Lempi ei ole leikin asia / Anna Gavalda

Lempi ei ole leikin asia / Anna Gavalda

Gummerus, 2014. 216 sivua

Alkuteos: Billie, 2013

Suomentanut: Lotta Toivanen

Kannen suunnittelu: kirjaston lappu peittää tämän tiedon

Mistä minulle? kirjastolaina

Olen jonkinmoinen Anna Gavalda-fani, sillä olen pitänyt kovasti tämän ranskalaisen kirjailijan suloisista ja osuvista novelleista ja hänen romaaninsa Kimpassa on yksi suosikkikirjojani ikinä. Valitettavasti Gavaldan uusimmat romaanit eivät vaan ole ihan iskeneet, eikä tämä uusinkaan tee siihen poikkeusta.

Lempi ei ole leikin asia on sekava ja hassu tarina kahdesta luuserista (lainaus kirjan takakannesta) Billiestä ja Franckista. Heidän suhteensa on mielenkiintoinen. Ystävyys alkoi jo koulussa, kun he esittivät näytelmässä päärooleja. Vuosien ajan ystävyys on syventynyt, ja nyt he jakavat melkeinpä kaiken. Kirjan kertojana toimii Billie, joka pelkää menettävänsä parhaan ystävänsä maatessaan jumissa keskellä luonnonpuistoa. Franck on loukannut itsensä ja Billie ryhtyy muistelemaan kaverusten yhteistä taivalta.

Minä kaipasin kirjaan jonkinlaista syvyyttä ja enemmän tunnetta. Nyt kirja jäi pinnalliseksi, pelkäksi raapaisuksi. Aineksia tässä ehkä oli, Billie ja Franck olivat kiinnostava pari ja heidän suhteensa oli täysin omanlaisensa. Välillä selvästi ystävyyttä, välillä ehkä jotain enemmänkin, vaikka pikkuhiljaa tulikin selväksi, että Franck ehkä kuitenkin suosi miehiä naisten sijaan. Mutta jostain syystä Gavalda jättää tarinan pinnalliseksi, eikä kirja siksi myöskään herättänyt minussa sen kummempia tuntemuksia. Kirjan loppuratkaisu oli varsin yllättävä, mutta minulle ei erityisen mieluisa. Jotenkin jäi tunne, että Gavalda halusi vielä kirjan lopussa yrittää tehdä tarinasta erityisen ja erikoisen, mutta ei oikein onnistunut siinä.

Kieli on ainakin nopealukuista, mutta ei mitenkään kaunista. Pikemminkin aika töksähtelevää ja välillä jopa rumaa. Puhekieltä oli paljon ja ärsyttäviä kolmoispisteitä varmaan miljoona. Jollain tavalla kieli lisäsi entisestään kuilua kirjan henkilöiden ja lukijan välillä. Tarina ja tapahtumat eivät tulleet iholle. Kaipailin tässä myös sitä ranskalaista tunnelmaa, josta Gavaldan parhaimmissa kirjoissa olen niin pitänyt.

Lempi ei ole leikin asia ei valitettavasti ollut kummoinenkaan kirja. Kyllä se hieman kirpaisee, sillä olen sentään laskenut Gavaldan yhdeksi suosikkikirjailijakseni...

★ ★ 

Kunpa joku odottaisi minua jossakin / Anna Gavalda

Kunpa joku odottaisi minua jossakin / Anna Gavalda

Gummerus, 2009. 200 sivua.

Alkuteos: Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part, 1999.

Suomentaja: Titia Schuurman

Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Mistä minulle? Löytö alennuskirjakaupasta

Kun haluan hyvän välipalakirjan luen Anna Gavaldan pienoisromaaneja tai novellikokoelmia. Kun juuri sain luettua novellikokoelman Kunpa joku odottaisi minua jossakin olenkin lukenut kaikki Gavaldan suomennetut kirjat. Suosikkini on edelleen Kimpassa-romaani vaikka pidin kovasti myös Karkumatkasta. Lohduttajasta en muista juuri mitään, ja se oli kyllä suuri pettymys minulle. Nyt kuitenkin muutama sananen näistä novelleista!

Kunpa joku odottaisi minua jossakin (ihana nimi muuten!) koostuu kahdestatoista novellista. Gavalda kirjoittaa tavallisista ihmisistä, tavallisesta elämästä, rakkaudesta, sen kaipuusta, olemassaolosta. Gavaldan lyhyet tarinat ovat viehättäviä ja osuvia. Niihin on helpo uppoutua ja henkilöitä on helppo ymmärtää koska tarinat ovat todentuntuisia, elävästä elämästä.

Gavalda kirjoittaa raskaana olevasta naisesta, toiseen naiseen rakastuneesta miehestä, eläinlääkäristä joka kostaa raiskaajilleen, miehestä, joka aiheuttaa tietämättään vakavan onnettomuuden. Kirjan viimeinen novelli, Jälkinäytös, on kertakaikkisen loistava, hauska, tragikoominen kuvaus kirjailijan omasta elämästä (tai näin oletan), kustannussopimuksesta ja "kannustavasta" perheestä. Novelleista oma suosikkini oli Jälkinäytöksen lisäksi myös Katguttia jossa eläinlääkärinä työskentelevä nainen kostaa kolmelle hänet raiskanneelle miehelle oikein kunnolla. Minusta novelli on hirveän kauhea, mutta samalla opettavainen ja osuva.

Gavaldan vahvuuksia on minusta kirjan aiheet. Kun kirjoittaa elävästä elämästä, tavallisista ihmisistä ja kohtaloista, menee harvoin pieleen. Minä nautin siis Gavaldan novellien lukemisesta ja harmittelenkin hieman, että olen nyt kertaalleen lukenut kaikki hänen suomennoksensa (nuortenkirja 35 kiloa toivoa on vielä toki lukematta..). Uusia kirjoja odotellessa;)


★★★★


Ps! Tammikuun alun kova lukuvauhtini johtuu flunssasta joka on saanut minut sohvapotilaaksi. Enpä jaksa tehdä muuta kuin lukea ja roikkua tietokoneella blogien seurassa;) Ensi viikolla koittaa paluu arkeen ja opiskeluje pariin, joten lukeminenkin hieman vähenee.

Lohduttaja / Anna Gavalda

Lohduttja (La Consolante, 2008) / Anna Gavalda. Gummerus, 2009. 620 sivua.

 Olen viimeisen vuoden aikana kovasti ihastunut ranskalaiseen kirjallisuuteen, ja etenkin Anna Gavaldan kirjoihin. Gavaldan Kimpassa oli yksi kesän parhaita lukukokemuksia joten kävin hakemassa kirjastosta luettavaksi Gavaldan uusimman suomennetun romaanin, Lohduttaja.

Lohduttaja on kuvaus ranskalaisen miehen keski-iän kriisistä. Charles Balanda on 47-vuotias arrkitehti. Hän asuu yhdessä vaimonsa Laurencen sekä tämän teinityttären Mathilden kanssa. Suhde Mathildeen on loistava, hän on Charlesille kuin oma tytär mutta avioliitosta on kipinä sammunut jo aikoja sitten. Charles vei Laurencen aikoinaan asiakkaaltaan jolle suunnitteli taloa ja suhteen alku oli intohimoinen ja onnellinen. Nyt suhde on kuitenkin sammunut, ei keskustelua, ei rakastelua, ei rakkautta.

Charlesin arki on tylsää ja harmaata. Viikot täyttyvät lentomatkoista, hotellien sängyistä, vaikeista asiakkaista ja vieraista maista. Kotona odottaa etääntynyt Laurence sekä läksyjen kassa apua tarvitseva Mathilde. Charlesin tylsään arkeen tulee kuitenkin äkkiä täyskäännös kun hän saa kirjeen lapsuudenystävältään. Anouk, ystävän äiti, nainen menneisyydestä, on kuollut.

Charlesin mieli täyttyy vanhoista muistoista. Omalaatuisesta lapsuudesta tulvii paljon muistoja ja kuolleella Anoukilla on muistoissa suuri rooli. Kun Charles vihdoin saa selvyyttä omiin ajatuksiinsa hän vuokraa auton ja ajaa monta sataa kilometriä tapaamaan lapsuudenystäväänsä. Tuon matkan jälkeen miehen elämä muuttuu ja kaikki ei enää tunnukaan niin harmaalta, niin tylsältä.

Kuvaan astuu Kate, rennon rempseä, luonnollinen, raikas tuulahdus. Hän tuo Charlesin elämään liudan lapsia, tavallaan omia mutta tavallaan taas ei. Lasten ja likaisen, vanhan talon mukana tulee myös lauma eläimiä. Suden näköinen koira, sylkevä laama ja tiuhaan lisääntyviä kissoja, munivia kanoja, parrakas vuohi. Charles löytääkin yhtäkkiä elämäänsä enemmän sisältöä, erilaista tarkoitusta ja pian selviää myös menneisyyden muistot. Charlesin suruaika päättyy onnelliseen tunteeseen vaikka hän on siihen mennessä menettänyt viimeisetkin hiustupsunsa...

Lohduttajan alku oli minusta tavattoman pitkäveteinen, mutta jotenkin kovin Charlesmainen. Herra kun varsinkin kirjan alussa oli elämäänsä kovinkin tylsistynyt ja turhautunut. Kirjan tapahtumat tiivistyvät Charlesin muuttumisen ja selviytymisen myötä, mutta varsinaiset käännekohdat tapahtuvat vasta kirjan puolivälin jälkeen (!). Pitkäveteisyydestä huolimatta luin Lohduttajaa varsin mielelläni, sillä minä olen jotenkin ihmeellisesti ihastunut Gavaldan kielenkäyttöön. En oikein edes osaa osoittaa, mikä kielessä miellyttää mutta jokin siinä vetää mukaansa.

Charlesin selviytymistä ja surutyötä on mielenkiintoista seurata ja Gavalda viljelee väliin piristävää huumoria ja hauskuuttaa lukijoita, joka tekee kirjasta helpomman ja menevämmän. Kirjan loppu, viimeiset parisataa sivua oli todella mielekästä ja sujuvaa luettavaa mutta miinuspisteitä tulee auttamasti tylsästä ja ihan liian pitkästä alusta. Ihan leppoisaa luettavaa siis, mutta ehdottomasti ei parasta Gavaldaa.

★★★+

Myös Leena Lumi on lukenut Lohduttajan.



Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Suomentaja: Lotta Toivanen

Kimpassa

Kimpassa (Ensemble, c'est tout, 2004) / Anna Gavalda. Loisto-pokkari, 2007. 572 sivua.
1.suom.kielinen painos 2004

 Reilireissun toinen luettu kirja oli Anna Gavaldan romaani Kimpassa. Olen lukenut Gavaldalta ennen vain pienoisromaanit Karkumatka sekä Viiniä keittiössä ja molemmista tykkäsin, joten oli kiva tutustua saman kirjailijan romaaniin.

26-vuotias Camille Fauquet on yksinäinen taiteilija, joka ei kuitenkaan enää uskalla tarttua kynään. Hän siivoaa toimistoja elättääkseen itsensä ja asuu vanhan talon kylmän roisisessa ullakkohuoneessa.

Philibert Marquet de la Durbelliére taas on vanhan aatelissuvun poika, joka myy sukunsa häpeäksi postikortteja ja asuu kalliissa perintöasunnossa samassa talossa kuin Camille. Philibert tietää kaiken Ranskan historiasta ja käyttäytyy itsekin hieman kuin historiallinen muinaisjäänne. Philibertin kämppiksenä on jo jonkin aikaa asunut lahjakas kokki Franck, joka harrastaa naisia ja moottoripyöriä ja joka käy kerran viikossa tapaamassa isoäitiään Paulettea. Philibert ja Franck ovat niin erilaiset kuin vain on mahdollista, mutta yhteisasuminen sujuu yllättävän hyvin.

Sattuman kautta Camillesta, Philibertista ja Franckista tulee kämppiksiä. He asuvat yhdesä Philibertin hulppeassa perintökämpässä, näkevät ikkunasta Eiffel-tornin ja saavat kuin saavatkin erilaiset elämäntyylinsä sujumaan yhdessä. Kun samaan asuntoon myöhemmin tupsahtaa myös Franckin isoäiti Paulette, muuttuu nelikon elämä kertaheitolla. He eivät enää olekaan niin yksinäisiä ja huomaavatkin pian, Pauletten sanoin, että joskus lihapullat ja hajuvesi voivatkin sopia yhteen.

Minä tykkäsin Kimpassa-romaanista todella paljon. Se oli sopivan kevyt matkalukemiseksi, mutta ei missään tapauksessa ennalta arvattavaa hömppää. Henkilöt olivat keskenään erilaisia, mutta jokainen omalla tavallaan kiinnostava. Heidän kehitystään yksinäisistä susista laumaeläimiksi oli kiva seurata. Mielestäni kirjan suomenkielinen nimi vaan ei ole kaikkein paras. Ruotsiksi kirja on nimeltään Tillsammans är man mindre ensam joka on suorempi käännös alkuperäisestä, ranskankielisestä nimestä. Kirjan tapahtumat ja sanoman voisi mielestäni hienosti tiivistää juuri noin -yhdessä olet vähemmän yksin (tai jotain sinne päin).

Kimpassa-romaanista on tehty myös elokuva jonka pääosassa on yksi suosikeistani, Audrey Tautou. Elokuva on pakko nähdä kunhan saan sen jostain käsiini. Tautoun lisäksihän leffassa saa ihailla Pariisia, yhtä suosikkikaupunkiani.

Suosittelen Kimpassa-kirjaa kaikille, se sopii täydellisesti kevyemmäksi kesälukemiseksi!

****+

Viiniä keittiössä

Viiniä keittiössä (Je l'aimais, 2002) / Anna Gavalda. Gummerus, 2004. 132 sivua.

 Luin Anna Gavaldan Viiniä keittiössä pienoisromaanin välipalana ennen reilireissua. Kirja on ohut ja nopealukuinen, sopii siis mainiosti välipalakirjaksi. Kirsi halusi lahjoittaa pois oman, aivan uuden kirjansa joten minä sain hienon mahdollisuuden lukea kirjan.

Chloén aviomies on jättänyt hänet sekä heidän kaksi, alle kymmenvuotiasta tytärtä toisen naisen vuoksi. Sureva, onneton Chloé saa yllättävää apua toipumiseen appiukoltaan kun tämä vie Chloén ja pienet tytöt kesähuvilalleen. Kylmässä talossa, talvimyrskyjen riepotellessa ulkona Chloé ja Pierre keskustelevat kaikesta viinilasillisten ääressä. Yllättäen Pierren menneisyydestä löytyykin salattuja asioita, ja Chloé näkee appensa aivan uudessa valossa.

Viiniä keittiössä tuo esille mielenkiintoisen kysymyksen - voiko jättäminen olla rohkeutta ja jääminen pelkuruutta? Mitä jos se oikea rakkaus tuleekin eteen vasta avioliiton jälkeen? Chloén ja hänen ex-appiukkonsa viettävät pari iltaa maalla viinilasillisen äärellä ja keskutelevat tärkeistä asioista. Itkulle ja pettymyksen näyttämiselle annetaan myös tilaa, mutta katse on koko ajan eteenpäin.

Avioliiton rikkominen ja syrjähypyt eivät ole ehkä suosikkiaiheeni kirjoissa, mutta välipalakirjana tämä toimi ihan hyvin. Kovin montaa sivua lisää en olisi jaksanut lukea samaa Chloén ja Pierren keskustelua, mutta nyt sivuja oli ihan sopivasti. Ihan kiva välipalakirja, mutta ei sen enempää. Interrailille mukaan lähtee Gavaldan romaani Kimpassa ja viime kesänä luin Karkumatkan joka oli myöskin viehättävä välipalakirja.

Viiniä keittiössä -kirjasta on tehty myös elokuva, mutta ennen reiliä en ehdi sitä nyt katsoa joten tällä kirjalla en nyt osallistu kirja&elokuva-haasteeseen.

Kirjalle tähtösiä ***+

Nyt viimeiset kamat rinkkaan ja ajoissa nukkumaan, muistakaahan osallistua arvontaan tuossa alapuolella, siinä voitte voittaa juuri tämän kirjan jonka laitan uudelleen kiertoon:)

Karkumatka

Karkumatka (L'Échappée belle, 2009) / Anna Gavalda. suom. Lotta Toivanen 2010. Gummerus. 120 sivua

 Anna Gavaldan pienoisromaani Karkumatka kertoo kolmen sisaruksen irtiotosta arjesta. Isoveli Simon, sinkkunainen, kertojaminä Garance sekä avioeroa läpikäyvä Lola ovat matkaamassa kohti sukulaisen häitä mukanaan Simonin farmaseuttivaimo Carine. Carine ja Simonin siskot eivät tule toimeen keskenään, he ovat niin erilaisia kuin olla voi ja bakteerikammoinen, kaiken desinfiova Carine aiheuttaa siskoksille (ja lukijalle) hyvät naurut monta kertaa automatkan aikana. Hääpaikalle vihdoin saapuessaan sisarukset saavat kulla että pikkuveli Vincent ei työkiireiden vuoksi pääsekään paikalle joten sisarukset päättävät ottaa irtioton arjesta ja ajella suoraan pikkuveljen luokse. Carine on jo siskojen mielestä pälättänyt tarpeeksi joten hän saa jäädä juhlapaikalle.  Vincent asuu ja työskentelee oppaana vanhassa linnassa ja toden totta yllättyy nähdessään kaksi sisartaan ja veljensä paikalla. Sisarusparvi viettää Vincentin luona mahtavan päivän joka sisältää muisteluita lapsuudesta ja päivä päättyykin häihin tosin ei niihin alkuperäisiin joihin sisarukset olivat menossa.

 Karkumatka on kaunis, hauska, lämminhenkinen mutta ehdottomasti myös haikea kertomus sisarusten välisestä rakkaudesta, vahvasta siteestä. Sivuja kirjasessa oli vähän mutta noille sivuille mahtuu todella paljon tapahtumia ja tunnelmia. Tykkäsin kovasti tästä intensiivisestä kirjasta, tunnelma oli aidon lämmin koko ajan ja kirja piti minut tiiviisti otteessaan alusta loppuun. Minäkin lukijana sain pienen irtioton maanantai-illan arjesta ja se on todellakin välillä tarpeen! Suosittelen lämpimästi:)

****