Varjojen raportti / Philippe Claudel

Varjojen raportti / Philippe Claudel

Otavan kirjasto, 2009. 279 sivua

Alkuteos: Le Rapport de Brodeck, 2007

 Suomentanut: Ville Keynäs

Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala

Mistä minulle? oma ostos

Hidas, rankka ja vähän vaikeakin. Sanoja, jotka minusta kuvailevat Philippe Claudelin romaania Varjojen raportti. Kirja valikoitui luettavaksi lukupiirin kautta. Lukupiiritapaamiseen en sittenkään valitettavasti päässyt, mutta luin kirjan silti loppuun. Ärsyttää kun muutto uudelle paikkakunnalle tarkoitti myös sitä, että pääsen enää harvoin lukupiiritapaamisiin. Ikävöin kirjakeskusteluja ja muutenkin rentoja ja hauskoja lukupiiritapaamisiamme Turun kivoissa kahviloissa! No joo, kirjastahan minun piti kirjoittaa, eikä muuttoahdistuksesta ;).

Varjojen raportti on ahdistava ja lukijalle vaikea. Kirjan alku oli tahmea, juoneen oli vaikea päästä kiinni koska tarina poukkoili ja pomppi sinne tänne. Minusta tuntui, etten missään vaiheessa saanut tästä oikein otetta, vaikka kuinka yritin. Brodeck, pieneen kylään muualta muuttanut, tuntee nahassaan kyläläisten vaatimukset. Hän suostuu vastahakoisesti toisten vaatimuksin raportin kirjoittamisesta erääseen kuolemantapaukseen liittyen ja Brodeck huomaa pian, että joutuu elämään kipeät muistot vankileireiltä uudelleen. Pahuus on läsnä lähes jatkuvasti, kuka lopulta on hyvä ja kuka paha? En tiedä sainko näihin kysymyksiin tästä kirjasta vastausta, mutta se ei välttämättä johdu kirjan huonoudesta...

Claudel kirjoittaa hyvin ja hienosti, vaikka välillä seassa oli turhaa jaaritteluakin. Varjojen raportti oli kuitenkin lukukokemuksena ahdistava, ja se kertoo siitä, että se on tunnelmaltaan onnistuneesti kirjoitettu. Vaikka en koko ajan pysynyt kärryillä tapahtumissa, kirjan tunnelma pysyi ahdistavana ja jollain tavalla koukuttavana alusta loppuun.

Lemppariaiheitani - holokaustia ja toista maailmansotaa - kuvailtiin juuri sopivan mystisesti ja ahdistavasti, kuitenkin niin, että lukija ymmärtää mistä puhutaan. Päähenkilö Brodeck jää jollain tavalla etäiseksi, ja sekin ehkä aiheuttaa sen, ettei kirja tule niin iholle kuin olisin toivonut, ja jota aihepiirinsä puolesta kirjalta odotin.

Varjojen raportti oli oikeastaan aika erikoinen lukukokemus, ja päällimmäisenä tästä jäi mieleen sekavuus. Olisi ollut todella hyvä päästä tuulettamaan ajatuksia tästä kirjasta lukupiirin kanssa, uskon että olisin saanut moneen kysymykseen vastauksen muilta tytöiltä ;).

★★+

Ruttohauta / Ene Mihkelson

 

Ruttohauta / Ene Mihkelson

WSOY Aikamme kertojia, 2011. 362 sivua

Alkuteos: Katkuhaud, 2007

Suomentanut: Kaisu Lahikainen

Kannen kuva: Lia G /Arcangel/Fennopress

Mistä minulle? oma ostos alelaarista...

Virolaisen Ene Mihkelsonin romaani Ruttohauta oli lukupiirimme valinta lokakuun kirjaksi. Mielenkiintoinen valinta kyllä, joka herätti totisesti keskustelua ja jänniä mielipiteitä... Minun osaltani kirja ei ollut menestys, voin sanoa suoraan että tämä meni niin yli hilseen. En tajunnut tästä paljon mitään.

Kirjan takakansi lupaa hyvää. Kertoja on toisen maailmansodan jälkeen, kun Neuvostoliitto miehitti Viron, jäänyt tätinsä hoiviin hänen vanhempiensa paetessa Stalinin joukkoja. Lapsi uskoo vanhempiensa kuolleen, mutta sodan jälkeisessä Virossa itse kullakin on salaisuuksia ja vaiettuja tapahtumia menneisyydessä.

Kirjan aihe vaikutti kiinnostavalta. Jostain syystä Viron historia kiehtoo minua, ja kuten jo aiemmin olen maininnut, toinen maailmansota on jostain syystä aina kiinnostanut minua kirjallisuudessa. Valitettavasti vain tämä Mihkelsonin kirja oli koottu siten, että heti alusta asti olin aivan ymmälläni. Henkilöt menivät sekaisin, en saanut minkäänlaista otetta tapahtumista. Läpi koko kirjan punainen lanka oli kateissa, en tajunnut mikä se tarinan juoni oikeasti oli. Viron historiaa selvitettiin paljon, välillä tekstissä oli pitkiä otteita historiallisista teksteistä (tai kirjeistä?) ja ne sekoittivat lukemista vielä enemmän. En kertakaikkiaan saanut kaikesta tekstistä luotua minkäänlaista kokonaisuutta.

Päähenkilöstäkään ei saanut selville tarpeeksi, jotta hän olisi millään tavalla tullut tutuksi tai läheiseksi. Kirjan keskivaiheilla jäin jopa miettimään kertojan sukupuolta, vaikka alusta asti olin ajatellut häntä naisena. Kirjan kieli on varmaan ihan hienoa, mutta minulle varsin vaikeata ja tekstin sekavuuden (ja paikoittaisen tylsyyden) vuoksi luin tätä todella hitaasti. Kesken olisi jäänyt, ellei tämä olisi ollut lukupiirikirja. Jostain syystä ajattelin kuitenkin kirjan loppusivuille saakka, että saan tästä vielä jotain irti. Mutta ei, en vain saanut.

Minun lukukokemustani kuvailee parhaiten kirjasta löytyvät lukuisat kysymysmerkit, joita oli siroteltu tekstin joukkoon ihan outoihin paikkoihin, omille riveilleen. Kysymysmerkkinä olin minäkin kirjaa lukiessani, ja olen yhä edelleen kirjan lukemisen ja lukupiirikeskustelun jälkeenkin...

 ★  

Kuninkaan puhe / Mark Logue & Peter Conradi

Kuninkaan puhe - Tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen / Mark Logue & Peter Conradi

Otava, 2011. 230 sivua.

Alkuteos: The King's Speech - How One Man Saved the British Monarchy, 2010

Suomentanut: Eija Tervonen

Kannen kuva: Momentum Pictures

Mistä minulle? oma ostos

Jatketaanpa näillä kesän rästikirjoilla! Luin Mark Loguen ja Peter Conradin kirjan Kuninkaan puhe - tarina miehestä joka pelasti kuningashuoneen jo loppukesästä, mutta kiireisen graduarjen ja läppärin rikkoutumisen takia kirjoittaminen tästä on jäänyt... Kirja kiinnosti minua siksi, että Kuninkaan puhe-elokuva kiinnostaa minua. Olen Colin Firth-fani, ja puhevaikeudet ovat tavallaan hieman omaa alaani joten siksikin kuninkaan tarina kiinnostaa.

Kirjan kirjoittaja, Mark Logue, on kuningas Yrjö VI:n puheterapeuttina toimineen Lionel Loguen pojanpoika. Kirja perustuu kirjeisiin, päiväkirjamerkintöihin ja Lionel Loguen elämäkertaan. Lionel Logue muutti perheineen Australiasta Englantiin vuonna 1924 ja asettui Lontooseen jonne hän avasi praktiikkansa. Logue oli itseoppinut puheterapeutti, ja pian hänen taitonsa kiirivät myös kuninkaallisten korviin. Lokakuussa 1926 hänen potilaakseen tuli Yorkin herttua, prinssi Albert, joka oli kärsinyt kisuallisesta änkytyksestä lapsuudestaan saakka. Prinssi oli ujo ja epävarma ja oli aina jäänyt sekä vahvan ja ankaran isänsä, kuningas Yrjö V:n, sekä suositun ja sulavakäytöksisen veljensä, kruununperijä prinssi Edvardin, varjoon.

Kuninkaallisen perheen jäsenenä myös prinssi Albertin kuului pitää puheita, mutta ne olivat kärsimystä sekä prinssille että kuulijoille. Monia keinoja oli jo kokeiltu, ennen kuin taitava ja ulospäinsuuntautunut Lionel Logue astui kehiin, ja sai omilla keksimillään menetelmillä Albertin vaikeudet vähenemään. Pian kuningas Yrjö V kuolee ja prinssi Edvard perii kruunun. Edvardin naistoilailujen myötä kuninkaan kruunun perii pian kuitenkin prinssi Albert, josta tulee kuningas Yrjö VI, kansan suosikkikuningas joka vaimonsa kuningatar Elisabetin ja suloisten tyttäriensä kanssa valaa puheillaan ja teoillaan uskoa toisen maailmansodan aikaiseen Englantiin.

Kuninkaan puhe on kiehtova ja kiinnostava kirja. Kuninkaallisten "salattu elämä" on mielenkiintoista luettavaa, vaikka en näekään itseäni mitenkään erityisen "kuninkaallishulluna". Oli myös kiehtovaa lukea siitä, minkälaisia menetelmiä ja työskentelytapoja puheterapeuteilla oli melkein sata vuotta sitten vaikka nämä asiat jäivätkin välillä sivuseikaksi historiallisten tapahtumien ja kuningasperheen elämästä kertovien asioiden saadessa päähuomion. Samoja periaatteita työskentelytavoissa kuitenkin osittain oli kuin vielä tänäänkin, mutta onhan (onneksi) nuo menetelmät hieman kehittyneetkin.

Kirjana Kuninkaan puhe ei ole mikään jättihyvä. Kirjoitusvirheitä on minusta aika paljon ja kielikin paikoitellen varsin tönkköä. Kirjassa oli paljon kiinnostavia asioita, ja minusta tässä tuli hienosti esille se, kuinka rankkaa ja rajoittavaa puhevika voi olla. Kirja sisältää paljon historiaa ja tietoa kuningashuoneesta ja etenkin kuningas Yrjö VI:n persoona tule hienosti esille. Häntä kohtaan tuntee myötätuntoa ja kun hänen puheensa alkavat sujua aina vain paremmin, hänen kanssaan on helppo iloita. Toisaalta taas moni muu henkilö jäi etäiseksi, mikä toisaalta onkin ymmärrettävää koska kuningas ja hänen "pelastajansa" tässä pääroolissa kuuluikin olla.

Kokonaisuutena kirja oli paikoitellen hieman tylsä. Historialliset kuvaukset kuningasperheen arjesta ja sodasta olivat toisaalta ihan kiinnostavia, mutta kuningas ja hänen puhevikansa jäivät hieman sivuseikaksi. Toisaalta Logue ei ehkä ole tehnyt kovinkaan tarkkoja muistiinpanoja työstään, ja kuinka reilua nyt edes olisi kirjoittaa julkisesti potilasasiakirjoja sun muuta. Toisaalta ehkä 1920-30 luvulla ei vielä ollut yhtä tiukkaa vaitiolovelvollisuutta kuin tänä päivänä... ;)

Olen ymmärtänyt että tämä kirja täydentää Kuninkaan puhe-elokuvaa, ja kerrankin luulen, vaikka en elokuvaa ole vielä nähnytkään, että leffa on kirjaa parempi. Elokuva jonka pääosassa on Colin Firth ei voi olla tätä kirjaa kehnompi, vaikka tämänkin mielenkiinnolla luin. Kohta siis pakko päästä elokuvan kimppuun.


★★★-

Kapteeni Corellin mandoliini / Louis de Berniéres

 

Kapteeni Corellin mandoliini / Louis de Berniéres

 

SSKK, 1999. 478 sivua.

Alkuteos: Captain Corelli's Mandolin, 1994

Suomentanut: Kersti Juva

Kannen suunnittelu: Jeff Fisher

Mistä minulle? kirppariostos

Aloitin Louis de Berniéresin romaanin Kapteeni Corellin mandoliini lukemisen varmaan joskus viime vuoden puolella. Taistelin noin sivulle 150, mutta en tajunnut tarinasta mitään ja kirja vaan ei lähtenyt liikkeelle. Kesälomani alussa kyllästyin siihen, että kirja lojui yöpöydällä, joten päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ennen kuin siirtäisin sen kirpparipinoon. Yllättäen kirja lähtikin toisella yrittämällä heti lentoon, ja tarina koukutti minut täysin! Niin hassua, olin todellakin jo luovuttanut tämän suhteen. Lopulta tästä tulikin aivan mahtava lukukokemus, ja muistelen kirjaa usein vielä nytkin.

Toinen maailmansota on käynnissä, ja sota tuo myös italialaisen armeijan kapteenin Antonio Corellin Kreikan tarunhohtoiselle saarelle Kefalloniáan. Corelli majoittuu saaren lääkärin, tohtori Ianniksen, ja tämän tyttären Pelagían luokse. Musiikkia rakastava, ja sen kautta elävä Antonio rakastuu Pelagíaan joka on jo kihloissa kotisaarelta tutun miehen kanssa, joka taistelee sodassa vastarintaliikkeessä. Pelagía huomaa kuitenkin vastaavansa hurmaavan mandoliininsoittajan tunteisiin ja siitä saa alkunsa heidän rakkaustarinansa.

Kapteeni Corellin mandoliini on upea, koskettava ja unohtumaton rakkaustarina. Se on rakkaustarina Pelagían ja Antonion kohdalla, mutta myös tarina rakkaudesta kotiinsa ja upea kunnianosoitus Kreikan hulppeille maisemille. Kirja aiheutti minussa mahdottoman matkakuumeen Kreikkaan, olisi mahtavaa päästä jossain vaiheessa näihin tarunhohtoisiin maisemiin. Kirjassa saaren maisemat, luonto ja Kreikan kauneus on todella vahvasti läsnä, ja tekee kirjasta entistä upeamman.

Corellin ja Pelagían rakkaustarina on varsin perinteinen ja ennalta-arvattava, mutta samalla kuitenkin kaunis ja koskettava. Kirjan henkilögalleria on monipuolinen ja luulen, että se mikä minulla kirjan alussa tökki, olikin juuri vaikeat kreikkalaiset nimet ja tohtori Iannisin monet ystävät ja tuttavat, jotka alussa sekoittuivat mielessäni. Henkilöt olivat kuitenkin kiinnostavia, ja huolella kuvailtuja. Etenkin tohtori Iannis oli melkoinen persoona, ja kapteeni Corelli varsin hurmaavalta vaikuttava herrasmies. Myös sivuhenkilöiden joukosta löytyi kiinnostavia tapauksia, kuten jättiläismäinen, mutta lempeä ja avulias Velisários.

Saaren elämä ei ole kaikesta kauneudesta huolimatta onnellista ja turvallistakaan. Saarta koettelee niin sisällissota kuin maanjäristyskin. Miehittäjät vaihtuvat ja kaiken karmeuden jälkeen saari täyttyy uteliaista turisteista. Saaren asukkaiden elämä ja erilaiset kohtalot tekevät tarinasta mielenkiintoisen ja monipuolisen, ja kokonaisuuden josta huokuu lämmin huumori mutta ennen kaikkea elämä. Myös toinen maailmansota on ajanjaksona kiinnostava, jälleen kerran.

Kirjan kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Kun jatkoin kirjan lukemista nyt kesällä, uppouduin tarinan vietäväksi heti, enkä olisi tahtonut laskea kirjaa käsistäni. Hassua että se ensimmäinen lukemisyritys oli niin takkuinen, kun toisella yrittämällä hullaannuin täysin. Kapteeni Corellin mandoliini on kokonaisuutena upea ja mieleenpainuva, yksi kesän ehdottomista suosikkikirjoistani. Ehkä jopa kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukkoon mahtuva romaani! Henkilöt, tarina, miljöö, tapahtumapaikka ja historialliset tapahtumat tekivät tästä mahtavan lukuelämyksen.

★ ★ ★ ★ ★

Dora, Dora / Heidi Köngäs

Dora, Dora / Heidi Köngäs

Otava, 2012. 333 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Lehtonen

Mistä minulle? kirjastolaina

Olipa jotenkin suuri askel avata blogisivu, valokuvata taas kirjoja ja yrittää kirjoittaakin niistä jotain. Minulla on jonossa seitsemän luettua kirjaa, joista haluaisin kirjoittaa, joten taidan aloittaa lyhyehköillä arvioilla näistä, jotka olen lukenut joskus kesäkuussa. Valitettavan vähän muistikuvia on juuri näistä kirjoista jäänyt mieleeni...

Heidi Köngäksen Dora, Dora oli kuitenkin kirjastolaina, joka piti lukea ennen palautuspäivää nopeasti. Kohtuullisen nopealukuinen kirja tuo onkin, ja onhan sen majaillut lukulistallani Finlandiaehdokkuudestaan lähtien. Toinen maailmansota on käynnissä ja Hitlerin oikea käsi, varusteluministeri Albert Speer matkustaa jouluna 1943 Suomen Lappiin. Mukanaan hänellä on seurue, johon kuuluu sihteerin lisäksi suomalainen tulkki ja viihdyttäjänä toimiva saksalainen taikuri. Speer tietää, että Saksa on häviämässä sodan, mutta tekee kuitenkin kaikkensa jotta hänen ihannoimansa mies voittaisi. Kylmässä Lapissa Speer ja tämän seurue joutuu kohtaamaan todellisuuden, ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle.

Dora, Dora on tapahtumaympäristöltään todella kiinnostava. Toinen maailmansota kiinnostaa minua aina, ja Suomen Lappiin asettuvat tapahtumat ovat kiehtovia. Myös henkilöt ovat kiinnostavia, joskaan eivät kaikki erityisen miellyttäviä. Kirja on rakennettu siten, että Speerin seurueen neljä jäsentä vuorottelevat lukujen kertojina. On kiinnostavaa saada vuorotellen neljän eri henkilön näkemykset saman päivän tapahtumiin.

Kirjassa on monta kiemuraista ja kiinnostavaa ihmissuhdetta. Sihteeri Annemariella on kotona odottamassa aviomies, mutta matkan aikana hän joutuu miettimään suhdettaan sekä Speeriin että suomalaiseen tulkkiin Eeroon. Matkan aikana Annemarien elämä muuttuu suuresti, kuten koko matkaseurueen.

Köngäs kirjoittaa hienosti, ja melko lyhyiden lukujen ansiosta kirja on nopealukuinen ja lukutempokin pysyyy varsin nopeana. Viihdyin Dora, Doran parissa varsin hyvin, vaikka kirjan puolivälissä huomasinkin vielä odottavani, milloin tämä nyt oikeasti alkaa. Päätin sitten vain lukea, ja olla odottamatta mitään, ja sillä tavalla lukukokeuksestakin tuli paljon parempi. Jostain syystä odotin kovin erilaista kirjaa ja erilaisia tapahtumia kuin mistä lopulta oli kyse.

Jännitys ja tiivis tunnelma säilyivät kirjassa loppuun asti, ja ennen viimeisiä sivuja oli koko ajan tunne, että jotain tulee vielä tapahtumaan. Loppuratkaisu ei siis ollut täysin yllätys, sillä jollakin tavalla tunnelma oli odottava jo sitä ennen. Mutta minusta tämä kirja vaatikin ehdottomasti mieleenpainuvan lopun, muuten koko kirja olisi voinut jäädä vaisuksi.

Dora, Dora oli siis varsin miellyttävä lukukokemus, ja haluan kyllä tutustua Köngäksen muihinkin kirjoihin. Ihan suosikkilistan kärkeen tämä ei nouse, mutta mieleenpainuva, hurja ja kiinnostava tämä oli. Mitä enemmän minä luen Hitlerin puuhista ja toisen maailmansodan tapahtumista, sitä hurjemman ja kurjemman kuvan niistä saan. Niin kävi myös tämän kirjan jälkeen. Vaikka kuinka oli olevinaan Hitlerin ystävä, sai kyllä tuta miehen pahuuden jos ei suunnitelmat aina menneet niin kuin herra halusi. Hui.

 ★★★+

Kirjavaras / Markus Zusak

Kirjavaras / Markus Zusak

Otava, 2008. 558 sivua.

Alkuteos: The Book Thief, 2005.

Suomentanut: Pirkko Biström

Kannen kuva: Jeff Cottenden

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Markus Zusakin romaani Kirjavaras on ollut lukulistallani jo viitisen vuotta. Muistan, että se oli ensimmäinen kirja jonka ostin ja asetin ikiomaan kirjahyllyyni muuttaessani omilleni melkein viisi vuotta sitten. Muut kirjani tulivat vasta myöhemmässä muuttokuormassa, mutta jotain täytettä piti hyllyyn saada joten Turun kirjakaupasta lähti sitten tämä Kirjavaras mukaani, ja sai kunnian olla kirjahyllyn ensimmäinen asukki.

Otin Kirjavarkaan luettavaksi nyt, sillä kirjaan pohjautuva elokuva on tulossa elokuvateattereihin tässä kevään aikana ja halusin lukea kirjan sitä ennen. Monet ystävät, sekä paljon lukevat että myös he, jotka lukevat pari kirjaa vuodessa, ovat tätä kehunneet, joten odotukseni olivat varsin korkealla. Enkä kyllä joutunut pettymään. Kirjavaras oli mukaansatempaava ja juuri sopivan erilainen kirja! Sydäntäsärkevän julma, mtta niin mielenkiintoinen.

Liesel Memingerin lapsuus on kaikkea muuta kuin onnellinen. Kuolema korjaa pikkuveljen käsiinsä juna-asemalla ja Liesel päätyy asumaan kasvattivanhempien luokse Münchenin lähelle. Kasvattiäiti on monella tapaa ärsyttävä, mutta välittää tytöstä silti. Isä taas on lempeä ja kiltti. Kun Liesel herää painajaisiin yöllä, isä menee hänen sängynlaidalleen, lohduttaa ja lukee kirjaa. Yhdessä he kahlaavat läpi Haudankaivajan käsikirjan jonka Liesel varasti pienen veljensä hautajaisissa. Sen jälkeen he lukevat yhdessä vielä monta muuta kirjaa, saatuja ja varastettuja.

Kuolema seuraa myös Lieselin elämää veljen hautaamisen jälkeen. Sota jyllää nurkissa ja Liesel ja hänen kasvattiperheensä ja naapurissa asuvat ystävänsä tekevät kaikkensa selvitäkseen hengissä. Mutta sota on julma ja kuolema käy lähettyvillä aivan liian usein. Kirjat tarjoavat lohtua Lieselille sota-aikana, ja niiden varastamiseen liittyvät seikkailut tuovat iloa ja jännitystä tytön päiviin.

Kirjavaras on monella tapaa hieno romaani. Tarina on julma ja rankka, niinkuin natsi-Saksasta kertovat kirjat yleensäkin. Mutta samalla nuo historian julmat tapahtumat ovat mielenkiintoinen miljöö, ja sodan vaikutuksesta ihmisten elämään on kiinnostavaa lukea. Liesel Meminger on ihastuttava hahmo, ja pidin muutenkin Zusakin luomasta henkilögalleriasta valtavasti. Erilaisia ihmisiä oli paljon, jokainen oli kuitenkin omalla tavallaan inhimillisiä ja aidon tuntuisia. Lieselin kasvattiäiti oli suurimmaksi osaksi ärsyttävä, mutta hänen inhimillinen puolensa tuli kuitenkin useasti esille. Kuten myös pormestarin rouva jolle Liesel vei äitinsä pesemiä ja silittämiä vaatteita. Hieno rouva, jonka kovan kuoren alta kuitenkin paljastui jotain aivan muuta. Lieselin kasvatti-isä oli ehkä kirjan ihanin ihminen. Lempeä, kiltti ja sympaattinen mies!

Kirjan kertojaratkaisu on kutkuttavan kiinnostava. Vaikka kirjan etusivulla lukee aivan selvästi "Kun kuolema haluaa kertoa tarinan, on parasta pysähtyä kuuntelemaan" minulla kesti kuitenkin varsin kauan ennen kuin ymmärsin, että kirjan kertojana todellakin toimii itse Kuolema. Vaikka tämä kuulostaa hieman oudolta ja pelottavaltakin, oli se minusta kiinnostava ja toimiva ratkaisu. Kuolema oli kirjassa siis kirjaimellisesti läsnä jatkuvasti, mutta ei pelottavalla tavalla, vaana se seurasi Lieselin elämää sivusta varsin lempeästi ja ymmärtäväisesti.

Kirjan nimi, Kirjavaras, on kuvaileva ja sopiva. Sekin oli erilainen ja kiinnostava yksityiskohta. Liesel varasteli kirjoja milloin mistäkin, hautausmaalta ja kirjarovioilta. Kirjojen varastelu, ja kirjojen suurehko rooli tarinassa oli myös kovasti mieleeni (ylläri).

Rankkuudesta huolimatta pidin tästä kirjasta paljon. Tarina jää mieleen, henkilöt ovat kiinnostavia ja inhimillisiä ja kirjan rakenne minulle mieluisa. Rakastin pieniä välihuomautuksia ja sitä, että lukujen nimet kerättiin kokoon aina ennen uuden osan alkua. Vaikka kirjan kieli tuntui alussa hieman töksähtelevältä ja vaikealta, totuin siihen nopeasti ja lopulta pidin lyhyistä kappaleista ja tekstin katkaisevista välikommenteista paljon.

Kokonaisuutena Kirjavaras oli hieno lukukokemus, ja odotan nyt innolla kirjaan pohjautuvaa elokuvaa. Natsi-Saksasta ketovat kirjat herättävät tietysti aina paljon tunteita, on julmuutta, kuolema on läsnä jatkuvasti ja mikään ei ole turvallista tai varmaa. Mutta siksikin on niin hienoa lukea tällaisia kirjoja ja miettiä, minkälaisilla pienillä asioilla voi tuoda iloa niihin omiin päiviinsä. On se sitten kirjojen varastamista, harmonikan soittoa tai tikku-ukkojen piirtelemistä. Jos nämä asiat tuovat iloa tai lohtua, ne ovat tarkoituksensa täyttäneet!

 ★★★★+

Tulagi Hotel / Heikki Hietala

Tulagi Hotel / Heikki Hietala

Fingerpress Ltd, 2012. 424 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjailijalta saatu arvostelukpl

Sain Heikki Hietalan englanniksi kirjoittaman historiallisen romaanin Tulagi Hotelin kirjailijalta itseltään luettavaksi jonkun aikaa sitten. Tartuin kirjaan mielelläni, vaikka aluksi hieman epäilin omaa kärsivällisyyttäni englanniksi lukemisen suhteen. Kirja ja englanniksi lukeminen lähti kuitenkin sujuvasti liikkeelle, enkä pian edes huomannut lukevani vieraalla kielellä.

Jack McGuire palveli maatansa toisessa maailmansodassa. Hän oli merivoimissa lentäjänä, ja yksi harvoista selviytyjistä. Sodan päätyttyä Jack on asettautunut Tyynenmeren saarelle jonka ylitse hän on sodassa lennellyt, ja pistänyt siellä nyt pystyyn hotellin, jonka ohella hän tarjoaa vierailleen lentoreissuja kauniissa maisemissa. Sota-aika palaa kuitenkin miehen mieleen, kun hän saa saarelle vieraakseen sodassa kuolleen ystävänsä lesken, josta ei aiemmin ole ollut tietoinen. Jackin elämä muuttuu, ja menneisyydestäänkin hän oppii paljon uutta.

Tulagi Hotel on juoneltaan mukaansatempaava ja kiinnostava. Kirjan aiheet - sota-aika, rakkaus, ihmissuhdekiemurat ja historialliset tapahtumat- kiinnostavat minua kovasti ja arvailin kirjan uppoavan minuun hyvin. Niin se myös teki. Kirjan henkilöt olivat aidon tuntuisia, mielenkiintoisia ja likelle tulevia. Heidät oppi tuntemaan, etenkin päähenkilö Jackin joka tuli hyvinkin tutuksi, niin hyvässä kuin pahassa. Jokin Jackissa henkilönä oli hieman ärsyttävää, mutta eniten tunsin kuitenkin myötätuntoa miestä kohtaan, vaikka esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa hän olikin varsin kömpelön tuntuinen.

Vaikka hieman pelkäsin englanniksi lukemista, sujui se lopulta varsin hyvin. Kieli oli helpohkoa, enkä kohdannut tekstissä onneksi kovinkaan paljon vaikeita sanoja. Välillä koin dialogit hieman kömpelöiksi ja kaipasin niihin paikoin lisää uskottavuutta. Kirjailija on ehdottomasti taustatyönsä tehnyt, ja välillä kummastelin ja ihastelin uskomattoman yksityiskohtaisia ja todentuntuisia kuvailuja sodanaikaisesta ilmavoimien toiminnasta, sotakoneista ja lentokonemalleista. Näistä asioista en tiennyt aiemmin mitään, enkä voi sanoa että sotakoneiden toiminnot olisivat kiinnostuslistani kärjessä, mutta kirjan kautta näistä sai hyvän, uskottavan kuvan eikä nippelitietoa kuitenkaan ollut liikaa.

Tulagi Hotelin tunnelma ja maisemat ovat ihastuttavat. Hotelli sijaitsee Salomonsaarilla, ja lukiessani näin todellakin silmissäni eksoottisen saaren upeat maisemat. Kiinnostavat ihmissuhdekiemurat menneisyydessä ja nykyisyydessä tuovat kirjan tapahtumille ja sotamuistoille tärkeän lisämausteen. Tapahtumia seurataan vuorotellen nykyajassa, sotavuosissa sekä välillä myös Jackin lapsuus- ja nuoruusvuosissa. Pidin tästä ratkaisusta, vaikka aikavaihtelu ehkä välillä olisikin voinut olla sujuvampaa ja selkeämpää.

Kokonaisuutena pidin Tulagi Hotelista kovasti. tarina vei mukanaan, aiheet olivat kiinnostavia, henkilöt tulivat lähelle ja sotatarina jäi hyvin mieleeni. Lisäksi tämä oli rankoistakin aiheista huolimatta sopivan romanttinen ja kevyt kesäkirja. Eksotiikkaa, syvällisyyttä ja kevyempää viihdemäisyyttä samassa paketissa. Lisäksi ihailen kovasti kirjailijan tekemää taustatyötä. Yksityiskohdat vaikuttivat olevan niin paikallaan, että taustatyö on varmasti vienyt aikaa! Tällä kirjalla saan maailmanvalloituksessani ruksattua myös Salomonsaaret. Harva kirja taitaa asettua noihin maisemiin :).

Loppuun vielä yksi suosikkikohtani kirjasta. Don sanoo seuraavat sanat Jackille sodan aikana, ja tämä on kyllä elämänviisaus parhaasta päästä. Näin haluan itsekin ajatella ja toimia, siksi tämä kohta taisi iskeä ja painautua muistiini niin hyvin:

"Well, I just happen to know that you can take something with you when you go, and it's your memories. Make as many as you can, good, bad, lukewarm, hot, no matter what, as long as you make a lot of 'em." (s. 128)

Maailmanvalloitusmaa: Salomonsaaret


 ★★★★

Mahtavaa viikonlopun jatkoa, tehkää muistoja! ;)

Hitlerin tytär / Vilmos Csaplár

Hitlerin tytär / Vilmos Csaplár

WSOY, 2012. 336 sivua.

Alkuteos: Hitler lánya, 2009.

Suomentanut: Outi Hassi

Kannen suunnittelu: Mika Tuominen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Vilmos Csaplárin romaani Hitlerin tytär herätti aiheensa vuoksi kiinnostukseni viime kesän kirjakatalogeissa. Sitten kuulin kirjan olevan vaikea, joten laskin sitä lukupinossani aina vain alemmaksi. Nyt kirjaston palautuspäivä läheni kovaa vauhtia, joten päätin vihdoin tarttua tähän. Ja olihan se vaikea, minulle iltalukemisena välillä liiankin runsas ja sekava.

Hitlerin tyttäressä seurataan monen henkilön tarinoita monessa eri ajassa. Kirjan takakannen ja nimen perusteella kuvittelin, että kirja kertoo tarinan Hitlerin tyttärestä. Niin ei aivan ollut, vaan tässä seurataan useamman henkilön tarinoita. Aikajaksokin on varsin laaja, ensimmäiset tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan loppuun ja kirjan lopussa eletään jo melkein 1960-lukua. Hitlerin tyttären tarina on yksi kirjan monesta tarinasta. Fanni Kucor viettää yhden yön Hitlerin seurassa, ja myöhemmin syntyy tytär Jolán jonka isä mitä ilmeisimmin on itse Hitler. Jolánin tarina on kirjan parasta antia, monen muun henkilön tarinat olivat sekavampia ja monta kohtaa meni minulta ohi.

Minulla oli suuria vaikeuksia kirjan ensisivuilta lähtien painaa mieleeni henkilöiden vaikeita, unkarilaisia nimiä. Lisäksi kaikilla oli vähintään yksi kutsumanimi ja henkilögalleria oli muutenkin minun makuuni aivan liian suuri. En myöskään oikein missään vaiheessa päässyt tarinaan, tai tarinoihin, sisälle eikä kirja rankoista kohtaloista huolimatta onnistunut koskettamaankaan minua. Hitlerin tytär oli yksinkertaisesti minulle liian vaikea ja sekava kirja.

Tässä kirjassa oli ehdottomasti aineksia parempaan lukukokemukseen. Historialliset romaanit kiinnostavat minua, etenkin toisesta maailmansodasta kertovat. Vaikka sota oli tässäkin läsnä, ja Hitlerin tytär joutui Hitlerin kauheuksien keskelle, ei sekään onnistunut nostamaan kiinnostustani. Jos kirja olisi ollut yhtään paksumpi olisin varmaan jättänyt tämän kesken.

Hitlerin tytär on kuitenkin mielenkiintoinen katsaus Unkarin historiaan, mutta muuten en kyllä jää muistelemaan tätä lukukokemusta kovinkaan positiivisena. Odotin parempaa, selkeämpää ja hieman helpompaa tuttujen varoitteluista huolimatta.

★★

Léon ja Louise / Alex Capus

Léon ja Louise / Alex Capus

Atena, 2012. 309 sivua.

Alkuteos: Léon und Louise, 2011

Suomentanut: Heli Naski

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukpl

Alex Capusin historiallinen romaani Léon ja Louise kiinnosti minua aiheensa vuoksi. Olen ranskalaisen kirjallisuuden ystävä, toinen maailmansotakin kiinnostaa ja sota-aiheiset rakkaustarinat ovat useimmiten loistavia. Kehuvat blogiarviot lisäsivät innostustani lukemaan tämän myynti- ja arvostelumenestyksen, joka ohjautuu kirjailijan oman isoisän tarinaan.

Kirjan alussa vietetään Léon La Gallin hautajaisia Notre Damen katedraalissa Pariisissa. Mies on elänyt pitkän ja rikkaan elämän ja hänen hautajaisiinsa on kokoontunut Léonin rakas perhe ja suku. Kesken hautajaisten kirkon sivuovesta sisään ryntää pienikokoinen harmaa hahmo, jolla on punainen silkkihuivi. Hän on Louise, edesmenneen Léonin elämän rakkaus, nainen menneisyydestä, haaveista ja muistoista.

Léon ja Louise tapasivat toisensa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. He matkasivat yhdessä polkupyörin meren rannalle, juttelivat ja haaveilivat tulevaisuudesta nuorina aikuisina. Heidän väliinsä tuli kuitenkin ensimmäinen maailmansota ja kaksikko oli erossa vuosia. Kun he jälleen tapasivat, Léon oli naimisissa oleva perheenisä, mutta edes Léonin avioliitto ei onnistunut pitämään Léonia ja Louisea erossa toisistaan. Tällä kertaa kaksikon erotti fyysisesti toinen maailmansota, mutta henkisesti he olivat aina yhdessä. Matkalle mahtui sotia, muita ihmissuhteita ja satoja kilometrejä, mutta Léon ja Louise olivat aina sidoksissa toisiinsa jollain tavalla, etenkin yhteisten muistojen kautta. Saavatko he joskus toisensa, solmuista ja esteistä huolimatta, tuleeko heidän yhteinen aikansa milloinkaan?

Léon ja Louise on ihanan suloinen rakkaustarina. Capusin luomat henkilöt ovat inhimillisiä ja sympaattisia, pienet herttaiset yksityiskohdat ja luonteenpriiteet tekevät Léonista ja Louisesta kiinnostavia ja aitoja. Louisen vanha nariseva polkupyörä, hänen vapaaehtoistyönsä "kuoleman enkelinä" ensimmäisen maailmansodan aikana, Léonin hassu työ poliisin laboratoriossa sekä hänen mielenkiintoinen suhteensa vaimoonsa Yvonneen. Tapahtumapaikkana toimiva Pariisi on tietysti vain plussaa, kuten myös surulliset ja traagiset, mutta niin kiinnostavat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat.

Capusin kieli on sujuvaa ja helppolukuista, tarina on mukaansatempaava ja lämminhenkinen. Kirjan loppu on myös ihanan kaunis ja täysin kirjaan sopiva. Pidin myös siitä, että Léonin ja Louisen tarinan kertoi Léonin lapsenlapsi. Alex Capus kertoo kirjassaan oman isoisänsä tarinan, ja jollakin tavalla tarinan intiimiys loistaa kirjasta. Paikoin huomasin sinänsä hienojen henkilöhahmojen jäävän minulle hieman etäiseksi, ja mietinkin voisiko se johtua tarinan totuuspohjasta ja kirjailijan suhteesta tarinaan.

Vaikka tämä ei ehkä yllä aivan vuoden parhaimpien kirjojeni joukkoon, jää Léonin ja Louisen tarina mieleeni lämminhenkisenä ja suloisenhaikeana rakkaustarinana. Minä pidin ja nautin tämän lukemisesta, ja tällä kertaa se riittää.


★★★★+

Kirjaa on luettu blogeissa ahkerasti, ainakin Leena Lumi, Katja, Anna Elina, Laura, Susa ja Kirsi ovat kirjoittaneet tästä.

Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank

Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank

Tammi, 2000. 253 sivua.

Alkuteos: Het achterhuis, 1946

Suomentanut: Eila Pennanen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirppariostos

Olen jo monta vuotta hävennyt sitä, etten ole lukenut Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjaa. Kirja löytyy niin TBR 100-listaltani kuin klassikkohaasteestakin, mutta lopulta päätin lukea kirjan juuri nyt koska Anni haastoi minut lukemaan tämän osana Ota riski ja rakastu kirjaan-haastetta.

Tarina tämän kirjan takana lienee kaikille tuttu. Anne Frank oli varakkaan amsterdamilaisperheen nuorin tytär. Toisen maailmansodan syttyessä hän joutuu perheineen maanpakoon keskelle suurkaupunkia, vanhan talon "salaiseen siipeen". Salaisessa piilopaikassaan Frankin nelihenkinen perhe saa pian seuraa Van Daanien kolmihenkisestä perheestä. Myöhemmin piilopirttiin muuttaa myös hammaslääkärinä toiminut herra Dussel. Kahdeksanhenkinen seurue asuu salaisessa siivessä kaksi vuotta, jonka aikana he saavat ruokaa ja apua muutamalta tuttavaltaan ulkomaailmasta. 

Maanpakonsa aikana Anne piti päiväkirjaa elämästään salaisessa siivessä. Hän kuvailee piilopaikan päivärutiinia, vaikeuksia ja pieniä iloja. Sitä, kuinka tärkeää on olla hiirenhiljaa aamupäivisin kun vanhan talon yläkerrassa on työntekijöitä. Kuinka tärkeää on pitää valot sammutettuina iltaisin ja kuinka rankkaa ja tylsää eläminen salaisessa siivessä päivittäin oikeasti on. Anne on sodan alkaessa 13-vuotias tyttö ja kokee salaisessa siivessä myös ensirakkautensa. Hänen päiväkirjatekstinsä koskettavat ja naurattavat, välillä toki ärsyttävätkin.

Nuoren tytön päiväkirja kertoo juutalaisvainoista ja toisen maailmansodan kauheuksista vilpittömästi ja koskettavasti. Vaikka kertojana on 13-vuotias tyttö, tuntuvat tapahtumat todellisilta ja havainnot niin politiikasta kuin muustakin elämänmenosta todella teräviltä ja kypsiltä. Kirjoittajan todellinen ikä tulee (valitettavasti) kuitenkin selväksi esimerkiksi hänen kuvaillessaan ihastumistaan Peter Van Daaniin ja hänen suhtautumisestaan vanhempiinsa ja vanhempaan sisareensa. Välillä Annen naiivius ärsytti minua paljon, kuten myös hänen epäkypsä suhtautumisensa muihin salaisen siiven asukkaisiin. Toisaalta tämäntapainen ahdas sala-asuminen tietysti kiristää kaikkien hermoja ja saa kaikki varmasti käyttäytymään vähintäänkin ärsyttävästi. Mutta kirjana ja lukuelämyksenä huomasin välillä ärsyyntyväni Annen samaan aikaan naiiviin mutta viisastelevaan kirjoitustyyliin.

Nuoren tytön päiväkirja on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, koskettava ja rohkea tarina. Toisen maailmansodan kauheuksien ja juutalaisvainojen lisäksi kirja on nuoren tytön kasvutarina, jota on kiinnostava seurata. Kirjan lopussa Anne on muuttunut lörpöttelevästä ja varsin ärsyttävästä nuoresta tytöstä ihmisiä terävästi tarkkailevaksi ja elämää pohdiskelevaksi naisenaluksi. Hänen huumorinsa ja positiivisuutensa myös huokuu päiväkirjateksteistä, ja kirjan ironisen hauskat kommentit ovat sen parhaita puolia. Surullisinta ja minulle lukijana tuskallisinta oli lukea Annen positiivista ja onnellistakin tekstiä tietäen, miten kaikki päättyy.

En ehkä kirjana ihastunut tähän niin paljon kuin odotin, mutta tarina on koskettava, tärkeä ja ihan ehdottomasti lukemisen arvoinen. Lukisin mielelläni lisää Anne Frankista, elämäkerta ainakin on olemassa, mitäs muuta?

★★★+

Lukuhaasteet: Klassikkohaaste & suoritus TBR 100-listalleni.

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Tammen keltainen kirjasto, 2010. 126 sivua.

Ranskankielinen alkuteos: Courir, 2008.

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla 

Ihastuin aiemmin keväällä Murakamin juoksemisesta kertovaan omaelämäkerralliseen kirjaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Siksipä kirjastoreissulla muutama kuukausi sitten tarttui mukaan myös Jean Echenozin faktaa ja fiktiota sekoittava romaani Pitkä juoksu, joka kertoo Tsekkoslovakian Veturin, Emil Zátopekin tarinan.

Pitkän juoksun alussa Emil Zátopek on 17-vuotias nuorukainen. Saksalaiset valtaavat Emilin kotialueet ja hän työskentelee haisevassa kenkätehtaassa. Emil inhoaa urheilua, eikä ole lainkaan innoissaan kun miehittäjät pakottavat kaikki miehet osallistumaan urheilukisoihin. Kisoissa käy kuitenkin pian ilmi, että Emil on hurjan lahjakas juoksija. Hän on fysiologisesti erikoinen, pystyy juoksemaan kymmenen kilometrin kilpailuja lähes hengästymättä hurjaa vauhtia. Hän myös harjoittelee paljon ja juoksee päivittäin pitkiä lenkkejä. Kuitenkin edelleenkin ihmetellään, miten Zátopek oli uransa aikana niin ylivoimainen kestävyysjuoksija. Pitkä juoksu ei ehkä anna vastausta tähän kysymykseen, mutta kertoo paljon muuta.

Ensimmäisten kilpailujen jälkeen Zátopek juoksee uusia maailmanennätyksiä, voittaa lukuisia kultamitaleja eri kestävyysmatkoilla ja voittaa samoissa olympialaisissa, Helsingissä 1952, sekä 5000, 10 000 metrin että myös maratonin kultamitalit. Zátopekin erikoinen repivä, viuhtova ja loikkiva juoksutyyli kiinnostaa ja puhuttaa niin mediassa kuin kisakatsojiakin, mutta Zátopek ei itse ole kritiikistä ja puheista moksiskaan. Juoksu-ura jatkuu niin kauan, kunnes häviöitä alkaa kertymään ja ikä painaa tšekkiläistä Zátopekia. Juoksu-uralle mahtuu ylä- ja alamäkiä, poliittisia kieltoja ja sota-ajan murheita. Eräällä kilpailumatkalla Emil tapaa kauniin keihäänheittäjä Danan, josta tulee rouva Zátopek (kirjan kansiliepeessä kerrotaan virheellisesti Emilin ja Danan tapaavan Helsingissä 1952, joka ei kyllä muiden lähteiden tai edes Echenozin kirjan mukaan ole totta). Yhdessä pariskunta kahmii arvokisamitaleja monen vuoden ajan.

Pitkä juoksu on tällaiselle urheiluhullulle todella mielenkiintoinen ja sopiva kirja. Echenoz kirjoittaa kepeän humoristisesti ja kertoo Zátopekin vaiheista hauskasti, mutta asiallisesti. Vaikka olen ymmärtänyt, että tämä kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota, on Echenoz varmasti tehnyt paljon taustatyötä kirjaansa varten. Tapahtumat ja tunnelmat tuntuvat todellisilta ja mahdollisilta, ja Echenoz luo myös selkeän ja todentuntuisen, ja ehdottoman mielenkiintoisen kuvan Emil Zátopekista henkilönä.

Kirjassa parasta oli minusta Echenozin sujuvan tekstin ja Zátopekin mielenkiintoisen juoksijauran seuraamisen lisäksi se, minkälaisen kuvan Zátopekista saa henkilönä. Hänet kuvaillaan lempeänä pipopäänä joka ei muiden mielipiteistä tai paineiden kasaamisesta välitä. Sisimmältään hän kuitenkin taisi olla herkempi mies, etenkin nuorena juoksijana. Lisäksi tästä kirjasta sai hyvän kuvan toisen maailmansodan aikaisesta maailmasta ja yhteiskunnasta. Echenoz onnistuu kertomaan Zátopekin tarinan ohella paljon sotaisista maista ja sodan seurauksista. Esimerkiksi myös Zátopek sai matkustuskieltoja muutamiin maihin oikeastaan sodan vuoksi, mutta näissä tapauksissa myös (jo tuolloin, 1900-luvun puolivälin tienoilla) manipuloiva ja hurja media, haastattelijat ja lehtimiehet, osoittivat taitonsa ja kykynsä kiusata viattomia urheilijoita...

Pitkä juoksu oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus, joten suosittelenkin tätä kaikille juoksemisesta ja urheilusta kiinnostuneille. Ja myös kaikille heille, jotka haluavat lukea mielenkiintoisesta persoonasta. Sillä sitä suomalaistenkin rakastama "Satu-Pekka" todella vaikuttaa olleen.


★★★★


Kirjasta lisää ainakin Hannan luona Kirjainten virrassa, marjiksen Kirjamielellä-blogissa sekä Jaakon kirjantilassa. 

Shanghain tytöt / Lisa See

Shanghain tytöt / Lisa See

WSOY, 2011. 437 sivua.

Alkuteos: Shanghai Girls, 2009.

Suomentaja: Hanna Tarkka

Kannen suunnittelu: Marjaana Virta

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Aloitin Lisa Seen tuotantoon tutustumisen lukemalla kirjailijan uusimman suomennetun romaanin Shanghain tytöt. Tämä olikin oikein otteessaan pitävä, mielenkiintoinen ja viihdyttävä lukuromaani!

Pearl ja May ovat kauniit kiinalaissiskokset jotka viettävät onnellisia nuoruusvuosiaan 1930-luvun Aasian Pariisissa, Shanghaissa. He työskentelevät taiteilijoiden malleina ja heidän kauniit kasvonsa koristavat maalauksia ja kiinalaisia kalentereita. Tyttöjen isä on menestyvän riksafirman johtaja ja heidän äitinsä viettää päiviä pelaten mahjongia ystävätärtensä kanssa. Tytöt ovat kaikin puolin tyytyväisiä elämäänsä Shanghaissa, illat vietetään juhlimalla ystävien kanssa ja rahaakin riittää kauniisiin mekkoihin. Tyttöjen elämä kuitenkin muuttuu, kun heidän isänsä kertoo järjestäneensä tytöille aviomiehet Amerikasta. Pearl ja May ovat järkyttyneitää ja tekevät kaikkensa, jotta he saisivat pitää elämänsä Shanghaissa. Tässä kohtaa kuitenkin sota tulee sekoittamaan suunnitelmia entisestään, ja pian Pearl ja May ovatkin aloittamassa pitkää ja rankkaa matkaa aviomiestensä luokse Amerikkaan.

Elämä maapallon toisella puolella eroaa kovasti siitä elämästä, johon tytöt ehtivät tottua Shanghaissa. Enää he eivät ole kauniita kiinalaisia tyttöjä, vaan outoja, vieroksuttuja ulkomaalaisia. He asuvat ränsistyneessä talossa ja työskentelevät ansaitakseen elantonsa. Sota on muuttanut maailmaa, ja vaikeuttaa jatkuvasti Pearlin ja Mayn elämää. Shanghain tytöt seuraa kuinka Pearl ja May selviävät elämästään Amerikassa 1950-luvulle saakka.

Shanghain tytöt on mukaansatempaava lukuromaani. Kirja, joka sisältää toisen maailmansodan tapahtumia, eri kulttuureja ja ihmissuhteita vaikuttaa aivan minun kirjaltani. Ja kirjan tarinasta pidinkin, vaikka osa tapahtumista tuntuikin hieman utopistisilta. Shanghain tyttöjä seurataan heidän nuoruudestaan 1930-luvulta 1950-luvulle saakka, kun he ovat asuneet Amerikassa jo parikymmentä vuotta. Pariinkymmeneen vuoteen mahtuu paljon tapahtumia ja sattumuksia, välillä todella julmia ja raakoja traagisia menetyksiäkin. Onneksi kirja ei kuitenkaan ole läpeensä harmaa ja raaka, toive paremmasta ja onnellisemmasta huomisesta on usein läsnä.

Shanghain tytöt on myös tarina rakkaudesta ja välittämisestä, ja ennen kaikkea tarina kahdesta sisaresta. Vaikka matkaan mahtuu ongelmia, kateutta, katkeruutta, valheita, salaisuuksia ja petoksia, sisaruussuhde kuitenkin kestää. Minä siis pidin tästä tarinasta, mutta muutama seikka lukemisessa häiritsi. Minä en yleensä jaksa nipottaa pikkujutuista, mutta tässä kirjassa eräs sanavalinta ärsytti minua. Yhdessä kohtaa lähes jokaisella kirjan sivulla puhuttiin naimatoimien harrastamisesta useaan kertaan. Sanavalintana tuo on minusta jotenkin hölmö, ja jostain syystä se ärsytti minua (tulee kyllä tyhmä olo ärsyyntyä yhdestä sanasta näin, mutta minkäs teet...). Olisi mielenkiintoista tietää, mitä sanaa alkuperäisessä versiossa on käytetty... Kirjan loppu oli minulle töksähtävyydessään myös pettymys, mutta lepyin hieman kun luin jälkeenpäin, että See on kirjoittanut tälle kirjalle myös jatko-osan. Se pelastaa jo paljon ;).

Kaiken kaikkiaan Shanghain tytöt oli kuitenkin positiivinen lukukokemus ja otteessaan pitävä, oikein hyvä lukuromaani ja haluan tämän jälkeen ehdottomasti lukea Seeltä lisää kirjoja!


★★★+


Myös Maija ja Norkku ovat lukeneet tämän.

Yövartio / Sarah Waters

Yövartio / Sarah Waters

Tammi, 2007. 509 sivua.

Alkuteos: The Night Watch, 2006.

Suomentanut: Helene Bützow

Kansikuva lainattu täältä. 
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Sarah Watersin Yövartio valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Luin tämän jo ehkä kuukausi sitten, mutta sai  tästä lopulta kirjoitettua vasta nyt. Valokuvakin kirjasta jäi ottamatta, sillä nyt se on matkannut jo muualle luettavaksi joten tällä kertaa joudun tyytymään kustantajan tarjoamaan kuvaan kirjan kannesta.

Kirjan alussa eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Viv työskentelee epämääräisessä toimistossa ( deittipalvelu tms?) ja tapailee naimisissa olevaa miestä jonka hän on tavannut sota-aikana. Vivin veli Duncan vuorostaan on vankilasta vapautumisensa jälkeen asunut vanhan miehen luona. Oman suunvuoronsa kirjassa saa myös Kay, joka on kotoisin rikkaasta perheestä ja toiminut sodassa ambulanssikuskina. Sodan jälkeen Kay kuitenkin asuu vanhassa murjussa ja pukeutuu mieluummin miesten vaatteisiin. Mukana on myös naispariskunta, kirjailijana toimiva kaunis Julia, sekä tämän tyttöystävä Helen. Yövartiossa seurataan pääasiassa näiden henkilöiden edesottamuksia ja elämää. Kirja alkaa vuodesta 1947 ja kertoo sodan jälkeisestä elämästä. Kirjan jälkimmäiset osat kertovat vuosista 1944 ja 1941 ja kuvailee sota-ajan tapahtumia ja samalla lukijalle selviää, miten Viv, Duncan, Kay, Helen ja Julia ovat päätyneet siihen tilanteeseen, jossa ovat vuonna 1947.

Yövartiossa on paljon mielenkiintoisia aiheita. Minä innostun aina kirjoista, jotka kertovat toisesta maailmansodasta. Yövartiossa myös seksuaalisuus ja erilaiset seurustelusuhteet ovat suuressa osassa. Julia ja Helen eivät voi osoittaa rakkauttaan avoimesti ulkotiloissa vielä vuonna 1947, sillä he saavat jo muutenkin pitkiä katseita viettäessään vapaapäivää rennosti yhdessä. Viv taas seurustelee varatun miehen kanssa, joka niin ikään tuottaa vaikeuksia suhteen kummallekin osapuolelle.

Minä pidin Yövartion rakenteesta ja siitä, että kirjan alussa saa tietää oikeastaan "lopputuloksen" ja vähitellen kirjan edetessä selityksiä siihen, miten tuohon tilanteeseen on jouduttu. Sotakuvaukset olivat samalla rankkoja ja kauheita, mutta kiinnostavia. Myös se, että kirjan yksi pääteemoista on homoseksuaalisuus tekee Yövartiosta hieman erilaisen toisesta maailmansodasta kertovan kirjan. Minusta Waters on myös onnistunut sodanaikaisen Lontoon kuvaamisessa todella hyvin. Henkilöt ja tapahtumat vaikuttavat todellisilta ja uskottavilta vaikka toki ovatkin todella ankeita, harmaita ja lohduttomia.

Yövartio on pitkä ja aika massiivinen kirja, ja minä pitkästyin paikoitellen tämän kanssa. Minusta kirjaa olisi hyvinkin voinut tiivistää, nyt samoja asioita jaariteltiin välillä turhankin kauan. Tiivistämisen lisäksi en oikein keksi kirjasta muuta moitittavaa, ja vaikka heti luettuani tämän ajattelin että olin tähän pettynyt, nyt jälkeenpäin ajateltuna pidinkin Yövartiosta paljon! Niin se mielipide voi muuttua kun ei kirjoitakaan kirjasta heti lukemisen jälkeen. Tämä oli mieleenpainuva kirja ja henkilöhahmotkin niin taidolla kuvailtuja, että he jäivät hyvin mieleen.

Lukupiirissämme tästä kirjasta ei oikein innostuttu, ainoastaan minä ja Anni taidettiin lopulta saada kirja luettua. Minä kuitenkin pidin tästä paljon, ja suosittelen muillekin, varsinkin toisesta maailmansodasta kiinnostuneille historiallisten romaanien ystäville.


★★★★


Myös ainakin Satu, Linnea ja Salla ovat lukeneet Yövartion. 

Lukija / Bernhard Schlink

Lukija / Bernhard Schlink

Loisto-pokkari, WSOY, 2009. 

Suomentanut: Oili Suominen

Alkuteos: Der Vorleser, 1995.
1. suom.kielinen painos: 1998

Kannen kuva: elokvasta Lukija

Mistä minulle? kirpparilöytö

Bernhard Schlinkin menestysromaani Lukija on ollut lukulistallani jo pari vuotta, siitä saakka kun näin kirjaan pohjautuvan elokuvan josta pidin valtavasti.

Kirjan kertojana toimii Michael Berg. Kirjan alussa Michael on viisitoistavuotias nuorukainen. Hän on toipumassa vaikeasta sairaudesta kun hän sattumalta törmää kauniiseen, kypsään naiseen ja rakastuu. Hanna on kolmenkymmenenkuuden, Michael vasta nuori poika mutta parin välille syttyy tiivis rakkaussuhde. No, on suhteessa kyse muustakin kuin seksistä. Michael kertoo:

"Ensin luettiin, sitten mentiin suihkuun, sitten rakasteltiin ja maattiin vielä hetki vierekkäin - sellaiseksi meidän tapaamisemme muodostuivat."

Michael siis luki Hannalle äänneen; klassikkoromaaneja, runoja ja novelleja. He viettivät lähes kaiken vapaa-aikansa yhdessä, tekivät yhteisen pyöräilyretken jonka ajan asuivat äitinä ja poikana yhteisessä hotellihuoneessa, mutta viettivät kuitenkin eniten aikaansa Hannan asunnolla, kylpyammeessa ja sängyssä.

Lukija on jaettu kolmeen osaan, joista parin rakkaussuhde täyttää ensimmäisen. Toisessa osassa Michael on nuori juristiopiskelija ja seuraamassa oikeudenkäyntiä jossa selvitetään keskitysleiritapahtumia. Kolmannessa osassa Michael on jo mieheksi varttunut, muistelee yhteisiä hetkiä Hannan kanssa ja lukee edelleen paljon. Juoni oli minulle jo elokuvasta tuttu, joten hieman harmittaa, etten ensin lukenut kirjaa ja sitten katsonut elokuvaa. Juonen yllätyksellisyys ja aukeaminen lukijalle pikkuhiljaa on kuitenkin suuressa roolissa. Jos koko kirja kertoisi vain nuoren pojan ja vanhemman naisen rakkaussuhteesta minä antaisin tälle varmaan kaksi tähteä. Mutta Lukija on niin paljon enemmän, onneksi!

Schlink onnistuu luomaan kirjaansa huikean tiiviin tunnelman. Tunnelma on surumieleinen, välillä suorastaan synkkä, mutta se on kuvailtu niin hyvin, että se saavuttaa lukijankin. Rakkauskertomuksen sijasta minä ajattelen Lukijaa kasvukertomuksena. Michael on kirjan alussa viistoistavuotias koulupoika, mutta kirjan kertojana hän on jo keski-ikäinen. Ensinnäkin kertojaratkaisu toimi minusta todella hyvin. Toiseksi Michaelin kasvu nuoresta pojasta aikuiseksi mieheksi oli minusta todella hyvin kuvailtu. Voisi luulla, että nuori poika sekoaa täysin rakastuessaan vanhempaan naiseen, mutta Michaelista kasvoi suhteen myötä itse ajatteleva, rohkea, fiksu ja kypsä mies.

Pidän myös Schlinkin tavasta kirjoittaa (ja suomennos on varmasti kehumisen arvoinen!). Kieli on selkeätä ja ymmärrettävää, ei turhia kikkailuja. Myös kirjan aiheet ovat mielenkiintoisia ja tärkeitä. Toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ja keskitysleiriaihe kiinnostaa minua jostain syystä paljon, joten oli todella kiinnostavaa lukea hieman erilainen kirja ja saada hieman erilainen näkökulma juuri tuosta aiheesta. Schlink kuvailee taitavasti saksalaisten ajatuksia kaikesta kauheasta jälkeenpäin, kuinka he yrittävät päästä elämässään eteenpäin ja selvitä häpeästä.

Lukija on yllätyksellinen, surumielinen ja ajatuksia herättävä kirja. Se on ennen kaikkea todella mieleenpainuva lukukokemus ja saa ajattelemaan asioista taas hieman eri kantilta. Loistava, hienon hieno kirja jota suosittelen lämpimästi! Onneksi hyllystäni löytyy lisää Schlinkiä:)

Vielä lopuksi täytyy kehua kirjaan pohjautuvaa elokuvaa. Minusta sekä Kate Winslet, että Ralph Fiennes tekevät hienon roolisuorituksen ja kerrankin kyseessä on elokuva, joka oikeasti tekee kirjalle oikeutta!


★★★★+


Myös Booksy ja Morre ovat kirjoittaneet Lukijasta.

Ikkunat auki Eurooppaan: Saksa

Geishan muistelmat / Arthur Golden

Geishan muistelmat / Arthur Golden

SSKK, 1998. 443 sivua.

Alkuteos: Memoirs of a Geisha, 1997

Suomentaja: Irmeli Ruuska
1. suom.kiel.painos 1997

Kannen suunnittelu: Eija Lindfors-Mäkinen

Mistä minulle: kesäinen kirppislöytö

Kyselin marraskuun lopussa sivupalkissani minkä klassikkoteoksen lukisin joululomallani. Suurin osa vastaajista valitsi Arthur Goldenin Geishan muistelmat joka onkin ollut lukulistallani kesästä asti, kun löysin kirjan kirpparilta. Parempaa joululukemista en olisi voinut toivoakaan, tämä klassikko oli aivan huikea!

Kirjan kertojana toimii entinen geisha, Sayuri. Pienenä tyttönä Sayuri, silloin vielä nimeä Chiyo totelleena, tuotiin geishataloon Kiotoon. Chiyo erotettiin siskostaan kun tyttöjen äiti oli sairas ja isä liian vanha ja köyhä huolehtimaan tyttäristään. Vaikean alun jälkeen Chiyo oppii noudattamaan geishatalon sääntöjä ja elämään talon arkea. Geishatalon johtajanaisten tavoitteena on kouluttaa Chiyosta suosittu geisha, mutta nuoren tytön tempaukset keskeyttävät hänen geishakoulutuksensa. Chiyo onnistuu kuitenkin jatkamaan koulutusta, suureksi osaksi vanhemman geishan, kauniin, suositun Mamehan ansiosta. Mameha ottaa Chiyon "nuoremmaksi sisarekseen" ja ryhtyy kouluttamaan tytöstä oikeata geishaa. Chiyon kanssa samassa geishatalossa asuva Hatsumomo on alusta lähtien inhonnut Chiyoa ja yrittää kaikin tavoin pilata tytön mahdollisuudet geishan urasta. Hatsumomon ja hänen nuoremman sisarensa Kurpitsan sekä Mamehan ja Chiyon välille nouseekin kunnon kilpailu siitä, kumpi vanhemmista geishoista saa koulutettua paremman ja suositumman uuden geishan.

Chiyon mutkaisa tie geishaksi päättyy lopulta onnellisesti kun koittaa päivä, jolloin hänestä tulee oikea geisha, päivä jolloin hänen hiuksensa laitetaan perinteiselle geishakampaukselle, päivä jolloin hän saa ylleen kauneimman kimonon ja päivä jolloin hänen ei tarvitse kulkea ylimääräisissä geishakokelaan koruissa. Pienen kalastajakylän tyttö Chiyo kuuluu menneisyyteen ja tilalle astuu uusi ja upea nainen, oikea geisha, Sayuri. Sayurista tulee suosittu geisha, kaikki tärkeimmät miehet haluavat hänen seuraansa ja hän tienaa rutkasti rahaa geishatalolleen.

Geishan muistelmat on kaunis, kiehtova, erikoinen, upea kertomus köyhän tytön selviytymisestä. Se on kiinnostava matka Japanin kiehtovaan kulttuuriin, rikas tietopaketti itämaisesta viihdyttämisestä ja viihdyttämisen ammattilaisesta. Golden kirjoittaa mukaansatempaavasti ja yksinkertaisesti. Välillä pysähdyin ihailemaan kauniita lauseita, kuvailevia tekstinpätkiä. Minä tempauduin tarinaan mukaan kirjan ensimmäiseltä sivulta lähtien ja suorastaan ahmin japanilaista kulttuuria, täysin kirjan tunnelmaan uppoutuneena. Aivan mahtava kirja, en osaa muuta sanoa. Olen varma, että tämä jää mieleeni pitkäksi aikaa upeana lukukokemuksena.

★★★★★

Katsoin eilen illalla myös kirjaan pohjautuvan elokuvan Geishan muistelmat jonka on ohjannut Rob Marshall. Elokuva ilmestyi vuonna 2005 ja sen pääosissa nähdään Zhang Ziyi ja Ken Watanabe. Elokuva oli minusta myöskin todella hyvä ja ihan varmasti kolme Oscariaan ansainnut. Näyttelijät tekivät hienoa työtä ja elokuvan puvustus oli upea. Myöskin ihanat maisemat saivat minussa aikaan Japani-kuumeen, jota en ennen ole kokenut. Hieno kirja-elokuva -pari, ainakin vuoden, ellei kaikkien aikojen, paras!

**********maailmanvalloitusmaa: Japani**********

Hotelli Panama / Jamie Ford

Hotelli Panama / Jamie Ford

Alkuteos: Hotel on the Corner of Bitter and Sweet, 2009

Karisto, 2011. 384 sivua

Suomentaja: Annukka Kolehmainen

Kannen suunnittelu: Pirta Syrjänen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Eletään vuotta 1986 Yhdysvaltain Seattlessa. Juuri leskeksi jäänyt Henry saapuu vanhan hotelli Panaman ulkopuolelle ja huomaa, että vuosia laudoitettuina olleet ikkunat ovat nyt aukaistu. Henry astuu sisään ja muistot tulvivat hänen mieleensä. Muistot vuosien takaa, sotavuosilta 1940-luvulta.

Jamie Fordin esikoisromaani Hotelli Panama kertoo rinnakkain vuodesta 1986 sekä 1940-luvun tapahtumista. Henry löytää Hotelli Panaman kellarista kasoittain tavaroita jotka kuuluvat japanilaisperheille jotka pakotettiin sodan aikana, vuonna 1942, pakenemaan keskitysleirille. Tavaroiden joukosta Henry löytää poikansa avulla tuttuja, rakkaita esineitä. Levyllisen musiikkia vuosien takaa, levyllisen kauniita muistoja jotka kaikessa kauneudessaan tekevät myös kipeää.

Vuonna 1942 Henry oli kaksitoistavuotias. Hän asui Seattlen kiinalaiskorttelissa ankaran isänsä sekä hiljaisen, varovaisen äitinsä kanssa. Isä oli pakottanut Henryn amerikkalaiseen kouluun jossa poikaa kiusattiin rinnassa komeilevasta "olen kiinalainen" -merkistä jonka Henryn isä pakotti poikansa ylle. Ainut pieni päivittäinen piristys oli tunnin mittainen työskentely koulun ruokalassa. Henryn oli pakko tehdä töitä koulupäivän aikana, jotta hän kiinalaisten vanhempien lapsena sai käydä amerikkalaista koulua. Ruuan tarjoilu töykeille amerikkalaislapsille ei Henryä kiinnostanut, mutta keittiössä auttoi myös Keiko. Kaunis, japanilaisten vanhempien Amerikassa syntynyt tytär, kaksitoistavuotias Keiko joka niin ikään joutui työn avulla ansaitsemaan paikkansa amerikkalaisessa koulussa. Henry ja Keiko tapailivat myös koulun jälkeen, usein tapaamispaikka on kiinalais- ja japanilaiskorttelin välissä, hotelli Panaman kohdalla. Kellarikuppiloissa soi jazz kun Henry ja Keiko suunnistivat retkilleen.

Nuorten kielletty rakkaus päättyy kuitenkin traagisesti kun Keikon perhe lukuisten muiden japanilaisperheiden tavoin pakotetaan lähtemään keskitysleirille kaupunkien ulkopuolelle. Henry jää yksin isän kanssa, joka ei enää puhu hänelle, sekä äidin joka ei uskalla panna miehelleen kampoihin. Henry jää yksin amerikkalaislasten kouluun ja ainut ilo hänen päivissään on enää hetki jolloin hän saapuu kotiin ja näkee, josko Keikolta olisi tullut uusi kirje. Alussa kirjeitä saapuu usein, mutta pian ne loppuvat kokonaan. Näinkö helposti Keiko unohti Henryn?

Vuosia myöhemmin, 1986, kaikki muistot sotavuosilta palaavat Henryn mieleen. Hän muistaa Keikon kauniit silmät, tämän pehmeät, täydelliset kädet kun ne puristivat Henryn omaa kättä. Keikon keltaisen keämekon joka liehui tuulessa ja Keikon mustia hiuksia koristaneen valkoisen kangasnauhan. Hän muisti Keikon luonnoslehtiöt, hänen yksityiskohtaiset piirustuksensa ja hänen kauniit, pehmeät hiukset. Kampaillessaan uuden arjen kanssa vaimon kuoleman jälkeen Henry miettii menneisyyttään, pitäisikö hänen vielä kerran yrittää etsiä Keiko käsiinsä, vai onko rikkinäistä levyä enää mahdoton korjata?

Olin aika varma jo ennen kirjan lukemista, että pitäisin tästä ja kyllä vain -viihdyin erinomaisesti tämän kirjan parissa! Pidin siitä, että kirjan tapahtumat vaihtelivat sotavuosissa ja vuodessa 1986. Minusta Henry oli ihanan sympaattinen päähenkilö, hänen ajatuksiinsa oli helppo samaistua ja hänestä oli helppo pitää. Henryn isä aiheutti taas vahvoja päinvastaisia tunteita - niin ankara, ilkeä ihminen! Henryn ja Keikon suloinen nuori rakkaus oli hienosti kuvailtu ja aiheena toinen maailmansota, kaikessa kauheudessaan, kiinnostaa minua kovasti. Olikin kerran mukava lukea sodasta hieman eri näkökulmasta - nyt kertojina toimi eurooppalaisten sijasta aasialaisperheiden Amerikassa syntyneet ja eläneet lapset.

Tämä on Jamie Fordin esikoisromaani ja minusta tämä on esikoiseksi todella vahva. Tarina pysyy mielenkiintoisena alusta loppuun ja kielikin kantaa. Muutamassa kohdassa huomasin outoja lauserakenteita ja sanavirheitä, mutta eipä ne nyt hirveästi päässeet häiritsemään. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä lukukokemus ja suosittelenkin tätä kaikille lämpimästi. Kirjan takakansitekstiä en kuitenkaan suosittele lukemaan sillä mielestänise spoilaa, taas kerran, ihan liikaa!


★★★★+

Näkymätön silta / Julie Orringer

Näkymätön silta / Julie Orringer

Alkuteos: The Invisible Bridge, 2010

Otava, 2011. 760 sivua

Suomentaja: Kristiina Savikurki

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Yksi vuoden parhaimpia kirjoja on tässä! Julie Orringerin aivan ihana, koskettava, ilahduttava, surullinen, traaginen, hirvittävä Näkymätön silta oli minulle upea lukukokemus.

Parikymppinen unkarilainen Andras Lévi lähtee kotoaan Debrecenistä kohti Pariisia opiskelemaan arkkitehdiksi. Juna-asemalle hänet saattaa rakas veli Tibor joka on Andrakselle maailman tärkeimpiä ihmisiä. Viimeiset Unkarin-vuodet veljekset asuivat yhdessä opiskelukämpässä Budapestissa ja ovat aina olleet läheisiä.

On syksy vuonna 1937 kun Andras saapuu Pariisiin. Mukanaan hänellä on laatikollinen tavaroita József Haszille jonka äidin hän tapasi "sattumalta" viimeisenä iltanaan Budapestissä. Rouva Hasz pyysi Andrasta toimittamaan laatikon pojalleen tultuaan Pariisiin, ja vanhempi rouva Hasz, Józsefin isoäiti, antoi Andrakselle mukaan vielä salaperäisen kirjeen joka hänen piti toimittaa Claire Morgensternille. Toimitettuaan tehtävänsä, József lupaisi Andrasta Pariisissa antamalla yösijan sekä auttamalla asunnon löytämisessä.

Tuolla salaperäisellä rouva Haszin kirjeellä on huikea vaikutus Andraksen loppuelämään, mutta sitähän nuori opiskelija ei vielä tuolloin tiedä. Pariisissa Andraksen eteen nimittäin astuu suuri rakkaus, henkilö jonka kanssa Andras haluaa viettää loppuelämänsä onnellisena Pariisissa, jonka hän pian alkaa jo tuntea kodikseen vaikka kaipaakin perhettään Unkarissa ja veljeään Tiboria joka opiskelee Italiassa.

"Andraksen sydämen valtasi suunnaton ilo, kun hän työnsi avaimen lukkoon ja avasi oven omaan asuntoonsa. Hän purki ostokset ikkunalaudalle ja levitti piirustustarvikkeet pöydälle. Sen tehtyään hän istuutui, teroitti lyijykynän veitsellä ja hahmotteli ikkunasta näkyvän Panthéonin tyhjälle postikortille. Kuvan taakse hän kirjoitti ensimmäisen viestinsä Pariisista: "Rakas Tibor, olen täällä! Minulla on surkea vinttikoppero: juuri sellainen kuin toivoinkin. Hurraa! Liberté, egalité, fraternité! Rakkain terveisin, Andras." " (...) 

Andraksen tulevaisuus Pariisissa näyttää valoisalta, kunnes syttyy toinen maailmansota ja herra nimeltä Hitler ottaa Euroopan tapahtumat käsiinsä. Andraksen, kuten niin monen muunkin elämä heittää kuperkeikkaa eikä mikään ole enää kuten aiemmin. Pariisin opiskeluvuodet jäävät Andraksen mieleen hienona, pian kaukaisen muistona kun hän palaa takaisin Unkariin. Yhdessä vaiheessa koko Andraksen perhe on koossa, seuraavan hetkenä perheen kolme poikaa eri puolilla Eurooppaa, kaukana kotoa, kaukana toisistaan. Kaikki on epävarmaa, kuka on elossa, kuka taas ei. Kuka selviää hirvittävistä vuosista vähimmällä, kuka ei selviä ollenkaan? Selvää on vain se, että yhdenkään unkarilaisen, tai eurooppalaisen, elämä ei enää palaa entiselleen.

Kirjan tapahtumista en halua sen enempää kertoa, ne pitää ehdottomasti kokea itse lukemalla. Tapahtumia tässä lähes 800 sivuisessa tiiliskivessä on paljon, tylsää hetkeä ei tule eikä tapahtumissa edetä liian nopeasti. Keskeisiä teemoja kirjassa on veljesside ja rakkaus, kuinka selvitä kauheista ajoista rakkaiden ihmisten avulla. Orringer kirjoittaa todentuntuisesti ja koskettavasti. Minä elin täysin Andraksen mukana kirjan alusta loppuun saakka, ja kun en tätä lukenut, oli Andras kuitenkin mielessäni. Kirjan henkilöt oli kuvailtu niin todentuntuisiksi, että oli todella helppoa elää heidän mukanaan. Sota ahdisti taas tajuttomasti, sekin oli varmasti kuvailtu niin todentuntuisesti että herätti minussa paljon vahvoja tunteita.

En oikein osaa sanoa tästä muuta, aivan upea kirja jota suosittelen kaikille lämpimästi. Lukiessa ehtii käymään läpi koko tunneskaalan onnesta surun kautta vihaan joten todella koskettava ja aivan varmasti mieleenpainuva kirja kyseessä. Minä olen täysin myyty tälle kirjalle;)


★★★★★


Osallistun tällä kirjalla maailmanvalloitukseen Unkarilla.

Vieras kartanossa / Sarah Waters

Vieras kartanossa (The Little Stranger, 2009) / Sarah Waters. Tammen keltainen kirjasto, 2011. 592 sivua.

 Sarah Watersin romaani Vieras kartanossa lähti muutama kuukausi sitten mukaani kirjastosta kauniin kantensa vuoksi. Kirjan lainattuani kirja alkoikin näkymään monessa blogissa ja päätin lukea sen vasta sitten, kun ensipöly hieman laantuu. Nyt koitti sopiva muutaman päivän vapaa töistä, joten otin tämän kummitustarinan luettavakseni. Blogiani kauemmin seuranneet tietävät varmasti, ettei kauhu, vampyyri- tai kummitusjutut ole suosikkilistani kärjessä. Tässä romaanissa ei ollut mielestäni liikaa kummitusjuttuja, mutta kirjan harmaa, sateinen ja synkkä tunnelma sai toki oloni fyysisesti hieman huonoksi näinä päivinä.

Vieras kartanossa on mielenkiintoinen kuvaus toisen maailmansodan jälkeisen Iso-Britannian luokkayhteiskuntaan ja yhteiskunnan muutoksiin. Hundreds Hallin kartanossa asustaa vanha rouva Ayres aikuisten lastensa Roderickin sekä Carolinen kanssa. Perheen kanssa asuu myös nuori palvelustyttö Betty joka eräänä iltana sairastuu. Kartanoon hälytetään kylälääkäri, tohtori Faraday, jonka mieleen tulvii muistoja hänen saapuessa kartanoon. Faraday muistaa, kuinka hän pienenä poikana kävi kartanossa äitinsä kanssa joka toimi hetken aikaa kartanon lastenhoitajana. Faraday ei ole käynyt kartanossa pariinkymmeneen vuoteen, ja kartanon kammottava, ränsistynyt ulkomuoto järkyttää häntä. Faraday hoitaa Bettyn kuntoon ja lähtee kartanosta, eikä vielä silloin arvaa, kuinka useasti hän seuraavien kuukausien aikana palaisi ränsistyneeseen, synkkään kartanoon ja kuinka usein kartano ja sen asukkaat olisivat hänen mielessään.

Faraday huomaa pian kuinka pahassa jamassa kartano ja sen asukkaat ovat. Pientä iloa kartanon harmaaseen arkeen tuo kuitenkin pienimuotoisten juhlien suunnittelu, mutta juhlat päättyvät traagisesti ja juhlista seuraa katastrofi toisensa perään. Onko vanhassa kartanossa kummituksia, vainoaako Ayresin perhettä huono onni vai jonkinmoinen kirous, onko kyse perinöllisestä hulluudesta vai mikä selittää kammottavat tapahtumat jotka seuraavat toinen toistaan?

Tarinan kertojana toimii koko ajan tohtori Faraday, joka seuraa perheen elämää läheltä. Keskiössä on toki Faradayn ja Ayresin perheen lisäksi myös vanha kartano, ikään kuin ylimääräisenä henkilöhahmona. Kartanon synkkyyttä, ränsistyneisyyttä ja entisiä loistoaikoja kuvataan tarkasti ja usein, rinnastaen kartanon kammottavan tilan muuttuvaan yhteiskuntaan jossa ei enää ole tilaa maalaisaatelille.

Vieras kartanossa on välillä hieman pitkäveteinen, Waters kuvailee kaikkea niin tarkasti ja yksityiskohtaisesti. En usko, että kirja olisi yhtään huonompi vaikka sitä olisi vähän tiivistettykin. Kirjan alku ja viimeiset satakunta sivua olivat kuitenkin todella mukaansatempaavaa luettavaa, mutta välillä tarina oli toki melkein liian karmiva ja kylmiä väreitä aiheuttava tällaiselle herkkikselle. En lupaa ottaa kummitustarinoita ahkerasti luettavaksi, mutta tällainen hieman erilainen kirja, omalta "mukavuusalueelta" poistuminen, oli varsin kivaa vaihtelua lukemiseeni.

Tästä kirjasta minulla olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa ja spekuloitavaa, mutta en halua spoilata juonta heille, jotka eivät vielä ole tätä lukeneet. Niinpä siirryn spekuloimaan Susan blogiin, jossa on käyty keskustelua kirjan juonesta aiemmin kesällä.:)

★★★★

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela
Kääntäjä: Helene Bützow

Sonaatti Miriamille

Sonaatti Miriamille (Sonata for Miriam, 2008) / Linda Olsson. Gummerus, 2010. 376 sivua.

 Minun oli tarkoitus palata Turkuun viikonlopun jälkeen maanantaiaamuna mutta sunnuntai-maanantai yönä iski vatsatauti. Olen tosi harvoin kipeänä, edellinen vatsatauti oli kolme vuotta sitten muutamaa päivää ennen Vanhojen tansseja ja kuumettakaan ei ole ollut vuosiin. Sitten kun tulen kipeäksi, se osuu aina huonoon aikaan - eilen olisi ollut lukupiiritapaaminen ja opintojen kanssa on tällä hetkellä tosi kiire ja paljon tekemistä. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin jäädä vanhempien luokse sairastelemaan, siinä kunnossa jossa eilen oli, en olisi jaksanut ajaa autoa. Tänään olo on jo hieman parempi, kuume on laskenut eilisestä ja vatsakin voi jo paremmin. Jaksoin aamulla lukea loppuun Linda Olssonin Sonaatti Miriamille josta nyt voisin kirjoittaa muutaman sanasen.

Viulisti Adam Ankeria kohtaa suuri tragedia kun hänen tyttärensä Miriam kuolee onnettomuudessa. Adam jää yksin Uuteen-Seelantiin jonne hän vuosia aiemmin on paennut, elämänsä tärkeimmän ja suurimman valinnan vuoksi, tyttärensä kanssa. Eräänä päivänä Adam poimii maasta hiuspinnin joka tuo Miriamin hänen mieleensä. Adam vierailee myös museossa jossa kävi useasti tyttärensä kanssa. Museon holokaustinäyttelyssä Adam törmää valokuvaan Adam Lipskistä, valokuvan mies on samanniminen kuin Adam Anker joskus oli:

"Minun nimeni on Adam Anker. Joskus se on ollut Adam Lipski. Olen syntynyt Krakovassa, Puolassa. Katsoessani silmiin vierasta miestä, jolla oli sama nimi kuin minulla, aloin ensimmäisen kerran elämässäni kuulla kysymyksiä, joita ei ole koskaan esitetty, ja minut valtasi hillitön halu tietää."

Hiuspinnin löytäminen sekä museovierailu saa Adamin muistelemaan tyttärensä viimeiseksi jääneitä sanoja:

"Mene ulos, isä. Lähde seikkailemaan! Nyt on lauantai!"

Noin vuosi tyttärensä kuoleman jälkeen Adam lähtee seikkailemaan, Wienin kautta Krakovaan jossa hän tapaa ihmisiä jotka osaavat kertoa hänen menneisyydestään paljon. Adam saa käsiinsä Wanda -äitinsä kirjoittaman kirjeen joka kertoo Adamin menneisyydestä enemmän kuin mikään tai kukaan koskaan ennen. Adam etsii juuriaan ja löydettyään osan vastauksista hän palaa vihdoin Ruotsiin tapaamaan naista, joka oli hänelle kerran maailman tärkein mutta joka pakotti Adamin tekemään elämää suuremman valinnan.

Sonaatti Miriamille on kaunis ja koskettava kertomus menneisyydestä, kaipauksesta ja surusta. Minä odotin kirjalta paljon, ja ehkä siksi petyin hieman. Olssonin kieli on todella kaunista ja loppujen lopuksi pidin siitä, kuinka kirjan loppupuolella kertojaääni vaihtui Adamista hänen rakastamaansa naiseen. Minua hieman harmitti se, että Miriam jäi niin etäiseksi hahmoksi ja lukija ei saanut tietää hänestä juuri mitään. Holokaustikuvaukset ja Adamin historian etsiminen oli kirjan mielenkiintoisinta antia, kun taas kirjan viimeiset osat Ruotsissa oli kirjan kauneinta antia. Ihastuin kovasti Olssonin kieleen ja seuraavaksi otan luettavaksi joululahjaksi saamani Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -kirjan.

Tähtiä ****-

Hengityskeinu

Hengityskeinu (Atemschaukel, 2009) / Herta Müller. Otavan kirjasto, 2010. 291 sivua.

 Olen jo pidemmän aikaa halunnut tutustua vuoden 2009 kirjallisuuden Nobelvoittaja Herta Müllerin tuotantoon. Aloitin sen nyt lukemalla Müllerin juuri suomennetun teoksen Hengityskeinu.

Hengityskeinu kertoo 17-vuotiaan romaniansaksalaisen Leon selviytymistarinan. Kun puna-armeija valtaa Romanian 1940-luvulla pakotetaan Romanian kaikki 17-45 vuotiaat pakkotyöhön, jälleenrakentamaan Neuvostoliiton. Leo lähtee leirille mielellään, hän kaipaa jo pois pikkukaupungista ja perheestään. Leo viettää työleirillä yhteensä viisi vuotta. Hän lapioi hiiliä sydämenmuotoisella lapiolla, tutustuu muihin työläisiin mutta ei uskalla solmia liian läheisiä suhteita. Seuraavana päivänä ystävä voi olla se, jonka vaatteet ja leivät varastetaan ennen kuin eloton ruumis haudataan alastomana.

Leirillä on rankkaa. Työpäivät ovat pitkiä, ruokaa on aivan liiian vähän. Kuivaa leipää ja kaalikeittoa tarjoillaan hyvänä päivänä. Huonoiksi päiviksi onnekkaat ovat ehkä onnistuneet säästämään leivänkannikan edelliseltä päivältä. Rankkoihin päiviin ja näläntunteeseen kaipaa piristystä. Leolla on aarre - vitivalkoinen nenäliina jonka hän sai venäläiseltä, vanhalta rouvalta - jota hän säilyttää matkalaukkunsa pohjalla ja aikoo viedä kotiin asti. Nenäliina on merkki siitä, että kotiin palataan vaikka monet leirin työntekijöistä kuihtuvat ja haihtuvat silmissä ja päätyvät alastomina hautaan.

Kun Leo viiden vuoden kuluttua pääsee kotiin kaikki ei ole ennallaan. Elämä ei olekaan helppoa, välillä jopa kaivataan akaisin leirille. Leiri on muuttanut Leon koko elämän eikä perhekään enää tunnu samalta kuin ennen leiriä. Leiristä ei puhuta, tapahtumista ei kysellä vaikka Leo välillä kokeekon, että puhuminen ehkä helpottaisi. Muistoihin jää sydämenmuotoinen hiililapio, nälkäenkeli ja hengityskeinu - pienet mutta korvaamattoman arvokkaat muistot rankalta leiriltä.

Kirjan jälkisanoissa Müller kertoo, että hänen äitinsä vietti viisi vuotta juuri tämänlaisella työläisleirillä 1940-luvulla. Leirillä oli myös Oskar Pastiorin jonka kokemuksiin ja kertomuksiin Hengityskeinu perustuu. Minä pidin Hengityskeinusta paljon. Müllerin kirjoitustapa on hieno, kieli on todella kaunista. Kirjan aihe on kaikessa rankkuudessaan ja kammottavuudessaan mielenkiintoinen. Ainut asia mikä minua varsinkin aluksi häiritsi oli kirjan lukujen epäkronologisuus. Välillä oltiin leirillä kaivamassa ruokaa roskakasasta, seuraavaksi mietittiin jo elämää leirin jälkeen ja kohta oltiin taas leirillä. Leirin tapahtumatkaan eivät vaikuttaneet olevan kronologisessa järjestyksessä, vaan tulivat vähän miten sattuu. Kirjan loppua kohden varmaan totuin tähän, koska puolenvälin kohdilla en enää huomannut sen häiritsevän lukemistani.
Lukemisen arvoinen, mielenkiintoinen, tiivis tarina nuoren miehen selviytymisestä, suosittelen!

Pisteitä ****