Alavudella käydessäni äitini luki ääneen Seura-lehden pääkirjoituksen, joka kertoi Helsingin vaarallisista alueista. Hän oli vakuuttunut siitä, että asia on juuri niin kuin lehteen oli kirjoitettu. En tunnistanut kuvauksista sitä Helsinkiä, jossa asun.
Pääkirjoituksen mukaan Kampin Narinkkatorilla ja Kampin kauppakeskuksessa varastetaan niin paljon uhkailuun ja lievään väkivaltaan turvautuen, että nuoret eivät enää uskalla oleskella alueella. Tallinnanaukiolla Itäkeskuksessa ei voi olla rauhassa hetkeäkään ilman että laitapuolen kulkija tulee häiritsemään. Kaisaniemen puistoon ei kannata mennä, siellä raiskataan.
Selvähän se, Helsinki on vaarallinen kaupunki.
Seuran pelotteleva pääkirjoitus oli mielestäni vastuuton. On totta, että kirjoituksessa mainittuja rikoksia tai häirintää on tapahtunut ja tapahtuu kyseisissä paikoissa. En halua vähätellä näitä, mutta pääkirjoituksesta sai vaikutelman, että jokaista alueella liikkuvaa kohtaa ryöstö, raiskaus, häirintä tai väkivalta.
Sekä Kampin että Itäkeskuksen alueella liikkuu tuhansittain ihmisiä päivässä, samoin Kaisaniemen puisto on vilkkaassa käytössä. Halusiko pääkirjoituksen laatija pelotella ihmiset pois kyseisiltä alueilta vai halusiko hän vain ylipäätään pelotella lukijoita? Liikkuuko hän itse kyseisillä alueilla vai perustiko hän tekstinsä kuulopuheisiin ja lukemiinsa juttuihin? Ehkä hänet oli peloteltu ja hän halusi jakaa pelkonsa.
Vaarallinen Helsinki ja sen vaaralliset alueet, jotka kuka tahansa voi luetella. Pelon maantiedettä levitetään surutta ja ajattelematta sen seurauksia. Kaisaniemen puiston maine vaarallisena paikkana illan ja yön pimeinä tunteina on aiheuttanut sen, etten minäkään siellä siihen aikaan mielelläni liiku. Mutta juuri pelottelulla alueesta tulee vaarallinen, sillä rikollisten on helppo olla siellä, missä muut eivät uskalla liikkua.
Pelottelun avulla ihmiset saadaan välttämään liikkumista tietyillä alueilla tai jopa tiettyjen liikennevälineiden (metro!) käyttämistä. Pelottelun avulla ihmiset saadaan pysymään kotona. Jos pitää liikkua, niin se tehdään turvallisesti yksityisautolla. Minusta tällainen kehitys on järjetöntä. Umpioituminen ja vieraiden vaikutusten välttäminen lisää pelkoa ja maailmasta tulee hyvin pelottava paikka.
Pelko on vihan alku.
27. heinäkuuta 2011
24. heinäkuuta 2011
Läähätystä ja ukkossadetta
Pendolinossa matkakumppanina oli reipas pikkukoira, joka olisi halunnut solmia tuttavuutta Oskun kanssa. Osku vastasi moiseen lähentelyyn sähisemällä.
Myös Inter-City junassa oli mukavasti tilaa. Loistava idea VR:ltä muuttaa vanha ykkösluokan vaunu lemmikkieläin vaunuksi. Osku läähätti ja näytti hurjalta. Päästimme sen hetkeksi pois laatikostaan ja Osku tutkaili ympäristöään uteliaana.
Matkan viimeinen vaihe sujui taajamajunassa. Osku läähätti ja sen sydän löi kiivaaseen tahtiin. Lujasti vannoin mielessäni, että saa olla viimeinen kerta, kun helteisenä päivänä matkustan kissan kanssa junassa. Perille päästyämme Osku läähätti vielä pitkään.
Ilmeni, että Oskulla on erinomainen vainu sateen ja ukkosen suhteen. Vain niiden ajaksi se tuli sisälle hätäisiä ruokailuhetkiä lukuun ottamatta. Minulla ei ollut yhtä hyvää vainua. Lauantain kauppareissulta palatessani ukkonen yllätti. Niin lämpimässä kesäsateessa en muista aikaisemmin kävelleeni.
Olin pessyt kovasti pyykkiä, sillä nautin siitä kovasti. Toinen ukkossade oli niin raju, että hakiessani pyykkiä ulkoa kastuin läpimäräksi. Pelastamani pyykki ei olisi märempää ollut, vaikka sen olisin ulos jättänyt. Jääräpäisenä ihmisenä en uskonut kerrasta. Niinpä sain kerran jos toisenkin juosta ulos hakemaan pyykkiä sisään.
22. heinäkuuta 2011
Leikkisä kissavanhus on sairas
Osku, 14-vuotias kissaherra, kävi lääkärissä.
Vihdoinkin. Nopea laihtuminen, valtava ruokahalu ja yliaktiivisuus kummastuttivat ja pelottivat. Leikkisäksi pennuksi ryhtynyt kissavanhus oudoksutti. Miukuminen iltaisin ja öisin oli häiritsevää. Lisääntynyttä kehrääminen ja hellyydentarve olivat toki miellyttäviä oireita. Nukkuminen kodin kylmimmissä paikoissa antoi vaikutelman siitä, että kissalla on aina kuuma. Osku tiputteli karvojaan jokaisella silityksellä ja kotimme alkoi muistuttaa kissankarvalla vuorattua pesää. Ei ihme, että pölynimurit menivät rikki.
Aloin soitella lääkäriaikaa kissalle. Vapaita aikoja ei ollut sinä päivänä, mutta jokaisessa eläinlääkärissä sanottiin, että kissa on vietävä heti lääkäriin ja kehotettiin jatkamaan yrittämistä. Lopulta tärppäsi.
Lääkärissä Osku katseli tutkimuspöydällä innokkaana ympärilleen, pysyi silti paikallaan, ja oli suloisen näköinen. Lääkäri tutki käsin koettelemalla kissan ja lopulta ilmoitti, että verikoe on otettava. Kerroin, että Osku on raivopääkissa toisinaan. Tiedosta kiitollisena lääkäri laittoi hupun Oskun päähän. Kissahoitaja piti Oskusta kiinni ja lääkäri pisti Oskua jalkaan. Se ei vielä herättänyt rimpuilua, mutta näytteenotto kesti liian kauan. Huppupäistä kissaa taatusti pelotti.
Osan verikokeen tuloksista saimme heti. Maksa-arvot olivat hieman koholla ja punasolujen määrä oli lisääntynyt. Tärkeimmän tuloksen saimme vasta tiistaina. Kyllä, Oskulla on kilpirauhasen liikatoiminta, joka on vanhoilla kissoilla yleinen. Lääkärin mukaan normaaliarvon yläraja on 58, mutta Oskulla mitattu arvo oli reippaasti yli 200.
Lääkitys oli aloitettava heti ja sitä on jatkettava koko Oskun elämän ajan. Oskulle määrättiin Tyrazolia 5 mg aamuin illoin. Osku inhoaa lääkkeiden ottoa. Tähän mennessä se on saanut lääkkeen ruokaan sekoitettuna ja se on sujunut hyvin. Onneksi Osku tykkää kovasti Sheban kissanruoasta. Parin kuukauden päästä otettavasta verikokeesta selviää, kuinka hyvin lääkitys auttaa.
Hoitamaton kilpirauhasen liiketoiminta johtaa kissalla sydänvian kehittymiseen. Toivottavasti vein Oskun ajoissa lääkäriin.
Osku hieman nuorempana, raukeampana ja isompana.
Kuvassa Osku 14-vuotissyntymäpäivänään.
Vihdoinkin. Nopea laihtuminen, valtava ruokahalu ja yliaktiivisuus kummastuttivat ja pelottivat. Leikkisäksi pennuksi ryhtynyt kissavanhus oudoksutti. Miukuminen iltaisin ja öisin oli häiritsevää. Lisääntynyttä kehrääminen ja hellyydentarve olivat toki miellyttäviä oireita. Nukkuminen kodin kylmimmissä paikoissa antoi vaikutelman siitä, että kissalla on aina kuuma. Osku tiputteli karvojaan jokaisella silityksellä ja kotimme alkoi muistuttaa kissankarvalla vuorattua pesää. Ei ihme, että pölynimurit menivät rikki.
Aloin soitella lääkäriaikaa kissalle. Vapaita aikoja ei ollut sinä päivänä, mutta jokaisessa eläinlääkärissä sanottiin, että kissa on vietävä heti lääkäriin ja kehotettiin jatkamaan yrittämistä. Lopulta tärppäsi.
Lääkärissä Osku katseli tutkimuspöydällä innokkaana ympärilleen, pysyi silti paikallaan, ja oli suloisen näköinen. Lääkäri tutki käsin koettelemalla kissan ja lopulta ilmoitti, että verikoe on otettava. Kerroin, että Osku on raivopääkissa toisinaan. Tiedosta kiitollisena lääkäri laittoi hupun Oskun päähän. Kissahoitaja piti Oskusta kiinni ja lääkäri pisti Oskua jalkaan. Se ei vielä herättänyt rimpuilua, mutta näytteenotto kesti liian kauan. Huppupäistä kissaa taatusti pelotti.
Osan verikokeen tuloksista saimme heti. Maksa-arvot olivat hieman koholla ja punasolujen määrä oli lisääntynyt. Tärkeimmän tuloksen saimme vasta tiistaina. Kyllä, Oskulla on kilpirauhasen liikatoiminta, joka on vanhoilla kissoilla yleinen. Lääkärin mukaan normaaliarvon yläraja on 58, mutta Oskulla mitattu arvo oli reippaasti yli 200.
Lääkitys oli aloitettava heti ja sitä on jatkettava koko Oskun elämän ajan. Oskulle määrättiin Tyrazolia 5 mg aamuin illoin. Osku inhoaa lääkkeiden ottoa. Tähän mennessä se on saanut lääkkeen ruokaan sekoitettuna ja se on sujunut hyvin. Onneksi Osku tykkää kovasti Sheban kissanruoasta. Parin kuukauden päästä otettavasta verikokeesta selviää, kuinka hyvin lääkitys auttaa.
Hoitamaton kilpirauhasen liiketoiminta johtaa kissalla sydänvian kehittymiseen. Toivottavasti vein Oskun ajoissa lääkäriin.
Osku hieman nuorempana, raukeampana ja isompana.
17. heinäkuuta 2011
Noin 10 kirjaa ja noin 10 kosmetiikkatuotetta
Sain Marja-Leenalta haasteen listata 10 tärkeää kirjaa ja 10 suosikkikosmetiikkatuotetta. En ole varma, kuinka sana ’tärkeä’ tässä yhteydessä tulkitaan. Kirja, johon palaa monta kertaa uudestaan? Kirja, josta on tullut osa ajattelua käsitteiden, mielikuvien tai tapahtumien kautta?
Lapsuuden ja varhaisnuoruuden tärkeimmät kirjat olivat
Kompassi, joka ruokki uteliaisuuttani ja tiedonjanoani Niinimaalla. Päiväkävelyllä olen kirjoittanut Kompassista otsikolla Tiedonjanoa ja mielikuvitusta.
Otavan iso tietosanakirjan kaikkia osia (1-10) luin hieman vanhempana. Keskustelun tuoksinassa olohuoneen kirjahyllystä kaivettiin usein osa jos toinenkin selvittämään, kuinka asia oikeasti on. Itsekseni luin usein elokuvista kertovaa artikkelia. Katselin kuvia elokuvista ja haaveilin vielä joskus näkeväni sellaiset elokuvat kuin Seitsemäs sinetti tai Paikka auringossa.
H.C. Andersenin Kootut sadut ja tarinat I-III. Luin kaikki kolme osaa lukuisat kerrat ja vieläkin muistan, että ensimmäisenä satuna oli ”Tulukset”. Tärkein Andersenin satu oli Pieni Merenneito, joka oli lapsuudenkodissani erillisenä kirjana Pieni merenneito ja muita H.C. Andersenin satuja vuodelta 1957. Siinä oli hyvin kaunis kuvitus kansikuvaa myöten. Valitettavasti kirja on kadonnut vuosia sitten (tai luettu loppuun) eikä minulla ole sitä. Pienestä merenneidosta olen kirjoittanut Päiväkävelyllä kaksi juttua: ”Pieni merenneito” ja ”Merenneito pysyköön merenneitona”.
Teininä, ennen yliopistoon menoa, luin kaiken mahdollisen, mitä käsiini sain. Alavuden kirjasto oli oikein hyvä pienen kaupungin kirjasto.
Tärkein tämän ajan kirja oli kuitenkin sinikantinen opas astrologiaan, jonka luin alkusyksystä 1972. Kirjan nimeä en muista, luultavasti se oli Astrologia. Siitä lähtien astrologia on ollut minulle yksi keino ymmärtää ihmistä, parisuhdetta ja maailmaa.
Vähintään yhtä tärkeä oli Aben Välijääkausi 4, joka tutustutti minut hämmästyttävään ja ihmeelliseen scifin maailmaan. Scifin maailmasta olen löytänyt monet minulle rakkaimmista kirjoista.
Yliopistossa opiskelin mm. kotimaista kirjallisuutta, mutta sitä kautta sen ajan tärkeimmät kirjat eivät tulleet. Tärkein opiskeluajan kirja, Doris Lessingin Shikasta, tuli luettua ystävieni useiden kehotusten jälkeen. Kirjan luettuani ajattelin maapallon historiasta, arkkitehtuurista ja ihmisistä uudella tavalla uusin käsittein. Saman teki myös Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä.
Kotimaisen kirjallisuuden peruskurssin luennoitsijalla oli tapana lukea otteita Homeroksen Odysseiasta Pentti Saarikosken käännöksenä. Otteet tekivät valtavan vaikutuksen, ostin kirjan ja luin sen. Rakastuin Odysseian kieleen, sanoihin ja eeppiseen kerrontaan.
Työelämässä olen ehtinyt olla miltei 25 vuotta. Luen vähemmän kuin nuorena, mutta silti olen valvonut monet yöt kirjaa lukien.
Tämän ajan tärkein kirja on novelli, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Portti-lehdessä nro 4/1999. Pasi Ilmari Jääskeläisen novelli Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa on tarina ajasta ja rakkaudesta. Oikeassa suhteessa kaikkea, mitä kirjallisuudelta tuolloin odotin. Minusta tuli Jääskeläis-fani ja hyllystäni löytyvät kaikki julkaistut teokset, myös novellikokoelma Missä junat kääntyvät, joka myöhemmin julkaistiin editoituna nimellä Taivaalta pudonnut eläintarha.
Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on mestarillinen novellikokoelma, jonka tarinoihin viittaan keskustelussa vähän väliä.
Lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, on Agatha Christien koko tuotanto. Innostuin Christiestä uudelleen katsomani Agatha Christien koodi –dokumentin ansioista. Agatha Christiestä olen kirjoittanut Päiväkävelyllä muutaman kerran.
Ja jos suodaan vielä yksi, niin se on J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjat.
Haasteen toinen osa eli 10 kosmetiikkatuotetta tuotti vähän ongelmia, sillä en meikkaa lainkaan.
SP hydrate shampoo + hoitoaine tekee hiuksistani kammattavat pesun jälkeen.
Kasvot puhdistan Vichyn kostetuttavalla kasvovedellä ja kerran viikossa Cliniquen kuorinta-aineella. Kosteusvoiteena minulla on Cliniquen kosteuttava päivävoide.
Suihkun jälkeen kosteutan vartaloni ihon Nivean after sun lotionilla, sillä se kosteuttaa ja pehmentää ihon sekä imeytyy hyvin. Kainaloihini suihkutan Chanelin Coco Mademoiselle deodoranttia. Lempituoksujani ovat Elizabeth Ardenin Green Tea ja CK One.
Huuleni pysyvät kunnossa Bepanthen voiteen ansiosta. Jalkoihini laitan Schollin kosteuttavaa jalkavoidetta ja käsiini sitä käsivoidetta, jota just sattuu olemaan.
Kosmetiikkatuotteeni kosteuttavat kovasti, mutta hei, olen 51-vuotias.
Haaste pitää laittaa eteenpäin. Haastan erityisesti Peter Pan -syndrooman Soubretten, mutta myös muut blogini lukijat voivat tarttua haasteeseen.
Lapsuuden ja varhaisnuoruuden tärkeimmät kirjat olivat
Kompassi, joka ruokki uteliaisuuttani ja tiedonjanoani Niinimaalla. Päiväkävelyllä olen kirjoittanut Kompassista otsikolla Tiedonjanoa ja mielikuvitusta.
Otavan iso tietosanakirjan kaikkia osia (1-10) luin hieman vanhempana. Keskustelun tuoksinassa olohuoneen kirjahyllystä kaivettiin usein osa jos toinenkin selvittämään, kuinka asia oikeasti on. Itsekseni luin usein elokuvista kertovaa artikkelia. Katselin kuvia elokuvista ja haaveilin vielä joskus näkeväni sellaiset elokuvat kuin Seitsemäs sinetti tai Paikka auringossa.
Teininä, ennen yliopistoon menoa, luin kaiken mahdollisen, mitä käsiini sain. Alavuden kirjasto oli oikein hyvä pienen kaupungin kirjasto.
Tärkein tämän ajan kirja oli kuitenkin sinikantinen opas astrologiaan, jonka luin alkusyksystä 1972. Kirjan nimeä en muista, luultavasti se oli Astrologia. Siitä lähtien astrologia on ollut minulle yksi keino ymmärtää ihmistä, parisuhdetta ja maailmaa.
Vähintään yhtä tärkeä oli Aben Välijääkausi 4, joka tutustutti minut hämmästyttävään ja ihmeelliseen scifin maailmaan. Scifin maailmasta olen löytänyt monet minulle rakkaimmista kirjoista.
Yliopistossa opiskelin mm. kotimaista kirjallisuutta, mutta sitä kautta sen ajan tärkeimmät kirjat eivät tulleet. Tärkein opiskeluajan kirja, Doris Lessingin Shikasta, tuli luettua ystävieni useiden kehotusten jälkeen. Kirjan luettuani ajattelin maapallon historiasta, arkkitehtuurista ja ihmisistä uudella tavalla uusin käsittein. Saman teki myös Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä.
Kotimaisen kirjallisuuden peruskurssin luennoitsijalla oli tapana lukea otteita Homeroksen Odysseiasta Pentti Saarikosken käännöksenä. Otteet tekivät valtavan vaikutuksen, ostin kirjan ja luin sen. Rakastuin Odysseian kieleen, sanoihin ja eeppiseen kerrontaan.
Työelämässä olen ehtinyt olla miltei 25 vuotta. Luen vähemmän kuin nuorena, mutta silti olen valvonut monet yöt kirjaa lukien.
Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on mestarillinen novellikokoelma, jonka tarinoihin viittaan keskustelussa vähän väliä.
Lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, on Agatha Christien koko tuotanto. Innostuin Christiestä uudelleen katsomani Agatha Christien koodi –dokumentin ansioista. Agatha Christiestä olen kirjoittanut Päiväkävelyllä muutaman kerran.
Ja jos suodaan vielä yksi, niin se on J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjat.
Haasteen toinen osa eli 10 kosmetiikkatuotetta tuotti vähän ongelmia, sillä en meikkaa lainkaan.
SP hydrate shampoo + hoitoaine tekee hiuksistani kammattavat pesun jälkeen.
Kasvot puhdistan Vichyn kostetuttavalla kasvovedellä ja kerran viikossa Cliniquen kuorinta-aineella. Kosteusvoiteena minulla on Cliniquen kosteuttava päivävoide.
Huuleni pysyvät kunnossa Bepanthen voiteen ansiosta. Jalkoihini laitan Schollin kosteuttavaa jalkavoidetta ja käsiini sitä käsivoidetta, jota just sattuu olemaan.
Kosmetiikkatuotteeni kosteuttavat kovasti, mutta hei, olen 51-vuotias.
Haaste pitää laittaa eteenpäin. Haastan erityisesti Peter Pan -syndrooman Soubretten, mutta myös muut blogini lukijat voivat tarttua haasteeseen.
14. heinäkuuta 2011
Tänä kesänä
Kesälomani alkaa huomenna. Lomasuunnitelmiani kysyneille ole vastannut: ”Lauantaina matkustan Turkuun, siellä on Finncon”. Työkaverit ovat vastauksen kuultuaan katsoneet minua epäilevästi. Mikä se Finncon on ja onko tuo Päivi tosiaan niin lapsellinen, että lukee scifiä ja fantasiaa? Eräs työtoverini, toisessa asiayhteydessä, ilmaisi asian näin: ”kyllä minäkin nuorena luin scifiä, mutta en enää jaksa”. Onneksi kaikki eivät suhtaudu näin.
Eivät edes kaikki työkaverini. Eräs suositteli Rajaniemen Kvanttivarasta, joka oli paras scifi pitkiin aikoihin. Sisareni totesi, että totta kai sinä menet Finnconiin, onhan se sinun juttusi.
No on ja on. Oikeastaan minä en harrasta scifiä, minä fanitan scifiä. Etäältä, aikuisen naisen tavoin. Luen kirjan silloin tällöin ja yleensä pidän lukemastani todella paljon. Fantasian luen mieluummin reaaliseen upotettuna. Scifi on kirjallinen ensirakkauteni. Siksi Finncon on minun juttuni.
En silti ole varma, lähdenkö lauantaina Turkuun. En ole innoissani sellaisesta ajatuksesta, että vietän koko päivän yksin.
Vaikka tämä ei ole mikään perustelu, niin sanon silti. Tämä kesä on jo tähän mennessä antanut paljon. En ole ehtinyt kirjoittaa, en lukea enkä syödä.
Hienointa, upeinta ja ihaninta tähän mennessä on ollut se, että sisareni meni viime viikolla naimisiin. Tyttäreni oli toinen morsiusneidoista vihkitilaisuudessa ja hääjuhlassa, joka pidettiin sunnuntaina. Vihkimisen aikaan minä olin töissä ja se todella suretti jonkin aikaa. Onneksi hääjuhla oli ihana.
![]()
Kesälomalla olen nelisen viikkoa. Finnconin lisäksi minulla ei ole suunnitelmia sen vieton suhteen eikä tehtävien töiden listaa. Siis aivan ihana kesäloma edessä!
Eivät edes kaikki työkaverini. Eräs suositteli Rajaniemen Kvanttivarasta, joka oli paras scifi pitkiin aikoihin. Sisareni totesi, että totta kai sinä menet Finnconiin, onhan se sinun juttusi.
No on ja on. Oikeastaan minä en harrasta scifiä, minä fanitan scifiä. Etäältä, aikuisen naisen tavoin. Luen kirjan silloin tällöin ja yleensä pidän lukemastani todella paljon. Fantasian luen mieluummin reaaliseen upotettuna. Scifi on kirjallinen ensirakkauteni. Siksi Finncon on minun juttuni.
En silti ole varma, lähdenkö lauantaina Turkuun. En ole innoissani sellaisesta ajatuksesta, että vietän koko päivän yksin.
Vaikka tämä ei ole mikään perustelu, niin sanon silti. Tämä kesä on jo tähän mennessä antanut paljon. En ole ehtinyt kirjoittaa, en lukea enkä syödä.
Hienointa, upeinta ja ihaninta tähän mennessä on ollut se, että sisareni meni viime viikolla naimisiin. Tyttäreni oli toinen morsiusneidoista vihkitilaisuudessa ja hääjuhlassa, joka pidettiin sunnuntaina. Vihkimisen aikaan minä olin töissä ja se todella suretti jonkin aikaa. Onneksi hääjuhla oli ihana.
Kesälomalla olen nelisen viikkoa. Finnconin lisäksi minulla ei ole suunnitelmia sen vieton suhteen eikä tehtävien töiden listaa. Siis aivan ihana kesäloma edessä!
13. heinäkuuta 2011
Kolme viikkoa töissä
Pian on ohi kolmen viikon töissäolo kesälomieni välissä. Olen nauttinut työnteosta, hiljaisuudesta ja keskeytysten vähyydestä.
Aamuisin työmatkani aluksi käyn ihastelemassa läheisin puiston ruusuja.
Hyvä alku päivälle.
Päivystystehtävien ohessa olen matkannut menneisyyteen käymällä läpi vuosien aikana kertyneitä työpapereitani. Monet asiat olin unohtanut, jotkut asiat suututtavat vieläkin. Hämmästellen seuraan, mitä kaikkea olen ehtinyt tehdä, kirjoittaa, kouluttaa ja kouluttautua pian 25-vuotisen työurani aikana.
Järjestän paperit uudelleen kokonaisuuksiksi, joista yksittäinen juttu on helpompi löytää. Välillä olen vakuuttunut siitä, että voin heittää kaikki paperit paperinkeräykseen. Onhan työpaikallani arkisto. Välillä haluan säilyttää kaiken ja jotkut paperit useana kappaleena. Asian täytyy toki löytyä kaikista niistä kokonaisuuksista, joihin se sisältönsä puolesta kuuluu. Omien tekemisten haluaisin löytyvät helposti
Projekti päättyy loman alkamiseen. Siihen mennessä osa papereista on vielä läpikäymättä. Ehkä heitän ne loman alkamisen kunniaksi paperikeräykseen.
24. kesäkuuta 2011
Koskaan ei voi tietää
”Apua!” ”Auttakaa!”
Huudot häiritsivät minua, en pystynyt keskittymään kirjoittamiseen. Ajattelin, että näin isossa talossa lisäkseni joku muu kuulee huudot ja tekee asialle jotain. Ilmeisesti ei, sillä huudot jatkuivat. Puolisen tuntia niitä kuunneltuani en enää kestänyt ajatusta siitä, että kukaan ei tee mitään jonkun huutaessa apua. Mitä jos huudot yhtäkkiä lakkaisivat? Tarkoittaisiko se sitä, että huutaja on menettänyt tajunnan tai kuollut?
Soitin 112:een ja selitin tilanteen. Koska en pystynyt kertomaan, mistä asunnosta huudot kuuluivat, he pyysivät minua menemään rappuun ja arvioimaan, mikä asunto on kyseessä. Hiiviskelin rapussa kerroksesta toiseen kuin mikäkin vakoilija ja kuuntelin ovien takana. Ei kuulunut mitään. Soitin uudestaan hätäkeskukseen ja siellä kerrottiin poliisien olevan jo matkalla.
Päästin poliisit rappuun ja kotiini kuuntelemaan huutoja. Välillä he kävivät viereisessä rapussa, jos huutaja olisikin siellä. Ei ollut. Pelkäsin, että huudot loppuvat ja että sen jälkeen olisi mahdotonta paikallistaa avuntarvitsijaa. Hienotunteiset poliisit eivät olisi halunneet soittaa jokaista ovikelloa ja palasivat yhä uudelleen asuntooni kuuntelemaan huutoja.
Lopulta he uskoivat löytäneensä asunnon ja lähtivät kodistani. Vielä sen jälkeen huudot jatkuivat. Jonkin ajan päästä ne loppuivat. Siitä kului vielä puolisen tuntia siihen, että poliisi soitti minulle ja kertoi asunnon löytyneen ja henkilön saavan apua. Olin helpottunut.
Avatessani kotini ovet poliisille mielessäni oli hädän lisäksi toinen ajatus: ”Miksi ihmeessä en ole siivonnut?” Sänkyäkään en ollut vielä ehtinyt petata. Ja minun mielestä sotkuisen kodin lisäksi vielä nolompaa on ruveta siivomaan vieraiden saavuttua. Niinpä yritin olla kuin en huomaisikaan koko asiaa. Se sujui helposti, sillä melkein koko huomioni oli keskittynyt huutojen kuuntelemiseen.
Lomani aikana siivoaminen on tuntunut täysin tarpeettomalta toimenpiteeltä. Olin varma, että kukaan ei tule käymään. Ehkä kuitenkin on totta, että koskaan ei voi tietää, kuka tulee käymään.
Tilanteesta on jo muutama tunti. Palautuminen tyyneyteen ja rauhallisuuteen on vielä kesken. Ehkä juhannusaaton vietto sisarten kanssa auttaa siinä.
Huudot häiritsivät minua, en pystynyt keskittymään kirjoittamiseen. Ajattelin, että näin isossa talossa lisäkseni joku muu kuulee huudot ja tekee asialle jotain. Ilmeisesti ei, sillä huudot jatkuivat. Puolisen tuntia niitä kuunneltuani en enää kestänyt ajatusta siitä, että kukaan ei tee mitään jonkun huutaessa apua. Mitä jos huudot yhtäkkiä lakkaisivat? Tarkoittaisiko se sitä, että huutaja on menettänyt tajunnan tai kuollut?
Päästin poliisit rappuun ja kotiini kuuntelemaan huutoja. Välillä he kävivät viereisessä rapussa, jos huutaja olisikin siellä. Ei ollut. Pelkäsin, että huudot loppuvat ja että sen jälkeen olisi mahdotonta paikallistaa avuntarvitsijaa. Hienotunteiset poliisit eivät olisi halunneet soittaa jokaista ovikelloa ja palasivat yhä uudelleen asuntooni kuuntelemaan huutoja.
Lopulta he uskoivat löytäneensä asunnon ja lähtivät kodistani. Vielä sen jälkeen huudot jatkuivat. Jonkin ajan päästä ne loppuivat. Siitä kului vielä puolisen tuntia siihen, että poliisi soitti minulle ja kertoi asunnon löytyneen ja henkilön saavan apua. Olin helpottunut.
Avatessani kotini ovet poliisille mielessäni oli hädän lisäksi toinen ajatus: ”Miksi ihmeessä en ole siivonnut?” Sänkyäkään en ollut vielä ehtinyt petata. Ja minun mielestä sotkuisen kodin lisäksi vielä nolompaa on ruveta siivomaan vieraiden saavuttua. Niinpä yritin olla kuin en huomaisikaan koko asiaa. Se sujui helposti, sillä melkein koko huomioni oli keskittynyt huutojen kuuntelemiseen.
Lomani aikana siivoaminen on tuntunut täysin tarpeettomalta toimenpiteeltä. Olin varma, että kukaan ei tule käymään. Ehkä kuitenkin on totta, että koskaan ei voi tietää, kuka tulee käymään.
Tilanteesta on jo muutama tunti. Palautuminen tyyneyteen ja rauhallisuuteen on vielä kesken. Ehkä juhannusaaton vietto sisarten kanssa auttaa siinä.
23. kesäkuuta 2011
Tallinnan Ikkunakissa
Eilen opin sen, että kovalla tuulella matka Tallinnaan Linda Linen katamariinilla voi olla epämiellyttävä. Aallot keikuttivat venettä niin, että oksennuspussin hakumatkalla oli koko ajan pidettävä jostain kiinni. Portailla liikkuminen oli lähes mahdotonta. Onneksi matka kesti vain puolitoista tuntia.
Linnahallin satama on liian suureellinen nimitys paikalle, johon Linda Linen veneet saapuvat ja josta ne lähtevät. Paikka on kuitenkin upea Linnahallin portaiden ja niiltä avautuvien meri- ja kaupunkinäkymien vuoksi. Portaiden kävely ylös ja alas oli korkeapaikankammosta kärsivälle koettelemus, jonka jälkeen jalat olivat jonkin aikaa puupökkelöitä.
![]()
Löysimme jotain siitä, mitä lähdimme etsimään ja enemmän. Uus-katua kävellessämme tutustuimme Ikkunakissaan, joka tervehti jokaista ohikulkijaa. Saamastaan huomiosta ilahtuneena kissa kellahti selälleen ja nousi nopeasti ylös. ”Eihän ihailijat vain ole lähteneet pois? Jäikö joku tervehtimättä, sillä aikaa kuin kelliskelin selälläni?”, tuntui kissa tuumivan.
![]()
Tallinna on ristiriitainen kaupunki kauneudessaan ja rumuudessaan, vanhuudessaan ja uutuudessaan, sekoitus isoja puistoja, kovia liikekeskuksia ja Vanhan kaupungin tunnelmaa.
![]()
Linnahallin satama on liian suureellinen nimitys paikalle, johon Linda Linen veneet saapuvat ja josta ne lähtevät. Paikka on kuitenkin upea Linnahallin portaiden ja niiltä avautuvien meri- ja kaupunkinäkymien vuoksi. Portaiden kävely ylös ja alas oli korkeapaikankammosta kärsivälle koettelemus, jonka jälkeen jalat olivat jonkin aikaa puupökkelöitä.
Löysimme jotain siitä, mitä lähdimme etsimään ja enemmän. Uus-katua kävellessämme tutustuimme Ikkunakissaan, joka tervehti jokaista ohikulkijaa. Saamastaan huomiosta ilahtuneena kissa kellahti selälleen ja nousi nopeasti ylös. ”Eihän ihailijat vain ole lähteneet pois? Jäikö joku tervehtimättä, sillä aikaa kuin kelliskelin selälläni?”, tuntui kissa tuumivan.
Tallinna on ristiriitainen kaupunki kauneudessaan ja rumuudessaan, vanhuudessaan ja uutuudessaan, sekoitus isoja puistoja, kovia liikekeskuksia ja Vanhan kaupungin tunnelmaa.
22. kesäkuuta 2011
Tallinna kutsuu
Huomenna keskiviikkona lähdemme päivän reissulle Tallinnaan. Edellisestä Tallinnan matkastamme on kulunut kolme vuotta, aivan liian pitkä aika.
![]()
Tällä kertaa jätämme parlamenttirakennuksen väliin. Tarkoituksemme on kuljeskella kaupungilla, ihastella raatihuoneen lohikäärmettä, jos se siellä edelleen on, ja kierrellä kauppoja. Katsastamme Helina Tilkin ihanat kissaposliinit ja etsimme sopivia lahjoja ja vaatteita kesän juhliin.
Vähäkalorinen dieetti tulee mukanamme. Noudatamme sitä tai emme. Ehkä päädymme syömään johonkin ihanaan ravintolaan ja nauttimaan sen tunnelmasta.
Tällä kertaa jätämme parlamenttirakennuksen väliin. Tarkoituksemme on kuljeskella kaupungilla, ihastella raatihuoneen lohikäärmettä, jos se siellä edelleen on, ja kierrellä kauppoja. Katsastamme Helina Tilkin ihanat kissaposliinit ja etsimme sopivia lahjoja ja vaatteita kesän juhliin.
Vähäkalorinen dieetti tulee mukanamme. Noudatamme sitä tai emme. Ehkä päädymme syömään johonkin ihanaan ravintolaan ja nauttimaan sen tunnelmasta.
19. kesäkuuta 2011
Keittoa, smoothieta ja vettä
Neljäs päivä vähäkalorisella dieetillä ja olo on ihanan kevyt. Ei närästä, ei turvota. Mihin niitä turvotusta vähentäviä jogurtteja ja närästyslääkkeitä tarvitaan, kun oikeastaan tarvitsi vain vähentää syömisiään – ja miettiä mitä syö.
Allevon ohjeen mukaan heidän keittonsa ja pirtelönsä viisi kertaa päivässä pitäisi riittää. Lisäksi saisi nauttia vain vettä tai vähäkalorisia juomia. Näin hullu en ole. Päivittäin olen syönyt kasviksia, joko tuoreita tai pakasteita. Lisäksi tyttäreni kehitti ihanan smoothien, jonka teemme heti aamulla.
2 banaania
2 persikkaa
iso kourallinen mansikoita
noin 3-4 dl vähäkalorista mansikkakeittoa
Allevolta löysin peruna-purjokeiton, jota pystyn syömään. Aluksi minun oli hirveä nälkä. Heikotti kovasti ja päätä särki. Näitä oireita ei enää ole, elimistöni on kai tottunut vähempään ravintoon. Juon paljon vettä, sillä tähän dieettiin liittyy jatkuva jano.
Eilen kaivoin vanhan, pölyisen ja ikivanhan mekaanisen vaa’an esille ja punnitsin itseni. Ylipainoa on noin 10 kiloa. Toivon tämän vähäkalorisen dieetin toimivan todellisena kick-startina, innostavana lähtölaukauksena pysyvään painonpudotukseen ja ruokailutottumusten muutokseen. Olisi niin mukavaa olla hoikempi!
17. kesäkuuta 2011
Enkelioppi
Työpaikkani henkilökunnan kirjastosta lainasin kaksi kirjaa, jotka olivat jääneet Kirjavinkkien arvosteluista mieleen. Danielle Trussonin Enkelioppi ja John Verdonin Numeropeli ovat kumpikin aikamoisia tiiliskiviä, mutta onhan lomalla aikaa lukea.
![]()
Danielle Trussonin Enkelioppi hämmensi minua kovasti. Niin luontevaa kuin onkin katsoa Supernaturalia ja ihastella enkeli Castielia, enkeleistä lukeminen tuntui lähes loukkaavalta. Ihanko totta joku kuvittelee, että otan kirjan lähtökohdan enkeleistä ja enkelitutkijoista tosissani? Näin ajatellessani ihmettelin, mitä minulle on tapahtunut, sillä olen lukenut lukuisat määrät fantasiaa ja scifiä ilman mitään vaikeuksia.
Jotta olisin pystynyt lukemaan Enkeliopin, yritin – ensimmäistä kertaa lukemishistoriani aikana – luokittaa kirjaa johonkin genreen. Oliko teos realismia, scifiä vai fantasiaa? Realistinen fantasia tuntui melko hyvältä, mutta ei tarkkaan osuvalta. Ihmettelin kovasti itseäni ja tarvettani löytää kirjalle genre. Lopulta tyydyin ajatukseen siitä, että Enkelioppi kertoo vaihtoehtoisesta todellisuudesta tai rinnakkaistodellisuudesta. Maailmasta, jossa Raamatun kertomukset esim. vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista ovat tosia. Tähän tulokseen päästyäni olin lukenut jo puolet kirjasta.
Pidin kirjasta, vaikka moneen otteeseen pelkäsin sen muuttuvan ennalta arvattavaksi ja Da Vinci koodin tyyppiseksi kaahailuksi. Päähenkilönä on 23-vuotias nunna Evangeline Pyhän Rosan luostarissa. Kirja alkaa Evangelinen aamusta, sen rutiinien kuvailulla. Tunnin osallistuminen keskeytymättömään rukoukseen, luostarin postin läpikäyminen ja työ kirjastossa olivat ehkä se juttu, joka koukutti minut. Hidasta ja tapahtumatonta ja varmaan useimpien mielestä erittäin epäkiinnostavaa. Ja juuri siksi pidin kirjailijaa rohkeana ja älykkäänä.
Tarina langenneiden enkelien ja ihmisten lapsista, nefileistä, ja niitä vastaan taistelevista enkelitutkijoista on huikea, älykäs, hyvin perusteellinen ja välillä piinaavan jännittävä. Luin kirjaa niin kauan kuin silmäni pysyivät auki, nukuin pari tuntia ja heräsin jatkamaan lukemista. Suoraan sanottuna lumoava kirja.
Kuvitellessani olevani kirjan kanssa jo sinut, luin kansiliepeeseen kirjoitetun jutun. Kirjan elokuvaoikeudet on ostettu, toki, ja siihen on tulossa jatko-osa. Lukemiseni oli loppua siihen. Eikö tarinaa saa kerrottua yhdessä kirjassa? Pelkäsin kirjan päättyvän ällöttävään cliffhangeriin ja joutuvani odottamaan vuosia saadakseni selville, miten tarinassa käy. Cliffhanger lopussa oli, mutta ei sietämätön. Yllättävä ja omituinen loppu useine kuolemineen päätti tarinan jättäen kuitenkin sopivasti avoimia kysymyksiä Enkelioppi 2:ta varten.
Enkeliopin lukeminen oli myös fyysinen kokemus. Suurikokoinen ja painava kirja sängyssä makuulla luettuna oli haaste ranteilleni. Onneksi Numeropeli on hieman kevyempi.
Danielle Trussonin Enkelioppi hämmensi minua kovasti. Niin luontevaa kuin onkin katsoa Supernaturalia ja ihastella enkeli Castielia, enkeleistä lukeminen tuntui lähes loukkaavalta. Ihanko totta joku kuvittelee, että otan kirjan lähtökohdan enkeleistä ja enkelitutkijoista tosissani? Näin ajatellessani ihmettelin, mitä minulle on tapahtunut, sillä olen lukenut lukuisat määrät fantasiaa ja scifiä ilman mitään vaikeuksia.
Jotta olisin pystynyt lukemaan Enkeliopin, yritin – ensimmäistä kertaa lukemishistoriani aikana – luokittaa kirjaa johonkin genreen. Oliko teos realismia, scifiä vai fantasiaa? Realistinen fantasia tuntui melko hyvältä, mutta ei tarkkaan osuvalta. Ihmettelin kovasti itseäni ja tarvettani löytää kirjalle genre. Lopulta tyydyin ajatukseen siitä, että Enkelioppi kertoo vaihtoehtoisesta todellisuudesta tai rinnakkaistodellisuudesta. Maailmasta, jossa Raamatun kertomukset esim. vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista ovat tosia. Tähän tulokseen päästyäni olin lukenut jo puolet kirjasta.
Pidin kirjasta, vaikka moneen otteeseen pelkäsin sen muuttuvan ennalta arvattavaksi ja Da Vinci koodin tyyppiseksi kaahailuksi. Päähenkilönä on 23-vuotias nunna Evangeline Pyhän Rosan luostarissa. Kirja alkaa Evangelinen aamusta, sen rutiinien kuvailulla. Tunnin osallistuminen keskeytymättömään rukoukseen, luostarin postin läpikäyminen ja työ kirjastossa olivat ehkä se juttu, joka koukutti minut. Hidasta ja tapahtumatonta ja varmaan useimpien mielestä erittäin epäkiinnostavaa. Ja juuri siksi pidin kirjailijaa rohkeana ja älykkäänä.
Tarina langenneiden enkelien ja ihmisten lapsista, nefileistä, ja niitä vastaan taistelevista enkelitutkijoista on huikea, älykäs, hyvin perusteellinen ja välillä piinaavan jännittävä. Luin kirjaa niin kauan kuin silmäni pysyivät auki, nukuin pari tuntia ja heräsin jatkamaan lukemista. Suoraan sanottuna lumoava kirja.
Kuvitellessani olevani kirjan kanssa jo sinut, luin kansiliepeeseen kirjoitetun jutun. Kirjan elokuvaoikeudet on ostettu, toki, ja siihen on tulossa jatko-osa. Lukemiseni oli loppua siihen. Eikö tarinaa saa kerrottua yhdessä kirjassa? Pelkäsin kirjan päättyvän ällöttävään cliffhangeriin ja joutuvani odottamaan vuosia saadakseni selville, miten tarinassa käy. Cliffhanger lopussa oli, mutta ei sietämätön. Yllättävä ja omituinen loppu useine kuolemineen päätti tarinan jättäen kuitenkin sopivasti avoimia kysymyksiä Enkelioppi 2:ta varten.
Enkeliopin lukeminen oli myös fyysinen kokemus. Suurikokoinen ja painava kirja sängyssä makuulla luettuna oli haaste ranteilleni. Onneksi Numeropeli on hieman kevyempi.
Yökötystä ja hyviä enteitä
Voi yökötys sentään!
Tiedän olevani etuoikeutettu asuessani vauraassa Suomessa. Olen tottunut hyvään, niin vaatteissa, asumisessa kuin ravinnossakin. Ruoka on maistunut ehkä liikaakin, sillä painan hieman enemmän kuin pituiseni ihmisen normaalipianon.
Muutama viikko sitten sain ajatuksen, että lomallani minä ja tyttäreni yhdessä laihduttaisimme Allevon avulla. Tyttäreni oli aikaisemmin kokeillut eri makuja ja todennut kaakaopirtelön maun parhaaksi.
Kuuri alkoi torstaina, joten kokemukseni on lyhyt. Mutta silti. Olen yrittänyt unohtaa makuaistin olemassaolon, mutta en voi. Kaakaopirtelön maku yököttää minua. Siihen kuulemma tottuu halutessaan. Minä en halua. Huomenna menen kauppaan ja ostan jotain muuta. Kokeilen Allevo-patukoita ja korvaan niillä ravintoni. Toivottavasti ne eivät yökötä.
Tarkoituksena on pitää puolentoista viikon vähäkalorinen dieetti. Toivottavasti se onnistuu eli löydän sellaisen ravinnonkorvikkeen, jota pystyn syömään. Ja toivottavasti en sen jälkeen syö kuin hevonen.
Huomenna menen myös kirjastoon ja lainaan Terry Pratchettin ja Neil Gaimannin yhteisteoksen Hyviä enteitä. Ratkiriemukas kirja, jossa maailmanloppu uhkaa. Neljästä apokalyptisesta vitsauksesta yksi on nälkä. Nälän ratkaisu yltäkylläisessä runsaudessa on muistuttaa ylipainosta ja luoda laihuus kauneuden ihanteeksi. Hykertelen tällä ja kirjan kaikilla muilla hulvattomilla ideoilla samalla kuin yritän nauttia elämästäni vähäkalorisella dieetillä.
----------------------------------
Edit: Surukseni Hyviä enteitä on lainassa, kadonnut tai odottaa noutoa kaikissa Helmet-kirjastoissa. Täytyy lukea jotain muuta.
Tiedän olevani etuoikeutettu asuessani vauraassa Suomessa. Olen tottunut hyvään, niin vaatteissa, asumisessa kuin ravinnossakin. Ruoka on maistunut ehkä liikaakin, sillä painan hieman enemmän kuin pituiseni ihmisen normaalipianon.
Muutama viikko sitten sain ajatuksen, että lomallani minä ja tyttäreni yhdessä laihduttaisimme Allevon avulla. Tyttäreni oli aikaisemmin kokeillut eri makuja ja todennut kaakaopirtelön maun parhaaksi.
Kuuri alkoi torstaina, joten kokemukseni on lyhyt. Mutta silti. Olen yrittänyt unohtaa makuaistin olemassaolon, mutta en voi. Kaakaopirtelön maku yököttää minua. Siihen kuulemma tottuu halutessaan. Minä en halua. Huomenna menen kauppaan ja ostan jotain muuta. Kokeilen Allevo-patukoita ja korvaan niillä ravintoni. Toivottavasti ne eivät yökötä.
Tarkoituksena on pitää puolentoista viikon vähäkalorinen dieetti. Toivottavasti se onnistuu eli löydän sellaisen ravinnonkorvikkeen, jota pystyn syömään. Ja toivottavasti en sen jälkeen syö kuin hevonen.
Huomenna menen myös kirjastoon ja lainaan Terry Pratchettin ja Neil Gaimannin yhteisteoksen Hyviä enteitä. Ratkiriemukas kirja, jossa maailmanloppu uhkaa. Neljästä apokalyptisesta vitsauksesta yksi on nälkä. Nälän ratkaisu yltäkylläisessä runsaudessa on muistuttaa ylipainosta ja luoda laihuus kauneuden ihanteeksi. Hykertelen tällä ja kirjan kaikilla muilla hulvattomilla ideoilla samalla kuin yritän nauttia elämästäni vähäkalorisella dieetillä.
----------------------------------
Edit: Surukseni Hyviä enteitä on lainassa, kadonnut tai odottaa noutoa kaikissa Helmet-kirjastoissa. Täytyy lukea jotain muuta.
13. kesäkuuta 2011
Fred Vargasin kissajutut ja Osku
Fred Vargasin Adamsberg-romaaneissa on kissa nimeltä Kerä. Kerä asuu Adamsbergin johtaman murharyhmän toimistossa. Kissa kuvataan laiskaksi otukseksi, joka pitää kantaa ruokakupille, hiekkalaatikolle ja juomaan. Valkoviinistä pitävä Kerä nukkuu päivät kopiokoneen päällä. Kopiointia varten toimistoon hankittiin toinen kone, sillä Kerää ei haluttu pelästyttää eikä häiritä.
Kissaan usein liitetyt adjektiivit itsenäinen ja riippumaton eivät kuvanneet Kerää lainkaan. Se ei kestänyt yksinoloa vaan tarvitsi ihmisen seuraa kaiken aikaa. Kerällä oli murharyhmässä suosikki-ihmisensä. Kun Retancourt lähti toimistosta hoitamaan tehtäviä tai kotiin, kissa saattoi miukua 3 tuntia oven edessä.
Ikimetsän sydän –romaanissa Kerä tekee sankariteon. Eihän kissoja tunneta sankarillisina eläiminä kuin saduissa ja kissoja rakastavien ihmisten kertomuksissa. Tapaus on dramaattinen, traaginen, huvittava ja uskomaton ja kertoo kissan rakkaudesta suosikki-ihmistään kohtaan. Jo tämän sankariteon takia Ikimetsän sydän kannattaa lukea.
Myös Vargasin romaanissa Elottomat, jalattomat kissalla on keskeinen rooli. Kerä asustaa tässäkin kirjassa murharyhmän toimistossa, mutta nyt asialla on komisario Adamsbergin naapurin hoivaama kissa pentuineen.
Kolmannessa lukemassani Vargasin romaanissa Kuriton mies nurin ei ole kissaa. Susia ja lampaita sen sijaan mielin määrin.
Kerä-kissa muistuttaa meidän Oskua. Oskulla on harvinaiset itsenäisyydenpuuskansa, mutta muuten se on siellä missä minä ja tyttäreni. Oskua ei tarvitse kantaa ruokakupille, mutta sen vieressä on istuttava, muuten ruokailusta ei tule mitään.
Tytärtäni Osku palvoo (kyllä sellainen on kissalle mahdollista). Tyttäreni ollessa poissa kotoa Osku on levoton, miukuu ja etsii tytärtäni. Ja kun tyttäreni tulee kotiin, mitä kissa tekee? Ei ole huomaavinaan, jatkaa nukkumista ja tulee vastaan vasta kun sitä on kutsuttu riittävän kauan.
Kissaan usein liitetyt adjektiivit itsenäinen ja riippumaton eivät kuvanneet Kerää lainkaan. Se ei kestänyt yksinoloa vaan tarvitsi ihmisen seuraa kaiken aikaa. Kerällä oli murharyhmässä suosikki-ihmisensä. Kun Retancourt lähti toimistosta hoitamaan tehtäviä tai kotiin, kissa saattoi miukua 3 tuntia oven edessä.
Ikimetsän sydän –romaanissa Kerä tekee sankariteon. Eihän kissoja tunneta sankarillisina eläiminä kuin saduissa ja kissoja rakastavien ihmisten kertomuksissa. Tapaus on dramaattinen, traaginen, huvittava ja uskomaton ja kertoo kissan rakkaudesta suosikki-ihmistään kohtaan. Jo tämän sankariteon takia Ikimetsän sydän kannattaa lukea.
Myös Vargasin romaanissa Elottomat, jalattomat kissalla on keskeinen rooli. Kerä asustaa tässäkin kirjassa murharyhmän toimistossa, mutta nyt asialla on komisario Adamsbergin naapurin hoivaama kissa pentuineen.
Kolmannessa lukemassani Vargasin romaanissa Kuriton mies nurin ei ole kissaa. Susia ja lampaita sen sijaan mielin määrin.
Kerä-kissa muistuttaa meidän Oskua. Oskulla on harvinaiset itsenäisyydenpuuskansa, mutta muuten se on siellä missä minä ja tyttäreni. Oskua ei tarvitse kantaa ruokakupille, mutta sen vieressä on istuttava, muuten ruokailusta ei tule mitään.
Tytärtäni Osku palvoo (kyllä sellainen on kissalle mahdollista). Tyttäreni ollessa poissa kotoa Osku on levoton, miukuu ja etsii tytärtäni. Ja kun tyttäreni tulee kotiin, mitä kissa tekee? Ei ole huomaavinaan, jatkaa nukkumista ja tulee vastaan vasta kun sitä on kutsuttu riittävän kauan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)