Kaikkien aikojen tarina / Jussi Siirilä

Tutustuin Jussi Siirilän tuotantoon mainion Juoksijan myötä mutta Historia on minut vapauttava oli se kirja joka teki minusta fanin. Olen odottanut uutta Siirilän kirjaa hartaasti, etenkin kun kuulin sen nimen olevan Kaikkien aikojen tarina. Pakko lukea, onhan se sentään kaikkien aikojen tarina!

Kirjan kertoja on kirjailija Hannu Mäkäräinen jonka ura on aallonpohjassa. Keskeytettyään dokumentin thaimaalaisista marjanpoimijoista, lähtee masentunut Mäkäräinen pohjoiseen hiihtämään pahan mielensä pois. Siellä kohtalo puuttuu peliin ja lähikuppilassa juttusille osuu kovia kokenut mainosmies Thomas Fors jolla on melkoinen tarina kerrottavanaan...

Kirjassa vuorottelevat kolme eri aikatason tarinaa, joista aikaisin vie lukijansa 1930-luvun dekadenttiin Berliiniinkin. Tässä kohdin joudun kuitenkin tunnustamaan että juuri tämä aikataso tuntui minun makuuni irralliselta ja hivenen pitkäveteiseltä - huomasin kaipaavani nerokasta Mäkäräistä ja masentunutta Forsia. Minulle kirjan parasta antia olikin juuri Mäkäräisen kautta kuvattu kirjailijan arki kustannustoimittajan metkuilla höystettynä.

Pohjoinen taitaa olla kuuminta hottia kirjallisuudessa, olenhan syyskuun aikana lukenut jo kaksi sinne sijoittuvaa syksyn uutuuskirjaa. Mutta valitettavasti tässä vertailussa, Mikko-Pekka Heikkisen Jääräpää vie voiton Kaikkien aikojen tarinalta, jossa oli ainakin tällaisen etelän elätin silmin paljon enemmän aitoa tunnelmaa ja hulvatonta huumoria.

(Mäkäräinen saa palautetta kustannustoimittajaltaan.)"Nainen arveli kohderyhmän löytyvän hyvin kapeasta lukijakakun viipaleesta, johon osui lähinnä huonosti pukeutuvia ja kumararyhtisiä, tuberkuloottisen oloisia akateemisia miehiä, joilla oli sisäänpäin kääntynyt luonne ja tavallisesta poikkeava huumorintaju. Kaiken lisäksi he eivät ostaneet kirjaa vaan lainasivat sen kirjastosta tai kaveriltaan."

Gummerus, 2014
Sivuja: 402

Aurora / Raija Oranen

Aurora Karamzin on kiehtonut minua siitä saakka sairastuin ja jouduin joksikin Auroran sairaalaan.
Tylsistynyttä ja vähän koti-ikäväistä pikkutyttöä huvitettiin kertomalla Aurorasta tarinoita jotka kävivät tyttösestä prinsessasadusta ja vähän helpottivat oloani. Kiinnostus kuitenkin jäi, etenkin kun Auroran historia osoittautui aikuisena prinsessasatua kiehtovammaksi ja siksipä tämä Raija Orasen uutuusromaanikin piti napata heti luettavaksi.

Ihanainen Aurora oli oman aikansa kohukaunotar, jonka rakkauselämässä riitti varmasti juoruiltavaa 1800-luvun Helsingin salongeissa. Suomalaisneitonen eteni keisarinnan hovineidosta Venäjän rikkaimman miehen puolisoksi ja muutaman mutkan kautta merkittäväksi suomalaiseksi hyväntekijäksi.

Orasen tekstiä oli miellyttävä lukea ja nautin erikoisesti hänen tekstinsä pienistä huumorinpilkkeistä ja papa Walleenin, Auroran isäpuolen, lupsakan nokkelasta hahmosta joka mukavasti tasapainotti Auroran vakavuutta ja mietteliäisyyttä. Naisen henkilökuvan ohella Oranen kuvaa myös taitavasti Suomen historiaa, aikaa jolloin maa etsi omaa identiteettiään Venäjän vallan alaisuudessa - mielenkiintoista luettavaa tämäkin!

Ehkä suurin haaste Auroraa lukiessa oli hyväksyä se, että Oranen oli kirjoittanut historiallisiin faktoihin perustuvan teoksen, hetkittäin nimittäin toivoin että lapsuuteni kauniilla prinsessalla olisi ollut hiukan helpompi elämä. Sellainen, joka voidaan kuitata sanoin "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka". Toisaalta, oikean elämän kauneus taitaakin olla siinä, että se ei noudattele käsikirjoituksia ja maalaa paletin kaikilla sävyillä, myös niillä tummilla.

(Papa Walleen opastaa nuorta Auroraa politiikan kiemuroihin.)"- Tietävät mitä?
- Että Ruotsiin päin pitäisi olla kallellaan ja haukkua kohti itää, tyttöseni. Ei siitä semmoisesta mitään tule. Se on silkkaa kiihkoilua ja romantiikkaa, sanon minä. Meidän on hyvä olla Venäjän kanssa, kun ollaan sovussa ja sievästi eikä ärsytetä turhan takia, emmehän me ole mitään terrierikoiria, emmehän?"

Teos, 2014
Sivuja: 633

Koskinen ja raadonsyöjä / Seppo Jokinen

Seppo Jokisen dekkarit ovat olleet lukulistallani jo jonkin aikaa, siinä määrin paljon olen kuullut kehuja miehen dekkareista. Koska kotimainen, rouhea poliisimeininki iskee minuun, Elisa Kirjan tarjotessa sisäpiiriläisilleen lahjaksi ilmaista e-kirjaa, päätin tutustua Koskiseen ja raadonsyöjään.

Kirja sijoittuu - rankasta nimestään huolimatta - pääosin 1990-luvun it-maailmaan. Tietotekniikkapuolen guru nimittäin löytyy eräänä päivänä kuolleena työpöytänsä ääreltä ja Koskinen tiimeineen saa aimo annoksen ihmissuhdesoppaa setvittäväkseen.

Koskinen ja raadonsyöjä osoittautui oivaksi valinnaksi, kirja oli mainio perusdekkari ilman turhia krumeluureja. Jokisen kerronta oli miellyttävää ja sujuvaa ja pieniä huumorinpilkahduksia löysin. Ajan hammaskaan (Koskinen ja raadonsyöjä ilmestyi vuonna 1996) ei ollut onneksi kovasti kirjaa nakertanut. Muutamassa kohdin toki hymyilytti tuo atk-maailman kuvaus mutta nämä ovat onneksi vain pieniä sivuseikkoja.

Koskinen ja raadonsyöjä on kirjasarjan toinen osa, eli tulin jälleen kerran aloittaneeksi lukemisen väärästä kohdin. Tämä ei juuri menoa haitannut, sillä pääpaino kirjassa on rikoksen selvittelyllä eikä esim. Koskisen kotitilanteella tai ihmissuhteilla. Hiukan pihalla olin kuitenkin mm. Koskisen tiimin suhteen, sillä heidän taustojaan tai luonnettaan ei juuri kirjassa avattu. Ehkäpä luen seuraavaksi sen ensimmäisen osan ja otan asiasta selvää? Koskinen ja siimamies - here I come!

"- Voin kertoa sinulle että suurin osa atk-väestä on enemmän tai vähemmän hurahtanutta. Meiltä vaaditaan niin paljon luovuutta ja kiemuraa ajattelutapaa, ettei tavallinen metrimerkonomi tässä työssä pärjää."

CrimeTime, 2012
Sivuja: 231
Kirjasta lisää: Kirjan pauloissa

Kaikki oikein / Anna-Leena Härkönen

Varmaan kaikki ovat joskus miettineet mitä tekisivät jos voittaisivat lotossa jättipotin. Minä ainakin olen. Lottovoittohaaveeseeni kuuluu mm. koti,jossa olisi tilaa myös kirjastohuoneelle ja erilaisille viihtyisille lukusopille, jokunen ihana matka ja pari muutakin ei-kauhean-yllättävää-juttua. Haaveeni ehkä toteutuu jonain päivänä jos muistaisin kerrankin lotota. Niinkuin Anna-Leena Härkösen Eevi Puttonen teki.

Eevi on pihien vanhempien tytär, josta aikuisena tuli kosmetologi ja hivenen alkoholisoituneen wannabe-muusikon vaimo. Elämä siis voisi olla paremminkin ja kaikki muuttuukin kun kohdalle osuu loton jättipotti - seitsemän miljoonaa. Mutta meneekö kaikki kuitenkaan niinkuin elokuvissa?

Härkösen Kaikki oikein osui hyppysiini juuri oikealla hetkellä, mieli teki jotain sujuvaa, sopivan helppoa ja hauskaa. Vaikka Eevin elämässä onkin selvästi omat varjopuolensa, osaa Härkönen säilyttää tietynlaisen keveyden eikä teksti tuntunut liian raskassoutuiselta. Oikein passeli välipalakirja siis!

Anna-Leena Härkönen tekee tässäkin kirjassaan nokkelia ja uskottavia havaintoja, myös ajatus lottovoittajan elämään kurkistamisesta tuntui kiehtovalta. Mikä tärkeintä, kirja johti myös ahaa-elämykseen - elämän muutokseen ei sittenkään tarvita lottovoittoa, asioita voi muuttaa muutenkin. (Mutta se lottovoitto kyllä ratkaisisi kirjastohuonepulman nopeimmin...)

"Saatana, hän lottoaisi nyt. Seitsemän miljoonaa. Järjetön summa. Olisi varmaan parempi lotota, kun jaossa olisi pieni voitto. Kun ei tavoitellut liikoja, sen saattoi vaikka saada. Mutta hän lottoaisi silti. Jos tulisi täysosuma, hän palaisi takaisin samaan kauppaan ja ostaisi kerralla kaikki lehdet pois kuljeksimasta. Hän ostaisi koko kaupan. Ja antaisi finnilärville kenkää."

Otava, 2014
Sivuja: 280

Valtapeli: Vaikuttamisen jalo taito / Henrik Fexeus

Yksi minun ja mieheni suosikkisarjoista on Paljastavat valheet jossa Tim Rothin esittämä mentalisti Cal Lightman selvitti tapauksen jos toisenkin tarkkailemalla kehon kieltä ja ihmisten käytöstä. Moinen on mielestäni hurjan mielenkiintoista joten kuullessani Henrik Fexeuksen kirjasta Valtapeli: vaikuttamisen jalo taito, päätin yrittää oppia pari kikkaa mentalistilta.

Valtapeli on mukavan kansantajuinen ja hauska opas kanssaihmisten manipul.. ei kun siis ymmärtämiseen. Kirjan ajatukset tuntuvat uskottavilta ja järkeviltä, pohjimmiltaan punaisena lankana tuntuu monesti olevan se, että ihmiset mielummin auttavat mukavaa tyyppiä kuin ikävää komentelijaa eikä sopiva annos itsevarmuuttakaan pahaa tee. Edistyneemmille wannabe-mentalisteille kirja tarjoilee mm. tavan tunnistaa sanaton ei ja muistuttaa blokkaajien varomisesta.

Valtapelin esimerkit sijoittuvat pääosin työelämään, joskin uskoisin niitä voivan soveltaa melkeinpä mihin vain jossa vastapelurina on toinen ihminen. Kirjan niksit ovat hämäävän yksinkertaisia, esimerkiksi pieni henkilökohtainen viesti tai lappunen saattaa edistää asiaasi yhtä paljon kuin raivokkaat sähköpostiviestitkin - järkeenkäypää tavallaan. Näitä vinkkejä täytyy kyllä testata omalla työpaikalla!

Kiinnostavan sisällön ohella, peukutan myös kirjan tyylikästä kantta, Jussi Karjalaisen design on tyylikkään vähäeleinen ja tukee kirjan henkeä oivallisesti. Henrik Fexeus vierailee Helsingin kirjamessuilla lokakuussa ja veikkaanpa että hänen esityksensä tulee olemaan erittäin viihdyttävä. Julkaisen messutärppini lähempänä ajankohtaa mutta Fexeuksen nimi kannattanee jo laittaa muistiin!

Jos haluat että pomosi asettaa juuri sinun muistiosi kaikkien muiden edelle, laita se hänen työpöydälleen ja liimaa päälle neonpunainen lappu, jossa lukee: "Tässä se jota pyysit! Kiitos kun perehdyt tähän./Säde"
Tällaiset temput ovat yksinkertaisia, melkein liian yksinkertaisia, mutta ne kaksinkertaistavat todennäköisyyden, että kaikki menee niin kuin haluat.
Pikkujuttuja, niin kuin sanotaan.

Atena, 2014
Sivuja: 295
Alkuteos: Maktspelet
Suomentanut Riie Heikkilä
Saatu arvostelukappaleena

Siisti kosto (Stockholm Noir #2) / Jens Lapidus

Jens Lapidus -putkeni alkaa jo tulla uniini, sillä taannoin näin unta siitä, että varastin huumeparonilta miljoonan ja paroni laittoi torpedot perääni. Siis vähän niin kuin tässä kirjassa jota luin ennen nukkumaanmenoa... Stockholm Noir-sarjan keskimmäinen osa taitaa olla jo kolmas kuukauden sisällä lukemani kirja enkä voi sanoa kyllästyneeni!

Siisti kosto jatkaa siis Stockholm Noir -sarjaa uusin henkilöin (toki muutama tuttukin tyyppi kirjassa vilahtaa).  On Mahmoud, pikkurikoksia tehtaillut maahanmuuttaja, ammattisotilaana maailmalla toiminut Niklas ja Thomas, ympäröivään maailmaan kyllästynyt poliisi joka eräänä keikallaan löytää erikoisen ruumiin. Ja sitten alkaa tapahtua...

Siisti kosto osoittautui koukuttavaksi luettavaksi, mielestäni Lapidus oli tällä kertaa onnistunut Rahalla saa -kirjaa paremmin henkilöidensä luomisessa sillä nyt mukana on rikoskuvioiden lisäksi myös kiinnostavaa ja koskettavaa yhteiskuntakritiikkiä. Erityisesti Mahmoud antaa hyvin äänen nuorelle maahanmuuttajalle joka elää hyvin erilaista elämää kuin svedut, nuo tavalliset svenssonit, jotka eivät koskaan voi edes ymmärtää sitä nöyryytyksen määrää.

Siisti kosto oli mielestäni monella tapaa onnistuneempi mutta täydellinen kirja ei ollut sillä kirjailija sortui ylilyönteihin mm. Niklasin kohdalla. Samoin koko tarinan punainen lanka oli pieni pettymys minulle vaikka ymmärränkin että aihe varmasti kutkuttaa monenkin ruotsalaisdekkaristin mieltä. (Enempää en juonesta paljasta, uteliaiden lienee pakko lukea kirja itse.) Tästäkin huolimatta - kyseessä on kelpo dekkari. Luulen myös että käyn pian hakemassa Stockholm Noirin kolmannenkin osan kirjastosta, näitähän lukee ihan ilokseen!

"Mutta elämästä isolla E:llä svedut eivät tienneet mitään. Miltä tuntui tulkata omia vanhempiaan, kun nämä selittivät sossussa, ettei heillä ollut varaa talvitakkeihin. Millaista oli kasvaa miljoonalähiössä ilman tulevaisuutta. Katsella miten isän arvokkuus rapisi aina kun viranomaiset epäilivät hänen sanojaan - kotimaassaan hän oli ollut korkeasti arvostettu mies, mutta Ruotsissa häntä riepoteltiin loassa kuin huoraa torilla."

Like, 2008
Sivuja: 652
Alkuteos: Aldrig fucka upp - Stockholm Noir II
Suomentanut Anu Koivunen

Dad is fat / Jim Gaffigan

Löysin Helmetin maanmainion OverDrive-kirjaston kätköistä tämänkin helmi äänikirjaksi. Standup-koomikko Jim Gaffiganin omaelämäkerrallinen hulluttelu kiinnitti huomioni jo erikoisella nimellään, jonka kuulemma ovat keksineet kirjailijan omat pikku silmäterät. Luvassa oli hulvaton matka lapsiperheen elämään!

Jim Gaffigan on New Yorkissa asuva koomikko ja onnellinen, 5-lapsisen perheen isä. Kirja koostuu lyhyistä pakinoista joissa isä kuvaa suurperheen vauhdikasta ja kaaottista arkea terävästi ja lämminhenkisesti. Kokonaisuudessa on jotain hellyyttävää, sillä vaikka Gaffigan suurimmaksi osaksi tuskailee lapsiperheen arjen keskellä, on selvää ettei hän vaihtaisi pois päiväkään.

Kirjan lukijana toimi Jim Gaffigan, joka teki loistavaa työtä. Kirjailija käytti ääntään mainiolla tavalla tehden fillarilenkeistä melkein kuin standup-sessioita - vain mikki ja lava puuttuivat. Lyhyet kertomukset toimivat mukavasti ulkolenkeillä, ainoastaan Gaffiganin tapa lopettaa kappale irralliseen letkautukseen hetkittäin hieman hämmensi. Tämäkin osaltaan lisäsi standupmäisyyttä, vain jonkinlainen ääniefekti taustalta puuttui. Jäin kuitenkin miettimään sitä kuinka kirja toimisi paperisen versiona, ilman Gaffiganin ilmeikästä luentaa. Ymmärtääköhän paperikirjan lukija ns. lopetusvitsin luonteen?

Suurperheen arki aukeni hyvin lapsettomallekin sillä kirja on myös oikeasti hauska, hörähtelin jopa ihan ääneen lenkeilläni. (Terveisiä vaan kaikille hullulta fillaristilta, en minä muuten mutta kun äänikirja...)
Veikkaisin kuitenkin että Dad is fat kolahtaa kovimmin vanhempiin, ehkäpä tässä olisi isänpäivälahjaideaakin?

Books on Tape, 2013
Kesto 5h 26min
Lukija Jim Gaffigan

Yksinäiset / Håkan Nesser

Håkan Nesserin Barbarotti-sarja on sulostuttanut montaa kesistäni. Ihastuin jo ensimmäisestä osasta alkaen erikoiseen, jumalan kanssa keskustelua käyvään etsivään ja kirjailijan perinpohjaiseen ja verkkaiseen tapaan esitellä kirjan taustat ja vasta sitten edetä varsinaisen rikosjutun selvittelyyn.

Yksinäisissä Gunnar Barbarotti ja Eva Backman saavat tutkittavakseen jutun joka ei ehkä olekaan rikos, metsäiseltä jyrkänteeltä pudonnut mies saattaisi viitata onnettomuuteenkin ellei miehen avovaimo olisi kuollut täsmälleen samalla paikalla 35 vuotta sitten. Juten juuret vievät vuosikymmenien taakse eivätkä etsivät pääse helpolla yrittäessään selvittää mitä vanhat ystävät salaavat.

Tarinassa vuorotellaan nykyhetken, Barbarottin ja Backmanin tutkimusten sekä menneiden aikojen välillä. Valokeilassa ovat vuoroin kaikki ystävykset ja oman suuren osansa saa 1970-luvulla kuollut kaunis ja poikkeuksellinen Maria-Varpunen. Juuri Marian päiväkirjaimaiset tekstit ovat Yksinäisten kohokohta, sillä ne luovat jännitettä ja piirtävät mielenkiintoista kuvaa niin Mariasta kuin hänen ystäväpiiristäänkin.

Vaikka aikaisempien Barbarotti-kirjojen tyyli olikin minulle entuudestaan tuttu mutta Yksinäisten tempo yllätti silti. Tarina nimittäin eteni hurrrrjan hitaasti, seuraten rauhallisesti päähenkilöiden opiskeluita ja seurusteluita vailla huolen häivää eivätkä Barbarotti ja Eva ole varmoja onko kyseessä edes rikos! Nesser toki kirjoittaa taitavasti ja vaikkei putoamistapaus juuri tuntunutkaan etenevän, auttoi kertomuksen pieni, synkkä pohjavire jatkamaan sitkeästi aina siihen pisteeseen saakka jolloin kirjailija (lopulta!) lisäsi kierroksia kertomukseensa.Yksinäiset on rauhaisasti etenevä psykologinen trilleri, joka sisältää muutaman häijyn koukun. Niille, jotka eivät kaipaa kovaa menoa vaan enemmänkin hitaasti kasvavaa pahanenteisyyttä, saattaa Yksinäiset olla nappivalinta!

"Varpunen täällä.
Kaikki moittivat marraskuuta. Minä rakastan sitä. Sadetta. Puita, jotka riisuutuvat ja seisovat alastomina tuulessa. Pimeyttä, joka viipyy päivä päivältä hiukan pidempään, ja vajoamisen tunnetta.  Marraskuu kysyy voimia, kuka tahansa ei pysty elämää sellaisissa olosuhteissa, mutta minä pystyn."

Tammi, 2014
Sivuja: 529
Alkuteos: De Ensamma
Suomentanut Päivi Kivelä

Pretty girl-13 / Liz Coley

Pretty girl-13 oli sattumalta lukukoriin kirjaston OverDrive-kokoelmasta poimittu äänikirja. Jotain kuunneltavaa oli fillarilenkeille saatava, joten hakukriteereinäni oli vain tiedostotyyppi ja saatavuus. Ja näemmä näinkin heppoisilla hauilla saattaa osua kelpo kirjaan, sillä Pretty girl-13 osoittautui kelpo jännäriksi jota kuunnellessa teki mieli polkea vielä pari kilometriä lisää.

Kirjan kertojana on Angie, tyttö joka 13-vuotiaana kidnapataan partioleiriltä. Kolme vuotta myöhemmin Angie palaa kuin ihmeen kautta kotiinsa mutta kuluneet vuodet ovat pyyhkiytyneet hänen mielestään. Kuinka jatkaa elämää 16-vuotiaan ruumiissa jos mieli on 13-vuotias? Mitä kolmen vuoden aikana tapahtui? Miksi Angien muisti edelleen pätkii?

Liz Coleyn kirja oli mainiota polkemisseuraa, heti kirjan alku teki vaikutuksen - ajatus kolmen vuoden katoamisesta tuntui hyytävältä ja siksi myös oivalta pohjalta trilleriin. Kirja keskittyy pitkälti Angien toipumiseen ja normaalielämään palaamiseen, mikä minusta on virkistävää vaihtelua moniin muihin teoksiin verrattuna. Tällä kertaa painopiste on uhrissa ja siitä, miten hän pystyy jatkamaan elämässään eteenpäin, ei niinkään sen pahiksen löytämisessä. Angien tilanne, muistamattomuus, tekee tilanteesta poikkeuksellisen ja pohtimaan sitä, olisiko tässä tilanteessa edes toivottavaa muistaaa vai lisääkö tieto vain tuskaa?

Ihan täydellinen jännäri ei Liz Coleyn kirja ole, itseäni jäi mm. mietityttämään tapahtumien aikajänne joka tuntuu hiukan liian nopealta ja helpolta, muutama sopiva sattumakin osuu tielle mutta kokonaisvaikultelma kirjasta jäi silti oikein positiiviseksi. Myös Nicola Barberin luenta toimi kirjassa oivallisesti, täytyy oikein nostaa hattua kaikille näille ääninäyttelijöille joiden seurassa olen saanut viime aikoina reippailla!

HarperCollins, 2013
Kesto: 8 h 20min
Lukija: Nicola Barber

The Shoemaker's Wife / Adriana Trigiani

Olen katsellut Adriana Trigianin The Shoemaker's wife -kirjaa Audiblessa jo jonkin aikaa sillä se näytti
yhdistyvän monta minua yleensä miellyttävää elementtiä: Italia, historiallinen fiktio, maahanmuuttotarinat, ehkä muoti ja liiketoimintakin kirjan kannen perusteella. Mutta vastaan tuli aina muita kirjoja kunnes huomasin teoksen ilmestyneen myös OverDrive-kirjastoon - klik, klik ja lukupinoon!

The Shoemaker's wife kertoo erään pariskunnan tarinan, joka alkaa viime vuosisadan alkuvuosina Italian alpeilla. On Enza, Ravennellin suurperheen kiltti ja neuvokas esikoinen ja orpokodissa kasvanut Ciro ja erinäisiä onnettomia olosuhteita, joiden johdosta nuoret päätyvät tahoillaan matkaamaan Amerikkaan siirtolaisiksi. Kirja pohjautuu todellisiin tapahtumiin, innoituksena on ollut Trigianin omien isovanhempien elämäntarina.

Tarinan inspiraation lähde selittääkin hieman sitä miksi Trigianin sinällään kiehtova tarina jää hiukan ulkokultaiseksi. Kun esikuvat ovat omia isovanhempia, ei tarinaan ole varmasti helppoa kirjoittaa säröjä, luoda rakkaille henkilöille suuria vikoja tai heikkouksia. The Shoemaker's Wife tuntuukin olevan kirja jossa toki tapahtuu paljon ja silti kovin vähän. Siirtolaiselämän sekä Ciron ja Enzan piirileikin seuraaminen oli viehättävää ajankulua mutta vain sitä.

Olen viime aikoina törmännyt kirjan kansikuviin jotka johtavat lukijapoloa harhaan. Niin kävi tälläkin kertaa sillä tulkitsin kuvituksen perusteella pääseväni sukeltamaan 1950-luvun muotimaailmaan. Väärin veikkasin, niin aikakauden kuin teemankin kohdalla. (Kuva on yksi Harper's Bazaarin vuoden 1949 kansikuvista.) Taidan olla turhasta nipottaja, mutta jotenkin toivoisin kansikuvien liittyvän kirjan sisältöön ja tarjoavan vinkkejä siitä mitä kansien sisältä löytyy. Tai ehkä vika on vain minussa...

HarperCollins, 2012
Sivuja: 448

Sunnuntaina Manhattanilla / Heli Vaaranen

Heli Vaaranen vietti lapsuutensa Hollolassa, mutta kauneuskilpailu muuttaa maatilan tytön elämän ja pian tyttö lähtee seikkailemaan maailman metropoleihin ammattimallina. Mallintyö tuo onnistumisia ja paineita, pitäisi olla laiha ja koti-ikäväkin vaivaa välillä. Elämä vie Heliä Pariisista, Tokioon ja lopulta New Yorkiin jossa Heli mm. tutustuu Andy Warholiin etsiessään omaa tietään.

Sunnuntaina Manhattanilla on kasvukertomus; Suomesta maailmalle lähti kokematon tyttö joka pikkuhiljaa tarinan edetessä kasvaa, muuttuu varmemmaksi ja aikuisemmaksi. Tarinassa on jotain aitoa ja rehellistä, sillä Vaaranen ei kersku upeilla kokemuksilla ja julkkistuttavillaan tai maalaile mallintyöstä ruusuisia tai järkyttäviä kuvia vaan pysyttelee kultaisella keskitiellä. Työ on työtä, iloineen ja suruineen.
Jossain määrin tämä asiallisuus kuitenkin myös haittasi päähenkilöön samaistumista, sillä Helin suurten tunnemyrskyt eivät sellaisenaan välittyneet minulle vaan hän vaikutti melko vaivattomasti etenevän maasta toiseen, löytävän uuden elämän ja ystäväpiirin.

Kirja sivuaa useaan otteeseen myös mallien ulkonäköpaineita, erityisesti painonhallintaa. Vaaranen kirjoittaa asiasta virkistävän normaalilla otteella, lähinnä harmitellen jatkuvaa dieetillä oloaan. Ehkä 1980-luvun mallimaailma oli suopeampi tai kenties Helillä oli tukevasti jalat maan pinnalla. Molempi parempi.

Pääpiirteittäin Sunnuntaina Manhattanillla on mukava lukukokemus joka ei ehkä tarjoa suuria elämyksiä mutta viihdyttävän aika-ja nojatuolimatkan kuitenkin pienillä julkkistarinoilla maustettuna. Uskoisin kirjan kiinnostavan myös muodin maailmasta tai vaikkapa mallin työstä haaveilevalle nuorelle.

"Katselin ruokapöydässä kulmieni alta toisia malleja, jotka söivät ahmien ja ottivat lisää häpeilemättä. Kateus korvensi minua, kun näin heidän litteät vatsansa ja hoikat kehonsa, joissa he olivat kuin kotonaan. He kohtasivat minun katseeni avoimina, hätkähtämättä, mitenkään kieltämättä sitä, että heillä oli vallassaan jokin taika, jota minulla ei ollut. Hoikkuus, oi hoikkuus! Miten sen saa, mistä sen saa ostaa? "

Teos, 2014
Sivuja: 273

Kuusi kohtausta Sadusta / Leena Lehtolainen

Dekkarikuningatar Leena Lehtolaisen uudet kirjat kiinnostavat minua aina eikä tämä, mielenkiintoisesti teos nimetty, ollut poikkeus. Kuusi kohtausta Sadusta on hieman erikoisempaa Lehtolaista, se on lähes näytelmän muotoon kirjoitettu henkilökuva taiteilija Satu Savinaisesta, joka on varsin värikäs nainen. Näytelmä on Sadun rakastajan kirjoittama ja skandaalinkäryisyyttä lisää se, että päähenkilö on kadonnut ennen ensi-iltaa.

Lehtolaisen teksti on tutun sujuvaa ja varmaa mutta huomasin dekkarikirjailijan maineen vaikuttavan siihen kuinka tekstiä luin. Kuin oletusarvona aivoni tuntuivat kehitteleväni tarinan taustalle dekkarimeininkiä vaikka kyseessä olikin ennemminkin ihmissuhdedraama ja taitelijan henkilökuva feminismillä painotettuna. Lukiessa mietinkin onko tämä kirja Lehtolaisen yritys näyttää että hän osaa kirjoittaa muitakin kuin dekkareita, jopa tällaisen, rakenteeltaan erikoisen, näytelmän tyyppisen teoksen? Etenkin tähän postaukseen valitsemani pätkä tukee samaa ajatusta, miksipä ei dekkarikirjailija voisi kirjoittaa muutakin? Pitääkö aina valita vain yksi? Kiinnostavinta Sadun tarinassa onkin hänen kipuilunsa, naisen tai taiteilijan roolien välillä.

Kuusi kohtausta Sadusta ei ole hullumpi teos mutta ei myöskään huikea lukukokemus. Päähenkilö, Satu, on ehkä kaikkine virheineen inhimillinen mutta ärsyttäväkin hahmo dramaattisuudessaan ja alitajunnassani nakuttavat dekkarihaaveet tekivät nekin hallaa, puolet lukuajastani taisin vain odottaa Sadun ruumiin löytymistä ja etsin johtolankoja tekijästä. Että näin sitä ihminen voi kaavoihinsa kangistua... Tähän kirjaan kannattaakin siis tarttua avoimin mielin, mieluiten siten että unohtaa kuka kirjailija on ja antautua tarinan vietäväksi! Kokonaisuus ei ole ehkä häikäisevä mutta varsinkin teoksen rakenne on vähintäänkin kiinnostava kokeilu ja siksikin kokeilemisen arvoinen.

"SATU: Sitä mitä todella haluan... Mitä minä todella haluan? Onko minun pakko haluta vain yhtä? Saat olla naimisissa vain yhden miehen kanssa kerrallaan. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä palvele muita jumalia. Sen mukaan siis muita jumalia on, niinkö? Jussi sanoo aina, etten voi kaahottaa joka suuntaan vaan minun pitää keskittyä. Mutta minä haluan tehdä performansseja, jotka hämmentävät ihmisiä niin, etteivät he tiedä, mitä he niistä ajattelevat, tahdon kirjoittaa, laulaa, tehdä itse lauluja, maalata - vaikka siinä minä en kyllä ole kovin hyvä - minä täytän kohta kolmekymmentä ja siihen mennessä pitäisi olla aikuinen ja tietää mitä elämällään aikoo tehdä, mutta en minä tiedä. Miksi ei vain voi antaa elämän viedä?"

Tammi, 2014
Sivuja: 273

Rahalla saa (Stockholm Noir #1) / Jens Lapidus

Herkuttelin hetki sitten Jens Lapiduksen uutuusteoksella Vip-huone joka herätti uteliaisuuteni miehen muuta tuotantoa kohtaan ja päätin tutustua kehuttuun Stockholm noir -trilogiaan. Sarjan ensimmäinen osa löytyi kirjastosta pikkuisena Miki-kirjana joten samalla myös testata miten tämä formaatti istuisi käyttööni. Miki osoittikin käytännöllisyyteensä heti ensimmäisenä aamuna bussipysäkillä sillä bussin lähestyessä kirja oli helppo sujauttaa nopeasti housun taskuun! Pieni kirja tuntui yllättävän näppärältä käsissä, vain illalla sängyssä lukiessani tuntui aluksi vaikealta löytää oikeaa lukuasentoa. Mikin ohuissa sivuissa ei ehkä ole normaalin kirjan paksun paperin ylellistä tuntua mutta jostain on kai tingittävä. Peukutan kevyen käsilaukkukirjan puolesta, ehkä minäkin voin vähitellen alkaa siirtyä pieniin laukkuihin!

Ja sitten itse asiaan. Nyt jo peräti kaksi Lapiduksen romaania lukeneena näyttäisi siltä että kirjailijan tyyliin kuuluu pyörittää kolmea kertojaa ja kuvata niin Tukholman alamaailmaa kuin yläluokkaakin. Tällä kertaa tapahtumien keskiössä on järjestäytynyt rikollisuus ja kertojina ovat jugoslaavimafian upseeri Mrado, vankilapakoa suunnitteleva huumemies Jorge sekä JW, perussvensson joka kunnianhimoisena päämääränä on päästä piireihin ja selvittää mitä kolme vuotta sitten kadonneelle Camilla-siskolle tapahtui.

Lapiduksen teksti vetää hyvin, huomasin koukuttuneeni tarinaan lähes ensimmäisiltä lähtien. Seurasin mielenkiinnolla etenkin JW:n etenemistä seurapiirien kola-hankkijana, oli helpointa samaistua luksuselämästä haaveilevaan tavikseen ja etenkin Camillan kohtalo kiinnosti. Valitettavasti JW:n sisko on kuitenkin vain sivujuonne huumehöyryisessä tarinassa. Vaikka tämän tyyppiset aiheet eivät usein kiinnosta minua, onnistui Lapidus kuitenkin melko hyvin. Varsinkin erilaiset salakuljetusmenetelmät tuntuivat samaan aikaan sekä hurjilta että uskottavilta! Kelpo kirja siis, jatkan matkaani kohti Siistiä kostoa...

"He ottivat naisen elävänä, sillä hän kieltäytyi kuolemasta. Ehkä he juuri siksi rakastivat häntä häntä vieläkin enemmän. Siksi että hän oli koko ajan läsnä, että hän tuntui aidolta.
Mutta he juuri sitä he eivät tajunneet, juuri se koituisi heidän kohtalokseen. Se että nainen oli elossa, ajatteli, oli läsnä. Suunnitteli heidän tuhoaan."

Otan tällä kirjalla osaa tänään alkavaan Suomen Pakolaisavun syyskuun ajan jatkuvaan lukuhaaste-kampanjaan. Asia on - sattuneesta syystä - lähellä sydäntäni, kuuluuhan lukutaito meille kaikille! Kampanjan ajatus on yksinkertainen:
          1. Lue kirja, lehti, artikkeli tai muu teksti. 

 2. Lahjoita euro jokaista lukemaasi tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588. 

 3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa #Lukuhaaste.  

Huonomuistisena haihattelijana unohdin tyystin kuvan ottamisen ja ehdin jo kiikuttaa kirjan takaisin kirjastoon. Ainoaksi lukukuvakseni jää siis tämä räpsäisy jolla avaan lukuhaasteen omalta osaltani. Parempi onni (tai muisti) seuraavan kirjan kanssa!

Like, 2008
Sivuja: 1127 (Miki-kirja)
Alkuteos: Snabba cash
Suomennos Anu Koivunen

Paperilla ja valkokankaalla: Jos vielä jään / Gayle Forman

Gayle Formanin Jos vielä jään oli minulle entuudestaan tuntematon teos mutta se vaikutti aiheensa puolesta sekä koskettavalta että kiinnostavalta joten kuten vastaani tuli mahdollisuus tutustua sekä kirjaan että elokuvaan, en kauaa aikaillut. (Kiitoksia SF Film Finlandille kirjasta ja lipuista!) Elokuvan ensi-ilta oli 5.9.2014.

"Kaikki uskovat, että se johtui lumesta. Tavallaan he kai ovat oikeassa."

Jos vielä jään on tarina 17-vuotiaasta Miasta ja päivästä joka muuttaa kaiken. Mia on lukiolainen ja lahjakas nuori muusikko, jonka seurustelusuhteeseen ovat nuorten erilaiset uratoiveet alkaneet aiheuttaa paineita. Sitten, eräänä talvisena aamuna kaikki muuttuu. Lopullisesti ja Mia löytää itsensä loukusta elämän ja kuoleman rajamailla, miettimässä jäädäkö vai lähteä.

"En ole varma, kuulunko enää tähän maailmaan. En ole varma, haluanko herätä."

Tarinassa vuorottelevat Mian muistot ja nykyisyyden tapahtumat, joita hän seuraa sivusta. Koskettavimmillaan kirja onkin juuri näinä hetkinä kun läheisten suru ja tuska riipaisevat lukijaa. Vahvimmillaan kirja on alussa, Mian shokki ja tuska koskettivat ja olivat samaistuttavia. Vahvan alun jälkeen tunnelma kuitenkin laski ja vaikka ehkä tulenkin kuulostamaan kyyniseltä, ei Mian ja Adamin sinällään toki suloinen rakkaustarina oikein riittänyt pitämään mielenkiintoani yllä. En tahtonut löytää kirjasta hahmoa johon samaistua mikä näyttää vaikuttaneen lukukokemukseeni, sillä sinällään koskettava aihe ei kuitenkaan jaksanut koskettaa kovin kauaa. Kirja ei siis oikein ollut minun juttuni mutta toivoin elokuvan lunastavan odotukseni - näistä aiheista saisi varmasti saisi koskettavan elokuvan ja Mian musiikkitaustan perusteella osasin myös odottaa laadukasta soundtrackiä.

"Odotan Adamin paluuta. Vaikka hän tuntuu viipyneen ikuisuuden, luultavasti hän on ollut poissa vain tunnin. Hän pyysi minua odottamaan, ja minä odotan. Se on vähintä, mitä voin hänen hyväkseen tehdä."

WSOY, 2009
Sivuja: 214
Alkuteos: If I stay
Suomennos Ulla Selkälä
Saatu arvostelukappaleena

Ja sitten leffaan. Kirjan luettuani osasin ennakoida liikuttumista, olenhan itkupillien itkupilli. Ja tulihan sitä vetisteltyä. Elokuva oli kaunis ja tunteellinen ja oli minusta kirjaa ehjempi kokonaisuus. Musiikki kosketti odotetusti ja kotimatkalla autossa kuunneltiinkin klassista! Yliluonnollisia ilmiöitä vierastava herra Norkku ei kaikille tarinan käänteille lämmennyt ja vaikka elokuvaversio olikin mielestäni kirjaa onnistuneempi, ei tämä ehkä ollut kuitenkaan ollut minun leffani. Veikkaisin kuitenkin että elokuva iskee nuorempaan katsojakuntaan jo pelkästään Chloë Grace Moretzin suloisuuden takia, mutta minun suosikikseni nousi kuitenkin Mireille Enosin esittämä letkeä rokkariäiti. Mainio roolisuoritus!

Pääosissa:  Chloë Grace Moretz, Mireille Enos, Jamie Blackley
Ohjaus: R.J. Cutler

Kävele Naiselle Ammatti ja Tehtaan tytöt: Unelmia muuttuvassa Kiinassa / Leslie T. Chang

Jokunen aika sitten minua pyydettiin osallistumaan Naisten pankin Kävele Naiselle Ammatti -kampanjaan, toivomuksena oli lisätä tietoutta Naisten Pankkin järjestää 14.9 järjestettävästä kävelytapahtumasta. Tapahtuma järjestetään 26 eri paikkakunnalla ja se tarkoituksena on kerätä lahjoituksia tukemaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä. Lisätietoa tapahtumasta ja eri tavoista auttaa löydät täältä, sivulta voit myös lukea lisää Naisten pankin tekemästä työstä. Asia on tärkeä, joten mitäpä jos nauttisit kauniista syyspäivästä kävelylenkillä, tehden samalla hyvää?

Bloggaajia pyydettiin myös lukemaan naiseutta tai naisen asemaa käsittelevä kirja ja koska Kiina on lähellä sydäntäni, päädyin valitsemaan Leslie T. Changin Tehtaan tytöt teoksen omaan postaukseeni. Kirja kuvaa mielenkiintoisella tavalla maan lukuisten tehdastyöläisten elämää ja muistuttaa että luksuskäsilaukut ja lenkkarit eivät valmista itse itseään. Luettuani jäinkin miettimään kuinkahan monen käsiparin kautta minunkin vaatteeni ovat kulkeneet. Millaisia tarinoita näillä ihmisillä on? Onko heidän tehtaansa hyvä työpaikka, ovatko he onnellisia? Ajattelin naisia jotka luultavasti tekevät tekevät pitkiä työpäiviä ommellakseen minun t-paitani ja tienaavat kuukaudessa summan joka meistä suomalaisista olisi naurettava. On aika onnekasta syntyä suomalaiseksi!

Leslie T. Chang on amerikankiinalainen toimittaja, joka kolmen vuoden ajan seurasi nuorten naisten elämää näissä tehtaissa. Tarinan keskiöön nousi kaksi naista, Min ja Chunming, jotka monien muiden tavoin olivat lähteneet köyhistä kotikylistään etsimään parempaa elämää kaupunkiin. Työskentely on rankkaa mutta pitkien työpäivien jälkeenkin naiset pyrkivät kehittymään ja etsimään itselleen jotain parempaa. Tässä suhteessa kirjassa onkin positiivinen pohjavire - aina voi ponnistaa eteenpäin ja ylöspäin. Pidin kirjassa myös siitä, että se ei sorru rankoilla oloilla mässäilyyn tai surkutteluun, naisten elämää kuvaa rehellisen oloisesti ja muistutetaan että tehdastyössäkin on omat positiiviset puolensa.

Kirjassa kuvataan myös Changin oman suvun taustoja, mm. perheen vaiheita kommunistisessa Kiinassa ja elämää siirtolaisena. Ymmärrän toki kirjailijan tarpeen tutkia myös oman sukunsa elämää mutta Changin perheen vaiheet eivät tunnu suoraan verrannollisilta tämän päivän tehtaan tyttöjen vaikeuksiin ja siksi osiot tuntuvat olevan turhia ja hidastavan kirjan etenemistä. Harmillista.

(Chunmingin päiväkirja)
"29. maaliskuuta
Meille maksettiin palkka tänään. Minä sain 365 yuania. Maksettuani pois 50 yuanin velan minulle jäi vielä 300 yuania. Haluaisin ostaa kellon, vaatteita ja henkilökohtaisia tavaroita. Miten voisin saada jotain säästöön? --- Kesä on tullut, eikä minulla ole vaatteita ... ja minun on ostettava itselleni kello. Ilman kelloa en pysty käyttämään aikaani tehokkaammin."

Otava, 2009
Sivuja: 463
Alkuteos: Factory Girls. From Village to City in a Changing China.
Suomentanut Jaana Iso-Markku

VIP-huone / Jens Lapidus

Jens Lapidus on kirjailija jonka tuotantoon olen tutustunut jokseenkin takaperoisesti. Kehuttu Stockholm Noir -sarja on vielä korkkaamatta, sen sijaan olen ehtinyt tutustua kirjoihin Ainakin äiti yritti (novellikokoelma) ja Jengisota 145 (sarjakuva), joista varsinkin jälkimmäinen oli oikein mielenkiintoista luettavaa.

Vip-huoneen keskiössä on kolme varsin erilaista henkilöä: juuri vankilasta vapautunut maahanmuuttajataustainen Teddy, nuori ja kunnianhimoinen juristi Emelie ja rikas Philip, jolla tuntuu olevan kaikkea. Päähenkilöt tuo yhteen jokerinaamainen rikollinen joka kaappaa Philipin ja pian Emelie ja Teddy huomaavat jahtaavansa kidnappaajia.

Tarina pyörittää lukijaa niin Ruotsin alamaailmassa, maahanmuuttajien suosimissa lähiöissä kuin lakimaailman tyylikkäissä toimistoissa ja rikkaiden temmellyskentillä. Kontrastit ovat suuria mutta Lapidus kuvaa joka aspektia ihmeen uskottavasti mikä tekeekin lukukokemuksesta hyytävän. Alimpien ja ylimpien yhteiskuntaluokkien rinnastaminen toimii myös, koska tarinan edetessä asetelman mustavalkoisuus katoaa ja näkyviin tulevat harmaan sävyt. Rikkaat ja kauniit eivät ole välttämättä hyviä, eivätkä köyhät rikolliset pahoja.

Teddy oli hahmona kiinnostava ja hänen ja Emelien yhteistyötä oli mukava seurata ja toivonkin, että näemme kaksikon kirjasarjan seuraavissa osissa. Myös Teddyn tausta jää vielä osittain hämärän peittoon mikä tuntuu vihjaavan siitä, että kirjailijalla on lisää koukkuja takataskussaan. Jään uteliaana odottamaan...

"En tiedä miten pääsit sisään, mutta tämä on vip-huone, täällä todellisuus suljetaan hetkeksi ulkopuolelle. Tätä huonetta ei ole tarkoitettu kenelle tahansa."

Like, 2014
Sivuja: 407
Alkuteos: VIP-rummet
Suomentanut Jaana Nikula

Jääräpää / Mikko-Pekka Heikkinen

Jokunen vuosi sitten luin Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta -teoksen joka iloitteli ajatuksella sisällissodasta, etelän somessa seikkailevat kullanmurut vastaan pohjoisen miehet. Kokonaisuus oli hykerryttävä ja siksi huomatessani Heikkisen uuden kirjan halusin kovasti saada sen heti hyppysiini.

Jääräpää vie lukijansa lukijansa Muonioon, jossa pakkanen paukkuu ja on niin pimeää että melkein luulee katoavansa. Tässä kylässä elävät ja rakastavat etnistä muotia suunnitteleva Asla, joka yrittää taistella verenperintöään vastaan katsomassa romanttisia komedia ja hänen etelästä kotoisin oleva virkamiesvaimonsa Katja josta juuri tullut Muonion kunnanjohtaja. Katja ajaa kuntaliitosta Muonion ja Enontekiön välille ja sekös naisen appiukkoa, Black Sabbathia palvovaa ja melkein kaikkea muuta vastustavaa Pieraa sapettaa. Kumpi mahtaa voittaa, etelän virkariuku vaiko sitkeä tunturiänkyrä?!

Mikko-Pekka Heikkisen tarinankerronta on jälleen kerran riemastuttavaa, jokin hänen tyylissään vain osuu minun nauruhermooni. Vaikka vielä valoa ja lämpöä riittääkin, pääsin jo Jääräpään (valitettavasti) myötä mielikuvituksessani paukkupakkasten, narskuvan hangen, kerrospukeutumisen ja jatkuvan pimeyden pariin. Talvi tulee, tiedetään. Huokaus. Huolimatta talvivastaisuudestani, Heikkinen luo miljöön hienosti (ja ahdistavasti). Nurkkakuntaisuus ja sanomatta jääneet asiat on helppo aistia ja varsinkin Katjan yrityksiin voi samaistua.

Talven ja muun ikävän vastakohtana kirjassa on varsin herkullisia yksityiskohtia ja henkilöhahmot ovat suorastaan hulvattomia. Omaksi suosikikseni tarinan varsinainen jäärä, Piera, jossa oli melkein mielensäpahoittajamaista otetta, toki hevillä ja räväkämmällä menolla maustettuna. Oma hulvaton lukunsa on myös murre, jota kirjassa käytetään. En tiedä lainkaan kuinka autenttista murretta kirjassa käytettävä kieli on, mutta sitä oli mahtavaa lukea! Eräs luonnevikani on se, että lainaan helposti toisilta ihmisiltä/kirjoista/elokuvista/mistä vaan itselleni hokemia ja murteita ja tällä kertaa Jääräpään kieli tarttui päähäni, mm. Pieran usein viljelemää "Mie vastustan" -lausahdusta kuultiin meilläkin kohtuulisessa määrin. Onkohan minusta tulossa etelän änkyrä?!! Tätä kirjaa mie en kuitenkaan vastusta.

(Pieran musiikkiteoria.)
"Musiikkitaide kokonaisuudessaan on jaoteltavissa kahteen pääkarsinaan. Kuunnellaan mitä hyvänsä kappaletta, ja heti havaithan, että kyseessä on jompikumpi: sankarilaulu tai vonkauslaulu. Molempia esittävät matit, tepot, popedat ja poppikuningattaret. Alan joka iikka.
Vonkauslauluja mie vastustan. Ne on niinko kusta korvassa. Niissä mies anelee naiselta. Tule jo, anna jo, mene jo.
Mies anelee naiselta!
Siinä on luomakunnan järjestyksestä perustavanlaatuinen väärinkäsitys. Mies ei anele naiselta. Meijän perällä jos kaiken hyväksyttäisi hameväeltä, jäisi ahmat ampumatta ja porot erottelematta"

PS. Tsekatkaa kirjatraileri täältä, klik!

Johnny Kniga, 2014
Sivuja: 304
Saatu arvostelukappaleena.