Kohtauksia eräästä avioliitosta / Ingmar Bergman

Kohtauksia eräästä avioliitosta / Ingmar Bergman

Gummerus, 2007. 208 sivua

Alkuteos: Scener ur ett äktenskap, 1973

Suomentanut: Risto Hannula

Kannen kuvat: tv-sarjasta 

Mistä minulle? oma ostos

En edes oikein muista miten tämä kirja on löytänyt tiensä hyllyyni, jostain alennusmyynniestä olen sen varmasti ostanut. Kaipasin kuitenkin ohuen kirjan luettavakseni ennen kesäkuun lopun reissuani, joten tartuin tähän Ingmar Bergmanin teokseen Kohtauksia eräästä avioliitosta. Lähdin lukemaan tätä täysin ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia ja täytyy kyllä sanoa, että oli ainakin mielenkiintoinen lukukokemus!

Kirjan päähenkilöt ovat Johan ja Marianne, aviopari. Kirja on kirjoitettu ikään kuin näytelmän muotoon, jota alussa hieman vierastin, mutta mikä lopulta oli oikein piristävä ja kiva rakenne kirjassa. Teksti on siis suurimmilta osin Johanin ja Mariannen vuorosanoja, välissä on lyhyitä pätkiä joissa kuvaillaan miten päähenkilöt liikkuvat tai missä menevät ja on seassa toki muitakin henkilöitä.

Jokainen kirjan kuudesta kohtauksesta kertoo yhdestä ajanjaksosta pariskunnan avioliitossa. Kirja etenee kronologisesti, ensimmäisessä kohtauksessa Johan ja Marianne antavat avioliitostaan ruusuisen, lähes täydellisen kuvan. Myöhemmissä kohtauksissa liitto jo rakoilee ja pian pari päätyy erilleen. Kohtauksissa avioliiton kehittymistä ja etenkin Johanin ja Mariannen välisen suhteen kehittymistä pääsee seuraamaan. He kehittyvät kirjan aikana yksilöinä ja samalla heidä suhteensakin kehittyy. Sillä eivät he kokonaan pääse toisistaan eroon, sen verran vahva ja sitkeä heidän siteensä on.

Vaikka alussa vierastin kirjan rakennetta, huomasin pian koukuttuvani ja lukevani kirjaa erittäin mielelläni. Tämä oli jollain tapaa erittäin intensiivinen ja aika huikea lukukokemus, Erilainen, kuin mihin olen tottunut ja myös hyvin mieleenpainuva. Bergman osaa ehdottomasti kuvailla kahden henkilön välistä suhdetta, ja se, että se tässä tehdään lähes ainoastaan "vuorosanojen"  kautta osoittaa minusta ääretöntä taituruutta!

Kohtauksia eräästä avioliitosta oli yllättävä, erilainen ja intensiivinen kirja. Erittäin positiivinen yllätys! Melkein tekisi mieli kaivaa jostain esille kirjaan perustuva elokuva ja tv-sarja...

★★★★

Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Gummerus, 2015. 320 sivua

Alkuteos: I skymningen sjunger koltrasten, 2014.

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Hiljainen Elisabeth, leskimies Otto ja nuori sarjakuvapiirtäjä Elias asuvat samassa kerrostalorapussa Tukholmassa. Kevät etenee, ja kaikkien elämään kevät tuo mukanaan valoa. Kirjojen kautta kolmikko löytää mutkien kautta toisensa, ja mikä tärkeintä - myös itsensä.

Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa on lumoavankaunis kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirja on rauhallinen ja tunnelmallinen, mutta tarina silti otteessaan pitävä. Henkilökuvaus on myös onnistunutta. Elisabeth on keski-ikäinen hiljainen nainen. Kun uudet naapurit koputtavat taloon muttaneen naisen oveen, Elisabeth ei alussa edes avaa. Hän haluaa olla yksin ajatustensa ja murheidensa kanssa, ei kaipaa ihmisiä elämäänsä. Elias puolestaan on nuori ja herkkä mies. Hän on lahjakas sarjakuvapiirtäjä, joka nauttii eniten jokaviikkoisista illallisista yläkerrassa asuvan leskimiehen, Oton kanssa. Otto on entinen antikvariaatin omistaja, nyt eläkkeelle jäänyt leskimies. Hän nauttii nuoren Eliaksen seurasta, mutta kaipaa silti elämään vielä jotakin enemmän.

Kirjassa parasta kauniin tunnelman lisäksi oli minusta tapa, jolla nämä kolme erilaista henkilöä löysivät toisensa, ja se, millainen yhteys heidän välilleen syntyi. Alussa paljon tuntuu synkältä, mutta kuten todettua, kevät tuo mukanaan valon päähenkilöiden elämään. Rakkaus, ystävyys, läheisyys osoittaa taas kerran voimansa.

Olen lukenut Olssonilta tähän saakka kaikki suomennetut kirjat. Hänen esikoisensa, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on ollut niistä tähän saakka ylivoimaisesti paras. Sonaatti Mirjamille ja Kaikki hyvä sinussa ovat jääneet etäisemmiksi, mutta tässä uutuudessa Olsson yltää taas samaan syvyyteen ja koskettavuuteen kuin esikoisensa kanssa. Minusta juuri nämä kaksi kirjaa ovat ehdottomasti Olssonin parhaat teokset tähän asti.

Olssonin romaanissa on lempeyttä ja inhimillisyyttä. Kun mustarastas laulaa on tarina menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään, pelosta ja lopulta uskalluksesta ottaa läheisyyttä ja rakkautta vastaan. Kokonaisuutena kirja toimii minusta kaikin puolin loistavasti, enkä jäänyt kaipaamaan oikeastaan mitään. Loppuratkaisu oli ehkä hieman liian monta kysymysmerkkiä jättävä, enkä oikein tiedä mitä mieltä siitä olen. Siksi yksi miinus.

Rauhallista, koskettavaa, ihanaa tarinaa erilaisista ihmisistä kaipaavalle suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Kieli on helppoa ja sujuvaa, ja kirja vie mennessään sekä tarinansa, että tunnelmansa puolesta. Lukeminen on vaivatonta ja päähenkilöiden elämää seuraa mieluusti, heidän mukanaan eläen.


★★★★★ -

Jumala joka kivessä / Kamila Shamsie

Jumala joka kivessä / Kamila Shamsie

Gummerus, 2015. 384 sivua

Alkuteos: A God in Every Stone, 2014

Suomentanut: Raimo Salminen

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Huh, onpa täällä ollut hiljaista! Blogattavien kirjojen pino on korkea, joten aloitan hissukseen Kamila Shamsien uutuudesta, jonka luin jo varmaan helmikuun puolella...

Olen suorastaan rakastanut Shamsien aiempia suomennettuja romaaneja Poltetut varjot ja Kartanpiirtäjä. Niinpä odotin tätä uutuuttakin hurjan innoissani! Jumala joka kivessä osoittautui kuitenkin pettymykseksi, enkä oikein tunnistanut sitä Shamsieta johon olen aiemmin niin ihastunut.

Vivian Rose Spencer on nuori englantilaisnainen, joka ensimmäisen maailmansodan aikana tasapainoittelee kahden tehtävän välillä; mieluiten hän tutkisi historiallisia patsaita ja muita arkeologisia ihmeitä, mutta toisaalta hänen kuuluisi hoivata sodassa haavoittuneita sotilaita. Vivian lähtee lopulta kuitenkin omalle matkalle Aasiaan ja junamatkalla hän törmää pataani Qayyum Guliin. Qayyum on menettänyt sodassa silmänsä, ja opettaa nyt kotona Peshawarissa pikkuveljelleen Najibille totuuksia maailmasta. Samalla hän innostuu Vivianin kautta historiasta ja arkeologiasta. Vuosien jälkeen Vivianin ja Qayyumin tarinat kietoutuvat taas kerran yhteen - monen summan johdosta.

Olen aiemmissa Shamsien kirjoissa ihastunut erityisesti kiinnostaviin henkilöihin, ja siihen, että päähenkilöt tulevat lukijalle läheiseksi. Tässä kirjassa sitä ei valitettavasti tapahtunut missään vaiheessa. Tarina on myös sekava, enkä saanut siitä otetta lukemisen aikana. Tarina ei ole yhtenäinen, vaan se hyppii sinne tänne ja punainen lanka on välillä täysin kateissa. 

Shamsien kirjoissa olen myös pitänyt erilaisten kulttuurien ja maailmankolkkien kuvailuista. Tässäkin se oli ihan hyvää, mutta ei sillä tavalla kuin kirjailijan aiemmissa kirjoissa. En pystynyt täysin sukeltamaan tapahtumien keskipisteeseen, enkä näkemään ympäristöä silmissäni yhtä hyvin kuin toivoin.

Jumala joka kivessä jäi jostain syystä varsin pinnalliseksi ja sekavaksi kirjaksi. Vaikka pidän edelleen Shamsien kirjoitustyylistä ja aihevalinnoista, suosin tarinaltaan selkeämpiä kirjoja, jotka herättävät paljon tunteita ja ajatuksia, jonka juoneen uppoutuu helposti ja jota ei halua laskea käsistään. Tämä kirja ei minussa valitettavasti näitä fiiliksiä herättänyt.

★★+

Ihmepoika / Elias Koskimies

Ihmepoika / Elias Koskimies

Gummerus, 2014. 191 sivua.

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? Katrilta "pikkujoululahjana"

Pohjanmaa vuonna 1988.

Pienen kylän pojat harrastavat pesäpalloa tai viettävät vapaa-aikansa pihahommissa lannalta lemuten. Tytöt polttavat tupakkaa, suihkuttavat hiuksiin vähän lisää lakkaa ja piiloutuvat koulun vessaan. Ihmepoika, 14-vuotias, 145 senttinen, isopäinen poika jolla on hammasraudat, ei välitä poikien hommista. Hän haaveilee megatähteydestä ja tuijottaa ihailevasti Madonna-julisteitaan huoneensa seinillä.

Elias Koskimiehen esikoisromaani Ihmepoika kiinnosti minua sen ilmestymisestä asti. Sain kirjan joulun jälkeen Katrilta, ja otin sen luettavaksi heti alkuvuodesta. Kimaltaviin vaatteisiin ja tolppakorkokenkiin pukeutuva poika on erilainen kuin moni muu nuori. Koti-ikkunan takana on Pikkumetsä, taianomainen paikka jossa lymyilee kaikkea lumileopardeista taivaaseen muuttavaan mustalaisleiriin saakka. Poika odottaa täysi-ikäistymistään kovasti. Silloin hän lähtee maailmalle, lentää New Yorkiin toteuttamaan unelmansa. Mutta kun isä sairastuu äkillisesti koko perheen unelmat ja haaveet muuttuvat. Pojan elämä menee sekaisin, ja hän päätyy toteuttamaan pienoisen vallankumouksen, josta kohistaan kylällä kauan.

Ihmepoika on koskettava ja ajatuksia herättävä nuoren pojan tarina. Kirjassa kuvataan uskottavasti ja raadollisesti isän sairastumista, koko perheen kriisiä. Jokainen perheenjäsen ottaa isän sairastumisen omalla tavallaan, jokainen yrittää selviytyä. Teini-ikäisten elämä ja meininki on uskottavasti ja kiinnostavasti kuvailtu. En voinut kuin ihailla päähenkilön päättäväisyyttä ja tapaa olla muuta kuin mitä ympäristö "sallii".

Koskimiehen kieli on helppoa ja kirja on nopealukuinen. Tarina on tiivis eikä poukkoile turhille poluille. Asiassa pysytään jämäkästi ja se pitää mielenkiinnon yllä koko ajan. Jotain pientä olisin kaivannut tarinaan kuitenkin lisää, jotta tämä olisi ollut minulle täydellinen. Mieleenpainuva, koskettava ja ajatuksia herättävä tämä oli jo nyt. Hyvä, erilainenkin tarina yhdenlaisesta nuoruudesta.
Vaikka Ihmepojassa oli paljon surullisia ja vaikeitakin asioita, tuli tästä silti lopulta hyvälle mielelle.

★★★★-

Talven jälkeen valo / Piia Posti

Talven jälkeen valo / Piia Posti

Gummerus, 2010. 350 sivua

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? oma ostos

Piia Postin romaani Talven jälkeen valo maalaa kuvan pienestä perheestä, Jussista, Annasta ja Marjasta, joka luisuu erilleen. Jussi on yhä pidempiä päiviä töissä, ja miehen mielestä Anna on muuttunut vaisuksi ja surulliseksi. Jussin tyhjää elämää tupsahtaa piristämään nuori ja iloinen Nadja, jolle Jussissa kaikki on uutta ja ihanaa.

Annan silmäterä on hänen puutarhansa. Jussin, Marjan ja hänen yhteisen kodin puutarha. Hän luuli että heillä on hyvä avioliitto ja elämä, vaikka arki näyttäytyykin ikään kuin sumuisen verhon takaa. Unet muuttuvat ahdistaviksi ja tuntuvat liian todellisilta. Kohta rakas koti ja puutarha ei olekaan enää hänen, ja kaikki muuttuu.

Marja haluaa tietenkin vanhempiensa pysyvän yhdessä. Kun vanhempien ero ja teinivuodet sattuvat samaan aikaan, ei elämä tunnu aina helpolta. Isän uudet kuviot, äidin vaikeudet, uudet ihmiset lähipiirissä sekoittavat nuoren naisen pään ja saavat Marjan päätymään vaikeisiin ratkaisuihin.

Postin romaani on kuvaus perheestä, sen hajoamisesta, uuden mahdollisuuden saamisesta, uudesta rakkaudesta ja uusista perhekuvioista. Vaikka tarinassa on paljon synkkyyttä, surua ja ahdistusta on kieli kuitenkin kaunista ja luo kirjaan hienon tunnelman. Rakenteeltaankin tämä on mielestäni onnistunut, jokaisen henkilön pään sisään pääsee vuorotellen sukeltamaan ja päähenkilöt tulevat ajatuksiltaan ja persoonaltaan lukijalle tutuiksi.

Tarina etenee kirjan aikana monen kuukauden ajan, mutta se ei kuitenkaan tuntunut kiiruhtamiselta, vaan antoi hyvän kuvan perheen elämästä pidemmältä ajalta. Kirjassa on muutama sellainen tapahtuma, jotka ehkä tuntuivat hieman kliseisiltä ja epäuskottavilta, mutta eipä se suuremmin haitannut. Talven jälkeen valo oli yllättävänkin mukaansatempaava ja koukuttava kirja, jota luin mielelläni. Ei maatamullistava, mutta perushyvä romaani rikkoutuneesta perheestä, lapsista, ex- ja nykyisistä vaimoista. Posti kuvailee minusta uskottavalla tavalla miten yhden avioliiton ongelmat ja yksi ero vaikuttavat monen ihmisen elämään. Lisäksi kirjan nimi on superkaunis ja osuva, ja kirjan kansi myös. Hieno kokonaisuus kaikin tavoin!


★★★★-

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson

Gummerus, 2010. 344 sivua

Alkuteos: Let me sing you gentle songs, 2005.

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen kuva: Fennopress Oy

Mistä minulle? joululahja parin vuoden takaa

Yksi viime vuoden koskettavimmista ja kauniimmista kirjoista oli ehdottomastu Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Kirjan nimi ja kansi on jo upeat, ja tämä oli kyllä yksi joululoman parhaista kirjoista sisällöltäänkin.

Vanha Astrid elää miltei erakkona pienessä ruotsalaisessa kylässä itseensä käpertyneenä. Kylän muut asukkaat luulevat vanhaa naista noidaksi, koska hänellä ei näytä olevan ystävän ystävää eikä hän puhu kenellekään. Mutta kun eräänä talvipäivänä nuori Veronika kantaa muuttokuormansa naapuritaloon, jokin Astridissa muuttuu. Myöhemmin selviää, että suuren menetyksen kokenut Veronika on kirjailija, ja tullut hiljaisuuteen kirjoittamaan uusinta romaaniaan. Pikkuhiljaa eri sukupolven naiset löytävät yhteisen sävelen ja lettujen, metsämansikkahillon ja uimareissujen lomassa he jakavat kauniit ja kipeät muistot, salaisuudet ja murheet.

Olssonin romaani on kaunis, vaikka sekä Astridilla että Veronikalla on kipeitä kokemuksia takanaan, joista naiset toisilleen kertovat. Kummankin naisen tarina koskettaa ja minä tirautin jopa muutaman kyyneleen tämän kirjan parissa. Olssonin käyttämä kieli on kaunista, paikoin jopa runollista ja suomennoskin vaikuttaa todella onnistuneelta. Kirjaa luki mielellään ja kieli sopi kauniiseen tarinaan kuin nenä päähän.

Astrid ja Veronika ovat kumpikin yksilöinä kiinnostavia. Vanha, omia salaisuuksiaan ja menneisyyttään välillä sureva Astrid on kyläläisten mielestä outo, mutta Veronikan lämpö ja ystävällisyys saa naisesta samanlaiset puolet esiin. Oikeasti Astrid on rohkea, lämmin, ihastuttava nainen. Veronikakin on kokenut paljon. Uudesta-Seelannista takaisin Ruotsiin palannut nainen suree kovia menetyksiään, mutta löytää taas elämänilon Astridin avulla, yhteisillä illallisilla, uintiretkillä ja metsäkävelyillä. Upeinta on kuitenkin naisten välinen ystävyys, se lämmin side, sielunsisaruus, joka eri sukupolven naisten välille syntyy.

 Pidin hurjasti myös kirjan miljöökuvauksesta, ja siitä että suurin osa tapahumista asettui pieneen ruotsalaiseen kylään. Näin silmissäni Astridin ja Veronikan vanhat talot, kauniin skandinaavisen luonnon eri vuodenaikoineen. Tämä ympäristö ja nämä maisemat toivat tarinaan vielä pienen, kauniin lisän.

Romaanin sekoitus muistoja, aiempia elämänkokemuksia ja kahden naisen arkielämä pikkukylässä on onnistunut ja pitää mielenkiinnon yllä. Kokonaisuutena kaunis, koskettava, surullinenkin romaani, mutta silti suurin tunne kirjan lukemisen jälkeen on toivo.

★★★★★-

Lempi ei ole leikin asia / Anna Gavalda

Lempi ei ole leikin asia / Anna Gavalda

Gummerus, 2014. 216 sivua

Alkuteos: Billie, 2013

Suomentanut: Lotta Toivanen

Kannen suunnittelu: kirjaston lappu peittää tämän tiedon

Mistä minulle? kirjastolaina

Olen jonkinmoinen Anna Gavalda-fani, sillä olen pitänyt kovasti tämän ranskalaisen kirjailijan suloisista ja osuvista novelleista ja hänen romaaninsa Kimpassa on yksi suosikkikirjojani ikinä. Valitettavasti Gavaldan uusimmat romaanit eivät vaan ole ihan iskeneet, eikä tämä uusinkaan tee siihen poikkeusta.

Lempi ei ole leikin asia on sekava ja hassu tarina kahdesta luuserista (lainaus kirjan takakannesta) Billiestä ja Franckista. Heidän suhteensa on mielenkiintoinen. Ystävyys alkoi jo koulussa, kun he esittivät näytelmässä päärooleja. Vuosien ajan ystävyys on syventynyt, ja nyt he jakavat melkeinpä kaiken. Kirjan kertojana toimii Billie, joka pelkää menettävänsä parhaan ystävänsä maatessaan jumissa keskellä luonnonpuistoa. Franck on loukannut itsensä ja Billie ryhtyy muistelemaan kaverusten yhteistä taivalta.

Minä kaipasin kirjaan jonkinlaista syvyyttä ja enemmän tunnetta. Nyt kirja jäi pinnalliseksi, pelkäksi raapaisuksi. Aineksia tässä ehkä oli, Billie ja Franck olivat kiinnostava pari ja heidän suhteensa oli täysin omanlaisensa. Välillä selvästi ystävyyttä, välillä ehkä jotain enemmänkin, vaikka pikkuhiljaa tulikin selväksi, että Franck ehkä kuitenkin suosi miehiä naisten sijaan. Mutta jostain syystä Gavalda jättää tarinan pinnalliseksi, eikä kirja siksi myöskään herättänyt minussa sen kummempia tuntemuksia. Kirjan loppuratkaisu oli varsin yllättävä, mutta minulle ei erityisen mieluisa. Jotenkin jäi tunne, että Gavalda halusi vielä kirjan lopussa yrittää tehdä tarinasta erityisen ja erikoisen, mutta ei oikein onnistunut siinä.

Kieli on ainakin nopealukuista, mutta ei mitenkään kaunista. Pikemminkin aika töksähtelevää ja välillä jopa rumaa. Puhekieltä oli paljon ja ärsyttäviä kolmoispisteitä varmaan miljoona. Jollain tavalla kieli lisäsi entisestään kuilua kirjan henkilöiden ja lukijan välillä. Tarina ja tapahtumat eivät tulleet iholle. Kaipailin tässä myös sitä ranskalaista tunnelmaa, josta Gavaldan parhaimmissa kirjoissa olen niin pitänyt.

Lempi ei ole leikin asia ei valitettavasti ollut kummoinenkaan kirja. Kyllä se hieman kirpaisee, sillä olen sentään laskenut Gavaldan yhdeksi suosikkikirjailijakseni...

★ ★ 

Kaksi viatonta päivää / Heidi Jaatinen

Kaksi viatonta päivää / Heidi Jaatinen

Gummerus, 2014. 490 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Heidi Jaatisen tänä vuonna ilmestynyt Kaksi viatonta päivää kertoo Sistinjasta ja tämän tyttärestä Hertasta. Sistinja on kasvanut lähes ilman äitiä. Kun hän nuorena tapaa komean Rennen hän päättää tehdä lapsen. Rennestä ei ikinä tule lapsen isää kunnolla, vaan isän roolin ottaa Ake. Hertta syntyy rikkinäiseen perheeseen, jossa kenelläkään ei ole oikeasti hyvä olla. Sistinja kyllä rakastaa kaunista tytärtään, hän kaipaa tyttöään ja kokee äidinrakkautta, mutta useimmiten elämästä löytyy kuitenkin muita, tärkeämpiä asioita. Arvaamaton ja hankala Ake saa aivan liian suuren roolin naisen elämässä, ja eniten kaikesta joutuu kärsimään pieni Hertta, joka vain kaipaa omenankukantuoksuista äitiä, äitiä joka välittää ja antaa turvaa. 

Jaatisen romaanin keskiössä on Sistinja ja Hertta, äiti ja tytär. Heidän suhteensa on hankala. Ei ole luottamusta, ei tarpeeksi läheisyyttä. Tärkein tapahtuma kirjassa ja äidin ja tyttären suhteessa on kaksi päivää eräällä mökillä. Kahden päivän ajan kaikki vaikuttaa hyvältä. Koko perhe viettää mökkiviikonloppua yhdessä, onnellisina. Pullojen korkit pysyvät kiinni; Sistinja ei juo, Ake ei juo. Tarkoitus on kalastaa ja viettää kivaa aikaa yhdessä. Kaksi onnellista, viatonta päivää. Mutta kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Mökkiviikonlopun jälkeiset kolme päivää ovat viimeiset, jotka Sistinja ja Hertta saavat viettää yhdessä. Heidät erotetaan ja Hertan tulevaisuus muuttuu täysin.

Kaksi viatonta päivää on tunnelmaltaan varsin synkkä. Sistinjan valinnat ärsyttävät, tekisi mieli ravistaa naista. Katso nyt mitä teet lapsellesi! Hertan kohtalo saa surulliseksi, hänen kamppailuaan ja kasvuaan itsenäiseksi nuoreksi on samalla kiinnostavaa seurata. Kyllä kaikenlaisesta voi selvitä ja säilyä järjissään matkan varrella. Onneksi Hertta saa lopulta elämäänsä ihmisiä, jotka auttavat, ovat läsnä, antavat itkeä, huutaa ja raivota, kuuntelevat, kysyvät ja puhuvat silloin kun sen aika on.

Tarinaltaan kirja on rankka ja ajatuksia herättävä. Rakenteeltaan en pitänyt tästä erityisen paljon. Se oli sekava, oli vaikea pysyä mukana siinä, kuka nyt on keskiössä, onko tämä Sistinjan vai Hertan tarinaa. Nimiä ja henkilöitäkin oli paljon, kerronta oli "salaperäistä" ja usein tuntui, että liian monta asiaa jäi aukinaisiksi, jopa liikaa jäi lukijan arvailtavaksi. Mietin myös, olisiko kirja kärsinyt jos se olisi ollut hieman tiivistetty. Nyt sivuja oli lähes 500, ja tarina olisi paikoitellen voinut edetä nopeammin.

Kirjan rakenne ja tapa jolla Sistinjan ja Hertan tarina on kerrottu, teki tästä minulle hitaan ja aika vaikean kirjan. Luin tätä ikuisuuden - siltä se ainakin tuntui - ja vasta jossain puolivälin jälkeen ymmärsin oikeasti mistä tässä oli kyse. Ne osat kirjasta jossa Hertta on keskiössä, jossa kerrotaan hänen tarinaansa, olivat minusta selkeämpiä ja parempia kuin Sistinjan vastaavat osat. Etenkin kirjan alussa, jossa kerrottiin ajasta ennen Herttaa, minun oli vaikea pysyä kärryillä.

Kokonaisuutena Kaksi viatonta päivää jätti mieleen ison kasan ajatuksia perhe-elämästä, siitä mikä vanhempien rooli on lasten elämässä, kuinka vanhempien ratkaisut vaikuttavat kaikkeen, lapsen rakkaudesta vanhempiinsa, äidin rakkaudesta lapseensa. Alkoholismista, perheväkivallasta, kaikesta kurjasta mitä pieni lapsi voi elämässään joutua kokemaan. Mutta onneksi myös muutamia positiivisia ajatuksia niistä ihmisistä, jotka työllään ja hyvällä sydämellään ehkä pystyvät auttamaan ja pelastamaan muutaman lapsen/nuoren jotka eivät voi asua kotona.

★ ★ ★ 

Pieni lankakauppa / Kate Jacobs

Pieni lankakauppa / Kate Jacobs

Gummerus, 2010. 622 sivua

Alkuteos: The Friday Night Knitting Club, 2007

Suomentanut: Arja Tuomari

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? oma ostos

Hämäriin syysiltoihin kuuluu, kirjan, teen ja kynttilöiden lisäksi, myös neulominen. Olen jo kauan halunnut lukea Kate Jacobsin Lankakauppa-sarjan, ja nyt aloitinkin sarjan ekasta kirjasta Pieni lankakauppa. Kirja oli jacobsmaisen viihdyttävä ja suloinen kuten odotinkin, mutta tämä onnistui myös yllättämään minut aika tavalla!

Georgia Walker perusti pienen lankakaupan New Yorkiin kun hänen lapsensa isä, James, jätti hänet Georgian vielä ollessa raskaana. Georgia päätti ottaa ohjat elämästään ja lankakaupasta tulikin todella suosittu neulontaan hurahtaneiden suurkaupungin naisten keskuudessa. Kaupasta saa neuleohjeiden ja lankojen lisäksi aina ystävällistä palvelua, ja perjantaisin kaupalla kokoontuu kutojien innostunut kerho. He kutovat, juoruilevat ja syövät Georgian tyttären Dakotan loihtimia herkullisia leivonnaisia, nauravat ja nauttivat yhteisolosta. Georgia nauttii elämästään tyttärensä ja ystäviensä kanssa, kunnes mies mennisyydestä palaa kuvioihin. James haluaa olla isä Dakotalle, ja tytär riemastuu. Mutta Georgialle Jamesin palaaminen omaan elämäänsä on kovempi paikka. Onko mies ansainnut anteeksiannon?

Kirjan alkusivuilta lähtien oli aika selvää, että keskiössä on osittain varsin ennalta-arvattava rakkaustarina. Siinä sivussa nautin kovasti kuvailuista suloisesta lankakaupasta, neulomisesta ja lankakaupan neulontakerhon jäsenistä ja heidän elämäntarinoistaan. Kerhoon kuului monta kiinnostavaa tyyppiä, ja kaikki kamppailivat omien ongelmiensa kanssa ja toki kokivat myös omia ilon- ja onnenaiheitaan. Georgian lisäksi sydämeni vei vanhempi rouva Anita, Georgian lähin ystävä joka oli menettänyt miehensä vuosia sitten. Anita oli sympaattinen ja lämmin hahmo, joka toi koko kirjaan sellaista rauhallisuutta ja lempeyttä. Hänen ajatuksensa, kypsyytensä, elämänkokemuksensa oli uskottavasti kuvailtu, kuten myös hänen ristiriitaiset haaveensa uudesta rakkaudesta vielä vanhoilla päivillä. Myös Georgian ja hänen kouluaikaisen parhaan ystävänsä Cathyn uudelleen lämpeävää ystävyyttä oli kiinnostavaa seurata vierestä.

Vaikka kirjan ensivaikutelma olikin että tämä on ennalta-arvattava rakkaustarina ja ajattelin tätä viihdyttävänä, söpönä mutta varsin kevyenä välipalalukemisena onnistui kirja kuitenkin yllättämään minut. Kirjan keskivaiheen jälkeen selvisikin, että Georgian elämä ei ole pelkillä ruusuilla tanssimista, vaan elämän kurjemmat puolet näyttäytyivät yhtäkkiä. Suru, tragedia, elämän rajallisuus selvisi kertaheitolla ja minä olin lukijanakin yllättynyt. En osannut odottaa tätä juonenkäännettä, jota en nyt halua tässä paljastaa vakka moni sen varmaan tietääkin. Mutta jos jossain on joku, joka ei siitä ole tietoinen ja haluaa lukea kirjan, toivon, että se joku saa samanlaisen lukukokemuksen kuin minä, saa yllättyä kirjan kanssa. Minä olen keskustellut tästä kirjasta monen kanssa, mutta silti onnistunut ohittamaan tiedon tästä käänteestä. Hyvä niin, sillä tämä yllätys teki kyllä kirjasta minun silmissäni paljon paremman.

Pieni lankakauppa oli siis suloinen ja viihdyttävä, osittain ennalta-arvattava mutta myös yllätyksellinen. Tästä tuli hurja neulomis- ja leipomishinku, mutta myös hinku lukea sarjan jatko-osat. Jacobsin kieli (ja kirjan suomennos) on helppolukuista ja sujuvaa, ei sisällä turhia kikkailuja ja kerronta on varsin viihdekirjamaista. Siis sellaista, että asioita kerrotaan ja luetellaan peräkkäin, tarina etenee jouhevasti ilman sen suurempia rakenteellisia kikkailujakaan. Nopealukuinen, aika koukuttava ja sujuva kirja joka tarjosi minulle muutaman oikein mainion lukuhetken. Kirjana ei ehkä täydellinen, mutta tarinaltaan kuitenkin varsin sympaattinen.

★ ★ ★ ★ 

875 grammaa - Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

875 grammaa Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

Gummerus, 2013. 232 sivua.

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Kuvat: Tomi Takamaa

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukpl

Minäkin seurasin pienen, 875 grammaisena syntyneen tytön ensiaskeleita Facebookissa hänen isänsä Tomi Takamaan päivittämällä FB-sivulla. Takamaa kirjoitti tyttärensä ensiaskelista myös kirjan, 875 grammaa - Pirpanan tarina - jonka Gummerus lähetti minulle jo viime syksynä luettavaksi. Kirjan lukeminen jäi jostain syystä silloin, vaikka Pirpanan tarina minua kiinnostikin. Nyt luin tämän kuitenkin, yhtenä kesälomapäivänä.

Pieni Pirpanan syntyy Tomin ja hänen vaimonsa perheeseen esikoisena. Raskaus on sujunut hyvin, mutta yllättäen neuvolakäynnillä huomataan, ettei kaikki olekaan hyvin. Odottavalla äidillä on raskausmyrkytys ja vauvan ei ole enää hyvä olla äidin vatsassa. Pirpana syntyy hätäsektiolla 2,5 kuukautta ennen laskettua aikaa 875 gramman painoisena keskosena. Sukulaiset ja ystävät olivat tietenkin huolissaan Takamaan perheen voinnista, ja heidän infoamisensa helpottamiseksi Tomi-isä, Superiskäksikin kutsuttu, perusti Facebookiin ryhmän imeltä 875 grammaa. Ryhmän alkuperäinen tarkoitus oli todellakin vain infota sukulaisia ja ystäviä Pirpanan voinnista, mutta pian kaikki räjähti käsiin. Ryhmällä oli nopeasti hurja määrä tykkääjiä ja tuore isä käytti ihmisten kiinnostusta ja välittämistä oitis "hyväkseen". Ryhmän kautta Tomi infosi ihmisiä keskosuudesta ja sai kerättyä hienon potin rahaa hyväntekeväisyyteen.

Kirjassaan Tomi kertoo mitä Pirpanan syntymän jälkeen tapahtui, kuinka FB-ryhmän perustaminen vaikutti heidän perheeseensä ja mitä kaikkea ryhmän kautta on mahdollistunut. Ennen kaikkea Takamaa painottaa kirjassaankin sitä, että vaikka heidän perheelleen kävi hyvin, "on kirja omistettu niille vähemmän onnekkaille perheille. Niille vanhemmille, joiden pian pois kuihtuva aivan liian aikaisin syntynyt keskoslpais ei saa Facebookissa tuhansia "Facebook-enkeleitä", -tykkäyksiä tai -tsemppauksia."

Pirpanan tarina on koskettava ja ihastuttava. Pieni suloinen tyttö sai aikaan suuren mylläkän, isänsä perustaman FB-sivun kautta. Minusta on hienoa, että ihmiset ottivat Pirpanan tarinan niin sydämenasiakseen, että ihan oikeasti pienen vauvan tarinan kautta saatiin aikaan hurjasti hyvää. Tapa, jolla myös isommat ja pienemmät yritykset lähtivät mukaan auttamalla sairaiden lasten vanhempia eri tavoilla oli upeaa luettavaa.

Pirpanan isää on kritisoitu siitä, että hän on julkaissut niin paljon juttuja tyttärestään ja että hän vauvansa avulla lähti tekemään hyväntekeväisyystyötä. Minusta toki vaatii rohkeutta ja voimia ryhtyä tällaiseen, mutta täytyy muistaa, ettei se ollut FB-ryhmän perimmäinen tarkoitus. Minusta on hienoa, miten "superiskä" onnistui pitämään ryhmän kasassa ja oman yksityisyytensä edes osaksi suojattuna ryhmän paisuessa hurjan isoksi. Miten hän ryhmän avulla sai oikeasti todella paljon hienoja asioita aikaan ja miten hän ymmärsi ja tajusi, että upealla ryhmällä on näin paljon mahdollisuuksia tehdä hyvää!

Kirjana Pirpanan tarina ei ehkä ole erityinen, mutta sisällöltään tärkeä ja upea. Pirpanan tarina osoittaa, että ihmiset välittävät oikeasti ja aidosti, ja että yhdessä saa paljon hyvää aikaan. Kirja on nopealukuinen ja se etenee varsin kronologisesti Pirpanan syntymästä siihen päivään asti, kun hän pääsee sairaalasta kotiin. Kirjan lopussa on tietopaketti ja käytännön neuvoja sairaiden lasten vanhemmille. Neuvot ovat varmasti hyviä ja tarpeellisia, vaikka minä en lukenut niitä täydellisen tarkasti läpi. Ihan kirjan lopussa on myös muiden keskoina syntyneiden tarinoita, jotka olivat koskettavia ja hienoja luettavia. Erityismaininta vielä kirjasta löytyneistä kuvista. Suloinen Pirpana ja hänen tarinansa tulee vielä enemmän iholle, kun hänelle saa kasvot ja fyysisen olemuksen. Mahtavan söpö tyttö!

Pirpanan tarina koskettaa tytön itsensä vuoksi, mutta myös ihmisten hyvyyden vuoksi. Yhdessä pystymme tekemään paljon, ja FB-ryhmä jatkaa hyvänteon parissa. Kunhan rahoitusasiat saadaan sovittua Takamaa lupaa olla ryhmänsä kanssa mukana Uusi Lastensairaala 2017-projektissa. Kirjasta jää paljon käteen, päällimmäisenä ehkä tunne ja ymmärrys siitä, kuinka suuria ihmeitä rakkaus, välittäminen ja yhdessä tekeminen saavat aikaan. Pirpanan syntymä liian aikaisin, hänen isänsä päätös perustaa FB-ryhmä ja kaikki ihmiset, jotka ryhmään liittyivät ja lahjoittivat rahaa tai palveluja ovat saaneet aikaan ihmeitä.

★★★★

Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabrielle Zevin

Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabrielle Zevin

Gummerus, 2014. 239 sivua.

Alkuteos: The Storied Life of A.J. Fikry, 2014.

Suomentanut: Tero Valkonen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokappale

Sain Gummerukselta yllärinä Gabrielle Zevinin romaanin Tuulisen saaren kirjakauppias. Kirja löytyy kesä- ja syysuutuuksien luettavien listaltani, mutta olikin kivaa päästä lukemaan kirja ihan tuoreeltaan. Kovakantinen kirja julkaistaan viikolla 24.

A.J. Fikry pitää kuolleen vaimonsa kanssa perustamaansa kirjakauppaa pienellä saarella. Hän on melkein nelikymppinen, ja vaimon kuoleman jälkeen elämästä on kadonnut ilo ja nautinto. Edes kirjat eivät enää tuota iloa hänen päiviinsä. Kun vielä A.J:n aarre, hyväkuntoinen Edgar Allan Poen kirjan ensimmäinen laitos varastetaan, on A.J:n elämä pelkkää murhetta. Kunnes kaksi naista saapuu pelastamaan hänet. Toinen on kirja-alalla työskentelevä Amelia, toinen kirjakaupan takahuoneesta löytyvä salaperäinen Maya.

Tuulisen saaren kirjakauppias on jo nimensä perusteella kirjafanille sopiva kirja. Ja olihan tämä! Tässä oli ilahduttavan paljon viittauksia kirjallisuuteen, eikä vain niihin vanhoihin klassikoihin, vaan myös esim Markus Zusakin Kirjavaras mainittiin. Tapahtumaympäristönä pieni saari, jonka kaikki asukkaat tuntevat toisensa, oli myös kiinnostava ja sympaattinen.

Kirjassa käytetty kieli on helppoa ja tarina nopealukuinen. Se oli tavallaan sekä hyvä, että huono asia. Pidin kirjasta paljon ja viihdyin sen parissa oikein mainiosti, mutta jotta se olisi noussut lähemmäs täydellistä lukukokemusta kaipasin jotain enemmän. Jonkinlaista syvyyttä, tai sitten vain enemmän sivuja.

Nytkin ajallisesti kirja kattaa monen vuoden jakson, mutta jotenkin ne viimeiset tapahtumat jäivät ehkä hieman pinnallisemmiksi koska ajassa tehiin niin suuri hypähdys. Kirja taisi olla makuuni myös hieman liian kevyt ja ennalta-arvattava, vaikka tässä toki oli muutama yllätyskin mukana, eikä kaikki aina päättynytkään siirappisen onnellisesti.

A.J. oli päähenkilönä kiinnostava, kun alkumökötyksestä pääsi yli. Olenpa muuten lukenut viime aikoina monta kirjaa, joissa päähenkilönä on elämäänsä kyllästynyt, mököttävä mies. Ensin Ove, sitten Liam ja nyt A.J. ;). Tässä kirjassa oli myös monta muuta kiinnostavaa hahmoa ja historiaa, joita olisi ehkä lisäsivuilla voinut hieman syventääkin ja siten tuoda tarinaan vielä enemmän sitä syvyyttä.

Kokonaisuutena Tuulisen saaren kirjakauppias oli oikein viihdyttävä lukukokemus. Jotta se olisi noussut sinne suosikkilistojen kärkeen, olisi vaadittu hieman lisää jotakin, mutta kyllä tämä yhden lämpimän kesäpäivän viihdykkeenä toimi aivan mainiosti.

★★★+

Yhden elämän muistot / David Foenkinos

Yhden elämän muistot / David Foenkinos

Gummerus, 2013. 327 sivua.

Alkuteos: Les Souvenirs, 2011.

Suomentanut: Pirjo Thorel

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Olen aiemmin lukenut kaksi kirjaa ranskalaiselta David Foekinosilta. Nainen jonka nimi on Nathalie oli hauska ja ihanan ranskalainen, kun taas Vaimoni eroottinen potentiaali pienoinen pettymys. Tuorein suomennos, Yhden elämän muistot, oli jo aiheeltaan hieman erilainen kuin aiemmat Foenkinosin kirjat.

Patrick on aloitteleva kirjailija, joka toimii hotellin yövartijana. Hänen rakkaan isoisänsä kuoltua hän päättää tarjota vanhainkotiin joutuneelle isoäidilleen sen, mitä ei isoisälleen ehtinyt antaa. Läsnäolemisen, yhdessäolemisen lahjan, yhteiset tärkeät ja iloiset hetket. Isoäiti kuitenkin suuttuu asuntonsa myymisestä ja päättää karata. Patrick pääsee isoäidin jäljille ja viettääkin tämän kanssa onnellisia ja iloisia viimeisiä hetkiä. Matkalla eteen ilmestyy myös Louise, josta tulee Patrickille tärkeä henkilö. Patrick saa paljon aineksia kirjaansa varten, mutta siinä samassa on kuitenkin elettävä sitä oikeaakin elämää...

Yhden elämän muistot alkoi varsin surullisesti, kun heti kirjan alussa Patrickin rakas isoisä kuoli. Hauskuuttakin tuli kuitenkin pian mukaan, kun rempseä ja itsepäinen isoäiti alkoi taistella oikeuksiensa puolesta. Pidin siitäkin, että kirjan maisemat vaihtuivat isoäidin lähtiessä karkumatkalle. Pariisin kautta tapahtumat etenivät Le Havreen ja kirjassa nykypäivä ja Patrickin suvun menneisyys sekoittuivat kiinnostavalla tavalla.

Foenkinosin kirja oli nopealukuinen ja ihan kivasti otteessaan pitävä. Sopivaa luettavaa väsyneille silmille illalla, pitkän päivän lopuksi. Kieli on sujuvaa ja helppoa ja kyllä joissakin kohdissa, esimerkiksi hautausmaatapaamisissa, pilkistää sitä erityistä vakavankepeää ranskalaisuuttakin josta minä niin pidän.

Yhden elämän muistot oli viihdyttävä ja aika mainio sukutarina. Ei tämä ole maailman mieleenpainuvin ja mahtavin kirja, mutta sopivan helppo luettava minulle tähän saumaan. Foenkinosin kirjojen joukossa tämä nousee kyllä kärkipaikalle, vaikka Nathalie olikin varsin erilainen kuin tämä. Se oli jollakin tavalla vielä ranskalaisempi, mutta tämä vuorostaan vakavampi ja realistisempi.

★★★★

Me tarvitaan uudet nimet / Noviolet Bulawayo

Me tarvitaan uudet nimet / Noviolet Bulawayo

Gummerus, 2013. 292 sivua.

Alkuteos: We Need New Names, 2013.

Suomentanut: Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokappale

Noviolet Bulawayon esikoisromaani Me tarvitaan uudet nimet on taas yksi kiinnostava "afrikkalaisromaani" kulttuurieroista ja maahanmuuton vaikeuksista. Olin lukenut kirjasta ennakkoon paljon positiivisia blogiarvioita ja muita mielipiteitä, joten tartuin tähän innolla. 

Kirjan alkuosassa seurataan nuorten ystävysten elämää Zimbabwessa. Kulta ja hänen ystävänsä asuvat hökkelikylässä nimeltä Paratiisi. Vaikka Paratiisi todellisuudessa on kaikkea muuta kuin nimensä veroinen paikka, kaikki ei kuitenkaan ole huonosti. Tuoreet guavat maistuvat hyviltä, vaikka saavatkin mahan kipeäksi. Seikkailuja ja kepposia on paljon ja ystävien kanssa vietetty aika on hauskaa. Haaveissa on kuitenkin Amerikka ja Eurooppa, rikkaat ja hienot paratiisit joissa voisi elää toisenlaista elämää. Haave toteutuu Kullan osalta, mutta todellisuus uudessa maassa ei kuitenkaan ole helppoa. Kuten niin monet tuhannet muutkin, myös Kulta kamppailee uuden elämän kanssa Amerikassa. 

Olen viime aikoina lukenut aika paljon maahanmuuttaja- ja kulttuurierokirjoja, päällimmäisenä mielessä on Adichien upea Kotiinpalaajat. Vaikka sisällöllisesti tämä Bulawayon romaani ei ehkä tuo tähän genreen mitään uutta, tuo tämä kaikkeen kuitenkin toisenlaisen näkökulman. Lapsen näkökulmasta kirjoitettu alkuosa oli upea ja koskettava, aidon ja rehellisen tuntuinen kuvaus elämästä köyhässä afrikkalaiskylässä. Kullan ja hänen ystäviensä tavasta löytää kurjasta kotikylästä ja vaikeasta arjesta huolimatta elämästä ne pienet onnenhetket oli liikuttavaa ja ravisuttavaa luettavaa. Tarina on rehellinen ja aito, se herättää tuskaa ja vihaa, mutta myös naurua ja iloa.

Kirjan suomennos on minusta todella onnistunut. Bulawayo on (ilmeisesti) käyttänyt kieltä kiinnostavasti. Teksti on ikäänkuin Kullan ajatuksenjuoksua ja puhekielellä kirjoitettu. Suomennos on sujuva ja tarinaan sopiva, se toimii todella hyvin ja tuo kirjaan ihan omanlaisensa tunnelman. Minulla kesti hetken päästä tähän sisään, mutta nopeasti se tuli luontevaksi ja toi tarinaan lisää aitoutta ja juuri sen tietyn tunnelman ja fiiliksen jonka tarina kaipasikin.

Kokonaisuutena Bulawayon esikoisromaani Me tarvitaan uudet nimet on ajatuksia herättävä, mukaansatempaava ja tunnelmaltaan aivan erityinen. Pidin myös kirjan alkupuolen tapahtumaympäristöstä. En ole lukenut Zimbabwesta kertovia kirjoja aiemmin, joten kaikesta karuudesta ja kauheudesta huolimatta kirjan alkupuolen tapahtumat olivat mielenkiintoisia. Me tarvitaan uudet nimet on suomennosta myöten ehjä ja hieno romaani. Tarina ja kirjan päähenkilö Kulta ovat painuneet mieleeni vaikka tämän lukemisesta onkin jo jonkin aikaa. Hieno esikoinen!

Maailmanvalloitus: Zimbabwe

★★★★

Ruutukymppi / Tuomas Vimma

Ruutukymppi / Tuomas Vimma

Gummerus, 2013. 348 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Minä ihastuin muutama vuosi sitten Tuomas Vimman Gourmet-kirjaan, sen rempseään huumoriin ja hauskoihin kommelluksiin. Niinpä olen halunnut jo jonkin aikaa tutustua Vimman uudempiinkin romaaneihin. Kirjastoreissulla eteeni sattui uusin romaani, Ruutukymppi, jonka otin mukaani vaikka tämän kirjan edeltäjä, Raksa, onkin vielä lukematta. Ihan hyvin tämän jatko-osan pystyi kuitenkin lukemaan ilman kokemusta tuosta ekasta osasta. Täytyy kuitenkin jo näin alkuun sanoa, että tämä ei tehnyt minuun sen suurempaa vaikutusta. Gourmet pysyy yhä mielessäni hienona lukukokemuksena, mutta tämä ei sitten niin iskenytkään.

Raksa-romaanista tuttu rakennusfirma Hyperborea on kasvanut, ja työllistää itsensä pääkaupunkiseudun hienostoasuntojen remppaajana. Firmassa on töissä myös projektipäällikkö Sami, joka tekee ympäripyöreitä päiviä, aivan kuten firman pomo Danikakin. Viimeinen pisara Samille on Danikaa kosiskelemaan alkava ylimielinen arkkitehti van der Dick. Samin mitta täyttyy, ja hän päättää lähteä mukaan television realitysarjaan jossa remontoidaan, sisutetaan ja pöyhitään sohvatyynyjä kovia kokeneille asukkaille.

Ruutukymppi on varmasti tarkoituksella aika överi ja yliammuttu, eikä tämä tullut minulle yllätyksenä. Mutta en oikein päässyt tarinaan sisälle, enkä innostunut päähenkilöiden rakkaustarinastakaan. Päähenkilö Sami oli ihan mukiinmenevä, kliseinenkin suomalaisraksamies, jota kiinnosti alkoholi ja tissit. Ärsyttävämmältä vaikutti kuitenkin Danika, firman naispuoleinen pomo, jota en jostain syystä voinut sietää. Myös kirjassa käytetty puhekieli ja slangi ärsytti minua, ja teki tekstistä välillä vaikeasti ymmärrettävää. Kirjan sivuilla oli myös minun makuuni aivan liikaa erilaisia sanoja sukupuolielimille, niin naisten kuin miestenkin, joita ilman kirjan sanoma olisi minusta tullut esille yhtä hyvin kuin nytkin. 

Oli kirjassa toki hyvääkin. Tämä oli nopealukunen, paikoin varsin viihdyttävä ja nauruakin synnyttävä romaani. Telkkarin reality-sisustusohjelmista sai taas hieman uuden kuvan, ja jos sellaisia katsoisin, katsoisin niitä aivan uudella tavalla tämän kirjan jälkeen. Taidan kuitenkin jatkossakin jättää ne ohjelmat muiden katsottaviksi...

Haluan jatkossakin lukea Tuomas Vimman kirjoja, vaikka Ruutukymppi ei minuun erityisemmin iskenytkään. Hieman liian rumaa kieltä ja roisia menoa minun makuuni, ainakin näin kauniin, rauhallisen ja rakkaudentäyteisen joulun aikaan ;).

 ★★+

Kuukauden klassikko: Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee

Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee

Gummerus-pokkari, 2009. 411 sivua.

Alkuteos: To Kill a Mockingbird, 1960.

Suomentanut: Maija Westerlund

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen 

Mistä minulle? oma ostos

Harper Leen klassikkoteos Kuin surmaisi satakielen on jo kauan ollut lukulistallani. Nyt päätin tarttua siihen, osana klassikkohaastetta jonka tarkoituksena on lukea ainakin yksi klassikkokirja kuukaudessa. Tämän kanssa meni opiskelukiireiden vuoksi pari kuukautta, mutta eipä se haittaa ;).

Kahdeksanvuotias Scout kasvaa isänsä ja veljensä kanssa 1930-luvun Alabamassa, Maycombin pikkukaupungissa. Scoutin iloinen arki on täynnä jännittäviä leikkejä ja seikkailuja vanhemman veljen ja serkkupojan kanssa. Scout tutustuu elämään pienin askelin läheisten auttaessa, ja hän on autuaan tietämätön kaupungin pinnan alla kytevästä vihasta ja epäreiluudesta. Kun Scoutin asianajaja-isä ryhtyy oikeudenkäynnissä puolustamaan mustaa, valkoisen tytön raiskauksesta syytettyä miestä, maailman ja elämän, kotikaupungin ristiriidat tulevat selväksi myös nuorelle Scoutille. Ennakkoluulot ovat hurjia, ja oikeuden jakaminen jatkuu myös oikeussalin ulkopuolella. Scout ja hänen veljensä joutuvat myös kasvokkain julmuuden kanssa, ja heillä on edessään kasvamisen aika.

Kuin surmaisi satakielen on tarinaltaan rankka ja raivostuttava. Epäreilusta ihmisten kohtelusta on aina vaikea lukea, enkä voi käsittää että Harper Leen kuvailema maailma on arkipäivää monen ajatusmaailmassa vielä tänäänkin. Mutta tuon kurjan, epäreilun tarinan alla on kuitenkin hieno ja kauniskin tarina kasvamisesta, todellisuuden ymmärtämisestä ja nuoren tytön ajatuksista. Kirja on minusta uskottavasti kirjoitettu nuoren lapsen näkökulmasta. Scout oli persoonana kiehtova, pidin hänen poikamaisuudestaan ja siitä, miten hän maailmaa katseli - lapsen silmin.

Pientä miinusta annan kirjalle siitä, että itse 'tapahtumat' alkoivat varsin myöhään. Kirja oli melkein puolivälissä ennen kuin oikeudenkäyntiä koskevat asiat edes alkoivat, ja siihen saakka olin paikoin hieman jo tylsistynyt lukemaan Scoutin ja hänen veljensä seikkailuista, leikeistä ja arjesta. Kirjan takakannen perusteella osasin odottaa oikeudenkäyntijuttua, ja ihmettelin kun se alkoi niin myöhään. Mutta kun asiaan päästiin kirjaankin tuli ihan erilainen imu. Kääntelin sivuja innoissani ja kirjan tarinaan uppoutuneena, vaikka aihe ja ihmiskohtalot olivatkin kurjia, surullisia ja epäoikeudenmukaisia.

Kuin surmaisi satakielen on (paitsi nimeltään myös) tarinaltaan kaunis ja viisas. Scoutin kasvutarina on kaunis, mutta tapahtumat kasvun takana ei niinkään. Mutta sellaistahan se on, elämä. Ei aina niin ruusuista ja reilua, vaikka sitä kaikkea kaikille toivoisikin. Kuin surmaisi satakielen oli ehdottomasti hieno lukukokemus, mieleenpainuva, ajatuksia herättävä ja vielä tänäänkin supertärkeä kirja. Voin vain kuvitella, kuinka tärkeä kirja oli ilmestyessään, vuonna 1960. Lukekaa, lukekaa!

★★★★

Äidin pikku pyöveli / Claire Castillon

Äidin pikku pyöveli / Claire Castillon

Gummerus, 2007. 130 sivua.

Alkuteos: Insecte, 2006.

Suomentanut: Lotta Toivanen

Kannen kuvat: Patric Swire

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Kaipasin paksumpien ja vaativimpien kirjojen väliin jotain kepeämpää (ja ranskalaista!) luettavaa. Tartuin hyllyssäni jo kauan majailleeseen Claire Castillonin novellikokoelmaan Äidin pikku pyöveli.

Kokoelma sisältää yhdeksäntoista novellia. Novellit kertovat tunteista, joita äitien ja tytärten välillä on. Tarinat kertovat myös erilaisista äiti-tytär -suhteista ja toki myös rakkaudesta ja sen eri ilmenemismuodoista. Kirjassa on läheisiä äiti-tytär -suhteita, mutta myös suuri määrä vaikeita suhteita. Kirja käsittelee niin tytärten reaktioita äidin sairastuttua vakavasti, ylihuolehtivan, neuroottisen äidin ratkaisuja kuin naiseksi kasvavia tyttäriä ja äidin reaktioita pikkutyttöjen kehitykseenkin.

Kokoelman alussa olin innoissani. Äidin pikku pyöveli sisälsi hauskoja, osuvia tarinoita äidistä ja tyttäristä. Loppua kohden huomasin kuitenkin pitkästyväni koska tarinat olivat keskenään varsin samantyylisiä. Ranskalainen kepeys, helppo kielenkäyttö ja sujuva suomennos ihastuttivat, mutta kepeämmän lukemisen kaipuuni oli jo tyydytetty kirjan puolivälissä.

Pidin Castillonin aiheenvalinnasta ja kokoelma sisälsi muutaman koskettavan, todella osuvan tarinan. Eniten mieleeni jäi kirjan alussa ollut novelli "Anorakki ja turkissaappaat" joka kertoi sairastuneen äidin ja tämän tyttären suhteesta äidin elämän viimeisinä hetkinä. Muuten kokoelman novellit ovat valitettavasti sekoittuneet tasapaksuksi massaksi mielessäni, joten kovin samantyylisiä ne keskenään olivat.

Castillonin kepeät, mutta rankoistakin aiheista kertovat novellit sopivat pieneksi välipalaksi, muiden rankempien ja vaativimpien kirjojen keskelle, mutta muuten minulle ei kyllä jäänyt Äidin pikku pyövelistä ihan hirveästi käteen...

★★+

Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen

Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen

Gummerus, 2011. 424 sivua.

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Pekka Hiltusen kirjat ovat jo kauan kiinnostaneet minua, ja ennen tarttumistani Hiltusen tuoreeseen romaaniin Iso, päätin tutustua hänen vanhempaan tuotantoonsa. Vilpittömästi sinun on trillerimäinen romaani, joka vaikutti juonivetoiselta ja juuri sopivalta kirjalta hieman kiireiseen syksyyni.

Lia on suomalainen nainen, joka on paennut tylsähköä elämäänsä ja menetettyä rakkautta Lontooseen. Hän työskentelee graafikkona laatulehdessä, mutta vapaa-aikana hän on yksinäinen, juttelee patsaille ja juoksee pitkiä lenkkejä. Työmatkallaan Lia kohtaa traagisen, raa'an rikoksen joka ei jätä häntä rauhaan. Kun hän sattumalta vielä törmää maannaiseensa Mariin, hänen elämänsä muuttuu kertaheitolla. Illat eivät ole enää yksinäisiä, ja tasapaksuun elämään tulee hieman jännitystäkin.

Vilpittömästi sinun on epätavallinen kotimainen kirja. Sitä on kehuttu kovasti ja palkittu Vuoden Johtolanka-palkinnollakin, enkä yhtään ihmettele miksi. Kirja on trillerimäinen ja jännittävän juonen kautta mukaansatempaava. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, ja heidän suomalainen taustansa tulee kirjassa minusta juuri sopivasti esille. Henkilöistä etenkin Mari kera erikoisen ihmistenlukukykynsä on salaperäisen kiinnostava. Hän jää eittämättä hieman kirjan päähenkilön Lian varjoon, mutta se tuntuu kuitenkin varsin luonnolliselta.

Kirjan tapahtumamiljöönä on Lontoo, joka luo kauniin ja jännittävän, intensiivisen suurkaupungin tunnelman. Rikokset ja Marin johtaman Studion jännittävät työtehtävät luovat trillerimäisen juonen, joka tempaa mukaansa alusta asti. Usein halusin lukea vielä yhden sivun tai yhden luvun, ja ajan salliessa olisin mielelläni ahminut kirjan muutamalta istumalta.

Vilpittömästi sinun oli psykologisesti kiinnostava ja taidolla kirjoitettu. Kieli on myös helppoa ja sujuvaa, tarina eteni varsin vauhdikkaasti vaikka muutaman kerran toivoinkin vielä enemmän vauhtia ja nopeampaa tarinan etenemistä etenkin kirjan loppuvaiheessa. Kokonaisuutena viihdyin kuitenkin kirjan parissa mainiosti, ja vaikka trillerit eivät sitä ominta mukavuusaluettani kirjallisuuden saralla olekaan, nautin sopivan jännittävästä tarinasta paljon. Ja vaikka tämä romaani toimi hyvin näin itsenäisestikin, odotan jatko-osa Sysipimeän lukemista innolla.

★★★★

Kunnia / Elif Shafak

Kunnia / Elif Shafak

Gummerus, 2013. 523 sivua.

Alkuteos: Honour, 2012.

Suomentanut: Maria Erämaja

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Elif Shafakin Kirottu Istanbul oli minulle viime vuonna todella positiivinen lukuelämys. Rakkauden aikakirja minulla on vielä lukematta, mutta tartuin tässä välissä innolla Shafakin tuoreeseen suomennokseen Kunnia.

Kirjassa seurataan Pembe ja Jamila-nimisten kaksosten elämää. He syntyvät turkkilaiseen suurperheeseen, jonka vanhemmat toivoivat poikaa mutta saivat vielä entiseen tyttökatraaseensa lisäystä. Kaksosten lapsuus ei ole kovinkaan onnellinen äidin lähdettyä toisen miehen matkaan. Tytöt keksivät kuitenkin hauskaa tekemistä yhdessä, ja muistelevat onnellisia hetkiään vuosia myöhemmin.

Elämä kuljettaa kaksoset eri suuntaan ja Pembe muuttaa perheensä kanssa Lontooseen. Jamila jää kotiseudulle, auttaa kylän naisia synnytyksissä ja tekee omia taikajuomiaan mökkinsä kellarissa. Pembe taas viettää Lontoossa päällepäin onnellista perhe-elämää, mutta pinnan alla kuohuu. Ensin lähtee aviomies Adem, sitten Pembe löytää piirteitä itsestään, jotka on aiemmin kadottanut täysin. Hänen elämänsä muuttuu hieman paremmaksi, mutta onnea ei kestä kauan. Perheen kunniaa häpäistään monta kertaa, monen eri jäsenen taholta. Kaikkein karmeimman teon jälkeen Pemben perheen asiat eivät ikinä palaa täysin onnellisiksi.

Shafak on todella taitava tarinanluoja, ja ihastelen aina kirjailijan tapaa keksiä ja kertoa tarinaa, johon heti alusta asti uppoutuu mukaan. Minä pidin myös henkilögalleriasta, joka myös tässä kirjassa oli laaja ja värikäs. Paljon erilaisia henkilöitä, hyvine ja huonoine puolineen, toi kirjaan paljon mielenkiintoa ja jännitteitä.

Shafakin kielenkäyttö ja suomennos on mutkatonta ja sujuvaa, ja Kunnian tunnelma on vahva ja mieleenpainuva. Vaikka pidin tarinasta kovasti, koin kuitenkin paikoitellen että asioita vatvottiin ja vetkuteltiin hieman turhan paljon. Kirjaa olisi ehkä voinut tiivistää jonkin verran, kuitenkaan menettämättä sen lumoa. Lukijalle suuri osa kirjan tapahtumista on jo varsin aikaisessa vaiheessa selviä tarinan aikatasohyppelyn vuoksi. Pidin siitä, ettei kaikkea kerrottu kronologisesti ja välillä oltiin 1970-luvun Turkissa, välillä taas 1990-luvun brittivankilassa. Tämän vuoksi mielenkiintoni tarinaa kohtaan oli loppua kohden kuitenkin hieman koetuksella, vaikka Shafak olikin saanut yhden yllättävän käänteen mahdutettua kirjan loppupuolelle.

Kokonaisuutena Kunnia oli minulle hyvä, mieleenpainuva lukukokemus. Pidän Shafakin tyylistä kirjoittaa ja hänen taidostaan viedä tarinaa eteenpäin. Hieman tiivistettynä Kunnia olisi ollut lähellä viiden tähden kirjaa.

★★★★-

***

Lähden huomenna puoleksitoista viikoksi Keski-Euroopaan reppureissaamaan, joten palailen reaaliajassa blogin puolelle vasta kesäkuun kolmantena päivänä. Olen ajastanut maanantaille oman listani odotetuimmista syysuutuuksista, mutta muuten blogin puolella on hiljaista. Reissuun lähtee mukaan Irvingin Garpin maailma, ja reissun jälkeen luen loppuun ainakin Olli Jalosen Poikakirjan ja Oatesin Sisareni, rakkaani. Oikein ihania toukokuun viimeisiä päiviä kaikille, palaillaan puolentoista viikon kuluttua! :)

Ps! Huomaako kuvista että minulla on uusi kamera? ;)

Matkalla kotiin / Julie Kibler

Matkalla kotiin / Julie Kibler

Gummerus, 2013. 504 sivua.

Alkuteos: Calling Me Home, 2013.

Suomentanut: Riie Heikkilä

Kannen suunnittelu: Anna Gorovoy & Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokpl

Julie Kiblerin esikoisromaani Matkalla kotiin on ollut paljon esillä blogeissa viime aikoina. Minä säästelin kirjaa pääsiäislukemiseksi, ja oikeastaan tämä olikin varsin hyvä valinta muutaman lomapäivän lukemiseksi.

Kirja liikkuu kahdessa aikatasossa, nykyajassa seurataan Dorrieta joka lähtee lähes 90-vuotiaan Isabellen seuraksi hautajaisiin ja toisaalta Isabelle kertoo menneisyydestään 1930-40 luvun Kentuckyssa jolloin hän oli nuori nainen ja rakastunut perheensä taloudenhoitajan tummaihoiseen poikaan, Robertiin. Ympäröivä yhteiskunta ei hyväksynyt mustan miehen ja valkoisen naisen suhdetta, ja rakastunut pari sai tuntea yhteiskunnan julmuuden monta kertaa.

Matkalla kotiin on tarinaltaan mukaansatempaava. Minä halusin nopeasti tietää, miten Isabellen ja Robertin suhteen kävi. Pidin ratkaisusta sekoittaa kirjaan kahden aikatason tapahtumia, mutta luin kuitenkin ehdottomasti mieluummin Isabellen menneestä elämästä kuin Dorrien elämän kiemuroista nykyajassa. Kibler kirjoittaa helposti ymmärrettävää ja sujuvaa tekstiä ja tämä oli varsin nopealukuinen kirja. Myös kirjan aiheet olivat todella kiinnostavia ja Isabellen ja Robertin rakkaussuhde paljon tunteita ja ajatuksia herättävä.

Matkalla kotiin ei ole mitenkään erityisen yllättävä tai erikoinen kirja, useimmat juonenkäänteet olivat varsin ennalta-arvattavia ja odotettuja, mutta eipä se minua sen suuremmin ärsyttänyt. Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, vaikkakaan kaikki eivät olleet erityisen miellyttäviä. Isabellesta pidin kovasti, ja Robert vaikutti sympaattiselta ja mukavalta. Isabellen äiti taas pääsi suurelle inhokkilistalleni, ja tunsin miten verenpaineeni nousi joka kerta hänen ilmestyessä kuvioihin. Isabellen isä oli ristiriitainen henkilö. Toisaalta pidin hänestä, ja hän vaikutti hyvää tarkoittavalta, rakastavalta isältä. Toisaalta taas raivostuin joka kerta kun tohveli-isä ei sanonut vaimolleen vastaan, vaan antoi tämän dominoida perhettä miten halusi tyhmien sääntöjensä perusteella. Kirja kuitenkin kosketti ja sen henkilöt, etenkin Isabelle ja Robert, tulivat läheisiksi ja heille toivoi hyvää. Toisaalta koin Dorrien lopulta hieman etäisemmäksi ja melkeinpä vähän turhaksi tarinan osalta. Minulle olisi riittänyt Isabellen ja Robertin tarina.

Kaikesta nurinasta huolimatta Matkalla kotiin oli minulle onnistunut pääsiäiskirja. Viihdyin kirjan parissa hyvin ja muutamista ärsytyksistä huolimatta tämä oli mukaansatempaava, viihdyttävä ja otteessaan pitävä lukuromaani. Ei täydellinen, mutta sopivan hyvä tämän loman lukemiseksi.

 ★★★★-

Kolme käskyä / Paula Havaste

Kolme käskyä / Paula Havaste

Gummerus, 2013. 374 sivua.

Kannen kuvat: Istockphoto

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Olen ihastunut kovastikin Paula Havasteen kahteen aiempaan kirjaan Kaksi rakkautta sekä Yhden toivon tie. Nämä kaksi ja nyt keväällä ilmestynyt Kolme käskyä muodostavat trilogian, joka kertoo Mäkisen perheen elämästä sotavuosien Suomessa. Kun aiemmissa kirjoissa päähenkilöinä on ollut perheenäiti ja vaimo Anna sekä tämän sisko Oili, uusimmassa osassa päähenkilönä on Raija, Annan ja hänen miehensä vanhin lapsi, ja sotavuodetkin ovat jo takanapäin. Kolme käskyä on edeltäjiensä tapaan mukaansatempaava ja hieno romaani.

Kotona on erinäisistä syistä painostava ilmapiiri, joten Raija on iloinen kun hän kuulee päässeensä koko kesäksi töihin Lappiin, perusteilla olevan kotiseutumuseon valmisteluhommiin. Pitkä junamatka, teltassa nukutut yöt ja alkeelliset olosuhteet ovat partiota harrastavalle Raijalle tuttua, joten hän nauttii kesästä ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Työkavereina hänellä on muutama miespuolinen opiskelukaveri, joiden kanssa Raija tulee useimmiten hyvin toimeen. Kesä muuttuu vielä mieleenpainuvammaksi ja kiinnostavammaksi, kun Raija tapaa Rainerin, salaperäisen lavatansseissa esiintyvän mustalaismiehen. Kaikki eivät Raijan ja Rainerin ystävyydestä kuitenkaan innostu, mutta Raija haluaa oppia tuntemaan miehen paremmin ja etenkin oppia tuntemaan tämän elämäntapaa.

Havaste on jälleen kerran onnistunut luomaan heti alusta saakka mukaansatempaavan tarinan. Minä uppouduin Raijan elämänkuvailuun heti kirjan ensisivuilta lähtien, ja halusin heti tietää kuinka Raijan kesä etenee. Luin Kolme käskyä parilta istumalta, ja muistan uppoutuneeni Havasteen trilogian kahteen aiempaan osaan ihan samalla tavalla. Mäkisen perheessä on jotain todella kiehtovaa, ja nämä kirjat on ihan kuin minulle tehtyjä. Raija oli päähenkilönä kiinnostava. Maanläheinen, sympaattinen ja rohkea nuori nainen, jolla oli kiinnostavia mielenkiinnonkohteita. Mystiikka, horoskoopit ja kansantiede on läsnä Raijan elämässä lähes päivittäin ja tuovat kiinnostavia yksityiskohtia kirjan etenemiseen.

Mäkisen perhe on kahdesta aiemmasta kirjasta entuudestaan minulle tuttu, ja pidinkin kovasti siitä, että heidän perhe-elämästään sai myös tässä kirjassa kuulla hieman enemmän. Havaste kirjoittaa jälleen helposti ymmärrettävää, sujuvaa ja kaunista kieltä. Pidin myös sivuhenkilöistä, joita oli sopiva määrä ja jotka olivat kiinnostavia persoonia. Lapin maisemat ja mustalaiskulttuuri toivat kirjaan vielä viimeisen silauksen, jotta minä viihdyin Kolmen käskyn parissa todella hyvin.

Kokonaisuutena Kolme käskyä oli juuri minun kirjani. Pidin tässä kaikesta ja vietin mukavia hetkiä Raijan elämää seuraten Lapin maisemissa. Harmi jos tämä jää viimeiseksi osaksi, olisin mielelläni lukenut Mäkisen naisten elämästä vielä muutaman kirjan verran!

★★★★★