Kätilö / Katja Kettu
WSOY, 2011. 344 sivua.
Kannen suunnittelu: Marjaana Virta
Katja Ketun paljon kehuttu romaani
Kätilö nousi lukulistalleni kirjan voittaessa Blogistanian Finlandian. En ollut muuten suunnitellut lukevani tätä kirjaa, koska jostain syystä uskoin, ettei se ole minun kirjani...
Eletään vuotta 1944 ja Villisilmäksi ja Vikasilmäksi kutsuttu 36-vuotias vanhapiika toimii suloisen Lispet Näkkälän kätilönä tämän synnyttäessä karvaisen poikalapsen, äpärän, kläpin. Vielä poikkipurettu napanuora suunpielestään roikkuen Villisilmä kohtaa miehen, jonka kaltaista ei ole ennen nähnyt. Mies on saksansuomalainen SS-upseeri ja valokuvaaja Johann "Johannes" Angelhurst. Johannes kohtaa Villisilmän katseella, jonkalaista yksikään mies ei ole aiemmin tähän naiseen luonut. Villisilmä haluaa tämän miehen, keinolla millä hyvänsä. Johanneksella olisi paljon ottajia, naiset haluavat hänen kuvattavakseen ja haastateltavaksi - mieluiten kukkaseppele hiuksillaan.
Johanneksen komennus vie hänet työtehtäviin Titovkan vankileirille ja suhteillaan ja pienellä kiristyksellä myös Villisilmä pääsee samalle leirille sairaanhoitajaksi. Hänestä tulee
Fräulein Schwester, saksalaisten kehuma hoitaja. Titovkaan saapuu pian myös Lispet Näkkälä, joka niin ikään on iskenyt silmänsä Johannekseen. Paljon kysymyksiä nousee pintaan. Mikä kaikki on sodassa sallittua, mikä rakkaudessa? Johanneksen ja Villisilmän välillä on kuin riippuvuus, kiima ja rakkaus, hajujen ja eritteiden, sodan kauheuden keskellä.
Kätilön vahvuuksia on ehdottomasti sen kieli. Vaikka pääosin pidin kirjan kielestä, se tuotti paikoin minulle myös vaikeuksia.
Kätilö oli aika hidas ja raskas luettava ja kieli paikoin erittäin ronskia ja karua. Muutamassa kohdassa minua alkoi hieman yököttää kaikki eritteet ja lemut ja ruumiinosat joita kirjassa kuvailtiin, ja myös muutamat tapahtumat hirvittivät ja ällöttivät. Kettu on kuitenkin ehdottoman taitava kielenkäyttäjä ja
Kätilön maisemat ovat upeat. Karu suomalainen maisema näkyy silmissäni edelleen. Myös sekoitus Lapin murretta ja tätä "rivompaa ja rumempaa" yleiskieltä oli hienoa, murretta olisi minusta voinut olla enemmänkin!
Kätilö ei ole positiivinen tai toiveikas kirja. Tunnelmaltaan tämä on harmaa ja epätoivoinen, Villisilmän kautta lukija ehkä välillä kokee toivon pilkahduksen naisen kiemurrellessa rakkaudessaan ja miehen kaipuussaan. Kätilössä tulee esille paljon sodan kauheuksia, etenkin vankileirin sekä Operaatio Navetan tapahtumat hirvittivät minua. Kauniimpia pilkahduksiakin kirjassa toki on. Kun Johannes kapuaa mökin katolle katsomaan tähtitaivasta hän rauhoittuu, kun nainen tuntee miehen vahvat käsivarret ympärillään hän on turvassa. Pieniä pilkahduksia julmuuden keskellä.
Minä en ihastunut tai tykästynyt
Kätilöön aivan niin paljon kuin moni muu, mutta ehdottoman mieleenpainuva ja vaikuttava kirja tämä kuitenkin on. Luen mielelläni tulevaisuudessa lisääkin Kettua.
★★★+
Kätilöä on luettu blogeissa niin runsaasti, että jätän tällä kertaa laiskuudessani muut arviot linkittämättä ;).
Ps! Auttakaa minua valitsemaan pääsiäislomakirja tuossa sivupalkissa!:)
