Purppuranpunainen hibiskus / Chimamanda Ngozi Adichie

Purppuranpunainen hibiskus / Chimamanda Ngozi Adichie

Otavan kirjasto, 2010. 334 sivua.

Alkuteos: Purple Hibiscus, 2003.

Suomentanut: Kristiina Savikurki

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? oma ostos

Chimamanda Ngozi Adichien romaanissa Purppuranpunainen hibiskus 15 vuotias Kambili ja hänen veljensä Jaja elävät päällisin puolin hyvää elämää vanhempiensa kanssa Nigeriassa. Perhe on varakas ja isä korkeassa asemassa, pidetty ja kunnioitettu vapaustaistelija. Pinnan alla nuorten Kambilin ja Jajan elämä on kuitenkin kaikkea muuta kuin onnellinen. Isä on vahvasti uskonnollinen ja todella ankara, ja hurjat rangaistukset ja väkivalta ovat perheessä arkipäivää. Perheen äiti saa siitä suuren osan, mutta myös lapset saavat jatkuvasti olla varuillaan.

Mullistuksen lasten elämään tuo isän sisko Ifeoma, kun tämä vapaamielinen nainen kutsuu veljenlapsensa luokseen Nsukkan yliopistokaupunkiin. Tädin luona asuu myös serkut, joista pikku hiljaa tulee Kambilille ja Jajalle tärkeitä, vaikka alussa luokkaerot ja erilaiset ajatukset pitävätkin nuoret etäällä toisistaan. Ifeoman talo on pieni ja ahdas, mutta tätinsä perheen luona Kambili ja Jaja huomaavat puutarhan purppuranpunaiset hibiskukset, maailman monenlaiset äänet, naurut ja ilon kiljahdukset, uudet asiat ja tunteen vapaudesta, jollaisista nuoret eivät ole ikinä edes uskaltaneet haaveilla.

Olen pitänyt kaikista lukemistani Adichien kirjoista, eikä Purppuranpunainen hibiskus ollut poikkeus. Pidin siitä, kuinka henkilöhahmot tulivat läheisiksi ja siitä, että he olivat selvästi omia persooniaan. Ifeoma-täti oli vapaamielinen, sympaattinen hahmo joka onneksi otti kovia kokeneet veljenlapsensa hoiviinsa. Pidin kovasti myös Kambilista ja Jajasta, kun taas heidän äitinsä jäi etäisemmäksi. Mutta toisaalta se oli myös äidin rooli perheessä. Vahva ja kunnioitettu aviomies oli selkeästi perheen pää, eikä muilla ollut siihen mitään sanottavaa. Ilahduinkin suuresti, kun selvästi alakynteen ja hurjia asioita kokemaan joutunut nainen lopussa osoitti vahvuutensa, ja teki ratkaisun joka muutti monen ihmisen elämän lopullisesti.

Kirja oli myös mukaansatempaava, ja tarinan luki, ja myös halusi lukea, nopeasti. Kambilin ja Jajan tarina piti otteessaan ja kosketti. Silti tunsin että joku viimeinen syvyys jäi puuttumaan, jotta tämä olisi ollut aivan täydellinen. Tarina raastoi ja oli rankka, mutta sen olisi ehkä voinut kertoa vielä jollain hieman syvemmällä tasolla. Muutama kliseemäinen juttukin tarinaan mahtui mukaan, mikä ehkä vielä laski pisteitä. Mutta ehdottomasti siis lukemisen arvoinen romaani tämä on, ja Adichie kuvailee upeasti maisemia ja ympäristöä. Nigeria ja Afrikka ylipäänsä kiehtoo Adichien kirjojen jälkeen aina vain enemmän.

Hiukkasen pinnalliseksi jäävä tarina oli kuitenkin kokonaisuutena otteessaan pitävä ja koskettava. Tarina herätti tunteita ja jäi mieleen, etenkin perhesuhteiden osalta. Kannatti lukea!

★★★★

Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru

Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru

Schildts & Söderströms, 2014. 250 sivua.

Alkuteos: En storm kom från paradiset, 2012.

Suomentanut: Outi Menna

Kannen suunnittelu: Sanna Mander

Mistä minulle? kirjastolaina

Johannes Anyurun hienonhieno Myrsky nousee paratiisista on ensimmäinen mieheltä suomennettu kirja. Se oli ehdolla sekä August-palkinnon, että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi, ja minusta ehdottomasti syystäkin!

P istuu vankilasellissä jossain päin Afrikkaa. Hän kaipaa ja unelmoi lentämisestä. Sellissä istuessaan hän muistelee sitä, mistä kaikki lähti. Ensin kaikki oli nimittäin hyvin. Hän muutti Ugandasta Kreikkaan lentosotakouluun, menestyi opinnoissaan hyvin ja sai luvan lentää. Pian hän nousi taivaalle, teki sitä, mistä oli aina haaveillut. Mutta kun Idi Amin kaappasi vallan P:n kotimaassa vuonna 1971, kaikki muuttui. Amin määräsi kaikki ugandalaiset lentokadetit palaamaan takaisin kotimaahansa. Mutta P päättää olla palaamatta. Hän saa lentäjän työn Sambiasta, mutta löytää itsensä pian tansanialaisesta vankilasta. Karussa sellissä P luulee jo loppunsa tulleen, mutta onneksi kaikki ei ole niin mustavalkoista.

Anyuru kertoo koskettavan, surullisen, mutta samalla kauniin tarinan. Romaani pohjautuu hänen oman isänsä elämäntarinaan ja kokemuksiin. Vaikka tapahtumat ovat suurilta osin karuja, kamalia ja surullisia, on kirja silti kaunis. Anyurun teksti on hurjan hienoa, runollisen kaunista, ja kirjassa on mahtava tunnelma. Kun P istuu vankisellissään, karussa, hikisessä ja haisevassa afrikkalaisessa sellaisessa, lukija miltei tuntee sellin hajun ja kauheuden ihollaan. Kun P makaa huonokuntoisena, likaisena, väsyneenä ja kipeänä afrikkalaisen kylän ulkopuolella, lukija tuntee kivun, uupumuksen ja pelon. Vahva tunnelma, käsinkosketeltava sellainen, kantaa läpi koko kirjan. Lukijana koin P:n mukana ahdistusta, surua, vihaa ja pelkoa, mutta onneksi myös iloa ja onnea.

Myrsky nousee paratiisista on kokonaisuutena hieno kirja. Ajassa hypitään jonkin verran, mutta vaihtelut on sujuvia. P, jonka etunimeä ei kokonaisuudessaan paljasteta, tulee lukijalle läheiseksi, mutta jää tavallaan myös oikean nimensä suojaan. Hän jää hieman mystiseksi ja salaperäiseksi, vaikka tuntuukin, että hän on henkilö jonka tuntee ja jolle toivoo vain hyvää.

Anyurun romaani on myös aiheiltaan tavattoman kiinnostava. Idi Aminin vallankaappaus Ugandassa on kaikesta kauheudestaan huolimatta kiinnostavaa luettavaa. Päähenkilön lentäjäntyö on minusta kiehtovaa luettavaa kuten myös kaikki viittaukset ja P:n muistelut urheilukentiltä omilta nuoruusvuosiltaan.

Myrsky nousee paratiisista on hieno kirja ja minä nautin tämän lukemisetsa todella paljon, vaikka tarina itsessään olikin ahdistava ja raskas. Kirjan upea tunnelma, tapa jolla se tulee lukijaa lähelle, Anyurun upea, runollinen kielenkäyttö (ja onnistunut suomennos!) ja rakenne, jossa sekoittuu mennyt ja nykyaika, toimivat yhteen loistavasti, ja tekevät kirjasta täydellisyyttä hipovan kokonaisuuden.

Maailmanvalloitus: Uganda

★★★★★-

Me tarvitaan uudet nimet / Noviolet Bulawayo

Me tarvitaan uudet nimet / Noviolet Bulawayo

Gummerus, 2013. 292 sivua.

Alkuteos: We Need New Names, 2013.

Suomentanut: Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokappale

Noviolet Bulawayon esikoisromaani Me tarvitaan uudet nimet on taas yksi kiinnostava "afrikkalaisromaani" kulttuurieroista ja maahanmuuton vaikeuksista. Olin lukenut kirjasta ennakkoon paljon positiivisia blogiarvioita ja muita mielipiteitä, joten tartuin tähän innolla. 

Kirjan alkuosassa seurataan nuorten ystävysten elämää Zimbabwessa. Kulta ja hänen ystävänsä asuvat hökkelikylässä nimeltä Paratiisi. Vaikka Paratiisi todellisuudessa on kaikkea muuta kuin nimensä veroinen paikka, kaikki ei kuitenkaan ole huonosti. Tuoreet guavat maistuvat hyviltä, vaikka saavatkin mahan kipeäksi. Seikkailuja ja kepposia on paljon ja ystävien kanssa vietetty aika on hauskaa. Haaveissa on kuitenkin Amerikka ja Eurooppa, rikkaat ja hienot paratiisit joissa voisi elää toisenlaista elämää. Haave toteutuu Kullan osalta, mutta todellisuus uudessa maassa ei kuitenkaan ole helppoa. Kuten niin monet tuhannet muutkin, myös Kulta kamppailee uuden elämän kanssa Amerikassa. 

Olen viime aikoina lukenut aika paljon maahanmuuttaja- ja kulttuurierokirjoja, päällimmäisenä mielessä on Adichien upea Kotiinpalaajat. Vaikka sisällöllisesti tämä Bulawayon romaani ei ehkä tuo tähän genreen mitään uutta, tuo tämä kaikkeen kuitenkin toisenlaisen näkökulman. Lapsen näkökulmasta kirjoitettu alkuosa oli upea ja koskettava, aidon ja rehellisen tuntuinen kuvaus elämästä köyhässä afrikkalaiskylässä. Kullan ja hänen ystäviensä tavasta löytää kurjasta kotikylästä ja vaikeasta arjesta huolimatta elämästä ne pienet onnenhetket oli liikuttavaa ja ravisuttavaa luettavaa. Tarina on rehellinen ja aito, se herättää tuskaa ja vihaa, mutta myös naurua ja iloa.

Kirjan suomennos on minusta todella onnistunut. Bulawayo on (ilmeisesti) käyttänyt kieltä kiinnostavasti. Teksti on ikäänkuin Kullan ajatuksenjuoksua ja puhekielellä kirjoitettu. Suomennos on sujuva ja tarinaan sopiva, se toimii todella hyvin ja tuo kirjaan ihan omanlaisensa tunnelman. Minulla kesti hetken päästä tähän sisään, mutta nopeasti se tuli luontevaksi ja toi tarinaan lisää aitoutta ja juuri sen tietyn tunnelman ja fiiliksen jonka tarina kaipasikin.

Kokonaisuutena Bulawayon esikoisromaani Me tarvitaan uudet nimet on ajatuksia herättävä, mukaansatempaava ja tunnelmaltaan aivan erityinen. Pidin myös kirjan alkupuolen tapahtumaympäristöstä. En ole lukenut Zimbabwesta kertovia kirjoja aiemmin, joten kaikesta karuudesta ja kauheudesta huolimatta kirjan alkupuolen tapahtumat olivat mielenkiintoisia. Me tarvitaan uudet nimet on suomennosta myöten ehjä ja hieno romaani. Tarina ja kirjan päähenkilö Kulta ovat painuneet mieleeni vaikka tämän lukemisesta onkin jo jonkin aikaa. Hieno esikoinen!

Maailmanvalloitus: Zimbabwe

★★★★

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Kigalin kakkukauppa / Gaile Parkin

Tammi, 2009. 278 sivua.

Alkuteos: Baking Cakes in Kigali, 2009.

Suomentanut: Annukka Kolehmainen

Kannen kuva: Petra Borner

Mistä minulle? alelöytö nettikirjakaupasta

Gaile Parkinin kirja Kigalin kakkukauppa on majaillut kirjahyllyssäni pari vuotta. Kaipasin jotain keveämpää ja helpompaa luettavaa, joten tartuin tähän pirteäkantiseen kirjaan. Ihan sitä keveintä ja rennointa lukemista tämä ei ollut, mutta sopi silti elämäntilanteeseeni tällä hetkellä ihan kivasti.

Angel asustaa Ruandan Kigalissa jossa hän pitää kotinsa yhteydessä kakkukauppaa. Hän leipoo mitä upeimpia ja maukkaimpia täytekakkuja, joita naapurit ja asukkaat hieman kauempaakin käyvät tilailemassa syntymäpäiväjuhliinsa, erojuhliinsa, työtapaamisia varten ja hääjuhliinsa. Kakkutilauksen yhteydessä Angel kuuntelee mielellään asiakkaansa murheita ja muita kuulumisia ja makea, mausteinen teekuppi kuuluu aina hintaan. Angel on hieman kuin Kigalin Mma Ramotswe. Kirjan takakannessakin tämä mainitaan, mutta heti ensisivuilta lähtien huomasin tämän yhtäläisyyden. Minä pidän Ramotsweista, ja pidin tästäkin.

Angelin elämä ei ole ollut helppoa. Hän on menettänyt kaksi lastaan ja sitä kautta saanut hoidettavakseen lapsenlapsensa, joita tällä hetkellä on talo täynnä. Köyhät olot ja poliittisesti epävakaa maa tuo yllätyksiä jokaiseen päivään, ja kauheudet ovat Angelillekin arkipäivää. Positiivisella elämänasenteella ja leipomisen avulla Angel kuitenkin selviytyy kaikesta, tai siltä ainakin vaikuttaa. Hän on äiti lapsenlapsilleen, tuki ja turva miehelleen ja suurelle ystäväpiirilleen. Ei ole asiaa, joka ei hieman parantuisi kun pääsee juttelemaan Angelin kanssa kakkupalan ja teekupin äärelle. Angel saa kuulla muiden tarinoita, heidän elämänsä suruja ja ilon aiheita.

Kigalin kakkukauppa on rankoistakin aiheistaan huolimatta hyvälle mielelle saava kirja. Angel on ihanan positiivinen, hänen sydämellisyytensä, toisten huomioon ottaminen ja iloinen luonne ja elämänasenne saa hymyilemään ja toivomaan, että maailmassa olisi enemmän juuri hänen kaltaisiaan ihmisiä. Kirjaan on myös saatu mukaan paljon kiinnostavia aiheita, politiikkaa, sotaa, sairauksia ja toki myös köyhän Ruandan kiehtovaa kulttuuria.

Parkin kirjoittaa oikein sujuvasti ja helposti, kirjaa luki mielellään ja välillä huomasin täysin uppoutuvani tarinaan. Välillä ärsyynnyin hieman kirjan "saarnaamiseen", mutta kokonaisuutena tämän oli kuitenkin oikein mainio välipalakirja, ja luen mielelläni jossain vaiheessa kirjan jatko-osan Kigalin kakkukauppa muuttaa jonka pitäisi ilmestyä suomennettuna kevään aikana.

★★★+


Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Ruanda

Little Been tarina / Chris Cleave

Little Been tarina / Chris Cleave

Gummerus, 2011. 369 sivua.

Alkuteos: The Other Hand, 2008.

Suomentaja: Irmeli Ruuska

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Chris Cleaven romaania Little Been tarina luettiin ja kehuttiin monissa blogeissa viime vuoden aikana. Kirja oli lukulistallani kauan ja edellisellä kirjastoreissulla vihdoin bongasin kirjan palautettuja-hyllystä.

Kirjan takakannessa lukee, että kirjan tapahtumista ei saa kertoa liikaa sellaisille henkilöille, jotka eivät vielä ole kirjaa lukeneet, kaikkien pitää lukea ja kokea tarina itse. Olen osittain samaa mieltä, sillä inhoan liian paljastavia takakansitekstejä, mutta toisaalta en kokenut tämän romaanin tarinaa ja juonta niin kovin erikoiseksi tai erilaiseksi, kuin tuon tekstin perusteella odotin.

Little Been tarina kertoo kuitenkin kahden erilaisen naisen kohtaamisesta ja tuon kohtaamisen seurauksista, elämästä kohtaamisen jälkeen, kummankin naisen näkökulmasta. Little Bee on nuori nigerialainen tyttö joka on kotimaassaan kokenut kovia. Hän on ollut englantilaisessa maahanmuuttajakeskuksessa parin vuoden ajan ja lähtee nyt omin voimin tapaamaan englantilaisia tuttujaan, Andrew ja Sarah O´Rourkea jotka hän on tavannut aiemmin dramaattisissa merkeissä nigerialaisella rannalla. Sarah O´Rourke on pienen pojan äiti ja naistenlehden päätoimittaja. Hänen elämänsä eroaa kovasti Little Been elämästä, mutta heillä on osittain yhteinen menneisyys, joten jälleennäkemisestä tulee dramaattinen ja koskettava.

Mielestäni Little Been tarina on mukava lukuromaani, jonka parissa viihdyin todella hyvin. Kuitenkin petyin tähän kirjaan jossain määrin. Ehkä odotin itse tarinalta vielä enemmän, kirja itsessään aiheutti kovia ennakko-odotuksia. Minusta tarina sinänsä on melko tavanomainen, eikä henkilötkään tulleet niin iholle kuin joskus käy. Little Beestä kertojaäänenä pidin valtavasti. Hänen osionsa olivat minusta kirjassa parasta ja etenkin ne kursivoidut osat, joissa hän mietti miten kertoisi asioista kotikylänsä tytöille, olivat aivan mahtavia. Etenkin juuri nuo osat toivat kirjassa loistavasti esille afrikkalaisen ja eurooppalaisen naisen elämän eroavaisuudet, Little Been ja Sarahin erilaiset elämät. Koska pidin Little Beestä kertojana niin paljon, olisin mielelläni lukenut enemmän hänestä ja toisaalta taas hieman vähemmän Sarahin "tavallisesta", rikkaasta elämästä jossa ongelmatkin olivat niin erilaisia. Sarahin toimiessa kertojana olin eniten ihastunut hänen Batman-pukuiseen poikaansa, aivan ihana yksityiskohta!

Minä siis ehdottomasti pidin tästä kirjasta, paljonkin, mutta en usko että tämä jälkeenpäin on enemmän mieleenpainuva kuin joku muu samankaltainen tarina. Hieman siis petyin tähän kirjaan, tai tähän tarinaan, ja minusta "tarinasta ei-saa-kertoa-salaperäisyys" on mennyt hieman överiksi. Innolla kuitenkin jään odottamaan Cleaven seuraavia suomennettuja romaaneja ja suosittelen toki tätäkin kaikille, jotka eivät tätä vielä ole lukeneet.

★★★★-

Little Beetä on luettu monessa blogissa joten linkitän nyt vain muutaman, jonka ensimmäiseksi löysin:

Sonjan lukuhetket
Booking it some more
Kirjanurkkaus
Lukutuulia

**********maailmanvalloitusmaa: Nigeria**********

ps! Kirjan kansi on minusta todella upea!

Huominen on liian kaukana / Chimamanda Ngozi Adichie

Huominen on liian kaukana (The Thing Around your Neck, 2009) / Chimamanda Ngozi Adichie. Otava, 2011. 261 sivua.

Jos haluat hyvän kuvan nigerialaisnaisten asemasta, elämästä, arjestakin kotimaassaan ja maahanmuuttajina Yhdysvalloissa -lue tämä Chimamanda Nqozi Adichien hieno novellikokoelma. Huominen on liian kaukana sisältää 12 novellia, kaikki hienoja ja hyviä, kaikki toisiinsa kietoutuneet aiheen kautta.

Mitä miettii nuori nigerialainen nainen, kun hän joutuu piiloutumaan vanhaan kauppaan Lagosin väkivaltaisuuksia pakoon? Entä mitä samanikäinen nigerialaisnainen joka on muuttanut aviomiehensä kanssa Yhdysvaltoihin ajattelee, kun kaikki muuttuu. Kun hän ei enää saa kokata mausteisia, voimakkaasti tuoksuvia perinneruokiaan, kun hänen aviomiehensä yhtäkkiä on Dave eikä enää Ofodile? Entä miten nuori nigerialaisnainen selviytyy rankasta lapsettomuudesta, kun hän haluaisi uuden talonsa täyteen tepsuttelevia lapsenjalkoja? Mitkä mahtavat olla amerikkalaisperheen lastenhoitajana työskentelevän nigerialaissyntyisen Kamaran päivien ilot, syyt joiden avulla hän jaksaa nousta sängystä aamulla? Mitä miettii nuori nigerialaistyttö surmatessaan veljensä?

Kirjan kantavana teemana on nigerialaisuus, nigerialainen kotimaassaan mutta usein myös maahanmuuttajana Yhdysvalloissa. Kansalaisuus voisi varmasti olla mikä tahansa, kotimaa mikä tahansa Afrikan maa, mutta uuden kotimaan ja oman syntymämaansa kulttuurin yhteentörmäystä ei usein voi välttää.

Aiheet ovat rankkoja, mutta kuvailevat taatusti nigerialaisnaisten elämää todentuntuisesti. Adichie on ehdottomasti taitava kirjoittaja, en ole vielä lukenut kumpaakaan hänen suomennetuista romaaneistaan mutta ne ovat ensi talven lukupinossa päällimmäisinä. Tarinat ovat mielenkiintoisia, ja monista niistä lukisi mielellään ihan kokonaisen kirjan. Minä en ole (ennen ollut) novellien suuri ystävä, mutta tätä kirjaa lukiessani en edes ajatellut lukevani novelleja. Harmittelin vain muutamaan otteeseen, että lyhyt tarina loppui jo.

Kirja sisältää kaksitoista hienoa novellia, muutama suosikki niiden joukosta löytyi, mutta mielestäni mikään ei ole selvästi huonompi kuin muut. Ehjä kokonaisuus, kaksitoista yhtä hienoa ja tärkeää tarinaa.

"Sinä kesänä kysyit mummilta, miksi Nonso joi ensimmäisenä, vaikka Dozie oli kolmentoista eli vuotta vanhempi, ja mummi vastasi, että Nonso oli hänen ainoa pojanpoikansa, joka jatkaisi Nnabuisin suvun nimeä, ja Dozie puolestaan vain nwadiana, hänen tyttärenpoikansa. Sinä kesänä löysit nurmikolta käärmeen luoman nahan, joka oli ehjä ja ohut kuin naisten nailonsukka, ja mummi kertoi, että sen luoneen käärmeen nimi oli echi eteka, `huominen on liian kaukana`. Yksi purema, hän sanoi, ja kaikki on ohi kymmenessä minuutissa."

 Novellien ystävät, ja minun kohtalotoverini -te jotka luulette että novellit eivät ole teidän juttu - lukekaa tämä!


★★★★

Myös näissä blogeissa on luettu tämä kirja:
Opuscolo
Kirjainten virrassa
Kirsin kirjanurkka
Juuri tällaista

Suomennos:Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Valkoinen nainen

Valkoinen nainen / Päivi Alasalmi. Gummerus, 2008. 311 sivua.

Päivi Alasalmi oli TBR-listallani jo kauan, kunnes törmäsin kirjaston palautettuja hyllyssä Alasalmen Valkoinen nainen -romaaniin. Ja kuten niin usein ennenkin, onneksi törmäsin;)

Anita asuu miehensä Kimmon ja kahden kouluikäisen poikansa, Simon ja Antin, kanssa Tansaniassa. Kimmo toimii eläinpuiston suojelijana ja jahtaa pois salametsästäjät. Anita viettää lämpimiä ja onnellisia päivä poikiensa kanssa hienossa talossaan, jonka pihalla asuu vartijoita ja jonka arkeen kuuluu palvelijoita. Kun Kimmo saa muutamia päiviä vapaata koko perhe matkustaa savannille, tekee kanoottiretkiä, asuu teltassa villieläinten seassa ja tapaa ystäviään. Kimmo ja Anita viettävät illanistujaisia huvilansa pihalla ystävien kanssa, keskustelevat elämänmenosta, tulevaisuudesta ja menneisyydestäkin. Yllättäen kaikkien ystävysten menneisyydestä paljastuukin traagisia ja rankkoja kokemuksia, Anitan ensimmäinen tosirakkaus, tanskalainen Joakim tulee puheeksi muutaman kerran.

Anita elää onnellista elämää Tansaniassa suomalaisen perheensä ja eurooppalaisten ystävien ympäröimänä Afrikan kauniissa luonnossa, mutta hän kuitenkin säikähtää joka kerran kun hän näkee valkopukuisten miesten piileskelevän pusikossa tai tulevan vastaan kadulla. Anita ei uskalla kertoa pelostaan miehelleen eikä parhaalle ystävälleen Gretchenille. Tuntuu siltä, että valkoiset miehet vainoaisivat häntä.

Onnellisen ulkokuoren ja täydellisen elämän alla piilee kuitenkin jotakin vakavaa. Valkoinen nainen kertoo hienolla tavalla afrikkalaisesta kulttuurista, eurooppalaisten elämästä Afrikassa, mielenterveyden järkkymisestä ja menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään. Alussa tästä kirjasta tuli mieleen Afrikan taivas, joka myös kertoo eurooppalaisten elämästä Afrikassa. Loppua kohden tämä kirja kuitenkin muuttui toiseen suuntaan, ja Anitan menneisyydestä alkoi paljastua enemmän ja enemmän. En halua tarkemmin spoilata kirjan tapahtumia (toivottavasti en ole spoilannut jo liikaa) mutta yllättävä ja pirteän erilainen kirja tämä on.

Alasalmi ei kikkaile turhia kielen kanssa, hän kuvailee Afrikkaa kauniisti, kuvailee Tansanian Sinistä hetkeä joka onkin turkoosi, mutta jonka jokin valkoinen Anitan silmäkulmassa pilaa. Kieli on välillä ehkä minun makuuni liiankin simppeliä ja paikka paikoin kerronta oli jotenkin töksähtävää, nuortenkirjamaista. Mutta kun välillä tuli niitä kauniita Afrikkakuvauksia, en jaksanut ärsyyntyä kielestäkään ihan hirveästi. Sisällöltään mielenkiintoinen ja erilainen suomalainen kirja jonka loppu oli mukavan yllättävä, vaikkakin hieman ennalta-arvattava. Haluan ehdottomasti lukea lisää Alasalmen kirjoja!

Pisteitä ***+

Kirjan on myös arvostellut Salla ja Erja.

****************maailmanvalloitusprojekti: Tansania***************

Kirahvin kyyneleet

Kirahvin kyyneleet (Tears of the Giraffe, 2000) / Alexander McCall Smith. Otava, 2004. 300 sivua.

 Alexander McCall Smithin Naisten Etsivätoimisto nro 1 -kirjasarjan toinen osa on nimeltään Kirahvin kyyneleet. Mma Ramotswe on menossa naimisiin Botswanan parhaan automekaanikon J.L.B Matekonin kanssa ja häämietiskelyjen keskellä naisen elämään tuleekin yllättävä käänne, kun heidän perheensä kasvaa kahdella henkilöllä. Mutta Mma Ramotswella riittää perhekiireiden lisäksi etsivätöitäkin. Amerikkalainen nainen tulee käymään ja pyytää Mma Ramotswea selvittämään, mitä tämän kymmenen vuotta aiemmin kuolleelle pojalle oikein tapahtui. Mma Ramotswe aistii naisen surun ja ottaa tehtävän vastaan. Viisaan sihteerikkönsä Mma Makutsin ja tulevan aviomiehensä avulla Mma Ramotswe saa tapauksen selvitettyä, ja siinä sivussa etsivätoimisto hoitaa muutaman muunkin tapauksen. Mma Ramotswen tie vie rajan yli jopa Zimbabween, mutta kun työt hoituu kunnialla ja kotona odottaa uusi, rakas perhe on nainen tyytyväinen ja onnellinen.

Mma Ramotswe-kirjat on parasta hyvän olon-kirjallisuutta. Olen viimeiset viikot lukenut kolmeen tenttiin ja tenttikirjojen ohessa on kiva lukea jotain helppoa ja hauskaa. Sympaattisen Mma Ramotswen seurassa viihdyn hyvin, vaikka ehkä nämä kirjat eivät nyt mitään yllätyksellisiä jännäreitä ole. Botswana-fiilis on kuitenkin todella kiva ja lämminhenkinen ja henkilöhahmoistakaan ei voi olla pitämättä. Sitäpaitsi aloin bongailla oikein elämänviisauksiaksin kirjan sivuilta;)

"(...)Älkää suotta ujostelko, Mma Ramotswe sanoi. -Meillä käy kaikenlaisia ihmisiä. Avun pyytämisessä ei ole mitään häpeämistä. -Itse asiassa, Mma Makutsi pisti väliin, -juuri vahvat ovat niitä, jotka pyytävät apua. Heikot taas eivät uskalla tulla miedän luoksemme. "

Miellyttävän rentouttava lukukokemus tenttikiireiden keskellä. Seuraavan Mma Ramotswen taidan lukea kesähelteillä aurinkotuolissa tuolla pihalla...Nyt siirryn vähän painavampien kirjojen pariin;)

Pisteitä ***

Leposija Kilimakitossa

Leposija Kilimakitossa / Esa Salminen. Johnny Kniga, 2010. 244 sivua.

 Esa Salmisen Leposija Kilimakitossa veti puoleensa eksoottisen tapahtumapaikan, Mosambikin vuoksi.
Etelä-afrikkalainen, valkoihoinen Daniel on muuttanut Mosambikiin. Hän asuu Kilimakitossa hienossa kartanossa jonka sai lahjoituksena hyvin tehdystä työstä vapautustaistelijana. Kartano toimii hotellina ja kartanoon kuuluvia maita ja metsiä Daniel yrittää parhaansa mukaan suojata laittomilta puunhakkaajilta. Danielin ystävä, lääkärinä toimiva Zé Marques työskentelee kenraali Capinden lääkärinä. Capinde on sekaantunut laittomaan puukauppaan joten ystävysten suhteissa on kiemuroita enemmän kuin tarpeeksi. Yllättäen apu ystävysten ongelmiin löytyy niin sanotusti haudan takaa. Kun kartanoremontin aikana Kilimakiton kartanon rakennuttajan,herttua  Hans von Bouchardin päiväkirjat löytyvät, tulee asioihin uusi käänne. Lopulta päiväkirjojen avulla ystävykset pääsevät sovintoon. Kuinka paljon voikaan kuolleen miehen päiväkirjat vaikuttaa!

Leposija Kilimakitossa kuvaa mielenkiintoiseti tämän päivän Mosambikia, mutta herttuan päiväkirjojen avulla lukija pääsee mukaan myös 1920-luvun Mosambikin elämään ja taisteluihin. Salminen kirjoittaa hienosti ja kirja on ihan hyvä mutta jotain jäi puuttumaan. En osaa oikein sanoa mikä, mutta kirjan jälkeen jäi sellainen tunne että se ei ollut niin mukaansatempaava kuin olisin toivonut. Huono kirja ei missään tapauksessa ole kyseessä, mutta jotain jäi puuttumaan jotta voisin sanoa sitä loistavaksi. Ehkä se oli itse tarina joka minun silmissäni jäi hieman vaisuksi kun en eksi kirjasta oikein mitään sanottavaakaan....Sujuvaa kerrontaa mielenkiintoisesta maasta, jokatapauksessa. Ja kirjan kansi on aivan upea!

Pisteitä ***

*************maailmanvalloitusmaa: Mosambik******************

Naisten etsivätoimisto nro 1

Naisten etsivätoimisto nro 1 (The No 1 Ladies´ Detective Agency, 1998) / Alexander McCall Smith.  Otava 2003. 302 sivua

 Alexander McCall Smithin kymmenosaisen Mma Ramotswe kirjasarjan ensimmäinen osa on nimeltään Naisten etsivätoimisto nro 1. Luin sen kahtena iltana ja viihdyin mainiosti rempseän Mma Ramotswen seurassa Botswanan tunnelmissa.

Hauska ja rennon rempseä Precious Ramotswe, Mma Ramotswe, perii isältään karjan ja päättää myydä tämän saadakseen rahaa. Rahoilla hän perustaa Botswanan ensimmäisen naisten etsivätoimiston. Toimistonsa hän perustaa pieneen tilaan lähelle kotitaloaan Zebra Drivella. Hän palkkaa sihteerikseen Mma Makutsin joka on valmistunut Botswanan Sihteeriopistosta. Lisäksi etsivätoimistolla on pieni valkoinen pakettiauto ja paljon rooibos-teetä jota Mma Ramotswe tarjoilee asiakkailleen. Etsivätoimisto alkaa saada asiakkaita joilla on erilaisia ongelmia. Mma Ramotswe selvittää tässä ensimmäisessä kirjassa muun muassa kadonneen aviomiehen mysteerin, kuten myös varastetun auton oikean omistajan. Suuremmaksi projektiksi osoittautuukin kadonneen, nuoren pojan mysteeri joka sekin lopulta selviää onnellisesti.

Mma Ramotswe vaikuttaa ihanan sympaattiselta, ihmisläheiseltä naiselta. Hän on ylpeä afrikkalaisesta, pehmeästä ruumiinrakenteestaan ja naisen ihanuuden on myös huomannut autokorjaaja J.L.B. Matekoni. Yhden epäonnisen avioliiton jälkeen Mma Ramotswe on kuitenkin miesten kanssa varuillaan eikä päästä ihailijoita helpolla. Botswanan afrikkalainen tunnelma ja maisema tuo Mma Ramotswen seikkailuille lisää mielenkiintoa.

Löysin McCall Smithin kirjan kirjaston hyllystä kohdasta, jossa luki "jännitys". Jännityskirjaksi en tätä luokittelisi, mutta mukavaa, viihdyttävä luettavaa tämä toki oli. Naisten etsivätoimisto nro 1 ei ratkaise murhia tai muita hurjia rikoksia vaan tavallisten asukkaiden ongelmia, jotka ovat heille kuitenkin suuria ja merkittäviä. Oli mielenkiintoista lukea välillä kirja jossa naisilla on erilainen asema kuin esimerkiksi juuri lukemassani Señor Peregrinossa ja Kabulin kirjakauppiaassa. Uudet kulttuurit kiehtovat ja kiinnostavat minua aina. Mma Ramotswen sympaattinen olemus ja Botswanan mielenkiintoinen tunnelma saa minut varmasti lukemaan koko kymmenosaisen kirjasarjan. Rempseää, nopeaa ja viihdyttävää luettavaa josta tulee hyvälle tuulelle.

Pisteitä ***+


************maailmanvalloitusprojekti: Botswana*****************

Aavikon kukka

Aavikon kukka (Desert Flower, 1998) / Waris Dirie. WSOY 1999. 251 sivua.

 Waris Dirien omaelämäkerta Aavikon kukka kertoo huippumallin matkasta paimentolaisesta malliksi ja YKn hyväntahdonlähettilääksi. Waris Dirie syntyy ja viettää lapsuutensa Somaliassa sisarusten, vanhempien, kamelien ja aavikon keskellä. Viisivuotiaana Waris ympärileikataan, hän makaa monta päivää lepäämässä äitinsä ja sisarensa rakentamassa majassa sukuelimet silvottuna ja ommeltuna, jalat sidottuna korkean kuumeen kourissa. Pieni tyttö selviää kamaluuksista kuin ihmeen kaupalla ja normaali elämä jatkuu. Kun Waris on kolmetoista vuotias hänen isänsä tuo perheen kotiin kuusikymppisen miehen jonka kanssa Warisin on tarkoitus mennä naimisiin. Nuori tyttö ei halau avioitua vanhan ukon kanssa ja yhtenä yönä hän päättää karata jotta saisi säilyttää vapautensa. Aamuyöstä tytön äiti herättää hänet ja Warisin yksinäinen, pitkä ja rankka matka kohti vapautta alkaa. Waris päättää lähteä Mogadishuun ja rekkakuskien ja sukulaisten avulla hän vihdoin pääsee suurkaupunkiin. Waris asuu sisarensa ja muiden sukulaisten luona vuorotellen kunnes hänelle tarjoutuu tilausuus lähteä Lontooseen, suurlähettilään kodinhoitajaksi. Siellä hän työskentelee perheen hienossa, isossa talossa kodinhoitajana ja kokkina, saattaa lapset kouluun ja ansaitsee hieman rahaa.

Waris tottuu arkeen Lontoossa mutta kaipaa enemmän omaa rahaa ja haaveilee mallintöistä. Hänen seinänsä ovat täynnä kuvia somalialaisesta huippumalli Imanista. Eräänä päivänä kun Waris saattaa tuttavansa lasta kouluun toisen lapsen isä tulee juttelemaan hänelle. Warisin kokemukset miehistä ovat kaikkea muuta kuin positiiviset joten hän lähtee säikähtäneenä, kielitaidottomana karkuun. Warisin ja saman miehen tiet kohtaavat kuitenkin myöhemmin uudestaan ja nyt selviää että mies on valokuvaaja joka haluaisi ottaa mallikuvia Warisista. Tästä Warisin malliura lähtee nousuun ja pian hän esittelee muotiluomuksia muotiviikoilla niin Pariisissa, New Yorkissa kuin Milanossakin. Warisin malliuran aikana hän matkustelee eri maissa, omaa kotia ei ole moneen vuoteen. Matkalle mahtuu myös muutama valeavioliitto passiongelmien ratkaisuksi ja lopulta 1990-luvun puolivälissä Waris tapaa Danan, bändin rumpalin johon hän rakastuu ensisilmäyksellä. mallintyöt Waris jättää lopullisesti vuonna 1998 kun hänen ja Danan poika Aleeke syntyy. Malliuran jälkeen Waris alkaa työskennellä YK:n hyväntahdonlähettiläänä. Warisin kanssa tehty haastattelu naisten ympärileikkauksista nosti 1990-luvun loppupuolella kovasti keskustelua ja siitä alkoi naisen "toinen ura" YK:n lähettiläänä. Hän otti päätehtäväkseen työn naisten ympärileikkauksien parissa, tavoitteena saada ne kielletyiksi niin monessa maassa kuin mahdollista.

Waris Dirien tarina on todella mielenkiintoinen, paikoin todella kauhea mutta silti luokittelen sen aikamoiseksi tuhkimotarinaksi. Nainen on kokenut kamaluuksia mutta nousee lopuksi, aivan itse, kuuluisaksi ja menestyneeksi. Missään vaiheessa hän ei kuitenkaan unohda juuriaan, rakasta perhettään eikä Somaliaa vaikka hän kirjan viimeisillä sivuilla sanoo, että hän on onnellinen saadessaan kasvattaa poikansa turvallisessa ympäristössä.

Kielellisesti Aavikon kukka ei ole mikään erityinen kirja mutta sen sanoma, tapahtumat ja Warisin tarina on todella lukemisen arvoinen. Kirjan pohjalta on myös tehty elokuva joka minun täytyykin katsoa jossakin vaiheessa:)

****

Ps! Kirjan nimi tulee Warisin nimestä joka somaliaksi tarkoittaa juuri aavikon kukkaa.


************maailmanvalloitusprojekti: Somalia*****************

Kauimpana kuolemasta

Kauimpana kuolemasta / Elina Hirvonen. Avain, 2010. 238 sivua

 Sain vihdoin haalittua kirjastosta Elina Hirvosen romaanin Kauimpana kuolemasta. Tykkäsin kovasti Hirvosen esikoisesta Että hän muistaisi saman ja odotin myös tästä toisesta romaanista paljon. Toiveeni täyttyivät, Kauimpana kuolemasta on todella hyvä kirja. Minun on jostain kumman syystä hankala selitellä kirjan tapahtumia sen kummemmin. On Suomessa asuva Paul joka on eronnut poikansa äidistä, vaimostaan Johannasta ja menettänyt elämänhalunsa. Paul saapuu lapsuudenmaisemiinsa Afrikkaan kuolemaan, hän ei jaksa enää elää. On myös afrikkalainen Esther joka on menettänyt tärkeitä ihmisiä. Kirja on täynnä kauheita ihmiskohtaloita enkä sen kummemmin ala käymään tapahtumia läpi.

Tykkäsin siis kirjasta kovasti. Se ei ole paras kirja jonka olen lukenut mutta top kymppiin taitaa kyllä yltää. Kirja oli aika monimutkainen, alussa etenkin oli hieman vaikeaa päästä kärryille, mutta kun pääsin vauhtiin en olisi malttanut lopettaa lukemista. Hirvosen kieli on kaunista, rikasta, monipuolista, olin jollakin tapaa lumoutunut lukiessani kirjan loppuun aamulla junassa. Ihmiskohtalot ovat hurjia, mustien ja valkoisten välit tulevat esiin niin kuin myös hieman mielipitetä politiikasta (josta itse en osaa sanoa mitään!). Uskon, että Hirvosen romaanista kuullaan vielä paljon, ihan kansainvälisellä tasollakin. Hirvonen asui ymmärtääkseni muutaman vuoden Sambiassa ja sai ideat kirjaansa siellä joten väittäisin, että kansainvälistä matskua on;)

Lukekaa hyvät ihmiset tämä kirja!

****

******* maailmanvalloitusprojekti: Sambia**********

Afrikan taivas

Afrikan taivas (Rules of the Wild, 1998) / Francesca Marciano, suom. Kaijamari Sivill, 2010. WSOY. 390 sivua.

 Francesca Marcianon Afrika taivas valikoitui kirjastosta mukaan luettavaksi kauniin kannen perusteella, ei niinkään takakannen tekstin. Siitä on aikaa kun olen lukenut "rakkaushömppää", ja täytyy sanoa, että Afrikan taivas oli ihan mukavaa vaihtelua viimeaikoina lukemiini kirjoihin.

Nuori ja kaunis italialainen Esmé muuttaa pysyvästi Keniaan, Afrikkaan ja rakastuu heti alussa komeaan toisen polven kenialaiseen, Adamiin. Adamin kanssa Esmé tuntee olonsa turvalliseksi, onnelliseksi. Esmé kokee Afrikan kauneuden, oppii rakastamaan luontoa, eläimiä, elämään yhdessä leijonien ja elefanttien kanssa. Esmé ja Adam asuvat toisten valkoihoisten, Afrikkaan muuttaneiden kanssa. Kaikki tuntevat toisensa ja useimmat ovat myös aiemmin olleet rakastavaisia. Esmé oppii nopeasti rakastamaan Afrikkaa ja elämää siellä.

Kuvioihin saapuu Hunter Reed, journalisti joka näkee Afrikan karmeudet. Hunter kirjoittaa artikkeleita Afrikan kauheuksista eikä näe maanosan kauneutta kuten Esmé. Hunter on kuitenkin komea ja mielenkiintoinen ihminen ja Esmé rakastuu häneen ensisilmäyksellä. Kaukana kotoaan Italiasta Esmé yrittää selvittä sydäntään kun hänen elämässään on kaksi miestä. Kumpaa hän oikeasti rakastaa, kumman kanssa hän haluaa elää? Esmén kuva kauniista Afrikasta vaihtuu kun maanosa näyttää hänelle muutakin kuin onnea.

Afrikan taivas oli mielestäni kivan erilainen kertomus Afrikasta ja sen ihmisistä. Kerronta oli sujuvaa ja kieli helppoa, kirja oli nopelukuinen ja sopi loistavasti iltalukemiseksi. Juuri sopivissa väleissä tapahtui jotakin dramaattista -minulla on tapana lukea muutama sivu juuri ennen nukkumaanmenoa mutta todella useana iltana kävi niin, että minun oli niiden muutaman sivun jälkeen vielä luettava parikymmentä sivua koska juuri kun olin lopettamassa, tapahtui jotain jännää;)

Afrikan kauneus oli kuvailtu niin hyvin, että näin sen edessäni. Luonto, tunnelma ja elämä Afrikassa alkoi suoraan sanottuna kiehtoa aika tavalla. Joskus on siis pakko päästä safarille Afrikkaan:) Suosittelen kirjaa Afrikkafaneille, kirja on kiva sekoitus rakkautta, seikkailua ja maanosan tunnelmaa.

****

****maailmanvalloitusprojekti: Kenia********

Ruoho laulaa

Ruoho laulaa (The Grass is Singing 1950) / Doris Lessing. suom. 1978. 234 sivua

 Sain juuri luettua Doris Lessingin esikoisromaanin Ruoho laulaa. Kirja kertoo Mary ja Dick Turnerin kaikkea muuta kuin onnellisesta avioliitosta eteläisessä Afrikassa. Mary on onnellinen nuori nainen kunnes ymmärtää, että hänen pitää mennä naimisiin jotta hän saisi lähipiirinsä hyväksynnän. Niinpä Mary päättää hankkia itselleen aviomiehen ja kun maalta kaupunkiin käymään tullut Dick Turner ihastuu Maryyn ja kosii tätä, Mary päättää suostua. mary muutta Dickin mukana maalle jossa Dickillä on tila. Maryn maailma ja elämä muuttuu totaalisesti -mikään maalla ei ole samalla tavalla kuin kaupungissa johon Mary on tottunut. Dick on köyhä, talo ränsistynyt, pieni hökkeli ja kaiken lisäksi Dick tekee hulluna töitä yrittäen pelastaa tilansa ja saada edes vähän rahaa jotta hän pystyisi elättämään vaimonsa ja itsensä. Kun Dick on päivät töissä Mary jää yksin kotiin. Hän ei tule lainkaan toimeen Dickin palkkaamien palvelijoiden kanssa -palvelijana toimii aina alkuasukas, musta mies joita Mary pelkää ja inhoaa. Marylla ei ole mitään tekemistä, lähimmät naapurit asuvat kaukana ja ovat kaiken lisäksi epämiellyttäviä. Pikkuhiljaa Mary sairastuu psyykkisesti, hän ei ole tehty maalaiselämään. Turnereiden avioliitto saa traagisen lopun eräänä helteisenä kesäyönä kun parin silloinen palvelija Moses tekee päätöksensä joka vaikuttaa kaikkien elämään.

Ruoho laulaa ei millään yltänyt yhtä hyväksi kirjaksi kuin ensimmäinen lukemani Lessing, Viides lapsi. Ei tämäkään huono ollut. tarina muuttui loppua kohden mielenkiintoiseksi ja imaisi mukaansa. Jotenkin kirjaa latisti mielestäni se, että jo ensimmäisessä luvussa tavallaan kerrottiin miten Turnereiden käy. Olisin mielelläni yllättynyt sitten kirjan lopussa. Kirjan takakannen luettuani odotin enemmän mustien ja valkoisten välisistä rotueroista, loppujen lopuksi sitä ilmaantui oikeastaan vain Maryn käytöksessä alkuasukaspalvelijaa kohtaan. Ihan luettava romaani, ei parasta lukemaani Lessingiä (hahh, olen lukenut tämän lisäksi vain Viides lapsi-kirjan) mutta etenkin loppua kohden mukaansatempaava tarina.

**+