Yösoittoja / Kazuo Ishiguro

Yösoittoja / Kazuo Ishiguro

Tammen keltainen kirjasto, 2011. 226 sivua.

Alkuteos: Nocturnes, 2009.

Suomentanut: Helene Bützow

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Tänään olen viettänyt viimeistä "lomapäivääni" ennen kesätöiden alkamista nyt tulevalla viikolla. Ollaan syöty hyvää grilliruokaa, tehty pihahommia ja minä olen lukenut loppuun Kazuo Ishiguron vaikuttavan novellikokoelman Yösoittoja. Kirja sisältää viisi tarinaa, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella musiikkiin.

Kahdessa novellissa tapaamme tunnetun muusikon Tony Gardnerin Lindy-vaimon. Ensimmäisessä tarinassa hän on miehensä kanssa matkalla romanttisessa Venetsiassa. Matkan tarkoitus ei ole kovinkaan kaunis ja romanttinen, mutta Tony päättää kuitenkin yllättää vaimonsa romanttisella lauluesityksellä öisillä Venetsian kanaaleilla. Mukaan esitykseen hän nappaa nuoren muusikonalun johon pariskunta tutustuu päiväsaikaan Venetsian kuuluisalla aukiolla. Myöhemmin kirjassa Lindy palaa kuvioihin. Tällä kertaa hän toipuu kauneusleikkauksesta hienostohotellissa ja ryhtyy naapurihuoneessa majailevan saksofonisti-Steven kanssa selvittämään hienon hotellin öisiä tapahtumia.

Muissa novelleissa musiikin lisäksi pääosassa on ihmisten väliset suhteet, rakkaus ja ajan kuluminen. Nuoret lahjakkaat muusikot tapaavat vanhempia, kokeneempia ja tunnetumpia muusikoita ja huomaavat usein, mitä ajan kuluminen saa aikaan. Nuorten haaveet ja ajatukset romuttuvat, mutta tapaamisista jää usein toki hyviäkin asioita mieleen. Kirjan viimeisessä novellissa nuori sellisti Tibor saa opettajakseen vanhemman naisen. Tibor saapuu naisen hotellille päivittäin, mutta nainen ei kertaakaan itse koske selloon. Omaa selloa naisella ei näytä olevan, mutta Tibor oppii naisen avulla vielä paremmaksi soittajaksi.

Tämän alkuvuoden aikana olen ehdottomasti oppinut novellien ystäväksi. Lahirin, Mueenuddinin ja nyt viimeiseksi näiden Ishiguron taitavasti kirjoitettujen, kiinnostavien ja osuvien novellien jälkeen luen lyhyempiäkin tarinoita mielelläni. Nämä Ishiguron novellit olivat juuri sopivan mittaisia, mitään ei ollut liikaa, eikä liian vähän. Vaikka musiikki ei ehkä kuulu suosikkiaiheideni joukkoon, olivat nämä tarinat minusta kiinnostavia. Ihmisten väliset, usein kiemuraiset, suhteet ja kohtaamiset olivat minusta näissä novelleissa parasta. Yösoittojen tunnelma on sekoitus melankoliaa, alakuloa ja pinnan alla kuplivaa huumoria ja naurua. Hauskimpia sattumuksia taisi olla kirjan toisessa novellissa "Come Rain or Come Shine", jossa Rayn vierailu vanhan ystäväpariskunnan luokse menee kaikkea muuta kuin suunnitellusti.

Ishiguro kirjoittaa hienosti ja tekstiä on helppo lukea ja ymmärtää. Jokainen novelli toimii itsenäisenä vaikka nämä hyvin sopisivat myös isommaksi kokonaisuudeksi. Kaikki viisi tarinaa ovat mielestäni tasaisen hyviä. Suosikkini näistä taisi kuitenkin olla "Malvern Hills" joka kertoo nuoresta lauluntekijämiehestä joka viettää kesäänsä Englannin maaseudulla. Hän työskentelee vapaaehtoisena sisarensa ja tämän miehen paikallisravintolassa, ja vapaa-aikanaan hän säveltää biisejä ja soittelee kitaraansa. Mies törmää ravintolassa sveitsiläiseen muusikkopariskuntaan, joka opettaa ja antaa miehelle paljon eväitä muusikonuraa varten. Tämä novelli oli jostain syystä, ehkäpä loppuratkaisusta, kaikkein mieleenpainuvin ja mukaansatempaavin.


★★★★


Yösoittoja on kuunnellut myös ainakin Sinisen linnan Maria ja Kirjainten virrassa Hanna.

Ole luonani aina

Ole luonani aina (Never Let Me Go, 2005) / Kashuo Ishiguro. Tammen Keltainen kirjasto, 2005. 394 sivua.

Tässä yksi rästikirja jonka luin jo toukokuussa, mutta ehdimme vasta nyt tavata ja jutella siitä lukupiirissämme. Lukupiirimme toukokuun kirjaksi valitsimme siis Kazuo Ishiguron romaanin Ole luonani aina. Minä katsoin kirjan lukemisen jälkeen myös siitä tehdyn elokuvan joten samalla sain suoritettua yhden kirja/elokuva-parin lisää haasteeseeni. Elokuvasta muutama sananen tämän postauksen lopussa.

Kirjan kertojana toimii nyt 31 - vuotias, valvojana työskentelevä Kathy, joka muistelee nuoruuttaan sisäoppilaitoksessa parhaiden ystäviensä Tommyn ja Ruthin kanssa. Sisäoppilaitos, Hailsham, on ainoa koti josta nuoret tietävät ja laitoksen opettajat ja muut oppilaat ovat nuorten perhettä. Kathy on muodostanut oman, tiiviin "perheensä" Tommystä ja Ruthista ja kolmikko on todella läheinen. He kasvavat ja varttuvat yhdessä, aikuistuvat ja alkavat ymmärtää itselleen suunniteltua tulevaisuutta, joka on kaikille puhumattakin selvä. Kirjan juonesta en aio sen enempää kirjoittaa, nimittäin lukija kokee kirjan täysin eri tavalla jos juonesta tietää liikaa.

Kathyn kertojaääni on tavallaan erikoinen, paikoin mielestäni jopa sekava. Hän hyppi vuodesta toiseen, valotti menneisyyttään ja nuoruuden tapahtumia. Hän hyppi eteenpäin ja taaksepäin, pysähtyi välillä kertomaan taustoja johonkin asiaan joka tuli esille seuraavaksi ja palasi taas hieman taaksepäin. Joissakin kohdissa tämä ärsytti minua hieman, mutta totuin lopulta siihen kun tarina vei mennessään. Kirjan mielenkiintoisinta antia oli mielestäni Kathyn, Ruthin ja Tommyn ystävyys. Kolmikko oli läheinen mutta ryhmän sisäiset suhteet eivät todellakaan olleet helppoja. Kirja kuvaa hienosti, kuinka ongelmallisia nuorten väliset ystävyys- ja rakkaussuhteet voivat olla. Etenkin Kathyn ja Ruthin -kahden teinitytön- välinen ystävyyssyhde ja sen kiemurat oli mielenkiintoista seurattavaa.

Oma lukukokemukseni oli näin jälkeenpäin asiaa mietittyäni lopulta kuitenkin positiivinen. Alussa kirja oli mielestäni tylsä, arvelin koko ajan että kohta tulisi joku käänne, selviäisi jotain erityistä mutta sain odottaa sitä aika kauan. Kun ymmärsin kirjaa hieman paremmin tarina veikin minut mukanaan. Ole luonani aina on etunenässä ystävyydestä, elämän tarkoituksesta, ihmissielusta kertova romaani.

Ishiguron teksti ei mielestäni ole mitenkään erikoista, toki sujuvaa, nopelukuista tekstiä ilman turhia kikkailuja. Välillä teksti on ehkä liiankin harmaata ja tylsää, mutta sujuvaahan se oli luettavaksi. Kaiken kaikkiaan kirja oli minusta jollakin tavalla alakuloinen, harmaa ja synkkäkin. Kathy kertoi elämästään aika välinpitämättömästi ja lukijana minulle tuli surullinen, jopa ahdistunut olo. Elokuvan koin jotenkin valoisampana ja kauniimpana kuin kirjan, vaikka sekin oli paikoitellen synkkä ja harmaa.

Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi kuitenkin ihan positiivinen kuva, alun tylsyydestä ja aikahyppelystä huolimatta.

***+

Elokuva: Ole luonani aina, 2010. Ohjaaja: Mark Romanek

Kirjaan pohjautuva elokuva sain ensi-iltansa viime vuonna. Pääosaa, eli Kathya, näyttelee Carey Mulligan joka oli mielestäni todella sopiva Kathyksi. Ruthia näytellyt Keira Knightley taas ärsytti minua suunnattomasti, enkä tykästynyt elokuvan Ruthiin yhtään. Elokuva seurasi kirjan tapahtumia aika tarkasti, aikahyppely oli onneksi jätetty pois ja elokuva oli jotenkin selkeämpi kuin kirja. Ihan kiva leffa, hieman harmaa ja synkkä kuten kirjakin.

Ole luonani aina on luettu myös ainakin Vinttikamarissa, lukuhetkissä, Satun luetuissa ja Humisevalla harjulla.