Minä ja Kaminski / Daniel Kehlmann

Minä ja Kaminski / Daniel Kehlmann

Tammen keltainen kirjasto, 2013. 190 sivua.

Alkuteos: Ich und Kaminski, 2003

Suomentanut: Ilona Nykyri

Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Joululoman viimeiseksi kokonaan luetuksi kirjaksi jäi saksalaisen Daniel Kehlmannin viime vuonna suomennettu romaani Minä ja Kaminski. Tässä kirjassa on ehkä kaikkien aikojen ärsyttävin ja pollein päähenkilö, enkä voi muutenkaan sanoa nauttineeni tämän kirjan lukemisesta erityisen paljon...

Sebastian Zöllner on taidekriitikko, joka päättää kirjoittaa taiteilija Manuel Kaminskin elämäkerran. Hän lähtee tapaamaan salaperäistä sokeutunutta taiteilijaa tämän hulppealle kartanolle ja soluttautuu taiteilijan huusholliin tonkimaan vanhan, huonokuntoisen miehen elämää. Yllätyksiä paljastuukin, ja pian Zöllner ja Kaminski lähtevät kahdestaan reissulle, jonka Kaminski haluaa ehtiä tehdä vielä ennen kuolemaansa.

Minä ja Kaminski ei ollut minun kirjani. Päähenkilö Zöllner oli ensisivuilta lähtien niin itseään täynnä, niin ärsyttävä, että en pystynyt millään lukemaan kirjasta sivuakaan tuohtumatta. Mies oli sietämätön, enkä sen vuoksi pystynyt samaistumaan tai tuntemaan empatiaa häntä kohtaan. Taiteilija Kaminsikikaan ei lopulta oikein koskettanut minua millään tavalla, ja tämä johti siihen että minulle oli ihan se ja sama mitä miehille reissullansa oikein tapahtuu.

Taide ei myöskään kuulu suosikkiaiheisiini, enkä ymmärrä siitä oikein mitään joten paikoin muutaman sivun mittaiset selitykset taiteesta ja taidenäyttelyistä oli puuduttavia. Mutta tämähän ei ole sinänsä kirjan vika, vaan minun kiinnostuksenkohteeni vaan ovat täysin muualla kuin taiteessa.

Kirjan kielikin ärsytti hieman. Ihmisistä puhuttiin sanalla "se", mikä sai minun ihokarvani nousemaan pystyyn. Ohueksi, alle 200 sivun kirjaksi luin tätä myös ihmeellisen kauan ja suurella vaivalla. Huomasin ainakin hyvin, mitä minulle lukijana tapahtuu kun juoni ei vie mukanaan, henkilöt tai heidän kohtalonsa ei oikein kiinnosta (kuulostanpa empaattiselta ja ihanalta...), kirjan pääaiheet ei oikein nappaa ja kielessäkin on jokin ärsyttävä piirre. Tylsäksi pakkopullaksi menee lukeminen silloin, ainakin minun osaltani. Luin tämän loppuun vain siksi, että sivuja oli niin vähän ja siksi, että pidin Kehlmannin Maine-kirjaa ihan kelvollisena!

Koska minä en tästä kirjasta niin innostunut, eikä arvioni ole erityisen positiivinen haluan linkittää tähän Suketuksen myönteisemmän arvion kirjasta!

★★

Maine / Daniel Kehlmann

Maine / Daniel Kehlmann

Tammen Keltainen kirjasto, 2011. 175 sivua.

Alkuteos: Ruhm, 2009.

Suomentanut: Ilona Nykyri

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Valitsin keväisellä kirjastoreissulla mukaani muutaman Keltaisen kirjaston kirjan, joista olen aiemmin lukenut kehuvia blogiarvioita. Daniel Kehlmannin Maine näytti kohtalaisen ohuelta ja aihe (tekniikan vaikutus ihmissuhteisiin etc.) kiinnostavalta. Niinpä valitsin tämän välipalakirjaksi Sinuhen vastapainoksi. Maine on kokoelma lyhyempiä kertomuksia, joissa kuitenkin tavataan osittain samoja henkilöitä ja kirjan etuliepeessä tätä kuvaillaankin romaaniksi.

Kirjan ensimmäisessä tarinassa Ebling saa vahingossa haltuunsa kuuluisan näyttelijän matkapuhelinnumeron, ja alkaa järjestellä näyttelijän elämää puheluihin vastaamalla ja tekstiviesteihin vastaten. Eblingin elämä muuttuu, kuten myös näyttelijämiehen. Toisessa kertomuksessa asioista kerrotaan näyttelijän näkökulmasta. Kuinka hän ihmettelee tuttaviensa outoa käytöstä, naisystäviensä mielialanmuutoksia ja maineensa menetystä.

Toisissa kertomuksissa tavataan niin ikään identiteettiongelmien kanssa painiskelevia henkilöitä. Tekniikka on jatkuvasti tapahtumissa läsnä ja kirjan nimikin, maine, esiintyy tavalla tai toisella kaikissa kertomuksissa. Ihmiset ihmettelevät mitä maine on, millaista on olla oma itsensä, kunnioitettu tai toisaalta henkilö, jota kukaan ei usko. Millaista on menettää maineensa tai joutua valehtelemaan tärkeille ihmisille säilyttääkseen maineensa?

Maine kuvaillaan kertomuskokoelman muotoon kirjoitetuksi romaaniksi. Minä koin tämän enemmän kertomus- tai novellikokoelmana kuin yhtenäisenä romaanina, sillä vaikka monessa kertomuksessa oli yhtäläisyyksia ja jopa samoja henkilöitä, jäi kertomukset minusta jossain määrin toisistaan irrallisiksi. Olin rehellisesti sanottuna kirjan kanssa hieman eksyksissä, vaikka useimmista tarinoista kovasti pidinkin. Kehlmann tarttuu mielenkiintoisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin. Tärkeässä roolissa on nykytekniikan vaikutus ihmissuhteisiin, mutta myös kirjailijan ammatti on useissa kohdissa pinnalla.

Kirjan useat tapahtumat ovat jopa hieman epätodellisia ja absurdeja, mutta toisaalta moniin tapahtumiin ja henkilöiden ajatuksiin pystyi myös samaistumaan. Kirja on pullollaan mielenkiintosia henkilöitä ja suuri henkilömäärä onkin kirjan parhaita puolia. Pidin myös Kehlmannin oivaltavan hauskasta kirjoitustyylistä ja luettuani kirjan loppuun olin myös sitä mieltä, että Maine on yhtenäinen ja tasapainoinen kertomuskokoelma, joskaan en edelleenkään osaa sanoa tätä eheäksi romaaniksi.

★★★


Ainakin myös Hanna ja Unni ovat lukeneet tämän.