Purppuranpunainen hibiskus / Chimamanda Ngozi Adichie

Purppuranpunainen hibiskus / Chimamanda Ngozi Adichie

Otavan kirjasto, 2010. 334 sivua.

Alkuteos: Purple Hibiscus, 2003.

Suomentanut: Kristiina Savikurki

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? oma ostos

Chimamanda Ngozi Adichien romaanissa Purppuranpunainen hibiskus 15 vuotias Kambili ja hänen veljensä Jaja elävät päällisin puolin hyvää elämää vanhempiensa kanssa Nigeriassa. Perhe on varakas ja isä korkeassa asemassa, pidetty ja kunnioitettu vapaustaistelija. Pinnan alla nuorten Kambilin ja Jajan elämä on kuitenkin kaikkea muuta kuin onnellinen. Isä on vahvasti uskonnollinen ja todella ankara, ja hurjat rangaistukset ja väkivalta ovat perheessä arkipäivää. Perheen äiti saa siitä suuren osan, mutta myös lapset saavat jatkuvasti olla varuillaan.

Mullistuksen lasten elämään tuo isän sisko Ifeoma, kun tämä vapaamielinen nainen kutsuu veljenlapsensa luokseen Nsukkan yliopistokaupunkiin. Tädin luona asuu myös serkut, joista pikku hiljaa tulee Kambilille ja Jajalle tärkeitä, vaikka alussa luokkaerot ja erilaiset ajatukset pitävätkin nuoret etäällä toisistaan. Ifeoman talo on pieni ja ahdas, mutta tätinsä perheen luona Kambili ja Jaja huomaavat puutarhan purppuranpunaiset hibiskukset, maailman monenlaiset äänet, naurut ja ilon kiljahdukset, uudet asiat ja tunteen vapaudesta, jollaisista nuoret eivät ole ikinä edes uskaltaneet haaveilla.

Olen pitänyt kaikista lukemistani Adichien kirjoista, eikä Purppuranpunainen hibiskus ollut poikkeus. Pidin siitä, kuinka henkilöhahmot tulivat läheisiksi ja siitä, että he olivat selvästi omia persooniaan. Ifeoma-täti oli vapaamielinen, sympaattinen hahmo joka onneksi otti kovia kokeneet veljenlapsensa hoiviinsa. Pidin kovasti myös Kambilista ja Jajasta, kun taas heidän äitinsä jäi etäisemmäksi. Mutta toisaalta se oli myös äidin rooli perheessä. Vahva ja kunnioitettu aviomies oli selkeästi perheen pää, eikä muilla ollut siihen mitään sanottavaa. Ilahduinkin suuresti, kun selvästi alakynteen ja hurjia asioita kokemaan joutunut nainen lopussa osoitti vahvuutensa, ja teki ratkaisun joka muutti monen ihmisen elämän lopullisesti.

Kirja oli myös mukaansatempaava, ja tarinan luki, ja myös halusi lukea, nopeasti. Kambilin ja Jajan tarina piti otteessaan ja kosketti. Silti tunsin että joku viimeinen syvyys jäi puuttumaan, jotta tämä olisi ollut aivan täydellinen. Tarina raastoi ja oli rankka, mutta sen olisi ehkä voinut kertoa vielä jollain hieman syvemmällä tasolla. Muutama kliseemäinen juttukin tarinaan mahtui mukaan, mikä ehkä vielä laski pisteitä. Mutta ehdottomasti siis lukemisen arvoinen romaani tämä on, ja Adichie kuvailee upeasti maisemia ja ympäristöä. Nigeria ja Afrikka ylipäänsä kiehtoo Adichien kirjojen jälkeen aina vain enemmän.

Hiukkasen pinnalliseksi jäävä tarina oli kuitenkin kokonaisuutena otteessaan pitävä ja koskettava. Tarina herätti tunteita ja jäi mieleen, etenkin perhesuhteiden osalta. Kannatti lukea!

★★★★

Kotiinpalaajat / Chimamanda Ngozi Adichie

Kotiinpalaajat / Chimamanda Ngozi Adichie

Otavan kirjasto, 2013. 522 sivua.

Alkuteos: Americanah, 2013.

Suomentanut: Hanna Tarkka

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Lähdin mukaan Valkoisen kirahvin luotsaamaan sinikeltainen syksy -lukuhaasteeseen. Luimme ensimmäiseksi yhdessä Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittaman, tänä syksynä suomennetun romaanin Kotiinpalaajat. Luimme osan kirjasta ja keskustelimme sähköpostitse muiden lukupiiriläisten kanssa tästä. Viikonloppuna pidimme kirjasta viimeisen keskusteun, ja nyt julkaisemme kaikki arviomme siitä samaan aikaan. Muiden lukijoiden arviot ilmestyvät nyt samaan aikaan seuraavissa blogeissa: Valkoinen kirahvi, Hanna ja Mai.

Ifemelu ja Obinze rakastuvat teini-ikäisinä Nigeriassa, mutta elämä vie heidät erilleen. Ifemelu päätyy Amerikkaan ja Obinze vuorostaan Lontoon kautta takaisin kotimaahan Nigeriaan. Ifemelu rakentaa uuden elämänsä Yhdysvaltoihin. Hän opiskelee, saa lopulta työpaikan ja uusia ystäviä, tapailee miehiä ja on muutamassa pidemmässä suhteessakin. Alku uudessa maassa on kuitenkin todella rankka, ja ennen asioiden järjestymistä Ifemelu kokee elämän rankkuuden ja paljon vastoinkäymisiä. Nigerian ja Yhdysvaltojen väliset kulttuurierot tuottavat vaikeuksia, ja nuoren mustan naisen on vaikea löytää töitä, aitoja ystäviä tai saada esimerkiksi kampaamossa arvoistaan kohtelua. Kaikki kuitenkin järjestyy pikkuhiljaa, niin työ, ystävät kuin hiusasiatkin. Ifemelu alkaa kirjoittaa blogia mustien elämästä Yhdysvalloissa, hän kirjoittaa rotukysymyksistä ja nousee blogiteksteillään suureen suosioon. Mutta jokin häntä kaivertaa, ja lopulta hän päättää palata kotimaahansa Nigeriaan.

Pidin Kotiinpalaajissa monesta asiasta. Pidin Ifemelusta henkilönä, hän tuli nopeasti läheiseksi ja vaikka hän oli vahva persoona, hänellä oli vahvoja mielipiteitä ja ajatuksia, toivoin hänelle hyvää. Kirjan alkuosat jossa Ifemelu muisteli nuoruuttaan Nigeriassa, olivat suosikkiosiani, ja Ifemelun ja Obinzen teinisuhde oli ihanan ällösöpö. Pidin kovasti myös kirjan rakenteesta, menneisyyden ja nykyisyyden sekoittamisesta. Ifemelun hiusongelmat saivat varsin ison ja merkittävän roolin kirjassa, mutta minusta hänen hiuspulmansa osoitti jotenkin yksinkertaisella ja arkisen symbolisella tavalla niitä suuria kulttuurieroja joita Nigerian ja Yhdysvaltojen välillä oli ja on edelleenkin.

Tavallisen tekstin joukossa oli välillä Ifemelun blogitekstejä, jotka koin hieman raskaiksi ja liian tietokirjamaisiksi. Pidin toki siitä, että kirjaan oli lisätty ajankohtaisia rotukysymyksiä Ifemelun blogitekstien muodossa, mutta jotenkin ne olivat hieman tylsiä. Teksti ja suomennos olivat muuten kaikin puolin sujuvia!

Ifemelun elämää Yhdysvalloissa oli kiinnostavaa seurata, mutta Obinzen elämä jäi auttamatta toissijaiseksi. Siksi pidinkin kovasti Obinzen Lontoo-osasta, joka kirjan keskivaiheilla oli. Loppua kohden Obinze tuli taas tarinaan mukaan, mutta kirjan loppuratkaisuun olin silti hieman pettynyt. Jotenkin loppu oli kirjan aiempaan monimutkaisuuteen ja Ifemelun ja Obinzen vaikeisiin kokemuksiin nähden liian yksinkertainen ja helppo.

Huomasin kirjaa lukiessani ajattelevani että kirjailija kertoo itsestään. Ifemelu oli jatkuvasti mielessäni Chimamanda Ngozi Adichie itse. Oletan että kirjailija ottaa kirjoihinsa omia kokemuksiaan ja asioita joita on ystäviltään ja tuttaviltaan kuullut, mutta en tiedä miksi tämä kirja vaikutti niin vahvasti omakohtaiselta kirjailijan suunnalta. Ehkä se oli vain minun päässäni, vaikka keskustelimmekin tästä sähköpostitse lukupiirissä ja muillakin taisi lukiessa olla samanlaisia ajatuksia.

Olen lukenut Adichielta aiemmin kirjat Puolikas keltaista aurinkoa sekä Huominen on liian kaukana ja olen pitänyt kaikista kolmesta nyt todella paljon. Adichie kirjoittaa hienosti ja koskettavasti. Hänen henkilönsä ovat vahvoja ja kiinnostavia ja kulttuurierot, rotukysymykset ja ihmisten väliset tasa-arvokysymykset ovat vahvasti läsnä. Adichie taitaa olla tällä hetkellä yksi suosikkikirjailijoitani, ja toivon että ehdin lukemaan Purppuranpunaisen hibiskuksenkin vielä tämän vuoden puolella.

Kotiinpalaajat oli kokonaisuutena hieno, mukaansatempaava, koskettava ja mieleenpainuva lukukokemus. Olen palannut tähän kirjaan ja etenkin Ifemelun kokemuksiin alkuaikoina Amerikassa ajatuksissani jo monta kertaa lukemisen jälkeen. Tämä oli siis rankka kirja, joka herätti minussa lukijana ajatuksia ja kysymyksiä, mutta joka etenkin jäi hyvin mieleeni!

★★★★

Puolikas keltaista aurinkoa / Chimamanda Ngozi Adichie

Puolikas keltaista aurinkoa / Chimamanda Ngozi Adichie

Otavan kirjasto, 2009. 607 sivua.

Alkuteos: Half of a Yellow Sun, 2006.

Suomentanut: Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? aleostos parin kesän takaa

Minä olen jo kauan suunnitellut lukevani Chimamanda Ngozi Adichien kovasti kehutun Puolikas keltaista aurinkoa-romaanin. Aloittelinkin tätä jo keväällä, mutta jostain syystä lukeminen silloin tökki. Nyt olen kuitenkin muutaman päivän ajan uppoutunut täysin Nigerian historiaan ja maan rankkaan sisällissota-aikaan.

Nigeria 1960-luvulla.
Nuori maalaispoika Ugwu pääsee töihin hyvin toimeentulevan yliopiston opettaja Odenigbon palvelijaksi. Odenigbon rakastajatar, rikkaan perheen kaunis tytär Olanna, totuuttelee uuteen elämäänsä pölyisessä, likaisessa Nsukkan kaupungissa. Hän on valinnut rakkauden ja Odenigbon, rikkauden ja perheensä sijasta ja muuttanut miehensä perässä köyhään ja vaatimattomaan Nsukkaan.

Samoihin aikoihin toisaalla seurataan brittiläisen Richardin elämää Nigeriassa. Richard rakastuu Olannan kaksoissisareen Kaineneneen, arvoitukselliseen, älykkääseen naiseen. Taustansa vuoksi Richard joutuu osoittamaan rakkauttaan ja välittämistään sinne ja tänne.

Biafran sota puhkeaa ja Odenigbo ja Olanna joutuvat jättämään kotinsa Nsukkassa. He pakenevat henkensä edestä, menettävät läheisiään eivätkä osaa valmistautua sodan kauheuksiin. Myös Richard ja Kainene kokevat sodan rankasti ja kaikkien ystävyys ja uskollisuus punnitaan. Sotilaat taistelevat puolikas keltainen aurinko hihassaan liittovaltionsa puolesta, mutta lopussa kaikki haaveilevat kuitenkin rakkaudesta, niin köyhä Ugwu kuin kaunis Olannakin.

Puolikas keltaista aurinkoa on monipuolinen, runsas ja kaunis kirja. Ngozi Adichie on mestarillinen tarinankertoja, hän kuljettaa tarinaa taitavasti eteenpäin ja kuvailee tapahtumia niin tarkasti, että afrikkalainen tunnelma saavuttaa lukijan. Kirjailija käyttää myös kieltä taitavasti, teksti on helppolukuista mutta kaunista. Kirjan kehyskertomus on kaunis, sodan tapahtumat tuovat tarinaan toki hurjasti traagisuutta ja rankkuutta. Sodan tapahtumia ei ikinä voi ymmärtää, ja tässäkin kirjassa sodan karmivat tapahtumat tulevat välillä iholle asti. Lentävät ruumiinosat, joukkohaudat, pommitukset ja pään yli lentävien sotakoneiden ääni tuntuu samalla kauhealta, samalla näitä asioita on mahdoton ymmärtää.

Kirjassa on monia mielenkiintoisia henkilöitä. Minä tykästyin erityisesti palvelijapoika Ugwuun, jonka kasvua köyhästä maalaispojasta nuoreksi mieheksi oli kiva seurata. Muidenkin henkilöiden muuttumista ja kasvamista sodan edetessä oli kiinnostavaa seurata. Minä pidin myös siitä, että kirjan henkilökaartiin kuului brittiläinen Richard. Hänen kauttaan Afrikan ja Euroopan kulttuurierot tulivat hyvin esille, kuten myös se, että tärkeissä asioissa, elämän ja kuoleman ollessa kyseessä, olemme kaikki samalla viivalla, ihmisiä ja ystäviä.

Minä odotin, että hullaantuisin tähän kirjaan ihan täydellisesti. Kyllä minä tästä pidinkin, todella paljon, mutta jostain syystä minulle ei kuitenkaan jäänyt tästä kirjasta muistoa aivan täydellisestä lukukokemuksesta. En osaa edes sanoa, mikä tästä jäi puuttumaan. Ehkä koin kirjan välillä hieman hitaasti eteneväksi, jotta olisin voinut pitää tästä aivan täydellisesti. Todella hieno, mieleenpainuva ja upea tarina tämä kuitenkin on, jota voin lämpimästi suositella kaikille.


★★★★+


Kirjaa on luettu muissa blogeissa ahkerasti, katsokaahan esimerkiksi Lumiomenan ja Aletheian arviot kirjasta.


Tästä myös suoritus TBR 100-listalleni.

Huominen on liian kaukana / Chimamanda Ngozi Adichie

Huominen on liian kaukana (The Thing Around your Neck, 2009) / Chimamanda Ngozi Adichie. Otava, 2011. 261 sivua.

Jos haluat hyvän kuvan nigerialaisnaisten asemasta, elämästä, arjestakin kotimaassaan ja maahanmuuttajina Yhdysvalloissa -lue tämä Chimamanda Nqozi Adichien hieno novellikokoelma. Huominen on liian kaukana sisältää 12 novellia, kaikki hienoja ja hyviä, kaikki toisiinsa kietoutuneet aiheen kautta.

Mitä miettii nuori nigerialainen nainen, kun hän joutuu piiloutumaan vanhaan kauppaan Lagosin väkivaltaisuuksia pakoon? Entä mitä samanikäinen nigerialaisnainen joka on muuttanut aviomiehensä kanssa Yhdysvaltoihin ajattelee, kun kaikki muuttuu. Kun hän ei enää saa kokata mausteisia, voimakkaasti tuoksuvia perinneruokiaan, kun hänen aviomiehensä yhtäkkiä on Dave eikä enää Ofodile? Entä miten nuori nigerialaisnainen selviytyy rankasta lapsettomuudesta, kun hän haluaisi uuden talonsa täyteen tepsuttelevia lapsenjalkoja? Mitkä mahtavat olla amerikkalaisperheen lastenhoitajana työskentelevän nigerialaissyntyisen Kamaran päivien ilot, syyt joiden avulla hän jaksaa nousta sängystä aamulla? Mitä miettii nuori nigerialaistyttö surmatessaan veljensä?

Kirjan kantavana teemana on nigerialaisuus, nigerialainen kotimaassaan mutta usein myös maahanmuuttajana Yhdysvalloissa. Kansalaisuus voisi varmasti olla mikä tahansa, kotimaa mikä tahansa Afrikan maa, mutta uuden kotimaan ja oman syntymämaansa kulttuurin yhteentörmäystä ei usein voi välttää.

Aiheet ovat rankkoja, mutta kuvailevat taatusti nigerialaisnaisten elämää todentuntuisesti. Adichie on ehdottomasti taitava kirjoittaja, en ole vielä lukenut kumpaakaan hänen suomennetuista romaaneistaan mutta ne ovat ensi talven lukupinossa päällimmäisinä. Tarinat ovat mielenkiintoisia, ja monista niistä lukisi mielellään ihan kokonaisen kirjan. Minä en ole (ennen ollut) novellien suuri ystävä, mutta tätä kirjaa lukiessani en edes ajatellut lukevani novelleja. Harmittelin vain muutamaan otteeseen, että lyhyt tarina loppui jo.

Kirja sisältää kaksitoista hienoa novellia, muutama suosikki niiden joukosta löytyi, mutta mielestäni mikään ei ole selvästi huonompi kuin muut. Ehjä kokonaisuus, kaksitoista yhtä hienoa ja tärkeää tarinaa.

"Sinä kesänä kysyit mummilta, miksi Nonso joi ensimmäisenä, vaikka Dozie oli kolmentoista eli vuotta vanhempi, ja mummi vastasi, että Nonso oli hänen ainoa pojanpoikansa, joka jatkaisi Nnabuisin suvun nimeä, ja Dozie puolestaan vain nwadiana, hänen tyttärenpoikansa. Sinä kesänä löysit nurmikolta käärmeen luoman nahan, joka oli ehjä ja ohut kuin naisten nailonsukka, ja mummi kertoi, että sen luoneen käärmeen nimi oli echi eteka, `huominen on liian kaukana`. Yksi purema, hän sanoi, ja kaikki on ohi kymmenessä minuutissa."

 Novellien ystävät, ja minun kohtalotoverini -te jotka luulette että novellit eivät ole teidän juttu - lukekaa tämä!


★★★★

Myös näissä blogeissa on luettu tämä kirja:
Opuscolo
Kirjainten virrassa
Kirsin kirjanurkka
Juuri tällaista

Suomennos:Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen