Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bonniers. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bonniers. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Hägring 38 / Kjell Westö


Hägring 38 / Kjell Westö

Albert Bonniers förlag, 2013. 296 sivua.
Kannen suunnittelu: Sara R. Acedo
Mistä minulle? synttärilahjaksi saatu

Kjell Westö on, tunnetusti, yksi lempikirjailijoitani. Olen rakastanut miehen aiempia kirjoja kovasti, erityisesti Helsinki-trilogiaa. Niinpä Westön uutuusromaani, Hägring 38 (Kangastus 38) oli minulle ehdottomasti yksi syksyn odotetuimpia uutuuksia. Sain kirjan synttärilahjaksi äidiltäni, ja odotin muutaman päivän sopivaa lukuhetkeä. Luin tätä hitaasti ja rauhassa, nautiskellen joka sivusta ja Westön tarinankertojan taidoista.

Eletään vuotta 1938. Hitlerin politiikka herättää sekä ärtymystä, että ihailua, myös niin kutsutussa Keskiviikkokerhossa joka kokoontuu tasaisin väliajoin. Kerhoon kuuluu asianajaja Claes Thunen lisäksi tämän vanhoja ystäviä, lääkäri Lindemark, taiteilija Jogi Jary, lääkäri Arelius sekä bisnessmies Grönroos. Tavatessaan he keskutelevat kaikesta; politiikasta, urheilusta, elämästä. Juovat yleensä muutaman drinkin liikaa, syövät hyvin. Joskus he eroavat yhteisymmärryksessä, toisinaan erimielisyyksissä. Etenkin Lindemarkin ja Thunen suhde on mielenkiintoinen Thunen ex-vaimon Gabin vuoksi.

Samassa ajassa oman elämänsä kanssa tuskailee Thunen sihteeri Matilda Wiik. Hän ei pääse eroon kipeistä muistoista, jotka juontavat juurensa sisällissodasta Matildan ollessa 16 vuotias. Hän joutui kokemaan asioita, joiden kipeät muistot piinaavat yhä edelleen. Muistot tulevat taas pintaan kun hän Keskiviikkokerhon kokoontuessa kuulee tutun äänen, jonka mieluiten unohtaisi ikuisiksi ajoiksi. Ääni kuuluu Kapteenille, mutta kuka Kapteeni oikein on?

Hägring 38 on monella tapaa taattua Westötä. Tarina etenee pikkuhiljaa, keskitytään tunnelmaan, henkilöiden tekemisiin, ajatuksiin ja muistoihin. Lukija tietää, että jotain suurempaa on tulossa ja se odottava tunnelma vie mukanaan. Myös tämä kirja on täynnä kiinnostavia hahmoja. Päähenkilöistä toinen, Claes Thune, oli juuri sopivan ärsyttävä. Toisaalta hänellä oli herttainen, pehmeäkin puolensa joka usein näyttäytyi Matilda Wiikin seurassa. Vastenmielisyydessä ja ärsyttävyydessä Thunen jäi kuitenkin kakkoseksi Lindemarkiin verrattuna. Lääkärimiehessä oli jotakin luotaansatyöntävää, enkä oikein ymmärtänyt miten Thune pystyi kaiken tapahtuneen jälkeen olemaan yhä hänen ystävänsä. Matilda Wiik antoi traagisen menneisyytensä vuoksi itsestään sympaattisen kuvan. Hänen elämänsä ja hänen ratkaisunsa osoittaa kuitenkin samalla kuinka vahva hän on, kuinka hän päättää ottaa voiton kipeästä menneisyydestään.

Kuten Arjakin huomautti, kirjan hekilöistä muutamat muistuttivat Westön aiemmista kirjoista tuttuja hahmoja. Mielenterveysongelmista kärsivä haavoittuvainen taiteilijasielu Jogi Jary muistutti minusta Missä kuljimme kerran - kirjasta tuttua Eccua ja Thunen ex-vaimo Gabissa oli kieltämättä jotain samaa kuin Lucie Lilliehjelmissä.

Vaikka en ole mikään suuri Helsinki-fani, Ihailen aina Westön tapaa kuvailla Helsinkiä. Se on tässäkin kirjassa hienoa. Luin kirjan alkuperäiskielellä ruotsiksi, ja olen iloinen että tein sen. Olen lukenut jonkin Westön kirjan myös suomeksi, mutta kyllä tämä ruotsiksi lukeminen tuo kirjaan vielä sen viimeisen silauksen. Westö käyttää kieltä hienosti, se on sujuvaa mutta kaunista ja harkittua.

Hägring 38 on hieno kirja, upea kirja. Tarina vie mennessään, kieli on kaunista ja sujuvaa. Kiinnostavia henkilöitä on iso liuta, ja kirjan tunnelma on kauniin surumielinen ja kaihoisa. Kirjassa on sopiva määrä historiaa, politiikkaa, urheilua ja ihmissuhteita. Tarina on loppuun saakka vahva, se kantaa eikä jätä lukemisen jälkeenkään tyhjäksi, vaan herättää ajatuksia ja tunteita. Tämän kirjan pariin tulen varmasti palaamaan vielä uudelleen!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Himlens fånge / Carlos Ruiz Zafón


Himlens fånge / Carlos Ruiz Zafón

Albert Bonniers förlag, 2012. 300 sivua.
Alkuteos: El prisionero del cielo, 2011.
Kääntäjä: Elisabeth Helms
Kannen suunnittelu: Jojo Form
Mistä minulle: kirjastosta lainaamalla

Olen lukenut Carlos Ruiz Zafónilta ennen blogiaikaa sekä Tuulen varjon että Enkelipelin, ja pitänyt molemmista hurjasti. Kun uusi suomennos Taivasten vanki ilmestyi viime vuonna halusin lukea sen heti tuoreeltaan, mutta kirjaston jonosta johtuen se viivästyi. Nyt törmäsin kyseisen kirjan ruotsinkieliseen versioon Himlens fånge kirjastossa ja otin sen ihan kotiin asti luettavaksi. Muutama mukava iltahetki tämän parissa meni, mutta en ihan kokenut sellaista mullistavan upeaa lukuelämystä kuin miehen aiempien kirjojen kanssa.

Aiemmista kirjoista tuttua on Sempere & Sons -kirjakauppa, sekä tämänkin kirjan lopussa kuvioihin ilmestyvä Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Semperen kirjakaupassa herra Sempere, tämän jo aikuistunut poika Daniel sekä heidän uskollinen avustajansa Fermin taistelevat konkurssia vastaan. Eletään joulunaikaa ja kirjojen myynnin on noustava, jotta kauppa pysyy pystyssä. Herra Sempere keksiikin lopulta keinon, mutta suurin yllätys on silti kauppaan ilmestyvä vanha, salaperäinen mies. Hän haluaa ostaa vanhan kirjan, mutta erikoisinta on kirjaan tuleva omistuskirjoitus, joka lopulta on pitkän, vaikean tarinan alkulähde. Miten Fermin liittyy tarinaan, kuka pettää ja ketä, ja mitä tapahtui vuosia aiemmin pelätyssä vankilassa?

Pidin siitä, että tässäkin kirjassa oli tuttuja elementtejä Ruiz Zafónin aiemmista kirjoista. Semperen kirjakauppa oli vanha tuttu paratiisi, kuten myös loppua kohden ilmestyvä Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Myös muutama henkilö oli ennestään tuttu, mutta tarinaltaan tämä kolmas kirja jää kyllä auttamatta aiempien varjoon.

Tässä kirjassa tarina oli jotenkin suppeampi ja vaikka kaikkea ei lukijalle heti kerrottukaan en kokenut kirjan juonta yhtä arvoitukselliseksi ja mysteeriseksi kuin kirjasarjan aiempien osien. Kirjan kieli on kaunista ja sujuvaa, lukeminen myös ruotsiksi mutkatonta. Päällimmäinen fiilis tämän kirjan jälkeen on kuitenkin se, että jäin kaipaamaan lisää jotain. En uppoutunut tarinan vietäväksi yhtä lailla kuin kahden aiemman osan kanssa on käynyt. Muistan ikuisesti muutaman vuoden takaisen kesän kun uppouduin parin päivän ajaksi Enkelipelin lumoon!

Kirjan tunnelma on kuitenkin mahtava. Tunnistin sen heti Ruiz Zafónin salaperäiseksi ja hämäräksi Barcelonaksi. Henkilöitäkin tässä kirjassa oli aika monta, ja monta asiaa ja koukeroa selvisi vasta kirjan loppupuolella. Silti tästä kirjasta puuttui jokin, se lumo ja taika joka "kirjasarjan" aiemmissa osissa on ollut. Toivottavasti sarjan neljäs kirja muistuttaa enemmän niitä edellisiä osia, ja on sivumäärältäänkin tätä runsaampi. Tämä kirja on ulkonäöltään muuten yksi suosikkejani. Kansi on todella kaunis, ja salaperäinen kuva sopii hienosti kirjan tunnelmaan ja Ruiz Zafónin tyyliin.

★+
Ps! Olen viime aikoina saanut blogiini hurjan määrän anonyymien englanninkielisiä roskakommentteja. Tämän vuoksi pidän kommenttienvalvonnan päällä kaikissa postauksissa ainakin parin viikon ajan. En itse tykkää tästä, joten toivon että roskakommentit vähenevät tämän avulla, ja voin pian taas ottaa kommenttienvalvonnan pois!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Sorgegondolen / Tomas Tranströmer


Sorgegondolen / Tomas Tranströmer
 Bonniers, 2011 (1.painos 1996). 38 sivua.
Kannen suunnittelu: Jan Biberg
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Nyt liikutaan kyllä todenteolla minun mukavuusalueeni ulkopuolella mitä lukemiseen tulee. Viime vuoden kirjallisuuden Nobelvoittaja Tomas Tranströmerin runokokoelma Sorgegondolen osui silmääni eilisellä kirjastoreissulla ja pääsi lainaustiskin kautta mukaan kotiin. Minä en todellakaan ole runoihmisiä, ensimmäinen kokonainen runokokoelma jonka olen lukenut, oli tammikuussa lukemani Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina.

Tranströmerin runokokoelma Sorgegondolen sisältää hieman yli 20 runoa. Oma suosikkini on ehdottomasti kokoelman ensimmäinen runo, "April och tystnad", joka sopii hyvin tähän vuodenaikaan ja kuukauteen.

Våren ligger öde.
Det sammetsmörka diket
krälar vid min sida
utan spegelbilder.

Det enda som lyser
är gula blommor.

Jag bärs i min skugga
som en fiol
i sin svarta låda.

Det enda jag vill säga
glimmar utom räckhåll
som silvret
hos pantlånaren.
(Sorgegondolen, s. 7)

Luin Tranströmeristä internetissä hieman lisää ja löysin artikkelin, jossa puhuttiin juuri tästä runokokoelmasta. Artikkelin kirjoittaja kertoi ensin, että Sorgegondolenin runot on osittain kirjoitettu ennen Tranströmerin aivohalvausta vuonna 1990. Kirjoittajan mukaan juuri tuo yllä oleva runo, April och tystnad, kertoisi Tranströmerin vaikeudesta kirjoittaa sairastumisen jälkeen. Etenkin runon viimeisen säkeen kerrotaan viittaavan tuohon.

Minä en sen kummemmin osaa runoja arvioida, mutta minusta Tranströmerin runot olivat kauniita joskin varsin surumielisiä. Luin näitä mielelläni, monet jopa useaan kertaan. Lisäksi näin viime syksynä Tranströmerin haastattelun, ja minusta hän oli todella herttainen ja sympaattisen oloinen vanha herrasmies. Kaiken lisäksi Transrömer on kirjailijan lisäksi vielä psykologi ;).

Voisin siis hyvin kuvitella lukevani lisää Tranströmerin runoja, jos vain kokoelmat osuvat jossain silmääni. Suosittelen!


★★★★


Lukuhaasteet: Nobelhaaste

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Sikalat (Svinalängorna)

Svinalängorna / Susanna Alakoski. Albert Bonniers förlag, 2006. 260 sivua

 Susanna Alakosken Hyvää vangkilaa toivoo Jenna on ollut pitkään lukulistallani mutta kun ystävä pyysi minua mukaansa leffaan muutama viikko sitten katsomaan Alakosken aiemman Sikalat -romaanin pohjalta tehtyä elokuvaa Sovinto, päätin sitten lukea Sikalat ensin. Tässä on muuten "Lue kirja ja katso elokuva"-haasteen kolmas osallistujapari. Luin kirjan sen alkuperäiskielellä ruotsiksi joten jos nimet tai muut eroavat suomalaisesta versiosta se on sitten siksi;)

Sikalat viittaa Ystadissa sijaitsevaan lähiöön jonka nimi on Fridhem mutta jota kutsutaan myös nimellä Svinalängorna (=Sikalat). Fridhemissä asuu kirjan "kertojana" toimiva kahdeksanvuotias Leena-tyttö joka on muuttanut Ruotsiin Suomesta perheensä kanssa. Leena asuu vanhempiensa sekä isoveljensä Markun ja pikkuveljensä Sakarin kanssa yhdessä Fridhemin asunnoista. Perheeseen kuuluu myös koira Terrie sekä jatkuvasti vaikhtuva kissa jolla kuitenkin on aina sama nimi, joko se on Puti tai Tipu. Kirjan alussa kuvataan Leenan perheen muuttoa lähiöön. Leena tutustuu naapurissa asuvaan samanikäiseen Åseen josta tulee Leenalle läheinen ystävä. Myös Leenan äidin ystävän, Helmin, tytär Riitta on yksi Leenan parhaita ystäviä. Sikalat kuvaa näiden kolmen tytön elämää köyhässä lähiössä.

Alku vaikuttaa hyvältä, Leena saa ystäviä ja hänen vanhempansa saavat rakennettua aika onnellisen uuden kodin Ruotsiin. Pian kaikki kuitenkin alkaa muuttua kun vanhempien juhlat karkaavat käsistä. Alkoholista tulee jokapäiväinen asia, Leena saa useasti nähdä vanhempiensa juovan, makailevan kännissä kotona ja isän hakkaavan äitiä juovuspäissään. Perheen huono olo kasvaa, Leena pakenee Åsen luokse yökylään, kaipaa joka ilta takaisin kouluun, pois kotoa. Hän herää öisin Åsen luota, kuulee seinän toiselta puolelta huutoa ja mäiskintää ja pelkää äitinsä hengen puolesta. Mielessä käy myös pikkuveli - kuuleeko ja näkeekö Sakari tapahtumat?

Leenan vanhemmat ovat välillä pidempiäkin aikoja juomatta ja silloin perheen arki on lähes tavallista. Kuivana jouluna lapset saavat katsoa Aku Ankkaa telkkarista, kuusi koristellaan yhdessä ja ruuat jaetaan tasan. Seuraavana jouluna isä sotkeutuu kuusenkynttilöihin, kiroilee taukoamatta, hakkaa äidin ja päätyy lopulta äidin ulosheittämänä pihalle karjumaan vittu saatanaa. Leena pelkää jatkuvasti äitinsä puolesta, mutta samalla nuoren tytön sisintä kalvaa pelko itsensä, veljiensä sekä Terrien puolesta. Ystäviltään Leena saa tukea ja juttuseuraa, mutta sekä Åsen että Riitan perheisiin kuuluu myös alkoholi. Riitan isä ei ole koskaan selvinpäin ja Åsen äitikin aika harvoin.

Leenalla on jatkuvasti taskussaan kolikko, siltä varalta että hänen täytyy soittaa ambulanssi kolikkopuhelimella. Kolikoille tuleekin moneen otteeseen käyttöä ja Leena yrittää pelastaa perheensä pyytämällä apua Jumalan lisäksi myös poliisilta ja sosiaaliviranomaisilta. Lopulta sosiaaliviraston avulla vanhemmat saadaan pakkoraitistumaan ja Leenan elämässä näkyy valonpilkahdus.

Sikalat on kirja rankasta aiheesta. Minä henkilökohtaisesti luen mielelläni rankoista aiheista ja pidin tästä aika paljon. Perheen lasten elämää oli kurja seurata, nuori Leena osoitti useasti mieletöntä rohkeutta mutta lapsuus lapsena jäi tytöltä kovasti kokematta. Kirja on ehdottomasti tärkeä ja todella ajatuksia herättävä, monen vanhemman (ja muun aikuisen...) kannattaisi lukea tämä. Vanhempien alkoholiongelmat kuvailtuna juuri pienen lapsen näkökulmasta tuo asian vakavuuden ja mahdolliset seuraukset varmasti parhaiten (ja kauheimmiten) esille. Kirja on loppuun saakka surullinen mutta pieniä valonpilkahduksia alkaa tyttöjen elämässä jo näkyä. Vaikuttava lukukokemus!

Tähtiä ****

Elokuva: Sovinto (2011)



Sikalat-romaanin pohjalta on tehty Pernilla Augustin ohjaama Sovinto-niminen elokuva joku sai ensi-iltansa tänä vuonna. Elokuva ei jäljittele kirjaa suoraan, vaan on vapaasti muokattu romaanin tapahtumista. Elokuvan alussa kahden pienen tytön äiti Leena (Noomi Rapace) saa soiton Ystadin sairaalasta josta kerrotaan että hänen äitinsä (Outi Mäenpää) on huonossa kunnossa ja haluaisi tavata tyttärensä ennen kuolemaansa. Leena ei halua lähteä tapaamaan kuolevaa äitiään mutta Leenan mies (Ola Rapace) pakkaa vaimonsa ja tyttärensä autoon ja ajaa Ystadiin.

Leena tapaa sairaalassa makaavan äitinsä ja suostuu lopulta puhumaan tälle mutta vanhassa kodissa (Fridhemissä) käynti avaa lapsuuden haavat. Leena muistelee vanhempiensa juopottelua, isän (Ville Virtanen) väkivaltaisuutta ja lapsuuttaan ylipäänsä. Leena olisi valmis palaamaan kotiin koska tahansa mutta hänen miehensä yrittää saada hänet puhumaan ja sopimaan erimielisyydet äitinsä kanssa ennen tämän kuolemaa.

Elokuvan tapahtumat eroavat kirjan tapahtumista jonkin verran, vaikka Leenan lapsuutta koskevat asiat ovatkin kovin samanlaisia. Elokuvassa Leenalla on vain pikkuveli Sakari, mutta Terrie-koira on mukana kuvioissa. Riittakin on elokuvasta kadnnut mutta Åse löytyy seinän takaa naapurista. Outi Mäenpää on äidin roolissa todella loistava ja minä olen Noomi Rapace-fani, joten pidin leffan näyttelijävalinnoista kovasti. Elokuva oli erilainen kuin kirja, mutta erittäin hyvä kirjaan pohjautuva elokuva minun mielestäni. Tykkäsin kovasti ja pakko mainita, että tässä tapauksessa innostuin lukemaan kirjan vasta katsottuani elokuvan.