Hääyöaie / Sophie Kinsella

Hääyöaie / Sophie Kinsella

WSOY, 2014. 388 sivua

Alkuteos: Wedding Night, 2013

Suomentanut: Aila Herronen

Kannen suunnittelu: kirjaston lappu läntätty tiedon päälle

Mistä minulle? kirjastolaina

Höpsö päähenkilö jonka toilailuille saa nauraa, ennalta-arvattavat juonenkäänteet, komea mies joka on korviamyöten rakastunut höpsöön, kauniiseen päähenkilöömme ja kasa outoja juonenkäänteitä esitettynä kokonaisuutena, jonka helppo kieli ja jollakin tavalla koukuttava tarina saa lukijan kirjan imuun. Tällaisia asioita löytyy yleensä Sophie Kinsellan kirjoista, joita usein luen kaivatessani irtiottoa arjesta, tai kevyempää välipalakirjaa rankempien kirjojen väliin. Kinsellan uusin romaani Hääyöaie sisälsi edellämainituista asioista kaikki, ja toimi ihan hyvänä välipalana vaikka herättikin minussa enemmän ärsytystä, myötähäpeää ja ihmetystä kuin naurua tai hilpeyttä.

Kaiken turhamaisuuden, höpsötyksen ja useimmiten päähenkilön outojen toilailujen lisäksi Kinsellan kirjoissa on useimmiten joku hieman "tavallisempi" (mitä se sitten tarkoittaakaan) henkilö, usein päähenkilön ystävä tai sisko, joka edes jollakin tasolla saa päähenkilönkin takaisin maanpinnalle. Tässä kirjassa sellainen puuttui, ja ehkä sksi tämä ei uponnut ihan samalla tavalla kuin aiemmat lukemani Kinsellan kirjat. Edes jonkinmoinen järjen ääni puuttui, kaikkien valehtelijoiden keskeltä.

Päähenkilö Lottie jättää pitkäaikaisen poikaystävänsä Richardin, koska kosintaa ei kuulu. Pian kuvioihin astelee ensirakkaus Ben, jonka kanssa Lottie päättää mennä naimisiin yhdellä ehdolla; ei seksiä ennen hääyötä! Aiemmat suhteet ovat Lottien mielestä kaatuneet juuri tuohon seikkaan, joten nyt hän päättää virheistä viisastuneena tehdä eri tavalla. Lottien isosisko Fliss käy läpi rankkaa avioeroa, ja pitää pikkusisarensa päätöstä harkitsemattomana ja tyhmänä. Niinpä hän päättää yhdessä Benin bestmanin kanssa estää Lottien ja Benin hääyöaikeet ja se vie heidät kaikki neljä Kreikan saaristoon, jossa varsinaiset kommellukset ja myötähäpeän punaa poskille nostattavat tapahtumat saavat alkunsa.

Valheet ja absurdit, aivan överiksi vedetyt juonenkäänteet pilasivat hieman tämän tarinan. Ehkä tarina itsessäänkään ei ollut ihan siitä uskottavimmasta pästä, mutta useimmissa Kinsellan kirjoissa on silti joku henkilö johon pystyy jollain tasolla samaistumaan, tai joitain tapahtumia jotka saavat aikaan empatian tai sympatian tunteita lukijassa. Tästä kirjasta ne puuttuivat, ja minulle oli lopulta aivan sama minkä miehen kanssa Lottie päätyy yhteen, vai päätyykö kenenkään. Lisäksi hänen siskonsa valheet ja "huolenpito" ärsyttivät minua suunnattomasti, vaikka se kaikki alunperin olikin ihan hyväntahtoista. Mutta ei nyt tuolla tavalla voi valehdella siskolleen (tai kenellekään muullekaan) vaikka tämä olisi kuinka tekemässä elämänsä virheen!

Hääyöaie on aikamoinen sekasoppa. Kirjan alussa pystyin vielä nauramaan ääneen, mutta loppua kohden, valheiden lisääntyessä ja tapahtumien kiristyessä, en enää välittänyt mitä kenellekin tapahtuu. Parasta tässä oli melkeinpä se, että loppua kohden tapahtumat asettuivat Kreikan kauniiseen saaristoon johon minulla on ollut Kapteeni Corellin mandoliinista asti hirveä hinku matkustaa ;).

Kirjan kieli on kinsellamaisen helppoa, valitettavasti silmini osui vaan turhan monta painovirhettä. Onkohan sitten ollut kiire käännöksen viimeistelyn kanssa, tai sitten niitä virheitä ei oikeasti ole niin montaa, ne vain osuivat silmiini kun muutenkin olin jo kirjaan hieman tympääntynyt. Mutta vaikka tämä ei mitenkään kuulu suosikkikirjoihini, on minun kuitenkin vielä lopuksi mainittava että luin tämän yhden viikonlopun aikana. Joten nopealukuinen ja etenkin alussa oikein mukaansatempaava tämä oli. Valitettavasti minussa se vaan herätti enemmän ärsytystä, myötähäpeää ja ihmettelyä, kuin hilpeyttä ja naurua.

★ ★ 

Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

WSOY, 2012. 372 sivua.

Alkuteos: I´ve Got Your Number, 2012.

Suomentanut: Irmeli Ruuska

Kannen kuvat: Lucy Truman

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Sophie Kinsella on oikeastaan tällä hetkellä ainoa "hömppäkirjailija", jonka kirjoja luen. Minä sain hömppäyliannostuksen yläasteaikana, jolloin ahmin Keyesiä, Robertsia ja Steeleä aivan liikaa. Tällä hetkellä siis ainoastaan Kinsellan uutuuskirjat on luettava, ja viihdyn edelleen näiden parissa (tai ainakin sen yhden kirjan verran per vuosi). Soitellaan, soitellaan! on Kinsellan tuorein romaani.

Poppy Wyatt on pian menossa naimisiin komean ja fiksun Magnuksen kanssa. Mies kosi Poppyä romanttisesti arvokkaan perintösormuksen kera, kuukauden seurustelun jälkeen. Kirjan alussa Poppy on viettämässä mukavaa samppanjantäytteistä  iltapäivää ystäviensä kanssa, kun hän yhtäkkiä huomaa kadottaneensa sekä kalliin kihlasormuksensa, että puhelimensa. Poppy on kuitenkin onnekas - hän löytää lähettyvillä olevasta roskakorista hylätyn puhelimen - ja päättää, että roskakorista kuka tahansa voi nappailla tavaroita mukaansa. Poppyn epäonneksi (tai onneksi) puhelimen mukana tulee myös sen oikea omistaja, tehokas ja menestynyt liikemies Sam Roxton.

Poppy ja Sam käyttävät puhelinta yhdessä, ja Poppy päätyy hoitamaan hieman Samin työasioita, ja siinä sivussa myös miehen yksityiselämän koukeroita. Poppyn apu ei ehkä aina ole täysin arvostettua tai onnistunutta, mutta hän tarkoittaa vain hyvää. Samin elämän järjestelemisen ohella Poppyn pitäisi valmistautua omiin häihinsä ja saada appivanhempansa pitämään itsestään ja onnistua vielä peittelemään vasenta kättään, jotteivät he huomaa arvokkaan sormuksen katoamista! Tämä siis tietää paljon kommelluksia ja väärinkäsityksiä, taattua ja tuttua Kinsellaa siis.

Kirjan juoni on hauska, mutta ei toki kovinkaan uskottava. Minä kuitenkin viihdyin kirjan parissa hyvin, ja eilen illalla jopa koukutuin kirjan toiseen puoliskoon niin kovasti, että minun oli pakko lukea kirja kerralla loppuun saakka. Kirjan loppukin oli aika ennalta-arvattava, mutta sehän näihin hömppäkirjoihin vähän niin kuin kuuluukin.

Ei tämä silti minulle mikään täydellinen kirja ollut. Etenkin kirjan alussa minä ärsyynnyin Poppyn käytökseen. Ihmettelin miksi hän ei mennyt ostamaan uutta puhelinta, miksi hän vain ei yksinkertaisesti ymmärtänyt tiettyjä asioita ja suostui esimerkiksi appivanhempiensa pompoteltavaksi, mutta kun pääsin kirjan tunnelmaan sisään unohdin ärsyyntymisen ja nautin kirjan höpsöstä höttötunnelmasta. Toinen asia joka minua ärsytti, oli kirjassa vilisevät alaviitteet. Alaviitteet oli siis "hauska" juttu, jota Poppy kertoessaan harrasti, mutta minua ne ärsyttivät Minusta ne keskeyttävät lukemisen inhottavasti, ja aikaa menee taas kun yrittää löytää tekstistä sen kohdan johon jäi. Mutta tämä on minun henkilökohtainen ärsytykseni, inhoan nimittäin alaviitteitä ihan kaikissa teksteissä.

Soitellaan, soitellaan! ei ehkä kirjana ole täydellinen, mutta kuten muutkin Kinsellan kirjat, minuun hyvin uppoavaa rentoa, hauskaa, romanttista ja ennen kaikkea viihdyttävää hömppää!


★★★+


Myös Norkku on jo ehtinyt lukea Kinsellan uutuuden.

Mini Shopaholic / Sophie Kinsella

Mini Shopaholic / Sophie Kinsella. Bantam Press, 2010. 396 sivua

Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjasarja on minun hömppäsuosikkini. Olen lukenut jokaisen osan ja sain taas joululahjaksi tuoreen ja uusimman osan sarjaan, Mini Shopaholicin. Lukeminen venyi kirjastolainojen vuoksi kesälomaan saakka, mutta mikäs sen mukavampaa kuin nauttia hyvästä hömpästä sateisena kesäpäivänä.

Himoshoppaajan, eli Becky Brandonin ja tämän miehen, Luken, tytär Minnie on kasvanut jo kaksivuotiaaksi. Minnie on ihana, mutta kovin vaativa lapsi. Kun äidin silmä välttää hän tilaa kahdeksan samanlaista designerkolttua nettikaupasta, hän vaatii kalleimman kahvilan muffinsseja eikä suostu syömään omaa ruokaansa. Varsinkin Luke on huolissaan tyttärensä kehnosta käyttäytymisestä ja miettii, onko tyttö jo piloille hemmoteltu. Becky kuitenkin kieltää, ja uskoo Minnien käytöksen olevan täysin normaalia kaksivuotiaalle lapselle. Luke kuitenkin kutsuu Nanny Suen kotiinsa seurailemaan Minnien ja Beckyn yhteistä päivää, jonka jälkeen hän kertoo mitä mieltä on Minnien käytöksestä. Mistä Minnien käytös lopulta johtuu?

Amerikka on talousahdingon kourissa ja koko Beckyn perhe on saanut kärsiä siitä. Becky, Luke ja Minnie asuvat Beckyn vanhempien luona kunnes löytävät oman talon. Beckyn äiti on luvannut vähentää kalliin marmeladin ostoa, kun taas Beckyn isä lupaa olla ostamatta kalliita suosikkipähkinöitään. Becky ja Luke tekevät keskenään sopimuksen, jonka mukaan Becky ei saa ostaa ainuttakaan uutta vaatetta, ennen kuin hän on käyttänyt kaikkia kaappinsa vaatteita vähintään kolme kertaa. Niinpä Becky joutuu shoppailulakkoon!

Luken synttärien lähestyessä Becky päättää järjestää miehelleen kaikkien aikojen yllätyssynttärit. Raha on tiukassa joten Becky askartelee koristeita itse, yrittää sisarensa patistamana tavaroiden vaihtoa ja yrittää muutenkin selvitä halvalla. Mutta Beckyhän ei olisi Becky jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan...Yllätyssynttäreiden vieraslista pitenee ja juhlista tietää yhä useampi. Kuinka Becky saa juhlat pysymään salaisuutena kun niistä tietää jo tuhannet?

Mini Shopaholic oli taattua Kinsellaa. Becky on aina vain oma hurmaava itsensä, välillä varsin typerä, mutta kaikessa mukana täydellä sydämellä. Beckyn tyttären syntymä oli edellisessä Himoshoppaaja-kirjassa onnellinen tapahtuma ja odotettavissa kai oli, kuten kirjan etukansikin sanoo: "Like mother; like daughter...!". Minä olen lukenut nyt kaikki Himoshoppaajat alkuperäiskielellä englanniksi, mutta minkäänlaisia ongelmia ei kielen kanssa ole ollut. Tämäkin kirja siis helppoa, hauskaa ja hyvää hömppää, juuri sopivaa kesälukemiseksi. Toivottavasti Kinsella jatkaa Beckyn seikkailuja vielä ainakin muutaman kirjan verran.

★★★★