Suomalaisten onneksi

"Ei kai suomalaisuus-sana käyttökiellossa ole?", ihmettelee Lohjan kaupunginjohtaja Simo Juva Ilta-Sanomien mukaan. Lohjan vastavalittu uusi mainoslause kuuluu "Lohja – suomalaisten onneksi". Ilta-Sanomien jutun mukaan lausetta epäilee rasistiseksi mm. Uudenmaan liiton maakuntahallituksen jäsen Matti Tukiainen:

"Se on rasistista vihjailua. Jos Lohja on suomalaisten kaupunki, se ei ole virolaisten kaupunki, ei venäläisten kaupunki, ei puolalaisten kaupunki, ei serbien kaupunki, eikä somalien kaupunki. Pitäisikö näiden mainittujen tai muiden kansallisuuksien muuttaa pois, jos ehdotettu slogan otetaan käyttöön?"

Tukiainen varmaan tarkoittaa kommentillaan hyvää, osoittaa laajakatseisuuttaan, mutta epäonnistuu siinä. Minusta Tukiaisen kommentti vihjaa pikemmin poissulkemiseen kuin Lohjan kaupungin mainoslause, jossa suomalaisiksi lasketaan kaikki Suomessa asuvat ja Suomeen tulevat. Tukiainen näyttää lukevan suomalaisiksi vain suomalaisista vanhemmista syntyneet.

Lohjan kaupungin mainoslause muistuttaa lukuisia ruotsalaisia tv-mainoksia. Niissä "vi svenskar" tai vastaava ilmaus ruotsalaisuudesta on hyvin yleinen. Ei Ruotsissa epäillä näitä mainoksia rasistisiksi tai muualta Ruotsiin muuttaneita poissulkeviksi. Päinvastoin, niillä nostatetaan tunnetta siitä, kuinka hienoa ruotsalaisuus on ajatuksella "Me kaikki olemme ruotsalaisia".

Kahdessa suomalaisessa tv-mainoksessa onkin suomalaisuuteen viittaaminen korvattu ruotsalaisuudella. Läkerol mainostaa pastillejaan sanomalla, että "Hyvä maku tulee Ruotsista" ja kilpailuun osallistuja palkitaan "ruotsalaisen ruhtinaallisesti". Läkerol lienee ruotsalainen tuote, mutta silti.

Hartwallin Åttå Drinkero -mainos menee vielä pidemmälle. Siinä ruotslaisen homon näköinen mies löytää jääkaapista Åtto Drinkeron, joka on niin hyvää, että sen täytyy olla ruotsalaista.

En tiedä, mihin tämä maa ja kansa on menossa pelätessään suomalaisuuden esilletuomista. Hyvältä se ei tunnu. Myöskään suomalaisuuden ahdas rajaaminen ei tunnu hyvältä. Pitääkö tässä jossain vaiheessa hankkia sukuselvitykset ja geenikartat suomalaisuuden todistamiseksi?

Päiville lämpimästi

Kiireinen aika on ohi, ainakin mitä tulee kylpyhuoneen ja eteisen tyhjentämiseen ja muuttoon. Nyt voin nauttia lomastani!

Ensimmäiseksi luen Anja Snellmanin Parvekejumalat. Antti Majander kehui teosta Hesarissa. Sen innoittamana kävin Suomalaisessa kirjakaupassa kuuntelemassa, kun Olga K. haastatteli kirjailijaa. Innostuin teoksesta lisää ja ostin sen. Sain siihen Anja Snellmanin omistuskirjoituksen ”10.6.2010 Päiville lämpimästi Anjan Snellman” ja ystävällisen, uteliaan katseen kirjailijalta.

Minua kiinnosti Parvekejumalat, koska se on kahden nuoren naisen tarina. Alla-Zahra haluaa eroon suomalaisuudesta ja kääntyy muslimiksi. Anis F. haluaa irrottautua somaliperinteen naisihanteesta. Lukemani noin 40 sivun perusteella Snellman valottaa suomalaisuutta Aniksen ja Alla-Zahran tarinoiden kautta. Osuvasti ja hauskasti.

Lukemisen lisäksi tutustun uuteen kotiini, kotitalooni ja sen ympäristöön. Olen asunut viereisessä kaupunginosassa, mutta näkökulma on nyt toinen. Ikkunoista avautuva näkymä on avara, paljon kattoja, kaupungin huiput ja tornit ja paljon taivasta. Työpaikan näkyminen parvekkeelta katsottaessa tuntuu oudolta. Ei työpaikka saisi tunkeutua kotiin.

Myös kesäkotini on keskustan tuntumassa, toisella puolella vain. Liikun kävellen ja tulen varmasti nauttimaan hieman pitemmästä työmatkasta jalkaisin. Uuden ympäristön yllyttämänä kierrän jalkaisin tämän alueen ja lähiseudut. Ihania, kauniita merenrantoja ja kiinnostavia kapakoita.

Tästä tulee kivaa!

Vadelmavenepakolainen

Olin kuullut paljon kehuja Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta. Suomalainen mies haluaa olla ruotsalainen mies. Kuulostaa juuri sellaiselta absurdilta tarinalta, josta pidän. Ostin kirjan kirpparilta ja tarkoitukseni oli lukea se Tukholman reissulla. Aivan en ehtinyt kirjaa matkan aikana lukea, sain sen vasta tänään luettua loppuun.

Oikeastaan Vadelmavenepakolainen yllätti minut. Se on tarkkaa havainnointia suomalaisista ja ruotsalaisista. Kirja sisältää useita helmiä. Yksi suosikkini on kuvaus ruotsalaisesta työelämästä:

Päähenkilö, siinä vaiheessa jo Mikael Andersson, on ensimmäistä päivää ruotsalaisessa työpaikassaan. Päivä koostuu useista kokouksista, joista merkittävimmässä pohditaan kaksi tuntia sitä, kuinka kahvit maksetaan. Palkasta kaikilta sama summa vai lipasmaksu, jolloin kukin maksaisi vain juomansa kahvit. Lopuksi äänestetään. Puheenjohtaja julistaa äänestystuloksen ja samalla ilmoittaa, että on kutsunut seuraavaksi päiväksi työpaikalle psykologin klo 10-15, jotta hävinnyttä vaihtoehtoa äänestäneet pääsevät puhumaan traumastaan.

Toinen suosikkini on hänen tapansa opiskella ruotsalaisuutta ja göteborgilaisuutta: hän palkkaa siihen itsemurhaa useasti yrittäneen miehen. Opetussuunnitelman kurssit ovat nimeltään mm. ruotsalainen tapa reagoida kriisitilanteisiin, ruotsalaiset tavat ja perinteet sekä oman lapsuuden tunteminen.

Vadelmavenepakolainen ei kuitenkaan ole niin viaton kirja, kuin esimerkeistä voisi päätellä. Suomalaisena Mikko Virtasena päähenkilö on valmis tekemään häikäilemättömästi mitä vain ollakseen ruotsalainen. Jopa murhaamaan. Vadelmavenepakolainen kuvaa skitsofreenista ihmistä, joka on vielä sosiopaatti. Tarkoitus pyhittää kaikki keinot.

Kirja on ruotsalaisen yhteiskunnan ironista ylistystä. Per Albin Hansson, Tage Erlander, Olof Palme ja Anna Lindh ovat päähenkilön pyhimykset, jotka ovat luoneet ruotsalaisen identiteetin. Vahinko vain, ettei heitä enää ole. Ruotsalaisuus ei sittenkään ole onnela kuin ruotsalaisille, jos heillekään.

Pidin Vadelmavenepakolaisesta paljon ja liitän sen kirjahyllyyni. Työpaikkani kirjankierrätyskärry saa olla sitä ilman vielä pitkään.