Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

Halusin lukea Aikamatkustajan vaimon, sillä olin nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Lisäksi olin kuullut, että kirja on parempi kuin leffa. Elokuvan näkemisestä on kuitenkin pitkä aika enkä siitä muistanut oikeastaan kuin loppukohtauksen. Vertailua kirjan ja leffan kanssa en siis pystynytkään tekemään :)

Aikamatkustajan vaimo on Clare, joka tapaa kuusivuotiaana ensimmäisen kerran aviomiehensä Henryn, joka on silloin kolmekymmentakahdeksan vuotias. Oikeasti Henry on vain kahdeksan vuotta Clarea vanhempi, mutta oikeastaan ikäerolla ei ole merkitystä tässä rakkaustarinassa.

Clare rakastuu merkilliseen Henryyn, varaa hänelle vaatteet kotinsa takana olevalle niitylle ja tuo hänelle ruokaa. Clare ja Henry kohtaavat Henryn aikamatkoilla useasti ennen kuin he kohtaavat nykyhetkessä. Silloin Henry ei tunne Clarea, sillä matkat Claren lapsuuteen hän on tehnyt vanhempana.

Claren ja Henryn rakkaus vaikuttaa väistämättömältä. Samankaltaista rakkautta Stephenie Meyer kutsuu Twilight-sarjassaan leimautumiseksi. Twilight-arvioissa leimautuminen herätti jopa moraalista närkästystä.

Myönnän, että Aikamatkustajan vaimoa lukiessani mietin useamman kerran ettei Clare voinut tehdä muuta kuin rakastua Henryyn. Varsinkin kun Henry kertoo teini-ikäiselle Clarelle, että he menevät tulevaisuudessa naimisiin.  Ennen Clareen tutustumista nykyisyydessä Henryllä oli ollut runsaasti naisia elämässään. Mutta ei Henrylläkään ollut vaihtoehtoja enää sen jälkeen kun hän oli tavannut Claren.

Tällainen on kai romanttista, mutta olen liian vanha uskomaan tuollaiseen.

Henryllä on geneettinen virhe, jonka takia hän ei pysy nykyhetkessä. Useimmiten hän siirtyy ajassa menneisyyteen, tulevaisuuteen harvemmin. Henry ei voi itse säädellä aikamatkustuksen hetkeä eikä aikaa ja paikkaa, johon hän siirtyy. Aikamatkustus tehdään alastomana ja siksi Henryn ensimmäinen tavoite toisessa ajassa on saada vaatteet päällensä ja toisena saada selville, missä ajassa ja paikassa hän on. Ja päästä takasin nykyisyyteen.

Aika on todella kiinnostava teema kirjallisuudessa. Aikamatkustajan vaimossa aika on aina henkilökohtaista. Vain kerran kirjassa viitataan johonkin suurempaan tapahtumaan ja tämä on WTC:n terrori-isku, josta Henry ja Clara tiesivät etukäteen. He olivat jopa asettautuneet televisoin ääreen nähdäkseen tapahtuman!

Aikamatkustajan vaimossa tuntuu ajassa liikkumisesta huolimatta olevan aina nyt, silloinkin kun aikatasot ovat päällekkäin. Ajassa matkustanut Henry voi keskustella nykyisyydessä olevan Henryn kanssa, jopa soittaa itselleen.

Kirjan tempo on melko hidas, välillä jopa pitkästyin. Kun Clare ja Henry menevät naimisiin kirjan puolessa välissä, tahti ja sävy muuttuvat. Onnen odotus muuttuu koetuksi onneksi, jota varjostavat traagiset keskenmenot ja tulevan, väistämättömän, tragedian odotus.

Ostin kirjan Hietsun kirpparilta eurolla. Palautan tämän kirjan kiertoon, sillä Aikamatkustajan vaimo ei kolahtanut minuun täysillä. Ehkä odotin muuta kuin rakkausromaania, Ajasta ja rakkaudesta kun voi kirjoittaa niinkin hienosti kuin mitä Pasi Ilmari Jääskeläinen tekee novellissaan Oi niitä aikoja eli Elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa. Myös Niffineggerin kirjan nimessä voisi olla viittaus Henryn työpaikkaan Newberryn kirjastossa tyyliin Kirjastonhoitajan vaimo. Kuinkahan paljon kirja olisi herättänyt huomiota tuolla nimellä?

Taidan pitää paksuista kirjoista, joissa todellakin riittää luettavaa. Aikamatkustajan vaimon pokkariversiossa on 652 sivua. Seuraava lukulistallani oleva teos on kaksiosainen, jossa on yhteensä 1341 sivua. Näin laajoja romaaneja ei lukaista yhdessä illassa.

Oppinut neiti

Kameleontin varjon jälkeen kaipasin rentouttavaa, ihanaa ja kevyttä luettavaa. Kaari Utrion Oppinut neiti on juuri sitä. Lisäksi Oppinut neiti on katsaus 1800-luvun alun säätyläiselämään ja sen normeihin.

Nuorena neitona luin Utriolta Vehkalahden neidot, Sunnevat ja muistaakseni myös Piritta, Karjalan tyttären. Silloin Utrion kirjoissa kiehtoi naishistorian lisäksi siihen aikaan rohkeat ja nuoren tytön mieltä kiihdyttävät romanssit, rakkaudet ja seksi. Oppineessa neidissä ei seksiä ole enkä sitä siihen kaivannut.

Sofia Malm on Smolnan tyttöopiston käynyt oppinut neiti, naimaton opettajatar Pietarissa ja 24 vuotias.

"Minuahan onni suosii!! Olen saanut erinomaisen koulutuksen enkä ole riippuvainen kenestäkään."

Christian ei pystynyt tyrmistykseltään sanomaan mitään. Säätyläisnainen oli aina riippuvainen jostakin miehestä, se kuului asemaan, ja juuri se teki hienosta hienon. Kalastajaeukot anasaitsivat oman leipänsä, eivät upseerin tyttäret."

Sofia Malm lähtee Pietarista Porojärvelle Lappiin kuultuaan äitinsä olevan sairas. Lappiin matkaavat myös majuri Lars Hackfelt yhdessä veljenpoikansa paroni Christian Hackfeltin kanssa. Majuri haluaa nähdä kaamoksen ja keskiyön auringon ennen kuolemaansa.

Myöhemmin kirjan tapahtumapaikkoina ovat myös Kortejoki ja Helsinki, mutta Lapin kuvauksessa ja tapahtumissa kirja antaa parastaan. Ero pietarilaisen muodollisuuden ja itsekkyyden ja lappilaisen suoruuden, luonnollisuuden ja välittämisen välillä on suuri, Käyttäytymistä säätelevätkin luonnon asettamat rajat eivät tiukat käyttyäytymiskoodit. Utrio kirjoittaa Lapista ja ihmisen elämästä siellä hurmioituneesti ja hurmaavasti, vapauttavasti.

Lapista Sofia Malm ei palaa Pietraiin, vaan setänsä Sohlbergan kartanoon Kortejoelle. Paluu jäykkään käyttäytymisetikettiion erottaa Sofian matkakumppaneistaan Lars ja Christian Hackfeltista. Sofiasta tulee kotiopettajatar Plmcronan perheen tyttärillä ja siten hän kuuluu perheen palvelusväkeen. Ei sellainen voi seurustella perheen vieraiden kanssa salissa.

Oppineen neidin kautta Utrio tarkastelee kirjassaan naisen asemaa. Sofia Malmin tavoin itsenäinen nainen on mahdollista ehkä Lapissa, mutta säätyläisnainen tarvitsee miehen. Miestä ja mieluiten varakasta sellaista tavoittelevat niin pinskiläinen maakreivitär Isabella von Tallinger kuin debytanttikauteensa valmistautuva Charlotte Palmcronakin.

Charlotten täti ruustinna Palmcrona puolestaan hallitsee aviomiestään ja tyrannisoi lähiympäristöään, oli sitten Kortejoella tai Helsingissä. Mitään ei saanut tehdä ilman hänen lupaansa! Ruustinna Palmcrona muistuttaa Kasvattitytön tarinan rouva Norrisia.

Rentouttava kirja!

Muutenkin Oppinut neiti toi mieleeni Jane Austenin kirjat tapojen, normien ja taloudellisen pakon kuvauksessa. Itsenäisen, oppineen naisen tarina palautti mieleeni myös Hilja Valtosen kirjat. Oikein hyvää luetavaa siis, tämä Oppinut neiti.