Ruttohauta / Ene Mihkelson

 

Ruttohauta / Ene Mihkelson

WSOY Aikamme kertojia, 2011. 362 sivua

Alkuteos: Katkuhaud, 2007

Suomentanut: Kaisu Lahikainen

Kannen kuva: Lia G /Arcangel/Fennopress

Mistä minulle? oma ostos alelaarista...

Virolaisen Ene Mihkelsonin romaani Ruttohauta oli lukupiirimme valinta lokakuun kirjaksi. Mielenkiintoinen valinta kyllä, joka herätti totisesti keskustelua ja jänniä mielipiteitä... Minun osaltani kirja ei ollut menestys, voin sanoa suoraan että tämä meni niin yli hilseen. En tajunnut tästä paljon mitään.

Kirjan takakansi lupaa hyvää. Kertoja on toisen maailmansodan jälkeen, kun Neuvostoliitto miehitti Viron, jäänyt tätinsä hoiviin hänen vanhempiensa paetessa Stalinin joukkoja. Lapsi uskoo vanhempiensa kuolleen, mutta sodan jälkeisessä Virossa itse kullakin on salaisuuksia ja vaiettuja tapahtumia menneisyydessä.

Kirjan aihe vaikutti kiinnostavalta. Jostain syystä Viron historia kiehtoo minua, ja kuten jo aiemmin olen maininnut, toinen maailmansota on jostain syystä aina kiinnostanut minua kirjallisuudessa. Valitettavasti vain tämä Mihkelsonin kirja oli koottu siten, että heti alusta asti olin aivan ymmälläni. Henkilöt menivät sekaisin, en saanut minkäänlaista otetta tapahtumista. Läpi koko kirjan punainen lanka oli kateissa, en tajunnut mikä se tarinan juoni oikeasti oli. Viron historiaa selvitettiin paljon, välillä tekstissä oli pitkiä otteita historiallisista teksteistä (tai kirjeistä?) ja ne sekoittivat lukemista vielä enemmän. En kertakaikkiaan saanut kaikesta tekstistä luotua minkäänlaista kokonaisuutta.

Päähenkilöstäkään ei saanut selville tarpeeksi, jotta hän olisi millään tavalla tullut tutuksi tai läheiseksi. Kirjan keskivaiheilla jäin jopa miettimään kertojan sukupuolta, vaikka alusta asti olin ajatellut häntä naisena. Kirjan kieli on varmaan ihan hienoa, mutta minulle varsin vaikeata ja tekstin sekavuuden (ja paikoittaisen tylsyyden) vuoksi luin tätä todella hitaasti. Kesken olisi jäänyt, ellei tämä olisi ollut lukupiirikirja. Jostain syystä ajattelin kuitenkin kirjan loppusivuille saakka, että saan tästä vielä jotain irti. Mutta ei, en vain saanut.

Minun lukukokemustani kuvailee parhaiten kirjasta löytyvät lukuisat kysymysmerkit, joita oli siroteltu tekstin joukkoon ihan outoihin paikkoihin, omille riveilleen. Kysymysmerkkinä olin minäkin kirjaa lukiessani, ja olen yhä edelleen kirjan lukemisen ja lukupiirikeskustelun jälkeenkin...

 ★  

Hitlerin tytär / Vilmos Csaplár

Hitlerin tytär / Vilmos Csaplár

WSOY, 2012. 336 sivua.

Alkuteos: Hitler lánya, 2009.

Suomentanut: Outi Hassi

Kannen suunnittelu: Mika Tuominen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Vilmos Csaplárin romaani Hitlerin tytär herätti aiheensa vuoksi kiinnostukseni viime kesän kirjakatalogeissa. Sitten kuulin kirjan olevan vaikea, joten laskin sitä lukupinossani aina vain alemmaksi. Nyt kirjaston palautuspäivä läheni kovaa vauhtia, joten päätin vihdoin tarttua tähän. Ja olihan se vaikea, minulle iltalukemisena välillä liiankin runsas ja sekava.

Hitlerin tyttäressä seurataan monen henkilön tarinoita monessa eri ajassa. Kirjan takakannen ja nimen perusteella kuvittelin, että kirja kertoo tarinan Hitlerin tyttärestä. Niin ei aivan ollut, vaan tässä seurataan useamman henkilön tarinoita. Aikajaksokin on varsin laaja, ensimmäiset tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan loppuun ja kirjan lopussa eletään jo melkein 1960-lukua. Hitlerin tyttären tarina on yksi kirjan monesta tarinasta. Fanni Kucor viettää yhden yön Hitlerin seurassa, ja myöhemmin syntyy tytär Jolán jonka isä mitä ilmeisimmin on itse Hitler. Jolánin tarina on kirjan parasta antia, monen muun henkilön tarinat olivat sekavampia ja monta kohtaa meni minulta ohi.

Minulla oli suuria vaikeuksia kirjan ensisivuilta lähtien painaa mieleeni henkilöiden vaikeita, unkarilaisia nimiä. Lisäksi kaikilla oli vähintään yksi kutsumanimi ja henkilögalleria oli muutenkin minun makuuni aivan liian suuri. En myöskään oikein missään vaiheessa päässyt tarinaan, tai tarinoihin, sisälle eikä kirja rankoista kohtaloista huolimatta onnistunut koskettamaankaan minua. Hitlerin tytär oli yksinkertaisesti minulle liian vaikea ja sekava kirja.

Tässä kirjassa oli ehdottomasti aineksia parempaan lukukokemukseen. Historialliset romaanit kiinnostavat minua, etenkin toisesta maailmansodasta kertovat. Vaikka sota oli tässäkin läsnä, ja Hitlerin tytär joutui Hitlerin kauheuksien keskelle, ei sekään onnistunut nostamaan kiinnostustani. Jos kirja olisi ollut yhtään paksumpi olisin varmaan jättänyt tämän kesken.

Hitlerin tytär on kuitenkin mielenkiintoinen katsaus Unkarin historiaan, mutta muuten en kyllä jää muistelemaan tätä lukukokemusta kovinkaan positiivisena. Odotin parempaa, selkeämpää ja hieman helpompaa tuttujen varoitteluista huolimatta.

★★

Aarteemme kallis / Linn Ullmann

Aarteemme kallis / Linn Ullmann

WSOY, 2012. 360 sivua.

Alkuteos: Det dyrebare, 2011.

Suomentanut: Tarja Teva 

Kannen suunnittelu: Aud Gloppen Blaest

Mistä minulle? pyydetty arvostelukappale kustantajalta

Linn Ullmannin uutuusromaani Aarteemme kallis valikoitui vuoden viimeiseksi lukupiirikirjaksemme, koska se oli oikeastaan kaikkien piiriläisten lukulistalla. Minä en ole aiemmin lukenut Ullmannia, mutta ostin kirjamessuilta tänä vuonna jopa kaksi Ullmannin vanhempaa teosta. Aarteemme kallis-kirjan jälkeen odotan jo innolla, että ehdin lukea myös noita vanhempia teoksia.

Aarteemme kallis on erään perheen tarina. Kaikka alkaa siitä, kun keski-ikäinen Siri päättää järjestää Jenny-äidilleen 75-vuotis syntymäpäiväjuhlat. Hän suunnittelee juhlia ja järjestää ne kirjailijamiehensä Jonin avulla. Jenny ei vain juhlista oikein innostu, ja katoaakin juhlien aikana humalapäissään autoajelulle Siri-tyttärensä esikoisen Alman kanssa. Syntymäpäiväiltana katoaa myös Mille, Sirin ja Jonin tytärten Alman ja Livin lapsenvahti. Millestä ei löydy jälkeäkään, paitsi vuosia myöhemmin. Millen katoamista tutkiessa alkaa Sirin ja Jonin perheestä löytyä mitä vaietuimpia salaisuuksia. Menneisyyden valheet ja kipeät muistot tulevat pinnalle, ja perheen sisäiset sekavat ja kiemuraiset ihmissuhteet paljastuvat.

Aarteemme kallis sisältää suuren määrän todella kiinnostavia henkilöitä. Mielestäni Ullmann on todella taitava luodessaan erilaisia hahmoja, vaikka välillä ehkä tunsinkin, että tässä kirjassa on jo liikaa "epänormaaleja" ihmisiä. Kirjassa on myös tuotu erittäin taitavasti esille henkilöiden väliset suhteet. Etenkin äiti-tytär suhteita oli kirjassa kiinnostavaa seurata, niin Jennyn ja Sirin välistä suhdetta kuin myös Sirin ja tämän omien tytärten välisiä suhteita. Ullmann on myös kuvaillut erään vaikean avioliiton kiemuroita. Siri ja Jon kamppailevat omien ongelmiensa kanssa ja lisäksi Jonin omat ongelmat kirjailijantyönsä kanssa tuo perheeseen entistä enemmän kireyttä.

Välillä tunsin, että yhteen kirjaan on ahdettu vähän liikaa kaikkea. Että erikoisia ihmisiä on liikaa, ydinperheen lisäksi lukija tutustuu esimerkiksi Irman asuinkaveriin (rakastajaan, ystävään..?) salaperäiseen, isokokoiseen ja enkelikasvoiseen Irmaan, ja että koko kirjassa ei ole ainuttakaan normaalia, tervettä ihmissuhdetta. Toisaalta taas pidin kirjasta juuri tällaisena. Tarina imaisi minut mukaansa ihan ensisivuilta lähtien ja nautin todella paljon juuri tämän suvun tarinan lukemisesta, vaikka itse tarina ei todellakaan ole positiivinen, valoisa tai erityisen onnellinen.

Ullmannin kieli on vaivatonta ja nopealukuista, tarina eteni välillä varsin verkkaisesti mutta lopulta luin kirjan nopeasti. Minä pidän myös siitä, että Ullmann ei pureskele lukijalle kaikkea valmiiksi, että hieman jää pimentoon ja lukijan itsensä arvailtavaksi. Kirjan lopussa odotin ehkä vähän enemmän vastauksia ja ratkaisuja, mutta ihan hyvä näinkin.

Vaikka lukemisen aikana jäin välillä kummastelemaan kirjan runsautta, henkilöiden määrää sekä salaisuuksien ja outojen ihmissuhteiden määrää viihdyin kuitenkin kirjan parissa mainiosti. Tätä oli mukava lukea, tarina oli vetävä ja halusin ehdottomasti tietää miten perheen käy. Kaikki ei tosin selvinnyt lopussakaan, mutta en tiedä haittaako tuokaan...

★★★★

Etten palaisi tuhkaksi / Gaute Heivoll

Etten palaisi tuhkaksi / Gaute Heivoll

WSOY, 2012. 306 sivua.

Alkuteos: For jeg brenner ned, 2012

Suomentaja: Päivi Kivelä

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Gaute Heivollin romaani Etten palaisi tuhkaksi on jälleen kirja, johon en olisi tarttunut ilman kehuvia blogiarvioita. Onneksi on kirjablogit, muuten minulta olisi mennyt upea kirja ja unohtumaton lukukokemus sivu suun!

Romaanin kertojana toimii kirjailija Gaute Heivoll. Hän palaa synnyinseudulleen, pieneen norjalaiseen kylään muistelemaan syntymävuotensa outoja tapahtumia. Kylässä riehui tuhopolttaja, pyromaani, joka sytytteli varastorakennuksia, navettoja ja lopulta myös asukkaiden kotitaloja. Kahdeksan taloa ehtii palaa maan tasalle ennen kuin syyllinen saatiin kiinni. Ja kun syyllinen löytyikin lähempää kuin kukaan osasi arvata tai uskalsi odottaa, herätti tapahtumat entistä enemmän puhetta ja ihmetystä kylän asukkaissa.

Teoksessa liikutaan oikeastaan kolmessa aikatasossa. Nykypäivänä seurataan Heivollin tutkimus- ja kirjoitustyötä. Hän käy tapaamassa kylän asukkaita ja lukee isoäitinsä kirjoittamaa päiväkirjaa selvittääkseen vuoden 1978 tapahtumia. Toisaalta seurataan myös tuon vuoden tapahtumia aitiopaikalta, tuhopolttajan näkökulmasta. Siinä sivussa seurataan Gauten nuoruusvuosia, kun hän lähtee muualle opiskelemaan ja kamppailee omien ongelmiensa kanssa.

Heivoll on taitava kirjoittaja ja tunnelmanluoja. Kiinnostavasta kahden pojan kasvutarinasta syntyy samalla tiheätunnelmainen jännitystarina. Pienen norjalaisen kylän elämä, ihmisten pelko ja hermostuneisuus on taitavasti kuvailtu ja kylän elämään oli kiinnostavaa uppoutua. Heivollin ihmiskuvaus on myös hienoa, kirjasta löytyi monta kiinnostavaa henkilöä ja suurin osa kylän asukkaista tuli tutuksi. Erityisen kiinnostava psykologisestikin oli itse tuhopolttaja. Hänen persoonaansa ja motiivejaan oli mielenkiintoista mietiskellä. Oli myös kiinnostavaa seurata Heivollin omia mietteitä synnyinvuotensa traagisista tapahtumista. Kiinnostavaa miettiä, kuinka tuollaiset tapahtumat vaikuttavat kylän asukkaisiin tai vastasyntyneeseen vauvaan. Pidin myös siitä, kuinka Heivoll kertoi kasvuvuosistaan ja kuinka hän valotti nuoruusvuosiensa tragedioita. Heivoll kirjoittaa kauniisti, hän tarkkailee ympäristöään yksityiskohtaisesti ja tarkasti, mutta ei kuitenkaan sorru ylirönsyilevään kielenkäyttöön.

Etten palaisi tuhkaksi on traaginen ja surullinen tarina, mutta samalla tavattoman kaunis ja mieleenpainuva. Pystyin melkein näkemään palavat talot silmieni edessä kirjan sivuja kääntäessäni,ja tunsin savun- ja bensiininhajun nenässäni. Jopa kirjan viimeiset lauseet ja sanat ovat mieleenpainuvia, ajatuksia herättäviä ja upeaan kokonaisuuteen täydellisesti sopivia. Hienon hieno kirja, joka vielä vuoden lopussakin varmasti muistuu mieleen upeana lukukokemuksena!


★★★★★


Kirjaa on luettu muissa blogeissa todella ahkerasti, joten suosittelen googlettamaan muita arvioita. Viimeisimpänä tämän on tainnut lukea Lukuisan Laura.

Tästä suoritus myös Ikkunat auki Eurooppaan -lukuhaasteeseen.

Tiikerin vaimo / Téa Obreht

Tiikerin vaimo / Téa Obreht

WSOY, 2012. 359 sivua.

Alkuteos: The Tiger´s Wife, 2011.

Suomentanut: Irmeli Ruuska

Kannen kuva: Mary Evans Picture Library

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Téa Obrehtin esikoisromaani Tiikerin vaimo oli minulle yksi kevään odotetuimpia uutuuksia. En pettynyt, vaikka tämä ei helppo kirja ollutkaan.

Kirjan alussa tapaamme lääkärinä työskentelevän Natalian joka on matkalla maaseudulle viemään rokotteita orpolapsille. Natalia saa samalla tietää, että hänen rakas isoisänsä on kuollut. Matkasta tulee samalla isoisän muistelureissu. Natalia käy syrjäisessä, ränsistyneessä sairaalassa hakemassa isoisälleen kuuluneita tavaroita ja muistelee tämän kertomia tarinoita tiikerin vaimosta ja kuolemattomasta miehestä, apteekkarista ja karhupojasta lapsuutensa maisemista. Samalla seurataan kuitenkin myös Nataliaa nykyhetkessä, kuinka hän ystävänsä kanssa yrittää pelastaa ja rakentaa sodan runtelemaa seutua uudelleen.

Tiikerin vaimossa liikutaan vuorotellen kahdessa eri ajassa. Natalian elämä nykyhetki on ehkä hieman pienemmässä roolissa kuin isoisän kertomat maagiset tarinat lapsuutensa kotikylästä. Minä olisin mielelläni lukenut enemmän Nataliasta, nyt hän jäi hieman isoisänsä varjoon ja etäiseksi henkilöksi. Natalian ja isoisän välinen suhde oli todella mielenkiintoinen ja läheinen, joten sitä oli ilo seurata. Pidin myös Obrehtin tavasta kuljettaa tarinaa eteenpäin ja sitoa isoisän maagiset kertomukset Natalian omaan tarinaan.

Tiikerin vaimo ei päästä lukijaa helpolla. Kirjan alussa minulla oli hieman vaikeuksia saada tästä otetta, mutta onneksi jatkoin lukemista. Aika nopeasti pääsin tästä kärryille ja nautiskelin hitaasta lukemisesta. Tätä ei voi lukea nopeasti, koska silloin menettää paljon. Minusta tuntuu, että minulta nytkin meni monta kuvaa ja asiaa ohi, joten tämä on varmasti kirja, johon voisin palata joskus uudelleen.

Tiikerin vaimo on ihastuttava sekoitus sodan riepottelemia maisemia, maagisuutta ja mystisiä kertomuksia. Henkilöhahmot eivät ehkä tule lukijaa kovinkaan lähelle, mutta kirjan pääpaino onkin jossain muualla. Balkanin historiaa, elämää ja kuolemaa. Minä luin kirjaa todella mielelläni, vaikka tämän jälkeen kaipaankin jotakin kevyempää luettavaa. Nuorelta kirjailijalta myös todella kypsä ja ehjä kokonaisuus ja kirja on ehdottomasti Orange-palkintonsa ansainnut!


★★★★

Lisää kirjasta ainakin seuraavissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Oota, mä luen tän eka loppuun, Nenä kirjassa .

Routaholvi

Routaholvi (The Winter Vault, 2009) / Anne Michaels. WSOY Aikamme kertojia, 2010. 316 sivua

 Anne Michaelsin Routaholvi on haikean kaunis kertomus rakkaudesta, menetyksestä ja selviytymisestä.

Nuoret Jean ja Avery tapaavat 1960-luvun alussa patotyömaalla Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla. Jean poimii karun työmaan viimeisiä kasveja edesmenneen äitinsä muisto mielessään. Avery työskentelee insinöörinä työmaalla ja parista tulee erottamaton.

Kohta eletään jo vuotta 1964. Avery ja Jean Escher ovat juuri menneet pikaisesti naimisiin ja matkustavat Egyptiin, jossa Avery on saanut töitä. Abu Simbelin upea linna pitää siirtää Assuanin padon tieltä ja Avery osallistuu siirtotöihin. Iltaisin vastavihitty pari kertoo tarinoita toisilleen, menneisyydestään, lapsuudestaan, vanhemmistaan, haaveistaan. Illat kuluvat sylikkäin, hiljaisten sanojen kuiskeessa.

Egyptissä Jean tulee raskaaksi ja nuori pari alkaa innokkaasti odotaa esikoisensa syntymää. Paikalliset naiset tekevät poppakonstejaan ja onnittelevat Jeania. Jeanin raskausmaha muuttuu raskaammaksi, odotus nousee yhä tiiviimmäksi mutta raskaus päättyy traagisesti keskenmenoon. Jeanin ja Averyn suhde joutuu koetukselle ja traaginen lapsenmenetys erottaa heidät. He palaavat yhdessä Kanadaan, mutta muuttavat siellä erilleen. Avery aloittaa haaveilemansa arkkitehdinopinnot kun taas Jean muuttaa takaisin pieneen asuntoonsa jossa asui ennen Averyn tapaamista. Jean etsii itseänsä surun alta ja tapaa pian puolalaisen Lucjanin, joka ryhtyy auttamaan häntä. Jean ja Lucjan viettävät paljon aikaa yhdessä, loikoilevat Lucjanin kylpyammeessa ja puhuvat. Kertovat menneisyydestään, kuolleista vanhemmistaan, surustaan ja tunteistaan.

Jean ja Avery tapaavat kuitenkin yhä toisiaan, useimmiten Averyn äidin Marinan talolla, jossa kummatkin tykkäävät viettää aikaansa. Lucjanin avulla Jean löytää taas itseään surunsa alta ja hän alkaakin miettiä avioliittoaan Averyn kanssa toiselta kantilta. Onko yhteenpaluu enää mahdollinen, voiko lapsen menettämisestä selvitä, onko suuren surun alla enää sama nainen joka hän oli ennen tragediaa?

Routaholvi on surumieleinen ja haikeatunnelmainen romaani ja se koostuu eniten mietelmistä, henkilöiden ajatuksista, tarinoista ja menneisyyden muistelmista. Anne Michaels on runoilija ja hän kirjoitti tätä toista romaaniaan lähes kymmenen vuoden ajan. Sen huomaa - jokainen sana on harkittu ja kaunis, jokainen sana sopii täsmällisesti siihen paikkaan, johon se on aseteltu. Kieli on lyyrisen kaunista läpi kirjan. Routaholvia ei voi ahmia nopeasti, se pitää lukea ajan kanssa, nauttien kauniista sanoista, välillä pysähtyen ihmettelemään ja lukemaan uudestaan erityisen kauniit kohdat. Kirja on täynnä kielellisiä oivalluksia, kauniita kuvailuja ja hienoja ajatuksia. Romaanin tarina ei ehkä ole se mikä pitää lukijaa otteessaan, vaan ennemminkin se tunnelma jonka Michaelsin sanat ja kerronta luovat. En yleensä lainaa lukemistani kirjoista kovin pitkiä tekstinpätkiä, mutta tähän haluan laittaa yhden suosikkikappaleistani Routaholvissa. Tämä kappale vangitsi minut tunnelmaansa, Jean liian suuressa villapaidassa, pimeänä iltana hämärässä keittiössä, hellan ääressä...

" Jean riisuutui kokonaan ja veti sitten päälleen Lucjanin villapaidan; hihat roikkuivat polviin. Villassa tuntui Lucjanin syleily, Lucjanin muoto. Hän laittoi ruokaa hellan niukassa valossa, yksin hämärässä keittiössä. Hän aikoi laittaa jotain mikä makujen syventämiseksi vaati hidasta, pitkää kypsytystä. Hän nuuhki yrttejä sormistaan, Lucjanin tuoksua hiuksistaan, omaa eukalyptukselta häivähtävää ihoaan. Hän katseli miten lehtikaali, sipuli ja sienet pehmenivät ja kutistuivat lämmössä. Rakkaus läpäisee kaiken, rakkaus joko kyllästää maailman tai puuttuu siitä kokonaan. Maailma on aina näin kaunis tai näin karu. Hän murensi rosmariinia kämmentensä välissä ja pyyhkäisi tuoksun villapaitaan Lucjanin löydettäväksi. Rakkaus läpäisee kaiken mitä ruumis on koskaan ollut -sen häpeän tai merkillisen ylpeyden sopet, piilotetut tai näkyvät arvet. Ja sen oman itsen, joka syntyy vain toisen kosketuksesta - jokaisen mielihyvän, vallan ja heikkouden kärhen, jokaisen epäilyksen ja nöyryytyksen poimun, kaikki säälittävät toiveet, vaikka kuinka pienet." (s.254)

Routaholvin suomentaja Kaijamari Sivill sai juuri kirjallisuuden valtionpalkinnon tämän romaanin suomennoksesta, eikä suotta. Kirjan kieli on niin lyyrisen upeaa, että suomentaja on ehdottomasti tehnyt upeaa työtä!

Taitaa olla aika selvää, että minä ihastuin -jopa rakastuin- Routaholviin. Ihan täydellinen se ei ollut, itse tarinasta puuttui se jokin, mutta kielellisesti näin kaunista romaania en ole pitkään aikaan lukenut, jos koskaan.

****+

Routaholvin ovat lukeneet myös Erja, Anneli ja Kirjasieppo.

Alkulukujen yksinäisyys

"Alkuluku voidaan jakaa vain itsellään ja ykkösellä. Muulloin tulos on repaleinen, siinä on häiritseviä pilkkuja ja ylimääräisiä elementtejä."

 Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys kertoo laskettelumäessä pysyvästi loukkaantuneesta Alicesta ja kaksoissiskonsa katoamisesta syyllisyyttä tuntevasta Mattiasta. Alice ja Mattia tutustuvat koulussa ja heistä tulee pikkuhiljaa erottamattomat. Elämä vie heidät kuitenkin erilleen, Mattia muuttaa toiseen maahan opiskelemaan ja Alice menee naimisiin. Tarina on surullinen mutta kuitenkin kaunis. Vai onkohan se kirjan kieli mikä on kaunista..?

Tykkäsin kirjasta kovasti vaikka minun välillä, etenkin kirjan loppua kohden, teki mieli herätellä varsinkin Alicea. Naisen loputon negatiivisyys ja pessimistisyys alkoi ärsyttää, mutta pääsin ärsytyksestä eroon ennen kirjan loppua. Onneksi. Tarina kuitenkin imi minut mukaansa, ja luin kirjan parissa illassa.Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille. Minä odotin jotakin outoa, vaikeaa matemaattista löpinää mutta koinkin melkein-rakkaustarinan ja monta sivullista kaunista tarinaa.

****