Maan ääreen / Kristina Carlson

Maan ääreen / Kristina Carlson

Otava, 1999. 192 sivua

Kannen suunnittelu: Leena Majaniemi

Mistä minulle? oma kirppariostos

Minulla on ikuisuusprojektina kaikkien Finlandiavoittajien lukeminen. Nyt keväällä kaivoin kirjahyllystäni esille Kristina Carlsonin romaanin Maan ääreen, joka on kyseisen palkinnon voittanut vuonna 1999. Olen lukenut Carlsonilta aiemmin kaksi kirjaa, enkä mitenkään erityisemmin ihastunut.

Maan ääreen kertoo ylioppilas Lennart Falkista, joka matkaa 1860-luvulla Amurinmaalle. Lennart matkustaa läpi kaupunkien ja tapaa uusia ihmisiä. Hän rakastuu ja pettää, tekee hyviä ja huonompia valintoja. Lopulta satamakapteenin illalliskutsuilta palatessaan Lennartia lyödään kivellä päähän. Lennart teke kaikkensa parantuakseen ja selvittääkseen päällekarkaajan henkilöllisyyden. Nuori mies haluaa löytää elämälleen tarkoituksen, ja auttajaksi ryhtyy lääkäri Theodor Ganz, Lennartin asuinkumppani ja ystävä.

Joku näissä Carlsonin kirjoissa tekee sen, että ne jäävät minulle hieman etäisiksi. Lennart on hahmona kiinnostava, mutta silti jäi tunne etten oppinut oikein tuntemaan häntä. Kirja etenee verkkaisesti, tunnelma on rauhallinen ja paikoitellen - vaikka kirja on ohut - se jää melkein tylsäksi. Kaipasin ehkä enemmän tapahtumia, eikä vain laimeaa kerrontaa Lennartin elämästä. Vaikka tiiliskivestä päähän saaminen on traagista ja kurjaa, koin kuitenkin että kirjassa jäi jokin kliimaksi saavuttamatta.

Pidin siitä, että kirja on ikään kuin kuumehouruisen Lennartin päiväkirjamerkintöjä. Ja tapahtumien asettuminen Siperiaan lisäsi mielenkiintoa ehdottomasti! Mutta silti joku jäi puuttumaan.

Carlsonilla on aivan omanlaisensa tapa kirjoittaa ja kaikki nämä häneltä lukemani kolme kirjaa ovat tunelmaltaan samantyylisiä. Se, että tapahtumat asettuvat niin kauas historiaan, ei luulisi minua haittaavan. Yleensä pidän juuri sellaisista kirjoista. Mutta joku tässä on, joku mikä jättää aina vähän kylmäksi. Maan ääreen ei ihan uponnut, enkä tavoittanut sitä hienoutta, jota olisin Finlandiavoittajalta odottanut. Ehkä Carslonin kirjat eivät vain ole minua varten...

★★

Herra Darwinin puutarhuri / Kristina Carlson

Herra Darwinin puutarhuri / Kristina Carlson

Otava, 2009. 176 sivua.

Kannen kuva: Anna Atkins

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Kristina Carlsonin romaani Herra Darwinin puutarhuri on majaillut kirjahyllyssäni jo kauan. Halusin tällä hetkellä lukemieni tiiliskivien väliin vähän kevyempää ja nopeampaa luettavaa, joten tartuin tähän kiinnostavan kuuloiseen pieneen kirjaan. Kirjan nimi ja aihepiiri antavat odottaa kiinnostavaa kirjaa, mutta minä en valitettavasti päässyt kirjan kanssa samalle aaltopituudelle missään vaiheessa.

Lukija pääsee tutustumaan pieneen kentiläiseen kylään 1870-luvun lopulla. Tutustutaan kylän asukkaisiin, erityisesti herra Darwinin puutarhuriin Thomas Daviesiin ja tämän lapsiin, uskontoon, tieteeseen ja pienen kylän elämään. Kirja on kyläläisten ajatuksenvirtaa täynnä, pieniä paloja monen henkilön elämästä. Herra Darwin on läsnä ihmisten puheissa, mutta fyysisesti häntä ei kylällä näy. Kirjan kieli on kuin tajunnanvirtaa, enimmäkseen ihmisten ajatuksia ilman välimerkkejä, pisteitä tai isoja alkukirjaimia.

Minä en ollut varautunut ihan näin vaikeaan kirjan kun kaipasin kevyempää ja nopeampaa välipalakirjaa. Myönnän siis, että mielipiteeni kirjasta voisi olla hyvinkin erilainen jos olisin lukenut tämän toisenlaisissa olosuhteissa. Mutta en kuitenkaan ole ihan näin vaikeiden kirjojen ystävä. En saanut juonesta otetta, jos sellainen ylipäänsä kirjassa oli. En saanut myöskään henkilöistä oikeastaan minkäänlaista kuvaa, paremmin mieleeni jäivät kälättävät linnut ja jonkinlainen romanttinen kuva pienestä englantilaisesta kylästä.

Carlson käyttää kaunista runollista kieltä, mutta minulle kielikin oli liian vaikeaa. Minä en pitänyt välimerkkien puuttumisesta tai siitä, että teksti oli yhtä sekamelskaa. Palasia sieltä ja täältä, ilman sen selkeämpää yhdistävää tekijää. Tunnistan kirjan hienouden ja ymmärrän hyvin, että monet ovat tähän erikoiseen kirjaan rakastuneet. Minulle Herra Darwinin puutarhuri oli kuitenkin aivan liian vaikea ja erikoinen kirja, jotta olisin saanut tästä tällä lukukerralla oikeastaan mitään irti. Voi hyvinkin olla, että vika on tällä kertaa lukijassa joten suosittelen lukemaan kehuvampiakin arvioita esimerkiksi Lumiomenassa ja Satun luetuissa.

★★

William N. päiväkirja / Kristina Carlson

William N. päiväkirja / Kristina Carlson

Otava, 2011. 158 sivua.

Mistä minulle? Kirjastosta varaamalla

Kristina Carlsonin kirjoittama William N. päiväkirja on ensimmäinen lukemani kirja tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Pieni kirja koostuu jäkälätutkija William Nylanderin fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä. Nylander on siis oikea henkilö joka eli 1800-luvulla Pariisissa. Hän eli taiteilijaelämää Pariisissa, jossa hän päiväkirjamerkintöjensä mukaan seuraili pariisilaisten elämää kriittisesti.

Nylanderin päiväkirjamerkinnät koostuvat lähinnä yksinäisen jäkälätutkijan ajatuksista pariisilaisten elämästä sekä siitä, mitä Nylander itse onkaan syönyt, kuinka huonosti voinut ja kuinka vähän kirjeitä saanut. Minä sain Nylanderista yksinäisen miehen kuvan. Miehen, joka asuu pölyisessä asunnossa, kaipaa seuraa mutta on liian ylpeä sitä pyytääkseen. Miehen, joka kritisoi muiden menoja ja puuhia, ja antaa kuvan, että viihtyy omassa elämässään. Miehen, jolla on vielä liikaa tekemistä ennen kuolemaansa.

William N. päiväkirja on kiinnostava lähinnä siksi, että se johdattaa lukijan mielenkiintoisen henkilön pääkoppaan. Jäkälätutkimus ei minua erityisesti kiinnosta, enkä voi sanoa ihastuneeni kovinkaan paljon kirjan päähenkilöönkään. Nylander on erakoitunut, ei viihdy sosiaalisissa tilanteissa ja on muutenkin ärsyttävä känkkäränkkä. Muiden ihmisten onni on maailman pahin asia, rakastuneet parit jotka pussailevat kaduilla ovat jollain tavalla vioittuneita. Nylanderin onnenhetkiä onkin hyvä ruoka joko lähiravintolan vakiopöydässä tai kotona pölyisessä asunnossa. Sisaren Suomesta lähettämiä kirjeitä hän ei oikein arvosta, tai niin hän ainakin väittää. Entisen taloudenhoitajan käynnit ilahduttavat vanhaa miestä, mutta myös tälle rouvalle Nylander on hieman äreä. Rouva kun muutti pois Nylanderin luota jonkun "ukon" vuoksi...

No jaa. Minä en hirveästi tästä innostunut, minusta tämä oli varsin tylsä. Mitään ei tapahtunut ja vaikka Nylanderin pääkopan sisältöä olikin paikoin mielenkiintoista seurata, en olisi jaksanut lukea siitä enää sivuakaan. Rakastan Pariisia, joten kirjan tapahtumapaikka toi tälle hieman lisää pisteitä. Harmi vain, että päähenkilö vietti valitettavan vähän aikaa ulkona Pariisin kaduilla. Minun Finlandia-listalleni tämä ei siis nousisi, mutta onneksi esimerkiksi Lumiomena ja Ilse ovat tästä tykänneet.


★★+