Tänä aamuna tajusin olevani Tähkäpää. Pitkät hiukseni kuristavat minua. Kuristava tunne on niin voimakas, että tilasin saman tien itselleni ajan kampaamo Choicesta värjäykseen ja hiusten leikkaukseen. Huomenna kello 10!Mutta kyse ei ole pitkistä hiuksistani vaan tornista, johon olen itseni sulkenut. Torniin ei ole ovea eivätkä portaat vie tornin huipulla olevaan huoneeseeni. Odotan siellä kuin Tähkäpää elämääni, joka kumma kyllä ei sinne tule.
Sulkeutumiseni on johtanut siihen, että minusta on tullut näkymätön. Mitenkään muuten en osaa selittää jouluista taksijuttua tai sitä, että jopa bussi meinaa lähteä siinä vaiheessa, kun olen nousemassa autoon.
Ote Tähkäpää-sadun analyysista:
Niinpä jokainen, joka on Velhon oma, joutuu hakemaan tyynnytystä korvikkeista; ruuasta, alkoholista, tupakasta, seksistä – sillä tornissa ei ole ketään, joka saisi lapsen sydämen täyttymään rakkaudesta. Velho on perfektionisti. Mikään todellisen mahdollisuuksien maailmassa ei ole kyllin hyvää. Velho synnyttää vääränlaista kaipausta, joka johtaa irti todellisesta maailmasta. Täydellinen, minulle riittävän kelpo nautinto, onni, mahdollisuus, on aina vielä näkymättömissä, jonka takia velhon vanki luopuu maallisesta todellisesta mahdollisuudesta onneen kerta toisensa jälkeen, ajautuakseen harhaan ja yhä loitommas itsestään yhä uudelleen ja uudelleen. Velho lisää lohduttomuutta ja vahvistaa näin uhrinsa ymmärrystä oman käden lohdun ainoasta todella toimivasta tyyntymisestä.
Toinen ote:
Tähkäpään laulu kuvaa traumatisoituneen ihmisen sisäisesti rikasta maailmaa, jossa hän taiturimaisesti kykenee viihdyttämään ja ilahduttamaan itseään, kaipaamatta muita.
Minä olen onnistunut rakentamaan itselleni rikkaan sisäisen elämän. Se vie jatkuvasti minua etäämmäs muista ihmisistä. Minä riitän itselleni, en kaipaa muita. Minun on hyvä olla tornissani yksin.
En tiedä, kuinka pääsen tornista pois. Sen tiedän, että torniin en voi jäädä. Sadussa, kuinkas muuten, tulee prinssi. En usko prinsseihin.
