Tarhapäivä / Eve Hietamies

Tarhapäivä / Eve Hietamies

Otava, 2012. 447 sivua.

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? oma ostos

Eve Hietamiehen Tarhapäivä on jatkoa Yösyötölle. Paavo Pasanen on kasvanut viisivuotiaaksi tarhapojaksi, ja isä Antti on saanut tottua yksinhuoltajaisän rooliin viiden vuoden ajan. Tarhapäivä oli vähintään yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Täydellisen koukuttava ja viihdyttävä kirja!

Antti ja Paavo Pasanen elävät tavallista isän ja pojan elämää. Paavo käy tarhassa, Antti töissä ja iltaisin mietitään Suomen krokotiileja. Tiistaisin jutellaan ja leikitään naapurissa asuvan Ennin ja tämän Terttu-tyttären kanssa. Koko nelikon elämä kuitenkin muuttuu kertaheitolla, ja pieni Terttu muuttaa väliaikaisesti Antin ja Paavon luokse. Ainoastaan poikaansa tottunut Antti on suoraan sanottuna pulassa pienen tytön kanssa. Terttu vaatii legginssejä, tunikoita ja Hello Kitty-vaatteita joista Antilla ei ole tietoakaan. Hiuksiin pitää saada hienoja kampauksia ja tietyt pompulat, ja illalla pitää toivottaa hyvää yötä sängylliselle pehmoleluja. Antilla ei ole helppoa.

Tarhapäivä tempaisee mukaansa ihan ensimmäisiltä sivuilta asti. Antin ja Paavon arkeen pääsee taas nopeasti kiinni, ja kirjan sivuja kääntelee nopeaan tahtiin. Kieli on helppoa ja nopealukuista ja rakastan kirjan huumoria. Nauroin monta kertaa ääneen kirjaa lukiessani, ja se on minulle kyllä hyvän kirjan merkki. Tarhapäivä herättää muitakin tunteita kuten vihaa, surua ja sääliä. Etenkin Paavon äiti on tunteita herättävä tyyppi, mielenterveysongelmat ovat vaikeita mutta minusta Hietamies kirjoittaa niistäkin uskottavalla tavalla.

Hietamies myös käsittelee rankkojakin aiheita huumorin kautta, mutta huumori ei ole teennäistä tai tökeröä vaan yksinkertaisesti hauskaa. Kirja riemastuttaa ja tarina on kerrottu elävällä tavalla. Antista ja Paavosta tulee kirjan ajaksi lukijalle kavereita, tuttuja jonka elämänmenoa seuraa mielellään. Kirjan luettuani he jäivät taas mieleeni, ja huomasin miettiväni mitä heille mahtaa kuulua ;).

Lainasin ystävälleni keväällä Yösyötön luettavaksi ja hän lukikin sen nopeaan tahtiin ja vaati heti perään Tarhapäivää lainaksi. Tarhapäivän luettuaan hän 'pakotti' minutkin lukemaan tämän nopeasti, jotta voisimme keskustella näistä kirjoista yhdessä! Tämä kyseinen ystävä ei lue kovinkaan paljon, ehkä viitisen kirjaa vuodessa, joten tämä oli minusta aika hieno asia ja merkki siitä, että jotain koukuttavaa näissä kirjoissa on!

Toivottavasti saamme vielä jatkossakin lukea Antin ja Paavon kuvioista. Tämä kirja ainakin päättyi sen verran kiinnostavaan kohtaan, että mielelläni lukisin vielä ainakin yhden kirjan verran heidän arjestaan.

★★★★★-

Yösyöttö / Eve Hietamies

Yösyöttö / Eve Hietamies

Seven-pokkarit, 2010. 383 sivua.

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? nettikirjakauppaostos

Eve Hietamiehen Yösyöttö oli lukupiirimme tämänkertainen kirja. Ajattelin etukäteen että tämä ei aivan ole minun kirjani koska kirjan aiheet, vanhemmuus ja yksinhuoltajuus pääosassa, ei ole minulle ajankohtaisia. Olin kuitenkin väärässä. Kirjalla oli paljon annettavaa vaikka en ehkä alunperin ajatellut olevani ideaalista kohderyhmää tälle kirjalle.

Antti Pasanen jää yksin vastasyntyneen Paavo-vauvan kanssa hänen Pia-vaimonsa hävitessä maisemista jo synnytyssairaalan pihalla. Antilla ei ole vauvoista mitään kokemusta. Hän ei tiedä miten vauvaa pidetään sylissä, mistä vauvalle saa ruokaa, miten vaippa vaihdetaan tai miten vauva puetaan. Hän kuitenkin kohtaa todellisuuden ihailtavan reippaasti, ja alkaa tutkimaan asioita jotta vauva pysyy tyytyväisenä. Paavon varttuessa yksinhuoltajaisä vie hänet puistoon jossa tapaa mitä erilaisempia äitejä, Antti selviää vauvan sairasteluista ja hampaidenkasvusta ja huomaa pian selvinneensä vuoden yksin Paavon kanssa.

Yösyöttö kuvailee Antin ja Paavon ensimmäistä yhteistä vuotta. On ihailtavaa seurata sekä tuoreen isän, että pienen vauvan kasvua, heidän yhteiselämäänsä ja rutiinien syntymistä. Hietamies on kirjoittanut uskottavalla tavalla miehen näkökulmasta. Vaikka kirjassa on paljon ääripäitä, esimerkkinä leikkipuiston hippiäiti ja toisena ääripäänä jääkiekkoilijan rikas hienostelijavaimo, on tarina kuitenkin uskottavan tuntuinen.

Henkilöhahmot olivat kiinnostavia. Päähenkilö Antissa ihailin kärsivällisyyttä ja sitä rakkautta, jonka hän poikaansa kohdisti. Paavon äiti Pia jäi hieman sivurooliin, vaikka hänen ratkaisunsa toki olikin koko tapahtumien alkulähde. Hänen mielensä ja käytöksensä oli minulle kiinnostavaa luettavaa, vaikka sympatiani tässä tilanteessa olivatkin kovasi Antin puolella. Odotin jotenkin Antin reagoivan henkisesti rajummin vaimonsa lähtöön, mutta sitä luhistumista ei oikestaan missään vaiheessa tullut. Antille hyvä niin, mutta varmasti aika harvinaista noin tosielämässä?

Kiinnostava suhde oli myös Antin isällä sekä Antin kehitysvammaisella veljellä Jannella. He olivat aidon sympaattisia, ja isän ja aikuisen kehitysvammaisen pojan välinen suhde oli minusta hyvin aidosti ja uskottavasti kuvailtu.

Kirja on nopealukuinen, minä ahmaisin sen kahdessa illassa. Kun tarinaan pääsi sisälle halusi aika nopeasti tietää kuinka Antin ja Paavon elämä jatkossa järjestyy. Kieli on helppoa, vaikka puhekielen käyttö etenkin kirjan alussa hieman ärsyttikin. Yösyöttö on myös hauska kirja. Ei teennäisesti hauska, kuten usein voin tämäntyyppiset kirjat kokea, vaan aidosti hauska. Pienet asiat ja sattumukset Antin ja Paavon elämässä saivat minut monta kertaa nauramaan ääneen.

Kokonaisuutena Yösyöttö tarjosi minulle hyvän lukuelämyksen. Nauroin Antin kommelluksille, nauroin leikkipuiston stereotyyppisille, erilaisille äideille, liikutuin Antin rakkaudenosoituksista, hänen suloisenkömpelöstä vauvanhoidostaan. Antin ja Paavon elämän seuraaminen herätti tunteita ja kirja oli samalla viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Mietin minkälainen kirja olisi jos sen olisi kirjoittanut mies, mietin omaa suhtautumistani yksinhuoltajuuteen, yksinhuoltajaisiin ja synnytyksen jälkeisistä mielenterveysongelmista kärsiviin naisiin. Minulle Yösyöttö oli siis positiivinen yllätys, ja jälleen kerran osoitus siitä, että ennakko-odotukset voivat olla pahasti vääränlaisia. Kirjalla voi olla paljon annettavaa, vaikka aihealue ei sitä ominta olisikaan!

★★★★