Christien teoksessa Kuolema lähettää viestin (The Sittaford Mystery, 1931) pelataan pöydän pyöritystä (kyse lienee jonkinlaisesta spiristismistä), mutta sitä pidetään ehdottomasti hölynpölynä. Kirjassa Totuus Hallavan hevosen majatalosta (The Pale Horse, 1961) ihmisten uskoa yliluonnolliseen käytetään hyväksi monin tavoin.
Poikkeus Christien tuotannossa suhteessa yliluonnolliseen on Kuoleman koira ja muita kertomuksia (The Hound of Death, 1933). Vain yhdessä kertomuksessa tapahtumille annetaan luonnollinen selitys, muissa kertomuksissa mysteeriä ei edes pyritä selittämään muulla kuin yliluonnollisella. Kuolleet haluavat kertoa eläville kuolemastaan, talon ilmapiiri muuttaa sen asukkaat, ennakkoaavistukset varoittavat oikeasti ja ikivanhoja mystisiä yhteisöjä on olemassa. Tarinoiden kertoja on usein ulkopuolinen tarkkailija, järjen edustaja, joka vastentahtoisesti päätyy selittämään juuri kyseisen mysteerin yliluonnollisen avulla.
Kuoleman koiran niminovellissa ei ole kyse koirasta. Tässä kirjassa ei ole viisaita eläimiä, jotka varoittavat omistajaansa hämmästyttävällä vaistollaan. Yksi kissamysteeri on kuitenkin mukana. Se olisi ollut luonteva lisä teokseen Mystisiä kissatarinoita, mutta Christieltä ei sellaista kai osattu hakea.
Kuoleman koiran 12 kertomusta ovat nautittavaa luettavaa, Christien taiturimainen teksti pitää otteessaan jokaisen tarinan ajan. Pelottavia tarinoita, joita ei lueta yksin mökissä keskellä metsää, ne eivät ole, mutta mukavan pelon väristyksen niistä saa.
