Stephen Kingin Tukikohta - kirja ja tv-sarja

Katsoin 90-luvulla telkkarista tv-sarjan Tukikohta. Pidin siitä ja kun huomasin, että se tulee kesäuusintana, katsoin sarjan taas. Stephen King oli tv-sarjan käsikirjoittaja, joten tv-sarja onkin hänen kolmas versio teoksestaan Tukikohta, Ensin Tukikohta (The Stand) ilmestyi vuonna1978. Vuonna 1990 King julkaisi teoksestaan laajennetun painoksen.

Laajennettu painos alkaa Kingin esipuheella, jossa hän perustelee laajennuksen välttämättömyyttä, Yksi syy on vuoden 1978 painoksesta poistetut 400 sivua, sillä kustantamo oletti kirjan olevan liian laaja, ettei kukaan jaksa lukea niin paksua kirjaa. Kaikkia 400 sivua ei ole laajennetussa painoksessa. Kingin mukaan laajennukset syventävät ja rikastavat henkilöhahmoja ja tekevät siten lukukokemuksesta nautittavamman.

Totta. Lukiessani Tukikohtaa olen suuresti nauttinut juuri siitä, että saan tutustua lähes jokaiseen henkilöön perustellisesti. Että saan tietää enemmän Franniesta, Stusta, Larrysta, Nickistä, Äiti Abageilista ja myös Randall Flaggista ja Lloydista.

Siksi onkin mielenkiintoista, että tv-sarjaa varten King on typistänyt henkilöhahmojensa kuvausta huomattavasti ja jättänyt osan henkilöistä kokonaan pois yhdistämällä esim. Nadinen hahmoon myös Ritan tarinan. Harold Lauderin ulkoinen olemus on tv-sarjassa hyvin erilainen kuin kirjassa, mutta siihen King ei ehkä ole voinut vaikuttaa.

Tv-sarja keskittyy hyvän ja pahan vastakkainasetteluun. Perustelut ja henkilöhahmojen esittelyt ovat lähes olemattomia. Neliosaisen sarjan päättyessä ihmettelin, että tässäkö tämä oli. Kehuttu, Kingin parhaaksi mainittu teos, onkin tv-sarjana peruskamaa, tosin taitavasti tehtynä ja erinomaisella musiikilla höystettynä.

Tukikohdasta onkin nyt suunnitteilla uusi 8-osainen minisarja ja elokuva.

Ei ihme, että halusin lukea myös kirjan. Nyt olen lukenut kirjasta runsaan kolmanneksen. Silloin kun en lue, kirjan henkilöt pyörivät mielessäni ja odotan innolla seuraavaa lukuhetkeä. Kaiken aikaa kun ei voi lukea, vaikka olisi kuinka kiinnostava kirja.

Kerrasta poikki

Amerikkalainen tv-yhtiö ABC tekee taas sen, mitä siltä vähiten odottaisi. Flashforwardin tuotanto jää yhteen kauteen. Älykäs tv-sarja on ilmeisesti amerikkalaiselle katsojalle liikaa, katsojia ei ole tarpeeksi. Lakkautuspäätös tehtiin ensimmäisen tuotantokauden päätyttyä. ABC ilmoitti lakkauttavansa myös Scrubsin, mutta se ei minua sureta.

Katsojaystävällisempää olisi tehdä tuollainen päätös tuotantokauden aikana. Veikkaan, että katsojien koukuttamiseksi seuraavalle tuotantokaudelle Flashforward päättyy cliffhangeriin, johon emme tule koskaan saamaan vastausta.

Että minä inhoan tuollaista. Aikoinaan ABC lopetti loistavan Uhan alla (Invasion) –sarjan samalla tavoin. Hurjaan cliffhangeriin päättynyt ensimmäinen tuotantokausi ei koskaan saanut jatkoa.

Tekisi mieli boikotoida kaikkia ABC:n tv-sarjoja. Tosin se ei olisi helppoa, sillä ABC:n sarjoja ovat mm. Täydelliset naiset ja Lost, josta onneksi on viimeinen kausi meneillään. Toivottavasti siihen saadaan katsojaystävällinen lopetus. Uusin tuttavuuteni ABC:n sarjoista on Castle, josta en vielä ole varma, onko se tavallista poliisisarjaa kummempi. Rumaa Bettya ja Greyn anatomiaa en ole seurannut.

Mitkä ovat katsojan oikeudet ison tv-yhtiön tehdessä päätöksiään? Buffya jatkettiin yleisön pyynnöstä seitsemän tuotantokauden verran, Torchwoodia on tehty kolme kautta ja neljäs on suunnitteilla. Mutta nämä ovat melkoisia poikkeuksia.

----------

Löysin poistamistani teksteistä heinäkuussa 2008 kirjoittamani jutun Uhan alla –sarjasta.

Sub näyttää loistavan Uhan alla -sarjan uusintana. Lähetysajankohta on pielessä, kuten oli silloinkin kun sub näytti sitä ekan kerran. Nyt tosin vielä enemmän, koska Uhan alla tulee kahden aikaan yöllä keskiviikkoisin. Lauantaina esitetään sitten uusinnan uusinta, myös kahden aikaan yöllä.

William Fichtner tekee unohtumattoman roolin sheriffi Underlayna. Myös Kari Matchettin rooli tohtori Underlayna, sheriffin nykyisenä ja puistonvartija Russell Varonin entisenä vaimona on mieleenpainuva. Joku on sanonut, että Uhan alla käsittelee uusioperheiden ongelmia ja vaikeuksia, toinen taas on verrannut sarjaa Don Seagelin unohtumattomaan elokuvaan The Invasion of Body Snatchers. Katso itse, mistä sarjassa on kyse!

Valitettavasti sarjaa tehtiin vain yksi tuotantokausi. Viimeinen jakso antaa viitteitä tulevista tapahtumista, joita ainakin minä olisin hyvin mielelläni seurannut toisenkin tuotantokauden verran.

Onneksi on Torchwood

Yle2 näyttää Torchwoodin kakkoskautta keskiviikkoiltaisin. Esitysaika on kahdentoista paikkeilla.

Luultavasti katson tämän taas – ties kuinka monennen kerran. Kaikki kolmen tuotantokauden Torchwoodit löytyvät digiboksini sisuksista, ruotsiksi tekstitettyinä. Torchwoodissa puhutaan paljon ja nopeasti Cardiffin murteella. Siksi joskus en aivan kaikkea ole ymmärtänyt eikä ruotsinkielinen tekstitys paljoa auta. Sitä kun ei ehdi lukea. Jos vaan digiboksiin mahtuu, tallennan tämän kakkoskauden uudestaan.

Ei uskoisi, että olen jossain asiassa näin kärsivällinen. Jaksan odottaa viikon seuraavaa jaksoa. Kestän jopa mainokset, jotka ikävästi pilkkovat mm. Flashforwardin ja Lostin. Dvd:t ostan sitten joskus myöhemmin.

Hyllyyni on päätynyt vain muutaman sarjan dvd:t. Näitä ovat:

• Angel, kaikki kaudet
• Buffy the Vampire Slayer, kaikki kaudet
• Invasion, yksi ja ainut tuotantokausi
• Supernatural, kolme kautta

Kun aikansa odottaa tv-sarjan ilmestymistä Suomessa dvd:nä, saattaa kiinnostus sarjaan hiipua. Näin kävi Heroesin kohdalla. Tällä hetkellä odotan True Bloodin kakkoskauden ja Supernaturalin neloskauden ilmestymistä dvd:nä. Ja ehdottomasti odotan Torchwoodia ja Dr. Whota!

Torchwood voisi nyt vaikka tullakin Suomen markkinoille. Kapteeni Jack Harknessia näyttelevä John Barrowmanilla on pahiksen rooli Täydellisissä naisissa. Uskon hänen charminsa purevan myös siinä roolissa ja synnyttävän halun nähdä lisää John Barrowmania.

Tänään on ollut ikävä päivä. Onneksi on Torchwood!

True Blood 2

Tänään, tai oikeastaan nyt on keskiviikon ja torstain välinen yö, tarkoitukseni oli pohtia Houkutusta. En tiedä, saanko mitään aikaiseksi, koska olo on kuin hepulikohtauksessa. Olen kiihkeä, levoton, en pysty keskittymään enkä istumaan aloillani. Se on tämä kevät. Tai sitten syömäni suklaalevyn aiheuttama sokerihumala.

Eikä True Bloodin kakkoskauden jakso Release Me ainakaan vähentänyt kiihtynyttä olotilaani. Paitsi siten, että se naulitsi telkkarin ääreen jakson ajaksi. Pysyin ainakin aloillani.

Ykköskausi ei minua täysin vakuuttanut, vaikka ehdottoman kiinnostava olikin. Vasta katsoessani True Bloodin kakkoskautta ymmärrän, miksi sarjasta pidetään niin paljon. Nyt ollaan asian ytimessä, vihamielisyydessä vierasta, outoa mutta myös tuttua kohtaan, seksissä ja salaisuuksien paljastumisessa. Lisäksi ihmisen heikkous, alttius ja houkuteltavuus ovat kakkoskauden teemoja.

Ykköskkauden jaksoissa minun oli vaikeaa sulatta sen brutaalia, rumaa seksiä. Kakkoskaudella seksi on bakkanaalien ryhmäseksiä. Se on myös rakkausseksiä, himoa ja halua. Mutta myös laskelmoitua ja julmaa. Näin monipuolinen seksi tv-sarjassa on oikeastaan uskomatonta enkä vastaavaa ole muissa sarjoissa nähnyt.

Vaikka True Blood on vampyyrisarjaksi sanottu, ovat sarjan henkilöhahmot kiinnostavampia kuin vampyyrit. Jasonin hahmo, tuo seksi- ja vampyyrinveriaddikti, saa lisää ulottuvuuksia ja on kakkoskauden päähenkilöistä tärkeimpiä. Taran ja Samin hahmot muuttuvat jollain tavalla yhä enemmän itsensä näköisiksi. Sookie pysyy Sookiena.

Vampyyreistä Bill on keskiössä. Hän rakastaa edelleen Sookieta ja joutuu kohtaamaan menneisyytensä. Hiukan vaisuksi Bill jää tälläkin kaudella. Sen sijaan alueen vampyyrisheriffi Eric saa yhä enemmän ruutuaikaa. Hänen hahmonsa on vakuuttava. Eniten pidän Jessicasta. Hän on uusi vampyyrina ja nuori muutenkin. Siksi hänessä on raikkautta ja tuoreutta, jota muissa vampyyrihahmoissa ei ole.

Ehkä kirjoitan myöhemmin Houkutuksesta. True Bloodin jälkeen se tuntuu kovin laimealta. Silti kirjassa, jota luetaan ja paheksutaan ja ilmeisesti rakastetaan, täytyy olla jotain.

Elämä tauolla

Näillä pakkasilla en halua liikkua ulkona kuin minimin. Töihin, kauppaan ja kotiin. Jatkuva sisälläolo tylsistyttää. Kaipaan liikkumista ja ulkona olemista. Työmatkoja en ole kävellyt tänä vuonna kertaakaan. Siihen on ollut joko liian kylmä tai liian liukasta. Tämä liikkumattomuus veltostuttaa, ei vain fyysisesti, vaan myös henkisesti.

Jyrki Siukosen tutkimus Muissa maailmoissa. Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria on vieläkin kesken. Siukonen käänsi teosta varten useita tekstejä, muun muassa Voltairen tarinan Mikromegas, jossa siriuslainen ja saturnuslainen vierailevat maapallolla. Hauskaa tekstiä, josta tiedän nauttivani. En vain jaksa lukea.

Katson televisiota, tv-sarjoja, elokuvia, dokumentteja ja uutisia. Aloitan urakan Neiti Marplella, jonka aikana on hyvä ottaa päikkärit. Herättyäni ehdotan tyttärelleni, että eikös katsottaisi jotain. Aloitamme edellisyön Torchwood-jaksolla. Ensimmäinen tuotantokausi on nähty ja huomenna aloitamme toisen kauden jaksojen katsomisen. Sen jälkeen Heroesia, Supernaturalia tai elokuvia tai jotain muuta. Tänään Torchwoodin jälkeen ensin Päätön ratsumies ja sen jälkeen Kill Bill vol. 1 ja 2. Mutta kaikki nämä olen nähnyt ennenkin.

Ylen Naisia kaupungilla on loistava piristys näihin jo nähtyihin. Käsikirjoitus on räväkkä ja suorapuheinen. Ehkä juuri siksi naiset ja miehet sarjassa tuntuvat uskottavilta ja todellisilta.

Outoa on, että pakkanen on vaikuttanut myös kissaamme. Sitä ilmeisesti hermostuttaa sisällä olo, onhan se tottunut nautiskelemaan ulkoilmasta parvekkeella. Kovalla pakkasella ei kissa siellä viihdy. Tai sitten jokin muu on syynä, mutta kissamme hyökkäsi eilen tyttäreni kimppuun ja tänään minun. Istuin nojatuolissa ja kissa tuli minua tervehtimään. Juttelin sille, en silittänyt. Varoittamatta se hyökkäsi kimppuuni. Puri ja raapi oikeaa kättäni – raivoissaan, kuten sillä on tapana.

Teki mieli välittömästi viedä kissa eläinlääkärille nukutettavaksi. Murhanhimoni lauhtui nopeasti, mutta en kaveeraa kissani kanssa. Ruokin ja siivoan hiekat. En silitä enkä juttele.

Tuntuu kuin elämäni olisi tauolla pakkasten vuoksi. Tunnen olevani toukka, joka odottaa oikeaa hetkeä ja lämpöä kuoriutuakseen. Toivottavasti se hetki on pian.

Taidan olla tulossa kipeäksi

Olen ollut väsynyt koko päivän. Normaalit kotityöt olen tehnyt, muuten olen vain maannut sängyssä. En ole jaksanut. En tiedä, mistä tällainen uupumus minuun iski. Päätä on särkenyt myös. Niskani ovat jumissa.

Olen nukkunut kahdet päikkärit ja katsonut televisiota. Torchwoodia tallennettuna. Ihana Ruotsin Tv4 näyttää sitä neljänä arkiyönä. Katsoin Avaran luonnon isoista kissoista. Gepardiemo puolusti urheasti pentujaan leijonia, hyeenoja ja gepardiuroksia vastaan. Katsoin Alfien. Nytkin telkkari on auki, vaikka en sitä katso.

Kuvassa yksi hyvä syy katsoa Torchwoodia.

Taidan mennä nukkumaan.

Rakkaus kaiken tappaa

Toisella katsomiskerralla huomioni kiinnittyi enemmän Harper’s Islandin puutteisiin kuin ensimmäisellä kerralla. Kesällä seurasin sarjaa ihmeissäni, koska en ollut nähnyt sarjasta mainoksia. En sarjan alkaessa tiennyt että kyse on murhasarjasta, edes sarjan myöhäinen ajankohta ei antanut minulle tästä viitteitä. Niinpä katselin viitenä iltana viikossa häävieraiden kuolemia, pelkäsin ja jännitin – ja tykkäsin kovasti.

Koska tiesin sarjan tapahtumat, yritin toisella katsomiskerralla löytää viitteitä, joiden avulla murhaajan olisi voinut päätellä. Mutta ei niitä ollut. Wakefieldin tekemiä murhia ei perustella, murhille ei tunnu olevan mitään syytä. Henryn tekemiä murhia perustellaan perimällä. Tottahan murhaajan lapsi on murhanhaluinen! Tieto siitä, että oikeiden vanhempien henkilöllisyys on salattu, suututtaa. Mutta tarvitseeko sen takia tappaa häävieraat? Ei kai se heidän vikansa ollut.

Isä ja poika olivat suunnitelleet tappavansa häävieraat, jokaisen. Minulle ei selvinnyt, mikä oli heidän yhteinen motiivinsa. Pojan yksityinen motiivi oli rakkaus, mutta sen hän salasi isältään.

Kun murhien käsittämättömyyteen lisätään viimeisen jakson onttous, ei sarjaa kokonaisuutena voi pitää laadukkaana. Katsoin sen kuitenkin kaksi kertaa, sillä murhien kammottavuudessa ja mystisyydessä oli jotain kiehtovaa. Lisäksi pidin joistakin henkilöhahmoista kovasti. Cal ja Chloe olivat sarjan rakastavaiset, joiden true love koitti molempien kohtaloksi. Trish oli säteilevän kaunis morsian, rakastunut ja rakastava. Trishiä näytellyt Katie Cassidy esittää Supernaturalissa Rubya. Myös siinä roolissa hän tekee säkenöivää työtä.

Kuvassa Katie Cassidy vaaleana Rubyn tyyliin.

En pelaa enää

Kissa alkaa peseytyä, kun on hämillään tai ei tiedä, mitä tekisi.


Minä en ala peseytyä, minä pelaan Bubblesia. Kaivatesssani hengähdystaukoa, ollessani ahdistunut ja epätietoinen. Kun on kyllästyttänyt enkä ole jaksanut tehdä mitään järkevää.

En pelaa enää. En ole päättänyt ryhdistäytyä ja lopettaa ajan haaskaamisen Bubblesin pelaamiseen. En pelaa, koska pelaamani Bubblesin linkki ei enää toimi.

Googletin Bubblesia ja toki tästä suositusta pelistä on useita versioita netissä. Versioita, joita en osaa pelata. Tai osaan, mutta en ole yhtä hyvä, koska pallot liikkuvat eri tavoin ja tyssäävät matkansa kesken kaiken. Rentoutumisen ja viihtymisen sijaan nämä toiset versiot hermostuttavat ja stressaavat. Sellaisia en ryhdy pelaamaan.

Olen voinut käyttää aikaa Crichtonin dinosauruskirjoihin ja Supernaturaliin, koska Bubbles ei ole toiminut pariin viikkoon. Kaikki nämä ovat tyydyttäneet samaa tarvetta päästä arjesta ja jopa elämästäni jonnekin muualle. Tämä ilmeisen suuri tarve saattaa johtua unen vähyydestä. En jaksa keskittyä mihinkään olennaiseen. En myöskään pysty nukkumaan, yössä korkeintaan viisi tuntia ja puolisen tunnin päikkärit päälle.

Olen hereillä, mutta en silti ole.

Eskapismia

Eskapismi viihteen muodossa on vienyt aikani parin viikon ajan. Ensin luin Michael Crichtonin Dinosauruspuiston, joka on jännittävämpi kuin elokuvaversio Jurassic Park. Nautin suuresti seikkailusta dinosaurusten kanssa. En voinut vastustaa kiusausta jatkaa eskapismiretkeäni dinosaurusten kanssa, joten Dinosauruspuiston jälkeen aloitin lukemaan Crichtonin Kadonnutta maailmaa. Jatko-osa ei ollut yhtä toimiva suorastaan tylsien tieteen kehitystä ja sitä pilkkaavien saarnojen vuoksi. Aivan kuin Crichton olisi halunnut sanoutua irti maailmasta, jossa hän eli. Dinosauruspuistossa saarnattiin myös, mutta hienovaraisemmin, paremmin tarinaan upottaen.

Dinosaurukset eivät riittäneet eskapismin tarvettani tyydyttämään. Yliluonnollinen elementti puuttui. Sen sain Supernaturalista, jonka ensimmäisen ja toisen tuotantokauden ostin viime viikolla. Katsoin yksin ensimmäiset kymmenen osaa. Pelkäsin, jännitin ja osan katsoin peiton kulman takaa. Ilmeisesti olin aloittanut Supernaturalin katsomisen tv:stä vasta toisesta tuotantokaudesta, sillä en ollut nähnyt jaksoja aikaisemmin.

Tein saman tempun kuin äitini, joka pyysi sisareni ja minut katsomaan kanssaan pelottavaa kauhuelokuvaa hirvittävästä kummitushevosesta. Elokuvan jälkeen kesti pitkään ennen kuin pystyin liikkumaan ulkona pimeällä niin etten pelännyt hevosen hyökkäävän kimppuuni. Asuimme vielä Niinimaalla, jossa pimeyttä riitti öiseen aikaan ainoastaan tähtien ja täydenkuun tarjotessa valoa. Pyysin tyttäreni seurakseni katsomaan Supernaturalia. Kummallista oli, että Supernaturalin jaksot muuttuivat heti vähemmän pelottaviksi ja huumorin osuus kasvoi katsoessani sitä tyttäreni kanssa.

Supernatural on outo sarja ja pidän siitä kovasti sen vuoksi. Ei mitään tekemistä arjen eikä todellisuuden kanssa. Oivallista katsottavaa eskapismin tarpeeseen.

Haluan ja tarvitsen

Mainoslehtiä selaamalla löysin tuotteen, jota ilman olen pärjännyt tähän asti. Mutta en enää. Minäkin haluan sen.

Voi olla, että käytän sitä siihen, mihin se on tarkoitettu. Haluan sen siksi, että esine on humoristinen, hauska ja arvoituksellinen. Eikä maksa paljon.

Oikeasti tarvitsen tallentavan digiboksin. Ruotsin TV4 näyttää Heroesin uudet jaksot joka arki-ilta puolenyön aikaan. En usko, että jaksan viiden viikon ajan valvoa puoli yhteen Heroesin uusien jaksojen kanssa. Eikä sitä heti saa nukuttua. Aamuisin on noustava ylös ennen seitsemää, jotta ehtisin lukea/silmäillä Hesarin, juoda kahvia, syödä aamupalan ja kirjoittaa aamusivut ennen suihkuun menoa ja töihin lähtöä.

En ole ostanut tallentavaa digiboksia tähän mennessä, koska uskon sen lisäävän tv:n katseluun käyttämääni aikaa. Kuitenkin näyttää siltä, että tv-ohjelmien esitysajat määräytyvät mielivaltaisesti sillä oletuksella, että kaikilla on tallentava digiboksi. Jotta näkisin haluamani tv-sarjat ja elokuvat, minun täytyy joko nukkua liian vähän tai hankkia tallentava digiboksi. Valitsen jälkimmäisen.

Harper's Island

Hesarin tv-kolumnisti Matti Rämo arvioi tänään Harper's Islandia otsikolla Hosuminen pilaa mysteerin. Olen hänen kanssaan osittain samaa mieltä. Pariin ensimmäiseen jaksoon olisi riittänyt ihmisten esittelyä, tunnelman luontia ja jännityksen tiivistämistä. Katsojaa ei kiinnosta tuntemattomaksi jääneen roolihahmon kuolema. Varsinkin kun kuolemat sivuutetaan nopeasti. Mutta ei mysteeri eikä sarja siitä pilalle mennyt.

Aloitin Harper's Islandin katsomisen kesällä ilman etukäteistietoja sarjasta. Ensimmäiset jaksot katsoin kannettavan ääressä keskittyen moneen muuhun asiaan samanaikaisesti. Mutta jotain sarjasta jäi mieleen niin, että seuraavinakin öinä tv oli auki Ruotsin tv4:lla Harper's Islandin alkamisaikaan.

Minut koukutti sarjaan sen tunnelma ja pelottavuus. Ja omituisen kamalat, pirullisen kekseliäät murhat. Koko sarjan ajan ihmettelin, mikä ajaa ihmisen sellaisiin tekoihin ja miksi hän on murhaamisessa niin luova. Henryssä, sulhasessa,on jotain hyvin kiehtovaa ja salaperäistä. Ihmettelin, miksi hän menee Trishin kanssa naimisiin. Henryn kiinnostus ja rakkaus Abbya, lapsuuden ystäväänsä, kohtaan on ilmeinen. Sarjan edetessä aloin pitää myös Calista ja Chloesta ja tietenkin Jimmystä, Abbyn poikakaverista. Se pikkutyttö on pelottava.

Katson sarjan neloselta uudestaan. Ehkä tajuan viittaukset murhaajan persoonallisuuteen paremmin. Ehkä nautin harhautuksista enemmän nyt kun tiedän niiden olevan harhautuksia. Hyvin suurella todennäköisyydellä eläydyn tarinaan ja saan nauttia jännityksestä ja pelottavuudesta.

Fiktion tarjoama pelko ja kauhu on turvallinen tapa jännittää. Niin sanotaan. Se ei aina ole niin. Olen useamman yön valvonut pelosta vapisten, uskaltamatta nukkua. En vieläkään halua katsoa Manaajaa enkä Halloweeniä. Japanilaisen kauhun ehkä parhaan leffan Ringin annoimme sisarelleni. Heti tuntui kotona turvallisemmalta.

Viimeinen jakso

Katsoin Serranon perheen viimeisen jakson. Kun uudet jaksot alkoivat kesän alussa, yritin jatkaa sarjan seuraamista. En jaksanut ekaa jaksoa pidemmälle, kesäilloille oli muuta tekemistä kuin seurata Serranon perheen vaiheita. Viimeisen jakson katsoin, koska halusin nähdä, miten kaikki päättyy.

Ei mikään päättynyt. Kahdeksalta tuotantokaudelta vietiin pohja pois, kaikki olikin ollut Diegon unta. Luulisi, että tuollainen lopetus ei mene missään tuotantovaiheessa läpi. Jonkun roolihahmon unella on selitetty asioita muissakin saippuasarjoissa, mm. Dallasissa ja Kauniissa ja rohkeissa, mutta kuulkaa käsikirjoittajat: se ei toimi.

Hauska, hieno ja ärsyttävä sarja Serranon perhe sai todella kehnon lopun. Niin kävi myös Harper’s Islandille. Loistava, jännittävä ja pelottava sarja – lukuun ottamatta viimeistä jaksoa. Mikä kumma siinä on, että osataan niin tehokkaasti tyriä homma? Suosittelen silti Harper’s Islandin katsomista, kun se syksyllä alkaa TV4:lta. Aion katsoa sen uudestaan.

Vadelmavenepakolaiseksi

Lähden tänään tyttäreni kanssa Tukholmaan Siljan kyydissä. Menemme vain katselemaan ja ehkä shoppailemme jotain, mitään erityistä ei listallamme ole. Huomenna pitäisi Tukholmassa olla runsas 20 astetta lämmintä ja poutaa. Matkaoppaaksi otan Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen.

Olen pari vuotta katsellut Ruotsin tv-kanavia Welhon Norra-paketin avulla. SVT1, SVT2, Barnkanalen/Kunskapskanalen, TV3 ja TV4 sekä Ztv, joka on nuorisokanava. Paljon näiltä kanavilta tulee roskaa niin kuin telkkarista aina, mutta myös hyvää. Olen katsellut loistavia dokumentteja rasisimin historiasta ja kiinnostavia teemailtoja mm. vampyyreista. Eniten katson kuitenkin elokuvia ja tv-sarjoja.

Kesäkuun lopussa TV4:lla alkoi Harper’s Island, jota Suomen TV4 alkaa näyttää syksyllä nimellä 25 vierasta. Olen aivan koukussa sarjaan, vaikka se on pelottavin ja jännittävin katsomani tv-sarja ikinä! Tai ehkä juuri siksi. Matkamme vuoksi minulta jää näkemättä sarjan kolmanneksi viimeinen ja toiseksi viimeinen jakso ja se harmittaa syvästi. En toki matkaa varatessani tiennyt Harper’s Islandista mitään.

Tv-kanavien ohjelmatarjonnan ja mainosten perusteella arvioiden Ruotsi on ihmisläheisempi yhteiskunta kuin Suomi. Esimerkiksi mainosten vanhukset ovat aktiivisia ja rakastavaisia. Vai oletteko nähneet Suomessa mainoksia, joissa vanha pariskunta suutelee ja nauttii toistensa seurasta? Keskusteluohjelmia tulee lukematon määrä ja Riksdagenin istunnot tulevat suorana aina.

Ehkä minustakin tulee vadelmavenepakolainen.

Kuva on edelliseltä Tukholman reissultamme. Levähdimme pitkään Kaarle XII:n puistossa ihastellen kukkivia kirsikkapuita.

Finncon 2009

Rakastan science fictionia. Sen tapaa tarkastella asioita toisesta näkökulmasta. Halusta etsiä ratkaisuja ongelmiin. Sitä, että asiat eivät ole vain sitä, miltä ne näyttävät. Ensimmäinen lukemani scifi oli Kobo Abon Välijääkausi 4 joskus 12-vuotiaana. En ollut lukenut mitään vastaavaa aikaisemmin ja halusin saada samanlaista lisää. Luin Asimovit, Besterit, Strugatskit ym. ja olin innoissani. Jossain vaiheessa näin listan scifi-klassikoista, jotka luin listan järjestyksessä. Tosin yksi klassikko odottaa vielä hyllyssäni lukemista eli Thomas Mooren Utopia. En tiedä, miksi en ole saanut sitä luettua.

Nykyään luen vähän, aika ei tunnu riittävän lukemiseen. Portti-lehden avulla pysyin perillä scifi-kirjallisuudesta, mutta en sitäkään ole lukenut aikoihin. Ehkä opiskeluvuodet Tampereella ovat syynä siihen, että olen aina pitänyt Portista enemmän kuin Tähtivaeltajasta.

Huomenna alkaa tämän vuoden Finncon Kaapelitehtaalla - naapurissani - ja on aika päivittää scifitietämykseni. Viime vuoden Finncon tuntui lähes työltä, koska matkustin Tampereelle kahtena päivänä ja yritin osallistua niin moneen tilaisuuteen kuin mahdollista. Nyt säästyn matkustamisen vaivalta. Todennäköisesti ahmin niin paljon kuin mahdollista. Mielenkiintoisimmat esitykset, joihin todennäköisesti osallistun, ovat:

Perjantaina
15:00-16:00 Fanfiction? Vakava harrastus vai puhdasta hauskanpitoa?
Tähän kutsuin fanficciä kirjoittavan siskontyttäreni seurakseni.
16:00-18:00 Tulevaisuuden työ? Miten siihen vaikuttaa ilmastonmuutos? Arvomyllerrys? Kenties rahamarkkinoiden rajut muutokset tai vaikkapa kaikenlaiset pandemiat? Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkija Johanna Ollila alustaa, kuinka tieteellisesti rakennetaan tulevaisuuden skenaarioita ja vetää workshopin aiheesta tulevaisuuden työ.
18:00-19:00 Spekulatiivinen seksuaalisuus. Sekä science fiction että fantasia ovat tutkailleet sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta monin eri keinoin. Millaista on erilainen seksuaalisuus, niin fantasiamaailmassa kuin tässä meidän omassamme?

Lauantaina
11:00-12:00 The New Breed - modern vampire mythos. Ever since Anne Rice introduced vampire Lestat to the unsuspecting audience, the children of the night have transformed from blood-thirsty Balkan nobility into something a bit more… sexier and about as blood-thirsty.
13:00-14:00 Miyavi Street Team Finlandin miitti, kaikki jäsenet ja Miyavi fanit tervetulleita! Tutustutaan uusiin ihmisiin, jutellaan Miyaviin liittyvistä asioista yms. En taida olla kohderyhmää, mutta pidän Miyavin musiikista. Voi olla, että nolostelen ikääni teinien joukossa ja vain käväisen katsomassa.
14:00-15:00 Transhumanistinen puheenvuoro. Clarke ennusti satelliitit, Star Trek kännykät. Nyt tieteiskirjallisuuteen on alkanut ilmestyä tekoälyjä, mielen siirtämistä tietokoneelle ja ihmisen varjoonsa jättäviä superälykkyyksiä. Toistaako historia itseään, kertooko tieteiskirjallisuus biologisen ihmisen lopun olevan lähellä? Katsaus uploadien ja tekoälyjen teknillisiin mahdollisuuksiin sekä yhteiskunnallisiin seurauksiin, jos ne toteutuisivat.
15:30-17:00 Tuhoa Turha Tuote. Vähän toisenlainen huutokauppa. Huuda tuote ja pelasta se, tai maksa siitä ilosta että se pannaan tuhannen päreiksi.
20:00-23:00 Ilmiömäiset iltabileet. Kaapelitehtaan Hima&Sali ja Puristamo klo 20-02. Ohjelmassa mm. scifi-deitti, filkkejä, naamiaiskisojen pukujen esittely, pöytälätkäturnaus Finncon-KAMPEN ja muuta fandom-ohjelmaa. Liput 4e

Sunnuntaina
11:00-12:00 Paranormaalit romanssit. Paranormaaliksi romanssiksi kutsuttu alagenre jyrää maailmalla, ja nyt sitä harrastetaan jo Suomessakin. Mitä se on, mistä sitä löytää, onko sitä muutakin kuin viihdehuttua? Siitä ja kaikesta muusta mitä ihmissusivampyyriromantiikkaan liittyy, kertoo kriittinen fani.
13:00-15:00 Kaikki maailman scifisarjat. Lyhyt katsaus koko maailman kaikkiin scifi-tv-sarjoihin.
Varmana osallistun. Mutta menee päällekkäin Buffy-miitin kanssa, joka 14.00-15.00. Olisi kiva käydä tapaamassa muita Buffy-faneja. Tosin en ole pitkään aikaan käynyt Buffy-foorumilla, yhteen aikaan lähes asuin siellä.
15.00-16.00 päällekkäin kolme kiinnostavaa tilaisuutta.
1) Tutkija kohtaa tutkimuskohteensa. Fanitutkijat kertovat tutkimuksestaan ja havainnoistaan.
2) Battlestar Galactica ja sukupuolen dekonstruktio.
3) Book Then, Book Now, Book in the Future. Book is a book, except when it’s not. The future of book is the question: will there still be books as we know them now? Is the electronic version The Way or is there a third alternative?
16:00-17:00 Doctor Who. Travel with the Timelord through time and space. Your guide will be Kristoffer Lawson.
17:00-18:00 Kerronnan eri muodot. Tarinankerronta on aina ollut osa ihmiskunnan kollektiivista tajuntaa. Suullinen kerrontaperinne toimi moitteettomasti tuhansia vuosia ennen kuin keksimme ryhtyä kirjaamaan tarinoita luettavaan muotoon. Myöhemmin lisäsimme tarinaan kuvan, liikkeen ja äänen. Nykyään kerromme tarinoita monipuolisemmin kuin koskaan. Onko kaikki hyvin? Ovatko kaikki mukana?

Tulee pitkiä päiviä. Ihanaa!