Amerikkalainen tyttö / Monika Fagerholm

Amerikkalainen tyttö (Den amerikanska flickan, 2004) / Monika Fagerholm. Teos, 2010. 530 sivua.

 Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö valikoitui lukupiirimme loppukesän kirjaksi. Tämä on taas sellainen ihmeellinen kirja, josta en oikein tiedä mitä kirjoittaa tai sanoa.

Tapahtumat sijoittuvat Seudulle jossa vuonna 1969 löydetään amerikkalainen tyttö, Eddie de Wire, kuolleena Bule-lammesta. Eddie on hukkunut ja pian löydetään myös nuori mies hirttäytyneenä eräästä vajasta. Tästä lähtee tarina, kuka oli tuo amerikkalainen tyttö, entä kuollut poika?

Seudulla asuvat Sandra sekä hänen ystävänsä Doris Flinkenberg ovat kovin kiinnostuneita amerikkalaisen tytön kohtalosta ja alkavat teini-ikäisinä ottaa tarkemmin selville, mitä vuonna 1969 oikeasti tapahtui. Leikkien, vanhojen tavaroiden tutkimisen ja toisten ihmisten haastattelujen avulla tytöille alkaa selvitä amerikkalaisen tytön kohtalo. Mutta matkaan mahtuu paljon tapahtumia. Liejuisimman laidan talossa eletään välillä mitä kummallisinta arkea, Sandran isän naisystävät vaihtuvat tiuhaan tahtiin mutta missä oikeasti on Sandran äiti? Entä kuka oikein on tuo serkkumamma jonka luona Doris asuu, missä on hänen oikea kotinsa?

Amerikkalainen tyttö on erikoinen, hieman sekava ja lukijalle aika vaikea kirja. Fagerholmin kielenkäyttö on omalaatuista, mutta positiivisella tavalla. Myös kirjan tunnelma on aivan omanlaisensa. Se mikä teki kirjasta minun mielestäni vaikean luettavan oli suuri määrä henkilöitä, ajassa hyppiminen, henkilöiden oudot nimet ja kutsumanimet ja myös hieman utopistiset tapahtumat. Mikä oli jonkun kuvitelmaa, omaa keksintöä, mielen temppuja, mikä taas totta?

Tämä on myös ns. tiiliskivikirja, sivuja pokkarissani oli yli 500 ja on myönnettävä, että välillä asioita toisteltiin turhan paljon ja turhan usein. Kirjan puoliväliin saakka odotin jotain käännettä, sitä, että kirjassa ja juonessa tapahtuisi jotain. Kun sitä ei ikinä tullut, luin loppukirjan kuitenkin nauttien sen tunnelmasta josta pidin. Kyseessä ei silti välttämättä ole ihan minun kirjani, pidin Fagerholmin Ihanat naiset rannalla -kirjasta huomattavasti enemmän.

Lukupiiritapaamisessamme kaikki olivat pitkälti yhtä mieltä tästä kirjasta. Aika pitkäveteinen, tylsä ja vaikea ymmärrettävä ja monella olisi kirja jäänyt kesken, jos se ei olisi ollut lukupiirikirja. Minä olisin kuitenkin lukenut tämän loppuun vaikka lopussa ei toivomaani selvitystä tapahtumista oikeastaan tullutkaan...


★★★ -

Kimpassa

Kimpassa (Ensemble, c'est tout, 2004) / Anna Gavalda. Loisto-pokkari, 2007. 572 sivua.
1.suom.kielinen painos 2004

 Reilireissun toinen luettu kirja oli Anna Gavaldan romaani Kimpassa. Olen lukenut Gavaldalta ennen vain pienoisromaanit Karkumatka sekä Viiniä keittiössä ja molemmista tykkäsin, joten oli kiva tutustua saman kirjailijan romaaniin.

26-vuotias Camille Fauquet on yksinäinen taiteilija, joka ei kuitenkaan enää uskalla tarttua kynään. Hän siivoaa toimistoja elättääkseen itsensä ja asuu vanhan talon kylmän roisisessa ullakkohuoneessa.

Philibert Marquet de la Durbelliére taas on vanhan aatelissuvun poika, joka myy sukunsa häpeäksi postikortteja ja asuu kalliissa perintöasunnossa samassa talossa kuin Camille. Philibert tietää kaiken Ranskan historiasta ja käyttäytyy itsekin hieman kuin historiallinen muinaisjäänne. Philibertin kämppiksenä on jo jonkin aikaa asunut lahjakas kokki Franck, joka harrastaa naisia ja moottoripyöriä ja joka käy kerran viikossa tapaamassa isoäitiään Paulettea. Philibert ja Franck ovat niin erilaiset kuin vain on mahdollista, mutta yhteisasuminen sujuu yllättävän hyvin.

Sattuman kautta Camillesta, Philibertista ja Franckista tulee kämppiksiä. He asuvat yhdesä Philibertin hulppeassa perintökämpässä, näkevät ikkunasta Eiffel-tornin ja saavat kuin saavatkin erilaiset elämäntyylinsä sujumaan yhdessä. Kun samaan asuntoon myöhemmin tupsahtaa myös Franckin isoäiti Paulette, muuttuu nelikon elämä kertaheitolla. He eivät enää olekaan niin yksinäisiä ja huomaavatkin pian, Pauletten sanoin, että joskus lihapullat ja hajuvesi voivatkin sopia yhteen.

Minä tykkäsin Kimpassa-romaanista todella paljon. Se oli sopivan kevyt matkalukemiseksi, mutta ei missään tapauksessa ennalta arvattavaa hömppää. Henkilöt olivat keskenään erilaisia, mutta jokainen omalla tavallaan kiinnostava. Heidän kehitystään yksinäisistä susista laumaeläimiksi oli kiva seurata. Mielestäni kirjan suomenkielinen nimi vaan ei ole kaikkein paras. Ruotsiksi kirja on nimeltään Tillsammans är man mindre ensam joka on suorempi käännös alkuperäisestä, ranskankielisestä nimestä. Kirjan tapahtumat ja sanoman voisi mielestäni hienosti tiivistää juuri noin -yhdessä olet vähemmän yksin (tai jotain sinne päin).

Kimpassa-romaanista on tehty myös elokuva jonka pääosassa on yksi suosikeistani, Audrey Tautou. Elokuva on pakko nähdä kunhan saan sen jostain käsiini. Tautoun lisäksihän leffassa saa ihailla Pariisia, yhtä suosikkikaupunkiani.

Suosittelen Kimpassa-kirjaa kaikille, se sopii täydellisesti kevyemmäksi kesälukemiseksi!

****+

Viiniä keittiössä

Viiniä keittiössä (Je l'aimais, 2002) / Anna Gavalda. Gummerus, 2004. 132 sivua.

 Luin Anna Gavaldan Viiniä keittiössä pienoisromaanin välipalana ennen reilireissua. Kirja on ohut ja nopealukuinen, sopii siis mainiosti välipalakirjaksi. Kirsi halusi lahjoittaa pois oman, aivan uuden kirjansa joten minä sain hienon mahdollisuuden lukea kirjan.

Chloén aviomies on jättänyt hänet sekä heidän kaksi, alle kymmenvuotiasta tytärtä toisen naisen vuoksi. Sureva, onneton Chloé saa yllättävää apua toipumiseen appiukoltaan kun tämä vie Chloén ja pienet tytöt kesähuvilalleen. Kylmässä talossa, talvimyrskyjen riepotellessa ulkona Chloé ja Pierre keskustelevat kaikesta viinilasillisten ääressä. Yllättäen Pierren menneisyydestä löytyykin salattuja asioita, ja Chloé näkee appensa aivan uudessa valossa.

Viiniä keittiössä tuo esille mielenkiintoisen kysymyksen - voiko jättäminen olla rohkeutta ja jääminen pelkuruutta? Mitä jos se oikea rakkaus tuleekin eteen vasta avioliiton jälkeen? Chloén ja hänen ex-appiukkonsa viettävät pari iltaa maalla viinilasillisen äärellä ja keskutelevat tärkeistä asioista. Itkulle ja pettymyksen näyttämiselle annetaan myös tilaa, mutta katse on koko ajan eteenpäin.

Avioliiton rikkominen ja syrjähypyt eivät ole ehkä suosikkiaiheeni kirjoissa, mutta välipalakirjana tämä toimi ihan hyvin. Kovin montaa sivua lisää en olisi jaksanut lukea samaa Chloén ja Pierren keskustelua, mutta nyt sivuja oli ihan sopivasti. Ihan kiva välipalakirja, mutta ei sen enempää. Interrailille mukaan lähtee Gavaldan romaani Kimpassa ja viime kesänä luin Karkumatkan joka oli myöskin viehättävä välipalakirja.

Viiniä keittiössä -kirjasta on tehty myös elokuva, mutta ennen reiliä en ehdi sitä nyt katsoa joten tällä kirjalla en nyt osallistu kirja&elokuva-haasteeseen.

Kirjalle tähtösiä ***+

Nyt viimeiset kamat rinkkaan ja ajoissa nukkumaan, muistakaahan osallistua arvontaan tuossa alapuolella, siinä voitte voittaa juuri tämän kirjan jonka laitan uudelleen kiertoon:)

Kirahvin kyyneleet

Kirahvin kyyneleet (Tears of the Giraffe, 2000) / Alexander McCall Smith. Otava, 2004. 300 sivua.

 Alexander McCall Smithin Naisten Etsivätoimisto nro 1 -kirjasarjan toinen osa on nimeltään Kirahvin kyyneleet. Mma Ramotswe on menossa naimisiin Botswanan parhaan automekaanikon J.L.B Matekonin kanssa ja häämietiskelyjen keskellä naisen elämään tuleekin yllättävä käänne, kun heidän perheensä kasvaa kahdella henkilöllä. Mutta Mma Ramotswella riittää perhekiireiden lisäksi etsivätöitäkin. Amerikkalainen nainen tulee käymään ja pyytää Mma Ramotswea selvittämään, mitä tämän kymmenen vuotta aiemmin kuolleelle pojalle oikein tapahtui. Mma Ramotswe aistii naisen surun ja ottaa tehtävän vastaan. Viisaan sihteerikkönsä Mma Makutsin ja tulevan aviomiehensä avulla Mma Ramotswe saa tapauksen selvitettyä, ja siinä sivussa etsivätoimisto hoitaa muutaman muunkin tapauksen. Mma Ramotswen tie vie rajan yli jopa Zimbabween, mutta kun työt hoituu kunnialla ja kotona odottaa uusi, rakas perhe on nainen tyytyväinen ja onnellinen.

Mma Ramotswe-kirjat on parasta hyvän olon-kirjallisuutta. Olen viimeiset viikot lukenut kolmeen tenttiin ja tenttikirjojen ohessa on kiva lukea jotain helppoa ja hauskaa. Sympaattisen Mma Ramotswen seurassa viihdyn hyvin, vaikka ehkä nämä kirjat eivät nyt mitään yllätyksellisiä jännäreitä ole. Botswana-fiilis on kuitenkin todella kiva ja lämminhenkinen ja henkilöhahmoistakaan ei voi olla pitämättä. Sitäpaitsi aloin bongailla oikein elämänviisauksiaksin kirjan sivuilta;)

"(...)Älkää suotta ujostelko, Mma Ramotswe sanoi. -Meillä käy kaikenlaisia ihmisiä. Avun pyytämisessä ei ole mitään häpeämistä. -Itse asiassa, Mma Makutsi pisti väliin, -juuri vahvat ovat niitä, jotka pyytävät apua. Heikot taas eivät uskalla tulla miedän luoksemme. "

Miellyttävän rentouttava lukukokemus tenttikiireiden keskellä. Seuraavan Mma Ramotswen taidan lukea kesähelteillä aurinkotuolissa tuolla pihalla...Nyt siirryn vähän painavampien kirjojen pariin;)

Pisteitä ***

Suljettu saari

Suljettu saari / Dennis Lehane 2010 (Shutter Island/2003) Tammi. 355 sivua.

 Luen erittäin harvoin jännäreitä tai dekkareita mutta koska Dennis Lehanen Suljettu saari-jännärissä tapahtumapaikkana oli vankimielisairaala, oli kirjaan pakko tarttua. Kirja kertoo kahdesta miehestä -poliisi Teddy Danielsista ja tämän työtoverista Chuck Aulesta jotka saapuvat Shutter Islandille selvittämään kadonneen potilaan/vangin Rachel Solandon tapausta. Solando on karannut sairaalasta ja koko saarelta mikä sinänsä vaikuttaa olevan mahdotonta, niin hyvin saari on suojattu. Mutta minkä takia Daniels loppujen lopuksi tulee saarelle? Selviää, että sairaalassa on käytössä hurjia hoitomenetelmiä, yksi potilaista on myös Danielsin vaimon surmaaja ja muitakin ihmeellisiä tapahtumia ja sattumuksia tulee matkalle. Lopulta asiat selviävät jollakin tavalla, kirjan loppu on mielenkiintoinen mutta tulkinnanvaraakin taitaa jäädä lukijalle.

Vaikka en yleensä jännäreistä välitä, tämä kirja piti minut otteessaan alusta loppuun. Välillä kirja kävi liiankin jännittäväksi, sateinen, tumma, harmaa fiilis välittyi kirjasta erittäin hyvin, kuulin melkein saaren myrskyn oman ikkunan ulkopuolella keskellä aurinkoisinta toukokuuta. Melkein tekisi mieli katsoa leffakin vaikka jännärileffoja katson vielä harvemmin kuin luen jännärikirjoja. Ehkä joskus.

***+

Leijapoika

Yksi suosikkikirjoistani on Khaled Hosseinin esikoisromaani Leijapoika. Luin sen muutamassa päivässä, itkin, nauroin, nautin, toukokuun alussa, ensimmäisinä kesäiltoina. Leijapoika kertoo afganistalaisista Amirista sekä hassanista. Poikien ystävyys alkoi jo nuorina, Amirin isä on rikas ja arvostettu kabulilainen, Hassan taas Amirin isän palvelijan, hazarheimoon kuuluvan miehen poika. Poikien luja ystävyys päättyy, kun Amir pettää Hassanin luottamuksen, hän jättää ystävänsä pulaan hädän hetkellä eikä heidän suhteensa enää selviä tilanteesta. Hassan muuttaa isänsä kanssa pois, menee myöhemmin naimisiin ja saa lapsen. Amir muuttaa myöhemmin isänsä kanssa Yhdysvaltoihin ja siellä lapsuuden ajat tulevat taas mieleen. Amirille tulee mahdollisuus korjata lapsena tekemänsä virhe ja hyvittää tekonsa ystävälleen ja hän päättää vielä palata sodan kourissa olevaan Afganistaniin.

Kirja todella kosketti, lukukokemus oli aivan mahtava, samalla surullinen, paikoin onnellinen ja hauska. Tulen aivan varmasti lukemaan tämän kirjan vielä uudestaan ja siitä tehty elokuvakin on pakko katsoa jossakin vaiheessa, vaikka olen melko varma ettei se yllä lähellekään kirjan tasoa. Suosittelen ehdottoman lämpimästi tätä kirjaa kaikille!

*****