Tylsän Zahirin jälkeen oli luettava jokin nopealukuinen, helppo kirja. Taina Teerialhon Hiljainen kevät oli ainakin nopealukuinen ja melko helppokin. Muutaman tunnin eilen illalla sain tutustua Hannaan, nuoreen naiseen jolla on kolmevuotias poika aviomiehensä Ilarin kanssa. Hanna kärsii kuulo-ongelmista ja hän miettiikin, mahtaako enää ensi keväänä kuulla lintujen laulua laisinkaan. Ilari on suuri lintufani, hänelle linnut ovat kaikki kaikessa, jopa tärkeämpiä kuin oman pojan syntymä. Kyllä Hannakin linnuista tykkää, mutta ei yhtä paljon kuin Ilari. Hannan ja Ilarin avioliitto on alkanut rakoilla ja Hannan kuulon heikkenemisen myötä se rakoilee yhä enemmän. Rakkautta ei ole, Ilarin mukaan ei ole koskaan ollutkaan. Hanna tapaa työmatkallaan työtoverin jonka kautta hän alkaa taas tuntea itsensä naiseksi ja itsenäistymisen ja oman itsensä löytämisen kautta päätös elämänmuutoksesta tulee esille.
Hiljainen kevät on ihan ookoo tarina kahden ihmisen, miehen ja naisen, välisestä hiljaisuudesta ja mihin se hiljaisuus johtaa. Joukkoon on sekoitettu aika paljon lintuja, minun mielestäni, ei lintufanina, ehkä vähän liikaakin. "Perhetarinoita" tykkään aina lukea mutta mielestäni kyllä kirja jäi jotenkin vähän vaisuksi. Kuulo-ongelmat ja avioliiton heikkeneminen ja näiden kahden rinnastaminen oli mielenkiintoinen seikka, mutta ei kirja kyllä tuonut okein mitään uutta ja merkittävää, ainakaan minulle.
***_
