 |
| Sieppari ruispellossa (Catcher in the Rye, 1951)/J.D.Salinger. Tammi, 1990 (kuvassa ei lukemani painos). 200 sivua. 1.suom.kielinen painos 1961 |
Olen tänään siivouspäivän päätteeksi kamppaillut loppuun J.D. Salingerin klassikon Sieppari ruispellossa. Kamppaillut sen vuoksi, että mielessä kävi todella monta kertaa kirjan kesken jättäminen. En saanut juonesta kiinni, ainut mikä minua innosti lukemaan kirjan loppuun oli aiemmin lukemani jutut siitä, kuinka esimerkiksi John Lennonin murhaaja kantoi tätä kirjaa mukanaan. Muutaman muunkin murhaajan kirjahyllystä Sieppari ruispellossa on kuulemma löytynyt. Selitystä sille miksi näin on, en valitettavasti kirjasta löytänyt...
Sieppari ruispellossa on 16-vuotiaan Holden Caulfieldin kertoma tarina omasta elämästään. Hänet erotetaan koulustaan Penceystä ja riideltyään huonetoverinsa kanssa Holden päättää lähteä kotiin -mutkan kautta. Holden viettää muutaman päivän New Yorkissa, käy baareissa, tapaa naisia, jopa yhden prostituoidun. Holden käy kotonaan tapaamassa pikkusiskoaan Phoebeä mutta lähtee takaisin kaupunkiin. Hän käy tapaamassa entistä opettajaansa, nukkuu hetken tämän sohvalla mutta herää siihen, että miespuolinen opettaja rapsuttaa Holdenin päätä. Holden säikähtää ja lähtee aamuyöstä takaisin kaupungille. Holden tekee päätöksen -hän ei enää aio palata kotiin vaan päättää liftata pois. Ennen lähtöään hän kuitenkin haluaa tavata siskonsa uudemman kerran. Siskon tapaaminen muuttaa kuitenkin Holdenin suunnitelmat täysin ja hän päätyy katsomaan siskoansa joka liukuu onnellisena karusellin kyydissä. Kirjan viimeinen luku on koko kirjan mielenkiintoisin ja loppu edes vähän sitä, mitä odotin koko kirjan läpi.
Sieppari ruispellossa on klassikko -siksi halusinkin lukea sen. Minä en kuitenkaan saanut juonesta kiinni, odotin koko ajan että jotain ratkaisevaa tapahtuisi, mutta mitään ei tapahtunut. Holdenin muutama päivä New Yorkissa toisti samaa kaavaa -juomista, naisia, välillä itkua, elämän pohdintaa. Välillä 16-vuotias Holden vaikutti todella lapselliselta ja epäkypsältä vaikka hän itse välillä toitotti kuinka kaikki muut hänen ikäisensä ovat niin lapsellisia. Välillä taas Holden osoitti tunteitaan enemmänkin, hän rakasti siskoaan, halusi pelastaa hädässä olevia lapsia ja osoitti muutenkin välittävänsä muista ihmisistä. Teinipojan itsensä etsiminen oli kirjan mielenkiintoisnta antia- harmi vaan että sekin oli välillä kuolettavan tylsää, koska teksti toisti itseään ja jankutti välillä samoja asioita uudestaan ja uudestaan.
Toinen keskusteltu asia on kirjassa käytetty kieli. Olen ymmärtänyt, että alkuperäisessä teoksessa Salinger on käyttänyt jonkinlaista murretta. Minä luin Pentti Saarikosken suomennoksen joka on kirjoitettu slangilla ja minua tunnetusti ärsyttää murteet ja slangi kirjoissa. Tämä koko kirja oli slangia joten en ollut kovinkaan ihastunut. Holdenin jatkuva kiroilu ja ärsyttävät, suomenkieliset slangisanat (blondiini, dorka, tärskyt.....) eivät parantaneet kirjaa minun silmissäni. Tässä tekstinäyte kirjan sivulta 165 jossa Holdenin pikkusisko Phoebe on juuri kysynyt veljeltään "mikä sä haluaisit olla?":
"...mä ajattelen että paljon pikkulapsia on leikkimässä jotain sellasella valtavalla ruispellolla. Tuhansia pikkulapsia eikä ketään ole lähellä - ketään isoa, nimittäin - paitsi mä. Ja mä seison sellasen saatanan jyrkän kallion reunalla. Mun tehtävä on sieppaa jokaine ketä meinaa tippua kalliolta alas - mä meinaan jos ne juoksee eikä kato mihin ne menee niin mun tehtävä on hyppää jostain ja siepata ne. Sitä mä teen koko päivä. Mä olisin sieppari ruispellossa tai jotain sellasta. Mä tiedän että se on ihan hullua mut se on ainoa mitä mä haluisin olla. Mä tiedän että se on hullua."Minä olisin aivan varmasti tykännyt enemmän kirjan toisesta suomennoksesta joka käsittääkseni on enemmän kirjakieltä. Mutta niin kiinnostava kirja ei ole kyseessä, että lukisin sen toistamiseen. Tai ehkä joku voi selittää minulle, mitä olen nyt lukiessani missannut?
**+
Ps! Muistakaahan arvonta:)
