Tammikuun alut

Tammikuu on uusien alkujen aikaa. Minullekin, vaikka syksy on se aika, jolloin tietoisesti aloitan uutta. Tammikuun alut tapahtuvat nopeasti, impulsiivisesti ja vaistomaisesti. Ehkä isot asiat saavat alkunsa juuri niin.

Tammikuussa 1987 olin työtön. Sisareni kertoi työpaikassaan olevan vapaa paikka. Soitin yhteyshenkilölle ja sovimme haastattelun ajankohdaksi seuraavan maanantain. Aloitin työt seuraavana keskiviikkona. Olen siinä työpaikassa edelleen. Välillä olen ollut äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Pari vuotta olin toisessa organisaatiossa äitiysloman ja hoitovapaan sijaisena. Todennäköisesti myös pysyn työpaikassani eläkeikään asti.

Työpaikan saaminen, helsinkiläiseksi muuttuminen ja kihlatun kanssa yhteisen elämän aloittaminen olivat isoja asioita tammikuussa 1987. Ehkä siksi mieleeni jäivät voimakkaasti pakkaset. Silloin oli vielä kylmempi kuin nyt. Helsingin lämpötila pyöri 30 pakkasasteen tienoilla ja muistan useana päivänä olleen yli 30 astetta. Se oli hirvittävää, mutta silloin pakkanen päättyi parin viikon jälkeen. Nykyinen pakkauskausi taitaa vaan jatkua …

Tasan vuosi sitten liitin Päiväkävelyllä-blogin Blogilistalle. Omien tekstien asettaminen vieraiden ihmisten luettavaksi ja kommentoitavaksi oli minulle iso askel. Itseni suojaksi rakentamieni muurien purkaminen oli alkanut. Nykyään se jatkuu mm. itseni esille kaivamisena eli laihtumisena. En ole enää vähään aikaan uskonut tarvitsevani ylimääräisten kilojen muodostamaa suojaa muita ihmisiä vastaan. Minulle laihtuminen tarkoittaa sitä, että uskallan päästää toisen ihmisen lähelle itseäni.

Elämä tauolla

Näillä pakkasilla en halua liikkua ulkona kuin minimin. Töihin, kauppaan ja kotiin. Jatkuva sisälläolo tylsistyttää. Kaipaan liikkumista ja ulkona olemista. Työmatkoja en ole kävellyt tänä vuonna kertaakaan. Siihen on ollut joko liian kylmä tai liian liukasta. Tämä liikkumattomuus veltostuttaa, ei vain fyysisesti, vaan myös henkisesti.

Jyrki Siukosen tutkimus Muissa maailmoissa. Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria on vieläkin kesken. Siukonen käänsi teosta varten useita tekstejä, muun muassa Voltairen tarinan Mikromegas, jossa siriuslainen ja saturnuslainen vierailevat maapallolla. Hauskaa tekstiä, josta tiedän nauttivani. En vain jaksa lukea.

Katson televisiota, tv-sarjoja, elokuvia, dokumentteja ja uutisia. Aloitan urakan Neiti Marplella, jonka aikana on hyvä ottaa päikkärit. Herättyäni ehdotan tyttärelleni, että eikös katsottaisi jotain. Aloitamme edellisyön Torchwood-jaksolla. Ensimmäinen tuotantokausi on nähty ja huomenna aloitamme toisen kauden jaksojen katsomisen. Sen jälkeen Heroesia, Supernaturalia tai elokuvia tai jotain muuta. Tänään Torchwoodin jälkeen ensin Päätön ratsumies ja sen jälkeen Kill Bill vol. 1 ja 2. Mutta kaikki nämä olen nähnyt ennenkin.

Ylen Naisia kaupungilla on loistava piristys näihin jo nähtyihin. Käsikirjoitus on räväkkä ja suorapuheinen. Ehkä juuri siksi naiset ja miehet sarjassa tuntuvat uskottavilta ja todellisilta.

Outoa on, että pakkanen on vaikuttanut myös kissaamme. Sitä ilmeisesti hermostuttaa sisällä olo, onhan se tottunut nautiskelemaan ulkoilmasta parvekkeella. Kovalla pakkasella ei kissa siellä viihdy. Tai sitten jokin muu on syynä, mutta kissamme hyökkäsi eilen tyttäreni kimppuun ja tänään minun. Istuin nojatuolissa ja kissa tuli minua tervehtimään. Juttelin sille, en silittänyt. Varoittamatta se hyökkäsi kimppuuni. Puri ja raapi oikeaa kättäni – raivoissaan, kuten sillä on tapana.

Teki mieli välittömästi viedä kissa eläinlääkärille nukutettavaksi. Murhanhimoni lauhtui nopeasti, mutta en kaveeraa kissani kanssa. Ruokin ja siivoan hiekat. En silitä enkä juttele.

Tuntuu kuin elämäni olisi tauolla pakkasten vuoksi. Tunnen olevani toukka, joka odottaa oikeaa hetkeä ja lämpöä kuoriutuakseen. Toivottavasti se hetki on pian.