synkätkin muistonsa. Minulle kirjan sankariksi oikeastaan nousikin Peterin äiti, jonka päällimmäinen huoli väkivallan keskelläkin tuntuu olevan lasten suojeleminen.

(Joulutunnelmia)
"Aikuisilla menee hetki ennen kuin räjähtävät nauruun. Mummo tulee keittiöstä ovelle ja kurkkaa ihmeissään olohuoneeseen. Pappa istuu lähellä mummoa ja vaivihkaa nostaa sormen huulilleen. Kaikki muut näkevät sen paitsi mummo, joka onnellisen tietämättömänö hymyilee, kun kaikilla on kivaa."

Tammi, 2010

Säkenöivät tytöt / Lauren Beukes

Minulla ei ollut Säkenöivistä tytöistä minkäänlaista käsitystä ennakkoon. Nimi toi ensimmäiseksi mieleeni chick-litin, takalieve sitten taas jotain ihan muuta. Sarjamurhaaja, aikamatkailua - miksipäs ei?! Tartuin kirjaan olemattomin odotuksin ja päädyin yllättymään iloisesti.

Säkenöivät tytöt kertoo tarinan sarjamurhaajasta sekä hänen uhreistaan. Tässähän ei toki ole vielä mitään ihmeellistä mutta tällä kertaa kyse on harvinaisen häijystä tyypistä, joka matkaa uhriensa perässä jopa tulevaisuuteen. Hän, Harper Curtis, haluaa sammuttaa säkenöivien tyttöjen hehkun mutta onneksi kaikki tytöistä eivät ole ihan niin helppoja paloja.

Lauren Beukesin kirjassa on useita kertoja, murhaajan lisäksi ääneen pääsevät myös itse säkenöivät tytötkin sekä Kirby, tyttö, joka ei suostunut kuolemaan. Kerronta eteni loikkien vuosikymmeneltä toiselle ja piti minut otteessaan todella tehokkaasti - nukkumaan ei menty ennenkuin kirja oli loppu.

Säkenöivät tytöt on hiukan erilainen jännitysromaani, joka sisältää kohtuullisesti yliluonnollisia elementtejä. Pidin niistä sekä ratkaisusta, jossa kirjailija ei pyrikään selittämään joka ikistä yksityiskohtaa vaan jättää tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnalle. Niin ikään peukutan myös ratkaisua, jossa jokainen uhreistakin pääsee tarinassa ääneen, sen kautta Harper Curtisin teot tuntuvat ikäänkuin todemmilta ja siksi pelottavammilta. Lisäplussia irtoaa myös kiinnostavista välähdyksistä menneeseen aikaan, mm. ajatus radium-tanssijoista, jotka tanssivat täysin pimeän huoneen keskellä hohtavalla maalilla maalattuina, on huikea.

(Hohtotytön, ns, radium-tanssijan, esityksestä.)
"Käsivarsi ojentui, ja sen päässä oleva käsi alkoi pyöriä ja taipuilla omaa aistikasta tanssiaan. Kiusoitellen se palasi aina uudestaan mustan kaavun liepeisiin ja vilautti milloin tyttömäistä olkapäätä, milloin vatsan kaarta tai tulikärpäsen lailla loistavaa maalattua suuta. Sitten se siirtyi riisumaan toista hansikasta, jonka se nakkasi yleisön joukkoon. Nyt pimeässä näkyi kyynärpäistä eteenpäin kaksi hohtavaa käsivartta, jotka liikehtivät ja kutsuivat katsojia lähemmäs."

Schildts & Söderströms, 2013
Sivuja: 361
Alkuteos The Shining Girls
Suomennos Virpi Vainikainen