Merenneidon tuoli / Sue Monk Kidd

Merenneidon tuoli / Sue Monk Kidd

Bazar, 2007. 366 sivua

Alkuteos: The Mermaid´s chair, 2005

Suomentanut: Leena Mead

Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving

Mistä minulle? oma ostos

Sue Monk Kiddin Mehiläisten salaisuudet on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjojani. Kirjailijan romaani Merenneidon tuoli on majaillut hyllyssäni jo monta vuotta, ja nyt vihdoin alkuvuodesta tartuin siihen toiveissani saada samanlainen mullistava lukukokemus kuin mehiläistenkin kanssa.

Jessie Sullivan on 42 vuotias nainen, jonka elämässä on päällisin puolin kaikki hyvin. Hänen miehensä on arvostettu lääkäri, hänellä on kaunis koti ja mahtava tytär. Mutta kun Jessien aikuistuva tytär muuttaa pois kotoa, Jessienkin elämässä tapahtuu suuri muutos. Jonkinlainen levottomuus valtaa naisen, ja hän kaipaa irtiottoa arjesta. Kun Jessien äiti yllättäen käyttäytyy selittämättömällä tavalla, Jessie kutsutaan takaisin lapsuudenmaisemiinsa Egretin pienelle saarelle Etelä-Carolinaan. Reissulla herää taas eloon Jessien muistot lapsuudesta, isän kuolemaan liittyvät asiat ja lapsuudenkodin naapurissa sijiatsevan munkkiluostarin historia. Jessie tutustuu saarella benediktiinimunkki veli Tuomakseen, johon nainen alkaa tuntea syvää vetoa. Jessie kamppailee halujensa ja omatuntonsa kanssa, ja alkaa vähitellen ymmärtää itseään paremmin.

Merenneidon tuoli ei ole missään tapauksessa yhtä hyvä kuin Mehiläisten salaisuudet, mutta ihan kelpo lukuromaani kuitenkin. Tarina vie mennessään ja pienestä epäuskottavuudesta ja liiasta "viihteellisyydestä" ja muutamasta kohtauksesta (joka tuo nolostuksen punan poskille) huolimatta tarina on otteessaan pitävä. Henkilökuvaus oli minusta myös ihan onnistunut, vaikka päähenkilön käytös ja hänen tekemät valintansa välillä pistivätkin ärsyttämään. Jessien lapsuudentapahtumat ja isän kuolemaan liittyvät asiat sitoivat ikään kuin koko tarinan yhteen, ja erityisesti luostarista löytyvä merenneidon tuoli, jonka historia selviää Jessielle pikkuhiljaa.

Erityistä plussaa antaisin kirjalle miljöökuvauksesta. Pieni Etelä-Carolinassa sijaitseva saari oli ympäristönä hurmaava, ja munkkiluostarin elämä lisäsi tarinan kiehtovuutta ehdottomasti. Minulla on jonkinlainen erityiskiinnostus luostareihin, ja pidän tosi paljon kirjoista, joissa luostari on suuressa osassa (esim. Trappin perhe). Kirjan kieli on sujuvaa ja tarina nopealukuinen. Tekstissä oli paikoin ihan kiinnostavia ja osuvia pohdintoja elämästä ja valinnoista, minkälaista on olla äiti, vaimo, tytär, tai rakastaja.

Merenneidon tuoli oli monella tavalla siis oikein hyvä kirja, mutta jonkinlainen keveys ja pinnallisuus jäi silti päällimmäiseksi tunteeksi ja on myös syy siihen, ettei tämä nouse paremmaksi kuin "ihan hyväksi" lukukokemukseksi. Olisi kiva lukea uudelleen Mehiläisten salaisuudet, jonka olen tosiaan lukenut kaksi kertaa lukiovuosieni aikana ja jota olen ensimmäisestä lukukerrasta saakka rakastanut syvästi. Onkohan se oikeasti niin hyvä, vai pilaisiko uusi lukukerta nuoruusvuosien kokemuksen?! Kyseiseen kirjaan perustuva elokuvakin on minusta onnistunut ja hieno, joka on minun mittapuullani harvinaista kirjaan perustuvalta elokuvalta... Jos haluatte tutustua Sue Monk Kiddin kirjallisuuteen, lukekaa ihmeessä Mehiläisten salaisuudet. Kevyemmäksi välipalaksi sopii sitten tämä Merenneidon tuoli...

★★★

Tunneli / Reidar Palmgren

Tunneli / Reidar Palmgren

Otava, 2007. 270 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? oma kirppariostos

Reidar Palmgren on kiinnostava kirjailija. Ensimmäinen lukemani kirja häneltä oli Sudenmarja, joka oli erilaisuudessaan todella mieleenpainuva lukuelämys. Tunneli on Palmgrenin aiempaa tuotantoa, ja valitsin kirjan luettavakseni yksinkertaisesti siksi, että se oli muuttokaaoksessa ainut lukematon kirja jonka löysin eräänä viikonloppuna pahvilaatikoiden ulkopuolelta. 

Leo on keskellä aviokriisiä ja matkaa pienen Ella-tyttärensä kanssa lapsuudenkotiinsa Helsinkiin. Siellä on kaikki melkein ennallaan, ennen niin paljon ihailua herättänyt Jori-isä makaa pimeässä huoneessa liikuntakyvyttömänä ja Kerttu-äiti huolehtii miehestään ja pojastaan, jonka kasvoilta paistaa suru. Leon lapsuudenkoti tuntuu kuitenkin paikoin jopa ahdistavalta, salaisuudet leijuvat ilmassa, asiat joista ennen on vaiettu on vaarassa paljastua. Viimeinen pisara, asia joka viimein avaa salaisuuden verkot, on Leon ja Ellan retki Suomenlinnaan. Yhtäkkiä Leon mieleen palaa repaleiset muistot lapsuudesta, leikeistä Suomenlinnassa ja vanhaan linnoitukseen vievässä tunnelissa. Siellä Leon ja hänen parhaan kaverinsa Arin lapsuus muuttui, ja se on myös Leon ja Ellan kesäretken kohde.

Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia odotuksia tämän kirjan suhteen. Ennen lukemista en tiennyt mistä se kertoo, en osannut odotta mitään. Ihastuin kirjan verkkaiseen alkuun, jossa kuvaillaan Leon ja Ellan lähtöä Helsinkiin, Leon lapsuudenkotia ja tunnelmaa tämän vanhempien luona. Kirjan tunnelma kuitenkin muuttuu nopeasti, ja se yllätti minut täysin . Paikoitellen tunnelma oli jopa todella jännittävä, kun Suomenlinnan salaperäinen ja pelottava tunneli ilmestyi mukaan.

Tunneli on koukuttava ja mukaansatempaava. Kieli on helppoa ja tukee koukuttavaa tarinaa hyvin, tehden kirjasta nopealukuisen. Luin tämän kahdelta istumalta, koska odotin kuumeisesti selityksiä ja ratkaisuja. Tässä kohtaa petyin hieman, nimittäin valitettavan monta asiaa jäi arvoitukseksi jopa viimeisen sivun jälkeen. Vastauksia ei tullut, asiat jäivät hieman puolitiehen, tai vaihtoehtoisesti olin liian huono lukemaan rivien välistä. Lukijalle jätettiin minusta kuitenkin todella paljon tulkinnanvaraa, ja olisin toivonut että loppuratkaisu olisi ollut selkeämpi ja "suljetumpi".

Jännittävän tunnelitarinan lisäksi pidin siitä, että kirjassa oli kuvattu kiinnostavia ihmissuhteita. Leon vanhempien suhde oli mielenkiintoinen, kuten myös Leon side vanhempiinsa. Sängyssä liikuntakyvyttömänä makaavan Jorin elämäntarina on myös kiinnostava, ja hänen ja pienen Ellan välille kasvava side niinikään. Salaisuudet menneisyydestä jotka alkoivat vihdoin paljastua pitivät tarinan kasassa, ja hienovaraiset vinkit salaisuuksien laadusta läpi koko kirjan piti ehdottomasti lukijan kiinnostuksen yllä ja mukana kirjan imussa.

Tunneli oli lopulta ihan positiivinen lukukokemus, yllättävä ja erilainen. Petyin hieman siihen, että en saanut kaikkia selityksiä ja vastauksia joita lopussa kaipasin, mutta toisaalta se jätti tulkinnanvaraa ja lukijalle mahdollisuuden "päättää" kirjan lopusta itse. Kiinnostavaa!

★ ★ ★ +

Berliininpoppelit / Anne B. Ragde

Berliininpoppelit / Anne B. Ragde

Tammi, 2007. 294 sivua.

Alkuteos: Berlinerpoplene, 2004.

Suomentanut: Tarja Teva

Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Edellinen lukupiirikirjamme oli Anne B. Ragden Berliininpoppelit. Luin tämän itse asiassa jo melkein kaksi kuukautta sitten, joten tästä ei ole erityisen helppo kirjoittaa arviota nyt... Sen verran paljon on muistista kadonnut. Mutta muistan toki päällissimmät fiilikset tästä, joten muutama sananen niistä nyt ainakin!

Kirja alkaa siitä, kun Neshovin veljeskolmikko kokoontuu yhteen heidän äitinsä sairastuttua ja vajottua koomaan. Veljekset asuvat kaukana toisistaan, eivätkä ole pitäneet erityisen paljon yhteyttä vuosien varrella. Tor on asunut vanhojen vanhempiensa kanssa kotitilalla, hoitanut kotitilan työt ja viihtynyt aina parhaiten possujen kanssa lämpimässä sikalassa. Margido vuorostaan on hautausurakoitsija, asunut poikamieskämpässään Trondheimissa. Erlend-veli asustaa kumppaninsa kanssa Kööpenhaminassa, nauttii pintaliitoelämästään täysin rinnoin ja keräilee kotiinsa pieniä lasipatsaita.

Kun äiti sairastuu, ränsistyneelle sikatilalle kokoontuu kaikki kolme veljestä sekä Torin aikuinen tytär Torunn, joka ei ole ikinä nähnyt isoäitiään ja isänsäkin hän on tavannut vain kerran aiemmin. Kun koko pieni suku on kokoontuneena samaan paikkaan, alkaa menneisyyden verhot aueta, sukuhistorian kiemurat ja omituisuudet raottuvat ja monta asiaa menneisyydestä selviää. Yhteinen aika on rankkaa ja paljastuksia täynnä, mutta veljekset ovat kuitenkin lähempänä toisiaan kuin pitkään aikaan.

Berliininpoppelit on lämminhenkinen ja jotenkin sympaattinen kirja. Henkilöt, etenkin kolme veljestä, ovat keskenään kovin erilaisia mutta kukin omalla tavallaan kiinnostava persoonana. Tor oli vähiten sosiaalinen. Viihtyi parhaiten haisevassa sikalassa possujensa kanssa, viinapullo sopivassa piilossa käden ulottuvilla. Omanlaisensa oli myös Erlend, kuplivasta elämästä nauttiva mies. Hän vaikutti pitävän kaikesta pinnallisesta, mutta lapsuudenkodissa hänestäkin tuli esille uusia puolia ja hän osoittautui lopulta sympaattiseksi ja ajattelevaiseksi herraksi. Hautausurakoitsija Margido tuli minulle ehkä vähiten "läheiseksi", jäi ehkä jopa hieman etäiseksi.  Nyt jälkeenpäin huomaan ainakin muistavani hänestä henkilönä vähiten.

Pidin Berliininpoppeleiden tunnelmasta, ja siitä, mitä perhesalaisuuksia veljesten yhteisinä päivinä paljastui. Toisaalta pääasia, veljesten äidin suurin salaisuus, paljastui minulle jo ennen kuin se kirjassa paljastettiin. Jotenkin arvasin mistä on kyse, ja se ehkä hieman vaikutti siihen, että kirjan loppuosa tuntui hieman vaisulta.

Se mikä minua hieman, jos ei nyt ärsyttänyt, niin ainakin ihmetytti, oli tapa, jolla aikuistunut Torunn yhtäkkiä ilmestyy isänsä lapsuudenkotiin ja on siellä kuin kotonaan. Hän tekee sikalan työt isänsä kanssa kuin ei olisi koskaan ennen muuta tehnytkään. Hän sopeutuu oloihin jotenkin liian helposti, jotta se olisi ollut aivan uskottavaa. Toisaalta Torunnin mukanaolo toi tarinaan kuitenkin lisämausteensa, kun myös nuoremman sukupolven näkökulma tuli esille.

Viihdyin Berliininpoppeleiden parissa mainiosti, ja haluan ehdottomasti jossain vaiheessa lukea myös trilogian toiset osat Erakkoravut ja Vihreät niityt. Ragde kirjoittaa hauskan hersyvästi ja tekstiä on helppo lukea. Tarinakin vei mennessään, ja tarjosi naurua mutta toki suruakin. Veljeskolmikon vanha, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä isä oli hellyyttävä reppana, jota kohtaan ainakin minun sympatiani nousivat. Lämminhenkinen, tunnelmallinen ja tarinaltaan kiinnostava kirja!

★★★★-

Äidin pikku pyöveli / Claire Castillon

Äidin pikku pyöveli / Claire Castillon

Gummerus, 2007. 130 sivua.

Alkuteos: Insecte, 2006.

Suomentanut: Lotta Toivanen

Kannen kuvat: Patric Swire

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Kaipasin paksumpien ja vaativimpien kirjojen väliin jotain kepeämpää (ja ranskalaista!) luettavaa. Tartuin hyllyssäni jo kauan majailleeseen Claire Castillonin novellikokoelmaan Äidin pikku pyöveli.

Kokoelma sisältää yhdeksäntoista novellia. Novellit kertovat tunteista, joita äitien ja tytärten välillä on. Tarinat kertovat myös erilaisista äiti-tytär -suhteista ja toki myös rakkaudesta ja sen eri ilmenemismuodoista. Kirjassa on läheisiä äiti-tytär -suhteita, mutta myös suuri määrä vaikeita suhteita. Kirja käsittelee niin tytärten reaktioita äidin sairastuttua vakavasti, ylihuolehtivan, neuroottisen äidin ratkaisuja kuin naiseksi kasvavia tyttäriä ja äidin reaktioita pikkutyttöjen kehitykseenkin.

Kokoelman alussa olin innoissani. Äidin pikku pyöveli sisälsi hauskoja, osuvia tarinoita äidistä ja tyttäristä. Loppua kohden huomasin kuitenkin pitkästyväni koska tarinat olivat keskenään varsin samantyylisiä. Ranskalainen kepeys, helppo kielenkäyttö ja sujuva suomennos ihastuttivat, mutta kepeämmän lukemisen kaipuuni oli jo tyydytetty kirjan puolivälissä.

Pidin Castillonin aiheenvalinnasta ja kokoelma sisälsi muutaman koskettavan, todella osuvan tarinan. Eniten mieleeni jäi kirjan alussa ollut novelli "Anorakki ja turkissaappaat" joka kertoi sairastuneen äidin ja tämän tyttären suhteesta äidin elämän viimeisinä hetkinä. Muuten kokoelman novellit ovat valitettavasti sekoittuneet tasapaksuksi massaksi mielessäni, joten kovin samantyylisiä ne keskenään olivat.

Castillonin kepeät, mutta rankoistakin aiheista kertovat novellit sopivat pieneksi välipalaksi, muiden rankempien ja vaativimpien kirjojen keskelle, mutta muuten minulle ei kyllä jäänyt Äidin pikku pyövelistä ihan hirveästi käteen...

★★+

Kaksoisvirhe / Lionel Shriver

Kaksoisvirhe / Lionel Shriver

Avain, 2007. 389 sivua.

Alkuteos: Double Fault, 1997.

Suomentanut: Hanna Sola

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Lionel Shriverin romaani Kaksoisvirhe oli lukupiirin kuukauden kirjamme. Minä olen lukenut Shriverilta aiemmin vaikuttavan Poikani Kevinin sekä mahtavan, mieleenpainuvan Jonnekin pois -romaanin viime vuoden puolella. Kaksoisvirhe oli ennakkoon aiheeltaan minulle kiinnostava, tennis ja urheilu ylipäänsä kiinnostaa minua romaaniaiheina aina, joten odotin pitäväni tästä kirjasta kovasti.

Kirjan päähenkilö on Willy Novinsky, lupaava tennistähti jo hieman yli kaksikymppisenä. Hänen elämänsä ja lupaavasti alkanut tennisuransa heittää häränpyllyä hänen tavatessa Ericin, amatööritennispelaajan joka viettää mielellään aikaa tenniskentällä Willyn kanssa. Suhteen alussa tennisykkönen on ehdottomasti Willy, mutta suhteen edetessä myös pariskunnan sisäinen kilpailu kovenee ja pian Willy huomaa miehensä pärjäävän häntä paremmin. Willyn ura joutuu ahdinkoon, kuten myös Willyn ja Ericin avioliitto.

Aiheeltaan Kaksoisvirhe oli kiinnostava. Tenniksen lisäksi keskiössä on tietenkin Willyn ja Ericin vaikea avioliitto. Minusta Shriver on onnistunut kuvaamaan uskottavasti ja todentuntuisesti kahden kunnianhimoisen urheilijan suhdetta toisiinsa, itseensä ja lajiinsa. Willy ja Eric olivat myös luonteeltaan todella kiinnostavia. Willyssa oli monta ärsyttävää piirrettä, mutta samalla tunnistin kunnianhimoisessa urheilijanaisessa osittain omiakin luonteenpiirteitäni (siksi hän varmaan niin ärsyttävä olikin...). Vaikka Willyn käytös Ericiä kohtaan välillä oli hirveää, pystyin jollakin tavalla ymmärtämään naisen ahdingon. Eric oli myös omanalaisensa, hieman eri tavalla urheiluun suhtautuva, mutta hänen käytöksensäkin oli jotenkin luonnollista, ymmärrettävää.

Shriverin kielenkäyttö on sutjakan sujuvaa. Suomennoksessa huomasin muutaman lyöntivirheen, mutta en sen kummempia takelteluja. Tarina vei suurimman osan ajasta varsin hyvin mukanaan, joskin välillä jumituttiin minusta hieman liian pitkäksi aikaa pieniin yksityiskohtiin. Kaksoisvirhe olisi toiminut hyvin hieman tiivistettynäkin, nyt koin kirjan puolivälin jälkeen tarinan hieman junnaavan paikoillaan.

Tennis oli kirjassa suuressa roolissa, ja vaikka itse en ole lajin asiantuntija huomasin muutamia hassuja epäkohtia lajitiedoissa. Toki säännöt ja sensellaiset ovat voineet tässä vuosien aikana muuttua, ja toki kirjailija mainitsee kirjan alussa että rankingjärjestelmää on kirjassa yksinkertaistettu. Tennisammattilaiset löytäisivät kirjasta varmasti vielä enemmän epäkohtia, mutta minä en kokenut näitä muutamia lapsuksia häiritseväksi.

Kaiken kaikkiaan viihdyin mainiosti Kaksoivirheen parissa. Sain suuren määrän tennistietoa, viihdyin Willyn ja Ericin mukana maailmankiertueella ja koin kuvauksen heidän vaikeasta avioliitostaan uskottavaksi. Shriver on yksi lempikirjailijoitani, ja vaikka en ehkä pitänyt tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin kahdesta aiemmin lukemastani, jää tämäkin kirja varmasti todella hyvin mieleeni. Lukupiirikirjaksi tämä oli myös hyvä valinta. Olimme kirjasta hieman eri mieltä, ja kirja onnistui herättämään paljon ajatuksia meissä kaikissa. Itsekin huomasin miettiväni kovasti omaa urheiluharrastustani, ja aktiivivuosien aikaisia parisuhteita urheilupiireissä, niin omien kuin ystävien ja tuttujen kokemuksien kautta.

★★★★

Frida ja Frida / Emma Juslin

Frida ja Frida / Emma Juslin

Teos & Söderströms, 2008. 260 sivua.

Suomentanut: Jaana Nikula

Alkuteos: Frida och Frida, 2007

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Kannen maalaus: Beni Juslin

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Emma Juslinin kehuttu kirja Frida ja Frida on jälleen kirja, joka on majaillut sekä lukulistallani, että omassa kirjahyllyssäni kauan. Nyt päätin tarttua tähän ihan ex-tempore, ilman sen kummempia ennakko-odotuksia.

Kirjan kertojana toimii 13-vuotias Selma, joka on seitsenlapsisen perheen keskimmäinen. Selman vanhempi sisar Irina on lähtenyt maaseudulta Pariisiin maalaamaan ja opiskelemaan, ja Selma kaipaa sisartaan. Mutkikas perhe-elämä ei tee Selman arjesta yhtään helpompaa, ja Irinalta saapuvat kirjeet piristävät tytön arkea.

Irinan maalauskoulussa on eräs ihana tyttö, tukholmalainen Frida, jota Irina ihailee yhtä paljon kuin suurta idoliansa Frida Kahloa. Frida ja Irina ajautuvat rakkaussuhteeseen, mutta heidän saapuessaan Suomeen juhannuksenviettoon käy ilmi että heidän rakkautensa ei ole kaikille helppo pala nieltäväksi. Juhannuksen aikana selviää myös asioita menneisyydestä, kipeitä muistoja ja salaisuuksia.

Juslin kirjoittaa sujuvasti ja helposti, vaikka hieman haikailinkin alkukielisen kirjan perään. Frida ja Frida on kuitenkin tarkka ja taitava kuvaus oikeastaan kahden nuoren naisen näkökulmasta elämään. Pidin toisaalta Selman taistelusta, mutta vielä enemmän ehkä Irinan osuuksista, joissa hän kertoi elämästään Ranskassa, mietti identiteettiään, seksuaalisuuttaan ja parisuhdettaan.

Frida ja Frida sisältää riipaisevan hienoja yksityiskohtia arjesta ja elämästä yleensä. Kirja kuvailee myös todentuntuisesti ja uskottavasti sekä 13-vuotiaan kasvukipuja, että parikymppisen Irinan ajatuksia. Tuntuu uskomattomalta, että tämä on jo Juslinin toinen romaani ja että hän on kirjoittanut tämän ollessaan minun ikäiseni!

Tärkeistä aiheista kertova kirja on mielenkiintoinen, nopealukuinen ja varsin mukaansatempaava. Jokin syvyys tästä jäi kuitenkin puuttumaan, eikä kirja koskettanut minua ihan niin paljon kuin olin toivonut. Kiinnostava tuttavuus kuitenkin, ja voin taas ruksata yhden kirjan omasta hyllystäni (ja TBR-100 -listaltani) luetuksi.

★★★

Salmon Fishing in the Yemen / Paul Torday

Salmon Fishing in the Yemen / Paul Torday

Phoenix Paperback, 2012. 314 sivua.

Alkuteos: 2007.

Kannen kuva kirjaan pohjautuvasta elokuvasta

Mistä minulle? kirjakaupasta Brysselissä

Ostin Paul Tordayn kirjan Salmon Fishing in the Yemen Brysselistä, jossa vietin kivan viikonlopun ystävän kanssa syksyllä. Sain matkakirjani luettua nopeasti loppuun, ja kaipasin lukemista lennolle kotiinpäin. Aloitin tätä kirjaa siis jo syksyllä, mutta tarina ei ihan onnistunut tempaamaan minua mukaansa joten muut, vetävämmät kirjat ehtivät tämän edelle. Nyt sain tämänkin kuitenkin luettua loppuun, ja vaikka tästä ei suosikkikirjaani tullutkaan, haluan kyllä nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan.

Kalatutkija Alfred Jones pyydetään mukaan Jemenin sheikki Muhammadin projektiin, jonka tarkoituksena on luoda lohia täynnä oleva joki Jemenin ylämaille. Sheikki on projektista innoissaan, kuten myös hänen kaunis assistenttinsa Harriet. Alfred lähtee lopulta projektiin mukaan, samoihin aikoihin kun hänen avioliittonsa Maryn kanssa alkaa rakoilla. Pariskunta asuukin pian maailman eri puolilla, kumpikin omaan työhönsä keskittyen. Alfred uurastaa lohiprojektin parissa, syö ja asuu hienosti sheikin kustannuksella, ihastuu hieman Harrietiin joka kaipaa sodassa palvelevaa aviomiestään. Kirjassa seurataan myös brittipoliitikkojen ajatuksia oudosta kalaprojektista, ja poliitikot eivät ole porjektista ihan yhtä innostuneita kuin Alfred, sheikki Muhammad ja Harriet.

Salmon Fishing in the Yemen on aiheensa puolesta erikoinen kirja. En ole aiemmin lukenut erityisen paljon kala-aiheisia kirjoja (Verbeken Kalanpelastajaa olen aloittanut, Bermanin Nainen joka sukelsi maailman sydämeen oli ihan ok) enkä ehkä miellä kaloja suosikkiaiheeksenikaan. Olin kuitenkin nähnyt Tordayn kirjaan perustuvan elokuvan trailerin parikin kertaa ja olin siksi kohtuullisen innostunut kirjastakin. En tiedä johtuiko se siitä, että luin kirjan englanniksi, vai onko kirja vain yksinkertaisesti hieman sekava. Kirjassa on paljon "asiakirjoja" ja kirjeitä joiden avulla tapahtumat menevät eteenpäin. Minusta oli kuitenkin todella tylsää lukea poliitikkojen haastatteluja kala-aiheesta, kun taas Harrietin kirjeet aviomiehelleen oli koskettavia ja kivoja luettavia. Eniten pidin kuitenkin ihan normaalista tekstistä, joka seurasi Alfredin ja Harrietin elämää kalaprojektin parissa ja vei siten tarinaa eteenpäin.

En siis ihan innostunut tästä kirjasta, mutta aihe ja kirjan luomat mielikuvat kauniista Jemenin maisemista tekivät tästä kuitenkin lopulta positiivisen puolelle jäävän lukukokemuksen. Kieli oli kohtuullisen helppoa, selvisin englanniksi ihan hyvin vaikka muutamia kalastussanoja jouduinkin erikseen tarkistamaan. Kieli ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen hienoa tai erikoista, sillä tylsemmissä kohdissa (esim. mainituissa asiakirjoissa) edes kieli ei saanut minua tempaistua tarinaan mukaan.

Salmon Fishing in the Yemen oli "ihan kiva" lukukokemus erilaisesta aiheesta. Kirjan loppuratkaisuun olin pettynyt, se oli jotenkin liian överi ja epäuskottava, mutta kirjan tapahtumamaisemat ja henkilöiden väliset kiemuraiset ihmissuhteet tekivät kirjasta lopulta kuitenkin ihan positiivisen lukuelämyksen.

★★★-
Maailmanvalloitushaaste: Jemen

Yövartio / Sarah Waters

Yövartio / Sarah Waters

Tammi, 2007. 509 sivua.

Alkuteos: The Night Watch, 2006.

Suomentanut: Helene Bützow

Kansikuva lainattu täältä. 
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Sarah Watersin Yövartio valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Luin tämän jo ehkä kuukausi sitten, mutta sai  tästä lopulta kirjoitettua vasta nyt. Valokuvakin kirjasta jäi ottamatta, sillä nyt se on matkannut jo muualle luettavaksi joten tällä kertaa joudun tyytymään kustantajan tarjoamaan kuvaan kirjan kannesta.

Kirjan alussa eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Viv työskentelee epämääräisessä toimistossa ( deittipalvelu tms?) ja tapailee naimisissa olevaa miestä jonka hän on tavannut sota-aikana. Vivin veli Duncan vuorostaan on vankilasta vapautumisensa jälkeen asunut vanhan miehen luona. Oman suunvuoronsa kirjassa saa myös Kay, joka on kotoisin rikkaasta perheestä ja toiminut sodassa ambulanssikuskina. Sodan jälkeen Kay kuitenkin asuu vanhassa murjussa ja pukeutuu mieluummin miesten vaatteisiin. Mukana on myös naispariskunta, kirjailijana toimiva kaunis Julia, sekä tämän tyttöystävä Helen. Yövartiossa seurataan pääasiassa näiden henkilöiden edesottamuksia ja elämää. Kirja alkaa vuodesta 1947 ja kertoo sodan jälkeisestä elämästä. Kirjan jälkimmäiset osat kertovat vuosista 1944 ja 1941 ja kuvailee sota-ajan tapahtumia ja samalla lukijalle selviää, miten Viv, Duncan, Kay, Helen ja Julia ovat päätyneet siihen tilanteeseen, jossa ovat vuonna 1947.

Yövartiossa on paljon mielenkiintoisia aiheita. Minä innostun aina kirjoista, jotka kertovat toisesta maailmansodasta. Yövartiossa myös seksuaalisuus ja erilaiset seurustelusuhteet ovat suuressa osassa. Julia ja Helen eivät voi osoittaa rakkauttaan avoimesti ulkotiloissa vielä vuonna 1947, sillä he saavat jo muutenkin pitkiä katseita viettäessään vapaapäivää rennosti yhdessä. Viv taas seurustelee varatun miehen kanssa, joka niin ikään tuottaa vaikeuksia suhteen kummallekin osapuolelle.

Minä pidin Yövartion rakenteesta ja siitä, että kirjan alussa saa tietää oikeastaan "lopputuloksen" ja vähitellen kirjan edetessä selityksiä siihen, miten tuohon tilanteeseen on jouduttu. Sotakuvaukset olivat samalla rankkoja ja kauheita, mutta kiinnostavia. Myös se, että kirjan yksi pääteemoista on homoseksuaalisuus tekee Yövartiosta hieman erilaisen toisesta maailmansodasta kertovan kirjan. Minusta Waters on myös onnistunut sodanaikaisen Lontoon kuvaamisessa todella hyvin. Henkilöt ja tapahtumat vaikuttavat todellisilta ja uskottavilta vaikka toki ovatkin todella ankeita, harmaita ja lohduttomia.

Yövartio on pitkä ja aika massiivinen kirja, ja minä pitkästyin paikoitellen tämän kanssa. Minusta kirjaa olisi hyvinkin voinut tiivistää, nyt samoja asioita jaariteltiin välillä turhankin kauan. Tiivistämisen lisäksi en oikein keksi kirjasta muuta moitittavaa, ja vaikka heti luettuani tämän ajattelin että olin tähän pettynyt, nyt jälkeenpäin ajateltuna pidinkin Yövartiosta paljon! Niin se mielipide voi muuttua kun ei kirjoitakaan kirjasta heti lukemisen jälkeen. Tämä oli mieleenpainuva kirja ja henkilöhahmotkin niin taidolla kuvailtuja, että he jäivät hyvin mieleen.

Lukupiirissämme tästä kirjasta ei oikein innostuttu, ainoastaan minä ja Anni taidettiin lopulta saada kirja luettua. Minä kuitenkin pidin tästä paljon, ja suosittelen muillekin, varsinkin toisesta maailmansodasta kiinnostuneille historiallisten romaanien ystäville.


★★★★


Myös ainakin Satu, Linnea ja Salla ovat lukeneet Yövartion. 

Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier

Tyttö ja helmikorvakoru / Tracy Chevalier

Otava, Kuvitettu laitos, 2007. 318 sivua

Suomentaja: Arja Gothoni

Alkuteos: Girl with a Pearl Earring, 1999

Kannen kuva: Turbaanipäinen tyttö (Johannes Vermeer)

Mistä minulle? Omasta hyllystä (1,90 euron löyty suurikuu-kirjakupasta!)

Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru on ollut lukulistallani jo kauan, joten nyt luin kirjan ja katsoin siihen perustuvan elokuvan osana Lue kirja ja katso elokuva -haastetta. Haasteesta minulta puuttuu muuten vielä kaksi kirja/leffa-paria mutta helposti ehdin ne suorittaa ennen vuoden loppua.

Tyttö ja helmikorvakoru kertoo kuvitteellisen tarinan hollantilaisen taiteilija Johannes Vermeerin teoksen Turbaanipäinen tyttö taustoista. Tässä tarinassa turbaanipäinen tyttö on Griet, köyhästä perheestä lähtöisin oleva kaunis, suurisilmäinen tyttö joka päätyy Vermeerin perheen palvelustytöksi vuoden 1664 Hollannissa. Vermeerin perhe on suuri, Johanneksella ja tämän vaimolla Catharinalla on kymmenisen lasta ja lisäksi Catharinan äiti, Maria Thins, asuu samassa talossa. Grietin lisäksi talossa työskentelee myös toinen palvelija, Tanneke.

Griet päätyy isäntänsä käskemänä siivoamaan tämän ateljeeta. Tämä on nuorelle tytölle suuri kunnia, sillä ateljeeseen taiteilija päästää harvemmin oman vaimonsakaan. Pian Griet viettää yhä enemmän aikaa ateljeessa auttaen Vermeeriä työssään ja valitettavasti tyttö joutuu tapaamaan myös taulujen tilaajaa, niljakasta van Ravenia joka on iskenyt silmänsä nuoreen tyttöön.

Taiteilija Vermeerin vaimo Catharina ei missään vaiheessa opi pitämään Grietistä ja yksi perheen vanhimmista tytöistä, Cornelia, tekee Grietin elämän talossa kurjaksi. Viikonloppuisin Griet pääsee usein vierailemaan perheensä luona, silloin hän kertoo sokealle isälleen yksityiskohtaisesti Vermeerin uusimmasta taulusta. Iltaisin Griet karkaa joskus tapaamaan lihamestarin poikaa, Pieteriä. Pieter on iskenyt silmänsä Grietiin ja elättelee toiveita yhteisestä tulevaisuudesta tytön kanssa. Grietin ajatuksissa Vermeer ja tämän maalaukset ovat kuitenkin päällimmäisenä.

Griet kuvaillaan kirjassa omana itsenään pysyvänä, melkoisen vakavana ja viisaana tyttönä. Minä pidin hänestä mutta päinvastoin taas Vermeerin vaimo Catharina oli minusta ärsyttävä. Myös lihakauppiaan poika Pieter ärsytti minua tuputtautumisellaan ja viisastelullaan. Kaiken kaikkiaan kirja oli minusta kuitenkin mielenkiintoinen. En voi sanoa olevani suuri taiteen ystävä, mutta tässä kuvitetussa kirjassa katselin mielelläni kuvia Vermeerin teoksista ja minusta kirjan idea on todella hyvä ja mielenkiintoinen.

Alussa kieli tuntui jotenkin hieman kököltä, mutta kun tarinaan pääsi mukaan en enää ärsyyntynyt siitäkään. Tarina kulkee 1660-luvun Hollannissa joka oli minulle ennen tätä kirjaa aivan tuntematon. Mielenkiintoinen, mukaansatempaava tarina ja kiinnostava idea sekä päähenkilö. Tykkäsin!

★★★★

Kuva: imdb.com

 Kirjaan perustuva elokuva Tyttö ja helmikorvakoru ilmestyi vuonna 2003. Grietiä näyttelee Scarlett Johansson ja minusta hän onnistuu roolissaan hyvin. Catharina Vermeer on elokuvassa vielä kirjaakin ärsyttävämäpi enkä oikein pitänyt hänen roolihahmostaan. Lihakauppiaan poika Pieter taas nosti elokuvassa osakkeitaan, sillä häntä näytteli yksi suosikeistani, Cillian Murphy ja Colin Firth Johannes Vermeerinä oli tietenkin loistava (vaikka Firth onkin minulle aina ja ikuisesti Mr Darcy;). Elokuvan tunnelma oli kirjaan sopiva vaikka suuri osa kirjan tapahtumista ja yksityiskohdista olikin otettu pois. Elokuva oli siis ihan hyvä, mutta pinnallisempi versio kirjasta.


Vapaan viikonlopun jälkeen jatkan tänään painimista kandini kanssa. Jospa sitä voisi taas huomenna pitää vapaapäivän ihan muun kirjallisuuden kuin tieteellisten tutkimusartikkeleiden kera;) 

Rannalla

Rannalla (On Chesil Beach 2007) / Ian McEwan,  suom. 2007, Otavan kirjasto. 183 sivua.

 Matkustin torstai-iltana junalla tunnin verran Kupittaalta Karjaalle ja vietän nyt viikonloppua vanhempieni luona. Junamatka kestää noin tunnin ja vaikka koulutöitä olisi pilvin pimein minun junamatkoihini kuuluu kaunokirjallisuuden lukeminen. Matka- ja viikonloppulukemiseksi valikoitui tällä kertaa Ian McEwania ja aika nopelaukuiseksi osoittautunut Rannalla.

Rannalla on pieni ja ohut mutta traaginenkin romaani. Eletään 1960-lukua ja nuoret Edward ja Florence ovat juuri menneet naimisiin. Pari on seurustellut vuoden ennen häitään ja fyysisellä tasolla on edetty varovaisesti suudelmiin. Edward odottaa hääyötään ja siihen kuuluvaa seksuaalista kanssakäymistä innolla kun taas Florence pelkää tulevaa ja olisi mielummin viettämättä hääyötään kokonaan. Kirjoista Florence on oppinut kauhistuttavia sanoja kuten penetraatio ja limakalvo ja hän ei pidä edes Edwardin suudelmista. Hän inhoaa kun miehen kieli osuu hänen omaansa eikä varsinkaan halua mitään muuta osaa Edwardista sisäänsä.

Nuoripari on nyt vietämässä hääyötään Englannin kanaalin rannalla sijaitsevassa hotellissa. Hääyö on edessä, molemmat kokemattomia, Edward innokas ja Florence pelokas. Hääyön tapahtumat muuttavat Florencen ja Edwardin elämän lopullisesti ja pienet teot saavat suuret seuraukset. Kirjassa kerrotaan takaumina myös Edwardin ja Florencen tapaamisesta sekä heidän taustoistaan, kuinka he rakastuivat ja päättivät jakaa elämänsä.

"Florence katseli ja toivoi, että Edward liikkuisi hitaammin, sillä häntä vaivasi pelko ja syyllisyydentunne ja hän halusi kiihekästi olla vielä vähän aikaa omissa oloissaan. Olipa odotettavissa millainen keskustelu hyvänsä, se pelotti häntä. (...)"

Rannalla on aika nopealukuinen romaani. Kerronta on taattua sujuvaa ja soljuvaa McEwania. Edwardin ja Florencen suhde kertoo jotakin yhteiskunnallisesti tärkeätä 1960-luvun Englannista. Uudet vapaudet sodan jälkeen osittain sekoittivat nuorten elämän, osittain toivat kaivattua itsenäisyyttä, valinnan vapautta. Florencen pelot ja hiljaiset ajatukset saivat miettimään, miksi ihmeessä nainen ei saanut suutaan auki. Kuinka paljon helpompaa kaikki olisikaan parin välillä ollut jos he olisivat puhuneet toisilleen. Kuinka erilainen lopputulos olisi ollut jos etenkin Florence olisi saanut suunsa auki. Rannalla osoittaa siis kuinka tärkeätä puhuminen parisuhteessa on, puhumalla vältytään monelta murheelta;)

"Florence näki hänen lähestyvän rantaa pitkin. Ensin hän erottui tummuvaa somerikkoa vasten vain syvänsinisenä läikkänä, jonka epäselvät ääriviivat värähtelivät ja joka näytti välillä pysyvän paikallaan, välillä taas hyppäävän lähemmäs kuin shakkinappula, jota siirretään useita ruutuja kerralla. (...)"

Rannalla ei ole paras lukemani McEwan, pidin enemmän Sementtipuutarhasta ja Poltteesta mutta taattua McEwanin kerrontaa ja mielenkiintoisia ihmissuhteita Rannalla sisältää. Seuraavaksi on vuorossa McEwanin Sovitus sekä Ikuinen rakkaus.

Pisteitä ****-

Enkelivaihde

Enkelivaihde (In my Skin: A Memoir, 2005) / Kate Holden. Like, 2007. 300 sivua.

 Australialaisen Kate Holdenin esikoisromaani Enkelivaihde on elämäkerrallinen kertomus hänen jo taaksejääneestä vaiheesta prostituoituna ja huumeriippuvaisena. Holden syntyi ns. "hyvään perheeseen" oli hyvin tienaavat vanhemmat, nuorempi sisko jonka kanssa Katella oli hyvät välit. Perhe asui omakotitalossa ja Kate lähti yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Hänellä oli muutamia ystäviä, hän työskenteli kirjakaupassa ja nautti työstään. Ystävien kautta ujo ja hiukan arka Kate päätyy kokeilemaan huumeita ja hetken kuluttua on jo koukussa heroiiniin. Kate yrittää päästä kuiville monta kertaa mutta ratkeaa aina uudestaan, piikin himo on liian suuri. Hän asuu hetken ensimmäisen poikaystävänsä kanssa vuokra-asunnossa, heroiinivälittäjän naapurissa. Kate on yhä töissä kirjakaupassa ja illat hän viettää Jamesin kanssa piikitellen.

Kun kirjakaupan väki saa tietoonsa Katen huumeidenkäytöstä hän saa potkut ja yhtäkkiä ei olekaan yhtä helppo saada heroiinia. Rahat on jatkuvasti lopussa mutta kroppa vaatii lisää aineita. Niinpä Kate pätyy kadulle myymään itseään ja yhden yön aikana hän tienaa niin paljon, että rahat riittävät juuri ja juuri seuraavan päivän huumeisiin. Välit Jamesiin menevät poikki ja kohta kuvaan astuu uusi poikaystävä, Robbie. Robbie ei saa töitä joten Kate "joutuu" rahoittamaan myös poikaystävän aineet. Niinpä Kate päätyy töihin ilotaloon, hän oppii talon säännöt ja oppii kikat joilla miehet innostuvat ja valitsevat juuri hänet. Muutaman talon kautta Kate löytää paikkansa hienossa bordellissa jossa hän saa ystäviä muista tytöistä ja jopa muutamasta asiakkaasta. Kate ja Robbie asuvat yhdessä, Robbie löhöää kotona päivät ja yöt kun Kate viettää yöt töissä ja väsyneenä palaa asunnolle nukkumaan ja piikittämään. Jonkin ajan päästä Kate kyllästyy Robbieen mutta hänen on vaikea päästä eroon miehestä - Kate rakastaa tätä kuitenkin eikä pysty heittämään häntä pihalle vaikka mieli tekisi.

Kate ostaa säästämillään rahoilla upean talon ja saa sinnekin pian riesakseen Robbien, vaikka oli kieltänyt tätä tulemasta. Niinpä Kate alkaa viettää yhä enemmän aikaa vanhempiensa luona. Hänellä on kko ajan ollut rakastavat vanhemmat tukenaan, he tietävät hänen huumeidenkäytöstä ja hänen työstään, he sallivat sen kunhan eivät itse joudu katsomaan Katen piikittämistä. Kun Kate viettää yhtä viikkoa vanhepiensa luona tapahtumat johtavat toiseen ja hän lupaa äidilleen, että hän pääsee kuiville. Äitinsä ja metadonin avulla Katen huumeidenkäyttö vähenee ja loppuu sitten kokonaan. Hän päättää lähteä hetkeksi pois, matkustaa Eurooppaan ja oppia tuntemaan itsensä. Kate lopettaa työnsä, pakkaa matkalaukun ja lähtee vuodeksi kiertämään Eurooppaa. Palatessaan hän on kolmekymppinen, uuden elämänsä alussa.

Enkelivaihde kertoo rankasta elämästä mutta antaa samalla myös uudenlaisen kuvan prostituoidun ajatuksista. Katen syvällisempiä ajatuksia jäin vähän kaipaamaan, välillä kirja jäi aika pinnalliseksi ja prostituoidun elämää kuvattiin toistuvasti samalla tavalla. Kate Holden on kirjallisuuden maisteri ja hänen tekstinsä on mukaansatempaavaa ja sujuvaa. Kyseessä on elämäkerrallinen romaani, joten en tiedä kuinka paljon on täysin totta, mitkä asiat ovat oikeasti Katen elämästä ja mikä keksittyä. Joissakin kohdissa lukiessani kirjaa epäilin aika vahvastikin muutamia seikkoja, mutta nehän voivat olla juuri niitä keksittyjä...Katen vanhempia samalla ihmettelin ja samalla kunnoitin. Kuinka vaikeata voikaan olla, seurata oman tyttärensä huumeidenkäyttöä? Välillä ihmettelin, kuinka vanhemmat vain antoivat Katen käyttää huumeita, kuinka he hyväksyivät tyttärensä elämäntyylin. Toisaalta, ehkä se oli juuri paras tapa. Harva huumeriippuvainen pääsee irti huumeista pakottamalla, ehkä paras mitä vanhemmat tässä tapauksessa pystyivät tekemään, oli juuri tyttärensä tukeminen. Siltikin vaikutti oudolta, että vanhemmat pahan paikan tullen lainasivat Katelle rahaa - heroiiniin. Kirjan ärsyttävin henkilö oli ehdottomasti Katen toinen poikaystävä Robbie. En voi ymmärtää, ettei Kate saanut miehenretaletta pihalle talostaan ja elämästään!

Rankka mutta mukaansatempaava romaani. Katen ajatusmaailmaan pääsee minusta hyvin sisään ja kirja antaa taas hieman erilaisen kuvan prostituoidun työstä. Samasta aiheesta kertova kirja on Elina Tiilikan Punainen mekko jota myös suosittelen aiheesta kiinnostuneille.

Pisteitä ***+

ps! Blogini hiljenee viikonlopuksi. Saan ystäväisen vierailulle Turkuun koko viikonlopuksi joten täällä blogissa jatkellaan sunnuntai-iltanan Stieg Larssonin parissa. Ihanaa viikonloppua kaikille!:)

Siipien kantamat

Siipien kantamat / Jussi Valtonen. Tammi, 2007. 193 sivua.

 Kirjailija ja psykologi Jussi Valtosen romaania Siipien kantamat minulle kehui eräs opiskeluystäväni. Sain kirjan päätökseen joulupyhien aikana. Keski-ikäinen äidinkielenopettaja Juhani rakastuu 17-vuotiaaseen oppilaaseensa Marianneen. Marianne muuttaa takaisin Suomeen perheen Amerikan-vuosien jälkeen ja erottuu muista oppilaista paitsi kauneudellaan myös kypsyydellään ja järjellään. Marianne lukee mielellään, on lahjakas äidinkielessä ja kirjoittaa omia tekstejä. Juhanin oma avioliitto on päättynyt traagisesti joitakin aikoja sitten, nyt hän asuu kahdestaan vanhan ja sairaan koiransa kanssa. Juhanin rakastuessa oppilaaseensa, hän miettii mitä ajatella tunteistaan, miten toimia, miten käyttäytyä koulussa. Marianne osoittaakin vastakaikua Juhanin tunteille, onko se rakkautta vai kiintymystä vai jotain muuta?

Oppilaan ja opettajan erikoinen suhde, joka ei tosin koskaan ole tullut julkiseksi, aiheuttaa keskustelua ja supinaa koulussa. Marianne ja Juhani keskustelevat kirjallisuudesta ja elämästä koulun ulkopuolellakin, heidän välillään on erityinen side mitä ei voi, ainakaan alussa, nimittää romanttiseksi suhteeksi. Juhanin ja Mariannen yhdessäolo katkeaa hetkeksi, riidan ja erimielisyyksien jälkeen he ovat puhumatta ja tapaamatta. Koulussakaan he eivät juuri keskustele. Kun elämä osoittaa Juhanille sen synkemmät puolet palaa Marianne miehen elämään ja heidän välillään oleva side osoittautuu vahvaksi.

Siipien kantamat on surullinen romaani rakkaudesta, elämästä ja kuolemasta. Minulle tuli alakuloinen, hieman onneton olo. Valtosen teksti on kuitenkin loistavaa - jos kirja pystyy aiheuttamaan näin vahvoja tunteita minussa se ei voi olla kuin hyvä. Alkuodotukseni kirjasta eivät olleet erityisen korkealla (toki uskoin ystävääni;) - opettajan rakastumisesta oppilaaseensa ja vakavasta sairaudesta olen lukenut aika paljon ja se on jotenkin loppuunkulutettu aihe. Siipien kantamat oli kuitenkin niin herkkä ja surullisuudessaan kaunis, että se erottuu noista muista saman aiheen kirjoista edukseen. Tarina rakkaudesta ja kuolemasta jätti alakuloisen surullisen olon mutta samalla olen erittäin iloinen, että luin tämän ajatuksia herättävän kirjan. Jussi Valtonen kirjoittaa kauniisti, suosittelen lämpimästi!

****

Joulutarina

Joulutarina / Marko Leino. Gummerus, 2007. 284 sivua.

 Marko Leinon Joulutarina on ihastuttava hieman vanhempien lasten ja aikuisten tarina joulupukin synnystä. Kirja on koottu kivasti 24 lukuun, eli luukkuun. Joskus olisi kiva lukea kirja joulukuun aikana, yksi luku per ilta, omille lapsille;)

Joulutarina kertoo koskettavasti Joulupukin elämäntarinan. Kirja alkaa siitä, kun veljekset Tommi ja Ossi kauniina kevätpäivänä löytävät ukkinsa laiturin läheltä vedestä pienen, kauniin puisen rasian. Rasian sisältä löytyy vanha taskunauris jonka sisällä on lappu jossa on teksti "Hyvää Joulua rakkaalle pikku-Aadalle. Veljesi Nikolas". Tommin ja Ossin ukki lupaa kertoa tarinan rasian takaa jos pojat suostuvat kuuntelemaan. Ja pojathan suostuvat.

Tästä lähtee käyntiin tarina Joulupukista. Kuinka Korvajoen kylässä, Korvatunturin alapuolella kauan sitten asui pieni poika, Nikolas Pukki, joka jäi orvoksi kun hänen pieni siskonsa Aada joulun alla sairastui ja vanhemmat lähtivät viemään Aadaa lääkärille myöhään talvi-iltana. Viisivuotias Nikolas jäi yksin kotiin, jonkun oli vahdittava ettei tuli takassa sammuisi, eihän kipeää vauvaa voinut tuoda takaisin kylmään mökkiin. Nikolas odotti vanhempiaan ja Aadaa isältä saamansa taskunauris kädessä, aikaa laskeskellen. Vanhemmat ja Aada eivät kuitenkaan tulleet takaisin isän lupaamana aikana -eikä sen jälkeen. Seuraavana päivänä Nikolaksen kotioveen koputettiin ja kaksi Korvajoen kylän miestä tulivat hakemaan Nikolasta. Näin alkoin pienen pojan elämässä uudet ajat. Nikolas asui seuraavat vuodet vuorotellen Korvajoen kylän perheissä, kohta koko kylä oli hänen perheensä ja hän halusi kiittää kaikkia uusia sisaruksiaan. Niinpä hän ryhtyi tekemään lahjoja kaikille Korvajoen kylän lapsille - Nikolas teki puunukkeja ja puisia pieniä huonekaluja jotka hän jouluyönä kävi viemässä jokaisen kylän talon oven taakse. Kun Nikolas oli 13 vuotias kenelläkään kylän perheistä ei ollut varaa ottaa Nikolasta vuodeksi asumaan luokseen, niinpä hän päätyi erakkona elelevän Iisakin luokse. Iisakki inhosi lapsia ja asui yksin parinkymmenen kilometrin päässä kylästä. Mökkinsä alakerrassa Iisakilla oli upea verstas jossa hän teki erilaisia puuesineitä joita kävi myymässä lähikylissä. Iisakki lupasi opettaa Nikolaksesta taitavan puusepän ja kaksikko teki työtä päivästä toiseen, taukoamatta.

Iisakin avulla Nikolaksesta tuli taitava puuseppä ja hän teki joka joulu yhä upeammat lahjat Korvajoen kylän lapsille. Jouluöisin Nikolas kävi jakamassa lahjat perheiden portaille ja viimeiseksi jouluyönä Nikolas kävi järven jäällä, josta hänen vanhempansa olivat löytyneet vuosia aiemmin hukkuneina ja jonka pohjassa Nikolas uskoi rakkaan Aada-sisarensa asustavan merenneitona. Nikolas teki joka vuosi avannon jäähän, pudotti reikään tekemänsä lahjan Aadalle ja huusi jään yli "Hyvää joulua, rakas Aada!". Nikolaksen jouluperinne jatkui vuodesta toiseen, ensin Iisakki apunaan, myöhemmin hyvän ystävänsä Eemelin Aada-tytär apunaan. Nikolas vanhentui ja alkoi miettiä aikaa hänen jälkeensä, hän halusi jouluperinteen jatkuvan ja lopulta läheisten ihmisten avulla siihenkin löytyi ratkaisu.

Joulutarina on koskettava, lämminhenkinen koko perheen satu. Tarina sisältää toki paljon surullisia kohtaloita ja Nikolaksen elämässä on ollut paljon menetyksiä ja paljon surua. Nikolaksen kasvua ja kehitystä orvosta pojasta lasten ilahduttajaksi, joulun tärkeäksi henkilöksi on kuitenkin ihastuttavaa seurata. Satumaisen kauniit maisemat lumisesta, valkoisesta Korvajoen kylästä ja Kovatunturin alueesta syntyivät päähäni ja vietin mukavat hetket joulun alla Joulutarinan parissa. Juuri näin joulupukista tuli joulupukki!
Illalla on vuorossa Juha Wuolijoen elokuva Joulutarina jossa aikuista Nikolasta näyttelee Hannu-Pekka Björkman.

Pisteitä ****+

Ihanaa joulun jatkoa kaikille, minä jatkan joulupäivän viettoa viiden (!)  lahjakirjani parissa! Nauttikaa:)

Veteen pudonneet

Veteen pudonneet / Riitta Jalonen. 2007. 130 sivua.

 Riitta Jalosen Veteen pudonneet on tiivis, lyhyt romaani joka kertoo nuoren Elsi-tytön lapsuudesta ja nuoreksi naiseksi kasvamisesta. Kirjan alussa Elsin isoisä kuolee ja hänen vaatteensa poltetaan järven jäällä. Isoisän kuoleman jälkeen Elsin elämä täyttyy arjesta äidin ja isän kanssa -joihin Elsin suhde on aika pinnallinen. Elsi on melko yksinäinen, naapurissa asuvan Anteron kanssa kuitenkin leikitään ja pussaillaan. Elsin vanhemmat viettävät peli-iltoja tuttavien kanssa, silloin Elsi saa olla mukana sekoittamassa korttipakkaa.

Kirja on täynnä symboleita - isoisän kuoleman jälkeen Elsin nenäverenvuodot lisääntyvät, tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Isoisältä saatu puukko tekee joskus haavoja Elsin käsivarsiin, käsivarret on välillä huuliharppuja joita voi soittaa. Puusta veistetyt nuket, isoisältä saatu Lempi-nukke ja kisukarva, vanha oravannnahka, ovat tiiviisti mukana Elsin lapsuudenleikeissä.

Elsi on välillä yksinäinen, tarkkailija, miettivä, pohtiva lapsi. Isoisäsaapuu kuolemansa jälkeen useasti Elsin eteen, neuvonantajana, kaverina, isoisänä. Elsi oppii ja oivaltaa, kasvaa pikkuhiljaa nuoreksi naiseksi. Veteen pudonneet jättää paljon lukijan tulkinnan varaan, teksti on tiivistä ja monimuotoista, aistikasta, paikoin runollista. Koska kirja jätti niin paljon tulkinnan varaa ja symboleita oli paljon, lukijana oli pakko olla jatkuvasti hereillä ja mietteliäänä oli minun välillä hankala ymmärtää kaikkea. Niin hyvä kirja ei ollut, että olisin jälkeenpäin jäänyt erityisemmin miettimään, mitäköhän Elsi silloin ja silloin ajatteli? Luin kirjan yhdeltä istumalta, mutta en valitettavasti voi sanoa että se tempaisi mukaansa. Halusin kirjan vain luettua, jotta voisin aloittaa seuraavaa. Tykkään yleensä laspen näkökulmasta kirjoitetuista kirjoista ja se oli hyvää tässäkin, mutta jotenkin kirja jäi todella pinnalliseksi, en päässyt oikein sisään tarinaa kun se jo loppui...

**

Raja

Raja / Riikka Pulkkinen. 2007. 399 sivua

Riikka Pulkkisen esikoisromaani Raja ilmestyi vuonna 2006. Kirjan kertojina toimii 16-vuotias Mari joka rakastuu äidinkielenopettajaansa, naimisissa olevaan kahden lapsen isään Julian Kanervaan. Marin ja Julianin lisäksi kirjan kertojina toimii 53-vuotias Anja Aropalo joka on Marin äidin sisko. Anjan mies sairastaa Alzheimerin tautia ja Anja on aikoinaan tehnyt miehelleen lupauksen, että kun mies ei enää muista mitään, on unohtanut kaikki, auttaa hän miestä kuolemaan. Marin, Anjan ja Julianin lisäksi kirjan nuorimpana kertojana toimii Julianin päiväkoti-ikäinen Anni-tytär. Kaikkien neljän kertojan elämät ovat yhteydessä toisiinsa.

Mari ja Julian ryhtyvät kiellettyyn, intohimoiseen suhteeseen. Lukion ekaa luokkaa käyvä Mari ja opettajan toimiva 29-vuotias Julian rakastuvat ja tapailevat niin koulussa kuin se ulkopuolellakin. Marin on ollut vaikea hyväksyä itseään, hän viiltelee, miettii jopa itsemurhaa ja hänella on oikeastaan vain yksi hyvä ystävä, Tinka. Suhde Julianiin saa Marin tuntemaan itsensä halutuksi, tärkeäksi ja kauniiksi mutta suhteen paljastuttua ulkomaailmalle ei asiat enää ole yhtä hyvin.

Julian kamppailee tunteittensa kanssa. Toisaalta avioliitto vaimonsa Jannikan kanssa ei suju niin hyvin kuin hän tahtoisi, toisaalta tass perhe-elämä Jannikan sekä kahden nuoren tyttären, Annin ja Adan kanssa on hänen arkeansa-  tuttua ja turvallista. Puuttuvaa rakkautta vaimoonsa Julian lähteekin hakemaan suhteestaan Mariin. Julian aloittaa myös väitöskirjansa ja tutustuu sitä kautta Marin äidin siskoon, Helsingin yliopiston kirjallisuuden professorina toimivaan Anja Aropaloon. Anja hautoo myös itsemurhaa, yrittää jopa sitä unilääkkeillä mutta epäonnistuu yrityksessään. Anjan miehellä Antilla on Alzheimerin tauti ja hän asuu hoitokodissa. Anja käy tervehtimässä miestään usein ja muistaa jatkuvasti miehelleen antamansa lupauksen -kun mies ei enää muista hän on luvannut auttaa miestä kuolemaan. Antin muisti on olematon ja Anja miettii kuinka lunastaa lupauksensa. Hoitokodissa hän tapaa miehen jonka kanssa aloittaa tiiviin suhteen ja lopulta hän tietää mitä tehdä miehensä suhteen.

Kirjan nuorimpana kertojana toimii Julianin tytär Anni joka on päiväkodissa. Anni joutuu vanhempiensa ihmissuhdeongelmien ja riitojen silminnäkijäksi ja näkee ja ymmärtääkin monia asioita joita tapahtuu Julianin ja Marin välillä.

Riikka Pulkkisen kieli on sujuvaa, henkilöhahmot mielenkiintoisia ja tapa, jolla henkilöiden elämät ovat kietoutuneet yhteen on myös mielenkiintoinen. Kirja on kirjoitettu niin, että jokainen luku on yhden päähenkilön näkökulmasta kirjoitettu. Se tuo selkeyttä ja kirjan tapahtumia on helppo seurata. Minä olin taas kerran koukussa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Neljänsadan sivun aikana ei kertaakaan tullut mieleen että "loppuisi jo" tai että en olisi jaksanut lukea. Suorastaan ahmin sivut ja ihmeen nopealukuinen kirja onkin kyseessä vaikka sivumäärä ehkä väittää toista. Kirjan kantavina teemoina on rakkaus ja lupaukset, kirjan nimen mukaan myös niitä rajoja mietitään - missä menee rakkauden raja, missä lupausten lunastamisen raja? Päähenkilöiden elämät kietoutuvat toisiinsa, voi myös ajatella että syynä on traagisuus, särkyneitä sydämiä, sairautta, jopa kuolemaa.

Riikka Pulkkisen esikoisromaani on niin vahva ja hyvä kirja, että minä odotan jo todella innoissani kirjailijan seuraavaa romaania. Pulkkisen kakkosromaani, Totta, ilmestyy jo tämän syksyn aikana. usklataisin väittää, että yksi uusi suomalainen kirjalilija ainakin minun suosikkien joukkoon! Rajan henkilöt jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

*****

Lemmikkikaupan tytöt

Lemmikkikaupan tytöt on ensimmäinen, mutta ei viimeinen, lukemani Anja Snellmanin teos. Kirja kertoo kahden nuoren, Jasminin ja Lindan katoamisesta ja Lemmikkikaupasta joka liittyy tyttöjen katoamiseen. Kirjan kertojana on Jasmin, välillä lukija pääsee lukemaan myös Jasminin gynekologiäidin mietteitä sekä Lemmikkikaupan työntekijän Randin ajatuksia. Jasmin ja Linda ovat joutuneet ihmiskaupan uhreiksi ja kirjan alussa tulee esille että Linda on kuollut mutta Jasmin on elossa. Kirja on rankka mutta opettavainen teos, Jasmin on Lindan myötä muuttunut, ennen rauhallisen Jasminin luonne muuttui uuden ystävättären myötä kovasti ja kirjassa tuleekin esille, miten helppoa Jasminin on lähteä mukaan ihailemansa Lindan puuhiin.

Minulla on ollut outoja ennakkoluuloja Anja Snellmania kohtaan enkä ole aiemmin tarttunut hänen kirjoihinsa, mutta tämän lukukokemuksen jälkeen aion aivan varmasti lukea muitakin saman kirjailijan kirjoja. Seuraavana hyllyssä odottaa jo Lyhytsiipiset.

****