Pelin henki / Chad Harbach

Pelin henki / Chad Harbach

Otavan kirjasto, 2013. 468 sivua.

Alkuteos: The Art of Fielding, 2011.

Suomentanut: Tero Valkonen

Kannen suunnittelu: kirjaston lappu peittää nimen ärsyttävästi

Mistä minulle? kirjastolaina

Olen urheiluhullu, kuten pitkäaikaisimmat lukijani tietävätkin. Kirjastossa eteeni osui Chad Harbachin romaani Pelin henki, jossa urheilijaelämä ja erityisesti baseball on suuressa roolissa. En tiedä baseballista juuri mitään, mutta ei se kirjan lukemista haitannut!

Henry Skrimshander on taitava baseballpelaaja ja saakin stipendin maineikkaaseen Westishin yliopistoon. Siellä hän saa pelata baseballia sydämensä kyllyydestä, ja hänen unelmansa kohti ammattilaisuraa näyttää selvältä. Henryn aiheuttama tapaturma, jossa hänen kämppiksensä Owen Dunne loukkaantuu, saa aikaan tapahtumavyyhdin jonka seurauksena mikään ei ole enää selvää. Henryn ja hänen ystävänsä, baseballjoukkueen kapteenin Mike Schwarzin lisäksi osallisena on yliopiston rehtori Affenlight sekä tämän tytär Pella.

Pelin henki on paljon muuta kuin urheilua. Erilaisia ihmissuhdekiemuroita kiinnostavassa yliopistoympäristössä. Kirja toi mieleeni Jeffrey Eugenidesin mainion Naimapuuhia-romaanin joka ilmestyi jokunen vuosi sitten. Tässäkin kirjassa on monta kiinnostavaa henkilöhahmoa. Köyhistä oloista urheiluhuipulle ponnistava Henry, hänen huonetoverinsa Owen sekä Oweniin ihastuva, koko ikänsä heterona elellyt rehtori Affenlight ovat kaikki kiinnostavia. Myös Henryn ystävä, baseballjoukkueen kapteeni Mike on taustaltaan mielenkiintoinen tapaus, kuten Affenlightin tytär Pella, koulunsa keskeyttänyt ja vanhemman miehen nainut pippurinen nuori nainen. Erityismaininnan ansaitsee myös kirjailijan mielikuvitus nimien suhteen! Skrimshander ja Affenlight etunenässä, ovat myös niminä varsin kiinnostavia ;).

Uskon että melkein jokainen kirjan henkilöistä olisi voinut olla kiinnostavan tarinan päähenkilö. Harbach kuitenkin onnistuu luomaan monesta henkilöstä ja monenlaisesta tarinasta tasapainoisen ja selkeän kokonaisuuden. Tarina on runsas ja kirjan keskivaiheilta olisi ehkä voinut lyhentääkin parinkymmenen sivun verran. 

Kirja oli myös psykologisesti kiinnostava, kun Henryn vaikeudet alkavat. Lupaavasti alkanut peliura kääntyy päälaelleen kun peli ei kuljekaan toivotulla tavalla. Henryn psyyke on kovilla, kun tulevaisuus ei enää näytäkään yhtä selvältä ja valoisalta kuin aiemmin. Minusta Harbach onnistuu kuvailemaan urheilijan sielunmaisemaa ja urheilu-uran rankkuutta sekä fyysiseltä että psyykkiseltä kantilta erittäin uskottavasti. Henrylle toivoo vain hyvää, sillä hän on mukava nuori mies, ja hänen taisteluaan on raastavaa seurata. Jossain kohtaa tuntui ehkä kuitenkin, että Henryn voivottelua ja harmia jankutettiin hieman liikaa, ja pieni tiivistäminen tässä kohtaa olisi tehnyt tästä kirjasta vielä paremman.

Pelin henki on kiinnostava romaani monella tavalla. Ihmissuhdekiemuroita on paljon, tapahtumamiljöönä yliopistokampus on kiinnostava, urheilu ja urheilijaelämä on suuressa roolissa, kuten myös baseball. Baseballista ei tarvitse kirjaa varten ymmärtää mitään, mutta lajina se vaikuttaa kiinnostavalta ja tuo oman mausteensa kokonaisuuteen. Lukemisen jälkeen olenkin tutustunut kyseiseen lajiin Googlen välityksellä, ja valtavan kiinnostavaltahan tuo vaikuttaa ;). Toki lajina voisi olla mikä vaan, mutta kyllä baseballin sääntökiemurat ja monimutkaisuus toivat tähän mainion lisän. Pelin henki on kokonaisuutena hieno ja kiinnostava kirja, henkilöt ovat inhimillisiä ja tarina koukuttava. Lisäksi tässä on muutamia mahtavia yksityiskohtia, hassujen nimien lisäksi minut vakuutti esimerkiksi se, että kaikki söivät jatkuvasti auringonkukansiemeniä! Jos ja kun Harbachilta ilmestyy lisää kirjoja, minä aion ehdottomasti lukea ne.

★★★★

Unelmansieppaaja / Pasi Pekkola

Unelmansieppaaja / Pasi Pekkola

Otava, 2013. 343 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? kustantajalta saatu arvostelukpl

Pasi Pekkolan esikoisromaani Unelmansieppaaja kertoo erilaisista ihmisistä, joita yhdistää kirjan alussa metron alle kuoleva kirjailija Ville Siikala. Lukija saa vuoroin seurata näiden henkilöiden elämää. Roosa on kirjallisuudenopiskelija ja metronkuljettaja, joka ohjasi metroa jonka alle Siikalan elämä päättyi. Roosa taistelee omantunnontuskien kanssa Siikalan kuoleman vuoksi, mutta kamppailee myös vaikean miessuhteen ja syömishäiriön kanssa. Roosa tutustuu parin mutkan kautta Tapioon, entiseen huippukoripalloilijaan jonka urheilu-uran jälkeinen elämä on koostunut ihan liikaa yksinäisistä illoista viinapullojen kanssa. Tapio oli Ville Siikalan paras ystävä, ja Siikalan kirjat ja muistot kirjailijasta yhdistävät Tapion ja Roosan.

Aki vuorostaan on mielisairaanhoitaja psykiatrisella osastolla. Vapaa-aikanaan hän nostelee painoja kerrostalonsa kellarissa seuranaan naapurinpoika Matias. Aki haluaa olla vahvin, mutta tie sinne on pitkä. Hän tekee kuitenkin kaikkensa haaveensa eteen. Myös Aki tunsi Ville Siikalan ja  pian hän oppii tuntemaan myös Tapion ja Roosan. Siikalan muisto ja kuolema saa aikaan aikamoisen pyörremyrskyn monen ihmisen elämässä.

Unelmansieppaaja on hieno esikoisromaani. Se tempaisee lukijan mukaansa alusta saakka ja henkilöihin kiintyy niin, että heidän kohtalonsa haluaa titää nopeasti. Henkilöt ovat keskenään erilaisia, kukin omalla tavallaan ja omalla historiallaan kiinnostavia. Tapion koripallomuisteloita on tällaiselle urheiluhullulle todella kiinnostavaa luettavaa, ja Akin painonnostourakin siihen asti, kun harjoittelu pysyi sallituissa metodeissa...

Pidin kirjan rakenteesta, ja siitä tavasta miten henkilöiden tarinat lopulta nitoutuivat yhteen. Kirjailija Ville Siikala oli yhdistävä tekijä, hänen kirjallisuutensa ja elämäntarinansa oli kirjan läpi kantava punainen lanka. Minusta tämä oli onnistunut tapa liittää yhteen monen henkilön tarinat ja sitoa kirja yhdeksi kokonaisuudeksi. Myös Pekkolan kieli on sujuvaa ja helppolukuista, tarina jouhevasti etenevä ja otteessaan pitävä.

Kokonaisuutena pidin Unelmansieppaajasta kovasti, vaikka tarina joltain osin olikin varsin ennalta-arvattava ja yllätyksetönkin. Myös muutama kliseinen yksityiskohta jäi vähän ärsyttämään (kuten iljettävän lääkärimiehen auton rekisterinumero DOC-1) mutta noiden pienten miinusten lisäksi nautin lukemisesta paljon, ja viihdyin kirjan parissa mainiosti. Kirjan loppuratkaisu oli minusta myös hieno, ja vaikka kirjassa onkin varsin paljon eri aiheita on kokonaisuus kuitenkin tasapainoinen ja selkeä. Hieno esikoisromaani!

★★★★-
Ps! Mitäs mieltä blogin päivittyneestä ulkonäöstä? :)

Maaninkavaara / Miika Nousiainen

Maaninkavaara / Miika Nousiainen

Otava, 2009. 351 sivua.

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Miika Nousiaisen romaani Maaninkavaara kuului oman kirjahyllyn lukuhaasteeseeni. Kirja oli sopivan kepeä ja hauska luettavaksi kesken kiireisimmän opiskelusyksyn. Nousiainen on yksi kotimaisia suosikkikirjailijoitani, ja tämän kirjan aihe, urheiluhulluus ja etunenässä juokseminen, tuntui omalta ja kiinnostavalta.

Martti Huttusen elämäntavoite on palauttaa Suomen kestävyysjuoksu maailmankartalle. Hän toimii lahjakkaan Jarkko-poikansa juoksuvalmentajana, mutta Jarkon yhtäkkinen katoaminen jättää isän vaille elämäntarkoitusta. Isän masentuneen mielen huomaa myös Jarkon nuorempi sisko Heidi, joka päättää piristää isäänsä ryhtymällä juoksijaksi. Heidin suunnitelma on juosta isänsä ylös masennuksesta, ja kun tällä on parempi olla, Heidi jättää juoksemisen ja palaa takaisin normaaliin elämäänsä. Tuohan on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty sillä pian Heidi käy koulua painoliivit yllään, nukkuu yön magneettihökötyksessä juoksijoiden kuvia seinällään. Ja tietenkin Heidi juoksee- ja juoksee- ja juoksee. Säässä kuin säässä. Martin valmennusmenetelmät saavat yhä absurdimpia käänteitä, ja pian koko Huttusten perhettä ohjaa isän pakkomielle.

Olen urheiluhullu ja harrastan itsekin juoksemista. Olen yleisurheillut nuorempana yli kymmenen vuotta, ja isäni on ollut kilpajuoksija nuoruudessaan. Isäni on myös toiminut minun valmentajanani, joten Maaninkavaarassa oli monta tuttua elementtiä. Oma isäni ei kuitenkaan ole ihan yhtä maaninen urheilun ja menestyksen suhteen kuin Martti Huttunen. Onneksi. Maaninkavaara oli minulle siis aiheiltaan kiinnostava, ja kirjan alussa luin mielelläni juoksemisesta ja jopa Martin juoksuhistoriallisista luennoista joita hän vastahakoiselle tyttärelleen piti. Myös Heidin harjoittelua oli kiinnostavaa seurata kirjan alussa, mutta harjoitteluhan muuttui nopeasti aika yliammutuksi.

Varsin nopeasti tulee selväksi, että Nousiainen on lisännyt tapahtumiin hurjasti aburdiutta ja yksinkertaisesti päättänyt ampua kirjallaan kunnolla yli. Jostain syystä en ollut ihan valmistautunut tähän, joten yllätyin hieman kun ensimmäiset vinkit tähän suuntaan ilmestyivät. Totuin kuitenkin tyyliin nopeasti ja huomasin naureskelevani kirjalle ääneen.

Vaikka Martin juoksuhulluus on (toivottavasti) hurjasti yliammuttua, kuvailee se samalla kuitekin jollain tavalla suomalaista urheilukulttuuria ja sellaista faniutta, jota voin tunnistaa esim. isäni sukupolvessa. Välillä Martin pakkomielle huvittaa, mutta välillä myös ärsyttää kovasti. Minua ärsytti se, että hän hullussa juoksuhuumassaan unohti Heidin muut tarpeet, ja sen, että teini-ikäinen tyttö ehkä haluaa elämältä muutakin kuin veren maku suussa -juostuja intervallivetoja urheilukentällä, tai lumihangessa tarpomista pakkassäässä. Toisaalta taas Heidin ja Sirkka-äidin saamattomuuskin ärsytti. Miksi he eivät vain yksinkertaisesti sanoneet juoksulle ja Martin pakkomielteelle aikaisemmin ei, kun koko perhe ihan selvästi kärsi.

Maaninkavaara herätti siis minussa tunteita laidasta laitaan, ja sehän on jo tunnetusti minulle usein hyvän kirjan merkki. Tässä kirjassa oli myös kiinnostava aihe, ja itse varsin urheiluhulluna oli kiinnostavaa lukea tämä kirja. Urheilu on mahtavaa, kunhan se pysyy järkevissä mittasuhteissa. Martin innostunut suhtautuminen juoksuun ja juoksijoihin ei ehkä ollut tervelliistä, mutta mikä pakkomielle nyt on...

Nousiainen kirjoittaa hauskasti ja sujuvasti. Henkilöt tulevat eläviksi absurdeista piirteistään huolimatta. Pidin myös tavasta jolla Nousiainen onnistui sekoittamaan yliammuttuun tarinaan aika perinteistä suomalaista perhe-elämää. Kokonaisuutena pidin siis Maaninkavaarasta varsin paljon, vaikka paikoitellen pelkäsin tarinan menevän jo liiankin yli...

★★★★-

Kaksoisvirhe / Lionel Shriver

Kaksoisvirhe / Lionel Shriver

Avain, 2007. 389 sivua.

Alkuteos: Double Fault, 1997.

Suomentanut: Hanna Sola

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Lionel Shriverin romaani Kaksoisvirhe oli lukupiirin kuukauden kirjamme. Minä olen lukenut Shriverilta aiemmin vaikuttavan Poikani Kevinin sekä mahtavan, mieleenpainuvan Jonnekin pois -romaanin viime vuoden puolella. Kaksoisvirhe oli ennakkoon aiheeltaan minulle kiinnostava, tennis ja urheilu ylipäänsä kiinnostaa minua romaaniaiheina aina, joten odotin pitäväni tästä kirjasta kovasti.

Kirjan päähenkilö on Willy Novinsky, lupaava tennistähti jo hieman yli kaksikymppisenä. Hänen elämänsä ja lupaavasti alkanut tennisuransa heittää häränpyllyä hänen tavatessa Ericin, amatööritennispelaajan joka viettää mielellään aikaa tenniskentällä Willyn kanssa. Suhteen alussa tennisykkönen on ehdottomasti Willy, mutta suhteen edetessä myös pariskunnan sisäinen kilpailu kovenee ja pian Willy huomaa miehensä pärjäävän häntä paremmin. Willyn ura joutuu ahdinkoon, kuten myös Willyn ja Ericin avioliitto.

Aiheeltaan Kaksoisvirhe oli kiinnostava. Tenniksen lisäksi keskiössä on tietenkin Willyn ja Ericin vaikea avioliitto. Minusta Shriver on onnistunut kuvaamaan uskottavasti ja todentuntuisesti kahden kunnianhimoisen urheilijan suhdetta toisiinsa, itseensä ja lajiinsa. Willy ja Eric olivat myös luonteeltaan todella kiinnostavia. Willyssa oli monta ärsyttävää piirrettä, mutta samalla tunnistin kunnianhimoisessa urheilijanaisessa osittain omiakin luonteenpiirteitäni (siksi hän varmaan niin ärsyttävä olikin...). Vaikka Willyn käytös Ericiä kohtaan välillä oli hirveää, pystyin jollakin tavalla ymmärtämään naisen ahdingon. Eric oli myös omanalaisensa, hieman eri tavalla urheiluun suhtautuva, mutta hänen käytöksensäkin oli jotenkin luonnollista, ymmärrettävää.

Shriverin kielenkäyttö on sutjakan sujuvaa. Suomennoksessa huomasin muutaman lyöntivirheen, mutta en sen kummempia takelteluja. Tarina vei suurimman osan ajasta varsin hyvin mukanaan, joskin välillä jumituttiin minusta hieman liian pitkäksi aikaa pieniin yksityiskohtiin. Kaksoisvirhe olisi toiminut hyvin hieman tiivistettynäkin, nyt koin kirjan puolivälin jälkeen tarinan hieman junnaavan paikoillaan.

Tennis oli kirjassa suuressa roolissa, ja vaikka itse en ole lajin asiantuntija huomasin muutamia hassuja epäkohtia lajitiedoissa. Toki säännöt ja sensellaiset ovat voineet tässä vuosien aikana muuttua, ja toki kirjailija mainitsee kirjan alussa että rankingjärjestelmää on kirjassa yksinkertaistettu. Tennisammattilaiset löytäisivät kirjasta varmasti vielä enemmän epäkohtia, mutta minä en kokenut näitä muutamia lapsuksia häiritseväksi.

Kaiken kaikkiaan viihdyin mainiosti Kaksoivirheen parissa. Sain suuren määrän tennistietoa, viihdyin Willyn ja Ericin mukana maailmankiertueella ja koin kuvauksen heidän vaikeasta avioliitostaan uskottavaksi. Shriver on yksi lempikirjailijoitani, ja vaikka en ehkä pitänyt tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin kahdesta aiemmin lukemastani, jää tämäkin kirja varmasti todella hyvin mieleeni. Lukupiirikirjaksi tämä oli myös hyvä valinta. Olimme kirjasta hieman eri mieltä, ja kirja onnistui herättämään paljon ajatuksia meissä kaikissa. Itsekin huomasin miettiväni kovasti omaa urheiluharrastustani, ja aktiivivuosien aikaisia parisuhteita urheilupiireissä, niin omien kuin ystävien ja tuttujen kokemuksien kautta.

★★★★

Seikkailujuoksija / Juha Hietanen

Seikkailujuoksija: Jukka Viljasen pitkä taival Saharan halkijuoksijaksi / Juha Hietanen

Readme.fi, 2012. 280 sivua.

Kannen suunnittelu: Marko Tapani

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Juha Hietasen kirja Seikkailujuoksija: Jukka Viljasen pitkä taival Saharan halkijuoksijaksi kertoo nimensä mukaisesti seikkailujuoksija Jukka Viljasesta ja tämän huimista juoksuprojekteista.

Viljanen innostui juoksemisesta ja jokapäiväisistä, pitkistä lenkeistä tuli miehen arkea. Pikkuhiljaa hän myös teki juoksemisesta ammattinsa, jätti vanhan työnsä ja alkoi etsimään sponsoreita eri juoksuprojekteilleen. Viljanen on juossut maratonin niin etelä- kuin pohjoisnavallakin. Hän juoksi avovaimonsa sekä ystävänsä Gregin kanssa Kalaharin halki tajuttomassa kuumuudessa. Kalaharin seikkailun jälkeen Viljanen päätti, että hän haluaa olla ensimmäinen mies joka juoksee yksin halki Saharan. Seikkailu vaati paljon valmisteluja ja suunnittelua. Tarvittiin rahoittajia, ruokailuja piti suunnitella, juoksureitti suunnitella mahdollisimman turvalliseksi ja tukijoukko matkaa varten piti hankkia niin kotimaasta kuin paikanpäältäkin. Yhden Saharaan suuntautuneen suunnittelureissun ja yli vuoden valmistautumisen jälkeen Viljanen suuntasi tukijoukkoineen Saharaan ja aloitti juoksunsa. Kirjassa seurataan tätä huimaa juoksua varsin yksityiskohtaisesti ja todella kiinnostavasti.

Minä olen suuri juoksufani, ja tämä kirja ei todellakaan tuota juoksintoani vähennä. Päinvastoin. Kirjaa lukiessani sain kovan lenkkihingun päälle, haluan juosta pidempiä lenkkejä, kauemmin ja muualla kuin tasaisilla ja jäisillä kaduilla. Kirjana en ehkä ihastunut Seikkailujuoksijaan ihan varauksettomasti. Rakenne oli minusta jotenkin sekava, ja monia asioita mainittiin useaan kertaan. Kirjan sisältö sitävastoin oli todella kiinnostavaa, laitoin jokaisen yksityiskohdan korvan taakse ja innostuin ultrajuoksusta aivan uudella tavalla (vaikka Viljanen on erityisesti seikkailujuoksija, ei ultrajuoksija). Pidin siitä, että kirjassa tulee monipuolisesti esille juoksuprojekteihin valmistautuminen. Lopulta vaikutti siltä, että pitkien juoksulenkkien tekeminen ja fyysinen harjoittelu oli koko projektissa oikeastaan se helpoin asia. Rahoituksen hakeminen, ravinnon suunnittelu ja matkan suunnittelu vaati paljon enemmän aikaa ja voimia kuin itse juoksu.

Seikkailujuoksija sai minut entistä innostuneemmaksi juoksuharrastukssta ja se sai myös ihailemieni henkilöiden listan kasvamaan yhdellä nimellä. Sain Jukka Viljasesta kirjan kautta sympaattisen, määrätietoisen ja vahvatahtoisen kuvan, enkä voi muuta kuin ihailla häntä. Seikkailujuoksija on kirjana  todella mukaansatempaava, ja halusin lukea sen yhdeltä istumalta. Kaiken lisäksi isäni odotti malttamattomana, että saisin kirjan luettua jotta hänkin pääsisi sitä lukemaan. Lukemisen aikana ruokapöytäkeskustelumme koskivatkin Seikkailujuoksijaa ;). Minä jäin kuitenkin hieman kaipaamaan persoonallisempia ajatuksia, Jukka Viljasen omia muistoja ja ajatuksia seikkailuistaan. Kirjan kirjoittaja on toimittaja Juha Hietanen, mutta minä kaipasin vielä enemmän Jukka Viljasen omia kokemuksia, omia sanoja kirjassa kuvailtaviin tapahtumiin. Mitä juoksijan päässä liikkui pitkien seikkailujen aikana, mitä hän ajatteli harjoituslenkkien aikana, mistä ammensi tahdon ja voiman pitkiin juoksupäiviin aavikolla?

Kirjassa on myös aika paljon kuvia seikkailujen varrelta. Minusta se oli kiva lisä, ja valokuva turvonneista jaloista ja verisistä sukista toi seikkailujuoksijan arkea vielä hieman lähemmäs lukijaa. Haluaisin suositella tätä kirjaa lämpimästi kaikille, mutta ehkä tämä kuitenkin sopii parhaiten juoksusta innostuneille. Kiva nojatuolimatka Saharan kuumuuteen tämä oli muutenkin, varsinkin näin tammikuisissa loskakeleissä. Vaikka en Seikkailujuoksijalle kirjana ihan täysiä pisteitä voi antaa, Jukka Viljasen seikkailujuoksuille antaisin kuitenkin vaikka kymmenen tähteä. Ihailtavaa, inspiroivaa!

★★★★  

Ps! Jukka Viljasen blogista, täältä, voi lukea lisää miehen uudesta juoksuseikkailusta jonka hän julkisti maanantaina. Seuraavaksi mies suuntaa juoksemaan Grönlannin halki!

Ei ainoastaan pyöräilystä / Lance Armstrong

Ei ainoastaan pyöräilystä / Lance Armstrong

Tammi, 2002. 309 sivua.

Alkuteos: It´s Not About the Bike. My Journey Back to Life, 2000.

Suomentaneet: Paula Herranen & Veli-Pekka Ketola

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Lance Armstrong on viime aikoina ollut paljonkin julkisuudessa valitettavasti hieman negatiivisten asioiden vuoksi. Dopingsyytökset ovat tätä päivää, mutta kirjassaan Ei ainoastaan pyöräilystä Armstrong kuvailee menestyksekkään polkupyöräuransa alkua sekä elämänsä käännekohtaa, 25-vuotiaana saatua syöpädiagnoosia ja rankkoja hoitoja.

Armstrong syntyi teksasilaiselle teiniäidille ja osoitti jo nuorena kilpailuhenkisyytensä ja voitontahtonsa. Lance kilpaili nuorempana triatlonissa ja kehittyi sen jälkeen maailman parhaaksi pyöräilijäksi. Nuoren urheilijan ura koki kuitenkin käänteen, kun hänellä 25-vuotiaana todettiin pahanlaatuinen kivessyöpä. Syöpä oli levinnyt jo keuhkoihin ja aivoihin saakka, mutta Lance aloitti rankan ja vaikean taistelun sairautta vastaan. Taistelu päättyi voittoon ja pian myös huimaan paluuseen kilpapyöräilyn huipulle. Toivuttuaan syövästä Armstrong voitti Tour de Francen, maantiepyöräilyn suurimman kilpailun, seitsemän kertaa. Sittemminhän Armstrongin joukkuekaverit ovat todistaneet hänen käyttäneen uransa aikana dopingia ja Kansainvälinen pyöräilyliitto mitätöi kaikki ympäriajon voitot.

Armstrong kertoo kirjassaan ehdottoman rehellisen tuntuisesti sairautensa pahimmat ja henkilökohtaisimmatkin yksityiskohdat. Miehen tarina koskettaa lähinnä tietenkin syöpäkamppailun kuvailun vuoksi, elämän ja kuoleman häilyvän rajan tuomisesta lukijaa lähelle, mutta kirja on kiinnostava myös urheiluhullulle lukijalle. Armstrong kuvailee huippu-urheilijan arkea ja kilpaurheilun vaativuutta tarkasti ja jännittävästi ja teos näyttää samalla urheilumaailman karkeuden ja terveyden merkityksen.

Armstrong antaa kirjassaa itsestään paljon. Hän kuvailee sairastumistaan kivessyöpään yksityiskohtaisesti ja avoimesti ja käy läpi sairauden tuomat muutokset kehossaan, steriiliyden ja myöhemmät lastenhankintaprosessit vaimonsa kanssa. Hän kertoo uusista elämänarvoistaan, uudesta näkökulmastaan ihmiselämään, lähipiiriinsä ja oman elämänsä arvokkuuteen.

Armstrongin kirja antaa kirjoittajastaan sympaattisen kuvan. En osaa yhdistää dopingepäilyjä tähän mieheen, joka kirjassa vannoo ettei koskaan ole kiellettyjä aineita käyttänyt tai tule käyttämäänkään. Hän kuvailee kemoterapian ja solumyrkkyjen olleen niin rankkoja, ettei niiden jälkeen voisi kuvitellakaan pumppaavansa kehoonsa vaarallisia, urheilussa kiellettyjä aineita tai suorituskykyä parantavia valmisteita.

Ei ainoastaan pyöräilystä on kiinnostava ja koskettava kirja jota voin suositella etenkin urheilun ystäville. Toki Armstrongin kamppailu syöpää vastaan on jo itsessään todella lukemisen arvoinen!

★★★★

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Norstedts, 2011. 412 sivua.

Kannen suunnittelu: Miroslav Sokcic

Mistä minulle? nettiostos Adlibrikseltä

Patrik Sjöberg on yksi Ruotsin kaikkien aikojen menestyneimpiä yleisurheilijoita. Sjöberg voitti korkeushyppyurallaan olympiamitalin kolmista perättäisitä olympialaisista ja paransi lisäksi korkeushypyn maailmanennätystä useaan otteeseen. Sjöbergin muistelmakirja Det du inte såg on kirjoitettu yhdessä Markus Luttemanin kanssa. Kirja kertoo Sjöbergin urasta ja elämästä korkeushyppääjänä, ja valottaa myös vaiettuja salaisuuksia Sjöbergin suomalaistaustaisesta valmentaja Viljo Nousiaisesta.

Kirjassaan Sjöberg paljastaa paljon itsestään. Hän kertoo, kuinka aloitti yleisurheilun, kuinka kyllästynyt oli koulunkäyntiin. Sjöberg kertoo rankasta lapsuudestaan, vanhempiensa erosta ja suuren roolin koko kirjassa saa myös Sjöbergin valmentaja Viljo Nousiainen. Nousiainen aloitti Sjöbergin valmentamisen jo tämän ollessa nuori poika. Pian Nousiaisesta tuli hetkeksi myös Sjöbergin isäpuoli kun tämä seurusteli Sjöbergin äidin kanssa. Tuo suhde kaatui kuitenkin varsin nopeasti, mutta eron jälkeen Sjöberg päätti muuttaa asumaan Nousiaisen luokse, jotta treenaaminen sujuisi mahdollisimman helposti. Nousiainen hyväksikäytti nuorta Sjöbergiä seksuaalisesti, kunnes Sjöberg oli teini-ikäisenä tarpeeksi vahva kieltämään Nousiaisen käytöksen. Myöhemmin, korkeushyppuyuran jo loputtua, Sjöberg sai kuulla Nousiaisen muilta valmennettavilta, että tämä oli käyttäytynyt samalla tavalla myös muita nuoria valmennettaviaan kohtaan. Nousiainen oli aina ollut hieman erilainen, täysin nuorten poikien valmentamiseen uppoutunut. Hän ei tiennyt mistään muusta, hänen elämäänsä kuului vain ja ainoastaan korkeushyppy ja nämä nuoret pojat.

Nousiainen pysyi Sjöbergin valmentajana koko Sjöbergin hyppyuran ajan. Vaikka Sjöberg lopulta inhosi koko miestä, tiesi hän, ettei olisi kehittynyt niin hyväksi korkeushyppääjäksi ilman Nousiaista. Det du inte såg antaa rehellisen ja avoimen kuvan urheilumaailmasta, Nousiaisen ja Sjöbergin välisestä suhteesta ja Sjöbergistä persoonana. Sjöberg on mielenkiintoinen henkilönä. En ehkä voi sanoa tykästyneeni häneen, minulla on tämän herran kanssa vähän samanlaiset fiilikset kuin Zlatanin kirjan kuunneltuani. Sain myös Sjöbergistä hieman epämiellyttävän, koppavan ja ylpeän kuvan vaikka ihailenkin (myös) hänen selviytymistarinaansa, hienoa urheilu-uraa ja rohkeita elämänvalintojaan.

Kirjana Det du inte såg on mielenkiintoinen, rehellinen ja aiheeltaan tärkeä. Sjöberg tuokin kirjan lopussa esille syitä siihen, miksi halusi kertoa omista kokemuksistaan lopulta, vuosien jälkeen, julkisesti. Hänen mielestään on tärkeää herätellä vanhempia tarkastelemaan urheilumaailmaa kriittisemmin. Sjöberg itse ihmetteli, miten kukaan nuorten poikien vanhemmista ei epäillyt Nousiaisen puuhia. Miten kukaan vanhemmista ei ihmetellyt, kun yksinäinen urheiluvalmentaja pyysi nuoria valmennettaviaan yökylään monta kertaa viikossa? Osansa kirjassa saa koko Ruotsin urheiluliitto, kilpakumppanit ja media. Sjöberg on aina ollut oman tiensä kulkija. Hän on juhlinut, rellestänyt, mokaillut. Ollut otsikoissa huumeiden vuoksi, sotkenut raha-asiansa ja taistellut dopingsyytöksien kanssa. Hän on kuitenkin aina ollut rehellisesti oma itsensä, oman tiensä kulkija, ja se jos mikä on ihailtavaa, vaikka minä en aivan kaikkia Sjöbergin valintoja ja mielipiteitä henkilökohtaisesti allekirjoitakaan.

Det du inte såg on kiinnostava ja koskettava katsaus 1960-luvun yleisurheilumaailmaan, Ruotsin urheilupiireihin ja etenkin Patrik Sjöbergin elämään. Hienon hieno kirja vaikka en Sjöbergiin henkilönä täysin samaistunutkaan. Mutta sehän ei taida olla kirjan vika ;).

⋆⋆⋆⋆

Jag är Zlatan Ibrahimovic / David Lagercrantz & Zlatan Ibrahimovic

Jag är Zlatan Ibrahimovic / David Lagercrantz & Zlatan Ibrahimovic

Bonnier Audio, 2011. 11 levyä.

Lukija: Jonas Malmsjö

Tässä onkin urheiluelokuun viimeinen kirja, näin sopivasti elokuun viimeisenä päivänä! Olen tämän kuukauden aikana kuunnellut ahkerasti äänikirjana David Lagercrantzin kirjoittamaa Zlatan Ibrahimovicistä kertomaa kirjaa ruotsiksi. Jag är Zlatan Ibrahimovic on kattava ja runsas katsaus jalkapallomiljonääri Ibrahimovicin elämään.

Zlatan syntyy maahanmuuttajaperheeseen ja viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Rosengårdissa, malmölaisessa lähiössä. Zlatania kiusataan koulussa, hänen vanhempansa eroavat ja perheessä on muutenkin ongelmia aivan tarpeeksi. Zlatan on eksyksissä, kunnes löytää jalkapallon. Hän ostaa ensimmäiset nappulakenkänsä parilla kolikolla tavaratalosta ja potkii palloa kotitalonsa pihamaalla. Jag är Zlatan... kertoo, kuinka kiusatusta lähiöpojasta kasvaa yksi maailman tunnetuimmista jalkapalloilijoista. Kuinka Zlatan selviää vaikeuksista ja lopulta pääsee ulkomaille, Eurooppaan, pelamaan. Vaikka paikka hyvässä joukkueessa onkin varma, ei elämä kuitenkaan ole helppoa. Muutettuaan ensimmäisen kerran yksin ulkomaille Zlatan yllättyy paitsi yksinäisyydestä, myös treenitavoista ja muiden pelaajien persoonista.

Myöhemminkin, pelattuaan Euroopan huippujoukkueissa usean vuoden ajan, Zlatan ihmettelee muiden huippupelaajien käyttäytymistä. Saapuessaan pelaaman Barcelonaan hän ihmettelee, miksi Messi, Iniesta ja Xavi käyttäytyvät kuin normaalit ihmiset, eivätkä osoita millään tavalla olevansa maailman huippupelaajia. Zlatan itse ei ole nöyrä. Hän ajattelee olevansa Euroopan coolein jätkä, hän vaatii erikoiskohtelua ja jos asiat eivät suju hänen haluamallaan tavalla, joukkuekaverit, valmentajat ja muut taustahenkilöt saavat tuntea sen nahoissaan.

Jag är Zlatan... kuvailee tarkasti ja monipuolisesti jalkapallotähden elämää. Joukkeita ja pelikavereita on paljon, niin paljon että olen jo unohtanut puolet. Kirjassa kerrotaan myös Zlatanin "toisesta elämästä" rakastavana perheenisänä ja avomiehenä. Zlatanin ja hänen avovaimonsa Helenan suhdetta kuvaillaan sen alusta asti ja Helenalla onkin suuri rooli Zlatanin sopeutumisessa Eurooppaan. Ibrahimovicin elämää kuvaillaan lapsuudesta aina vuoteen 2011 saakka. Se antaa laajan ja rehellisen kuvan Ibrahimovicistä ja jalkapallotähden elämästä.

Minä olen aina pitänyt Zlatan Ibrahimoviciä ylpeänä ja itsekkäänä, epämukavana snobina. Hän ei totisesti anna itsestään toisnelaista kuvaa kirjan kautta, mutta toki kirjasta saa Zlatanin taustasta ja hänen uransa alkuvaiheista yksityiskohtaista tietoa. Uskon, että kaikki tuo on vaikuttanut Zlatanin olemukseen ja nyt ymmärrän hänen ärsyttävän olemuksensa ehkä hieman paremmin. Zlatan ei ole nöyrä, mutta jos hän lapsena ja nuorena olisi ollut nöyrä, hän ei ehkä olisi selvinnyt. Kirja on hieno ja tavattoman mielenkiintoinen elämäkerta, mutta samalla aika upea selviytymistarina. Zlatan on menestyksensä ansainnut.

Kirja toimi hyvin äänikirjana. Kirjoittajaksi on merkitty David Lagercrantz joka on kirjoittanut Zlatan Ibrahimovicin kertomuksen mukaan. Kuunnellessani tätä ajattelinkin jatkuvasti Zlatanin kertovan minulle omaa tarinaansa minä-muodossa. Jag är Zlatan... on monipuolinen kirja ja parasta tässä oli se rohkeus ja rehellisyys, jolla Zlatanin tarina kerrotaan. Minä sain Ibrahimovicistä hieman erilaisen kuvan, vaikka nöyrä ja Zlatan ei edelleenkään samaan lauseeseen sovikaan. Kirjan kuunneltuani minulle jäi kuitenkin herrasta tuttavallinen fiilis, hän päästi kirjansa kautta lukijan (kuuntelijan) itseään lähelle, avasi ovet elämäänsä ja näin jälkeenpäin tuntuu melkein siltä, kuin olisimme kavereita. Jään siis euraamaan Zlatanin elämänvaiheita lehtien sivuilta tämän jälkeen entistä kiinnostuneempana.

"Zlatan är Zlatan. Det finns bara en Zlatan."

★★★★★


Myös Unni on lukenut tämän.

Ultramarathon man / Dean Karnazes

Ultramarathon man / Dean Karnazes

Tarcher Penguin, 2006. 295 sivua.

Kannen suunnittelu: Lovedog Studio

Mistä minulle? Amazon.co.uk -ostos

Elokuun, ja urheiluteemakuukauden viimeisiä päiviä viedään. Tämä onkin teemakuukauden toiseksi viimeinen kirja, viimeisestä yritän ehtiä kirjoittaa huomenna. Minulla on muutenkin iso kasa blogiarvioita rästissä, ehdin kyllä lukea, mutta kiireet pitävät usein pois koneelta. No, hiljaa hyvä tulee ja ensi viikolla koittaakin paluu arkeen ja opiskelukaupunkiin.

Dean Karnazesin omaelämäkerrallinen kirja Ultramarathon man: Confessions of an all-night runner on, taas kerran, tavattoman mielenkiintoinen ja juoksuintoa kohottava kirja. Karnazes kertoo omasta juoksuharrastuksestaan, siitä, mikä sai hänet juoksemaan ultramaratoneja ja maailman rankimpia juoksukilpailuja. Karnazes kertoo päivän kohokohdastaan, kun hän illalla suukottaa lapsiaan näiden mennessä nukkumaan, vetää jalkaansa juoksukengät ja lähtee juoksemaan koko yöksi. Karnazes juoksee ja juoksee. Hän juoksee öiden lisäksi työpäivien lounastunnilla ja ajan riittäessä myös työpäivän jälkeen. Siinä sivussa hän ehtii kuitenkin huolehtia perheestään, käydä kaikissa poikansa jalkapallomatseissa ja viettää kahdenkeskistä aikaa vaimonsa kanssa. Hän käy kokopäivätöissä ja leikkaa kotipihan nurmikon. Nukkua ja syödäkin hän ehtii, vaikka välillä tuntuu siltä, että vuorokaudesta loppuvat tunnit. Ihailtavaa ja motivoivaa!

Kirjassaan Karnazes kuvailee tarkasti ensimmäisen ultramaratonkilpailunsa. Se oli rankka vuoristojuoksu, kokonaispituudeltaan 161 km ja matka juostiin Sierra Nevadan vuoristossa, vuoria ylös ja alas. Kilpailua on äärimmäisen mielenkiintoista seurata, ja Karnazesin asenne on ihailtavaa! Vaikka jalat ovat mössöä, varpaankynnet irtoilevat ja koko vartalo kramppaa jaksaa hän mielessään laskea leikkiä ja etsiä kärsimyksestään ilon aiheita. Kirjassa seurataan tarkemmin myös kaikkien aikojen ensimmäistä maratonia Etelänavalla sekä Karnazesin juoksemaa, lähes 200 kilometrin ultramaratonia. Jälkimmäinen matka oli oikeastaan viestijuoksu, jossa tarkoituksena oli juosta lyhyempiä pätkiä joukkueena ja jättää viestikapula seuraavalle juoksijalle. Karnazes juoksi matkan kuitenkin yksin, yhden miehen joukkueena, Team Deanina. Hän juoksi sairaan tyttölapsen, Libbyn hyväksi ja sai juoksullaan kerättyä hieman rahaa lopulta Libbyn hengen pelastanutta hoitoa varten.

Karnazesin kirja Ultramarathon man on juoksusta innostuneelle oikea kultakimpale. Kirja lisää motivaatiota ja juoksuintoa, se saa haaveilemaan pidemmistä juoksumatkoista, mutta ennen kaikkea se osoittaa, mihin ihmiskroppa ja -mieli kykenee. Ihailen Karnazesin asennetta, hän juoksee mahdottomia kilometrimääriä viikossa, syö todella tarkasti, ei syö vaaleaa sokeria laisinkaan -edes lastensa syntymäpäivillä - ja viettää viikonloput ja lomat perheensä kanssa asuntovaunussa ja juoksukilpailuissa. Vaikka hän onkin omien sanojensa mukaan syntynyt juoksemaan hän elää kuitenkin aivan tavallista perheenisän elämää, ja vaimo sekä lapset ovat etusijalla hänen elämässään.

Voisin kirjoittaa tästä kirjasta vaikka kuinka paljon, mutta suosittelen kaikkia vähänkin kiinnostuneita tarttumaan tähän ja lukemaan itse. Minä luin tämän englanniksi, ja teksti on helppo- ja nopealukuista. Ainut asia mikä englanninkielisessä kirjassa hieman häiritsi, oli juoksumatkojen pituudet. Ne kerrottiin tietenkin maileissa, joten jouduin googlettamaan vastaavat matkat kilometreinä jos halusin ne tietää. Kirja on myös suomennettu nimellä Ultramaratoonari: Kuinka lähdin juoksemaan ja jäin koukkuun, joten suomeksikin tämän löytää ainakin nettikaupoista.

Hämmästyttävä, innostuttava ja motivoiva kirja!


★★★★★

Redemption / Bryan Clay

Redemption / Bryan Clay & Joel Kilpatrick

Thomas Nelson. 2012. 250 sivua.

Kannen suunnittelu: Julie Faires

Mistä minulle? ostos amazon.com:ista

Redemption (suom. "lunastus") on kymmenottelun olympiavoittaja Bryan Clayn omaelämäkerrallinen romaani, jossa hän kertoo olympiakullan taustoja, omasta menneisyydestään sekä omasta tiestään suosituksi huippu-urheilijaksi. Minä muistan sateisen elokuisen illan vuonna 2005, kun Bryan Clay juhli ensimmäistä maailmanmestaruuttaan Helsingin Olympiastadionilla.

Clay syntyi japanilaiselle äidille ja afroamerikkalaiselle isälle. Hän asui suurimman osan lapsuuttaan Havaijilla, jossa hän työskenteli isoisänsä pienessä yrityksessä. Bryanin lapsuus oli kohtuullisen onnellinen siihen saakka, kunnes hänen vanhempansa erosivat. Siitä alkoivat hänen ongelmansa. Hän joutui vaihtamaan koulua moneen kertaan muuttojen sekä huonon käytöksen vuoksi, hän juhli, riehui ja rellesti eikä todellakaan noudattanut uskovaisen äitinsä ohjeita ja neuvoja. Bryan pääsi stipendillä yliopiston urheilutiimiin, mutta urheilusta huolimatta raju juhlinta ja riehunta jatkui. Vasta tavatessaan tulevan vaimonsa Sarahin, Bryan vihdoin päätti ottaa itseään niskasta kiinni ja rauhoittaa elämänsä. Ykkössijalle elämässä nousi nyt Jumala, jonka Bryan löysi uudelleen. Kakkossijalla Bryanin elämässä pysyi perhe, silloin ja aina, ja tärkeällä kolmannella sijalla tuli urheilu. Kun elämän muut osa-alueet olivat kunnossa, alkoi urheilukin sujua entistä paremmin ja Bryanin tulokset paranivat. Pian hän huomasi olevansa Yhdysvaltain parhaita kymmenottelijoita, sitten hän löysi itsensä kilpailemasta niin maailmanmestaruudesta kuin olympiavoitostakin. Bryanin suurimmaksi haaveeksi ja tavoitteeksi urheilujauralla tuli olympiakullan voitto Pekingistä 2008. Hän saavuttaa unelmansa, mutta tielle mahtuu paljon loukkaantumisia sekä muita vaikeuksia ja ongelmia.

Redemptionissa Clay kertoo omin sanoin kuinka hän kasvaa eksyneestä nuoresta pojasta urheilumaailman tähdeksi, uskovaiseksi, Jumalaa kunnioittavaksi ja kuuntelevaksi rakastavaksi aviomieheksi ja perheenisäksi. Hän taustoittaa urheilu-uransa tärkeimpiä henkilöitä, kuvailee kiinnostavasti mitä urheilumaailman kulisseissa oikeasti tapahtuu ja kuinka raskasta huippu-urheilijan elämä oikeasti on. Kymmenottelun erikoispiirteetkin tulevat hyvin esille, kaksi raskasta kilpailupäivää kuvaillaan tarkasti, kuten myös eri lajien ominaispiirteet, vaikeudet ja pienet, tärkeät ykistyiskohdat.

Minä pidin valtavasti siitä määrästä urheilun nippelitietoa, jota tämä kirja sisälsi. Nautin kun sain kurkistaa urheilumaailman kulisseihin ja lukea Clayn rankoista treeneistä. Minä pidin myös Clayn kertojaäänestä. Hän on menestynyt urheilija, mutta itsekehuskelu ei nouse pinnalle edes Clayn kuvaillessa parhaita onnistumisiaan, maailmanennätyksen hätyyttelyä tai ylivoimaisia arvokisavoittojaan. Clay kuvailee kymmenottelijoiden välisiä kilpailuja ystävällisellä otteella, hän mainitsee usein Roman Sebrlen, tsekkiläisen ottelijan jonka kanssa Clay ystävystyi vuosien aikana läheisesti. Kymmenottelijoilla on keskenään hyvät välit, se on otteluiden ominaispiirre ja todella piristävä asia yleisurheilukentillä.

Redemption on ehdottomasti myös selviytymistarina. Clayn nuoruus on rankka, mutta oikeiden ihmisten avulla hän taistelee itsensä takaisin elämään, onneen ja menestykseen. Clayn elämässä tärkeintä on Jumala, perhe ja urheilu. Hän muistuttaa jatkuvasti kuinka kiitollinen hän on Jumalalle siitä, että tämä kuunteli häntä, auttoi häntä ja suunnitteli Claylle tällaisen elämän. Minä en voi kuin ihailla tuollaista Jumalan uskoa, mutta samalla mietin, miksi Clay ei kiitä itseään siitä, että hän taisteli vaikeiden vuosien läpi, selvisi kaikesta ja lopulta kamppaili itsensä, omin voimin, korkeimmalle korokkeelle...

Redemption on hieno kirja, vaikka en katso elämää Clayn kanssa aivan samoin silmin. Luin tämän englanniksi, eikä se tuottanut minulle mitään ongelmia. Kieli on helppoa ja nopealukuista ja muutamien urheilutermien lisäksi kielessä ei ollut outouksia. Bryan Clayn tarina on mielenkiintoinen ja koskettava, se itkettää ja hymyilyttää, tempaa lukijan mukaansa ja jättää hyvän tunteen jälkeensä.


★★★★★

Heja, heja! / Martina Haag

Heja, heja! / Martina Haag

Piratförlaget, 2012. 177 sivua.

Kannen suunnittelu: Lotta Kühlhorn

Mistä minulle? ostettu adlibrikseltä

Urheiluteema jatkuu tämän kuukauden aikana vielä muutaman kirjan kera. Tässä niistä ensimmäinen, ruotsalaisen kirjailija Martina Haagin uutuuskirja Heja, heja!. Kirjassaan Haag kertoo omista kokemuksistaan ryhtyessään harrastamaan juoksemista.

Haag on tunnettu hauskan humoristisista kirjoistaan. Tässä juoksukirjassa hän tarttuu aiheeseensa rennolla huumorimielellä, ja juoksemisesta on todella hauska lukea kerrankin tällaisesta näkökulmasta. Haag nauraa itselleen, kun hän ensimmäisellä treeniviikollaan jaksaa juosta kaksitoista minuuttia putkeen. Pian hän jaksaa juosta jo viisi kilometriä, sitten kymmenen. Ensimmäisissä juoksutapahtumissaan hän juoksee viisi kilometriä, pian hän osallistuu jo kympeille. Siskon ja yhden ystävänsä kanssa Martina perustaa Team Doktor Throttle -nimisen epävirallisen juoksukerhon jolla on oma pokaalinsa. Martinan suurimmaksi tavoitteeksi tuleekin voittaa pokaali itselleen voittamalla juoksukerhon väliset kilpailut. Rento ja hauska ote säilyy läpi koko kirjan, vaikka kirjan lopussa Martina juoksee jo rankan maratoninkin ja omat tavoitteetkin on nostettu korkeammalle.

Osansa kirjassa saa niin juoksua harrastavan naisen perhe kuin tutut kirjailijakollegatkin. Martina tsemppaa itseään jatkuvasti parempiin suorituksiin, ja halu parantaa omia ennätyksiään ja voittaa tiimikaverit on kova. Aina juoksu ei maistu, mutta parille lenkille viikossa on aina päästävä.

Heja, heja! on hauska, mukaansatempaava, kannustava ja viihdyttävä kirja juoksemisesta. Kirja aiheuttaa toki myös kovan juoksukuumeen, ja lukemisessa minun olikin pidettävä muutama lenkkitauko. Heja, heja! ilmestyi pari viikkoa sitten ruotsiksi enkä tiedä onko tätä tarkoitus kääntää suomeksi. Kieli on kuitenkin yksinkertaista ja helppolukuista, joten uskallan suositella tätä kirjaa jotenkuten ruotsia ymmärtäville juoksuihmisille. Viihdyin kirjan parissa oikein hyvin, ja sain lisäpuhtia juoksuharrastukseen taas kerran.


⋆⋆⋆⋆

Naisen juoksukirja / Kirsi Valasti

Naisen juoksukirja / Kirsi Valasti

Otava, 2009. 202 sivua.

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? huuto.netistä ostettu

Urheiluteemalla jatketaan. Muistan Kirsi Valastin parin vuoden takaa juoksuradoilta, ja innostuin kovasti kun löysin hänen kirjoittamansa Naisen juoksukirjan huuto.netistä halvalla. Kirja antaa lisämotivaatiota juoksemiseen, vinkkejä treenien kokoamiseen ja paljon uutta tietoa niin treenaamiseen, ravintoon kuin kilpailuihin valmistautumiseenkin liittyen.

Naisen juoksukirja käy aluksi läpi juoksemiseen tarvittavat varusteet. Jalkineiden lisäksi naiselle tärkeät on tukevat urheilurintaliivit kun taas sykemittari tuo juoksemiseen lisää mielenkiintoa. Varusteiden läpikäymisen jälkeen vuorossa on kestävyysharjoittelun perusteet ja juoksuharjoittelun eri osa-alueet. Juoksuasento käydään läpi ja mukaan mahtuu myös sekä jalkojen venyttelyohjelma, että keskivartaloa vahvistava pilatesohjelma.

Naisen juoksukirja pureutuu erityisesti (ja nimensä mukaisesti) naiseen juoksijana. Kirjassa Valasti käy läpi naisen laadukasta ravintoa huomioiden naisen erityistarpeet eri ravintoaineiden saannissa. Kirjassa käydään myös läpi kuinka raskaana ollessa voi treenata juoksemista, tai millä tavalla hormonit voivat vaikuttaa juoksuharjoitteluun. Oman osansa kirjassa saa myös vammojen välttäminen, mielikuva- ja rentoutusharjoittelu sekä kirjan lopussa olevat esimerkkiharjoitusohjelmat eri tasoisille juoksijanaisille. Viimeistely maratonille ja puolimaratonille on myös mielenkiintoinen ja kannustava osa kirjaa.

Naisen juoksukirja on monipuolinen ja todella kannustava kirja. Juoksuharrastukseen saa kirjan kautta paljon uusia vinkkejä. Minä juoksin viimeksi eilen kirjan esimerkkiä seuraten intervalliharjoituksen, joka tuntui todella tehokkaalta ja hyvältä. Myös pilatesohjelman ja venyttelyharjoitukset olen jo testannut ja hyväksi havainnut. Valasti osaa kertoa monimutkaisemmistakin sykerajoista ja ravintoaineista niin, että taviskin (eli minä) ymmärtää. Kirja on käytännönläheinen, tästä on todella helppo napata vinkkejä omaan elämään niin juoksuharjoitteluun kuin ravintoonkin liittyen. Suosittelen siis ehdottomasti naisen juoksukirjaa kaikille juoksusta innostuneille (naisille)! Kirjan lukemisen jälkeen alkaa varmasti entistä enemmän mieli juoksulenkeille ;).


★★★★★-


Myös Unni ja Norkku ovat lukeneet tämän.

Urheilukirja / Tuomas Kyrö

Urheilukirja / Tuomas Kyrö

Teos, 2011. 280 sivua.

Kannen suunnittelu: Elina Warsta

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Tuomas Kyrön Urheilukirja on urheiluelokuun ensimmäinen kirja. Olen pitänyt kovasti aiemmista lukemistani Kyrön kirjoista, tosin sanoen Mielensäpahoittajista sekä Miniästä. Kyrön rento ja hauska kuva suomalaisuudesta ja elämästä ylipäänsä tulee hyvin esille myös Urheilukirjassa.

Urheilukirja kertoo urheilumaailman suurista nimistä, mieleenpainuvista kaksinkamppailuista, urheilun suhteesta politiikkaan ja maailmanhistoriaan. Kirja tuo esille kiinnostavia näkökulmia urheilumaailmaan, mutta kertoo myös paljon kirjailijasta itsestään. Kyrö kertoo vaivihkaa, rivien välissä, omia mielipiteitään ja ajatuksia urheilusta.

Kirjassa muistellaan niin Juha Miedon ja Thomas Wassbergin kaksinkamppailua, kuin Jari Puikkosen ja Toni Niemisen mäkihyppyuriakin. Urheilukirjassa pureudutaan talvilajeihin, kamppailulajeihin ja yleisurheiluun, jääkiekon maailmanmestaruuden voittamisen vaikeuteen ja urheilijoiden mielenkiintoisiin persooniin. Paavo Nurmi vihasi juoksemista, Andre Agassi tennistä ja Keke Rosberg hioi julkisuuskuvaansa erityisen tarkkaan. Kuva Suomesta suurena urheilumaana tulee esille, kuten myös urheilumaailman monipuolisuus. Jääspeedway, tractor pulling ja voimamieskilpailut ovat katsojalle kiinnostavia, vaikka erikoisia lajeja ovatkin.

Urheilukirja kertoo monipuolisesti urheilumaailmasta ja pureutuu ilahduttavan erilaisiin lajeihin. Minä pidin myös siitä, että Kyrö tämän kirjan kautta kertoi omasta suhteestaan urheiluun. Siitä, kuinka urheilu on kulkenut mukana pikkupoikavuosista murrosiän kautta aikuisuuteen saakka. Urheilukirja on taattua Kyröä myös kielellisesti; oivaltavaa, nasevaa ja paikoitellen todella hauskaa, vaikka Urheilukirja ei samalla tavalla ole hauskaksi kirjoitettu kuin esimerkiksi Mielensäpahoittajat.

Urheilukirja antaa suomalaisesta urheilumaailmasta ja -kansasta juuri sopivan hullun kuvan. Minä urheiluhulluna pidin tästä kirjasta kovasti, risuja antaisin vain oikoluvun puutteesta. Painovirheitä kirjasta löytyi nimittäin harmittavan paljon. Urheilukirjan tekstit pohjautuvat tietääkseni ainakin osittain Kyrön aiemmin kirjoittamiin kolumneihin. Lehtijuttuja tehdessään kirjailija tutustui erilaisiin urheilulajeihin tractor pullingista showpainiin ja kirjoitti kokemuksistaan kolumneja. Viihdyttävää ja mielenkiintoista, vaikka minä olisin mielelläni lukenut enemmän myös perinteisimmistä urheilulajeista. Urheilun ystäville tämä kirja on kuitenkin mitä mainioin valinta!

★★★★

Viikonlopun aikana palailen seuraavan teemakirjan kanssa, siihen saakka toivottelen kaikille urheilullista ja ihanaa viikonloppua! Ja kiva, että niin moni teistäkin oli teemakuukaudesta niin innoissaan :).

Myös Unni, Linnea, Kirsi ja Jori ovat lukeneet Urheilukirjan.

ps! Urheilukirjavinkkejä otan mielelläni vastaan :).

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Tammen keltainen kirjasto, 2010. 126 sivua.

Ranskankielinen alkuteos: Courir, 2008.

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla 

Ihastuin aiemmin keväällä Murakamin juoksemisesta kertovaan omaelämäkerralliseen kirjaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Siksipä kirjastoreissulla muutama kuukausi sitten tarttui mukaan myös Jean Echenozin faktaa ja fiktiota sekoittava romaani Pitkä juoksu, joka kertoo Tsekkoslovakian Veturin, Emil Zátopekin tarinan.

Pitkän juoksun alussa Emil Zátopek on 17-vuotias nuorukainen. Saksalaiset valtaavat Emilin kotialueet ja hän työskentelee haisevassa kenkätehtaassa. Emil inhoaa urheilua, eikä ole lainkaan innoissaan kun miehittäjät pakottavat kaikki miehet osallistumaan urheilukisoihin. Kisoissa käy kuitenkin pian ilmi, että Emil on hurjan lahjakas juoksija. Hän on fysiologisesti erikoinen, pystyy juoksemaan kymmenen kilometrin kilpailuja lähes hengästymättä hurjaa vauhtia. Hän myös harjoittelee paljon ja juoksee päivittäin pitkiä lenkkejä. Kuitenkin edelleenkin ihmetellään, miten Zátopek oli uransa aikana niin ylivoimainen kestävyysjuoksija. Pitkä juoksu ei ehkä anna vastausta tähän kysymykseen, mutta kertoo paljon muuta.

Ensimmäisten kilpailujen jälkeen Zátopek juoksee uusia maailmanennätyksiä, voittaa lukuisia kultamitaleja eri kestävyysmatkoilla ja voittaa samoissa olympialaisissa, Helsingissä 1952, sekä 5000, 10 000 metrin että myös maratonin kultamitalit. Zátopekin erikoinen repivä, viuhtova ja loikkiva juoksutyyli kiinnostaa ja puhuttaa niin mediassa kuin kisakatsojiakin, mutta Zátopek ei itse ole kritiikistä ja puheista moksiskaan. Juoksu-ura jatkuu niin kauan, kunnes häviöitä alkaa kertymään ja ikä painaa tšekkiläistä Zátopekia. Juoksu-uralle mahtuu ylä- ja alamäkiä, poliittisia kieltoja ja sota-ajan murheita. Eräällä kilpailumatkalla Emil tapaa kauniin keihäänheittäjä Danan, josta tulee rouva Zátopek (kirjan kansiliepeessä kerrotaan virheellisesti Emilin ja Danan tapaavan Helsingissä 1952, joka ei kyllä muiden lähteiden tai edes Echenozin kirjan mukaan ole totta). Yhdessä pariskunta kahmii arvokisamitaleja monen vuoden ajan.

Pitkä juoksu on tällaiselle urheiluhullulle todella mielenkiintoinen ja sopiva kirja. Echenoz kirjoittaa kepeän humoristisesti ja kertoo Zátopekin vaiheista hauskasti, mutta asiallisesti. Vaikka olen ymmärtänyt, että tämä kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota, on Echenoz varmasti tehnyt paljon taustatyötä kirjaansa varten. Tapahtumat ja tunnelmat tuntuvat todellisilta ja mahdollisilta, ja Echenoz luo myös selkeän ja todentuntuisen, ja ehdottoman mielenkiintoisen kuvan Emil Zátopekista henkilönä.

Kirjassa parasta oli minusta Echenozin sujuvan tekstin ja Zátopekin mielenkiintoisen juoksijauran seuraamisen lisäksi se, minkälaisen kuvan Zátopekista saa henkilönä. Hänet kuvaillaan lempeänä pipopäänä joka ei muiden mielipiteistä tai paineiden kasaamisesta välitä. Sisimmältään hän kuitenkin taisi olla herkempi mies, etenkin nuorena juoksijana. Lisäksi tästä kirjasta sai hyvän kuvan toisen maailmansodan aikaisesta maailmasta ja yhteiskunnasta. Echenoz onnistuu kertomaan Zátopekin tarinan ohella paljon sotaisista maista ja sodan seurauksista. Esimerkiksi myös Zátopek sai matkustuskieltoja muutamiin maihin oikeastaan sodan vuoksi, mutta näissä tapauksissa myös (jo tuolloin, 1900-luvun puolivälin tienoilla) manipuloiva ja hurja media, haastattelijat ja lehtimiehet, osoittivat taitonsa ja kykynsä kiusata viattomia urheilijoita...

Pitkä juoksu oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus, joten suosittelenkin tätä kaikille juoksemisesta ja urheilusta kiinnostuneille. Ja myös kaikille heille, jotka haluavat lukea mielenkiintoisesta persoonasta. Sillä sitä suomalaistenkin rakastama "Satu-Pekka" todella vaikuttaa olleen.


★★★★


Kirjasta lisää ainakin Hannan luona Kirjainten virrassa, marjiksen Kirjamielellä-blogissa sekä Jaakon kirjantilassa. 

Ylitys / Manuela Bosco

Ylitys / Manuela Bosco

Teos, 2012. 220 sivua.

Kannen suunnittelu: Jenni Saari

Mistä minulle? Kirsiltä lahjoituksena :)

Manuela Boscon omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ylitys kiinnosti minua heti kun kuulin sen ilmestymisestä. Kirjaston varausjono oli pitkä ja hidas, joten ilahduin suuresti kun Kirsi tarjosi omaa kirjaansa minulle luettavaksi. Suuri kiitos vielä Kirsi :).

Bosco on minulle osittain tuttu mediasta ja urheilukentiltä, jossa pikkutyttönä ihailin hänen juoksuaan. Muistan myös ihmetelleeni lupaavan, nuoren juoksijan yhtäkkistä lopettamista, ja ilokseni Ylitys tarjoaa vastauksia moneen kysymykseen. Ylityksessä Bosco kertoo koskettavasti, omin sanoin, elämästään italialaisen isän ja suomalaisen äidin vanhimpana tyttärenä. Elämästään lupaavana, nuorena urheilijana ja taistelustaan itsensä löytämisen kanssa. Bosco kuvailee onnistumisia ja pettymyksiä, ja kirjan loppupuoliskossa suuressa osassa on Boscon menestyneen isän vakava sairaus, joka lopulta johti myös tämän menehtymiseen. Isän kuoleman jälkeen Manuela teki myös päätöksen urheilu-urastaan, kohdattuaan pettymyksiä ja vastoinkäymisiä jo tätä ennen. Hän päätti jättää urheilun, ja oppia elämään ilman syömisten tarkkailua, lihomisia ja laihtumisia, rankkoja treenejä ja kipeitä lihaksia. Matkan varrelle mahtuu menestyksen ja pettymysten lisäksi myös jo mediassa kohistu itsemurhayritys (joka minusta on saanut hieman liian ison hulabaloon aikaiseksi...), mutta myös paljon onnen hetkiä, oivalluksia ja osoituksia perhesuhteiden tärkeydestä itsenäistymisen keskellä.

Bosco kirjoittaa minusta hyvin, joskin kieli välillä tuntui vähän kömpelöltä. Kirjan aihe oli kiinnostava ja Bosco onnistuu kertomaan rankoistakin asioista uskottavan koskettavasti. Kirja on myös ulkoasultaan minusta hieno. Teksti on aitoa ja rehellistä, Bosco ei kaunistele tai kerro vain positiivisia, myönteisiä asioita urheilu-urastaan ja elämästään. Bosco kertoo tietenkin juuri niin paljon, kuin haluaa paljastaa, mutta minulle jäi kirjasta rehellinen fiilis.

Kaiken puolin mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen elämäkerta, ja näin urheiluhullulle todella sopiva välipalakirja.



★★★+

Kirsin lisäksi kirjan on lukenut myös ainakin Hanna ja Amma. 

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta / Haruki Murakami

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta / Haruki Murakami

Tammi, 2011. 175 sivua

Alkuteos: Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto, 2007

Suomentaja: Jyrki Kiiskinen 

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? Poistoperjantaivoitto Karoliinan Kirjavasta kammarista

Aloitin Haruki Murakamiin tutustumisen lukemalla kirjan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Murakami on itse kutsunut teosta muistelmantapaiseksi, ja kirja kertookin paljon muusta kuin juoksemisesta ja ilahduttavan paljon miehestä itsestään.

Murakami aloitti juoksemisen kolmekymppisenä ja on sen jälkeen juossut yli 20 maratonia ja osallistunut useaan triathloniin. Hän juoksee lähemmäs 300 kilometriä kuukaudessa, kuutena päivänä viikossa. Kirjassaan hän kertoo miksi juoksee, miten valmistautuu koviin kilpailuihin ja mitä hyötyä juoksemisesta on romaanikirjailijalle. Koko kirjan läpi ikään kuin punaisena lankana kulkee Murakamin valmistautuminen New Yorkin maratonille.

Murakami mainitsee, että kestävyysjuoksussa ja kirjoittamisessa on paljon samaa. Molemmat vaativat kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja huolellisuutta. Pidin siitä, että tämä kirja kertoo paljon myös Murakamista itsestään. Hän päästää lukijan lähelle itseään ja ajatuksiaan. Kaikkein eniten pidin kuitenkin siitä, miten Murakami kuvailee juoksemista. Minä olen itse viime vuosina innostunut juoksemaan ja se maratonkin siintää jossain tulevaisuudessa. Minusta oli äärettömän kiinnostavaa lukea Murakamin ajatuksia juoksemisesta, mutta myös lukea hänen lenkeistään ja harjoittelustaan. Luin yhden luvun, ja minulle tuli hirveä tarve päästä juoksemaan. Tämä kirja jää ehdottomasti hyllyyni, ja kun juokseminen ei jostain syystä maistu, tartun tähän uudelleen.

Murakami kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Muutamassa kohdassa mietin, josko käännöksessä on tapahtunut jotakin kun en oikein ymmärtänyt lauserakenteita. Kirja on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä, ehkäpä tuo on vaikuttanut suomennokseen...

Vaikka kirja on paikoin filosofinenkin, minä pidin tästä todella paljon. Haluaisin jatkossa lukea ehdottomasti lisää Murakamia, mutta myös juoksusta kertovia kirjoja. Onko teillä hyviä juoksukirjavinkkejä?


★★★★+

Omituiset olympialaiset / Lasse Erola

Omituiset olympialaiset / Lasse Erola. Helsinki-kirjat, 2011. 184 sivua.

 Viime syksyn parhaisiin saavutuksiini lasken sen, että sain itsepäisen "en ikinä ole lukenut kokonaista kirjaa, ei se ole minua varten"-isäni lukemaan ihan kokonaisia kirjoja! Raahasin kirjastosta kotiin ensialkuun elämäkertoja ja tietokirjoja joiden aiheet tiesin kiinnostavan isääni. Urheilijoiden elämäkerrat upposivat hyvin ja viime syksynä isäni luki esimerkiksi Wilson Kirwasta kertovan "Juoksijasoturin ihmeellinen elämä" -kirjan, suomalaisten muusikoiden elämäkertoja sekä Johnny Cashista kertovan kirjan. Isäni luokittelee lukemisen hassusti syys- ja talvijutuksi, kesäisin hän lukee vain lehtiä. Älkää kysykö minulta miksi...

Tämä aloitus on siis aasinsiltana tämän postauksen aiheeseen, eli Lasse Erolan kirjoittamaan aiemmin tänä vuonna ilmestyneeseen kirjaan Omituiset olympialaiset. Kirja sisältää lyhyitä, omituisia tarinoita kesäolympialaisista ja tiesin, että tämä on sellainen kirja jonka isäni mielellään lukee. Niinpä annoinkin hänen lukea kirjan ensin, ja urheiluhulluutensa minuun tartuttaneena, minä luin innokkaasti kirjan vasta hänen jälkeensä. Siihen mennessä olin tosin jo kuullut puolet kirjan tarinoista, sillä isäni luki niitä mielellään ääneen :)

Meille urheiluhulluille tämä oli mitä mahtavin kirja. Täynnä pientä, hassua nippelitietoa kesäolympialaisten tapahtumista ihan olympiahistorian alusta tähän päivään saakka. Lasse Virénin "kaatumisesta voittoon" tiedetään jo, mutta kirja sisältää niin paljon tarinoita, että jotain uutta sieltä löytyy ihan varmasti kaikille urheilufaneille.

"Uusi-Seelanti lähetti Lontoon olympiakisoihin 1948 yhden painijan, Charlie Adamsin. Kisojen tulosluettelossa hänen nimeään ei kuitenkaan esiinny. Syy? Ennen kilpailujen alkua Adams jäi kiinni liikennerikkomuksesta. Poliisi pysäytti Adamsin hänen ajettuaan polkupyörällä jalkakäytävällä ja kirjoitti hänelle viiden shillingin sakon. Sen jälkeen Uuden-Seelannin olympiakomitea katsoi, että Adamsista oli tullut rikoksesta tuomittu henkilö ja siten sääntöjen mukaan sopimaton edustamaan maataan. Adams pudotettiin olympiajoukkueesta. " (s. 77)

Isäni piti erityisesti siitä, että kirja koostui lyhyistä tarinoista. Lyhyitä pätkiä pystyi helposti lukemaan muutaman kerralla ja jatkamaan taas seuraavana iltana. Todella sopiva rakenne henkilöille, jotka eivät jaksa lukea pitkiä pätkiä kerralla. Isälläni oli myös yksi toive: samanlainen kirja talviolympialaisista!

Lopuksi vielä yksi lyhyt tarina kirjasta. Kuinka paljon hyötyä onkaan lukemisesta?!

"Neuvostoliiton Viktor Kurentsov oli ennakkosuosikki painonnoston keskisarjassa Tokion kisoissa 1964. Hän kuitenkin hermoili ja jäi toiseksi. Mexicossa neljä vuotta myöhemmin hän oli viisaampi. Hän sulki kilpailun mielestään lukemalla nostovuorojensa välissä Leo Tolstoin kirjoja. Voitto tuli ylivoimaisesti." (s.122)

Isäni ja minun yhteistähdet tälle kirjaselle: ★★★★ ja meiltä molemmilta lämpimät suosittelut kaikille urheilufaneille!

Juoksija

Juoksija / Jussi Siirilä. Gummerus, 2009. 255 sivua

Luin Jussi Siirilän Juoksijan Leenan suosittelemana. En ole lukenut montakaan tämän tyylistä kirjaa. Siirilä kirjoittaa satiireja -hauskoja romaaneja ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista. Juoksija kertoo Matti Järvestä joka on syntynyt pohjoisessa ja syntymänimeltään Oula Matti Näkkäläjärvi. Matti Järvi asuu kuitenkin pääkaupungissamme ja työskentelee markkina-analyytikkona. Työn jälkeen hän harrastaa lenkkeilyä ja palapelejä. Matti on päättänyt unohtaa lapsuutensa pohjoisessa, hän häpeää Helsingissä vierailevaa äitiä joka ei ymmärrä Stockmannin vaatteita eikä Matin hienoja designesineitä mutta määräilee kuitenkin mielellään Matin asioita. Äiti tahtoisi Matin löytävän itselleen vaimon ja kun äiti on palannut pohjoiseen Matti kutsuu työkaverinsa Reetan kylään. Treffit eivät mene putkeen ja kun Matin elämää vielä saapuu häiritsemään alakertaan muuttanut Ahmedin perhe Matti saa tarpeekseen ja ryhtyy mielenkiintoisiin tekoihin. Matin elämään tulee täyskäännös näiden tapahtumien jälkeen ja siitä alkaa uudenlainen seikkailu.

Eräänä päivänä Matin oven takan seisoo nuorin Ahmed, kuusivuotias Ohmat jonka kanssa Matti aloittaa matkan Euroopan halki kohti Somaliaa jossa he luulevat Ohmatin mummin asuvan mustan ja valkoisen vuohen kanssa. Matkalla sattuu ja tapahtuu kaikkea mahdollista. Matin ennakkoluulot ja käsitykset pakolaisista, ulkomaalaisista, mustista ja valkoisista muuttuvat matkan aikana ja loppujen lopuksi Matti taitaa löytää hakemansa - oman paikkansa elämässä.

Juoksija on hauska kertomus suomalaisesta miehestä. Minä tykkäsin kirjasta, koska se käsitteli vakaviakin aiheita ( rasismi, maahanmuuttajat jne) hauskalla tavalla. Tunnistin Matin ajattelutavassa oman isäni, perus-Suomiäijän, ajatuksia ja taidankin seuraavaksi vinkata kirjasta isälleni;) Pieni Osman on herttainen kaveri -tykästyin somalipoikaan kovasti ja minusta oli hellyyttävää kuinka hän teki kaikkensa löytääkseen taas rakkaansa (sulloutui matkalaukkuun...). Juoksija oli ennen kaikkea hauska ja erittäin tapahtumarikas kirja, minä en yleensä lue tämäntapaisia kirjoja mutta tykkäsin kovasti. Ainut negatiivinen asia jonka näin keksin, oli ehkä juuri tapahtumien rikkaus. Jatkuvasti tapahtui jotain -Matin ja Ohmedin matkalle sattui älyttömästi kaikkea mutta kaikesta selvittiin ilman rangaistuksia. Mutta kyllä nyt tekisi mieli lukea muitakin Jussi Siirilän kirjoja...

****