Väsymys lienee toinen nimeni. Joulu tuntuu tulevan liian pian. Ihmettelen vain, koska olen riittävän virkeä joulutaian tekemiseen. Onneksi vielä ei ole hirveä kiire.
Joulu tulee liian hitaasti. Olisinpa jo joululomalla nautiskelemassa levosta, kauniista kodista, hyvästä seurasta ja siitä, että voi vain olla!
Joulua odotellessa Bing Crosby ja David Bowie vuodelta 1977 Peace on Earth/Little Drummer Boy.
- I'm not as young as I look, toteaa Bowie jutustellessaan Crosbyn kanssa :)
Peace on Earth/Little Drummer Boy Wikipediassa.
Tämä Bing Crosby show näytettiin telkkarissa, varmaan juuri jouluna 1977. Ai että tuntui hyvältä katsella David Bowieta ja kuulla hänen lauluaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Bowie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste David Bowie. Näytä kaikki tekstit
5. joulukuuta 2013
14. huhtikuuta 2010
Kunniattomat paskiaiset
Hyvää kannattaa odottaa ja huono tulee vastaan odottamatta. Ei sentään, uskon vain tuon virkkeen alkuosaan. Etenkin elokuvia jaksan odottaa siihen asti kunnes ne tulevat myyntiin kohtuuhintaisina.
Stockan Hullujen päivien tarjouksena on Tarantinon Kunniattomat paskiaiset hinnalla, jolla en ole nähnyt sitä myynnissä muualla. Yleensä olen nähnyt ostamani leffat. Kunniattomien paskiaisten kanssa tuli kiire, katsoin sen vasta eilen.
Elokuvaa katsoessani tajusin unohtaneeni, että kun katsoo Tarantinon ohjaamaa elokuvaa, katsoo nimenomaan Tarantinoa. Vain Tarantino käyttää juuri tällaista puheenpulputusta ja musiikkia. Silti Cat Peoplen käyttö ja jatkuvasti esiintyneet sanaleikit yllättivät. Sanaleikit perustuivat nimenomaan äänneasuun. Esimerkiksi Hans Landa sanoi: ” And you need all four to win the war”. Sanoilla leikkiminen on hauskaa ja toimi tässä elokuvassa oikein hyvin.
Oikeastaan koko elokuvan voisi sanoa olleen kielipeliä. Siinä puhutaan englantia, ranskaa, saksaa ja italiaa. Keskusteluja käydään ainakin kahdella kielellä ja kielestä toiseen tulkataan. Kotimaan valehtelusta jää kiinni intonaation ja aksentin perusteella tai koska ei osaakaan puhua kotimaansa kieltä.
En muista, että ainoassakaan arviossa Kunniattomista paskiaisista olisi heristetty sormea ja sanottu Tarantinon vääristelevän historiaa. Tai en halua muistaa, koska sellainen heristely on typerää. En varmaankaan ollut ainut, joka nautti siitä, että kerrankin Natsi-Saksan johto Hitleriä myöten onnistuttiin tuhoamaan kerralla. Antaa fiktion toimia fiktiona silloinkin kun se sijoittuu tiettyyn aikaan ja paikkaan.
Hans Landaa näytellyt Christoph Waltz sai roolistaan Oscarin. Muut näyttelijät onnistuivat rooleissaan vähintään yhtä hyvin. Paitsi Brad Pitt. Hän ei tuntunut olevan kotona roolissaan Kunniattomien paskiaisten luutnantti Aldo Rainena.
Pysyn päätöksessäni ostaa Kunniattomat paskiaiset.
Stockan Hullujen päivien tarjouksena on Tarantinon Kunniattomat paskiaiset hinnalla, jolla en ole nähnyt sitä myynnissä muualla. Yleensä olen nähnyt ostamani leffat. Kunniattomien paskiaisten kanssa tuli kiire, katsoin sen vasta eilen.
Elokuvaa katsoessani tajusin unohtaneeni, että kun katsoo Tarantinon ohjaamaa elokuvaa, katsoo nimenomaan Tarantinoa. Vain Tarantino käyttää juuri tällaista puheenpulputusta ja musiikkia. Silti Cat Peoplen käyttö ja jatkuvasti esiintyneet sanaleikit yllättivät. Sanaleikit perustuivat nimenomaan äänneasuun. Esimerkiksi Hans Landa sanoi: ” And you need all four to win the war”. Sanoilla leikkiminen on hauskaa ja toimi tässä elokuvassa oikein hyvin.
Oikeastaan koko elokuvan voisi sanoa olleen kielipeliä. Siinä puhutaan englantia, ranskaa, saksaa ja italiaa. Keskusteluja käydään ainakin kahdella kielellä ja kielestä toiseen tulkataan. Kotimaan valehtelusta jää kiinni intonaation ja aksentin perusteella tai koska ei osaakaan puhua kotimaansa kieltä.
En muista, että ainoassakaan arviossa Kunniattomista paskiaisista olisi heristetty sormea ja sanottu Tarantinon vääristelevän historiaa. Tai en halua muistaa, koska sellainen heristely on typerää. En varmaankaan ollut ainut, joka nautti siitä, että kerrankin Natsi-Saksan johto Hitleriä myöten onnistuttiin tuhoamaan kerralla. Antaa fiktion toimia fiktiona silloinkin kun se sijoittuu tiettyyn aikaan ja paikkaan.
Hans Landaa näytellyt Christoph Waltz sai roolistaan Oscarin. Muut näyttelijät onnistuivat rooleissaan vähintään yhtä hyvin. Paitsi Brad Pitt. Hän ei tuntunut olevan kotona roolissaan Kunniattomien paskiaisten luutnantti Aldo Rainena.
Pysyn päätöksessäni ostaa Kunniattomat paskiaiset.
8. joulukuuta 2009
To be played at maximum volume
Vuonna 1972 vanhempani päättivät, että sinä jouluna ei osteta joululahjoja lainkaan. Sen sijaan perheeseen päätettiin jouluksi ostaa stereot eli levysoitin, viritinvahvistin ja kaiuttimet. Lisäksi jokainen saisi valita yhden mieleisensä levyn.
Otimme mukisematta vastaan tämän esityksen, sillä levysoitin eli stereot kuten silloin sanottiin, oli sentään jotain. Ennen levysoitinta olimme kuunnelleet musiikkia radiosta ja Tandbergin kelanauhurista, johon etenkin minä nauhoitin innolla musiikkia Pop eilen tänään –ohjelmasta.
Philips-merkkiset stereot ostettiin Seinäjoelta. Siellä oli useita levykauppoja, mutta valtasimme Fazerin musiikkikaupan levyostoksiamme varten. Minun levyvalintani oli ollut selvä alusta lähtien. Halusin ehdottomasti David Bowien The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars. Omilla rahoillani ostin toisenkin levyn. Sen valinta oli vaikeampaa, koska en tiennyt, minkä Bowien levyn olisin ostanut. Päädyin Hunky Doryyn. Olin niin innoissani omista levyistäni, että en varmuudella muista, mitä levyjä neljä sisartani ja vanhempani valitsivat itselleen. Stereot ja levyt käärittiin lahjapaperiin ja joulunodotus alkoi.
Joulu 1972 tulee mieleeni joka kerta kun kuuntelen David Bowien Five Years –kappaletta, joka aloittaa Ziggy Stardustin. Kuuntelin levyä jännittyneenä, lumoutuneena ja ihmeissäni, sillä suurimman osan sen kappaleista kuulin silloin ensimmäisen kerran. En tiedä, mitä odotin, mutta levy kuulosti erilaiselta kuin radiosta kuulemani kappaleet. Kummalliselta ja ihanalta kuulosti myös Hunky Dory, josta olin aikaisemmin kuullut vain Life on Mars –kappaleen. Käperryin olohuoneen nojatuoliin ja upposin musiikkiin.
Valitettavasti Philips-merkkiset stereot olivat maanantaikappale. Kaiuttimet särisivät, kaikkia ääniä ei kuulunut ja stereovaikutelma oli välillä hukassa. Ehkä kuuntelemani musiikin outous johtui siitä, mutta ei laitteen ongelmat minua haitanneet. Minähän kuuntelin David Bowieta!
Heti joulun jälkeen laite vietiin takaisin liikkeeseen korjattavaksi, josta se haettiin entistä ehompana viikon päästä. Tai niin ainakin kuvittelimme. Kaiuttimet särisivät edelleen, jos volyymia oli riittävästi. Sitähän oli, sillä siihen aikaan lp-levyissä luki melko yleisesti: ”to be played at maximum volume”.
Olen viettänyt elämässäni useita hyviä jouluja, mutta vuoden 1972 joulu oli yksi parhaista.
Five Years vuodelta 1972, David Bowie niin nuorena ja kauniina.
Otimme mukisematta vastaan tämän esityksen, sillä levysoitin eli stereot kuten silloin sanottiin, oli sentään jotain. Ennen levysoitinta olimme kuunnelleet musiikkia radiosta ja Tandbergin kelanauhurista, johon etenkin minä nauhoitin innolla musiikkia Pop eilen tänään –ohjelmasta.
Philips-merkkiset stereot ostettiin Seinäjoelta. Siellä oli useita levykauppoja, mutta valtasimme Fazerin musiikkikaupan levyostoksiamme varten. Minun levyvalintani oli ollut selvä alusta lähtien. Halusin ehdottomasti David Bowien The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars. Omilla rahoillani ostin toisenkin levyn. Sen valinta oli vaikeampaa, koska en tiennyt, minkä Bowien levyn olisin ostanut. Päädyin Hunky Doryyn. Olin niin innoissani omista levyistäni, että en varmuudella muista, mitä levyjä neljä sisartani ja vanhempani valitsivat itselleen. Stereot ja levyt käärittiin lahjapaperiin ja joulunodotus alkoi.
Joulu 1972 tulee mieleeni joka kerta kun kuuntelen David Bowien Five Years –kappaletta, joka aloittaa Ziggy Stardustin. Kuuntelin levyä jännittyneenä, lumoutuneena ja ihmeissäni, sillä suurimman osan sen kappaleista kuulin silloin ensimmäisen kerran. En tiedä, mitä odotin, mutta levy kuulosti erilaiselta kuin radiosta kuulemani kappaleet. Kummalliselta ja ihanalta kuulosti myös Hunky Dory, josta olin aikaisemmin kuullut vain Life on Mars –kappaleen. Käperryin olohuoneen nojatuoliin ja upposin musiikkiin.
Valitettavasti Philips-merkkiset stereot olivat maanantaikappale. Kaiuttimet särisivät, kaikkia ääniä ei kuulunut ja stereovaikutelma oli välillä hukassa. Ehkä kuuntelemani musiikin outous johtui siitä, mutta ei laitteen ongelmat minua haitanneet. Minähän kuuntelin David Bowieta!
Heti joulun jälkeen laite vietiin takaisin liikkeeseen korjattavaksi, josta se haettiin entistä ehompana viikon päästä. Tai niin ainakin kuvittelimme. Kaiuttimet särisivät edelleen, jos volyymia oli riittävästi. Sitähän oli, sillä siihen aikaan lp-levyissä luki melko yleisesti: ”to be played at maximum volume”.
Olen viettänyt elämässäni useita hyviä jouluja, mutta vuoden 1972 joulu oli yksi parhaista.
Five Years vuodelta 1972, David Bowie niin nuorena ja kauniina.
14. heinäkuuta 2009
Löytyi
Edellisestä Hietsun kirpparilla käynnistä oli aikaa viikon verran. Kiertelin ja tein ostoksia. Tuntui kuin myyjät olisivat käyneet lukemassa blogistani valituksen siitä, että Agatha Christien kirjat eivät kierrä, sillä nyt oli useammalla myyjällä Christietä pöydällään. Kiertelin ja tein ostoksia. Viime kesän vahingosta viisastuneena ostin kaikki ne Christiet, joita minulla ei ennestään ollut:
Hiirenloukku: kahdeksan rikoskertomusta
Ikiyö
Kohtalokas viikonloppu
Kuolema lähettää viestin
Rouva McGinty on kuollut
Syyttömyyden taakka.
Voisin viettää loppuloman sängyssä maaten ja lukien. Tosin olen liian aktiivinen pysyäkseni paikallani pitkään.
Huomisen Tukholman matkan kunniaksi ostin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen. Aion ottaa sen mukaan matkalukemiseksi fiiliksiin päästäkseni. Matkasta tulee ilmeisesti hauska, niin monet ovat kirjaa minulle hauskaksi maininneet.
Löysin myös David Bowien Tonightin. Ei ole parasta Bowieta, mutta siinä on God Only Knows, jossa Bowien ääni soi upeasti. Ja sanat! ”God only knows, what I would do without you”, mutta jatkuu ”my life would still go on, believe me”. Niinpä.
Kannatti käydä kirpparilla.
Hiirenloukku: kahdeksan rikoskertomusta
Ikiyö
Kohtalokas viikonloppu
Kuolema lähettää viestin
Rouva McGinty on kuollut
Syyttömyyden taakka.
Voisin viettää loppuloman sängyssä maaten ja lukien. Tosin olen liian aktiivinen pysyäkseni paikallani pitkään.
Huomisen Tukholman matkan kunniaksi ostin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen. Aion ottaa sen mukaan matkalukemiseksi fiiliksiin päästäkseni. Matkasta tulee ilmeisesti hauska, niin monet ovat kirjaa minulle hauskaksi maininneet.
Löysin myös David Bowien Tonightin. Ei ole parasta Bowieta, mutta siinä on God Only Knows, jossa Bowien ääni soi upeasti. Ja sanat! ”God only knows, what I would do without you”, mutta jatkuu ”my life would still go on, believe me”. Niinpä.
Kannatti käydä kirpparilla.
21. kesäkuuta 2009
Ennen kuolemaa
YLeX on päättänyt auttaa ihmisiä löytämään ne 52 biisiä, jotka ainakin täytyy kuulla ennen kuolemaa. Viimeisin valinta oli Led Zeppelinin Black Dog, kappale, joka pitkään oli minulle yhtä kuin Led Zeppelin. Joitakin valituista kappaleista en tunne ja jotkut ihmetyttävät.
David Bowielta oli valittu Heroes ja Beatlesilta Helter Skelter, joka sentään perustellaan hauskasti yhdeksi ensimmäisistä heavy metal –kappaleista. Heroesin valintaa ei perustella lainkaan, kerrotaan vain David Bowien vaikuttavuudesta. Olisin valinnut David Bowielta Life on Marsin, jonka upeus pysäyttää aina ja joka tuo hyviä muistoja nuoruudesta mieleen.
Ennen kuolemaa –listalle valitut ja valittavat kappaleet lienevät hyvin merkittäviä yleisesti. Minulle musiikki on kuitenkin henkilökohtainen asia. Tuntuu oudolta, että valitsisin tietyt biisit, jotka minun olisi kuunneltava ennen kuolemaa. Aivan kuin valmistautuisin kuolemaan ja sitä en aio tehdä.
Sen sijaan elämäni merkittävien biisien lista kehittyy kaiken aikaa. Yksi vuosikymmeniä mukanani kulkenut kappale on Carole Kingin You've got a friend. Nuoruuden yksinäisyydessä oli lohdullista kuunnella tätä ja tuntea, että jossain minullakin on ystävä. Myöhemmin olen kokenut itseni siksi ystäväksi, joka kiirehtii paikalle toisen tarvitessa. Silloin You’ve got a friend on pikemminkin kuvastanut sitä, kuinka helposti syrjäytän itseni toisen hyväksi. Viimeaikoina olen vain nauttinut erinomaisesta kappaleesta, en enää itke sitä kuunnellessani.
David Bowielta oli valittu Heroes ja Beatlesilta Helter Skelter, joka sentään perustellaan hauskasti yhdeksi ensimmäisistä heavy metal –kappaleista. Heroesin valintaa ei perustella lainkaan, kerrotaan vain David Bowien vaikuttavuudesta. Olisin valinnut David Bowielta Life on Marsin, jonka upeus pysäyttää aina ja joka tuo hyviä muistoja nuoruudesta mieleen.
Ennen kuolemaa –listalle valitut ja valittavat kappaleet lienevät hyvin merkittäviä yleisesti. Minulle musiikki on kuitenkin henkilökohtainen asia. Tuntuu oudolta, että valitsisin tietyt biisit, jotka minun olisi kuunneltava ennen kuolemaa. Aivan kuin valmistautuisin kuolemaan ja sitä en aio tehdä.
Sen sijaan elämäni merkittävien biisien lista kehittyy kaiken aikaa. Yksi vuosikymmeniä mukanani kulkenut kappale on Carole Kingin You've got a friend. Nuoruuden yksinäisyydessä oli lohdullista kuunnella tätä ja tuntea, että jossain minullakin on ystävä. Myöhemmin olen kokenut itseni siksi ystäväksi, joka kiirehtii paikalle toisen tarvitessa. Silloin You’ve got a friend on pikemminkin kuvastanut sitä, kuinka helposti syrjäytän itseni toisen hyväksi. Viimeaikoina olen vain nauttinut erinomaisesta kappaleesta, en enää itke sitä kuunnellessani.
10. kesäkuuta 2009
Matkalla Turkuun
Tämä päivä tulee sisältämään uusia asioita.
- käytän kannettavaa ensimmäistä kertaa junassa: netti toimii kehnosti junassa
- osallistun ensimmäistä kertaa Kirjastopäiville
- olen ensimmäistä kertaa esittelijänä työpaikkani näyttelyosastolla
- matkustan ensimmäistä kertaa Turkuun junalla.
Aikaisemmin olen käynyt Turussa vain pari kertaa. Ikimuistoisimpia kertoja oli opiskelijakavereiden kanssa tehty reissu Ruisrockiin vuonna 1983. Esiintymässä silloin olivat mm. Hanoi Rocks, Whitesnake. Ruotsin laivojen ohittaessa Ruissaloa, Whitesnaken solisti totesi: ”Fuckin’ ships”. Moni muukin asia oli hänen mielestään fuckin’.
Kesän alussa olimme miltei samalla porukalla käyneet Provinssirockissa. Se oli laiha lohtu sille keikalle, jolle olisin halunnut mennä, mutta johon minulla ei ollut varaa. Provinssirockin kanssa samaan aikaan muutama oli Göteborgissa David Bowien keikalla. Paljon mieluummin olisin ollut siellä kuin Seinäjoella palelemassa ja Osibisaa kuuntelemassa. Mutta tulipa nähtyä Osibisa!
Näin David Bowien Provinssirockissa 2004. Upea keikka Davidilta!
Saa nähdä, mitä Kirjastopäivillä ja Turulla on annettavaa!
- käytän kannettavaa ensimmäistä kertaa junassa: netti toimii kehnosti junassa
- osallistun ensimmäistä kertaa Kirjastopäiville
- olen ensimmäistä kertaa esittelijänä työpaikkani näyttelyosastolla
- matkustan ensimmäistä kertaa Turkuun junalla.
Aikaisemmin olen käynyt Turussa vain pari kertaa. Ikimuistoisimpia kertoja oli opiskelijakavereiden kanssa tehty reissu Ruisrockiin vuonna 1983. Esiintymässä silloin olivat mm. Hanoi Rocks, Whitesnake. Ruotsin laivojen ohittaessa Ruissaloa, Whitesnaken solisti totesi: ”Fuckin’ ships”. Moni muukin asia oli hänen mielestään fuckin’.
Kesän alussa olimme miltei samalla porukalla käyneet Provinssirockissa. Se oli laiha lohtu sille keikalle, jolle olisin halunnut mennä, mutta johon minulla ei ollut varaa. Provinssirockin kanssa samaan aikaan muutama oli Göteborgissa David Bowien keikalla. Paljon mieluummin olisin ollut siellä kuin Seinäjoella palelemassa ja Osibisaa kuuntelemassa. Mutta tulipa nähtyä Osibisa!
Näin David Bowien Provinssirockissa 2004. Upea keikka Davidilta!
Saa nähdä, mitä Kirjastopäivillä ja Turulla on annettavaa!
4. maaliskuuta 2009
Vanha rakkaus
Kävin tänään pitkästä aikaa Kirjasto 10:ssä. Usein teen sinne täsmäiskuja eli haen jotain tiettyä levyä, mutta nyt menin fiiliksellä ”mitähän täältä tänään löytyy”. Ja löytyihän sieltä. Mukaani tarttuivat
Peter Gabriel: II
Peter Gabriel: Hit
Blondie: Greatest Hits: Sound & Vision ja sokerina pohjalla
David Bowie: Young Americans.
Blondien kokoelman lainasin sen yhden biisin takia. Call me on ollut top kympissäni siitä lähtien kun sen ekan kerran kuulin. Ja laulajaan Debbie Harryyn liittyy kaksi muistoa, jotka kumpikin ajoittuvat johonkin 1970-luvun puoliväliin.
Seurustelin paikkakunnan musiikkifriikin kanssa, mutta ei hän pelkästään musiikkia harrastanut. Lähes yhtä intohimoisesti hän harrasti valokuvaamista. Minulla on vieläkin albumissa valokuva, jossa olen muistaakseni Aulavalla lavalla (ilmeisesti järvilavalla) mikrofoni kädessäni ja olen laulavinani. Kuvan nimeksi poikaystäväni antoi ”Blondie”.
Toinen muistikuva Debbie Harrysta liittyy tapaninpäivään, jolloin ns. Haapaluoman jengi tuli kylään (useampana tapaninpäivänä). Kylään tulivat siis Tammelan Antti ja Esa, Sepposen Hannu, Kärhän Reijo ja muiden nimiä en muista. Tuleva Noitalinna Huraa ilman Sari Peltoniemeä. En muista, mistä tällainen kyläilytraditio syntyi, mutta olihan se kivaa saada lauma poikia kylään - meitähän oli viisi tyttöä. Yksi aihe varsinkin oli Haapaluoman jengille tärkeä: Blondie ja etenkin solisti Debbie Harry.
En ole pitkään aikaan kuunnellut Peter Gabrielia, vaikka olen intohimoisesti kuunnellut hänen lauluaan Genesiksen ajoilta lähtien. Minulla on ollut hänen musiikkiaan pelkästään kaseteilla, jotka ilmeisesti olen kuunnellut puhki tai jostain syystä hukannut. Intruderin synkkää, pelottavaa ja ahdistavaa fiilistä olen ikävöinyt, koska se liittyy muistoissani Fritz Langin elokuvaan M –kaupunki etsii murhaajaa, joka on loistava leffa. Games without frontiers oli hitti aikoinaan, mutta suurimmat hittinsä Peter Gabrielilta taitaa löytyy So-levyltä. Tiskatessani fiilistelin musiikkia ja muistelin kahta Tampereen-aikaista ystävääni, joita tapasin heti Peter Gabrielin keikan jälkeen. He kertoivat haltioituneina keikasta ja Peter Gabrielin hypystä yleisön sekaan. Kunpa olisin ollut itse kokemassa sen. Eniten olen ehkä kuitenkin kuunnellut Peter Gabrielin levyistä nelosta. Tuntui todella hyvältä kuulla mm. Shock the monkey pitkästä aikaa. Ei mitään rauhallista musiikkia. Jostain täytyy vielä löytää Peter Gabrielin kolmonen ja White Shadow.
Eikö minulla ole David Bowien Young Americansia, kun kerran kirjastosta sen lainasin? On toki, vinyylinä ja kasettina. Tällä levyllä on pari todella hyvää biisiä. Nimikappale on hyvä, mutta ei vedä vertoja Bowien tulkinnalle Across the universe –biisistä eikä Fame-kappaleelle, jossa voi kuulla myös John Lennonin äänen. Fame toi mieleen Tampereen yo-talon ja Tapio Korjuksen soittamassa levyjä maanantaisin ja lauantaisin. Korjus kun tykkäsi kovasti soittaa Bowieta ja varsinkin Fame soi todella usein.
Tänään oli vanhojen rakkauksien päivä.
Peter Gabriel: II
Peter Gabriel: Hit
Blondie: Greatest Hits: Sound & Vision ja sokerina pohjalla
David Bowie: Young Americans.
Blondien kokoelman lainasin sen yhden biisin takia. Call me on ollut top kympissäni siitä lähtien kun sen ekan kerran kuulin. Ja laulajaan Debbie Harryyn liittyy kaksi muistoa, jotka kumpikin ajoittuvat johonkin 1970-luvun puoliväliin.
Seurustelin paikkakunnan musiikkifriikin kanssa, mutta ei hän pelkästään musiikkia harrastanut. Lähes yhtä intohimoisesti hän harrasti valokuvaamista. Minulla on vieläkin albumissa valokuva, jossa olen muistaakseni Aulavalla lavalla (ilmeisesti järvilavalla) mikrofoni kädessäni ja olen laulavinani. Kuvan nimeksi poikaystäväni antoi ”Blondie”.
Toinen muistikuva Debbie Harrysta liittyy tapaninpäivään, jolloin ns. Haapaluoman jengi tuli kylään (useampana tapaninpäivänä). Kylään tulivat siis Tammelan Antti ja Esa, Sepposen Hannu, Kärhän Reijo ja muiden nimiä en muista. Tuleva Noitalinna Huraa ilman Sari Peltoniemeä. En muista, mistä tällainen kyläilytraditio syntyi, mutta olihan se kivaa saada lauma poikia kylään - meitähän oli viisi tyttöä. Yksi aihe varsinkin oli Haapaluoman jengille tärkeä: Blondie ja etenkin solisti Debbie Harry.
En ole pitkään aikaan kuunnellut Peter Gabrielia, vaikka olen intohimoisesti kuunnellut hänen lauluaan Genesiksen ajoilta lähtien. Minulla on ollut hänen musiikkiaan pelkästään kaseteilla, jotka ilmeisesti olen kuunnellut puhki tai jostain syystä hukannut. Intruderin synkkää, pelottavaa ja ahdistavaa fiilistä olen ikävöinyt, koska se liittyy muistoissani Fritz Langin elokuvaan M –kaupunki etsii murhaajaa, joka on loistava leffa. Games without frontiers oli hitti aikoinaan, mutta suurimmat hittinsä Peter Gabrielilta taitaa löytyy So-levyltä. Tiskatessani fiilistelin musiikkia ja muistelin kahta Tampereen-aikaista ystävääni, joita tapasin heti Peter Gabrielin keikan jälkeen. He kertoivat haltioituneina keikasta ja Peter Gabrielin hypystä yleisön sekaan. Kunpa olisin ollut itse kokemassa sen. Eniten olen ehkä kuitenkin kuunnellut Peter Gabrielin levyistä nelosta. Tuntui todella hyvältä kuulla mm. Shock the monkey pitkästä aikaa. Ei mitään rauhallista musiikkia. Jostain täytyy vielä löytää Peter Gabrielin kolmonen ja White Shadow.
Eikö minulla ole David Bowien Young Americansia, kun kerran kirjastosta sen lainasin? On toki, vinyylinä ja kasettina. Tällä levyllä on pari todella hyvää biisiä. Nimikappale on hyvä, mutta ei vedä vertoja Bowien tulkinnalle Across the universe –biisistä eikä Fame-kappaleelle, jossa voi kuulla myös John Lennonin äänen. Fame toi mieleen Tampereen yo-talon ja Tapio Korjuksen soittamassa levyjä maanantaisin ja lauantaisin. Korjus kun tykkäsi kovasti soittaa Bowieta ja varsinkin Fame soi todella usein.
Tänään oli vanhojen rakkauksien päivä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)