 |
| Piiat ( The Help, 2009) / Kathryn Stockett. WSOY, 2010. 462 sivua. |
Kathryn Stockettin bestseller-romaani Piiat on ollut jo kauan lukulistallani pitkälti positiivisten blogiarvioiden vuoksi. Kirja tarttui mukaani kirjastoreissulla ja on viihdyttänyt minua kesän viimeisten (t)yövuorojen kuluessa. Nyt alkoi kahden viikon vapaat ennen luentojen alkua! Kaipaan toki jo takaisin töihin, niin hyvin siellä viihdyin ja niin ihanien ihmisten kanssa sain työskennellä... No, takaisin kirjaan;)
Piiat sijoittuu 1960-luvun Missisippiin, Jacksonin kaupunkiin. Rotusyrjintä kukoistaa yhä ja mustat naiset työskentelevät valkoisten naisten kodinhoitajina, lastenhoitajina, palvelijoina. Mustat eivät saa käyttää valkoisten kirjastoa, mustilla ja valkoisilla on omat ruokakaupat ja osa valkoisista on rakentanut mustalle kodinhoitajalleen jopa oman käymälän talonsa autotalliin, jotta musta takapuoli ei koskettaisi valkoisten pönttöjä ja levittäisi vakavia sairauksia.
Kirjassa vuorottelee kolme kertojaa, mustat taloudenhoitajat Aibileen ja Minny sekä valkoisen perheen tytär Miss Skeeter. Aibileen ja Minny työskentelevät kumpikin valkoisen naisen taloudenhoitajana, Minny on saanut potkut noin viidennentoista kerran ja päässyt töihin omituisen Miss Celian luokse kun taas Aibileen hoitaa seitsemättätoista valkoista lastaan Leefoltin perheessä. Miss Skeeter vähät välittää valkoisten naisten tehtävistä, kuten aviomiehen metsästyksestä, ja kuluttaa mieluummin aikaansa suuren haaveensa toteuttamiseen. Korkeakoulutettu Skeeter nimittäin haluaa kirjailijaksi ja päättääkin kirjoittaa rohkean kirjan piikojen kokemuksista valkoisten naisten kodeissa. Hän haastattelee kirjaansa parhaiden ystäviensä taloudenhoitajia ja saa hullunmyllyn lisäksi ystäviensä vihan niskaansa.
Piiat on samaan aikaan järkyttävä ja surullinen, mutta myös hauska ja toivoa antava. Onneksi pahoina aikoina oli myös niitä hyviä valkoisia. Onneksi oli Skeetereitä jotka halusivat auttaa, ja halusivat saada monet epäkohdat ja järjettömyydet jotka mustien ja valkoisten välillä vallitsivat, toisten tietoon. Kirjan kolme päähenkilöä ovat kiinnostavia, Aibileenin omistautumista työnantajansa lapsille oli hellyyttävää seurata, Minny taas oli ihailtavan voimakastahtoinen ja vahva ja Miss Skeeter nyt oli ainut valkoinen nainen jota kirjassa pystyi sietämään.
Kirjan kieli oli varsin sujuvaa, mutta hieman harmittelen etten lukenut tätä aiemmin alkuperäiskielellä. Luulenpa, että murre olisi ollut vaikuttavaa ja tuonut vielä lisäpisteitä kirjalle. Muutamassa kohdassa suomennos jotenkin tökki, ja muutamia sanavirheitäkin löysin jotka auttamatta aina hieman häiritsevät minua... Kokonaisuutena kuitenkin hieno kirja, aihe on kiinnostava ja tietysti tärkeä. Kirjaa lukiessani mieleeni tuli monta kertaa keväällä lukemani Häivähdys purppuraa ja muutamassa kohdassa vertailin etenkin Minnyä ja Purppuran Celietä...Pienen mökin emäntä on kirjoittanut yhteisjutun Piioista ja Purppurasta, minä jätän sen nyt toiseen kertaan;)
Minä luulin että rakastaisin tätä kirjaa, mutta ihan niin syvää vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt.Vaikuttava lukukokemus kuitenkin ja suosittelenkin tätä lämpimästi kaikille jotka eivät tätä vielä ole lukeneet. En nyt linkitä muita blogeja, sillä olisi varmasti helpompi linkittää heitä, jotka eivät tätä ole lukeneet;)
★★★★
