Kokonainen ihminen

Olen kärsinyt lihavuudestani (oletetusta tai todellisesta) vuosikymmeniä. Monesti olen olettanut, että parisuhteistani ei tullut mitään, koska olen toisen mielestä lihava. Enkä silti ole laihduttanut. Kummallista, että olen antanut itseni jäädä sellaiseen alennuksen tilaan. Että olen heti kättelyssä sanonut itselleni ja muille, että olen ihana, älykäs, viehättävä ja seksikäs, mutta lihava. Joten et kai sinä minua tosissasi tahdo? Ethän millään voi haluta ylipainoista naista? Ja niin oma epävarmuuteni, oma itseluottamuksen puutteeni alkaa nakertaa suhdetta. Eikä siitä sitten mitään tule.

Tästä ehkä johtuu tapani syrjäyttää itseni ollessani suhteessa. Näetkö, vaikka olen lihava, olen valmis tekemään takiasi vaikka mitä – kunhan et pyydä minua laihduttamaan. Jos sanallakaan/eleelläkään vihjaiset siihen suuntaan, että olen lihava tai et halua minua enää läskieni takia, loukkaannun syvästi.

Loukkaannun, koska se on oma pelkoni. Koska pelkään/uskon toisen ajattelevan niin. Että alkuhuuman jälkeen toinen alkaa miettiä: mitä hittoa teen tuon lihavan naisen kanssa. En ole uskonut, että minua voisi rakastaa ja haluta, koska olen ihana. Ja niin suhteet ovat päättyneet. Eräs miesystäväni julisti koko ajan olevansa esteetikko. Siksi hän ei voinut sietää lihavia naisia. Otin hänen sanansa itseeni. Olimme tavanneet normaalipainoisena aikanani, mutta uskoin hänen inhoavan vartaloani. Niin heikko itseluottamukseni oli.

Painonvartioinnin yksi tavoite on saada ihminen uskomaan itseensä – tietyin edellytyksin. Opittuani terveelliset elämäntavat olen yhteiskunnan täysin kelvollinen jäsen, täytän tietyt kriteerit. Tällainen tuntuu ikävältä. En ole koskaan pitänyt ehdoista enkä edellytyksistä, koska ne väheksyvät itse asian.

Ehkä nyt elämänkokemukseni riittää alistumaan, suostumaan yhteiskunnan vaatimuksiin. Ainakin olen aloittanut terveiden ruokailutottumusten opettelun ja laihduttamisen. Meidän oletetaan olevan hoikkia, terveitä ja kauniita. Ja jos ihminen ei sitä ole, painaa syyllisyys hänen itsetuntonsa maanrakoon. Ainakin minulle on käynyt niin parisuhteiden osalta. Muilla elämänalueilla en ole antanut sen haitata. Olen mikä olen ja se kelvatkoon muille. Olen ajatellut, että olen hyvä sellaisena kuin olen, miksi minun pitäisi alistua näihin odotuksiin ja kotkotuksiin. Eikö ihminen itse ole tärkeä, ei se miltä hän näyttää?

Tällainen ajatus perustuu käsitykseen ihmisestä sekä henkenä että ruumiina, kaksijakoisena. Kunnon Descartes korosti hengen ylivoimaisuutta ruumiin kustannuksella. Näin Descartes on jokaisen ylipainoisen ihmisen suosikkifilosofi, koska hän tavallaan antaa luvan olla lihava. Henki kuitenkin kaiken ratkaisee.

Entä jos lähtökohtana olisikin kokonainen ihminen, jonka osia henkeä ja ruumista ei voi erottaa toisistaan, koska ne ovat yhtä?

Aamusivut

Aamusivut ovat Julia Cameronin kehittämä keino oman luovuuden löytämiseksi. Jokainen aamu tulee kirjoittaa kolme sivua tekstiä. Ei enempää eikä vähempää. Pääasia on kirjoittaminen, mitä tahansa. Voi kirjoittaa, ettei mitään tule mieleen tai että voi paska. Mutta ei sellaista jaksa kolmea sivua kirjoittaa, minä ainakin. Ajatuksia alkaa tipahdella ja huomaamattaan on käsitellyt asiaa, jonka oli unohtanut tai jota ei ole uskaltanut tai pystynyt tai ehtinyt käsittelemään. Oli sitten kyse keittiön verhoista tai lapsuuden traumoista.

Aloitin aamusivujen kirjoittamisen 18.1.2009 hyvän ystäväni innoittamana. Voi olla, että aamusivut ovat auttaneet omaan luovuuteeni tutustumisessa. Enemmän aamusivujen kirjoittaminen on vaikuttanut itsetuntemukseeni ja itseni hyväksymiseen. Sen tajuamiseen, että olen hyvä tyyppi. Päivän aloittaminen aamusivujen kirjoittamisella on puhdistanut mieleni uuteen päivään, antanut voimaa. Mutta toisinaan olen kirjoittaessani kohdannut asioita, jotka ovat itkettäneet, surettaneet ja jääneet mietityttämään pitkäksi aikaa. Hyvällä tavalla.

Olen niitä ihmisiä, jotka jatkavat päivää yöllä. Aamusivujen kirjoittamisen takia ylösnouseminen runsan puoli tuntia aikaisemmin muuttui mahdottomaksi. Oli pakko saada nukkua edes viisi-kuusi tuntia yössä. Lopetin aamusivujen kirjoittamisen 25.4.

Tänään aloitin aamusivujen kirjoittamisen uudestaan, koska huomasin tarvitsevani sitä. En ehtinyt käsitellä asioita kiireisen arjen keskellä, vaikka joka päivä tapahtuu jotain merkittävää. Jotkut asiat jäivät lamaannuttaviksi möykyiksi sisääni. Onnistuin purkamaan osan niistä vime lauantaina juomalla paljon ja itkemällä vesiputouksen lailla. Huomasin kuitenkin, ettei sellainen asioiden käsittely riitä.

Aamusivut ovat minulle parantavaa terapiaa.

Kyllä Facebook tietää

Useimmille meistä minä itse on mielenkiintoisin keskustelunaihe. Omien tekemisten ja ajatusten kertominen muille tuntuu hyvältä – varsinkin jos vielä saa hyvää palautetta. Tällainen on itsen näkyväksi tekemistä ja tarpeellista itsetunnolle.

Itsetuntemus on paljon vaikeampaa. Osaksi itsestä puhumisen tavoitteena on kuulla, mitä toiset minusta ajattelevat, miten he minua arvioivat. Ehkä siten opin tuntemaan itseäni lisää tai saan itseni rakennusaineksia.

Halu tietää itsestä (ja tulevasta) sai aikoinaan minut opiskelemaan astrologiaa. Enkä ole ainut, jolle astrologia on ollut yksi keino itsetuntemukseen, mutta myös toisen ihmisen tuntemiseen. Hyvä syntymäkartan tulkinta kertoo ihmiselle paljon ja auttaa ymmärtämään itseään ja toista. Astrologia on suurelta osalta menneisyyttä elämässäni, jollain tavalla se nolottaa.

Enemmän nolottavat nämä nykyiset itsetuntemuksen välineet eli Facebookin testit. Jokaisen tekemäni testin jälkeen päätän, että tämä saa olla viimeinen. Mutta sitten joku tuttu on tehnyt kiinnostavan testin (tai ainakin tulos on kiinnostava) ja haluan tietää, miten minun käy testissä.

Tähän mennessä olen saanut itsestäni selville mm. seuraavat asiat
- toteemieläimeni on puuma ja se kuvastaa minussa olevaa voimaa
- maalauksista olen Da Vincin Mona Lisa – yhtä mysteerinen
- Tylypahkassa kuuluisin Korpinkynsien huoneeseen, koska olen älyllinen
- kreikkalaisista jumalista olen Athene järkeni ja älykkyyteni vuoksi
- aurani on oranssi, koska olen luova seikkailija
- kiinnostun kusipäisistä miehistä
- kymmenen vuoden päästä olen Karibialla löhöilemässä
- unelma-ammattini on työtön
- Buffy vampyyrintappaja –hahmoista olen Spike
- joudun kuoltuani taivaaseen ja legendahahmoni on Jeesus
- luonnetyypiltäni olen melankolikko
- jne.
Tällaisiin testeihin minä ja muut Facebookin käyttäjät käytämme aikaamme. Jotkut tulokset tuntuvat yllättävän osuvilta. Useimmat taas eivät. Toiset tulokset ovat hauskoja ja toiset nolottavat. Huviksi nämä testit on tarkoitettu, mutta niiden tuloksia kerrotaan kavereille aivan kuin ne olisivat antaneet täsmällisen ja osuvan luonnehdinnan testin tekijän persoonallisuudesta.

Itsensä tunteminen on vaikeaa ja usein kuvitellaan, että jossain taustalla (alitajunnassa?) piilee jotain salaperäistä, tuntematonta. Ehkä juuri tämän salaperäisen selville saamiseksi teemme Facebookin testejä. Vähemmän noloja keinoja varmasti on. Minulle aamusivujen kirjoittaminen on ollut erinomainen keino.

Uskon, että ihminen on keskeneräinen koko elämänsä ajan. Itsensä tuntemaan oppimiseen tarvitaan koko elämä eikä siitä tehtävästä selvitä ilman toisia ihmisiä.