Etsin ihmistä

Minä löydyn netistä googlettamalla. Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan meitä Päivejä on paljon, 36 115. Luvussa ovat myös kuolleet Päivit. Väestörekisterikeskus voisi parantaa palveluaan siten, että kertoisi lisäksi elävien Päivien määrän. Sama sukunimi on 1470 naisella. Muutamalla Päivillä on sama sukunimi kuin minulla.

Googlen hakutuloksessa olen ensimmäisen kymmenen joukossa. Jos minua ei tunne, on vaikeaa tietää, mikä hakutuloksen viite liittyy juuri minuun.

Kuukauden verran olen etsinyt googlettamalla ihmistä, josta tiedän nimen. Tiedän myös hänen ikänsä, asuinpaikkansa ja ammattinsa. Olen nähnyt hänestä valokuvan. Mikään näistä tiedoista ei ole auttanut. Juuri sitä ihmistä en ole löytänyt.

Uskoni Googleen on vahva, sillä olen alkanut epäillä, että etsimäni ihminen on antanut väärän nimen. Olemassa hän on, hyvin vahvasti. Englannissa.

Kaksi kysymystä nousee väkisin pintaan:

1) täytyykö jokaisen löytyä googlettamalla?
2) miksi joku antaisi väärät tiedot itsestään jatkuvasta yhteydenpidosta huolimatta?

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ehdoton EI. Lisäkysymys on: missä vaiheessa elämää, minkä ikäisenä, mitä tekevänä ihminen todennäköisesti löytyy? Mikä on se asia, jonka vuoksi ihminen löytyy googlettamalla?

Nykyään monet ihmiset löytyvät netistä Facebookin takia. Ne ihmiset, jotka ovat sallineet käyttäjätilin yksityisyysasetuksissa profiilinsa löytymisen hakukoneissa, löytyvät helposti. Profiilin avulla pystyy useimmiten päättelemään, onko kyseessä etsitty ihminen.

Muut ihmiset saattavat löytyä työnsä ja/tai harrastustensa kautta. Myös erilaisten palkkioiden, stipendien ja julkisten tunnustusten saaminen auttaa löytymään netistä.

Todennäköisesti kovin nuoret eivät löydy googlettamalla. En myöskään usko, että kovin moni tavallisen työuran tehnyt eläkeläinen löytyy googlettamalla netistä. Tosin osallistuminen luokkakokouksiin auttaa.

Antamiensa tietojen mukaan etsimäni ihminen pitäisi löytyä.

Vastausta toiseen kysymykseen en tiedä. Kyse ei ole uudesta tuttavuudesta. Ei edes minun tuttavastani. Hyvin läheisen ihmisen tuttava hän on ja siksi haluaisin hänet löytää.

Ajan sulattaminen

La persistencia de la memoria (1931) eli The Persistence of Memory eli Melting Clocks / Salvador Dali

Dali näki tulevaisuuteen maalatessaan taulunsa La persistencia de la memoria (1931). Taulussa vääntyneet ja sulaneet kellot näyttävät tai eivät näytä aikaa. Maalauksessa ajan merkitys on muuttunut vaatimuksesta joksikin, jota voi muotoilla mieleisekseen.

Voisi sanoa, että suhde aikaan on muuttunut hurjaa vauhtia sitten Dalin. Eniten sitä on nopeuttanut internet, joka mahdollistaa ajan ylittämisen ja hylkäämisen. 24/7/365.

Aikaan liittyviä vaatimuksia ei haluta hyväksyä eikä tunnustaa. Kauko Röyhkä muotoili saman asian toisin kappaleessaan Mieluummin vanha kuin aikuinen.

En ole varma siitä, miksi ajan vaatimuksia pitäisi kuunnella. Toisaalta en niitä ole valmis täysin hylkäämään.

Ajan sulattamisen parhaat välineet löytyvät ihmisestä itsestään, siihen ei tarvita nettiä. Muisti ja muistot muokkaavat jatkuvasti käsitystä ajasta ja sen vaatimuksista. Minulle ominaisin esimerkki ajan sulamisesta on hetki, jolloin yhtäkkiä kuulen musiikkia vuosien takaa. Nykyhetki katoaa ja muistot tuovat eteeni toisen ajan ja tilanteen, toisen Päivin.

Olympialaiturin edessä

Mitä on nykyihminen ilman nettiä ja kännykkää? Voiko niitä ilman olla? Minä en voi, eikä moni muukaan.

Kuvan otti tyttäreni Olympialaiturin edessä. Kannettava on roskiksen päällä.