Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam

Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam

Like, 2014. 387 sivua

Alkuteos: The Blind Man's Garden, 2013

Suomentanut: Kirsi Luoma

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Pakistanilaissyntyisen, jo lapsena Englantiin muuttaneen Nadeem Aslamin toinen suomennettu romaani Sokean miehen puutarha on sotaromaani joka pureutuu Afganistanin sotaan ja kertoo pakistanilaisista Jeosta ja Mikalista. He ovat kuin veljiä, rakastuneita samaan naiseen, Jeon kauniiseen Naheed-vaimoon. Nuorukaiset lähtevät auttamaan sodan uhreja Afganistaniin, kun Yhdysvallat on hyökännyt Pakistanin rajan toiselle puolelle. Sota on, kuten aina, traagista ja rujoa. Veljeksiä odottaa kotona Naheedin lisäksi myös Jeon biologinen isä Rohan, joka muistelee ja kaipaa poikia puutarhassaan. Sokeutunut Rohan nauttii puutarhastaan, on ainakin näkevinään kauneuden pilkahduksia, lupauksia uudesta elämästä. Saako Naheed, Rohan ja muut rakkaitaan kotiin? Sota on surullinen ja sen seuraukset monelle traagiset. Mutta onneksi rakkautta ja pilkahduksia inhimillisyydestäkin näkyy.

Kestää hetken, ennen kuin kirjan imuun pääsee. Mutta sadan sivun paikkeilla olin täysin myyty, ja ahmin sivuja. Tarina tempaisi mukaansa, ja oli kauheuksista huolimatta jollakin tavalla kaunis. Henkilögalleria ja etenkin hahmojen väliset suhteet olivat todella kiinnostavia. Jeon ja Mikalin veljeys, heidän keskinäinen rakkautensa mutta samalla kummankin rakkaus Jeon Naheed-vaimoon oli jo itsessään kiinnostava kiemura. Aslam kuvaa uskottavasti terrorismia, hajoavaa maata, oikeuden puuttumista, yhden miehen pakoa läpi sotatantereiden.

Kirjan kieli tuntui alussa ehkä hieman vaikealta, mutta kun tarinan imuun pääsi unohtui kyllä kielen vaikeuskin. Kuten kirjoitin jo Giordanon Ihmisruumis-romaania käsittelevässä arviossa nykysodasta ei ole erityisen montaa romaania tullut luettua. Siksikin Aslamin romaani on piristävä poikkeus sotakirjojen sarjassa. Afganistanin sodasta olen lukenut kyllä esimerkiksi Khaled Hosseinin koskettavat, kauniinhurjat kirjat, mutta Aslamilla on jälleen uusi näkökulma sotaan. Sokean miehen puutarha on voimakas tarinaltaan, mutta myös surullinen ja koskettava. Tarina tulee iholle, ja henkilöiden surun ja kärsimyksen voi tuntea.

Kirjan keskivaiheilla tunsin, että hyppysissäni oli täydellinen viiden tähden kirja. Loppua kohden tarina kuitenkin alkoi hieman pitkästyttää, ja tunsin että sitä olisi voitu ehkä hieman tiivistää. Siitä syystä tämä nyt ei aivan täydellinen lopulta ollut, vaikka varmasti yksi vuoden mieleenpainuvimpia ja huikeimpia käännöskirjoja onkin.

★★★★+

Ihmisruumis / Paolo Giordano

Ihmisruumis / Paolo Giordano

WSOY, 2014. 334 sivua.

Alkuteos: Il corpo umano, 2012

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Alkulukujen yksinäisyyden kirjoittaja, Paolo Giordano, pureutuu toisessa kirjassaan Ihmisruumis Afganistanin sotaan. Tämä on nykysotaromaani, joka kertoo mielen ja ruumiin traumoista yhden italialaiskomppanian kautta.

Italialaiskomppania lähtee komennukselle Afganistaniin, jossa on karut oltavat. Sota on käynnissä, sotilaita odottaa olosuhteet joissa ei ole tiedossa läheisyyttä, ei lohtua, vain joukko komppaniakavereita, kukin omine murheineen. Luutnanttina toimiva lääkäri Egetto yrittää piristää itseään ja unohtaa murheensa lääkkeillä, Ylivääpeli René vuorostaan yrittää väistää tunne-elämän sekavuutta ja tehdä päätöksen liittyen kotona odottavaan murheeseen. Nuori mies, alikersantti Cederna tekee kaiken korostaakseen miehuuttaan, mutta paljastaakin lopulta aidon itsensä. Nuori Ietri taas pyristelee vihdoin irti äitinsä helmoista ja mammanpojan maineesta. Kun viholliset katsovat silmään, jokaisen nuoren ja vanhemmankin komppaniajäsenen on kohdattava itsensä ja ongelmansa, jotka he kaikki luulivat jättäneensä kotimaahan.

Pidin todella paljon Alkulukujen yksinäisyydestä, joten odotukseni tämänkin kirjan kohdalla olivat suuret. Aihe on tyystin eri kuin Giordanon esikoisessa. Olen lukenut varsin paljon sotakirjoja, mutta nykysotaromaaneja en kuitenkaan ihan hirveän montaa, enkä ainakaan tällaista joka keskittyy sotatapahtumien sijaan enemmän sotilaiden sielunelämään. Vaikka sota karmeaa onkin, sota-aiheiset kirjat ovat yleensä kiinnostaneet minua ja tämäkään ei ollut poikkeus. Aihe oli kiinnostava, ja se että tarina kerrotaan italialaiskomppanian kautta on minusta onnistunut valinta. Komppania sisälsi paljon mielenkiintoisia henkilöitä, erilaisia persoonia löytyi ja kirjan henkilökaarti oli siten monipuolinen. Henkilöillä oli myös aivan omanlaisensa, vaihtelevat elämäntarinat jotka tulivat kerrotuksi sotatapahtumien ohella. 

Ihmisruumis ei ole perinteinen sotaromaani, sillä suorat taistelukuvaukset jäävät kuitenkin taka-alalle. Keskiössä on sotilaiden psyyke, heidän sielunelämänsä ja se, mitä he sodasta ja sen tapahtumista ajattelevat, miten jokaisen yksityiselämä ja elämä kotona vaikuttaa siihen, miten he kokevat taistelukavereiden menetykset ja muut sodan hirveydet. Minusta Giordano on onnistunut kuvailemaan erilaisten persoonien ajatuksenkulkua ja käyttäytymistä erittäin uskottavasti.

Ihmisruumis on rankka, surullinen ja karu kirja. Mutta se on taidolla kirjoitettu, aihe on kiinnostava ja toteutus onnistunut. Henkilögalleria on mielenkiintoinen ja laaja ja kirja toimii kokonaisuutena loistavasti. Hieno, mieleenpainuva lukukokemus vaikkakaan ei ehkä ihan yhtä täydellinen kuin edeltäjänsä.

★ ★ ★ ★ +

Ja vuoret kaikuivat / Khaled Hosseini

Ja vuoret kaikuivat / Khaled Hosseini

Otava, 2013. 410 sivua.

Alkuteos: And the Mountains Echoed, 2013.

Suomentanut: Katariina Kaila

Kannen suunnittelu: David Mann

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Olen rakastanut Khaled Hosseinin aiempia romaaneja Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa. Miehen tuore teos Ja vuoret kaikuivat olikin siksi minulle ehdottomasti yksi odotetuimpia kesä-/syysuutuuksia. Oletin kirjan olevan taas yhtä tunnelmallinen, vaikuttavan koskettava ja mukaansatempaava kuin kirjailijan aiemmat romaanit, ja petyin jo kun huomasin tämän olevankin enemmän novellikokoelma kuin yksi pitkä romaani. Olen alkanut pitää novelleista, mutta en ikinä koe samanlaista intensiivistä lukuelämystä novellien kanssa kuin täyspitkän romaanin parissa parhaimmillaan voi kokea.

Kirja sisältää useamman tarinan, joiden välillä on kuitenkin punainen lanka. Kehyskertomus, tarinat yhteen liittävä tapahtuma, kerrotaan kirjan ensimmäisessä tarinassa. Pienen Abdullahin elämä muuttuu kertaheitolla kun hänen isänsä päätyy ratkaisuun, jonka kautta Abdullah menettää rakkaan pikkusisarensa Parin. Abdullah ja Pari ovat olleet erottamattomat, he ovat nukkuneet kiinni toisissaan, Abdullah on pessyt ja syöttänyt siskoaan, huolehtinut tästä äidin kuoleman jälkeen.

Abdullah ja Pari ovat tavalla tai toisella mukana jokaisessa kertomuksessa, ja heidän elämästään saa tarinoiden avulla lopulta varsin ehjän kuvan. Mutta koska tarinat on kerrottu eri ihmisten näkökulmasta, on kirjassa henkilöitä todella suuri määrä. Tämän vuoksi oikeastaan kaikki jäävät hieman etäisiksi, eikä kirja herättänyt minussa läheskään samanlaisia tunteita ja fiiliksiä kuin Hosseinin aiemmat kirjat. Kiinnostavia, koskettavia ihmiskohtaloita oli vaikka millä mitalla, mutta mikään ei oikein onnistunut tulemaan iholle saakka, vaan jäi ikään kuin pintaraapaisuksi.

Vaikka tunnistin tässäkin kirjassa pilkahduksia siitä kammottavasta ja rankasta, mutta kiinnostavasta afganistanilaiskulttuurista johon ihastuin Hosseinin aiemmissa romaaneissa, jäi Ja vuoret kaikuivat valitettavasti kuitenkin pinnallisemmaksi, vähemmän koskettavaksi ja mieleenpainumattomaksi lukukokemukseksi. Ei varmasti ole reilua vertailla erilaisia kirjoja keskenään tällä tavalla, mutta eniten jäin tässä kirjassa kaipaamaan sitä suorasukaista tarinan etenemistä, koskettavia ja aitoja henkilöhahmoja ja sitä tunnetta, että kirjan henkilöt tulivat tutuiksi lukemisen aikana. Kaikki nuo asiat olen kokenut molempien Hosseinin aiempien romaanien kanssa, joten odotin (tietysti) tämän tuoreenkin kirjan herättävän minussa samoja fiiliksiä.

Kokonaisuutena Ja vuoret kaikuivat on ihan hyvä (vaikkakin hieman sekava). On kiinnostavia henkilöitä, kiinnostava Afganistan tapahtumien keskipisteenä ja Hosseinin ja suomentajan sujuva kielenkäyttö. Kuitenkin tämä oli minulle pettymys vaikka ei missään tapauksessa huono kirja olekaan. Odotukseni kirjan suhteen olivat taivaissa, ja ilman näitä ennakko-odotuksia olisin varmasti arvioinut tämän kirjan ainakin tähden verran paremmaksi. Hosseini on kuitenkin yksi lempikirjailijoitani, ja hänen kirjakseen tämä oli keskinkertainen.

★★★+

Operaatio Lipstick / Pia Heikkilä

Operaatio Lipstick / Pia Heikkilä

Otava, 2013. 283 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta pyytämättä saatu arvostelukappale

Näin Pia Heikkilän haastattelun Bettina S-keskusteluohjelmassa joskus kesän alussa. Silloin ajattelin, että Heikkilän esikoisromaani Operaatio Lipstick ei ole minua varten. Olen viime vuosina lukenut todella vähän chick-litiä, jotenkin sain siitä yliannostuksen teininvuosina. Afganistan kiinnostaa minua, mutta en oikein lämmennyt Afganistanin sodan ja villin suomalaisbrittiläisen naisen sinkkuelämän sekoitukselle. Yllättäen sain kirjan kuitenkin kustantajalta arvostelukappaleena, joten päätin sittenkin kokeilla tätä.

Anna Sandström työskentelee toimittajana brittiläisellä GNN-uutiskanavalla. Hän toimii sotakirjeenvaihtajana Afganistanissa, ja raportoi sodan tapahtumia Eurooppaan Kabulista käsin. Sinkkuna elävä Anna viettää työnsä ohella varsin villiä sinkkuelämää, tapailee sotilaita ja rauhanturvaajia ja vierailee hienoissa juhlissa ja eri miesten lakanoiden välissä varsin tiuhaan tahtiin. Kirjan pääjuoni lähtee kuitenkin siitä, kun Anna ja hänen paras ystävänsä Kelly päättävät startata Operaatio Lipstickin, jonka avulla heidän on tarkoitus antaa Kellyn petturipoikaystävän kuulla kunniansa.

Operaatio Lipstick on aiheeltaan raikkaan erilainen. Aivan täydellisesti ei kuitenkaan sotaisan Afganistanin ja villejä miesseikkailuja harrastavan naisen sekoittaminen yhteen minuun uponnut. Myös kirjan kielenkäyttö tökki minulla etenkin kirjan alussa. Roisit sanavalinnat, sukupuolielinten törkkääminen yhtäkkiä keskelle muuten varsin sujuvaa tekstiä osui jotenkin turhan paljon silmääni, enkä oikein kokenut sanavalintoja luonnolliseksi osaksi muuta tekstiä. En myöskään oikein innostunut Annasta henkilönä. Minusta hän oli ärsyttävä, ja käyttäytyi miehiä kohtaan varsin alentavasti.

Vaikka tässä kirjassa oli monta ärsyttävää asiaa, ja jotenkin teennäisen roisia kielenkäyttöä, tarina kuitenkin vei mukanaan ja halusin tietää miten operaatio päättyy, ja toki myös miten Annan miesseikkailujen käy. Kirjan loppuratkaisua on moitittu joissain arvioissa, mutta minä pidin siitä ja minusta Anna teki oivan miesvalinnan ;). Annan miessekoiluja enemmän pidin kuitenkin sota-Afganistanista kertovista pätkistä. Minusta ne olivat kiinnostavampia kuin Annan seikkailut lakanoiden väleissä eri miesten kanssa.

Heikkilällä on vauhdikas ja varsin hauska tapa kirjoittaa ja viedä tekstiä ja tarinaa eteenpäin. Kirjan huumori tuntui kuitenkin välillä hieman väkinäiseltä, ja useammin koin myötähäpeää kuin aitoa huvitusta. Kokonaisuutena Operaatio Lipstick ei ollut täysin minun kirjani, kuten jo etukäteen hieman arvelinkin. En oikein osaa enää innostua chick-litistä, vaan luen mieluummin niitä rankkoja sotakertomuksia esimerkiksi Afganistanista. Heikkilän kirja on kuitenkin aiheyhdistelmältään raikkaan erilainen, ja Annan tarina on mukaansatempaava. Operaatio Lipstick oli ihan luettava välipalakirja, mutta taidan jatkossakin jättää chick-litit muiden luettavaksi.

★★+

Matka kuvien taakse

Matka kuvien taakse (The End of Manners, 2007) / Francesca Marciano. WSOY, 2010. 239 sivua.

 Francesca Marcianon Matka kuvien taakse kertoo italialaisesta valokuvaaja Maria Galantesta. Maria saa työtehtäväkseen lähteä Afganistaniin valokuvaamaan materiaalia pakkoavioliitoista kertovaa lehtireportaasia varten. Mukaansa hän saa Imo Glassin joka on sanavalmis, elegantti  ja räväkkä, mutta hyvin osaava toimittaja. Valmistautuminen matkaa varten alkaa Marian osalta kriisinselviytymiskurssilla Englannin maaseudulla. Maria oppii, mitä hänen tulee tehdä jos hänet siepataan, jos hänen ystävänsä loukkaantuvat tai joutuvat pommi-iskun keskelle.

Maria ja Imo saapuvat kylmään ja talviseen Afganistaniin. Länsimaalaisina naisina he saavat paljon huomiota ja lähtiessään haastattelemaan ja valokuvaamaan polttoitsemurhaa yrittänyttä nuorta naista, he joutuvatkin Taleban-hallinnon sotilaiden kynsiin. Marian ja Imon apurina matkalla toimii afganistanilainen televisiotoimittaja Hanif, joka kuljettaa naisia romuisella autolla pitkin maata. Afganistanin kulttuuri näyttää pahimmat puolensa ja Maria joutuu samalla kohtaamaan omankin menneisyytensä ja sen kipeät kokemukset.

Sodan runtelema Afganistan näyttäytyy samanlaisena kuin niin monessa muussakin Afganistan-aiheisessa kirjassa. Naiset peittävät kasvonsa, useimmat eivät uskalla puhua länsimaalaisille, miehet osoittavat avoimesti ihmetyksensä ja kiinnostuksensa länsimaalaisia naisia kohtaan. Pommi-iskut tuhoavat nähtävyydet jotka vielä edellisenä päivänä kimmelsivät kauniisti talvisessa säässä.

Matkan lähestyessä loppuaan Maria huomaa pian seisovansa hyisessä Kabulissa yksin, taskussaan yksi 50 euron seteli. Hän ei pääse kotiin, hän ei osaa kieltä. Puhelinyhteys ei toimi, numerotkin ovat hukassa. Kaiken kauheuden keskellä on kuitenkin jotain arvokasta. Kun Maria kotiinlähdön koittaessa Afganistanin lentokentällä kaipaa jo omaa asuntoaan, puhtaita lakanoita ja lämmitettyä huoneistoa, hän kaipaa samalla takaisin Afganistaniin, kauheuden keskelle. Jokin siellä vetää häntä puoleensa.

Matka kuvien taakse on toki yksi lukuisten muiden Afganistan-kirjojen joukossa, mutta aiheeltaan tämä eroaa kuitenkin muista. Oli mielenkiintoista seurata kahden länsimaalaisen naisen matkaa täysin erilaiseen kulttuuriin, heidän kokemuksiaan ja selviytymistään vaikeista olosuhteista. Hienointa oli tuntea, kuinka kovasti Maria lopulta koki jo kaipaavansa takaisin Afganistaniin, vaikka olosuhteet olivatkin kamalat.

Olen lukenut Francesca Marcianolta myös Afrikan taivas-romaanin josta pidin myös kovasti. Se oli tätä romaania huomattavasti "kevyempi", mutta olen näiden kahden kirjan myötä aika myyty Marcianon kirjoitustavalle. Kielessä ei ole turhia kikkailuja, mutta kaunista ja sujuvaa kielenkäyttöä on helppo ja ilo lukea. Tykkäsin ja suosittelenkin kaikille, jotka eivät vielä ole saaneet Afganistan-ähkyä. Toisaalta tässä kirjassa on paljon muutakin kuin Afganistania, joten kyllä tämän voi huoletta lukea, vaikka vähän ähky olisikin;)

Pisteitä ****

Ps! Kaipailisin apuanne kirjan valitsemiseksi matkalukemiseksi. Vietän pidennetyn viikonlopun Riikassa ensi viikonloppuna joten matkakirjan valitseminen on ohjelmassa nyt. Vastatkaa siis sivupalkin kyselyyn:) Kiitos etukäteen!

Kabulin kirjakauppias

Kabulin kirjakauppias (Bokhandleren i Kabul - et familiedrama, 2002) / Åsne Seierstad. WSOY, 2003. 257 sivua.

 Norjalainen toimittaja Åsne Seierstad kirjoitti Kabulin kirjakauppias -kirjan oikean perheen elämää sivusta seuranneena. Kabulin kirjakauppias kertoo kabulilaisesta Sultanista ja tämän perheestä. Sultan toimii kirjakauppiaana, ensin hänellä on yksi kauppa, sitten useita kauppoja jotka menestyvät hyvin. Sultan on hyvin toimeentuleva ja koulutettu mies. Afganistanin vaikeiden olosuhteidenkin aikana hän on sitä mieltä, että sananvapaus ja kirjat ovat erittäin tärkeitä. Hän salakuljettaa kirjoja paikasta toiseen, on jopa istunut vankilassa kirjojen vuoksi. Åsne Seierstad asui vuoden 2002 keväällä kirjakauppiaan perheessä seuraten heidän elämäänsä. Hän tutustui Sultanin kahteen vaimoon, ensimmäinen vaimo oli Sarifa jonka kanssa Sultan sai useita lapsia. Toiseksi vaimokseen Sultan otti teini-ikäisen Sonyan joka kirjan lopussa odottaa toista lastaan, peläten tämänkin olevan tyttö. Sultanin kanssa samassa talossa asuu myös tämän iäkäs äiti sekä muutama sisarus, sisar Leila, veli Yunus ja välillä siellä asuu myös Sultanin muutama siskonlapsi. Seierstad kertoo Afganistanin avioperinteistä, järjestetyistä avioliitoista. Sultanin naimattomille sisarille yritetään löytää miehet, miesten äidit tai sisaret tulevat kosimaan naimattomia naisia ja kun häät vihdoin koittavat, ei hääpari saa katsoa toisiaan silmiin ennen kuin "alttarilla".

Minua kiinnostaa kovasti naisten asema kaikissa kulttuureissa. Afganistanista olen lukenut jo aika paljon ja niin vain se naisen asema tuli esilee tässäkin teoksessa. Sultanin sisar Leila oli yksi kirjan mielenkiintoismpia hahmoja. Hän olisi halunut työkseen opettaa englantia koulussa, mutta Kabulissa oli erittäin vaikeata saada "opettajanlupaa" - ainakin naisilla. naiset pakotettiin pukeutumaan burqaan kunnes vanha kuningas sai valtansa takaisin ja burqan käytöstä tuli vapaampaa. naiset eivät saaneet lähteä kotoaan yksin minnekään, ostoksille ja asioille oli aina pyydettävä mukaan joku, vaikka sitten naapurin pieni poika.

Koulunkäynti ei ole arkipäivää kaikille lapsille 2000-luvun Afganistanissa. Sultanin perheen lapsista osa käy koulua, mutta 12-vuotiasta poikaansa esimerkiksi Sultan tarvitsee avuksi kirjakaupassa joten poika painaa pitkiä työpäiviä seitsemän päivää viikossa. Koulussa lapset eivät laske omenoita ja karkkeja vaan kalasnikoveja ja patruunoja.

Kabulin kirjakauppias on todella mielenkiintoinen kirja. Se kertoo paljon Afganistanin elämästä 2000-luvun alussa. On myös mielenkiintoista, että Seierstad todella on seurannut perheen elämää niin läheltä. Perheen naiset eivät saaneet käydä kirjakaupalla mutta Seierstad sai seurata miestenkin elämää tarkemmin. Kultuurierot esimerkiksi meidän arkeemme ovat huimat ja tämän kirjan luettua, osaa arvostaa sitä taas hieman enemmän. Mielenkiintoinen, lukemisen arvoinen kirja Afganistan-ystäville!

***+

Kirja herätti paljon jälkipyykkiä. Kabulin kirjakauppias - se oikea - pettyi Seierstadin teokseen ja haluaisi "sen palavan roviolla" koska se häpäisee hänen perheensä. Hän on myös joutunut maksamaan korvauksia kirjakauppiaan vaimolle. Kiinnostuneet voivat lukea enemmän esim. täältä.

Elävältä haudatut

Elävältä haudatut / Nadeem Aslam. 2010. 389 sivua

Nadeem Aslamin Elävältä haudatut on rankka tarina sodan runtelemasta Afganistanista. 70-vuotias Marcus isännöi isoa taloa jossa hänen lisäkseen asuu venäläinen Lara joka on Afganistanissa etsimässä sodassa kadonnutta veljeään sekä amerikkalainen David joka eli Marcuksen tyttären Zameenin rakastettuna tämän viimeisimpinä aikoina. Talolle saapuu myös nuori mies Casa joka on kasvanut marttyyrien koulutusleirillä. Amerikasta saapuu myös vapaaehtoissotilas James ja talolle ilmaantuu myös nuori opettajatar Dunia johon nuori Casa ihastuu syvästi. Kaikki talossa asuvat miettivät sodassa kadonneita tai kuolevia läheisiään ja heidän kohtaloitaan. Marcus oli naimisissa Qatrinan kanssa joka kivitettiin kuoliaaksi koska hän toimi lääkärinä Afganistanissa kiellosta huolimatta. Ennen kuolemaansa Qatrina pakotettiin leikkaamaan miehensä käden irti. Marcusin ja Qatrinan tytär Zameen oli tällöin jo kadonnut ja hänen kohtalonsa askarruttaa Marcusta edelleen.Talossa asuvat surevat ja kärsivät ja pikku hiljaa he saavat kaikki tietää läheisistään vähän enemmän.

Odotukseni kirjan suhteen olivat erittäin korkealla. Olen kullut kirjasta kovasti kehuja ystäviltä ja tuttavilta, blogeista olen lukenut eniten kehuja joten odotin todellakin jotakin mullistavaa. Odotuksiin nähden petyin hieman. Elävältä haudatut ei missään tapauksessa ole huono kirja! Nadeem Aslam on taitava kirjoittaja, kieli on runollista, paikoin tajuttoman kaunista ja monipuolista. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia ja tapahtumat Afganistanissa kiinnostavat minua kovasti. Kirjassa on paljon todella väkivaltaisia ja kauheita tapahtumia mutta edes ne ei häirinneet lukemistani. Jossain kohtaa kuitenkin joku jäi puuttumaan, sillä kaikista hyvistä seikoista huolimatta tämä kirja ei herättänyt yhtä paljon ajatuksia ja mietteitä kuin esimerkiksi Khaled Hosseinin molemmat romaanit. Nadeem Aslam oli ehkä täyttänyt yhden romaanin liian paljon kaikella, jossain kohdin minua melkein ahdisti kirjan lukeminen kun siinä jotenkin tapahtui jotain koko ajan. Hankala tätä on selittää, jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Mutta todellakin lukemisen arvoinen kirja, eikä mitenkään huono mutta olen viime aikoina lukenut niin loistavia romaaneja (Poltetut varjot, Kukkien verellä kirjottu) että ei Elävältä haudatut yltänyt niiden tasolle.

****

Ps! Kirjan kansi on mielestäni mielettömän kaunis, se oli ensimmäinen asia joka herätti mielenkiintoni kirjaa kohtaan keväällä kirjakaupassa!

Poltetut varjot

 En tiedä minkä kirjan lukisin seuraavaksi, koska olen viime aikoina lukenut niin vahvoja, loistavia romaaneja että pettymys on suuri, jos seuraava luettava on huono. Kukkien verellä kirjotun jälkeen tartuin Kamila Shamsien Poltetut varjot -romaaniin joka oli mielestäni myös loistava. Runsas, monipuolinen kieli, erittäin mielenkiintoinen ja vaihteleva tarina, ihanat, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja minua niin kovasti kiinnostavat toisen maailmansodan tapahtumat.

Poltetut varjot kertoo japanilaissyntyisen Hirokon ja tämän perheen tarinaa. Tarina alkaa siitä kun Hiroko menettää tärkeän ihmisen Nagasakin pommituksissa vuonna 1945. Siitä alkaa Hirokon selviytyminen, tarinan edetessä Hiroko asuu ensin Intiassa, välillä vierailemme myös Afganistanissa ja Pakistanissa ja loppua kohden Yhdysvalloissa. Poltetut varjot kietoo yhteen kahden perheen tarinat ja se ulottuu toisen maailmansodan alusta, vuodesta 1945 2000-luvulle saakka siihen asti kun Hiroko on yli 70-vuotias nainen.En oikein osaa, enkä tahdokaan, paljastaa juonta ja kirjan tapahtumia sen enempää, kannattaa ehdottomasti lukea itse!

Poltetut varjot on tarina rakkaudesta, menettämisestä, surusta ja dramaattisesta, jatkuvasti muuttuvasta maailmasta. Historialliset tapahtumat ovat mielenkiintoisia, sodanaikaiset tapahtumat toki kovin tuskaisia ja surullisia Hirokolle ja tämän läheisille. Kaiken surun ja tragedian keskeltä paistaa kuitenkin ääretön rakkaus läheisiä kohtaan ja se teki mielestäni romaanista kuitenkin "kevyemmäksi".
Minä jäin tarinaan koukkuun ensimmäisiltä sivuilta lähtien ja ahmin paksun (460 sivuisen) kirjan muutamassa päivässä. Mielettömän upåea lukukokemus taas kerran, suosittelen lämpimästi!

*****

Huom! Täällä on kiva arvonta käynnissä!

Kabulin kauneuskoulu

Deborah Rodriguezin Kabulin kauneuskoulu kertoo kirjailijan omasta elämästä. Hän jättää elämänsä Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa ja muuttaa Afganistaniin, Kabuliin ja perustaa siellä kauneuskoulun jossa hän opettaa afgaaninaisia kampaajiksi. Afganistanissa Debbie myös naitetaan afgaanimiehelle, hän saa ison kasan uusia ystäviä ja alkaa tuntea, että Kabul on hänen kotinsa.

Kirja kuvailee afgaaninaisten asemaa, maan kulttuuria, Kabulin vaikeuksia 2000-luvulla, kaikin tavoin ajankohtaisia, ajattelemisen arvoisia asioita. Kirjassa on huumoria, mutta myös traagisia käänteitä sekä suuria ilon aiheita. Koska tarina on tosi herätti se minussa tunteita laidasta laitaan, loppusanoina Deborah Rodriguez miettii itse oliko mistään mitään hyötyä. Mielestäni erittäin ajankohtainen, tunteita herättävä ja Afganistanista hieman erilaisen kuvan antava kirja. Suosittelen ehdottomasti kaikille!

****

Tuhat loistavaa aurinkoa

 Luin Khaled Hosseinin toisen romaani Tuhat loistavaa aurinkoa melkein heti Leijapojan jälkeen. Tykkäsin tästä toisesta lähes yhtä paljon kuin Leijapojasta, minun on erittäin vaikea sanoa, kumpi on parempi. Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo kahden afgaaninaisen elämästä. Mariam naitetaan viisitoistavuotiaana vanhalle miehelle, Rashidille, jota hän ei ole ennen nähnyt. Mies pakottaa Mariamin pukeutumaan burkaan ja jäämään kotiin hoitamaan miehen taloutta. Mies alkaa lyödä Mariamia koska tämä ei tule raskaaksi.

Laila puolestaan tulee perheestä jonka kaksi poikaa, Lailan veljet, kuolevat pommituksissa. Myöheemmin Laila jää yksin koska myös hänen vanhempansa kuolevat ja Rashid ottaa nuoren, 14-vuotiaan Lailan toiseksi vaimokseen ja kohta kolmikko asuu yhdessä Rashidin talossa. Ikääntyneen Mariamin ja Lailan yhteinen elämä Rashidin vaimoina ei ala erityisen hyvin, mutta kun Rashid alkaa lyödä myös Lailaa naiset pikkuiljaa liittoutuvat miestään vastaan ja alkavat suunnitella pakoa miehestään.

Kirjan parasta antia on mielestäni kuvailut ystävyydestä joka syntyy kahden naisen välille. Pienet ilot ja suuret surut (ja lapset) jaetaan ja yhdessä  he suunnittelevat, millä tavalla pääsisivät eroon miehestään. Afganistanin tilanne muuttuu huonosta vielä huonommaksi ja naiset pelkäävät yhä enemmän henkensä puolesta. Karmea tilanne saa tekemään hankalia päätöksiä mutta naisten välinen ystävyys, luja side on ja pysyy loppuun saakka.
Suosittelen kirjaa lämpimästi, se on koskettava, rankka mutta paikoin kaunis tarina kahden naisen lujasta ystävyydestä.

*****

********maailmanvalloitusprojekti: Afganistan*******

Leijapoika

Yksi suosikkikirjoistani on Khaled Hosseinin esikoisromaani Leijapoika. Luin sen muutamassa päivässä, itkin, nauroin, nautin, toukokuun alussa, ensimmäisinä kesäiltoina. Leijapoika kertoo afganistalaisista Amirista sekä hassanista. Poikien ystävyys alkoi jo nuorina, Amirin isä on rikas ja arvostettu kabulilainen, Hassan taas Amirin isän palvelijan, hazarheimoon kuuluvan miehen poika. Poikien luja ystävyys päättyy, kun Amir pettää Hassanin luottamuksen, hän jättää ystävänsä pulaan hädän hetkellä eikä heidän suhteensa enää selviä tilanteesta. Hassan muuttaa isänsä kanssa pois, menee myöhemmin naimisiin ja saa lapsen. Amir muuttaa myöhemmin isänsä kanssa Yhdysvaltoihin ja siellä lapsuuden ajat tulevat taas mieleen. Amirille tulee mahdollisuus korjata lapsena tekemänsä virhe ja hyvittää tekonsa ystävälleen ja hän päättää vielä palata sodan kourissa olevaan Afganistaniin.

Kirja todella kosketti, lukukokemus oli aivan mahtava, samalla surullinen, paikoin onnellinen ja hauska. Tulen aivan varmasti lukemaan tämän kirjan vielä uudestaan ja siitä tehty elokuvakin on pakko katsoa jossakin vaiheessa, vaikka olen melko varma ettei se yllä lähellekään kirjan tasoa. Suosittelen ehdottoman lämpimästi tätä kirjaa kaikille!

*****