Matonkuteeksi?

Vaatekaapistani löytyi jätti-ison muovipussillisen verran rikkinäisiä ja loppuun asti käytettyjä vaatteita. Ketä tai mitä varten olen niitä säästänyt? Olenko kuvitellut, että rikkinäiselle yöpaidalle on vielä käyttöä vaatteena? Tiski- tai lattiarätteinä käytettiin joskus muinoin vaatteita, joista ei muuhun ollut. Tai ne leikattiin matonkuteeksi.

Äitini täti, kutsuimme häntä Hilja-tädiksi, istui lapsuudenkodissani monet kesät leikkaamassa matonkuteita. Hän ei ollut puhelias ihminen. En muista hänen koskaan puhuneen. Kuvittelin, että hänen oikea nimensä oli joku muu kuin Hilja, että häntä vain kutsuttiin sillä nimellä hiljaisuutensa vuoksi. Myöhemmin selvisi, että se oli hänen oikea nimensä.

Nyt asia jäi vaivaamaan. Olisinko voinut viedä sen muovipussillisen vaatteita jonnekin, mistä niistä olisi tehty matonkuteita? Olisivatko ne kelvanneet edes siihen tarkoitukseen? Olisin voinut lajitella vaatteet matonkuteiksi kelpaaviin, jos tietäisin, millaista voi viedä ja mihin.

Nopealla Google-haulla sain tietää, että kangastilkkuja ja valmiiksi leikattua matonkudetta voi viedä Kierrätyskeskuksen askartelupörssiin. Opin, että Helsingin eläinsuojeluyhdistykseen voi viedä täkkejä, tyynyjä ja toppavaatteita eläinten alustoiksi. Olisi kannattanut googlettaa aikaisemmin.

Käyttökelpoisia, minulle liian isoja tai muuten tarpeettomiksi käyneitä, vaatteita vein kolme muovipussillista Fidan keräyslaatikkoon. Kaappini ovat vielä täynnä tavaraa. Käyn ne läpi ja kierrätän ne, jotka vielä jonnekin kelpaavat.

Teen tilaa uudelle. En tiedä, mitä se uusi on. Minulla vain on voimakas tuntemus siitä, että vanhasta on päästettävä irti. Jotain tulee ehkä tilalle. Se voi olla mitä vain.

Tästä se alkaa

Lupailin aikaisemmin, että aloitan juoksemisen. Ainakin itseni siitä vakuutin.

Tänään ostin elämäni ensimmäiset juoksukengät. Mallin nimi on Nike Air Citius 2+ MSL Ladies Running Shoe. Kengät tuntuivat jalassani hyviltä.

Ostin myös farkkuja paremmin juoksemiseen sopivat housut ja juoksusukat. Vielä on hakusessa takki. Pitkä talvitakki yllä ei voi juosta. Kevyempää takkia minulle ei ole. Olen ilmeisesti laiminlyönyt urheilullisten vaatteiden hankinnan.

Vaatekaupoissa kiertely ei ole lempipuuhaani, siksi minulla ei ole paljon muitakaan vaatteita. Useimmiten jätän kiertelemättä, jätän ostamatta ja pidän vanhoja vaatteita riekaleiksi asti.

Tarkoituksena on, että käyn juoksemassa yhdessä tyttäreni kanssa. Tänään emme yhteistä harrastustamme aloita, olemme kumpikin liian väsyneitä siihen. Mutta huomenna juoksemme niin, että kaupunki pyörähtää ympäri.

Hyvä päivä itselle

Tänään on ollut hyvä sunnuntai. Ehkä sen takia, että eilen oli paskalauantai. Olin sairas, voin pahoin ja päätä särki. Vielä tänä aamuna vatsassa kiersi jonkin aikaa. Ja sitten olin terve.

Olin yksin koko päivän, tyttäreni oli valokuvaamassa ystävänsä kanssa. Nautin yksinolosta. Tiskasin parin päivän tiskit, pesin pyykkiä ja kuuntelin musiikkia. Tein uudenvuodenaattona tälle vuodelle oman cd:n. Kappaleet ovat sen verran erilaisia, että kokonaisuus on nautittava ja ahaa-elämyksiä antava. Jokaisella kappaleella on oma merkityksensä siitä, mitä tältä vuodelta odotan tai en odota.

Heitin isoiksi käyneitä vaatteita pois. Loppuun asti kuluneita ja osa jopa rikkinäisiä vaatteita, mutta puhtaita. Puhtaus ei auta, Lähetystorin (Fidan) keräyslaatikkoon ei risaisia vaatteita saa laittaa.

Vaatteita läpikäydessäni sovittelin aikoinaan pieniksi jääneitä vaatteita. Jotkut niistä sopivat oikein hyvin, jotkut olivat isoja ja muutama vaate saa odottaa kaapissa laihtumistani. Kummallista on, että pieniksi jääneet vaatteet ovat hyväkuntoisia, lähes uuden veroisia ja hyvännäköisiä. Niitä sovittaessani pidin kovasti itsestäni.

Mahdotonta?

Lakkiaisten valmistelu on viime aikoina ollut minulle sopivan juhlavaatteen etsimistä. Tyttäreni ja minä olemme kiertäneet miltei kaikki liikkeet Helsingissä. Enkä ole vieläkään löytänyt etsimääni vaatetta. Sellaista, joka sekä näyttää että tuntuu hyvältä. Usein on käynyt niin että henkarissa hyvännäköinen vaate ei tunnu hyvältä päällä: kiristää vääristä paikoista tai on liian pitkä.

Minulle mieleisen vaatteen löytyminen on kestänyt kauan, koska minun makutuomarillani on erilainen maku vaatteiden suhteen. Hän on valinnut useimmat kokeilemani vaatteet minun toimiessa sovitusautomaattina. Kaikenlaisia olen sovittanut, mutta useimmat ovat olleet tiukasti vartaloa myötäileviä mekkoja. Protestoidessani tällaisia vaatteita vastaan tyttäreni toteaa kuivasti: ”Se on ylioppilasjuhla, ei sun kuulu olla rento”.

Huomenna lähden yksin etsimään itselleni juhlamekkoa. Jos en löydä mieleistäni vaatetta, laitan vanhan mekon päälle. Se on tosin musta, eikä musta ole ylioppilasjuhlan väri.

Tyttäreni mielestä etsin jotain mahdotonta. Niin kai teen aina.